Wolf H. Halsti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wolf H. Halsti
1905 - 1985
Wolf H Halsti 157.jpg
Syntymäpaikka Helsinki
Kuolinpaikka Joutsa
Maa tai osapuoli Suomen lippu Suomi
Palvelusvuodet 1926 - 1945
Ylin sotilasarvo Eversti
Komentajuudet JR 11
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Suomen sisällissota, Talvisota, Jatkosota
Korkeimmat kunniamerkit 2.lk Mannerheim-risti
1.lk Rautaristi
Kotkan Ansioritarikunta 2.lk ansioristi
DR 2.lk
Siviiliammatti Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Varman johtaja

Wolfgang Hallstén Halsti (vuoteen 1936 Hagman; 13. lokakuuta 1905 Helsinki29. heinäkuuta 1985 Joutsa) oli suomalainen yleisesikuntaupseeri, eversti, Mannerheim-ristin ritari ja kirjailija.[1]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halstin vanhemmat olivat liikemies Hugo Hagman ja saksalaissyntyinen Olga Hagman o.s. Jungclaus. Halsti opiskeli Helsingin Svenska Normallyceumin reaalilinjalla.[2] Suomen sisällissodan aikana maaliskuussa 1918 Halstin vanhemmat lähettivät hänet maaseudulle Pohjan pitäjään sotaa pakoon, mutta hän lähtikin sieltä Tammisaareen maihinnousseiden saksalaisten joukkojen tulkiksi. Halsti kulki saksalaisten mukana ensin Helsinkiin ja sieltä Hämeenlinnaan. Syksyllä 1918 hän palasi kouluun ja pääsi ylioppilaaksi 1923. Halsti suoritti reserviupseerikoulun 1925 ja pääsi kadettikouluun 1926.

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halsti palveli sitten Terijoella Polkupyöräpataljoona 1:ssä everstiluutnantti Hjalmar Siilasvuon (silloin vielä Strömberg) alaisuudessa vuoteen 1933, suoritti Sotakorkeakoulun vuonna 1935 ja ylennettiin kapteeniksi. Halsti toimi vuoteen 1937 saakka yleisesikunnan toimistoupseerina ja palveli sitten puolustusministeriössä 19371939. Vuonna 1937 Halsti teki opintomatkan Saksaan. Hän tapasi tällöin myös Potsdamin upseerikoulun johtajana toimineen everstiluutnantti Erwin Rommelin ja sai luettavakseen Rommelin juuri julkaistun Jalkaväki hyökkää -kirjan.

Toiminta talvisodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikekannallepanon alkaessa lokakuussa 1939 Halsti nimitettiin 5. divisioonan huoltopäälliköksi. Divisioona oli Summan alueella Karjalan kannaksella. Halsti pyrki parantamaan divisioonan puutteellista varustusta siviilistä tehdyillä varusteostoilla sekä valmistamalla polttopulloja ja kasapanoksia. Marraskuun alussa Halsti sai julkaistua kirjansa Suomen puolustaminen, jolla oli heti kova kysyntä joukkojen piirissä. Halstin oli alun perin ollut tarkoitus julkaista teos jo syksyllä 1938, jolloin Saksa ja länsivallat solmivat Münchenin sopimuksen. Viivytyksestä oli toisaalta hyötyäkin, koska Halsti sai sisällytetyksi kirjaan arvioitaan Saksan ja Puolan välisestä sodasta. Talvisodan taisteluihin Halsti osallistui Summassa, väliasemassa ja Viipurin itäpuolella. Talvisotakokemuksistaan Halsti kirjoitti käsikirjoituksen, joka julkaistiin 1971 nimellä Talvisodan päiväkirja.

Välirauhan aika 1940–1941[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välirauhan aikana Halsti oli ensin 5. divisioonan mukana Salpa-linjan linnoitustöissä Luumäellä, kunnes hänet syksyllä ylennettiin majuriksi ja nimitettiin eversti Einar Vihman komentaman Helsingin sotilasläänin operatiivisen osaston päälliköksi. Samana syksynä Halsti alkoi myös kirjoittaa Suomen Kuvalehteen nimimerkillä Pekka Peitsi;[3] samaa nimimerkkiä käytti myöhemmin Urho Kekkonen. Halsti kirjoitti vain kymmenkunta artikkelia, kunnes päämaja painosti hänet lopettamaan, kun Mannerheimille oli kanneltu artikkeleista, jota hän itse ei ollut edes huomannut. Alun perin vain Ilmari Turja, Heikki Reenpää ja Jukka Rangell tiesivät, että kyseisen nimimerkin takana oli Halsti.[3].

Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päällikkönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodassa Halsti oli ensin 12. divisioonan esikunnan operatiivisen toimiston päällikkönä KonnunsuonJoutsenon alueella ja siirtyi sieltä suomalais-saksalaisen Divisioona J:n esikuntapäälliköksi Kiestinkiin. Marraskuussa 1941 Halsti ylennettiin everstiluutnantiksi ja hänestä tuli III armeijakunnan huoltopäällikkö. Halsti tutustui tässä vaiheessa myös Uhtualla palvelleeseen kirjailija Pentti Haanpäähän.

1944 suurhyökkäys Kannaksella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 1944 kenraalimajuri Aaro Pajari nimitettiin 3. divisioonan komentajaksi ja Halsti hänen esikuntapäällikökseen. Divisioona siirrettiin Karjalan kannakselle Kuuterselkään keskeneräiselle VT-linjalle. Venäläisten suurhyökkäys mursi asemat Kuuterselässä 14. kesäkuuta, ja joukot vetäytyivät VKT-asemaan. Halsti oli jonkin aikaa Jalkaväkirykmentti 11:n komentajan sijaisena Vuosalmen taisteluiden loppuvaiheissa heinä-elokuussa 1944.

Lapin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapin sodassa Halsti oli 3. divisioonan mukana Tornion maihinnousussa 1. lokakuuta 1944 Jalkaväkirykmentti 11:n (JR 11) komentajana. Halstin rykmentti oli mukana myös Rovaniemen valtauksessa, josta rykmentti jatkoi Käsivarteen Kaaresuvantoon. Käsivarressa Halsti luovutti rykmentin eversti Väinö J. Oinoselle joulukuussa 1944. Halstille myönnettiin Mannerheim-risti lokakuussa 1944 lähinnä ansioistaan Tornion valtauksessa.

Viimeisenä tehtävänään puolustusvoimissa Halsti laati huoltojoukkojen ja huoltopalvelun organisaatiosuunnitelman kevättalvella 1945. Häntä pyydettiin mukaan asekätkentään, mutta hän kieltäytyi siitä, koska uskoi sen paljastuvan kuitenkin hyvin pian.

Siviilielämä sotien jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erottuaan armeijasta Halsti aloitti siviilissä 1. huhtikuuta 1945 Keskinäisen Henkivakuutusyhtiö Suomen ylitarkastajana. Hän jatkoi vakuutusalalla siirtyen 1957 Eläke-Varman kenttätyön johtajaksi ja jäi eläkkeelle 1970. Halsti ylennettiin everstiksi 1965. Hän toimi myös Paasikivi-seuran puheenjohtajana 19611964.

Eläkkeelle jäätyään Halsti julkaisi kolmiosaiset muistelmansa 19731975. Hän sai Helsingin yliopiston valtiotieteen kunniatohtorin arvon 1976.[4]

Halsti vastusti presidentti Urho Kekkosen virkakauden pidentämiseksi kaavailtua poikkeuslakia ja oli joulukuussa 1972 yhtenä allekirjoittajana Suomi-Neuvostoliitto-Seuran puheenjohtajan, professori Göran von Bonsdorffin alulle panemassa kirjelmässä, jossa Kekkosen toivottiin estävän "kansalaisten syrjään sysäämisen" tasavallan presidenttiä valittaessa.[5]

Muistelmateoksessaan Mies elää aikaansa (1973) Halsti paljasti, että sotaväen päällikkö Hugo Österman ja yleisesikunnan päällikkö Lennart Oesch olivat alkuvuonna 1939 hyväksyneet Suomen puolustaminen -teoksen tekstin sellaisenaan. Oesch oli tosin katsonut, että teoksen motto "Omistetaan puolueettomalle totuudelle ja kaikille sitä etsiville" oli liian vaatelias kapteenin esittämäksi. Kustannusyhtiö Otavan johto oli kuitenkin lähettänyt valmiiksi ladotun käsikirjoituksen varmuuden vuoksi myös silloisen ulkoministerin Eljas Erkon nähtäväksi. Erkko ilmoitti jyrkästi vastustavansa Halstin teoksen julkaisemista pitäen muun muassa tämän ennustamia Hitlerin ja Stalinin keskinäistä sopimusta ja Neuvostoliiton Suomelle esittämiä alue- ja tukikohtavaatimuksia täysin epärealistisina. Näin kirjasta voitiin julkaista vaillinainen versio ja sen päätarkoitus jäi Halstin mukaan silloisessa tilanteessa saavuttamatta varsinkin, kun hänen ennustamansa asiat toteutuivat loppukesän ja syksyn 1939 aikana täydellisesti. Halsti itse sai tietää Erkon puuttumisesta hänen teokseensa Heikki Reenpään kertoessa sen hänelle välirauhan aikana.[6] Otava julkaisi Halstin Suomen puolustaminen -teoksesta vuonna 2005 uuden, sensuroimattoman laitoksen.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen historian oppikirja asevelvollisille, Otava 1936
  • Suomen puolustaminen: Suomen puolustuskysymyksen ja puolustusmahdollisuuksien pääpiirteet. Mitä jokaisen kansalaisen tulisi tietää näistä asioista, Otava 1939, näköispainos 2006
  • Suomen puolustuskysymys, Kivi 1954
  • Suomen sota 1939–1945, osa 1: Talvisota 1939–1940, Otava 1955
  • Suomen sota 1939–1945, osa 2: Kesäsota 1941, Otava 1956
  • Suomen sota 1939–1945, osa 3: Ratkaisu 1944, Otava 1957
  • Me, Venäjä ja muut, Otava 1969
  • Talvisodan päiväkirja, Otava 1971 (kirjoitettu 1940)
  • Lapin sodassa: JR 11:n mukana Oulusta Kaaresuvantoon, Otava 1972
  • Vapaudesta ja demokratiasta, Otava 1973
  • Mies elää aikaansa: Muistelmat 1 (1905–1939), Otava 1973
  • Aika vaatii veronsa: Muistelmat 2 (1939–1948), Otava 1974
  • Tilinteon aika: Muistelmat 3 (1948–1975), Otava 1975
  • Vuosi elämästäni – tarkkailijan päiväkirja, Otava 1976
  • Euroopan kriisi 1987, Otava 1979
  • Elämän valtasuonet: Wolf H. Halstin ja Marja-Maija Halstin kirjeet vuosilta 1929–1949, toimittanut Lea Grönstrand, Otava 1995

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heinz Guderian: Sotilaan muistelmia. Otava 1956. (Alkuteos Erinnerungen eines Soldaten.)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brantberg, Robert: Sotaupseerit, s. 69–83. Tampere: Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-08-X.
  • Hurmerinta, Ilmari – Viitanen, Jukka: Suomen puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6224-0.
  • Reenpää, Heikki A.: Pikku-Heikki. Otava, 2000. ISBN 951-1-16271-3.
  • Kadettiupseerit 1920-1985, s. 125. Kadettikunta r.y., 1985. ISBN 951-99690-4-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hurmerinta 2008, s. 63.
    Hurmerinta–Viitanen 2004, s. 506.
  2. Brandtberg 1999, s. 70–71.
  3. a b Reenpää, Heikki A.: Pikku-Heikki, s. 215.
  4. Brantberg, Robert: Halstin elämäkerta.
  5. Martti Häikiö: Presidentin valinta: miten valtionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetelmiin valinnoissa on turvauduttu ja miksi presidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973, s. 308. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1993.
  6. Sariola, Mauri: Viimeiset ritarit, s. 39–41. Jyväskylä: Gummerus, 1983.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppinen, Ilkka: Halsti, Wolf (1905–1985). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 17.2.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.