Tauno Iisalo
| Tauno Iisalo | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. heinäkuuta 1916 Ähtäri |
| Kuollut | 18. kesäkuuta 1947 (30 vuotta) Laukaa |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Suomi |
| Palvelusvuodet | 1938–1947 |
| Taistelut ja sodat | Jatkosota |
| Sotilasarvo | Kapteeni |
| Kunniamerkit | Mannerheim-ristin ritari |
Tauno Veikko Ilmari Iisalo (23. heinäkuuta 1916 Ähtäri – 18. kesäkuuta 1947 Laukaa) oli Suomen ilmavoimien lentäjä ja Mannerheim-ristin ritari numero 168[1]. Iisalo lensi jatko- ja Lapin sodassa yhteensä 141 pommitus-, tiedustelu- ja valokuvauslentoa.[2].
Elämä ja sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tauno Iisalo syntyi Ähtärissä, Etelä-Pohjanmaalla, rautatievirkamies Jaakko ja Siiri (o.s. Törnroos) Iisalon perheeseen. Hänen vanhemmat olivat rautatievirkamies Jaakko Antero Iisalo ja Siiri Aino. Perheessä oli kuusi lasta, neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Myös Taunon vuonna 1920 syntyneestä pikkuveljestä Pentistä tuli Mannerheim-ristin ritari. Lisäksi ristiä ehdotettiin vuonna 1918 syntyneelle Aulikselle. Neljäs veli Viljo haavoittui vakavasti jatkosodassa.
Perhe muutti vuonna 1927 isän työn mukana Kuopioon. Iisalo kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion yhteiskoulusta 1938, jonka jälkeen hän astui suorittamaan asevelvollisuuttaan ilmavoimien reserviupseerikouluun. Vänrikiksi ylennetty Iisalo komennettiin 25. toukokuuta 1940 Lentorykmentti 4:ään, jossa hän toimi nuorempana lentoupseerina. Iisalo kävi Kadettikoulun vuonna 1941. Jatkosodan alkaessa reservin luutnantti Iisalo komennettiin Lentolaivue 44:ään, jossa hän palveli Bristol Blenheim -pommituskoneen ohjaajana. Syyskuussa 1942 hänet komennettiin ohjaajaksi Lentolaivue 48:aan. Komennus kesti kuitenkin vain neljä kuukautta, jonka jälkeen hän palasi takaisin omaan laivueeseensa.[3]
Lentolaivue 44 vastaanotti uudeksi kalustokseen Junkers Ju 88 -koneet vuoden 1943 alussa. Iisalo jatkoi ohjaajana myös uudella konetyypillä, ensin 4. lentueen päällikkönä, sen jälkeen 2. lentueen varapäällikkönä ja 24. kesäkuuta 1944 alkaen 2. lentueen päällikkönä. Ilmavoimien komentajan, kenraaliluutnantti J. F. Lundqvistin 29. elokuuta 1944 tekemä nimitysesitys johti kapteeni Iisalon nimittämiseen Mannerheim-ristin ritariksi 21. joulukuuta 1944 numerolla 168.[4]
Sotien jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sotien jälkeen Iisalo jäi ilmavoimien palvelukseen ja palveli Pommituslentolaivue 43:ssa.
Tauno Iisalo sai surmansa Laukaassa 18. kesäkuuta 1947, kun hänen ohjaamansa Junkers-koneen (JK-273) toinen moottori sammui harjoituslennon nousuvaiheessa ja kone syöksyi maahan ja tuhoutui. Iisalo on haudattu Tampereelle Kalevankankaan hautausmaalle.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Peltonen, Kauko: Tauno Iisalo - Syöksypommittaja. Ilmailumuseoyhdistys, 2023. ISBN 978-952-7518-13-7.
- Hurmerinta, Ilmari; Viitanen, Jukka (toim.): Suomen puolesta – Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Helsinki: Ajatus, 1994. ISBN 951-9440-28-3.
- Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 21 – Lentävät ritarit. Espoo: Kari Stenman, 2003. ISBN 951-98751-4-X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
