Luettelo jääkäreistä H

Jääkärimerkki

Tämä on luettelo Suomen jääkäriliikkeeseen kuuluneista jääkäreistä. Kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 1915–1918 Saksassa. Aluksi 200 suomalaista koulutettiin Lockstedtin leirillä Holsteinissä. Vuoden 1915 syksyllä Saksa päätti nostaa suomalaisosaston vahvuuden 2 000 mieheen. Suomessa aloitettiin koko maata kattava salainen värväys. Seuraavana keväänä joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27.

H

Siirry kirjaimeen → A B C D E F G H I J K L M N O P R S T U V W Y Z Å Ä Ö

Paavo Jalmari Haanpää

Aarne Eino Haaranen

(30. maaliskuuta 1889 Padasjoki – 7. helmikuuta 1949) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kauppias Anders Haaranen ja Selma Juhontytär. Tämä kansakoulun käynyt merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 20. lokakuuta 1915, josta hänet vapautettiin palveluksesta 26. marraskuuta 1915. Suomeen hän palasi 11. joulukuuta 1918 ja toimi sen jälkeen sekatyömiehenä ja myöhemmin eristystyömiehenä Turun seudulla. Hän osallistui jatkosodan aikana linnoitustöihin 19. Linnoitus Korjauspajassa Aunuksen rakennuspiirissä. Sotilaspalveluksesta hänet vapautettiin vuonna 1944 yli-ikäisyyden takia.

Axel Vilhelm Haavisto

(13. elokuuta 1887 Helsinki – 13. tammikuuta 1918 Berliini) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat muurari Aksel Haavisto ja Lena Sofia Andersintytär. Tämä kansakoulun ja Hedengrenin kauppakoulun käynyt Helsingin vesilaitoksen konttoristi liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 27. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon rintamalta saamansa keuhkotaudin takia ja edelleen Berliinin kaupunginsairaalaan 8. joulukuuta 1917, missä hän kuoli taudin runtelemana 13. tammikuuta 1918. Hänet haudattiin Berliinin Luther-hautausmaahan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Einar Vilhelm Hackzell myöh. Hakasalo

Emil Alfons Hagelberg

Algot Ragnwald Michael Hagert

(22. marraskuuta 1892 Helsinki – 15. toukokuuta 1970) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat faktori Michael Hagert ja Alma Juden. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Helene Bagehornin kanssa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta reaalilyseosta vuonna 1911 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1911–1915 Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla ja vuosina 1918–1920 Berliinin teknillisessä korkeakoulussa, missä hän suoritti diplomi-insinööritutkinnon vuonna 1920. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 4. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin 31. toukokuuta 1916. Saksassa ollessaan hän työskenteli vuosina 1917–1919 opintojensa ohella Berliinissä mm. Strebelwerk G.m.b.H:n, Danneberg & Quandtin ja Orenstein & Koppel A.G:n palveluksessa. Suomeen hän palasi vuonna 1920 ja siirtyi insinööriksi konepaja G. Tirkkosen metallitehtaaseen Helsinkiin. Hän siirtyi vuonna 1924 Helsingin kaupungin rakennustoimiston työpajan palvelukseen, josta hän siirtyi vuonna 1926 Ahjon konepaja oy:n teknilliseksi johtajaksi ja vuonna 1932 saman yrityksen toimitusjohtajaksi. Hänet on haudattu Helsinkiin.

Johannes Haglund

(5. marraskuuta 1889 Sulva – 19. toukokuuta 1968) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Benjamin Haglund ja Ida Maria Orre. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1915 Vendla Kronholmin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt kotitilaansa viljellyt maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 13. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet lähetettiin Altonan työosastoon 14. lokakuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin 4. elokuuta 1917. Suomeen hän saapui 29. elokuuta 1918 ja toiminut pienviljelijänä Sulvassa lukuun ottamatta vuosia 1919–1921, jolloin hän oli siirtolaisena Kanadassa. Hän oli mukana Sulvan suojeluskuntatoiminnassa vuosina 1918–1934. Talvisotaan hän osallistui vartiopalveluksessa kotiseudullaan. Sotien jälkeen hän jatkoi kotitilansa pitämistä ja kuului Sulvan kunnanvaltuustoon. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

John Kullervo Hagman

(3. helmikuuta 1893 Helsinki – 16. heinäkuuta 1964) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat maalari Johan Adolf Hagman ja Ida Maria Lindström. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Jenny Helena Ruthin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Kone ja sillanrakennus oy:n palveluksessa Helsingissä ollut mekaanikko liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 23. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin 20. toukokuuta 1916 pataljoonan haupitsipatteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa, josta hänet siirrettiin 16. huhtikuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin. Hän toimi Saksassa ollessaan useissa eri teollisuuslaitoksissa Berliinissä ja Hampurissa. Suomeen hän palasi 15. tammikuuta 1919 ja siirtyi työnjohtajaksi Kone- ja siltarakennus oy:n Abloy-lukko-osastolle 1. helmikuuta 1919, josta hän siirtyi 1. elokuuta 1920 Asevarikko l:een varastonhoitajaksi. Vuodesta 1935 alkaen hän toimi tavarantarkastajana Puolustusministeriön tarkastustoimistossa. Hän suoritti Suojeluskuntaupseerikurssin vuosina 1921–1922 ja asemestarikurssin Aseseppäkoulussa vuosina 1929–1930. Talvisodan ja Jatkosodan aikana hän toimi tavarantarkastajana Päämajan kaasunsuojelutoimistossa. Sotien jälkeen hänet siirrettiin Puolustusvoimien Pääesikuntaan varastonhoitajaksi, josta tehtävästä hän erosi vuonna 1945. Hänet on haudattu Helsinkiin. Ylennykset: Vänrikki 1942. Kunniamerkit: Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi, Unkarin ensimmäisen maailmansodan muistomitali.

Johannes Hahtomaa

(27. helmikuuta 1893 Kauhava – 7. heinäkuuta 1967) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat räätäli Jaakko Hahtomaa ja Hanna Pelkola. Hänet vihittiin avioliittoon ensimmäisen kerran vuonna 1926 Naimi Ryysyn kanssa ja toisen kerran vuonna 1958 kanslia-apulainen Lahja Maria Elovaaran kanssa. Tämä kaksi luokkaa kansakoulua käynyt työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 3. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan rehumestariksi 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonaan Hän otti osaa taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli 3. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muutettiin ensin Savon jääkärirykmentti n:o 3:ksi ja myöhemmin Uudenmaan rykmentiksi. Hän toimi aluksi 1. pataljoonan rehumestarina ja myöhemmin 3. komppaniassa koulutusaliupseerina. Armeijasta hän erosi 1. kesäkuuta 1920 ja siirtyi sen jälkeen maanviljelijäksi Revonlahdelle, kunnes sai 1. huhtikuuta 1935 alkaen paikan työmiehenä Puolustusministeriön varastossa Vallisaaressa Suomenlinnassa, missä hän palveli vuoteen 1951 saakka, jonka jälkeen hän toimi muutaman vuoden kauppamatkustajana ja vuodesta 1952 alkaen hän toimi Suomenlinnan Komendanttitoimiston palveluksessa ajomiehenä vuoteen 1958 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle. Hänet on haudattu Hauholle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 2. toukokuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Antti Armas Haikonen

Juho Haiminen

(11. lokakuuta 1891 Jaakkima – 22. elokuuta 1956) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Haiminen ja Anna Julku. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Iida Margareta Veikkolaisen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Jaakkimalainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 5. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueen varajohtajaksi 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin Viipurissa. Hän palveli sisällissodan jälkeen 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:ssä, jonka nimi myöhemmin muutettiin Pohjolan jääkäripataljoonaksi. Hän toimi pataljoonassa mm. 3. komppanian vääpelinä. Armeijasta hän erosi 15. helmikuuta 1919 ja siirtyi työmieheksi ja pienviljelijäksi Jaakkimaan, jonka jälkeen hän muutti ensin Alatornioon ja edelleen Jurvan kautta Lapualle, missä viljeli uudistilaansa Ruhankylässä vuodesta 1947 alkaen. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 14. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lsoljen kera, Vapaussodan muistomitali miekkojen kera, Jääkärimerkki.

Matti Eino Hakkarainen

Yrjö Oskari Hakkila

Ragnar Frans Andreas Hallbäck

Bror Johan Torsten Hallonblad

Elis Evert Halonen

(14. tammikuuta 1890 Rautalammi – 13. syyskuuta 1949) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat räätäli Otto Halonen ja Hilda Maria Penttinen. Tämä kansakoulun käynyt puutavara-alalla toiminut nuorimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 26. lokakuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan haupitsipatteriin. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana jefreitteriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Jääkäritykistön 3. patteriin ja otti osaa taisteluihin Kurussa, Muroleessa, Viljakkalassa, Ylöjärvellä ja Tampereella. Tampereen valloituksen jälkeen suoritetussa tykistön uudelleen järjestelyssä hänet siirrettiin Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 5. patteriin ja otti osaa taisteluihin Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli Suomen tykistökoulussa, mistä siirrettiin tykistön uudelleen järjestettäessä 17. elokuuta 1918 alkaen 1. vuoripatteriin ja edelleen 5. lokakuuta 1918 Kenttä, tykistörykmentti n:o 2:n toiseen patteriin. Armeijasta hän erosi 27. marraskuuta 1918, mutta astui uudelleen palvelukseen 1. joulukuuta 1924 ja sijoitettiin kapitulanttivääpelinä Pohjois-Savon rykmentin 1. konekiväärikomppaniaan, missä toimi varusmestarina. Toistamiseen hän erosi armeijasta 3. maaliskuuta 1926. Poliisilaitoksen palveluksessa hän oli Kuopion poliisilaitoksella vuosina 1919–1920 ja etsivän keskuspoliisin palveluksessa vuosina 1920–1923. Myöhemmin hän siirtyi Lohjan kalkkitehtaan palvelukseen. Hänet on haudattu Lohjalle. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Aliupseeri 10. huhtikuuta 1918, Vääpeli 15. lokakuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lVapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Ernst Halonen

(8. maaliskuuta 1892 Suonenjoki – 27. toukokuuta 1974) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Kustaa Halonen ja Henriikka Kinnunen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1945 Siiri Matilda Mannisen kanssa. Tämä Suonenjokelainen räätäli liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 3. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin Altonan työosastoon 25. marraskuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin 18. elokuuta 1917. Hän palasi Suomeen 29. marraskuuta 1918 ja astui aliupseerina armeijan palvelukseen 6. helmikuuta 1919 ja sijoitettiin Helsingin etappipataljoonaan, josta myöhemmin muodostettiin Helsingin paikallispataljoona. Hän toimi ensin pataljoonassa koulutusaliupseerina 3. komppaniassa, josta hänet siirrettiin 5. kesäkuuta 1919 alkaen 1. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 13. kesäkuuta 1919 ja siirtyi räätäliksi Helsinkiin. Ylennykset: Aliupseeri 6. helmikuuta 1919, Kersantti 29. huhtikuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Olof Halonen

Jääkäripataljoona 27:n soittokunta.

(4. syyskuuta 1899 Antrea – 23. heinäkuuta 1924) oli suomalainen jääkärialikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Asarias Halonen ja Anna Rossi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Dagny Christine Warburgin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt soittaja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 12. tammikuuta 1916. Hän kuului myös pataljoonan soittokuntaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella. Hänet siirrettiin keuhkotaudin vuoksi pataljoonan täydennysjoukkoon 5. tammikuuta 1917. Hän oli jonkin aikaa hoidettavana sotilassairaalassa Berliinissä, mistä hänet lähetettiin takaisin täydennysjoukkoon ja siirrettiin edelleen 7. kesäkuuta 1917 Altonan työosastoon ja laskettiin siviilitöihin 21. elokuuta 1917. Hän matkusti Tanskaan 25. marraskuuta 1917. Suomeen hän palasi vuoden 1918 lopulla ja astui 19. toukokuuta 1919 palvelukseen Uudenmaan rykmentin soittokuntaan, josta hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1919 Karjalan kaartin rykmentin soittokuntaan. Armeijasta hän erosi 18. elokuuta 1920 ja kuoli keuhkotautiin 23. heinäkuuta 1924. Ylennykset: Alikersantti 23. lokakuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Otto Armas Halonen

Toivo Hamari

(17. tammikuuta 1894 Ylivieska – 1. lokakuuta 1947) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Hamari ja Maria Elisabet Sallmen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Hilda Emilia Rytiojan kanssa. Tämä kotipitäjässään maanviljelijänä toiminut nuorimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 18. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa, josta hänet lähetettiin 25. marraskuuta 1916 Altonan työosastoon ja laskettiin siviilitöihin 18. elokuuta 1917. Hän palasi Suomeen 11. joulukuuta 1918 ja liittyi. Viron vapaaehtoiseen apuretkikuntaan ja otti osaa Viron vapaussotaan, mistä palattuaan hän liittyi Karjalan (Aunuksen) vapaaehtoiseen retkikuntaan ja sijoitettiin joukon 1. pataljoonan 1. komppaniaan. Retkikunnalta palattuaan hän toimi maanviljelijänä kotipitäjässään Ylivieskassa. Hän matkusti vuonna 1923 siirtolaiseksi Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin. Hänet on haudattu Quinneseciin Michiganiin Yhdysvaltoihin. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Jaakko August Hammar

Edvard Fritjof Hanell

Juho Erkko Hanhikangas

Jääkäripataljoona 27:n soittokunta.

(10. lokakuuta 1889 Lappajärvi – 16. tammikuuta 1918 Osnabrück) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Hanhikangas ja Liisa Eliantytär. Tämä kansakoulun käynyt työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 16. helmikuuta 1916. Hän kuului myös pataljoonan soittokuntaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet laskettiin työlomalle Kölniin 10. tammikuuta 1918 ja tällä matkalla hän sai surmansa junien yhteentörmäyksessä Ostercappelnin ja Bohmten asemien välillä lähellä Osnabrückin kaupunkia 16. tammikuuta 1918. Hänet on haudattu yhdessä muiden samassa onnettomuudessa kuolleiden suomalaisen kanssa Osnabrückin sotilashautausmaahan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Tuomas Hanikka

(s.18. helmikuuta 1898 Kaukola) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Tuomas Hanikka ja Miina Pessi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1929 Maria Parikkan kanssa. Tämä kansakoulun käynyt kotitilaansa viljellyt maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 2. joulukuuta 1915, josta hänet laskettiin sotapalvelukseen kelpaamattomana siviilitöihin 21. joulukuuta 1915. Hän palasi Suomeen 10. kesäkuuta 1918 ja astui 12. kesäkuuta 1918 korpraalina armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin Jääkäritykistöprikaatin 3. patteriston 5. patteriin. Myöhemmin hän siirtyi sen mukana Suomen tykistökouluun ja määrättiin tykistön uudelleenjärjestelyssä Vuoristotykistöön muonitusmestariksi. Armeijasta hän erosi 21. toukokuuta 1919 ja siirtyi maanviljelijäksi Kaukolaan ja myöhemmin liikemieheksi. Talvisotaan hän osallistui YH:n aikana ja itse sodan alettua linnoitustöissä Työryhmä Kärkkäisessä Karjalankannaksella, josta hän siirtyi Työryhmä Lehdon palvelukseen, jossa palveli Punkaharjulla, Puumalassa, Kesälahdella ja Sulkavalla. Välirauhan aikana hän toimi edelleen Työryhmä Lehdon palveluksessa, kunnes siirtyi Märkäjärvelle järjestysmieheksi. Jatkosotaan hän osallistui 3. Sotasaaliinkokoamiskomppaniassa vuosina 1941–1942 Äänislinnassa ja Karhumäessä, josta hän siirtyi työkomppaniaan Alakurttiin ja edelleen Tampereen ja Vilppulan varikolle vartiomieheksi. Sotien jälkeen hän siirtyi Enso-Gutzeit Oy:n palvelukseen Säynätsalon tehtaille ja palveli sitä vuoteen 1962 saakka. Ylennykset: Korpraali 12. kesäkuuta 1918, Aliupseeri kesällä 1918, Vääpeli 1942. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Talvisodan muistomitali, Jatkosodanmuistomitali.

Lennart Wilhelm Hannelius

Hannu Esa Hannuksela

Bror Erik Edvard Hannula

Johan Nestor Hantula

Tuure Oskari Happonen

Johan Hugo Harald

Vilho Harinen

Eeli Harju

(23. toukokuuta 1896 Vimpeli – 26. heinäkuuta 1919 Rajakontu) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Antti Harju ja Sofia Kujansuu. Tämä kaksi luokkaa kansakoulua käynyt Vimpeliläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 28. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. kesäkuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet lähetettiin myöhemmin Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin elokuussa vuonna 1917. Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan ja toimi 1. pataljoonan 1. komppaniassa tiedusteluryhmän johtajana. Hän otti osaa mm. Vitelen, Kavannon ja Rajakonnun taisteluihin. Hän kaatui Rajakonnussa 26. heinäkuuta 1919. Kunniamerkit: Aunuksen muistomitali, Jääkärimerkki.

Juho Jaakko Jaakonpoika Harju

Onni Toivo Harlin

Polangenin kurssilaisia räjäytysharjoituksessa. Etuoikealla saksalainen kouluttaja luutnantti Mellis

(18. maaliskuuta 1895 Joroinen – 23. huhtikuuta 1918 Raivola) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat insinööri Mauritz Villiam Harlin ja Birgitta Sofia Mattsson. Hän kävi kuusi luokka Kuopion suomalaista yhteiskoulua ja siirtyi sen jälkeen Helsingin maanviljelyslyseoon, jonka 2. luokalta erosi vuonna 1916 ja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 25. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hän osallistui Polangenin erikoiskursseille vuonna 1917. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vänrikiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan ensin 7. Jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin 11. huhtikuuta 1918 komppanianpäälliköksi 2. jääkärirykmentin 12. Jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin Suomen sisällissodassa Tampereella, Kauksamossa, Kivennavala ja Raivolassa, missä hän kaatui 23. huhtikuuta 1918. Hänet on haudattu Kuopion sankarihautaan. Ylennykset: Vänrikki 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Otto Harmajakivi ent. Kaihoranta

(17. helmikuuta 1889 Rautalammi – 2. elokuuta 1931) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat mäkitupalainen Juho Gråsten ja Kristiina Leinonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Siiri Sirkan kanssa. Hän oli kansakoulun käynyt poliisikonstaapeli, joka suoritti yksityisesti yhteiskoulun viidennen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1920. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 19. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet laskettiin siviililomalle 18. joulukuuta 1917. Hän saapui Suomeen elokuussa 1918 ja astui 1. toukokuuta 1919 soittajakorpraalina palvelukseen Kenttätykistörykmentti 1:een ja oli 24. heinäkuuta 1920 lähtien 2. patteriston esikunnassa kuormastovääpelinä. Hänet siirrettiin 15. kesäkuuta 1921 Savon jääkärirykmenttiin, missä hän toimi aluksi joukkueenkohtajana 2. ja 12. heinäkuuta 1921 lähtien 3. komppaniassa. Hänet komennettiin majoitusmestariksi 3. pataljoonaan 15. helmikuuta 1922, missä tehtävässä hän toimi 5. lokakuuta 1922 saakka. Hän toimi myös vähän aikaa adjutanttina ja myöhemmin 9. komppaniassa nuorempana upseerina. Armeijasta hän erosi 15. toukokuuta 1925 ja toimi sen jälkeen useilla eri aloilla. Jääkäripäällystölle järjestetylle aktiiviupseerikurssille Kadettikoulussa hän osallistui vuonna 1921. Ylennykset: Korpraali 1. toukokuuta 1919, Kersantti 16. Toukokuuta 1919, Vääpeli 24. joulukuuta 1920, Vänrikki 15. kesäkuuta 1921, Luutnantti 16. toukokuuta 1923. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Eino Arthur Hartman

(14. elokuuta 1897 Rauma – 21. joulukuuta 1963) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Gustaf Hartman ja Johanna Lönnrot. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1930 Helvida Ester Vinnarin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt merimies palveli maailmansodan syttyessä Lilly-nimisessä purjealuksessa, jonka, saksalaiset pidättivät miehistöineen Flensburgin satamassa, josta vapauduttuaan liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 24. syyskuuta 1915, josta hänet laskettiin hänen sairauden johdosta siviilitöihin 26. helmikuuta 1916 ja joutui Altonan työosastoon 26. joulukuu 1916, mutta laskettiin jälleen siviilityöhön 2. elokuuta 1917. Hän saapui takaisin Suomeen 11. kesäkuuta 1919 ja on toiminut sen jälkeen maalarina ja merimiehenä sekä viimeksi Oy. Yhtyneiden harja- ja sivellintehtaiden palveluksessa Turussa. Talvisodan ja välirauhan aikana hän työskenteli sotateollisuuden parissa valmistaen ammuksia Tolfvanin ammustehtaassa vuosina 1939–1941. Jatkosodan puhjetessa hänet komennettiin Ilmatorjuntapatteristo 2:n 103. Raskaaseen ilmatorjuntapatteriin, josta hänet siirrettiin myöhemmin Ilmatorjuntapiiri 2:n 21. Raskaaseen ilmatorjuntapatteriin. Hänet kotiutettiin vuonna 1942 ja siirtyi sen jälkeen Turun kaasulaitokselle uuninlämmittäjäksi. Hänet on haudattu Turkuun. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Talvisodan muistomitali.

Karl Johan Markus Hassel

Ivar Eugéne Hasselblatt

Johan Charles Hasselblatt

Alexander Carl Hasselström

August Paavonpoika Hassinen

Juho Matti Hast

(15. huhtikuuta 1885 Ruotsi Ylitornio – 4. lokakuuta 1930 Ylitornio) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Matti Hast ja Kristina Fredrika Björnfot. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 8. helmikuuta 1916. Hänet laskettiin siviilitöihin 26. helmikuuta 1916 ja palasi Suomeen vuoden 1918 lopulla ja toimi sen jälkeen työmiehenä kotipaikkakunnallaan.

Otto Verner Hautakoski

Väinö Erik Hautakoski

(16. huhtikuuta 1891 Kirvu – 30. lokakuuta 1965) oli suomalainen jääkärialikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Hautakoski ja Ulla Stiina Nikodeemuksentytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Anna Pukin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt lämmittäjä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 23. marraskuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin 27. helmikuuta 1916 ja lähetettiin edelleen 15. marraskuuta 1916 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin jälleen siviilityöhön 4. elokuuta 1917. Suomeen hän palasi 4. helmikuuta 1919 ja siirtyi sen jälkeen työmieheksi Peräpohjolaan. Talvisotaan hän osallistui väestönsuojelutehtävissä Kemissä ja jatkosodan puhjettua hänet komennettiin 801. Ilmasuojelukomppaniaan Kemiin, missä hän haavoittui 1. tammikuuta 1942 vartiomiehen vahingossa ampumasta luodista. Hänet haudattiin Kemiin. Ylennykset: Alikersantti 1941. Kunniamerkit: Jatkosodanmuistomitali, Invalidien merkki.

Joel Mikko Hautala

Antti Sefanias Hautamäki

(30. tammikuuta 1884 Ylistaro – 10. syyskuuta 1962) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat teurastaja Iisakki Hautamäki ja Anna Lovisa Saxberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1933 Impi Maria Mahlan kanssa. Tämä kansakoulun ja Oulaisten maamieskoulun käynyt työnjohtaja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 2. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän oli rautatierakennuskurssilla Libaussa vuonna 1917, jonka jälkeen hänet siirrettiin sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon 30. joulukuuta 1917 ja laskettiin työlomalle. Hautamäki palasi Suomeen 17. tammikuuta 1919 ja toiminut vanginvartijana Vaasan lääninvankilassa 22. tammikuuta 1919 – 30. maaliskuuta 1922 välisen ajan ja poliisikonstaapelina Vaasan poliisilaitoksessa 1. toukokuuta 1922 alkaen nuorempana poliisikonstaapelina ja vuodesta 1925 alkaen vanhempana poliisikonstaapelina vuoteen 1944 saakka jolloin hän jäi eläkkeelle.. Hän suoritti vankeinhoitokurssin ja Vaasan läänin poliisikurssin sekä Poliisikoirakurssin Hämeenlinnassa vuonna 1941. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Hans (Hilding) Helmer Harald Hedengren

Eero Vilho Heickel myöh. Eero Vilho Kuussaari

Väinö Albert Heickell

(26. toukokuuta 1888 Turku – 29. syyskuuta 1946) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat 1. luokan veturinkuljettaja Otto Albert Heickell ja Augusta Vilhelmiina Ilander. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1933 Alli Alma Lydia Rautavaaran kanssa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta reaalilyseosta vuonna 1908 ja liittyi Varsinaissuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Teknillisessä korkeakoulussa Helsingissä ja Karlsruhessa Saksassa, missä suoritti diplomi-insinöörikandidaattitutkinnon sähkötekniikassa vuonna 1917. Heickell liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 10. tammikuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 11. toukokuuta1916 ja vapautettiin sairauden tähden sotapalveluksesta 8. marraskuu 1916. Suomeen hän palasi vuonna 1919 ja siirtyi aluksi Oy Agrosin palvelukseen ja myöhemmin hän hoiti omaa sähköliikettä Turussa. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Ragnar Atle Teodor Heikel

Aarne Silvio Heikinheimo

Jalo Veikko Heikinheimo ent. Heikel

Aksel Henrik Heikka

(3. elokuuta 1899 Alatornio – 16. tammikuuta 1918 Osnabrück) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Niilo Henrik Heikka ja Iida Josefina Korpi. Tämä kansakoulun käynyt työmies Alatorniolta liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 11. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 10. tammikuuta 1918 ja laskettiin siviililomalle. Hän sai surmansa ollessaan matkalla tulevaan työpaikkaansa Kölniin junien yhteentörmäyksessä Ostercappelnin ja Bohmten asemien välillä lähellä Osnabrückin kaupunkia. Hänet on haudattu Osnabrückin sotilashautausmaahan.

Pietari (Pekka) Heikka

Juho Erkki Heikkilä

(6. lokakuuta 1879 Pudasjärvi – 3. maaliskuuta 1937) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Erkki Heikkilä ja Kaisa Liisa Krigsholm. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Hilma Eveliina Myllykankaan kanssa. Tämä Pudasjärveläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 22. marraskuuta 1915 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 14. toukokuuta 1917 ja laskettiin siviilitöihin 23. toukokuuta 1917. Suomeen hän saapui 24. maaliskuuta 1918 ja määrättiin jefreitterinä 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan ja otti osaa Suomen sisällissodan taisteluihin Kuokkalassa ja etenemiseen Rajajoelle. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 5. Jääkärirykmentissä (myöh. nimet olivat Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4 ja Tampereen rykmentti). Hän toimi 2. komppanian kuormastoaliupseerina ja 17. lokakuuta 1918 alkaen 3. pataljoonan käsityöläisten esimiehenä. Armeijasta hän erosi 31. toukokuuta 1922 ja siirtyi poliisikonstaapeliksi Rovaniemelle 20. joulukuu 1922, josta hänet siirrettiin kieltolakietsiväksi Oulun lääniin 13. toukokuuta1924 ja edelleen poliisikonstaapeliksi Veitsiluodon sahalle 15. toukokuuta1925 sekä samanlaisiin tehtäviin Vetelin nimismiespiiriin 26. lokakuuta 1926. Edellä olevan piirin ulosottoapulaiseksi hän siirtyi 3. helmikuuta 1927 ja vanhemmaksi poliisikonstaapeliksi lokakuuta toukokuuta1927. Poliisilaitoksesta hän erosi 30. syyskuuta 1928 ja toimi sen jälkeen työmiehenä. Hän suoritti Haminan taistelukoulu vuonna 1918 ja valtion poliisikoulun vuonna 1923. Ylennykset: Jefreitteri, 24. maaliskuuta 1918, Kersantti 13. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Kustaa Emanuel Heikkilä

Kustaa Emil Heikkilä

(20. tammikuuta 1901 Alahärmä – 28. huhtikuuta 1924) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat suutari Juho Kustaa Heikkilä ja Adolfiina Kujanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Signe Elvira Åbackin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt vaasalainen kauppa-apulainen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 3. maaliskuuta 1916 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet lähetettiin 22. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon, mistä hänet laskettiin siviilityöhön elokuussa 1917. Suomeen hän palasi 29. marraskuu 1918 ja Suomen sisällissotaan hän ei kerinnyt osallistua vaan sitä vastoin osallistui Viron vapaussotaan vääpelinä ja otti osaa Ensimmäisen suomalaisen vapaajoukon etenemiseen Narvaan. Hän siirtyi myöhemmin virolaiseen joukko-osastoon ja Virosta palattuaan hän siirtyi Vaasaan, missä hän alkoi harjoittaa suutarin ammattia. Hän kuoli keuhkotautiin 28. huhtikuuta 1924ja haudattiin Vaasaan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Viron Vapaussodan muistomitali.

Petter Teofilus (Pekka Teppo) Heikkilä

(13. lokakuuta 1897 Oulu – 15. helmikuuta 1921) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat talonomistaja Sakari Pekka Heikkilä ja Sofia Charlotta Soini.

Heikkilä kävi viisi luokkaa Oulun suomalaista klassillista lyseota, kunnes liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 3. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 11. toukokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin hänen sairauden johdosta. Heikkilä palasi takaisin täydennysjoukkoon 3. tammikuuta 1917, mutta hänet laskettiin jälleen palvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin 5. heinäkuuta 1917. Suomeen hän palasi takaisin 10. maaliskuuta 1918 ja astui palvelukseen 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonaan, missä hän toimi 3. komppanian vääpelinä. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin vääpelinä Lempäälässä ja Kämärällä sekä Viipurissa. Heikkilä haavoittui lievästi Lempäälässä käydyissä taisteluissa. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Kaartin jääkäripataljoonaan. Hän osallistui Vienan-Karjalaan syyskuussa 1918 suuntautuneeseen retkikuntaa, jota johti kapteeni Toivo Kuisma. Retkellä hän osallistui taisteluihin Vuokkiniemessä. Sotaretkeltä palattuaan hän siirtyi rajavartiolaitoksen palvelukseen, ja hänet sijoitettiin Terijoen rajavartiopataljoonaan. Heikkilää ei rauhanaikainen palvelus kiinnostanut vaan veri veti taisteluihin, ja hän liittyi 9. huhtikuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) vapaaehtoiseen retkikuntaan, missä hänet sijoitettiin komppanianpäälliköksi 2. rykmentin 6. komppaniaan. Retkikunnalla hän osallistui taisteluihin Säämäjärvellä. Retkikunnasta hän otti erosi 23. elokuuta 1919 ja siirtyi 18. marraskuuta 1919 päälliköksi Pohjois-Inkerin rykmentin I pataljoonan 2. komppaniaan, josta hän siirtyi Käkisalmen läänin rykmenttiin 1. helmikuuta 1920 ja hänet sijoitettiin koulutusaliupseeriksi 2. komppaniaan. Heikkilä kuoli tapaturmaisesti 15. helmikuuta 1921, hänet on haudattu Oulun hautausmaalle Intiöön. Ylennykset: Aliupseeri 10. maaliskuuta 1918, Vääpeli 2. kesäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, jääkärimerkki.

Vilho Iikka Heikkilä

(s.9. helmikuuta 1897 Oulu) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Anders Jakob Heikkilä ja Fanny Kustaava Sjögren. Tämä viisi luokkaa Oulun klassillista lyseota käynyt nuorimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 28. helmikuuta 1916, josta hänet laskettiin siviilitöihin 12. huhtikuuta 1916. Hän ei koskaan palannut takaisin Suomeen ja hänen myöhemmät elämänvaiheensa ovat tuntemattomia. Siikajoen seurakunnassa on hänestä merkintä poissaolevana ja huomautus "kuollut Saksassa, mennyt jääkärinä eikä palannut".

Edvard Urho Heikkinen

Eino Arvid Heikkinen

(10. toukokuuta 1888 Oulu – 19. marraskuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat tehtailija Kaarlo Jaakko Heikkinen ja Ida Maria Mäkelä. Tämä kansakoulun ja Oulun kauppakoulun käynyt konttoristi liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 9. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin 22. helmikuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja lähetettiin myöhemmin Altonan työosastoon. Siviilitöihin hänet laskettiin työosastosta 2. elokuuta 1917. Hän toimi myöhemmin linnoitustöissä Ranskan rintamalla Elsass-Lothringerissa, missä katosi joutuen ilmeisesti vangiksi ja hänet julistettiin kuolleeksi 19. marraskuu 1918. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Otto Heikkinen

(5. maaliskuuta 1893 Puolanka – 17. heinäkuuta 1961) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Tuomas Heikkinen ja Anna Leena Tolonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Fanny Karoliina Drufhagelin kanssa, mutta hän kuoli vuonna 1933 ja Heikkinen avioitui toisen kerran vuonna 1947 Lilja Maria Mäkisen kanssa. Tämä Puolankalainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Heikkinen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918 ja hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Satakunnan rintamalle yliluutnantti von Hertzenin hiihtojoukkoihin, missä joukossa hän otti osaa taisteluihin Ahlaisissa, Laviassa, Suodenniemellä ja Pomarkussa. Sisällissodan loppuvaiheilla hänet siirrettiin 15. huhtikuuta 1918 alkaen 2. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonaan, Sisällissodan jo loputtua hänet siirrettiin itse rykmenttiin, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti n:o 2. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 2. komppaniassa. Armeijasta hän erosi vakinaisesta palveluksesta 17. tammikuuta 1919 ja siirtyi rajavartioston palvelukseen ja hänet sijoitettiin Luoteisrajan rajavartiostoon, missä hän palveli vuoteen 1921 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi metsätöihin työmieheksi. Heikkinen osallistui jatkosotaan joukkueenjohtajana Jalkaväkirykmentti 12:ssa Sallan suunnalla. Sotien päätyttyä hän toimi työmiehenä Karungissa, jonne hänet lopuksi myös haudattiin. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 21. maaliskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Väinö Alfred Heikkinen

Jyrki Gunnar Heikura

(11. huhtikuuta 1889 Nurmes – 6. maaliskuuta 1967) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelyskoulun johtaja Olli Heikura ja Lovisa Kristina Lackman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1913 Saimi Emilia Tolvasen kanssa, joka kuoli vuonna 1950 ja Heikura avioitui toisen kerran vuonna 1950 Sylvi Ester Valvion kanssa. Heikura kävi viisi luokkaa Nurmeksen yhteiskoulua ja Suomen liikemiesten kauppaopiston ja toimi konttoristina Viipurissa enne kuin liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 9. lokakuuta 1916 ja komennettiin etappitehtäviin Ruotsiin ja Suomeen, josta hän ei enää myöhemmin palannut pataljoonan yhteyteen. Suomeen hän saapui takaisin tammikuussa 1918 ja astui armeijan palvelukseen 13. helmikuuta 1918 ja hänet määrättiin Suomen sisällissotaa käyviin joukkoihin joukkueenjohtajaksi Karjalan 1. rykmentin 1. pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Antreassa, Pullilassa, Muolaalla, Kuusaalla, Punnuksella, Sudenojalla ja Mälkölässä. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen Karjalan 1. rykmentissä ja toimi vähän aikaa 1. pataljoonan komentajana. Armeijasta hän erosi 30. kesäkuuta 1918 ja siirtyi Helsinkiin tukkuliikkeiden kaupalliseksi edustajaksi Turkuun ja Tampereelle ja Viipuriin ja siirtyi 10. elokuuta 1932 alkaen Oy. Alkoholiliikkeen palvelukseen, josta siirtyi 26. marraskuu 1936 alkaen H. Bastman oy:n ja 1. marraskuu 1937 alkaen takaisin Oy. Alkoholiliikkeen palveluksessa Helsinkiin. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Eric Alexander Amandus Heimbürger

Nestor Nikanor Heliodorus Heino ent. Gabrielsson

(12. tammikuuta 1894 Halikko – 25. lokakuuta 1963) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Karl Gustaf Gabrielinpoika ja Maria Vilhelmiina Erikintytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Ruusu Hännisen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt viilari liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 19. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Suomeen hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 2. Krenatöörirykmentin Savon pataljoonan 3. komppaniaan, Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Vilppulassa , Lylyssä, Korkeakoskella, Lempäälässä, Tampereella ja Vesilahdella sekä etenemiseen Valkeakosken, Hauhon ja Lammin kautta Koskelle. Sisällissodan jälkeen hän palveli 12. heinäkuuta 1918 alkaen koulutusaliupseerina Pioneerikoulutuspataljoonassa, mistä hänet määrättiin pioneerijoukkojen uudelleenjärjestelyssä lokakuussa vuonna 1919 Pioneeripataljoona n:o 2:n 2. komppaniaan, mistä hän erosi 14. joulukuu 1920 ja siirtyi varastonhoitajaksi toiminimi A. Gustaf Skogsterin palvelukseen 1. maaliskuuta 1921 ja palveli yritystä 24. helmikuuta 1927 saakka. Uudestaan puolustusvoimien palvelukseen hän astui 26. syyskuuta 1927 ja hänet sijoitettiin viilariksi Ampumatarvevarikko l:een, mistä hänet siirrettiin 1. syyskuuta 1928 asesepäksi Kajaanin sissipataljoonaan, missä tehtävässä hän toimi 15. lokakuuta 1933 saakka, jonka jälkeen hän toimi tilapäistöissä Hämeenlinnassa ja 1. joulukuu 1935 alkaen lämmittäjänä Kenttätykistörykmentti I:ssä Hämeenlinnan Suomenkasarmilla, jossa tehtävässä hän oli aina vuoteen 1944 saakka, jonka jälkeen hän toimi viilaajana OTK:n Puu Oy:n korjaamolla Hämeenlinnassa vuosina 1946–1961. Hänellä oli myös Hämeenlinnan Reservin aliupseerikerhon kunniajäsenyys. Hänet on haudattu Hämeenlinnaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 4. maaliskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Väinö Johannes Heino

Frans Wiktor Heinonen

Kustaa Heinonen

(17. helmikuuta 1892 Hollola – 29. helmikuuta 1920 Narva) oli suomalainen jääkäri ja Viron armeijan vääpeli. Hänen äitinsä oli Amalia Heinonen. Tämä Helsinkiläinen ajuri liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 27. marraskuuta 1915, josta hänet sotilaspalvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin 21. joulukuu 1915. Suomeen hän palasi elokuussa 1918 ja otti osaa Viron vapaussotaan ja kuului Pohjain Poikain rykmentin 2. pataljoonan 5. komppaniaan. Jääkärien elämäkerraston mukaan kuoli espanjantautiin Tarton sairaalassa keväällä 1919. Tosiasiassa pestautui rykmentin kotiuttamisen jälkeen Viron armeijaan palvellen sen leveäraiteisessa panssarijunassa nro 4. Haavoittui lokakuussa ja hoidettiin Tartossa. Kuoli pilkkukuumeeseen Viron 1. divisioonan sairaalassa Narvassa, jossa haudattiin Viron vapaussodassa kaatuneiden sankarihautausmaalle. Hautaristi hävitettiin 1960-luvulla. Ylennykset: Varavääpeli ja Vääpeli Viron armeijassa 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Viron Vapaudenristi II/3. lk; Viron Vapaussodan muistomitali.

Kustaa Evald Heinonen

(3. lokakuuta 1898 Helsinki – 5. toukokuuta 1917) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat paperikauppias Kustaa Fredrik Heinonen ja Anna Sofia Rautiokoski. Tämä Helsinkiläinen hotellin eteisvartija liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 11. huhtikuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan 1. komppaniaan 22. elokuuta 1916 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella, josta hänet lähetettiin sairauden takia 5. lokakuuta 1916 Mitaun sotilassairaalaan ja sieltä edelleen Treuenbrietzenin keuhkotautiparantolaan, missä hän kuoli 5. toukokuuta 1917. Hänet haudattiin Treuenbrietzenin hautausmaahan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Reino Veli Heinonen

Vihtori Arvi Heinonen

Axel Erik Heinrichs

Jarl Anton Bertil Heinrichs

Karl Gunnar Heinrichs

Olof Heinrichs

Johan Rudolf Heinström myöh. Heimilä

Juho Henrik Heiskanen

Kaarlo Aleksanteri Heiskanen

Viljam August Helander myöh. Heloterä

Kalle Helenius

(27. tammikuuta 1893 Saarijärvi – 9. heinäkuuta 1968) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Konsta Helenius ja Maria Vehkalainen. Tämä Saarijärveläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 5. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa, josta hänet lähetettiin Altonan työosastoon 24. marraskuu 1916 ja laskettiin siviilitöihin 9. elokuuta 1917. Suomeen hän palasi 1. joulukuu 1918 ja toimi sen jälkeen työmiehenä Keski-Suomessa. Hänet on haudattu Äänekoskelle. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Matti Sakari Helin

Matias Hellinen

(21. maaliskuuta 1883 Pihlajavesi – 24. marraskuuta 1932) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat puutyömies Matti Hellinen ja Anna Kaisa Viitala. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1930 Siiri Johanna Sormusen kanssa. Tämä Pihlajaveteläinen puutyömies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 9. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin 10. maaliskuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin 19. maaliskuuta 1917 siviilitöihin. Takaisin täydennysjoukkoon hän palasi 13. elokuuta 1917, josta hänet siirrettiin edelleen 17. elokuuta 1917 pataljoonan 3. komppaniaan sekä edelleen 3. joulukuu 1917 pataljoonan haupitsipatteriin. Suomeen hän palasi jääkäreiden pääjoukon mukana (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Jääkäritykistön 1. patteriin, jonka mukana hän osallistui taisteluihin sisällissodassa Tampereella. Tampereen valloituksen jälkeen toteutetussa tykistön uudelleen järjestelyssä hänet sijoitettiin pattereineen juuri muodostettuun Jääkäritykistöprikaatin 1. jääkäripatteriston 1. patteriin ja otti osaa sen mukana taisteluihin Kämärässä ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli Suomen tykistökoulussa kouluttajana, kunnes hänet vapautettiin palveluksesta yli-ikäisenä 4. marraskuuta 1918 alkaen. Mutta hänen sotaintoaan moinen toimi ei lannistanut vaan hän liittyi vapaaehtoisena 16. kesäkuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä toimi jaosjohtajana 4. kenttäpatterissa ja otti osaa taisteluihin Aunuksen rajaseuduilla. Retkikunnasta hän erosi 28. syyskuuta 1919 ja etsi uusia seikkailuja ja taistelutantereita ja löysikin sellaisen ja liittyi Pohjois-Inkerin vapaajoukkoihin 2. marraskuu 1919, missä joukoissa palveli 1. tammikuuta 1920 saakka, jonka jälkeen toimi Joensuun rajavartiostossa 1. toukokuuta – 1. marraskuu 1921 välisen ajan . Kun hän oli edellisistä kahakoista selvinnyt hakeutui hän seuraavaksi Itä-Karjalan sotaretkelle, missä hän osallistui taisteluihin Itä-Karjalassa vuosina 1921–1922. Sotatantereilta palattuaan hän palveli rajavartiolaitosta ja Salmin rajavartioston kenttävartion päällikkönä hän toimi 5. syyskuuta 1925 – 30. huhtikuuta 1926, jonka jälkeen hän toimi tilapäistöissä, kunnes 10. helmikuuta 1928 siirtyi vartijaksi valtion kivääritehtaalle Jyväskylään. Kuoli 24. marraskuu 1932. Hänet on haudattu Jyväskylään Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 10. huhtikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodanmuistomitali soljen kera, Aunuksen vapaussodanmuistomitali, Jääkärimerkki.

John Rafael Hellman

Karl Eskil Hellman

(8. toukokuuta 1897 Vaasa – 17. heinäkuuta 1917) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat talonomistaja Karl Hellman ja Johanna Fogde. Hellman kävi neljä luokkaa Vaasan ruotsalaista lyseota, kunnes liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 3. maaliskuuta 1916 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän sairastui umpisuolentulehdukseen ja kuoli Emigrantenhausin sotilassairaalassa 17. heinäkuuta 1917. Haudattu Libaun hautausmaahan.

Karl Verner Hellman

(26. lokakuuta 1894 Sulva – 30. syyskuuta 1969) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Vilhelm Hellman (ent. Wester) ja Sofia Hellman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Elin Erika Nymanin kanssa. Tämä kotitilaansa viljellyt Sulvalainen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 13. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet pataljoona täydennysjoukkoon 12. joulukuu 1917 ja laskettiin siviilitöihin. Suomeen hän palasi elokuussa 1918 ja astui 3. lokakuuta 1918 asevelvollisena palvelukseen Itämeren jalkaväkirykmentti n:o 1:een, mistä hänet vapautettiin sairauden tähden 3. tammikuuta 1919, jonka jälkeen hän toimi pienviljelijänä kotipitäjässään Sulvassa. Talvisodan aikana hän toimi vartiotehtävissä kotiseudullan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Ture Emil Hellman

(12. helmikuuta 1895 Pietarsaaren maalaiskunta – 21. marraskuuta 1973) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Lars Hellman ja Ida Maria Lunabba. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Sofia Sylvia Granbergin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt palosotilas liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 13. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin palvelukseen kykenemättömänä pataljoonan täydennysjoukkoon 14. toukokuuta 1917 ja laskettiin siviilitöihin. Suomeen hän palasi 24. maaliskuuta 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen 27. maaliskuuta 1918 ja hänet sijoitettiin jefreitteriksi 5. Jääkärirykmentin 14. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan ja otti osaa sisällissodan sotatoimiin Karjalankannaksella. Sisällissodan päättymisen jälkeen hän palveli Jääkärirykmentti n:o 5:n 4. komppaniassa, josta hänet siirrettiin 2. Divisioonan tiedonanto-osastoon 22. elokuuta 1918, josta hän erosi 11. huhtikuuta 1919 vain osallistuakseen Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan 12. huhtikuuta – 12. toukokuuta 1919. Sotaretkeltä palattuaan hän siirtyi Pietarsaaren palolaitoksen palvelukseen toimien palokunnantalon vahtimestarina. Ylennykset: Jefreitteri, 27. maaliskuuta 1918, Aliupseeri huhtikuussa 1918, Vääpeli 16. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Martti Johannes Hellstén

Väinö Ilmari Hellsten

(10. helmikuuta 1896 Jyväskylä – 20. heinäkuuta 1930) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat paperimestari Adolf Hellsten ja Elisabeth Koskinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Aina Sipolan kanssa, josta hän erosi vuonna 1926. Tämä neljä luokkaa Imatran yhteiskoulua ja yhden luokan Viipurin teollisuuskoulua käynyt nuorimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 10. syyskuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan 3. komppaniaan 1. maaliskuuta 1917.

Hellsten saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan vääpeliksi 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa vääpelinä sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärän kylässä ja asemalla sekä Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin armeijan uudelleen järjestelyn yhteydessä Suomen valkoiseen kaartiin josta hän erosi 9. elokuuta 1918 vain liittyäkseen jääkärikapteeni Toivo Kuisman johtamaan Vienan-Karjalan retkikuntaan. Retkeltään palattuaan hän astui uudelleen armeijan palvelukseen 1. lokakuuta 1918 ja hänet sijoitettiin Karjalan kaartin rykmenttiin, missä hän toimi 4. komppanian vääpelinä. Hänet siirrettiin 5. heinäkuuta 1919 alkaen 6. komppanian vääpeliksi, mistä tehtävästä hän erosi 21. joulukuu 1921, mutta astui takaisin palvelukseen jo 28. helmikuuta 1923 ja hänet sijoitettiin edelleen Karjalan kaartin rykmenttiin, josta hän sai siirron 31. heinäkuuta 1924 Savon jääkärirykmentin 2. pataljoonaan. Lopullisesti hän erosi armeijasta 31. elokuuta 1924 ja oli sen jälkeen hoidettavana keuhkotaudin takia useissa sairaaloissa, mihin tautiin hän lopulta menehtyi Viipurin lääninsairaalassa 20. heinäkuuta 1930. Hänet haudattiin Ruokolahdelle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 1. huhtikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Fredrik Berthold Helsingius

Gustaf Helsingius

Rudolf Väinö Hemnell

Karl Waldemar Henriksson

Juho (Jussi) Henttinen

Nils Eero Hemberg

Elias Hernesniemi

(20. elokuuta 1894 Lappajärvi – 29. tammikuuta 1940) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Antti Hernesniemi ja Liisa Hernesniemi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Senja Perälän kanssa. Tämä kansakoulun käynyt maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 15. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon 19. toukokuuta 1917 ja palasi takaisin 2. komppaniaan 15. elokuuta 1917. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan rehumestariksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 11. huhtikuuta 1918 alkaen 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan ja otti osaa taisteluihin suomen sisällissodassa Tampereella, Rajamäellä, Tarpilassa ja Raivolassa. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 5. Jääkärirykmentissä, jonka nimi myöhemmin muuttui Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:ksi. Hän oli kuitenkin 15. toukokuuta1918 alkaen hoidettavana sairaalassa ja sitten sairauslomalla. Armeijasta hän erosi 12. helmikuuta 1919 ja siirtyi ensin poliisivoimiin Vaasaan ja sen jälkeen pienviljelijäksi Lappajärvelle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 18. toukokuuta 1918, Vääpeli 25. kesäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Gunnar Emil von Hertzen

David William Hetemäki

Eino Kustaa Hietala

(9. elokuuta 1894 Lapua – 3. maaliskuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Matti Vilhelm Hietala ja Liisa Kuja. Tämä kolme luokkaa kansakoulua käynyt työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 27. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän joutui sairaalahoitoon Mitauhun ja Frankfurtiin hänellä todetun keuhkotaudin takia 21. maaliskuuta 1917 alkaen. Hän kuoli kyseiseen tautiin Hampurissa 3. maaliskuuta 1918, jonne hänet myös haudattiin. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Kaarle Kustaa Hietala

(14. toukokuuta 1891 Kortesjärvi – 11. toukokuuta 1968) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Erkki Hietala ja Sanna Maija Ojanperä. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1915 Lempi Adolfina Suomelan kanssa.

Tämä kansakoulun käynyt työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 29. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 23. syyskuuta 1917 alkaen pataljoonan 4. komppaniaan ja 22. marraskuuta 1917 alkaen pataljoonan 1. komppaniaan. Hietala saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueen varajohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin 13. maaliskuuta 1918 alkaen 3. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärän kylässä ja rautatieasemalla sekä Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä muodostettuun Suomen valkoiseen kaartiin, missä hänet sijoitettiin 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 12. heinäkuuta 1918 alkaen Pioneerikoulutuspataljoonaan, missä hän toimi joukkueenjohtajana 1. komppaniassa. Pioneerikoulutuspataljoonan jakauduttua hänet sijoitettiin koulutusaliupseeriksi Pioneeripataljoona 2:n 1. komppaniaan ja edelleen 1. marraskuu 1921 Pioneeripataljoona l:n 4. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 1. lokakuuta 1922, mutta astui uudelleen palvelukseen koulutusaliupseeriksi Pioneeripataljoonan 1. komppaniassa 1. marraskuu 1927 ja palveli pataljoonassa 30. syyskuuta 1928 saakka, jonka jälkeen hän työskenteli työmiehenä Kortesjärvellä ja Evijärvellä. Hietela osallistui talvisotaan joukkueenjohtajana 16. Pioneerikomppaniassa ja osallistui taisteluihin Kiviniemellä, jonka jälkeen toimi metsätöissä ja uitoissa etupäässä Kortesjärvellä. Hän oli hoidettavana Kyyhkylän invalidikodissa vuosina 1953–1959 ja Kortesjärven vanhainkodissa vuodesta 1959 alkaen. Hänet haudattiin Kortesjärvelle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 14. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. ( 1918 miekkojen kera ja 1940), Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Johan Aarne Hietanen

Johan Aarne Hietanen (9. marraskuuta 1887 Heinolan maalaiskunta – 29. toukokuuta 1956) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat metsätyönjohtaja Iisakki Hietanen ja Eriikka Nieminen. Hänet vihittiin avioliittoon ensimmäisen kerran vuonna 1918 Elma Eliina Makkosen kanssa ja hänen kuoltuaan vuonna 1933 toisen kerran vuonna 1934 Josefina Aune Haapasen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 13. tammikuuta 1916 yhdessä veljensä Valter Hietasen kanssa. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, missä hän haavoittui lievästi 11. tammikuuta 1917.

Hietanen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi 8. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin kuormaston päälliköksi 11. jääkäripataljoonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:ssä, jolla oli myöhemmin nimet Jääkäripataljoona n:o 2 ja Pohjolan jääkäripataljoona. Pataljoonassa hän toimi konekiväärikomppanian koulutusaliupseerina. Hänet siirrettiin 5. elokuuta 1918 Vuoristoprikaatin polkupyöräosastoon ja edelleen 19. tammikuuta 1919 Itä-Suomen jalkaväkirykmentti n:o 5:n 1. pataljoonan konekiväärikomppaniaan. Armeijasta hän erosi 1. toukokuuta 1919, mutta astui uudelleen palvelukseen jo 1. syyskuuta 1919 ja hänet sijoitettiin Kajaanin sissipataljoonaan, josta hänet siirrettiin edelleen 9. toukokuuta 1920 Tampereen rykmentin 5. komppaniaan. Toisen kerran hän erosi armeijasta 28. tammikuuta 1921, mutta jälleen 31. joulukuu 1921 hän astui takaisin armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin Savon jääkärirykmenttiin, missä hän toimi koulutusaliupseerina 9. komppaniassa. Kolmannen kerran hän erosi armeijan palveluksesta 31. elokuuta 1925 ja siirtyi Joutsenoon työnjohtajaksi maanviljelysalalle. Vielä kerran hän astui armeijan palvelukseen 1. joulukuu 1930 ja nyt hänet sijoitettiin Pohjanmaan jääkäripataljoonaan, missä hän toimi pataljoonan keittiömestarina. Hänet siirrettiin pataljoonan lakkauttamisen johdosta 1. toukokuuta1934 keittiömestariksi Pohjan rykmenttiin. Josta hän erosi täysin palvelleena 7. marraskuu 1937 ja toimi sen jälkeen vartiomiehenä Kuopion ammuslataamolla. Hietanen kävi jalkaväen kapitulanttikoulun vuonna 1924.

Talvisodan, välirauhan ja jatkosodan aikana hän toimi edelleen vartiomiehenä Kuopion ammuslataamolla. Sotien jälkeen hän siirtyi metsä- ja rakennustöihin, kunnes vuonna 1947 hän siirtyi vartiomieheksi Hämeenlinnan elintarvikevarastolle, missä palvelikin vuoteen 1950 saakka. Myöhemmin hän keskittyi vain kotipuutarhansa hoitoon Vanajalla. Hänet haudattiin Vanajalle. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 25. elokuuta 1917, Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

Valtter Hietanen

Sigurd Albert Hiiliranta ent. Hillebrand

Hannu Hildén myöh. Kaiharju

Kaarle Hilden myöh. Kaiharju

Eino Vilho Hiltunen

Kalle Arvid Hiltunen

(käytti Saksassa peitenimeä Koski), (12. helmikuuta 1891 Ylikiiminki – 6. maaliskuuta 1977) oli suomalainen suojeluskunta-aliupseeri ja maanviljelijä. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Kalle Hiltunen ja Kreeta Loviisa Vilpponen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1929 Anna Serafiina Hahton kanssa. Tämä Limingan kansakoulun ja kansanopiston käynyt maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 22. joulukuuta 1916, josta hänet siviilitöihin 4. helmikuuta 1917. Suomeen Hiltunen palasi takaisin 10. joulukuuta 1918 ja jatkoi maanviljelystään ja metsätöitään. Hiltunen toimi Ylikiimingin suojeluskunnan paikallispäällikön 1. toukokuuta – 15. joulukuu 1919 ja 15. helmikuuta – 15. toukokuuta 1920 väliset ajat. Hiltunen suoritti myös Kemissä vuonna 1919 suojeluskuntain alipäällystökurssin ja hänet ylennettiin suojeluskunta-aliupseeriksi. Hänet on haudattu Utajärven Sotkankylän hautausmaalle. Ylennykset: Suojeluskunta-aliupseeri 1919.

Matti Aleksanteri Hinkula

(11. tammikuuta 1892 Salo – 9. maaliskuuta 1949) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat nahkuri Kustaa Hinkula ja Maria Elisabet Pekuri. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna Elin Maria Mustosen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 21. syyskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hinkula saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan kuormastoaliupseeriksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Rajamäellä, Tarpilassa ja Raivolassa. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 2. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti n:o 2 ja myöhemmin Savon jääkärirykmentti. Hinkula toimi sotilasuransa aikana komppanianvääpelinä useassa komppaniassa, kunnes viimein erosi armeijasta 12. tammikuuta 1920 ja siirtyi ensin kulkukauppiaaksi ja myöhemmin asioitsijaksi. Talvisotaan Hinkula osallistui kolonnan johtajana Kenttätykistörykmentti 8:ssa. Jatkosodan puhjettua hänet kutsuttiin palvelukseen Jalkaväenkoulutuskeskus 13:een, mutta hänet vapautettiin palveluksesta hänen sairautensa takia. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 19. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Jalmari Hintsala

(17. tammikuuta 1891 Ylivieska – 14. helmikuuta 1948) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat pienviljelijä Emanuel Hintsala ja Helena Hedvig Virkkanen. Hänet vihittiin avioliittoon ensimmäisen kerran vuonna 1921 Fanni Mirjam Sakkon kanssa ja hänen kuoltua vuonna 1926 toisen kerran vuonna 1932 Lempi Serafia Pakan kanssa. Hintsala kävi kansakoulun ja Oulun teollisuuskoulun konerakennusosaston vuosina 1929–1932. Tämä Ylivieskalainen pienviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 18. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hänet lähetettiin 28. maaliskuuta 1917 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 4. elokuuta 1917. Suomeen takaisin hän saapui höyrylaiva S/S Areturuksen toisella matkalla 24. maaliskuuta 1918 ja Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin aliupseeriksi 5. Jääkärirykmentin 14. jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin piakkoin joukkueenjohtajaksi 13. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hintsala otti osaa sisällissodassa sotatoimiin Karjalankannaksella, muun muassa Kuokkalan taisteluun ja etenemiseen Rajajoelle. Sisällissodan jälkeen Hintsala palveli edelleen 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin ensin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:ksi ja sen jälkeen Tampereen rykmentti, missä hän toimi koulutusaliupseerina 3. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 17. huhtikuuta 1919 ja siirtyi paikallispäälliköksi Ylivieskan suojeluskuntaan 1. kesäkuuta 1920 ja palveli suojeluskuntaa 30. kesäkuuta 1921 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Raudaskylän sähköosuuskunnalle asentajaksi ja palveli yritystä vuoteen 1929 saakka lukuun ottamatta vuosia 1924–1925, jolloin hän oli rakennusmestarin apulaisena Iisalmen-Ylivieskan rautatien rakennustyömaalla. Vuonna 1933 hän siirtyi Vaasan puuvillatehdas oy:n palvelukseen ja jo seuraavana vuonna hän sai ylennyksen konemestariksi. Talvisotaan Hintsala osallistui Osasto Hämäläisessä joukkueenjohtajana ja osallistui taisteluihin Kuhmossa. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 11:een, josta hänet siirrettiin myöhemmin Jalkaväenkoulutuskeskus 2:een. Koulutuskeskuksissa hän toimi komppanian- ja esikuntavääpelinä, kunnes hänet siirrettiin joukkueenjohtajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 3:een. Vuonna 1942 hänet siirrettiin työnjohtajaksi 1. Linnoitus korjauspajaan ja edelleen Linnoitus rannikko pataljoona 611:sta, missä hän palveli aina sodan loppuun saakka, jolloin hän siirtyi konemestariksi Raudas-Tiili Oy:le ja palveli yritystä vuoteen 1948 saakka. Hänet haudattiin Ylivieskan Raudaskylän hautausmaalle. Ylennykset: Aliupseeri 24. maaliskuuta 1918, Vääpeli 13. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. l, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Ville Hintsala

(20. lokakuuta 1892 Ylivieska – 17. joulukuuta 1934) oli suomalainen jääkärivääpeli Hänen vanhempansa olivat pienviljelijä Emanuel Hintsala ja Helena Hedvig Virkkanen. Hintsala kävi kaksi luokkaa kansakoulua ja viljeli kotitilaansa sekä toimi jääkärivärvärinä Keski-pohjanmaalla ennen kuin liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 7. tammikuuta 1916, josta hänet vapautettiin hänen sairautensa takia 10. toukokuuta 1916. Pataljoonasta eronsa jälkeen hän jäi kumminkin työskentelemään Saksaan ja palasi Suomeen 29. marraskuu 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen 23. tammikuuta 1919 aliupseeriksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:n 3. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 11. maaliskuuta 1919 ja Liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hänet sijoitettiin rannikkotykistöön, jonka mukana otti osaa taisteluihin Vitelessä ja Rajakonnussa. Sotaretkeltä palattuaan hän toimi muun muassa seppänä valtion rautatierakennustyömailla. Hänet on haudattu Ylivieskan Raudaskylän hautausmaalle. Ylennykset: Aliupseeri 23. tammikuuta 1919. Kunniamerkit: Aunuksen vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Ivar Johannes Heinrich Alexander Hinz

Henrik Hesekiel Hirvinen

(23. tammikuuta 1895 Karjalohja – 10. huhtikuuta 1918) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Mikko Hirvinen ja Matilda Lindström. Tämä karjalohjalainen sepän oppipoika liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 2. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hirvinen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan 4. Jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin Raudussa, missä hän haavoittui taistelussa 5. huhtikuuta 1918 ja menehtyi saamiinsa haavoihin Sortavalan sairaalassa 10. huhtikuuta 1918. Hänet haudattiin Sakkolan sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Herman Petter Hirvonen

(22. toukokuuta 1888 Rääkkylä – 25. huhtikuuta 1917) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Pekka Hirvonen ja Anna Maria Tiainen. Tämä kansakoulun käynyt Savonlinnalainen kirjapainomestari liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 6. marraskuuta 1915, josta hän pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Hirvonen sairastui Riianlahden rannikkoasemissa keuhkotautiin ja oli hoidettavana alkuun nostoväen 10. saniteettikomppanian kenttäsairaalassa Tuckumissa, mistä hänet siirrettiin myöhemmin sotilassairaala n:o 55:een Mitauhun, missä hän kuoli taudin runtelemana 25. huhtikuuta 1917. Hänet haudattiin Mitaun hautausmaahan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Jalmari Johannes Hirvonen

Juho Henrik Hirvonen

(20. lokakuuta 1891 Kiihtelysvaara – 1979) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Simo Hirvonen ja Maria Kinnunen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Olga Rupposen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 16. huhtikuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan 2. komppaniaan 23. heinäkuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin hänen sairauden johdosta 22. maaliskuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hän palasi takaisin komppaniaansa parannuttuaan 12. kesäkuuta 1917. Hirvonen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan koulutus- ja kuormastoaliupseeriksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Aittolahdessa, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin ensin Savon jääkärirykmentti n:o 3 ja myöhemmin Uudenmaan rykmentti. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 2. komppaniassa.

Armeijasta hän erosi 25. huhtikuuta 1919 vain liittyäkseen Viron vapaussotaan lähteviin joukkoihin. Viron vapaussodassa hän toimi ensin joukkueenjohtajana Länsi-Inkerin rykmentin 1. komppaniassa ja myöhemmin komppanianpäällikkönä. Hirvonen haavoittui Kuhlin-Peipsijärven taistelussa. Viron vapaussodassa hän toimi myöhemmin virolaisessa panssarijunassa n:o 4 Pihkovan rintamalla ja sodan loppuvaiheilla hän toimi tiedusteluosastossa aina sodan loppuun saakka. Kaiken kaikkiaan hän kuului Pohjois-Inkerin rykmenttiin 25. lokakuuta – 20. joulukuuta 1920 välisen ajan. Viron vapaussodasta palattuaan hän siirtyi Rajamaan tullipoliisilaitoksen palvelukseen 1. tammikuuta 1921 ja palveli laitosta 1. tammikuuta 1922 saakka, jolloin siirtyi Mikkelin poliisilaitokselle ylimääräiseksi poliisikonstaapeliksi ollen tehtävässä vain noin kolme kuukautta, jolloin siirtyi Joensuun rajavartioston palvelukseen 7. syyskuuta 1922 ja palveli rajavartiostossa 31. joulukuuta 1923 saakka, josta hän siirtyi Salmin rajavartioston palvelukseen 30. heinäkuuta 1924 ja palveli Salmissa 10. maaliskuuta 1926 saakka. Myöhemmin hän toimi työmiehenä Oy the Wiborg wood companyssa Suojärvellä ja Imatran voima oy:ssä Imatralla.

Talvisotaan Hirvonen osallistui vartiopalvelusta suorittaen Imatran voimalaitoksella ja jatkosodan puhjettua hänet määrättiin ilmasuojelu joukkueenjohtajaksi ja sotavankileirin päälliöksi Jääskeen. Sotien jälkeen hän toimi maanviljelijänä Joutsenossa. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 2. kesäkuuta 1918, Vääpeli 10. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk. ( 1918 miekkojen kera ja 1941), Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Johannes Hjort

(1. syyskuuta 1895 Sulva – 29. tammikuuta 1968) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Isak Hjort ja Brita Maria Östergård. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1925 Live Adelina Sundin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt kotitilaansa viljellyt maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 13. maaliskuuta 1916, josta hänet laskettiin sotapalvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin jo 15. maaliskuuta 1916. Suomeen hän palasi 29. marraskuu 1918 ja jatkoi maanviljelystä kotitilallaan. Talvisotaan hän osallistui suorittamalla vartiopalvelusta kotipaikkakunnallaan, jonka jälkeen hän jatkoi edelleen maanviljelijänä toimien samalla myös sähköasentajana Sulvassa. Hänet haudattiin Sulvaan.

Bror Gabriel Hofman

Hannu Holck

(2. elokuuta 1880 Rovaniemi – 9. heinäkuuta 1942). oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat sahanhoitaja Juho Kaarle Holck ja Kaisa Maria Fredrikintytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Aino Elisabet Lehdon kanssa. Holck kävi Tornion alkeiskoulun ja Oulun kauppakoulun ja työskenteli konttoristina enne kuin liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 14. syyskuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan 1. komppaniaan 3. maaliskuuta 1917, josta hänelle myönnettiin työlomaa 18. joulukuu 1917. Suomeen hän palasi toukokuussa vuonna 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen vääpeliksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin Kaartin jääkäripataljoonaan, missä hän toimi pataljoonan taloudenhoitajana 4. kesäkuuta 1918 alkaen. Armeijasta hän erosi toukokuussa vuonna 1919 ja liittyi Aunuksen retkikuntaan ja osallistui muun muassa Aunuksen kaupungin taisteluihin. Retkeltä palattuaan hän siirtyi konttoripäälliköksi Mikkelin Puutavara oy:lle ja palveli yritystä vuoteen 1924 saakka. Holck toimi kirjeenvaihtajana Mäntän tehtailla vuonna 1923 ja Juurikorven tehtaat oy:ssä vuosina 1923–1924. Vuodesta 1924 alkaen hän toimi yksityisenä liikemiehenä Oulussa aina vuoteen 1935 saakka, jonka jälkeen siirtyi konttoripäälliköksi hotelli Pohjanhoviin Rovaniemelle. Vuonna 1937 hän siirtyi maakunta-arkiston virkailijaksi Ouluun ja oli virassa vuoteen 1938 saakka, jolloin siirtyi Riihimäen kauppalan kamreeriksi, jossa tehtävässä toimi kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin Tampereelle. Ylennykset: Vääpeli 4. kesäkuuta 1918. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Adolf Hollo myöh. Holm

(8. toukokuuta 1891 Viipuri – 7. marraskuuta 1920) oli suomalainen jääkärivääpeli. Nimensä hän vaihtoi Holmiksi vuonna 1919. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Hollo ja Anna Vihtonen. Tämä kansakoulun käynyt rautateiden palvelusmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 22. marraskuu 1915 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, missä hän sairastui ja hänet lähetettiin pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 21. marraskuu 1916. Suomeen hän palasi takaisin 16. maaliskuuta 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin sisällissotaa käyvään Valkoiseen armeijaan 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, minkä mukana hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleen järjestelyssä hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen kaartiin, missä hän toimi 1. komppanian vääpelinä. Hänet siirrettiin 19. helmikuuta 1919 alkaen 2. komppaniaan ja 22. huhtikuuta 1919 alkaen 6. komppaniaan. Armeijasta Holm erosi vakinaisesta palveluksesta 17. toukokuuta 1919 ja siirtyi paikallispäälliköksi Alavuden suojeluskuntaan, missä hän palveli 15. elokuuta 1919 saakka, jolloin hän joutui jättämään työnsä hänellä todetun keuhkotaudin takia. Tautiaan hän hoidatti Takaharjun parantolassa, jonne hän lopulta kuoli 7. marraskuu 1920. Ylennykset: Varavääpeli 16. maaliskuuta 1918, Vääpeli 1. huhtikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Runar Johannes Hollt

(15. helmikuuta 1892 Tampere – 12. toukokuuta 1919) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat isännöitsijä Johan Hollt ja Sofia Viktoria Weckman. Hollt kävi viisi luokkaa Tampereen suomalaista yhteiskoulua sekä Saksassa Reulingenin kutomateollisuusopiston, mistä hän valmistui vuonna 1913. Tämä Tamperelainen kutomoteknikko liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 17. lokakuuta 1917. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, missä sairastui 23. heinäkuuta 1916 ja joutui sairaalahoitoon eri sairaaloihin. Parannuttuaan hänet laskettiin työlomalle 19. heinäkuuta 1917, miltä lomalta hän palasi Suomeen sisällissodan jo päätyttyä elokuussa 1918 ja liittyi huhtikuussa 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän toimi joukkueenjohtajana 1. pataljoonan 3. komppaniassa. Hän otti retkikunnalla osaa taisteluihin Aunuksenkaupungin ympäristössä, missä hän lopulta kaatui taistelussa 12. toukokuuta 1919. Hänet haudattiin perhehautaan Tampereen hautausmaahan. Kunniamerkki: Aunuksen Vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Johan Arne Holm

Sten Alfred Holm

Adolf Leonard Holmberg

Herman Wilhelm Holmberg

Johannes Emil Holmqvist

(s.23. kesäkuuta 1892 Raippaluoto) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat kalastaja Johan Holmqvist ja Greta Sofia Ohls. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Sigrid Elisabet Anderssonin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt kalastaja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 12. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Takaisin Suomeen hän palasi (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 15. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 4. komppaniassa, josta hänet siirrettiin 5. syyskuuta 1918 Itämeren jalkaväkirykmentti n:o 1:een, josta taasen muodostettiin myöhemmin Porin rykmentti. Tässä rykmentissä hän toimi 5. komppanian vääpelinä. Armeijasta hän erosi 1. lokakuuta 1920 ja siirtyi poliisikonstaapeliksi Maarianhaminaan. Poliisin tehtäviä hän hoiti vuoteen 1927 saakka, jonka jälkeen hän muutti neljäksi vuodeksi Kanadaan, mistä palattuaan hän asettui työmieheksi Ahvenanmaalle. Talvisotaan Holmqvist osallistui rakennuskomennuskunnan päällikkönä Jalkaväenkoulutuskeskus 7:ssä. Sodan jälkeen hän siirtyi Ahvenanmaalle viljelijäksi. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. huhtikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Gunnar Gustav Holmqvist

Emil Alfred Holmström

Hans Edvard Holopainen

Lars Birger Homén

Sakari Honkala

(11. heinäkuuta 1883 Revonlahti – 5. helmikuuta 1947) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Sakari Honkala ja Kaisa Kreeta Turusenaho. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Johanna Jaakolan kanssa. Tämä revonlahtelainen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 26. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Honkala astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen 18. helmikuuta 1918 aselaivoja seuranneen komennuskunnan mukana Vaasaan. Vaasasta hänet määrättiin Ouluun värvättyjen joukkojen kouluttajaksi, josta hänet siirrettiin 15. maaliskuuta 1918 alkaen 1.Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, missä joukossa hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärässä ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin 15. elokuuta 1918 Pioneerikoulutuspataljoonan 3:nteen ja 11. lokakuuta 1918 alkaen 4. komppaniaan sekä 1. elokuuta 1919 alkaen muonavaraston hoitajaksi pataljoonan esikuntaan. Armeijasta hän erosi 15. elokuuta 1920, mutta astui uudelleen palvelukseen 1. kesäkuuta 1925 ja hänet sijoitettiin talousaliupseeriksi Pohjanmaan jääkäripataljoonaan, missä hän toimi 1. kesäkuuta 1928 saakka, jolloin siirtyi vanginvartijaksi Jaatilan varavankilaan ja vuonna 1930 edelleen Oulun lääninvankilaan, Myöhemmin hän toimi työmiehenä viimein Åströmin tehtailla Oulussa. Eläkkeelle jäätyään hän muutti Pattijoelle, jonne hänet viimein haudattiin. Ylennykset: Aliupseeri 7. helmikuuta 1918, Vääpeli 20. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Walter Emil Ferdinand Horn

Birger Harald Hornborg

Eirik Mikael Hornborg

Karl Huber

Karl Huber (14. maaliskuuta 1895 Helsinki – 8. lokakuuta 1971 Kanada) oli suomalainen hilfsgruppenführer (saksalainen sotilasarvo). Hänen vanhempansa olivat insinööri Jacob Robert Huber ja Emma Ulrika Arvidsson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Else Schulzen kanssa. Huber kävi viisi luokkaa Helsingin uutta ruotsalaisessa yhteiskoulua ja Helsingin ruotsalaisen kauppaopiston vuosina 1912–1913. Hän toimi konttoristina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 24. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin 31. toukokuuta1916. Takaisin Suomeen Huber palasi vuoden 1918 lopulla ja ryhtyi liikemieheksi. Vuonna 1927 hän muutti Kanadaan ja toimi siellä malminetsintä yrityksessä. Hänet haudattiin North Yorkiin, Ontarioon. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 1. maaliskuuta 1916.

Johan Teodor Huhtakangas

(Käytti Saksassa peitenimeä Kangas), (27. marraskuuta 1894 Ylivieska – 8. maaliskuuta 1956) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat torppari Leander Huhtakangas ja Johanna Pietilä. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Madleena Jylhän kanssa. Huhtakangas kävi kansakoulun. ja toimi työmiehenä Ylivieskassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 18. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 22. helmikuuta 1917 ja edelleen pataljoonan 1. komppaniaan 23. toukokuuta 1917. Pataljoonan täydennysjoukkoon hänet siirrettiin toistamiseen 23. heinäkuuta 1917, mistä hän joutui sairaalahoitoon 5. helmikuuta 1918 ja palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja liittyi harjoituspäälliköksi suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin Ylivieskan suojeluskuntaa, missä palveli vuoteen 1920 saakka. Hän osallistui tänä aikana myös Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan ja palveli rannikkotykistössä osallistuen Vitelen taisteluun, jonka jälkeen hän osallistui Pohjois-Inkerin Rykmentin konekiväärikomppanian 2. joukkueenjohtajana Lehtokylän, Sahannotkon, Lukkarinmäen, Lempäälän ja Grusinan taisteluihin. Sotaretkeltä palattuaan hän siirtyi työmieheksi ja hoitamaan omaa tilaansa Ylivieskaan. Talvisotaan Huhtakangas osallistui vartiopäällikkönä Ylivieskan asemalla. Välirauhan aikana hän osallistui väestönsuojelu kursseille Niinisalossa vuonna ja jatkoi toimiaan Ylivieskassa vartiotehtävissä sekä samoissa tehtävissä Asevarikko 5:ssä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Linnoitus Rakennuspataljoona 2:een vartiotehtäviin ja toimi muun muassa Litsajoella, Lutolla, Uuksussa ja Aunuksessa, kunnes vuonna 1943 hänet siirrettiin vartiomieheksi Ammuslataamo 7:ään Kokkolaa, missä hän palveli sodan loppuun asti. Sotien jälkeen hän toimi sekalaisissa tehtävissä Rauduskylässä. Hänet haudattiin Ylivieskan Raudaskylän hautausmaalle. Ylennykset: Vääpeli 1919. Kunniamerkit: Aunuksen Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Herman Huhtala

(25. tammikuuta 1893 Ylihärmä – 23. tammikuuta 1969) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Kustaa Huhtala ja Liisa Haukkala. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Viivi Kosolan kanssa, joka kuoli vuonna 1927. Tämä kolme luokkaa kansakoulua käynyt maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 16. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hänellä todettiin 2. kesäkuuta 1917 munuaistauti, jonka vuoksi hän joutui sairaalahoitoon Libaun sotilassairaalaan ja joutui jäämään hoidettavaksi, kun pataljoona kotiutettiin kevättalvella 1918. Suomeen hän saapui takaisin 15. syyskuuta 1918 ja sen jälkeen maanviljelijänä ensin Ylihärmässä ja myöhemmin Oulaisissa. Vuoden 1932 jälkeen hän teki vain satunnaisia töitä Oulaisissa. Hän kuului Oulaisten suojeluskuntaan aina vuodesta 1922 alkaen. Talvisotaan ja jatkosotaan Huhtala osallistui vartiopäällikkönä Oulaisten suojeluskunnassa. Sotien jälkeen muun muassa vartiopäällikkönä. Sotien jälkeen hän jatkoi toimiaan maanviljelijänä. Hänet on haudattu Oulaisten hautausmaan uudelle puolelle. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Immanuel Eemil Huhtala

(20. syyskuuta 1890 Lapua – 12. huhtikuuta 1962 oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Emanuel Huhtala ja Serafiia Palo. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Selma Melida Mattilan kanssa. Huhtala kävi kansakoulun ja työskenteli kelloseppänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 12. helmikuuta 1916, josta hänet laskettiin siviilitöihin 28. helmikuuta 1916, jonka ajan hän käytti hyväkseen jatkamalla opintojaan kellosepän ammatissa Hampurissa. Takaisin pataljoonan täydennysjoukkoon hän palasi 12. elokuuta 1917 ja siirrettiin pataljoonan 2. komppaniaan 15. elokuuta 1917. Takaisin Suomeen Huhtala saapui (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana jefreitteriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ensin 9. jääkäripataljoonaan ja 25. maaliskuuta 1918 alkaen 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, kunnes 28. maaliskuuta 1918 hänet määrättiin pataljoonan varastonhoitajaksi. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:ssä, mikä tunnettiin myöhemmin nimillä Jääkäripataljoona n:o 2:ksi ja Pohjolan jääkäripataljoona. Hän toimi pataljoonassa koulutusaliupseerina 4. komppaniassa. Seuraavaksi hänet siirrettiin täydennyskomppaniaan 8. syyskuuta 1918 ja hetkeä myöhemmin edelleen Kaartin jääkäripataljoonaan, mistä hänet vapautettiin 21. tammikuuta 1919 ja siirtyi Kotkaan harjoittamaan kellosepän ammattia. Sotilaskoulutuksena hänellä oli Haminan taistelukoulun suorittaminen vuonna 1918. Jääkärien elämäkerraston mukaan Huhtala olisi haudattu Ouluun, jossa onkin merkintä hautauspäivästä 21. maaliskuuta 1925, mutta hautapaikkaa ei ole löydetty. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Aliupseeri 26. maaliskuuta 1918, Varavääpeli 1. toukokuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Pauli Huhtala

(2. tammikuuta 1897 Oulu – 16. maaliskuuta 1925) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Jaakko Huhtala ja Liisa Ollila. Huhtala kävi kansakoulun ja toimi kauppa-apulaisena ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 30. tammikuuta 1916. Hänet laskettiin hänellä todetun sairauden johdosta siviilitöihin 28. toukokuuta 1916, mistä hän palasi pataljoonan täydennysjoukkoon 6. elokuuta 1917 ja siirrettiin pataljoonan 4. komppaniaan 14. elokuuta 1917. Vielä samana vuonna 3. marraskuu 1917 hänet laskettiin anomalleen työlomalle. Suomeen Huhtala palasi takaisin 29. marraskuu 1918. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Juho Henning Huhtalo

(s.24. toukokuuta 1891 Alatornio) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kelloseppä Oskar Huhtalo ja Johanna Fräki. Tämä kansakoulun käynyt kelloseppä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 10. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet laskettiin hänen sairauden takia siviilitöihin 7. maaliskuuta 1917. Pataljoonan hän palasi takaisin 17. elokuuta 1917, mutta jäi sotilassairaalaan pataljoonan lähtiessä paluumatkalle kotimaahan. Suomeen hän palasi heinäkuussa 1918 ja siirtyi Suomen valkoisessa kaartin palvelukseen, missä hän palveli noin puolen vuoden ajan, jonka jälkeen hän toimi kelloseppänä Tornionjokilaaksossa. Talvisotaan hän osallistui sotapoliisina Muoniossa ja jatkosodan puhjettua hän toimi ilmavartiopäällikkönä Muoniossa. Sotien jälkeen hän jatkoi toimiaan kelloseppänä. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Huikko

(14. marraskuuta 1883 Parikkala – 20. syyskuuta 1972) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Huikko ja Katri Pitkänen. Huikko toimi maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 15. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Huikko saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan kuormastoaliupseeriksi 4. Jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:ssä (myöhemmin tunnettiin nimillä Jääkäripataljoona n:o 2 ja Pohjolan jääkäripataljoona), josta hänet siirrettiin 14. lokakuuta 1918 Sortavalan rajavartioryhmän esikuntaan muonituspäälliköksi ja 8. huhtikuuta 1919 alkaen Terijoen rajavartiopataljoonan kuormastopäälliköksi. Armeijasta hän erosi 3. heinäkuuta 1919 ja siirtyi urkuharmonitehtaan asiamieheksi Sortavalaan, josta hän joutui vuonna 1939 muuttamaan evakkona Poriin, jonne hänet viimein myös haudattiin. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. toukokuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Emil Huikkonen

Herman William Humlin

(28. toukokuuta 1895 Isokyrö – 17. maaliskuuta 1918) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Humlin ja Josefina Rönn. Humlin kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 17. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Suomeen takaisin Humlin palasi 18. helmikuuta 1918 jefreitteriksi ylennettynä aselaivoja seuranneen komennuskunnan mukana Vaasaan ja hänet määrättiin Satakunnan joukkojen päällikön käytettäväksi ja toimi yhdistetyn Vähänkyrön ja Kauhajoen suojeluskuntakomppanian päällikkönä. Hän otti osaa Ikaalisten rintamalla Kilvakkalan ja Viljalan kylissä käytyihin taisteluihin, mutta koki kohtalonsa Kostulan kansakoululla Mannanmäen taistelujen aikana kaatumalla taistelussa 17. maaliskuuta 1918. Hänet haudattiin Isonkyrön sankarihautaan. Ylennykset: Jefreitteri 7. helmikuuta 1918, Varavääpeli 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Herman Huotari

(19. kesäkuuta 1894 Suomussalmi – 5. huhtikuuta 1938) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat puuseppä Elias Huotari ja Matilda Kinnunen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Edla Törrösen kanssa. Huotari kävi kansakoulun ja suoritti osittain viidennen luokan oppikoulukurssin vuosina 1924–1925. Hän työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 21. syyskuuta 1915, josta hänet laskettiin 25. kesäkuuta 1916 siviilitöihin ja lähetettiin 8. joulukuuta 1916 Altonan työosastoon, mistä hänet laskettiin uudelleen siviilitöihin 4. elokuuta 1917. Suomeen Huotari palasi takaisin sisällissodan jälkeen 29. marraskuu 1918 ja astui armeijan palvelukseen 1. joulukuuta 1918 kersantiksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin Itä-Suomen jalkaväkirykmentti n:o 8:aan, jonka nimi muutettiin ensin Pohjois-Savon rykmentiksi ja myöhemmin Pohjan rykmentiksi. Huotari toimi 2. komppaniassa koulutusaliupseerina ja 1. huhtikuuta 1921 alkaen vääpelinä. Sotilas opintoja Huotari suoritti 3. Divisioonan aliupseerikoulun hän kävi vuonna 1920 ja sotilaspedagogisen kurssin vuonna 1925 sekä Taistelukoulun jalkaväkilinjan vuosina 1929–1930. Ylennykset: Kersantti 1. joulukuu 1918, Vääpeli 14. toukokuuta 1920. Kunniamerkit: Suomen valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Niilo Huotari

(19. maaliskuuta 1895 Leppävirta – 27. tammikuuta 1961). oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Rikhard Huotari ja Maria Vilhelmiina Ursin. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1934 Hilja Haikaraisen kanssa. Huotari kävi kansakoulun ja työskenteli viilarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 1. kesäkuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan 4. komppaniaan 1. lokakuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella. Huotari saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä, Vuohiniemellä ja Säiniöllä sekä Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Suomen valkoiseen kaartiin, missä hän toimi koulutusaliupseerina 1. komppaniassa sekä jonkin aikaa 1. konekiväärikomppaniassa. Armeijasta hän erosi 6. kesäkuuta 1919, mutta astui uudelleen armeijan palvelukseen jo 1. helmikuuta 1921 ja hänet sijoitettiin Kenttälennätinpataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 16. kesäkuuta 1921 Pohjois-Savon rykmentin 2. pataljoonan esikuntaan. Armeijasta hän erosi toistamiseen 4. huhtikuuta 1922 ja siirtyi Leppävirralle viljelemään omistamaansa pientilaa. Hänet haudattiin Leppävirralle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. toukokuuta 1918, Vääpeli 31. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Vilho August Hurme

Yrjö Huru

(16. heinäkuuta 1897 Kemi – 7. syyskuuta 1920) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen äitinsä oli Johanna Kustaava Huru. Tämä Kemiläinen ajuri liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 2. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Huru saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin 13. maaliskuuta 1918 alkaen 3. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Huru otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa. Hän haavoittui lievästi Tampereen edustalla 29. maaliskuuta 1918. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Suomen valkoiseen kaartiin ja 17. heinäkuuta 1918 Pioneerikoulutuspataljoonan 2. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 20. tammikuuta 1919 ja liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän toimi joukkueenjohtajana Hämeen pataljoonassa ja otti osaa taisteluihin Tenhunselällä. Aunuksen retkikunnalta palattuaan hän liittyi 15. syyskuuta 1919 joukkueenjohtajana Antti Isotalon komppaniaan Porajärvelle ja otti osaa Lintujärven taisteluihin. Edellä mainitulta sotaretkeltä hän palasi 15. tammikuuta 1920. Hän kuoli vielä samana vuonna 7. syyskuuta 1920. Huru oli kuollessaan kirjoilla Oulun Tuomikirkkoseurakunnassa, mutta hänen hautapaikkansa on tuntematon. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. toukokuuta1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Lauri Viktor Huuha

Johannes Huuhtanen

(24. elokuuta 1892 Kivennapa – 24. maaliskuuta 1918) oli suomalainen jefreitteri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Antti Huuhtanen ja Helena Lempinen. Tämä Kivennapalainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 2. syyskuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan 2. komppaniaan 26. syyskuuta 1917. Huuhtanen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana jefreitteriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, joka siirrettiin 17. maaliskuuta 1918 alkaen 6. jääkäripataljoonan 1. komppaniaksi. Hän kuoli 24. maaliskuuta 1918. Ylennykset: Jefreitteri, 11. helmikuuta 1918.

Adiel Hyden myöh. Havasto

Jonas Elias Hydén

Kalle Iivari Hyppölä

Urho Ilmari Hyttinen

Anders Aleksander Hyvärinen

(23. syyskuuta 1887 Oulu – 15. helmikuuta 1948) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Herman Hyvärinen ja Maria Sofia Haarala. Tämä Oululainen maalari liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 3. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 15. maaliskuuta 1916 ja laskettiin hetkeä myöhemmin siviilitöihin. Hän palasi Suomeen sisällissodan jälkeen ja toimi sen jälkeen erilaisissa tilapäistöissä Oulun seudulla. Hyvärisen hautapaikka on tuntematon, vaikka hautauspäivä 24. helmikuuta 1948 on tiedossa. Mahdollisesti hänet on haudattu Oulujoen hautausmaahan.

Väinö Emil Hyvärinen

Johan Erik Hyvönen

Johan Henrik Hyvönen

(7. maaliskuuta 1898 Piippola – 15. kesäkuuta 1917) oli suomalainen jääkäri. Hänen äitinsä oli Elsa Matlena Hyvönen. Tämä kansakoulun käynyt työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 22. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 11. maaliskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin 12. huhtikuuta 1916 alkaen siviilitöihin, mille matkalle hän myös jäi. Hänet haudattiin Oberhauseniin Reininmaalle Saksaan.

Onni Urho Hyyryläinen myöh. Murto

Alfred Hyytinen

Karl Axel Hägg

Viktor Hägg

Ent. Sandberg (käytti Saksassa peitenimeä Pass), (26. toukokuuta 1896 Purmo - 27. toukokuuta 1950) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Johan Sandberg ja Beata Lena Stennabba. Tämä Purmolainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 30. marraskuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin 15. maaliskuuta 1916. Takaisin Suomeen hän palasi joulukuussa 1918. Toiminut sen jälkeen työmiehenä Purmossa. Hänet haudattiin Purmoon.

Lennart Häggblom

(19. helmikuuta 1892 Geta – 8. syyskuuta 1963) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kansakoulunopettaja Karl Emil Häggblom ja Sofia Emilia Karlsson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Dagmar Vilhelmina Gyllenbergin kanssa. Häggblom valmistui kansakoulunopettajaksi Uudenkaarlepyyn seminaarista vuonna 1914 ja työskenteli sen jälkeen opettajana Föglön Hummersön kansakoulussa kevätlukukauden 1915. Hän työskenteli Ahvenanmaan-Grisslehamnin jääkärietapilla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 29. joulukuuta 1915. Hän sai anomuksestaan maaliskuussa 1916 lomaa matkustaakseen Ruotsiin, mistä hän palasi takaisin Saksaan vasta 28. heinäkuuta 1917 hänen sairastuttuaan matkalla. Takaisin tultuaan hänet laskettiin siviilitöihin. Takaisin Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen marraskuun alussa vuonna 1918 ja toimi sen jälkeen opettajana Maarianhaminan kansakoulussa kevätlukukauden 1919 ja Taalintehtaalla vuosina 1919–1926 sekä Dragsfjärdin Söderlångvikin kansakoulussa 1. elokuuta 1926 alkaen. Siviilityönsä lisäksi hän toimi Dragsfjärdin suojeluskunnan kansliapäällikkö vuosina 1924–1928 ja paikallispäällikkönä vuosina 1929–1935. Hän toimi myös Dragsfjärdin kunnanvaltuuston jäsennenä vuonna 1931 ja terveydenhoitolautakunnan jäsenenä vuosina 1931–1945 ja 1954–1956 ja varapuheenjohtajana vuosina 1940–1945 sekä palolautakunnan jäsenenä vuodesta 1936 alkaen ja päällikkönä vuodesta 1937 alkaen. Työvelvollisuuslautakunnan puheenjohtajana hän toimi vuosina 1939–1940 ja työvoimalautakunnan puheenjohtajana vuosina 1941–1944 sekä sotaorpojen työhuoltolautakunnan puheenjohtajana vuosina 1940–1945. Lisäksi hoiti useita kunnallisia ja seurakunnallisia luottamustehtäviä. Hänet on haudattu Dragsfjärdiin. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Suomen Leijonan ritarimerkki, Finlands svenska Landskotnmuners Förbundin kultainen ansiomitali.

Johan Woldemar Hägglund

Edvin Aksel Häkki ent. Häkkisenmäki

(20. helmikuuta 1884 Keuruu – 28. maaliskuuta 1918) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Nehemias Häkkisenmäki ja Henriika Kivimäki. Häkki kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1905 ja liittyi Hämäläis-osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1905–1915. Häkki liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 7. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Häkki saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan ja otti osaa taisteluihin Kalevankankaalla missä hän kaatui taistelussa 28. maaliskuuta 1918. Hänet haudattiin Keuruun sankarihautaan. Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Juho Häkli

(käytti Saksassa peitenimeä Korte), (19. marraskuuta 1892 Kaukola – 19. huhtikuuta 1951) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Paavo Häkli ja Maria Korte. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Hanna Paavilaisen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 29. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui vuonna 1917 Libaussa järjestetyille rautatienrakennuskursseille myöhemmin hänet laskettiin siviilitöihin hänellä todetun sairauden takia. Takaisin Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen helmikuussa 1919 ja astui armeijan palvelukseen 12. helmikuuta 1919 ja sijoitettiin Savon jääkärirykmentti n:o 3:een, josta muodostettiin myöhemmin Uudenmaan rykmentti. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 1. komppaniassa. Hänet siirrettiin 25. lokakuuta 1919 vastaavanlaiseen toimeen Karjalan kaartin rykmentin 3. konekiväärikomppaniaan ja edelleen 31. lokakuuta 1921 Raskaan tykistörykmentin 3. patteriin. Armeijasta hän erosi 31. maaliskuuta 1923, mutta astui uudelleen palvelukseen 1. marraskuu 1923 kuormastovääpeliksi Keski-Suomen rykmentin 1. komppaniaan ja palveli sitä 30. huhtikuuta 1924 saakka, jonka jälkeen hän oli työmiehenä, metsätyönjohtajana, vahtimestarina ja postinkantajana Kaukolassa ja Kirvussa. Häkli otti osaa talvisotaan hevoskolonnan johtajana Kevyt-osasto 13:ssa. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin ilmasuojelutehtäviin Lohjalle. Hänet haudattiin Lohjalle. Ylennykset: Vääpeli 12. helmikuuta 1919. Kunniamerkit: Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki.

William Leonard Häkli

Pietari Einar Häll

Alfred Hällsten

(käytti Saksassa peitenimeä Mattsson), (17. elokuuta 1893 Purmo – 2. syyskuuta 1953) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matts Sandnabba eli Hällsten ja Anna Lena Haapbacka. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Aina Storbackan kanssa. Tämä kansakoulun käynyt maanviljelijä Purmosta liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 4. joulukuuta 1915, mutta vapautettiin palveluksesta hänen sairautensa takia jo 21. joulukuu 1915 ja laskettiin siviilitöihin. Takaisin Suomeen hän palasi 29. marraskuu 1918 ja jatkoi maanviljelystä Purmossa. Vuodesta 1932 alkaen hän oli hoidettavana Pitkäniemen mielisairaalassa. Hänet on haudattu Purmoon.

Johannes Hällström

Väinö Johannes Häme

(1. syyskuuta 1886 Revonlahti – 25. huhtikuuta 1967) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Antti Häme ja Maria Nahkala. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Katri Magdaleena Kovalaisen kanssa. Häme toimi työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 19. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon hänellä todetun sairauden takia 7. maaliskuuta 1917. Häme saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana jefreitteriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan taistelulähetiksi 1. jääkäriprikaatin esikuntaan ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella sekä Karjalankannaksella. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin 7. elokuuta 1918 Savon jääkärirykmentti n:o 3:een, missä hänet sijoitettiin tallipäälliköksi 9. komppaniaan, josta hänet siirrettiin vastaaviin töihin 16. syyskuuta 1918 Lapin ryhmän 2. pataljoonaan ja 15. tammikuuta 1919 alkaen Pohjois-Savon rykmentin 1. pataljoonaan. Armeijasta hän erosi 25. lokakuuta 1919 ja muutti Revonlahdella ja teki sekalaisia töitä vuoteen 1922 saakka, jolloin astui 1. toukokuuta 1922 Kainuun rajavartioston palvelukseen rajavartiosotilaana ja hänet sijoitettiin 23. joulukuuta 1922 kenttävartion päälliköksi ja 15. lokakuuta 1924 alkaen rajavääpeliksi. Rajavartiostosta hän erosi eläkeikänsä perusteella 2. syyskuuta 1936. Talvisotaan hän osallistui vääpelinä Erillis-pataljoona 15:ssä ja osallistui taisteluihin Suomussalmella. Sodasta palattuaan hän siirtyi viljelemään tilaansa Ruhtinaansalmella. Hänet on haudattu Ruhtinaansalmelle. Häme kävi rajavartioston aliupseerikoulun vuonna 1930. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 10. heinäkuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Kaarlo Jalmari Hämäläinen

Viljo Aarne Hämäläinen

Juho Alfred Hänninen

Onni Oskar Hänninen

(3. kesäkuuta 1888 Laukaa – 20. toukokuuta 1943) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Hänninen ja Josefina Lanneaho. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Aino Johanna Uutela syntyjään Ahokkaan kanssa, josta hän erosi vuonna 1933. Hänninen kävi kaksi luokkaa kansakoulua ja työskenteli puuseppänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 4. joulukuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin 21. joulukuuta 1915. Takaisin Suomeen hän palasi 24. maaliskuuta 1918 ja astui jefreitteriksi ylennettynä palvelukseen 5. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonan 1. komppaniaan. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin 5. Jääkärirykmenttiin, joka nimettiin myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:ksi. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 1. komppaniassa. Vakinaisesta palveluksesta hän erosi 11. helmikuuta 1919 sitoutumisajan päätyttyä ja liittyi keväällä 1919 Reposaaren suojeluskuntaan ja hänet sijoitettiin sen paikallispäälliköksi. Myöhemmin hän työskenteli kulkukauppiaana ja työmiehenä eri puolilla maata. Hänet haudattiin Malmille. Ylennykset: Jefreitteri 24. maaliskuuta 1918, Kersantti 1. kesäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Kalle Vihtori Härkönen

(13. maaliskuuta 1891 Ristijärvi – 23. kesäkuuta 1956) oli suomalainen jääkäriylikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Ana Asarias Härkönen ja Annie Oikarinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Hilda Kustaava Pikkaraisen kanssa. Tämä Ristijärveläinen metsätyömies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 22. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 7. elokuuta 1917 pataljoonan 1. komppaniaan. Härkönen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana jefreitteriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ryhmänjohtajaksi ensin 5. jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin 24. maaliskuuta 1918 alkaen 10. jääkäripataljoonaan ja 30. maaliskuuta 1918 alkaen 6. Jääkärirykmentin 16. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Säiniöllä ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 6:ssa, joka tunnettiin myöhemmin myös nimillä Jääkäripataljoona n:o 3, Kajaanin sissipataljoona ja Pohjanmaan jääkäripataljoona. Hän toimi koulutusaliupseerina eri komppanioissa. Armeijasta hän erosi 19. huhtikuuta 1919 ja muutti siirtyi Kajaanissa metsätöihin, mitä töitä tekikin aina vuoteen 1925 saakka, jolloin astui marraskuussa Kainuun rajavartioston palvelukseen ja hänet sijoitettiin 30. joulukuuta 1925 Kuivajärven kenttävartion päälliköksi, mistä hänet siirrettiin edelleen 15. helmikuuta 1928 alkaen 3. komppanian hevospäälliköksi ja 27. elokuuta 1928 jälleen takaisin Kuivajärven kenttävartion päälliköksi ja palveli päällikkönä vuoteen 1939 saakka, jolloin erosi vakinaisesta palveluksesta. Talvisotaan Härkönen osallistui kuormastopäällikkönä Elintarviketäydennyspataljoona 15:ssä ja osallistui taisteluihin Raatteen suunnalla. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Suomussalmelle ilmasuojelutehtäviin. Sotien jälkeen hän asettui Hyrynsalmelle. Hänet on haudattu Hyrynsalmelle. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Aliupseeri 4. toukokuuta 1918, Kersantti 1. syyskuuta 1928, Ylikersantti 1940. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi, Unkarin ensimmäisen maailmansodan muistomitali.

Juho Aarne Vilhelm Härmänen

Albert Häsä

Oskar Arne Höckert

Johannes Valfrid Högback

(25. syyskuuta 1896 Bergö – 7. tammikuuta 1959) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä August Högback ja Maria Östman. Högback kävi kansakoulun ja viljeli kotitilaansa Bergössä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon, josta hänet siirrettiin 13. joulukuuta 1916 pataljoonan haupitsipatteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 30. joulukuu 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta laskettiin siviilitöihin. Högback palasi takaisin Suomeen 29. marraskuu 1918 ja toimi sen jälkeen maanviljelijänä Bergössä. kunnes muutti vuonna 1923 siirtolaiseksi Kanadaan. Kanadassa hän otti käyttöön nimekseen Ferd West. Hän toimi Kanadassa muun muassa metsätyömiehenä ja proomunkuljettajana Vancouverin alueella. Hänet haudattiin Vancouveriin, Prince Robert B. D, Kanada. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Viktor August Högdahl

(käytti Saksassa peitenimeä Berg), (5. marraskuuta 1897 Maalahti –2. tammikuuta 1937) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Gustaf Adolf Berg ja Maria Högdahl. Högdahl kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 4. toukokuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan 1. komppaniaan 22. elokuuta 1916 . Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella. Högdahl saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen Högdahl palveli edelleen 1. Jääkärirykmentissä, josta hänet siirrettiin armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Suomen valkoiseen kaartiin. Kaartissa hän toimi 2. konekiväärikomppaniassa. Armeijasta hän erosi 26. heinäkuuta 1918, mutta astui uudelleen palvelukseen jo 1. kesäkuuta 1919 ja hänet sijoitettiin Porin rykmentin 1. pataljoonaan, missä hän toimi koulutusaliupseerina ensin 3. komppaniassa ja myöhemmin konekiväärikomppaniassa. Toistamiseen hän erosi armeijasta 30. lokakuuta 1919 ja siirtyi työmieheksi Maalahdelle. Hänen kohtalokseen tuli hukkua hyiseen veteen Maalahden Klockarskärin lähellä 2. tammikuuta 1937. Hänet haudattiin Maalahdelle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Kersantti 3. heinäkuuta 1918, Vääpeli 30. lokakuuta 1919. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Erkki Vilhelm Höijer

Erkki Vilhelm Höijer (25. huhtikuuta 1895 Loimaa – 31. elokuuta 1946) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat seppä Vilhelm Höijer ja Fia Ståhlberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Elli Severiina Kestin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Loimaalainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 23. toukokuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan 2. komppaniaan 5. joulukuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella. Höijer saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana jefreitteriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan kuormastopäälliköksi 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Karjalankannaksella muun muassa Kuokkalassa. Sisällissodan jälkeen Höijer palveli 2. Jääkärirykmentissä, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Porin jalkaväkirykmentti n:o 2. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 9. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 12. helmikuuta 1919 ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Alastaron suojeluskuntaan. Lappeenrannan ratsukoulun varusmestariksi hän siirtyi 1. elokuuta 1929 ja toimi varusmestarina 1. helmikuuta 1930 saakka, jolloin siirtyi Kuntain työlaitoksen vartijaksi Punkalaitumelle. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Aliupseeri 10. huhtikuuta 1918, Vääpeli 15. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Kaarlo Höynälä

(27. joulukuuta 1898 Alatornio – 28. helmikuuta 1953) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Emil Kaarlo Höynälä ja Hilda Herajärvi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Hilda Maria Alapartasen ja hänen kuoltua vuonna 1934 toisen kerran vuonna 1936 Aino Aliina Viinikan kanssa. Höynälä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 13. syyskuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 17. maaliskuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin 5. syyskuuta 1916. Takaisin Suomeen hän palasi syksyllä 1918 ja ryhtyi viljelemään kotitilaansa. Hänet on haudattu Ala-Torniolle. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Eino Immanuel Höök

(26. maaliskuuta 1901 Kuopio – 30. huhtikuuta 1948) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat nimismies Gustaf Adolf Höök ja Tilda Räsänen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1936 Sylvi Elisabeth Helinin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt vasta 15-vuotias kuopiolainen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 26. lokakuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan haupitsipatteriin 19. marraskuuta 1917.

Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana jefreitteriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Jääkäritykistön 3. patteriin ja osallistui taisteluihin sisällissodassa Kurussa, Muroleessa, Viljakkalassa ja Ylöjärvellä sekä Tampereella. Tampereen valloituksen jälkeen toteutetussa tykistön uudelleen järjestelyssä hänet sijoitettiin Jääkäritykistöprikaatin 2. jääkäripatteriston 4. patteriin ja hän otti osaa sotatoimiin Karjalankannaksella. Hän palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta tykistön uudelleenjärjestelyssä siirrettiin Kenttätykistörykmentti n:o 2:n 3. patteriin. Armeijasta hän erosi 21. joulukuuta 1918 ja liittyi 2. tammikuuta 1919 Viron vapaussotaan lehtevään Pohjan Poikain rykmentin räjäytyskomennuskuntaan. Viron vapaussodasta hän palasi 20. tammikuuta 1919 ja liittyi 27. kesäkuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä toimi aluksi 2. rykmentin etappikuriirina ja myöhemmin saman rykmentin 1. pataljoonan 1. komppaniassa joukkueenjohtajana. Hän osallistui retkikunnalla taisteluihin Säämäjärvellä. Sotaretkeltä palattuaan hän astui armeijan palvelukseen 1. syyskuuta 1920 ja hänet sijoitettiin vääpelinä Pohjois-Savon rykmentin 3. komppaniaan ja siirrettiin 22. lokakuuta 1920 alkaen 2. komppaniaan, missä toimi koulutusaliupseerina. Armeijasta hän erosi toistamiseen 30. tammikuuta 1921, mutta palveli senkin jälkeen lyhyitä aikoja Pioneeripataljoona l:ssä ja Kenttätykistörykmentti 3:ssa sekä Salmin rajavartiostossa. Pääosin hän kumminkin palveli työmiehenä Kuopiossa. Hänet on haudattu Kuopioon. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 1. syyskuuta 1920. Kunniamerkit: Vapaudenristi. 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Lähteet

• Ahtiainen, Eeva-Kaisa: Mies ja pirut, Nikke Pärmin elämä, Otava: Keuruu 2005 ISBN 951-1-19353-8.
• A. Wegelius, Suomen leijona ja Saksan kotka, WSOY Porvoo 1938.
• Jernström, E. (toim.): Jääkärit maailmansodassa. Helsinki: Sotateos Oy, 1933. Teoksella ei ole ISBN:a..
• Onttonen, Markku (toim.): Jääkärikirja. Helsinki : Gummerus : Ajatus, 2002. ISBN 951-20-6232-1.
• Lackman, Matti: Jääkärimuistelmia. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13498-1.
• Lackman, Matti: Suomen vai Saksan puolesta? : jääkäreiden tuntematon historia. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16158-X.
• Lauerma, Matti, toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka: Jääkärien tie. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1.
• Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1966. Teoksella ei ole ISBN:a..
• Jaakko Suomalainen, Johannes Sundvall, Emerik Olsoni, Arno Jaatinen toim. Suomen Jääkärit, elämä ja toiminta sanoin ja kuvin osa 1 ja 2, Osakeyhtiö sotakuvia Kuopio 1933
• Aarne Sihvo, Kolmasti komennettuna, Gummerus Jyväskylä 1918
• A. Wegelius, Aseveljet 1 ja 2, WSOY Porvoo 1924
• Heikki Nurmio ja Leonard Grandell toim. Viipurin valloitus kenraalimajuri Wilkmanin armeijaryhmän toiminta. Kustannusosakeyhtiö Ahjo Helsinki 1919
• Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos 54(1983), s. 18–22 Koonnut ulkoasiainneuvos Åke Backström.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975, ISBN 951-99046-9-7
• Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995.
• Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli: Suomen vapaussota I–VI Otava Helsinki 1920–1925.
• Pekkola, Auer: Kalterijääkärit I–III, Wsoy Porvoo 1930.
• Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I–VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• N. V. Hersalo, Suojeluskuntain historia I–III, Hata Oy Vaasa 1966.
• Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.