Erkki Hannula
Bror Erik (Erkki) Edvard Hannula (käytti Saksassa peitenimeä Hannel), (7. marraskuuta 1890 Ruovesi – 6. heinäkuuta 1961) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat tuomiorovasti Edvard Hannula ja Ellen Palmgren. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1925 Hanna Hansenin kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hannula kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin suomalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1909 ja liittyi Viipurilaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla ja suoritti filosofin kandidaatin tutkinnon vuonna 1914 ja filosofian maisterin tutkinnon vuonna 1924. Lakitieteellisiä opintojaan hän jatkoi vuosina 1922–1926.[1][2]
Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hannula liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 5. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 21. joulukuuta 1915 pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui Suomalaisen sotilaskäsikirjan toimitustyöhön Libaussa vuonna 1917.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Hannula saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 10. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin Tampereella ja Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen sotaisa aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hannula palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muutettiin ensin Jääkärirykmentti n:o 3:ksi ja myöhemmin Savon jääkärirykmentti n:o 3:ksi. Hän toimi rykmentin 9. komppaniassa päällikkönä. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta 5. tammikuuta 1919 liittyäkseen Viron vapaussotaan lähtevään apuretkikuntaan ja toimi Pohjan Poikain rykmentissä 1. pataljoonan komentajana ja otti osaa Luhde-Grosshofin, Valkin, Koikylän, Marienburgin ja Petserin rintaman taisteluihin.[1][2]
Hannula haavoittui Marienburgissa 21. helmikuuta 1919 ja Telvan luona 18.3.1919. Viron vapaussodasta palattuaan hän ei kauan viitsinyt istua toimettomana, kun liittyi 18. huhtikuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan ja ryhtyi muodostamaan pataljoonaa, mutta estyi tässä ja luopui retkikunnasta. Hän ehti kuitenkin 5. pataljoonaksi nimitetyn, vielä järjestelynalaisen joukon johtajana ottamaan osaa Aunuksen kaupungin ympäristössä 4. – 10. toukokuuta 1919 käytyihin taisteluihin.[1][2]
Uudelleen Hannula astui armeijan palvelukseen ja merkittiin rulliin 5. elokuuta 1919 ja hänet sijoitettiin Uudenmaan rykmenttiin, missä toimi 10. komppanian päällikkönä. Hän toimi johtajana Uudenmaan pohjoisessa ja Mikkelin suojeluskuntapiirissä toimeenpannuilla päällystö- ja alipäällystökursseilla vuonna1921. Hän erosi armeijan palveluksesta toistamiseen 24. marraskuu 1920 ja liittyi peitenimellä Paju Karjalan vapaajoukkoihin 4. joulukuu 1921 ja sai tehtäväkseen järjestää toiminnan Suojärveltä käsin. Hän ylitti rajan Suojärven Kaitjärven kylään kertyneistä vienankarjalaisista ja muutamista suomalaisista muodostamansa n. 60-miehisen vapaajoukon johtajana 16. joulukuuta 1921 Kostamuksen kylän kohdalla sekä toimi komppanianpäällikkönä Repolan pataljoonassa, vapaajoukon tultua liitetyksi siihen. Hän otti osaa retkikunnalla taisteluihin muun muassa Porajärven puolustustaisteluun 28. joulukuuta 1921. Repolan pataljoonasta hän erosi 4. tammikuuta 1922 sen peräännyttyä Porajärveltä Ilomantsin Liusvaaraan.[1][2]
Palvelus Suomen armeijassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hannula nimitettiin kanslistiksi puolustusministeriön intendenttiosastoon 1. kesäkuuta 1925, josta hänet määrättiin 11. helmikuuta 1927 toimistoupseeriksi Yleisesikunnan järjestelytoimistoon, josta hänet siirrettiin edelleen Pohjois-Savon rykmenttiin 10. heinäkuuta 1930 ja määrättiin yleisesikuntaupseeriksi. Hänet komennettiin Yleisesikunnan operatiiviseen toimistoon 3. helmikuuta 1931 ja siirrettiin sinne 1. kesäkuuta 1931 ja komennettiin puolustusministeriön sota-asiainosastoon 1. maaliskuuta 1932. Hän erosi jälleen armeijan palveluksesta, nyt hänen sairauden johdosta 10. tammikuuta 1933, mutta määrättiin jo 1. syyskuuta 1934 hoitamaan puolustusministeriön lääkintäosaston nuoremman toimistosihteerin tointa ja 1. huhtikuuta 1936 alkaen hänelle järjestettiin palkkiotoimi puolustusministeriön sota-asiainosastoon, josta hänet siirrettiin 2. tammikuuta 1938 samanlaiseen toimeen komento-osastoon.[1][2]
Talvi- ja Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hannula osallistui talvisotaan toimistoupseerina Kannaksen armeijan esikunnan toimisto 2:ssa, josta hänet siirrettiin 1. Armeijakunnan esikuntaan toimisto 2:n päälliköksi. Välirauhan aikana hän toimi Jalkaväkirykmentti 4:n 2. pataljoonan komentajana, josta hänet siirrettiin Päämajan tiedonanto-osastoon toimistoupseeriksi ja edelleen Puolustusvoimain Pääesikunnan tilastotoimistoon ylimääräisen toimistosihteerikurssin päälliköksi ja edelleen tiedustelu-upseeriksi.[2]
Jatkosodan syttyessä hänet komennettiin uudelleen Päämajan tiedotusosastolle toimistoupseeriksi, josta hänet siirrettiin 1. Armeijakunnan esikuntaan toimisto 2:n päälliköksi, josta hänet siirrettiin Ryhmä Oinosen toimisto 4:n päälliköksi. Vuonna 1942 hänet siirrettiin päälliköksi Itä-Karjalan Sotilashallintoesikunnan komento-osastolle, josta hänet siirrettiin seuraavana vuonna Äänisniemen aluepäälliköksi ja sovintotuomariksi ja Jalkaväkirykmentti 12:n komentajan apulaiseksi. Koulutusasiainupseeriksi hänet siirrettiin 6. Divisioonan esikuntaan vuonna 1944, josta hänet siirrettiin edelleen samana vuonna Kotijoukkojen esikuntaan toimistopäälliköksi. Hän osallistui jatkosodassa taisteluihin Laatokan Karjalassa, Aunuksessa, Maaselän kannaksella, Ihantalassa ja Karjalankannaksella.[2]
Vakinaisesta palveluksesta hän erosi jatkosodan päätyttyä ja siirtyi Helsingin kaupungin verovalmisteluviraston verotarkastajaksi, missä toimessa hän palveli vuoteen 1954 saakka. Hänet on haudattu Porvooseen.[2]
Opetustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hannula toimi opetusupseerina Viipurin (Markovillan) upseerikokelaskursseilla vuosina 1918–1919 ja Haminan reserviupseerikursseilla vuonna 1920 sekä sotilaslainopin tuntiopettajana Kadettikoulussa vuosina 1927–1928 sekä 1931 sekä sotilashallinnollisilla kursseilla vuonna 1927. Kansantalouden tuntiopettajana Suojeluskuntain päällystökoulussa toimeenpannuilla aktiiviupseerikursseilla hän toimi vuosina 1933–1935 ja komentajakursseilla vuonna 1934 sekä suojeluskuntain sotilashallinnollisella kurssilla vuonna 1935. Hän opetti välirauhan aikana sotilaslainoppia Kadettikoulussa vuosina 1940–1941.[1][2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hannula toimi Sotaministeriön asettaman ohjesääntökomitean jäsenenä vuonna 1920 ja virkapukukomitean sihteerinä vuosina 1926–1927 sekä osallistui sisäpalvelusohjesäännön laatimiseen vuonna 1927 sekä toimi avustajana ns. henkilöasiain neuvottelukunnassa, joka asetettiin laatimaan puolustuslaitoksen ylintä johtoa koskevaa asetusehdotusta vuonna 1927. Ilmavoimien oloja tutkimaan asetetun toimikunnan sihteeri hän toimi vuosina 1931–1932 ja sotilaslainsäädäntöä uusimaan asetetun komitean jäsenenä vuosina 1934–1937 sekä Yleisesikunnan kunnianeuvoston jäsenenä vuonna 1928. Helsingin upseeriyhdistyksen johtokunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1927–1928 ja Oy Sotilastalon hallituksen varajäsenenä vuonna 1928.[1][2]
Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jalkaväkikomppania hyökkäyksessä, 1921.
- Jalkaväki suksilla, 1922.
- Ehdotus jalkaväen hiihtoharjoitusohjesäännöksi, 1923.
- Sotaväen rikoslain soveltamisala, 1926.
- Sotilaallinen kurinpitoprosessi, 1927.
- Kirjoitellut sanoma- ja aikakauslehtiin etupäässä sotilasalalta sekä suoritellut suomennoksia, muun muassa julkaissut suomeksi valikoiman ajatelmia Karl von Clausewitzin teoksesta Vom Kriege, 1924.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
         |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
