Woldemar Hägglund

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johan Woldemar Hägglund

Johan Woldemar Hägglund (10. elokuuta 189312. helmikuuta 1963) oli suomalainen jääkärikenraaliluutnantti.[1][2]

Perhetaustat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hägglundin vanhemmat olivat työnjohtaja Johan Alfred Hägglund ja Aleksandra Henriksson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Anna-Lisa Alléenin kanssa. Hägglundin perheeseen kuului kolme lasta ja heistä nuorin, kenraali Gustav Hägglund, toimi myöhemmin Puolustusvoimain komentajana.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hägglund kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin ruotsalaisesta lyseosta vuonna 1912 ja liittyi Viipurilaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi neljän lukukauden verran Teknillisessä korkeakoulussa konerakennus-osastolla. Hän oli yhden kuukauden vuonna 1927 oppilaana Ruotsin armeijan ampumakoulussa ja suoritti vuosina 1931 - 1932 Ruotsin sotakorkeakoulun. Sotilasoppia hän haki myös opintomatkoilta Ruotsiin, Latviaan ja Liettuaan.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan rintamaryhmän päällikkö A. Sihvo (vas) ja Esikuntapäällikkö W. Hägglund

Hägglund liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 5. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin joukkueenjohtajana ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hän otti osaa useille Libaussa järjestetyille erikoiskursseille ja vuonna 1917 Polangenissa järjestetylle erikoiskurssille (pommarikurssi). Saksasta hänet komennettiin loppukesästä 1917 Tukholmaan, missä hänet annettiin eversti Nikolaj Mexmontanin käyttöön valmistelemaan tulevaa sisällissotaa.[1][2]

Takaisin Saksaan palattuaan hänet komennettiin jääkärien etukomennuskuntaan johtajaksi, joka lähetettiin Suomeen Saksan keisarikunnan laivaston sukellusveneellä SM UC 57. Suomeen hän saapui Hamnskäriin Loviisan edustalle 17. marraskuuta 1917. Loviisan edustalta hän otti komentoonsa venekunnan, jonka tehtävänä oli kuljettaa räjähteitä, ase- ja ampumatarvikkeita Porvooseen.[1][2]

Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvoosta Hägglund suuntasi kulkunsa räjähteet mukanaan Viipuriin, missä hän varastoi räjähteet myöhemmin suunniteltuja rautatiesiltojen räjäyttämisiä varten. Viipurissa hän osallistui sisällissodan valmisteleviin tehtäviin kouluttamalla muun muassa paikallisia suojeluskuntajoukkoja ja asettuen itse Viipurin suojeluskunnan päälliköksi. Hägglund johti Suomen sisällissodan ensimmäistä organisoitua joukkoa, joka oli koottu Karjalan suojeluskuntajoukoista. Hän johdatti joukon 22. tammikuuta 1918 Venäjänsaaren retkelle, mitä voidaan pitää sisällissodan ensimmäisenä organisotuna sotilasoperaationa. Retkeltä hän saapui joukkoineen 26. tammikuuta 1918 Antreaan ja otti tehtäväkseen Karjalan rintaman muodostamisen.[1][2]

Muutamaa päivää myöhemmin hänet siirrettiin rintamapäälliköksi eversti Wärnhjelmin tultua 29. tammikuuta 1918 määrätyksi Karjalan joukkojen päälliköksi. Rintama päällikkyyden hän sai luovuttaa 5. helmikuuta 1918 kapteeni Aarne Sihvolle ja Hägglundista tehtiin Sihvon adjutantti ja myöhemmin Karjalan armeijakunnan esikuntapäällikkö. Viipurin valtauksen aikana huhtikuussa 1918 Hägglund toimi Sihvon ryhmän esikuntapäällikönä.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hägglund toimi sisällissodan jälkeen Karjalan divisioonan ja siitä myöhemmin muodostetun 3. divisioonan esikuntapäällikkönä, kunnes hänet määrättiin 9. heinäkuuta 1920 Käkisalmen läänin rykmentin väliaikaisena komentajaksi ja edelleen 9. maaliskuuta 1921 alkaen 2. divisioonan esikuntapäälliköksi. Keski-Suomen rykmentin komentajaksi hänet nimitettiin 21. maaliskuuta 1922, kunnes hänet siirrettiin 7. syyskuuta 1923 puolustusministeriön keskusosaston päälliköksi. Helsingin suojeluskuntapiirin päällikkönä hän toimi 16. huhtikuuta 1926 alkaen aina 31. tammikuuta 1931 saakka, jolloin hänet siirrettiin Yleisesikunnan operatiivisen osaston päälliköksi (ei opintokomennuksensa vuoksi kuitenkaan hoitanut tätä tehtävää). Opintomatkalta palattuaan hänet nimitettiin 20. syyskuuta 1932 Uudenmaan sotilasläänin komentajaksi, mistä hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1933 komentajaksi Savon sotilaslääniin, mistä tehtävästä hänet nimitettiin 31. elokuuta 1934 alkaen 2. divisioonan komentajaksi.[1][2]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hägglund osallistui talvisotaan IV armeijakunnan komentajana ja osallistui taisteluihin Laatokan Karjalassa. Kenraalimajuri Hägglund etsi yhdessä esikuntansa kanssa keinoja pitkälle Suomen alueelle tunkeutuneen Puna-armeijan etenemisen pysäyttämiseksi. Parin epäonnistuneen vastahyökkäyksen jälkeen saarrostamalla tehdyt vastahyökkäykset johtivat toivottuun tulokseen, ja IV armeijakunta yhdessä sille alistettujen joukkojen kanssa saarsi yhteensä kaksi venäläisdivisioonaa ja yhden kevyen panssariprikaatin. Tähän yhteyteen liittyy läheisesti "Motti"-sanan käyttöönotto sotilaspiireissä. Mottitaistelut jatkuivat talvisodan loppuun saakka.[2]

Välirauhan aikana hän jatkoi edelleen armeijakunnan komentajana, kunnes jatkosodan puhjettua hän sai komentoonsa perustetun VII armeijakunnan, jonka komentajana osallistui taisteluihin Laatokan Karjalassa ja Aunuksessa. Vuonna 1943 hänet siirrettiin Ylipäällikön alaisuuteen tarkastavaksi kenraaliksi, missä tehtävässä hän toimi sodan loppuun saakka. Taistelutoiminnan loputtua hän sai tehtäväkseen Linnoitussuunnitteluesikunnan johtajan tehtävät. Lopullisen rauhan solmimisen jälkeen hän sai tehtäväkseen johtaa tutkimuksia sotavankileireillä tapahtuneista rikoksista. Tutkimusten jälkeen hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1945 ja jäi viettämään eläkepäiviään Helsinkiin ja Hirvensalmelle. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[2]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hägglund toimi Suomen–Venäjän välisen rajakomission jäsenenä vuonna 1921 ja 2. divisioonan kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuonna 1922 sekä kenraali Wetzerin johdolla toimineen määrävahvuuskomitean jäsenenä vuosina 1922 – 1923. Suomen upseeriliiton varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana hän toimi lyhyehkön ajan vuosina 1924 – 1925 ja sotatalouskomitean jäsenenä vuonna 1925.[1][2]

Urheilu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hägglund pelasi nuorempana jääpalloa Viipurin IFK:ssa ja Susissa. Hän kuului IFK:n vuoden 1911 SM-kilpailuissa toiseksi tulleeseen joukkueeseen. Hänen jääpallouransa loppui kun hän lähti vuonna 1915 Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. Suomeen palattuaan hän entisenä pelaajana innosti nuoria lajin pariin ja opetti heille pelin alkeita.[3]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hägglund kirjoitti Karjalan rintamaa käsittelevät luvut Gummeruksen ja Schildtin kustantamaan Suomen vapaussota -teokseen sekä Laatokan Karjalan mottitaisteluista talvisodassa.[1][2]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahtiainen, Eeva-Kaisa: Woldermar Hägglund: Kollaan kenraali. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-21280-5. (suomeksi)
  • Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
  • Suomen vapaussota 1918 osat I - VI, Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng ja Soikkeli, Otava Helsinki 1924–1925.
  • Suomen vapaussota I - VIII, toim. Kai Donner, Th. Svedlin, Heikki Nurmio, Gummerus Jyväskylä 1930.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i j k l Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Anttinen, Pekka: Karjalan narukerä kierii - viipurilaisen jääpallon historia. Cosmoprint, 2010.
  4. Jernström 1933: 149.