Yli-Ähtävä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Överesse)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yli-Ähtävä
Överesse (ruots.)

Yli-Ähtävä

Koordinaatit: 63°35′34″N, 23°03′14″E

Valtio Suomi
Maakunta Pohjanmaa
Kunta Pedersören kunta
Kunnanosa Ähtävä
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä, taajama
Väkiluku 1 119
Postinumero 68820
Väkiluku koskee postinumeroaluetta ja sen lähde on Tilastokeskus. Tieto on ajankohdan 31.12.2020 mukainen.[1]











Yli-Ähtävä (ruots. Överesse), myös Ähtävän kirkonkylä (ruots. Esse kyrkoby) on kylä Pedersören kunnassa, Ähtävän kunnanosassa.[2][3] Kylä oli osa Ähtävän kuntaa ennen vuonna 1977 tapahtunutta kuntaliitosta silloisen Pietarsaaren maalaiskunnan kanssa. Yli-Ähtävä on Ähtävän kirkonkylä ja oli myös entisen kunnan hallinnollinen keskus. Kylä oli myös yksi Ähtävän rekisterikylistä.[4]

Kylä sijaitsee kantatien 68 varrella. Naapurikyliä on Lappfors kaakossa, Ala-Ähtävä luoteessa, Ala-Purmo etelässä ja Bäckby pohjoisessa.[5] Pedersören keskustaajama Pännäinen on kylästä noin 18 kilometrin päässä.

Vesistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ähtävänjoki virtaa kylän läpi. Välittömässä kirkonkylän läheisyydessä ei ole järviä. Lähin järvi on Nådjärv noin kuusi kilometriä etelään.

Taajama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli-Ähtävä muodostaa Ähtävän taajaman.[5] Sen väkiluku vuoden 2020 taajamatilastoinnissa oli 784, sijoittuen Pedersören kunnan kahdeksasta taajamasta väkiluvultaan neljänneksi.[6] Taajaman pinta-ala on 5,05 km² ja väestötiheys 155,2 as./km².[7]

Aikaisemmin taajaman nimenä on käytetty kylän ruotsinkielistä nimeä Överesse. Vuonna 1960 siellä asui 567 ihmistä, vuonna 1970 väkiluku oli 531.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Asukasrakenne, 2020 (Paavo, Postinumeroalueittainen avoin tieto) 2022. pxnet2.stat.fi: Tilastokeskus. Viitattu 30.7.2022. [vanhentunut linkki]
  2. Asutusnimihakemisto Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 30.7.2022.
  3. Kuntatiedot 1.1.2022. Pedersören kunta. Viitattu 30.7.2022.
  4. vanhatkartat.fi
  5. a b Paavo-postinumeroalueet (merialueille ulottuva) 2022 (+ Taajamat) Paikkatietoikkuna. Maanmittauslaitos, Tilastokeskus, Suomen ympäristökeskus. Viitattu 30.7.2022.
  6. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain, 2020 Tilastokeskus. Arkistoitu 27.10.2022. Viitattu 30.7.2022.
  7. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2020 Tilastokeskus. Arkistoitu 18.8.2022. Viitattu 30.7.2022.
  8. Väestölaskenta 1970 - Taajamat 1960-1970 doria.fi: Tilastokeskus. Viitattu 30.7.2022.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.