IFK Lepplax

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
IFK Lepplax
Perustettu 1974
Kaupunki Suomi Pedersöre
Kotiareena Anders Wiklöf Arena
Sarjataso Jääkiekon II-divisioona
Värit               
Toimitusjohtaja Suomi Robert Kronlund
Puheenjohtaja Suomi Åsa Kronlund
Päävalmentaja Suomi Sami Tuomisoja
Kapteeni Suomi Joakim Lindqvist
Mestaruudet 3-div keskimaa mestaruus 2010
Anders Wiklöf Arena

IFK Lepplax on Pedersörestä kotoisin oleva jääkiekkoseura, jonka edustusmiehistö pelaa tällä hetkellä II-divisioonassa. IFK Lepplax perustettiin vuonna 1974. Sen B-juniorit pelaavat III-divisioonassa. IFK Lepplaxin B2-nuoret voittivat SM-pronssia vuonna 2008. Parhaimmillaan edustusjoukkue on pelannut II-divisioonaa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Tuolloin sarja oli vielä Suomen kolmanneksi korkein.

IFK Lepplaxin nykyinen kotiareena Anders Wiklöf Arena rakennettiin Pedersören Sursikin koulukeskuksen yhteyteen vuonna 2008.[1] Se sai nimensä liikemies Anders Wiklöfin mukaan ja hallin teräsrungon toimitti Wiklöf Holdingin tytäryhtiö Best-Hall.[2]

Pedersören kunnan enemmistökieli on ruotsi, joten useimmat IFK Lepplaxin kasvatit ja nykyiset pelaajat ovat suomenruotsalaisia. Joukkueen kasvateista maalivahti Fredrik Norrena on pelannut NHL:ssä ja miesten arvokisoissa asti. Hän pelasi IFK Lepplaxissa miesten pelejä ennen siirtymistään ammattilaiseksi. Nykyisistä seuran kasvattamista ammattilaispelaajista Marcus Fagerudd (Luleå HF), Robert Nyholm (HIFK) ja Filip Riska (JYP) siirtyivät jo juniori-iässä muualle.

Joukkueessa pelanneet pääsarjakiekkoilijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalivahti Fredrik Norrena lähti IFK Lepplaxin II-divisioonajoukkueesta TPS:ään kaudeksi 1992–1993. Hän on sittemmin voittanut olympiahopeaa 2006, MM-hopeaa 2007, MM-pronssia 2006, neljä Suomenmestaruutta, yhden Ruotsin-mestaruuden ja pelannut tasan 100 NHL-ottelua Columbus Blue Jacketsissa.

[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hall växer fram i Pedersöre 29.9.2008. YLE. Viitattu 31.3.2012. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
  2. Back, Sören: Anders Wiklöf räddar Jaro med donation Österbottens Tidning. 30.1.2009. Arkistoitu 5.9.2012. Viitattu 31.3.2012. (ruotsiksi)
  3. Hockey Players from IFK Lepplax Elite Prospects. Viitattu 20.7.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]