Ero sivun ”Jean Sibelius” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p Käyttäjän 143.51.146.4 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän MiPe tekemään versioon.
Rivi 45: Rivi 45:
=== Läpimurto ===
=== Läpimurto ===
[[Kuva:Sibelius_portrait.jpg|thumb|[[Akseli Gallen-Kallela]], ''Sibelius'', 1894.]]
[[Kuva:Sibelius_portrait.jpg|thumb|[[Akseli Gallen-Kallela]], ''Sibelius'', 1894.]]
Palattuaan Suomeen vuonna 1891 Sibelius jatkoi Wienissä aloittamansa ''[[Kullervo (Sibelius)|Kullervo-sinfonian]]'' säveltämistä. ''Kullervon'' kantaesitys vuonna 1892 oli Sibeliuksen koko uran suurimpia voittoja. Teoksessa kuultiin ensimmäistä kertaa Sibeliuksen väärentämätön sävelkieli, joka oli samanaikaisesti sekä kansallista että universaalia. ''Kullervosta'' lähtien suomalainen musiikki alkoi vapautua saksalaisten esikuvien vähäverisestä jäljittelystä. Robert Kajanuksen myöhempien sanojen mukaan ”suomalaisten sävelten mahtava kevätvirta syöksyi valtavalla kohinalla esiin erämaasta”.<ref name="Kansallisbiografia"/>..
Palattuaan Suomeen vuonna 1891 Sibelius jatkoi Wienissä aloittamansa ''[[Kullervo (Sibelius)|Kullervo-sinfonian]]'' säveltämistä. ''Kullervon'' kantaesitys vuonna 1892 oli Sibeliuksen koko uran suurimpia voittoja. Teoksessa kuultiin ensimmäistä kertaa Sibeliuksen väärentämätön sävelkieli, joka oli samanaikaisesti sekä kansallista että universaalia. ''Kullervosta'' lähtien suomalainen musiikki alkoi vapautua saksalaisten esikuvien vähäverisestä jäljittelystä. Robert Kajanuksen myöhempien sanojen mukaan ”suomalaisten sävelten mahtava kevätvirta syöksyi valtavalla kohinalla esiin erämaasta”. Erämaa on seppo


''Kullervon'' kantaesityksen jälkeen Sibelius avioitui. Hän lähti Aino-vaimonsa kanssa [[karelianismi]]n innoittamalle häämatkalle [[Kalevala]]n syntysijoille [[Karjala]]an, [[Lieksa]]an ja [[Koli|Kolille]]. Hän matkusti yksin vielä [[Ilomantsi]]in ja [[Korpiselkä|Korpiselälle]] ja Suojärvelle kuulemaan ja keräämään [[Runonlaulaja|runolaulua]]. Jo vuonna 1891 hän oli kuullut Porvoossa runonlaulaja [[Larin Paraske]]a.<ref name="Karelia_Fimic">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.fimic.fi/fimic/fimic.nsf/0/54D1B897370CC3E0C225750D005008D0?opendocument&cat=contemporary_-_classical | Nimeke=Jean Sibeliuksen Karelia-musiikin rekonstruktointi ja täydentäminen | Tekijä=Aho, Kalevi | Julkaisija=Fimic | Viitattu=9.2.2012}}</ref>
''Kullervon'' kantaesityksen jälkeen Sibelius avioitui. Hän lähti Aino-vaimonsa kanssa [[karelianismi]]n innoittamalle häämatkalle [[Kalevala]]n syntysijoille [[Karjala]]an, [[Lieksa]]an ja [[Koli|Kolille]]. Hän matkusti yksin vielä [[Ilomantsi]]in ja [[Korpiselkä|Korpiselälle]] ja Suojärvelle kuulemaan ja keräämään [[Runonlaulaja|runolaulua]]. Jo vuonna 1891 hän oli kuullut Porvoossa runonlaulaja [[Larin Paraske]]a.<ref name="Karelia_Fimic">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.fimic.fi/fimic/fimic.nsf/0/54D1B897370CC3E0C225750D005008D0?opendocument&cat=contemporary_-_classical | Nimeke=Jean Sibeliuksen Karelia-musiikin rekonstruktointi ja täydentäminen | Tekijä=Aho, Kalevi | Julkaisija=Fimic | Viitattu=9.2.2012}}</ref>

Versio 13. marraskuuta 2017 kello 12.44

Jean Sibelius
Jean Sibelius 1950-luvulla
Jean Sibelius 1950-luvulla
Henkilötiedot
Muut nimet Johan Christian Julius Sibelius[1]
Syntynyt8. joulukuuta 1865
Hämeenlinna
Kuollut20. syyskuuta 1957 (91 vuotta)
Järvenpää
Ammatti taidemusiikin säveltäjä
Vanhemmat Christian Gustaf Sibelius
Maria Charlotta Sibelius (o.s. Borg)
Puoliso Aino Sibelius (o.s. Järnefelt)
Lapset Eva Paloheimo, Ruth Snellman, Kirsti Sibelius, Katarina Ilves, Margareta Jalas, Heidi Blomstedt
Muut tiedot
Lempinimet Janne
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivu

Johan Julius Christian ”Jean” Sibelius[1] (8. joulukuuta 1865 Hämeenlinna – 20. syyskuuta 1957 Ainola, Järvenpää) oli suomalainen myöhäisromantiikan taidemusiikin säveltäjä.[2] Hänen kansallisromanttinen musiikkinsa oli tärkeässä osassa Suomen kansallisen identiteetin muodostumisessa. Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä. Sinfonioiden ja sinfonisten runojen luojana Sibelius oli 1900-luvun merkittävimpiä.[2]

Sibeliuksen keskeisimmät teokset ovat hänen seitsemän sinfoniaansa. Sinfonioiden lisäksi hänen tunnetuimmat teoksensa ovat viulukonsertto sekä orkesteriteokset Finlandia, Karelia-sarja, Tuonelan joutsen (osa Lemminkäis-sarjaa) ja Valse triste. Hänen muihin teoksiinsa kuuluu muun muassa vokaali-, kuoro- ja pianomusiikkia, näytelmämusiikkia ja kamarimusiikkia. Sibeliuksen viimeiset suurimuotoiset teokset olivat seitsemäs sinfonia (1924), näyttämöteos Myrsky (1926) ja sävelruno Tapiola (1926). Suomessa Sibeliuksen syntymäpäivä 8. joulukuuta on liputuspäivä, suomalaisen musiikin päivä.

Elämä ja ura

Lapsuus ja nuoruus

Jean Sibeliuksen syntymäkoti Hämeenlinnassa osoitteessa Hallituskatu 11 on nykyään museona.
11-vuotias Johan Christian Julius Sibelius vuonna 1876.

Johan Julius Christian "Janne" Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa.[2] Isä, Hämeenlinnan kaupunginlääkäri Christian Gustaf Sibelius, kuoli lavantautiin heinäkuussa 1868 Sibeliuksen ollessa kaksivuotias.[3]Hänen äitinsä oli Pyhäjoen rovastin tytär Maria Charlotta (o.s. Borg). Sibeliuksella oli vanhempi sisar Linda Maria (1863–1932) ja nuorempi veli Christian Sibelius (1869–1922). Sibeliuksen koti oli ruotsinkielinen.[4]

Sibelius aloitti pianotunnit 7-vuotiaana tätinsä opastuksella. Viululle ja sellolle noin 1881 sävelletty impressiotyyppinen ”Vesipisaroita” (Vattendroppar) on hänen ensimmäisiä sävellyksiään. Lyseoaikana hän alkoi harjoitella viulunsoittoa intohimoisesti ja kävi 16-vuotiaasta alkaen viulutunneilla paikallisen sotilaskapellimestarin luona. Sisarustensa kanssa Janne soitti yhdessä lapsuudesta saakka: Janne soitti viulua, Linda pianoa ja Christian selloa.[2] Christianista tuli myöhemmin arvostettu psykiatri. Linda ryhtyi opettajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. Lopulta Linda joutui mielenterveysongelmiensa vuoksi pysyvään hoitoon, mutta Jean piti häneen edelleen yhteyttä.[5]

Opiskelu

Alakoulusta Sibelius jatkoi suomenkieliseen Hämeenlinnan normaalilyseoon, joka oli perustettu vähän aiemmin suomalaisuusliikkeen ansiosta. Sibeliuksesta tuli kaksikielinen, ja hän luki Elias Lönnrotin Kalevalaa sekä J. L. Runebergin, Zachris Topeliuksen ja Aleksis Kiven teoksia. Hän kirjoitti 1880–1885 viitisentoista sävellystä, joihin kuului pianomusiikkia ja kamarimusiikkiteoksia. Hänen esikuviaan olivat wieniläisklassikoiden lisäksi muun muassa Felix Mendelssohn, Edvard Grieg ja Pjotr Tšaikovski. Säveltämistä hän opiskeli Johann Christian Loben Lehrbuch der musikalischen Composition -oppikirjasta. Vapaa-aikaansa ja kesiä Sibelius vietti Loviisassa ja von Konowien sukutilalla Sääksmäellä, missä hän oppi arvostamaan luontoa runollisesti mystisenä voimana.[2] Jean-taiteilijanimensä Sibelius otti käyttöön 1886.[2]

Päästyään vuonna 1885 ylioppilaaksi Sibelius aloitti lakimiehen opinnot Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä, mutta musiikki vei huomion luvuilta, ja opinnot keskeytyivät heti ensimmäisen vuoden jälkeen.[2]

Sibelius opiskeli Helsingissä musiikkia vuosina 1885–89 muun muassa musiikkiopistossa eli nykyisessä Sibelius-Akatemiassa Martin Wegeliuksen johdolla. Aluksi tärkeimmällä sijalla oli viulunsoitto, mutta Sibeliuksen huomattua etteivät hänen taitonsa riittäneet virtuoosiksi, nousi säveltäminen etusijalle. Helsingin-kaudellaan Sibelius teki lähes sata sävellystä, ja häntä alettiin jo luonnehtia musiikkineroksi.[2]

Jatko-opintoja Sibelius suoritti vuosikymmenen vaihteessa Berliinissä (1889–90) Albert Beckerin johdolla ja Wienissä (1890–91) Karl Goldmarkin ja Robert Fuchsin johdolla.[2]

Ystäväpiiri ja avioituminen

Suomessa Sibeliuksesta tuli osa vapaamuotoista, eri aloja edustavien taiteilijoiden nuorsuomalaishenkistä ryhmää, jonka muodostivat hänen lisäkseen Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Eero Järnefelt ja Arvid Järnefelt, Eino Leino, Robert Kajanus, Juhani Aho sekä Eero Erkko. Useat ryhmän jäsenistä muodostivat sittemmin naapuriyhteisön Tuusulanjärven ympäristöön. Helsingissä Sibelius tutustui kuuluisaan italialais-saksalaiseen pianistiin ja säveltäjään Ferruccio Busoniin, josta tuli Sibeliuksen musiikin uskollisimpia puolestapuhujia.

Sibelius solmi erityisen tiiviit siteet Järnefeltin perheeseen. Hän avioitui Eero ja Arvid Järnefeltin sisaren Ainon kanssa Tottesundin kartanossa Maksamaalla 10. kesäkuuta 1892. He saivat kuusi tytärtä: Eva, Ruth, Kirsti-Maria (kuoli 1-vuotiaana lavantautiin), Katarina, Margareta ja Heidi.

Läpimurto

Akseli Gallen-Kallela, Sibelius, 1894.

Palattuaan Suomeen vuonna 1891 Sibelius jatkoi Wienissä aloittamansa Kullervo-sinfonian säveltämistä. Kullervon kantaesitys vuonna 1892 oli Sibeliuksen koko uran suurimpia voittoja. Teoksessa kuultiin ensimmäistä kertaa Sibeliuksen väärentämätön sävelkieli, joka oli samanaikaisesti sekä kansallista että universaalia. Kullervosta lähtien suomalainen musiikki alkoi vapautua saksalaisten esikuvien vähäverisestä jäljittelystä. Robert Kajanuksen myöhempien sanojen mukaan ”suomalaisten sävelten mahtava kevätvirta syöksyi valtavalla kohinalla esiin erämaasta”. Erämaa on seppo

Kullervon kantaesityksen jälkeen Sibelius avioitui. Hän lähti Aino-vaimonsa kanssa karelianismin innoittamalle häämatkalle Kalevalan syntysijoille Karjalaan, Lieksaan ja Kolille. Hän matkusti yksin vielä Ilomantsiin ja Korpiselälle ja Suojärvelle kuulemaan ja keräämään runolaulua. Jo vuonna 1891 hän oli kuullut Porvoossa runonlaulaja Larin Paraskea.[6]

Vuonna 1893 Viipurilainen osakunta tilasi Sibeliukselta musiikin Karjalan historiaa käsittelevään kuvaelmasarjaan. Sibelius koosti myöhemmin kuvaelmamusiikista Karelia-sarjan, johon kuuluivat osat Intermezzo, Balladi ja Alla marcia.[7]

Matka Bayreuthin Wagner-juhlille vuonna 1894 sai Sibeliuksen pohdiskelemaan kalevalaisen oopperan säveltämistä. Tekeillä oli oopperahanke nimeltä Veneen luominen, mutta sittemmin Sibelius hylkäsi sen. Monia oopperaan tarkoitetuista aiheista päätyi neljä sävelrunoelmaa käsittävään orkesterisarjaan Lemminkäinen (1897). Kuuluisa Tuonelan joutsen perustui Veneen luomisen alkusoittoon.[2]

Vuonna 1896 Sibelius haki Keisarillisen Aleksanterin yliopiston musiikin harjoitusmestarin virkaa, mutta hävisi paikan ystävälleen Robert Kajanukselle. Korvaukseksi – ja säveltämisen kannalta onnekseen – Sibelius sai vuotuisen apurahan, joka myöhemmin vaihtui elinikäiseksi taiteilijaeläkkeeksi.[2]

Sortovuosien aikana Sibeliuksesta alkoi kasvavassa määrin tulla yksi kansallisen itsenäisyystaistelun tunnuksista. Isänmaallisuutta huokuvat teokset Finlandia ja Ateenalaisten laulu nostivat suomalaisten mielialoja vaikeiden aikojen keskellä. Ensimmäinen sinfonia (1899) päätti Sibeliuksen kansallisromanttisen kauden[8]. Siirtyminen orkesterirunoelmasta sinfoniaan merkitsi myös kääntymistä kohti absoluuttisen musiikin ihanteita. Sibelius asui perheineen Italiassa vuoden 1901 helmikuusta toukokuuhun. Syventyminen Italian vanhan taiteen selkeään muotokieleen oli omiaan vahvistamaan Sibeliuksen tuotannossa nousevaa klassisen sopusuhtaista suuntausta. Toisen sinfonian ohella muutos näkyy selvästi muun muassa sinfonisessa runossa Satu (1902) ja vuosina 1903-1905 sävelletyssä viulukonsertossa.[2][9][10]

Muutto Ainolaan

Ainola talvisessa asussa 1940-luvulla. (Valokuva Santeri Levas.)

Jean ja Aino Sibeliuksen koti Ainola valmistui Tuusulanjärven rantatielle 1904. Elämä Helsingissä oli käynyt sävellystyön ja perhe-elämän kannalta liian rasittavaksi vilkkaan ravintolaelämän takia. ”Helsingissä kaikki laulu kuoli minussa”, totesi Sibelius myöhemmin. Muutto Ainolaan takasi Sibeliukselle ihanteellisen työskentely-ympäristön koko loppuelämäksi. Sibeliuksen elämä oli näinä aikoina muutenkin nousuvoittoista: esimerkiksi hänen musiikkinsa alkoi löytää pysyvän jalansijansa Englannissa. Sibelius sai lukuisia vaikutusvaltaisia ulkomaisia tukijoita. Ainolan valmistumisen aikoihin sävelletyistä teoksista huomattavimpia ovat kolmas sinfonia ja Pohjolan tytär. Sibelius johti Pohjolan tyttären menestyksekkään kantaesityksen Pietarissa vuonna 1906.[2]

Vuonna 1907 Gustav Mahler – aikakauden toinen tärkeä sinfonikko – poikkesi Helsingissä konserttimatkalla. Sibelius kertoi Mahlerille arvostavansa sinfoniassa ”sen syvää logiikkaa, joka vaatii kaikkien motiivien sisäistä yhteyttä”. Mahler vastasi Sibeliukselle kuuluisilla sanoilla: ”sinfonian on oltava kuin maailma: siihen pitää sisältyä kaikki”. Sibelius edusti Mahleriin nähden vastakkaista tyyliestetiikkaa, eikä miesten välille syntynyt mitään syvää yhteisymmärrystä.[2] Tämä ei kuitenkaan estänyt Mahleria kehumasta vaimolleen Sibeliusta ihmisenä.

Keväällä 1908 Sibeliuksella havaittiin kurkkukasvain. Leikkaus onnistui hyvin, mutta säveltäjän oli luovuttava sikareista ja alkoholista moneksi vuodeksi. Sibelius oli taipuvainen syviin masennuskausiin. Ei ole sattumaa, että nimenomaan näihin aikoihin Sibelius loi sisäistyneimmät, ekspressionistisimmat ja vaikeatajuisimmat sävellyksensä. Masennusvuosien mestariteoksia ovat muun muassa Öinen ratsastus ja auringonnousu (1908), jousikvartetto Voces intimae (1909), modernistinen neljäs sinfonia (1911), Bardi (1913) ja Luonnotar (1913).[2]

Kansainvälinen maine kasvaa

Sibelius vuonna 1913.

1910-luvun alussa Sibelius teki useita konserttimatkoja ulkomaille. Kohteina olivat muun muassa Göteborg, Riika, Kööpenhamina, Berliini ja Pariisi. Sibeliuksen tähti alkoi vakiintua musiikinhistorian taivaalla. Vuonna 1912 Sibeliukselle tarjottiin Wienin musiikkiakatemian sävellyksen professuuria, josta säveltäjä kuitenkin kieltäytyi. Sibelius ymmärsi, ettei opettaminen ollut hänen ominta alaansa. Vuonna 1914 Sibelius matkusti Yhdysvaltoihin Norfolkin musiikkijuhlille johtamaan orkesteriteoksensa Aallottaret kantaesityksen. Aallottarissa puhaltaa Sibeliuksen tuotannossa ennen tuntemattomia, pehmeitä impressionistisia tuulia. Amerikan-matkan yhteydessä Sibelius vihittiin Yalen yliopiston kunniatohtoriksi. Lisäksi säveltäjä kävi ihailemassa Niagaran putouksia.[2] Sibeliuksen teosten Yhdysvalloissa saama vastaanotto oli voimakkaan myönteinen, ja kaikki hänen johtamansa konsertit olivat loppuunmyytyjä.

Sibeliuksen lupaavasti alkanut kiertueputki katkesi ensimmäiseen maailmansotaan. Sotavuosina hänen tulonsa romahtivat, ja hän joutui henkensä pitimiksi säveltämään monia melko vähäpätöisiä tilausteoksia ja pienimuotoisia kappaleita. Tosin maailmansodan aikana Sibelius sävelsi myös hienoimpiin saavutuksiinsa kuuluvan viidennen sinfonian, jonka ensimmäinen versio kantaesitettiin säveltäjän 50-vuotisjuhlinnan yhteydessä. Sibelius pyrki kohti uutta muotoa, yhdistämään sinfonian ja sinfonisen runon sinfoniseksi fantasiaksi.[2]

Samoihin aikoihin Sibelius joutui Suomessa valinneiden kieliriitojen välikappaleeksi. Hänen 50-vuotispäivänsä yhteydessä vuonna 1915 kansatieteilijä Otto Andersson julkaisi Tidning för Musik -lehdessä sukutaulukon, joka korosti Sibeliuksen ruotsinkielisiä maalaisjuuria. Vuotta myöhemmin sukututkija Eeli Granit-Ilmoniemi teki Sibeliuksesta oman sukuselvityksensä, joka ilmestyi Uudessa Suomettaressa. Sen mukaan Sibeliuksen esi-isät olivat lähinnä suomenkielisiä talonpoikia. Molemmat tutkimukset saivat hänet raivoihinsa, koska Sibelius oli pitänyt itseään aatelissukuisena.[11]

Sota-ajan ankeus alkoi haihtua vuonna 1919, jolloin Sibelius osallistui pitkästä aikaa kansainvälisille musiikkijuhlille, Pohjoismaiden musiikkipäiville. Matkan yhteydessä hän tapasi toisen suuren pohjoismaisen sinfonikon, Tanskan Carl Nielsenin.[2]

1920-luvun mestariteokset ja Järvenpään hiljaisuus

Sibelius vuonna 1939.

Vuodet 1920–22 olivat luovan tauon aikaa Sibeliuksen elämässä. Hiljaisuuden päätyttyä hän alkoi esiintyä uudelleen ulkomailla ja viimeisteli kypsän kauden mestariteoksensa, kuudennen (1923) ja seitsemännen (1924) sinfoniansa. Viimeiselle kolmelle sinfonialle on leimallista seestyneisyys ja tasapainoisuus.[8] Samalla hän huomasi kokevansa vanhenevan säveltäjän kohtalon: työ ei sujunut enää samaa vauhtia kuin ennen, ja itsekritiikki alkoi kasvaa suhteettomaksi. Sibeliuksen viimeiset laajamittaiset työt olivat sinfoninen runo Tapiola (1926) ja Shakespearen Myrsky-näytelmään tehty musiikki (1926). Vuonna 1929 syntyivät viimeiset julkaistut teokset viululle ja pianolle (opukset 114–116).[2]

Tiettävästi Sibeliuksen viimeinen julkinen sävellys on Akseli Gallen-Kallelan hautajaisiin syntynyt Surusoitto uruille op. 111b (1931), joka Aino Sibeliuksen mukaan perustuu kahdeksannen sinfonian materiaaliin.[12] Säveltäjä kamppaili vuosikausia kapellimestari Serge Koussevitzkyn Bostonin sinfoniaorkesterin tilaaman kahdeksannen sinfonian kanssa. Sibeliuksen on oletettu polttaneen kaiken kahdeksanteen sinfoniaan liittyvän aineiston 1940-luvulla.[6] Kuitenkin vielä 1950-luvulla Jean Sibelius totesi, että kahdeksas sinfonia on valmis luonnoksena.[13]

Sibeliuksen nauttima arvostus valjastettiin monesti Suomen hyväksi. Esimerkiksi talvisodan aikana Yhdysvalloissa julkaistiin postimerkki, jossa oli Sibeliuksen kuva ja teksti ”I need your help” (tarvitsen apuanne). Suomen tukeuduttua jatkosodassa natsi-Saksaan Sibeliusta pyydettiin julkaisemaan kirjoitus, jossa amerikkalaisia ja brittejä vedottiin ymmärtämään Suomen ratkaisua. Syntymäpäivinään Sibelius sai vastaanottaa lukuisia koti- ja ulkomaisia huomionosoituksia, muun muassa lahjasikareja Winston Churchilliltä ja Harry S. Trumanilta.

Terveysongelmat

Musiikkitoimittaja Vesa Sirén on esittänyt, että Sibelius saattoi kärsiä essentiaalisesta vapinasta, joka aiheutti hänelle ongelmia nuoresta pitäen ja jonka oireita hän poisti alkoholilla. Teoriaa ovat myöhemmin tukeneet useat asiantuntijat. Oletettavasti vapina esti kirjoittamisen ja haittasi sosiaalista elämää.[14]

Kuolema

Jean Sibeliuksen ja hänen vaimonsa Ainon hauta Ainolan puutarhassa.

Sibelius kuoli aivoverenvuotoon Ainolassa 20. syyskuuta 1957 ollessaan 91-vuotias.[15] Sibeliuksen kuoleman vuoksi Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous vietti hiljaisen hetken. Puheenjohtaja Sir Leslie Munro lausui muistosanat: ”Sibelius kuului koko maailmalle. Musiikillaan hän rikastutti koko ihmissuvun elämää.”[16] Sibelius haudattiin Suomen valtion kustannuksella rakastamansa Ainolan puutarhaan.[15]

Tyyli

Sibeliuksen musiikillinen tyyli muuttui hänen uransa aikana. Se voidaan jakaa kolmeen kauteen: Kalevala-romanttinen kausi alkoi Kullervosta ja jatkui vuoteen 1903 tai 1904 (Valse triste). Kauden teoksissa näkyy kiinnostus kansanrunouteen ja -musiikkiin ja kansallisuusaatteen palo. Eurooppalaisella kaudellaan vuosina 1903-1919 Sibelius ryhtyi tietoisesti siirtymään kansallisromantiikan piiristä kohti eurooppalaista, klassisempaa tyyliä. Etenkin neljännessä sinfoniassa on synkkiä ja sisäänpäin kääntyneitä piirteitä, joita yleisö ei aina ymmärtänyt. Kolmatta kautta (1920-1926) kutsutaan synteesin kaudeksi. Sen aikana syntyivät Sibeliuksen kypsimmät teokset: kuudes ja seitsemäs sinfonia, Myrsky ja Tapiola.[17]

Vaikutus

Jean Sibelius Ainolassa 1930-luvulla.

Taidemusiikin piireissä Suomen ulkopuolella Sibelius on saanut säveltäjänä tunnustusta etenkin sinfonioidensa ansiosta, mutta myös monet hänen sävelrunoistaan sekä viulukonsertto ovat kuuluisia. Länsimaisen taidemusiikin historiankirjoituksessa hänet mainitaan usein yhtenä 1900-luvun johtavista sinfonikoista. Yleensä Sibeliuksen sävellystyön huippukohdiksi mainitaan tällöin 4. sinfonia esimerkkinä motiivitekniikasta ja 7. sinfonia täydelliseksi hioutuneesta yhtenäisestä sinfonisesta muodosta.

Suomessa Sibeliuksen seuraajia olivat aluksi Toivo Kuula ja Leevi Madetoja, myöhemmin muun muassa sinfonikot Joonas Kokkonen, Einojuhani Rautavaara, Aulis Sallinen ja Erkki Salmenhaara.[2] Maailmalla Sibelius on ollut suosittu etenkin englantia puhuvissa maissa.[8]

Suomen kulttuurimatkailulle säveltäjällä on suuri merkityksensä. Musiikkituristien matka suuntautuu esimerkiksi Sibelius-monumentille, Ainolaan tai Sibelius-museoon.

Sibelius vapaamuurarina

Sibelius liittyi Suomen vapaamuurareihin vuoden 1922 elokuussa. Hän osallistui ensimmäisen toimintavuoden aikana kuusi kertaa Suomi-loošin istuntoihin. Käynnit harvenivat seuraavina vuosina, kenties ulkomaanmatkojen vuoksi.[18]

Sibeliuksen osana vapaamuurareissa oli lähinnä vain urkujen soittaminen sekä rituaalimusiikin säveltäminen. Sibelius sai myöhemmin kunniajäsenyyden – Sibeliuksen jälkeen vastaavan huomionosoituksen on saanut vain kolme henkilöä. Sibeliuksen viimeiset sävellykset olivat vapaamuurareiden rituaalimusiikkia. Näiden sävellysten nimet ovat Veljesvirsi ja Ylistyshymni.

Tekijänoikeustulot

Helsingin Sanomien laskelman mukaan Sibeliuksen tuotanto oli Suomen tuottoisin tekijänoikeusmaksujen mukaan vuonna 2004.[19] Sibeliuksen perillisten verotietojen perusteella lehti arvioi vuosituoton olevan jopa 1 500 000 euroa. Tämä summa jaetaan Sibeliuksen perillisille, joita on kymmeniä.

Nykyisen tekijänoikeuslain mukaan Sibeliuksen tuotanto vapautuu tekijänoikeudesta 1.1.2028, jolloin on kulunut 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä.

Teoksia

Pääartikkeli: Luettelo Jean Sibeliuksen teoksista

Sinfoniat

Sinfoniset runot

Kullervo on viisiosainen Kalevala-aiheinen suurimuotoinen sävelruno, jota kutsutaan myös Kullervo-sinfoniaksi. Se on sävelletty orkesterille, mieskuorolle, sopraanolle ja baritonille. Sibelius aloitti sen säveltämisen Wienissä vuonna 1891, ja teos valmistui Sibeliuksen palattua Helsinkiin vuonna 1892. Kullervo teki Sibeliuksen tunnetuksi lupaavana säveltäjänä, vaikka teosta onkin arvosteltu soitinnuksen sekä muodon puutteista. Sibelius vetikin sävellyksen pois julkisuudesta pian ensiesitysten jälkeen.
Lemminkäinen on neljän sävelrunoelman (tunnetaan myös legendoina) sarja, jossa on myös sinfoniallisia piirteitä kuten neliosaisuus ja ensimmäisen osan sonaattimuotoisuus. Teoksella on ohjelmallinen Kalevala-tausta, ja siinä on kuultavissa Brucknerin sekä Wagnerin vaikutteita. Kriitikko Karl Flodin teilasi teoksen arvostelussaan, joten Sibelius veti pois kaksi osaa, ja vuonna 1900 siitä julkaistiin vain osat Tuonelan joutsen ja Lemminkäinen palaa kotitienoille. Vasta vuonna 1935 Lemminkäinen esitettiin toisen kerran kokonaisena, ja 1954 teos julkaistiin kokonaisuudessaan, jolloin toisen ja kolmannen osan paikkaa vaihdettiin.
Esitettiin Eino Leinon ja Jalmari Finnen taustatekstittämänä herättämään suomalaisissa taisteluhenkeä sortovaltaa vastaan.

Muita orkesteriteoksia

Tunnettu Karjalan historiasta innoittunut orkesterisarja, joka koostuu osista Intermezzo, Balladi ja Alla marcia.
  • Rakastava, op. 14, (1893), miesäänille ja jousille (sov. 1911 jousille ja lyömäsoittimille)
  • Kevätlaulu (Vårsång), op. 16
  • Valse triste, op. 44 (1903)
  • In memoriam, op. 59

Teoksia soolosoittimelle ja orkesterille

  • Viulukonsertto d-molli (op. 47, 1904)
  • Kuusi humoreskia viululle ja orkesterille (op. 87 ja 89, 1917–18)
  • Sarja viululle ja jousiorkesterille (op. 117, löydetty 1983)

Kamarimusiikkia

  • Voces intimae, op. 56, jousikvartetto (1909)

Pianosävellyksiä

  • Cinq morceaux (”Puusarja”) (op. 75, 1914–19)
  1. När rönnen blommar (Kun pihlaja kukkii)
  2. Den ensamma furan (Yksinäinen honka)
  3. Aspen (Haapa)
  4. Björken (Koivu)
  5. Granen (Kuusi)

Urkuteoksia

  • Intrada, op. 111a (1925)
  • Surusoitto, op. 111b (1931)

Näyttämömusiikkia

  • Kuningas Kristian II (op. 27, 1898)
  • Kuolema (op. 44, 1903)
  • Pelléas et Mélisande op. 46 (1905)
  • Belsazarin pidot (op. 51, 1906, neliosainen sarja 1907)
  • Joutsikki (Svanevit) (op. 54, 1908)
  • Myrsky, op. 109 (1925)

Vokaalimusiikkia

  • Ateenalaisten laulu (Atenarnes sång), op. 31 no. 3 (1899), poika- ja miesäänille (unisono), torviseptetille ja lyömäsoittimille
  • Maan virsi, op. 95, sekakuorolle ja orkesterille
  • Jääkärimarssi (Jääkärien marssi), op. 91 (1917), mieskuorolle ja pianolle
  • Kunniamarssi 1929 on Viipurin Lauluveikot -mieskuorolle omistettu kunniamarssi. Jean Sibelius sävelsi kappaleen 1897 Viipurissa perustetulle ja sittemmin Helsinkiin siirtyneelle kuorolle, jonka kunniajäsen hän on. Samoihin Eero Eerolan sanoihin oli Sibelius tehnyt VLV:lle kunniamarssin myös vuonna 1920 (Viipurin Lauluveikkojen kunniamarssi 1921).
  • Viisi joululaulua, op. 1 (1897–13)
  1. Nu står jul vid snöig port (Joulupukki kolkuttaa) (Zacharias Topelius, 1913)
  2. Nu så kommer julen (Jo on joulu täällä) (Zacharias Topelius, 1913)
  3. Det mörknar ute (Jo joutuu ilta) (Zacharias Topelius, noin 1897)
  4. Julvisa (Jouluvirsi, En etsi valtaa loistoa) (Zacharias Topelius, 1909)
  5. On hanget korkeat, nietokset (Wilkku Joukahainen, 1901)
  • Kuusi laulua (op. 36, 1899–1900)
  1. Svarta rosor (Mustat ruusut)
  2. Men min fågel märks dock icke (Vaan mun lintuain ei kuulu)
  3. Bollspelet vid Trianon (Palloleikki Trianonissa)
  4. Säv, säv, susa (Soi, soi, kaisla)
  5. Marssnön
  6. Demanten på marssnön (Timantti hangella)

Huomionosoituksia

Sibelius äänestettiin Suuret suomalaiset -kilpailussa vuonna 2004 sijalle 8. Hänelle myönnettiin ensimmäinen Wihurin Sibelius-palkinto (7,5 miljoonaa markkaa) 9. lokakuuta 1953[20].

Sibelius-monumentti

Sibeliuksen muistoksi Helsinkiin pystytettiin vuonna 1967 Eila Hiltusen suunnittelema Sibelius-monumentti. Se sijaitsee puistossa, joka oli 1945 saanut nimen Sibeliuksen puisto.[2]

Sibelius-mitalit

Säveltäjämestari Jean Sibeliuksesta on julkaistu tiettävästi 27 mitalia, joista 18 on suomalaista ja 9 on ulkomaista.[21] Vanhin mitaleista on vuodelta 1916 Sibeliuksen 50-vuotispäivän kunniaksi, ja sen suunnitteli Ville Vallgren. Muun muassa seuraavat taiteilijat ovat suunnitelleet toteutettuja Sibelius-mitaleja: Gerda Qvist, Aarre Aaltonen, Wäinö Aaltonen, Eila Hiltunen, Kauko Räsänen, Kalervo Kallio, Jorma K. Miettinen, Kari Juva, Lasse Sammallahti, Annu Eklund, Hannele Kylänpää ja Kaarina Tarkka.

Sibelius-kilpailut

Sibelius-Seura ry järjestää kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun Helsingissä viiden vuoden välein. Sibelius-kilpailu on yksi maailman arvostetuimmista viulukilpailuista. Sibelius-Seura on järjestänyt Helsingissä myös Jean Sibelius -kapellimestarikilpailuja. Sibelius-laulukilpailut järjestetään Järvenpäässä.

Liputuspäivä

Ehdotuksia Sibeliuksen ja suomalaisen säveltaiteen liputuspäivästä on tehty 1980-luvulta alkaen. Sisäasiainministeriö suositti yleistä liputusta ensimmäisen kerran Sibeliuksen 140-vuotissyntymäpäivänä vuonna 2005. Almanakkatoimisto hyväksyi 2009 liputuspäivän merkittäväksi vuoden 2011 kalenteriin vakiintuneena liputuspäivänä. Sibeliuksen syntymäpäivä, 8. joulukuuta on liputuspäivä, suomalaisen musiikin päivä.[22][23][24]

Rahoja

Sibeliuksen kuva oli vuodesta 1986 lähtien euron käyttööntuloon saakka suomalaisessa 100 markan setelissä.[2]

Vuonna 2015 laskettiin liikkeelle kahden euron erikoisraha Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlan kunniaksi. Nora Tapperin suunnittelemassa kahden euron kolikon kansallisessa puolessa on kuvattuna Ainolan tähtitaivasta ja mäntyjä.[25]

Postimerkkejä

Vuonna 1957 julkaistu suru­posti­merkki.

Sibeliuksen kuoleman jälkeen julkaistiin surupostimerkki 8. joulukuuta 1957. Sen arvo oli 30 markkaa ja painos 2 000 000.[26] Kaikkiaan Suomessa on julkaistu seuraavat Sibelius-aiheiset postimerkit:[27]

  • 8.12.1945: Jean Sibelius 80 vuotta (5 mk)
  • 8.12.1957: Jean Sibeliuksen surumerkki (30 mk)
  • 15.5.1965: Jean Sibeliuksen 100-vuotissyntymäpäivä (0,25 mk, 0,35 mk)
  • 14.1.2004: kuusi Sibelius-aihetta (3 × 1 lk., 3 × 2 lk.)
  • 11.9.2015: Jean Sibelius 150 vuotta (3 × 1 lk.)

Sibeliuksen mukaan nimettyjä asioita

Sibeliuksen mukaan on nimetty

Sibelius elokuvassa

Timo Koivusalo on ohjannut Sibeliuksesta elokuvan Sibelius, joka sai ensi-iltansa syyskuussa 2003. Nuorta Sibeliusta tulkitsee Martti Suosalo ja vanhempaa Sibeliusta Heikki Nousiainen.

Lähteet

  1. ↑ a b Vasta 1990-luvulla selvisi, että Sibelius oli saanut kasteessa etunimet Johan Christian Julius; hän itse käytti muotoa Johan Julius Christian. (Tawaststjerna 1997: 15.)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac Murtomäki, Veijo: Sibelius, Jean (1865–1957). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. ↑ Sibelius-suku, Sibelius.fi
  4. ↑ Elämänvaiheet 1865–1957, Ainola.fi
  5. ↑ Helsingin Sanomat 3.11.2015
  6. ↑ a b Aho, Kalevi: Jean Sibeliuksen Karelia-musiikin rekonstruktointi ja täydentäminen Fimic. Viitattu 9.2.2012.
  7. ↑ Tawaststjerna, Erik: Jean Sibelius 2, s. 13–20. Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta tekijän kanssa yhteistyössä suomentanut Tuomas Anhava. Helsingissä: Otava, 1967.
  8. ↑ a b c Hakusana Sibelius, Jean teoksessa Suomalainen tietosanakirja 7, reun–tamm. Espoo: Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4478-8.
  9. ↑ Sibelius Italian valossa. Suomen kuvalehti, 4.12.2002.
  10. ↑ Aho, Kalevi: Jean Sibeliuksen sinfoniat (Sinfonia nro 2 D-duuri op. 43) Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Viitattu 18.12.2008.
  11. ↑ Tawaststjerna, Erik: "Sibelius", s. 268, 270–271. Suuri Suomalainen Kirjakerho, Keuruu 1997. ISBN 951-643-904-7. Viitattu 24.2.2014.
  12. ↑ Kansallispyhätössä soi kaikuja Sibeliuksen kahdeksannesta. Yle 1.2.2015
  13. ↑ Sirén, Vesa: Soiko HS.fi:n videolla Sibeliuksen kadonnut sinfonia? Helsingin sanomat. 30.10.2011. Viitattu 9.2.2012.
  14. ↑ Sirén, Vesa: Sibeliuksen vapinalle löytyi syy. Helsingin sanomat, 28.1.2012, s. C 2. Artikkelin lyhennelmä verkossa. Viitattu 9.2.2012.
  15. ↑ a b Rakastetun säveltäjän syntymästä 150 vuotta – Sibeliusta juhlitaan ympäri maailmaa Suomen suurlähetystö, Lontoo. Viitattu 29.9.2015.
  16. ↑ SibEUlius Suomen Benelux-instituutti. Viitattu 29.9.2015.
  17. ↑ Antti Vallius: Jean Sibelius: Finlandia Jyväskylän avoimen yliopiston verkkokurssi Klassikot ja mestarit. Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Viitattu 26.3.2016.
  18. ↑ Ahtokari, Reijo: Vapaamuurarit Sibelius.fi. Helsingin suomalainen klubi. Viitattu 10.2.2012.
  19. ↑ Hellman, Heikki & Sirén, Vesa: Sibelius tienaa yhä eniten taiteilijoista. Helsingin sanomat, 7.11.2005.
  20. ↑ Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 14. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  21. ↑ Sibelius-mitalit Sibelius-kalenterissa 2013 LC-Jean Sibelius. Viitattu 18.2.2013.
  22. ↑ Jean Sibeliuksen syntymäpäivästä yleinen liputuspäivä? 2005. Sisäasiainministeriö. Viitattu 9.2.2012.
  23. ↑ Sibeliuksen liputuspäivää vakiinnutetaan jo tänä vuonna Yle uutiset. 8.12.2009. Viitattu 9.2.2012.
  24. ↑ Almanakka suosittelee tänään ensi kerran liputusta Sibeliuksen kunniaksi Helsingin sanomat. 8.12.2011. Viitattu 9.2.201.
  25. ↑ Sibeliuksen kolikko. Aamulehti, 22.1.2015, s. A7.
  26. ↑ LAPE 2004, sivu 234.
  27. ↑ Norma Suomi 2011: Postimerkkiluettelo, s. 40, 62, 77, 198. Käpylän merkki, Helsinki. ISSN 0358-1225

Kirjallisuutta

Wikiaineisto
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
  • Brofeldt, Jussi (toim.): Jean Sibelius kodissaan. Kuvat Björn Soldanin ja Heikki Ahon elokuvasta Sibelius kodissaan. Helsinki: Teos, 2010. ISBN 978-951-851-364-6.
  • Carpelan, Axel – Sibelius, Jean: Högtärade maestro! Högtärade herr baron! Korrespondensen mellan Axel Carpelan och Jean Sibelius 1900–1919. Utgivare Fabian Dahlström. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland, 737. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010. ISSN 0039-6842. ISBN 978-91-7353-372-0.
  • Dahlström, Fabian: The Works of Jean Sibelius. Helsinki: Sibelius-Seura, 1987. ISBN 951-99833-3-3.
  • Dahlström, Fabian: Jean Sibelius: Thematisch-bibliographisches Verzeichnis seiner Werke. Wiesbaden: Breitkopf & Härtel, 2003. ISBN 3-7651-0333-0.
  • Goss, Glenda Dawn: Sibelius, Amerikka ja amerikkalaiset. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35517-6.
  • Huttunen, Matti: Jean Sibelius: Pienoiselämäkerta. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-22595-9.
  • Kilpeläinen, Kari: Tutkielmia Jean Sibeliuksen käsikirjoituksista. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Studia musicologica Universitatis Helsingiensis, 3. Helsinki: Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitos, 1991. ISSN 0787-4294. ISBN 951-45-6138-4.
  • Levas, Santeri: Jean Sibelius. Muistelma suuresta ihmisestä. Ilmestynyt aiemmin kaksiosaisena: Nuori Sibelius, 1957 ja Järvenpään mestari, 1960. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1986 (2. painos 1992). ISBN 951-0-13306-X.
  • Murtomäki, Veijo: Sinfoninen ykseys: Muotoajattelun kehitys Sibeliuksen sinfonioissa. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Helsinki: Sibelius-akatemia, 1990. ISBN 951-95540-6-8.
  • Murtomäki, Veijo: Sibelius. Teoksessa Sävelten maailma 3. Helsinki: WSOY, 1992. ISBN 951-0-15763-5.
  • Murtomäki, Veijo: Sibelius ja isänmaa. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-4060-1.
  • Murtomäki, Veijo: Jean Sibeliuksen suhteet natsi-Saksaan eurooppalaisessa kontekstissa. Musiikki 3–4/2011, s. 5–68.
  • Mäkelä, Tomi: Sibelius, me ja muut. Helsinki: Teos, 2007. ISBN 978-951-851-097-3.
  • Salmenhaara, Erkki: Jean Sibelius. Helsinki: Tammi, 1984. ISBN 951-30-5490-X.
  • Sibelius, Jean: Päiväkirja 1909–1944. Toimittanut Fabian Dahlström. Suomentaneet Juha Saikkonen ja Arja Gothoni. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland. Helsinki: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2015. ISSN 0039-6842. ISBN 978-951-583-288-7.
  • Sirén, Vesa: Aina poltti sikaria: Jean Sibelius aikalaisten silmin. Helsinki: Otava, 2000 (2. tarkistettu painos 2000). ISBN 951-1-14494-4.
  • Sirén, Vesa: Suomalaiset kapellimestarit: Sibeliuksesta Saloseen, Kajanuksesta Franckiin. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21303-1.
  • Tawaststjerna, Erik: Jean Sibelius 1–5. Suomentaneet Tuomas Anhava, Seppo Heikinheimo, Erkki Salmenhaara. Helsinki: Otava, 1965–1988.
  • Tawaststjerna, Erik: Sibelius. Lyhennetty ja uudistettu yksiosainen laitos. Toimittanut Erik T. Tawaststjerna. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14231-3.

Ääninäytteet

Ei tiedostoa

Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Jean Sibelius.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jean_Sibelius&oldid=16895333”