Aino Sibelius

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aino Sibelius (o.s. Järnefelt)
Aino Sibelius vuonna 1922
Aino Sibelius vuonna 1922
Syntynyt 10. elokuuta 1871
Helsinki
Kuollut 8. kesäkuuta 1969 (97 vuotta)
Ainola, Järvenpää
Siviilisääty avioliitossa (1892–)
Puoliso Jean Sibelius
Vanhemmat Alexander Järnefelt ja Elisabeth Järnefelt
Lapset Eva Paloheimo, Ruth Snellman, Kirsti Sibelius, Katarina Ilves, Margareta Jalas, Heidi Blomstedt

Aino Sibelius (o.s. Järnefelt; 10. elokuuta 1871 Helsinki8. kesäkuuta 1969 Ainola, Järvenpää) tunnetaan ennen kaikkea säveltäjä Jean Sibeliuksen puolisona.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainon vanhemmat olivat kenraali, maaherra Alexander Järnefelt ja vapaaherratar Elisabeth Järnefelt (o.s. Clodt von Jürgensburg). Aino oli perheen seitsemäs lapsi. Sisaruksista kuuluisia kulttuurihenkilöitä ovat kirjailija Arvid, kuvataiteilija Erik (Eero) ja säveltäjä Armas Järnefelt. Jean Sibelius ja Armas Järnefelt olivat opiskelijatovereita ja Armas esitteli Ainon ja Sibeliuksen toisilleen vuonna 1889. Samaan aikaan Juhani Aho oli hyvin ihastunut Ainoon ja kirjoitti tunteisiinsa pohjautuvan kirjan Yksin. Aino ei kuitenkaan vastannut Ahon tunteisiin ja hänet ja Jean Sibelius vihittiin Maksamaalla 10. kesäkuuta 1892.

Avioliitto Sibeliuksen kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aino Sibelius ei koskaan hankkinut varsinaista ammattia, vaan keskittyi tukemaan miestään säveltämisessä, hoitamaan kotia ja lapsia sekä Ainolan puutarhaa. Aino myös kotiopetti omia tyttäriään. "Velvollisuudentunto on hallinnut vaimoni koko elämää", totesi Jean Sibelius sihteerilleen 1940-luvulla.

Ainon ja Jean Sibeliuksen pitkän avioliiton aikana heille syntyi kuusi tytärtä: Eva (1893–1978), Ruth (1894–1976), Kirsti (1898–1900), Katarina (1903–1984), Margareta (1908–1988) ja Heidi (1911–1982). Kirstin kuolema 1-vuotiaana lavantautiin masensi Aino Sibeliuksen syvästi ja hänen miehensä alkoholinkäyttö muuttui tällöin yhä rajummaksi. Vuonna 1908 Jean Sibelius luopui alkoholin käytöstä kokonaan seitsemäksi vuodeksi kurkkuleikkauksen jälkeen. Aino on myöhemmin sanonut näiden vuosien olleen hänen elämänsä onnellisimmat.

Aino Sibelius asui Ainolassa kuolemaansa saakka. Tämän jälkeen Sibeliusten tyttäret myivät Ainolan Suomen valtiolle, joka muutti talon museoksi. Kuten puolisonsa, myös Aino haudattiin kotitalonsa puutarhaan.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aino Järnefelt vuonna 1888.
  • Donner, Julia: ”Oi, terve tarhurineito...” Aino Sibeliuksen puutarha. Valokuvat Taneli Eskola ja arkistolähteet. Piirustukset Markus Konttinen. Helsinki: Multikustannus, 2006. ISBN 952-468-113-7.
  • Kirves, Jenni: Aino Sibelius: Ihmeellinen olento. Ruotsinkieliset kirjeet suomentanut Oili Suominen. Helsinki: Johnny Kniga, 2015. ISBN 978-951-0-32725-8.
  • Talas, Suvisirkku (toim.): Aino Sibeliuksen kirjeitä Järnefelt-suvun jäsenille. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-717-978-2.
  • Talas, Suvisirkku (toim.): Sydämen aamu: Aino Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen kihlausajan kirjeitä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-148-8.
  • Talas, Suvisirkku (toim.): Tulen synty: Aino ja Jean Sibeliuksen kirjeenvaihtoa 1892–1904. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-471-1.
  • Talas, Suvisirkku (toim.): Rakas äitini! Armas, Eero, Arvid ja Kasper Järnefeltin sekä Aino Sibeliuksen kirjeitä äidilleen Elisabeth Järnefeltille 1879–1928. Venäjänkielisten kohtien suomennos ja tarkistus Anneli Kanto ja Anna Sidorova; saksankielisten kohtien suomennos Minna Klapuri. Hämeenlinna: Karisto, 2014. ISBN 978-951-23-5732-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]