Kamarimusiikki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kamarimusiikki on yksi taidemusiikin tyylilajeista. Se tarkoittaa musiikkia, joka on sävelletty sinfoniaorkesteria pienemmälle yhtyeelle. Kamarimusiikissa on aina vähintään kaksi muusikkoa. Tarkkaa ylärajaa muusikoiden määrälle ei ole määritelty.

Kamarimusiikin käsite alkoi hahmottua 1700-luvun puolivälissä isompien orkesterien ilmaantuessa. Sitä aiemmin jako orkesteri- ja kamarimusiikkiin ei ollut tarpeellinen. Kamarimusiikin yleisimpiä muotoja ovat jousikvartetit ja pianotriot. Joskus myös pianon säestämät lauluteokset lasketaan kamarimusiikin piiriin kuuluviksi. Jousikvartetissa on yleensä kaksi viulua, alttoviulu ja sello. Säveltäjät käyttivät usein myös omaperäisempiä kokoonpanoja. Kamarimusiikin teokset on nimetty kokoonpanon perusteella (esimerkiksi jousikvartetto nro 1). Usein jousikvartettiin tuodaan jokin muu soitin, joka muuttaa ryhmän kvintetiksi (ja teoksen kvintetoksi). Esimerkiksi Brahmsin ja Mozartin kuuluisissa klarinettikvintetoissa kokoonpanon muodostavat jousikvartetti täydennettynä klarinetinsoittajalla. Klassismin aikaan kamarimusiikki sävellettiin vielä usein amatöörimuusikoille siinä missä orkesterimusiikki laadittiin ammattilaisten esitettäväksi. Tämä näkyy useiden teosten suhteellisesti vähäisempinä teknisinä vaatimuksina. Kapellimestaria kamarimusiikissa ei normaalisti käytetä.

Kamarimusiikissa suurimpina säveltäjinä pidetään pitkälti samoja henkilöitä kuin muussakin taidemusiikissa. Bach ei ymmärrettävästi säveltänyt vielä kamarimusiikin tyylilajiin kuuluvia teoksia, mutta klassismin kolme suurinta säveltäjää, Haydn, Mozart ja Beethoven, kuuluvat jo kamarimusiikin suurimpiin nimiin. Erityisesti Haydnin työtä pidetään tärkeänä jousikvartettojen kehitykselle. Näiden jälkeen tullut Schubert keskittyi urallaan myös paljon kamarimusiikkiin, ja hän onkin säveltänyt Beethovenin ohella useimmat kamarimusiikin tunnetuimmista teoksista. Beethovenin kamarimusiikin huipentumana pidetään hänen viimeisinä elinvuosinaan syntyneitä jousikvartettoja, joista etenkin 13. kvarteton finaaliksi tarkoitettu "Suuri-fuga" kokeilee sen ajan musiikillisen ilmaisun rajoja. Schubertin kuuluisa Forelli-kvintetto taas on nuoren säveltäjän mestariteos. Romantiikan säveltäjät jatkoivat Beethovenin ja Schubertin jalanjäljillä. Debussy sen sijaan uudisti kamarimusiikin kielen kertaheitolla ainoalla jousikvartetollaan. Kun Schönberg ja muut modernistit jättivät taakseen perinteisen tonaalisen, sävellajeihin sidotun, musiikin 1900-luvun alussa, ulottivat he oitis kokeilunsa myös kamarimusiikin puolelle. Kamarimusiikki elää edelleen taidemusiikin tyylisuuntana, mutta sen sävelkieli on muuttunut täydellisesti muun taidemusiikin mukana.

Kamarimusiikin teokset etenkin 1700- ja 1800-luvulla noudattivat usein sinfoniasta tuttua kaavaa osien rakenteeltaan eli usein teoksen ensimmäinen osa oli nopea, toinen osa hidas, kolmantena osana oli menuetti tai scherzo, ja viimeisenä osana on nopeatempoinen finaali. Kamarimusiikki on kuitenkin ollut jo varhaisvaiheessaan sinfoniaa vähemmän sidottu tällaisiin valmiisiin rakenteisiin. Tyypillinen lisä kamarimusiikin teosten rakenteissa on ollut jonkin melodian variaatioista koostuva osuus. Sinfonian tapaan teoksissa käytetään usein sonaattimuotoa – varsinkin teoksen ensimmäisessä osassa.

Tunnetuimpia kamarimusiikin teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ludwig van Beethoven: Jousikvartetot nrot 7–9 ja 14–15; "Grosse Fuge" jousikvartetille; Pianotriot nro 7 "Arkkiherttua" ja nro 5 "Aave"
  • Johannes Brahms: Klarinettikvintetto, Pianokvintetto; Pianokvartetot nrot 1 ja 2; Pianotrio nro 2 ; Jousikvartetto nro 1; Trio klarinetille, sellolle ja pianolle
  • Alexander Borodin: Jousikvartetto nro 2 "Nokturno"
  • Claude Debussy: Jousikvartetto; Trio huilulle, harpulle ja alttoviululle
  • Antonín Dvořák: Jousikvartetto nro 12 "Amerikkalainen"; Pianotrio nro 4 ; Pianokvintetto nro 2
  • Joseph Haydn: Jousikvartetot op. 64 nro 5 "Leivonen", op. 77 nro 2 "Lobkowitz", op. 76 nro 3 "Keisari", op. 76 nro 2 "Quinten" ja op. 76 nro 4 "Auringonnousu"
  • Leoš Janáček: Jousikvartetot nrot 1 "Kreutzer" ja 2 "Kirjeet"
  • Felix Mendelssohn: Pianotrio nro 1; Oktetto jousille
  • Olivier Messiaen: Aikojen lopun kvartetto (Quatuor pour la fin du temps)
  • Maurice Ravel: Jousikvartetto
  • Wolfgang Amadeus Mozart: Klarinettikvintetto; Jousikvartetot nro 17 "Metsästys", nro 19 "Dissonanssi" ja nro 20 "Hoffmeister"; Jousikvintetot nrot 4 ja 5; Oboekvartetto
  • Franz Schubert: Jousikvartetot nrot 5, 12 "Quartettsatz", 14 "Neito ja kuolema" ja 13 "Rosamunde"; Pianokvintetto "Forelli"; Pianotriot nrot 1 ja 2; Jousikvintetto
  • Robert Schumann: Pianokvintetto
  • Jean Sibelius: Jousikvartetto op. 56 "Voces intimae"
  • Bedřich Smetana: Jousikvartetto nro 1
  • Dmitri Šostakovitš: Jousikvartetto nro 8

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]