Maurice Ravel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maurice Ravel, valokuva vuodelta 1912

Joseph Maurice Ravel (7. maaliskuuta 1875 Ciboure28. joulukuuta 1937 Pariisi) oli ranskalainen säveltäjä ja pianisti. Ravelin sävellystuotanto syntyi impressionismin ja neoklassismin tyylikausina.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravel syntyi Cibouressa, Ranskan baskialueella. Säveltäjän äiti Marie Delouart oli baski ja isä Joseph Ravel sveitsiläinen keksijä ja teollisuusmies. Perhe muutti Pariisiin, jossa Ravel aloitti pianonsoiton seitsemänvuotiaana. Muutamia vuosia myöhemmin hän teki ensimmäiset sävellyksensä. Musiikin opinnot jatkuivat sittemmin Pariisin konservatoriossa. Ravelin opettajana konservatoriossa oli säveltäjä Gabriel Fauré. Ravel tavoitteli useina peräkkäisinä vuosina Prix de Rome -stipendiä. Kun hän eräänä vuonna ennakkosuosikin asemastaan huolimatta jäi jälleen kerran vaille palkintoa, hän lopetti opintonsa konservatoriossa ja alkoi toimia täysipäiväisenä säveltäjänä ja pianistina.

Maurice Ravel pianon ääressä yhdessä kanadalaisen laulajattaren Éva Gauthier’n kanssa 7. maaliskuuta 1928, kun säveltäjä oli kiertueella Amerikassa. Äärimmäisenä oikealla on George Gershwin.

Keskeiset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla on luettelo Ravelin 60 keskeisestä teoksesta.

Aika Nimike Instrumentit Osien nimet tai tempomerkintä
PIANOTEOKSET
1892 - 93 Sérénade grotesque
Pianolle
Très rude
1895 Menuet antique
Pianolle
Maestoso
1895 Habanera
Kahdelle pianolle
En demi-teinte et d'un rythme las
1899 Pavane pour une infante défunte (Pavane kuolleelle prinsessalle)
Pianolle
Assez doux, mais d'une sonorité large
1901 Jeux d'eau (Veden leikkiä)
Pianolle
Très doux
1903 - 05 Sonatiini
Pianolle
I. Modéré - II. Mouvement de menuet - III. Animé
1904 - 05 Miroirs
Pianolle
I. Noctuelles (Yöperhoset) - II. Oiseaux tristes (Surulliset linnut) - III. Une barque sur l'océan (Pursi valtamerellä)

IV. Alborada del gracioso (Narrin aamulaulu) - V. La vallée des cloches (Kellojen laakso)

1908 Gaspard de la nuit (Yön Gaspard)
Pianolle
I. Ondine - II. Le gibet - III. Scarbo
1908 - 10 Ma mère l'Oye (Hanhiemo)
Pianolle nelikätisesti
I. Pavane de la Belle au bois dormant - II. Petit Poucet - III. Laideronnette, impératrice des

pagodes - IV. Les entretiens de la Belle et de la Bête - V. Le jardin féerique

1909 Menuet sur le nom de Haydn
Pianolle
Mouvement de menuet
1911 Valses nobles et sentimentales (Yleviä ja tunteellisia valsseja)
Pianolle
I. Modéré. Très franc - II. Assez lent - III. Modéré - IV. Assez animé - V. Presque lent

VI. Vif - VII. Moins vif - VIII. Épilogue. Lent

1912 A la manière de... Chabrier
Pianolle
Allegretto
1912 A la manière de... Borodine
Pianolle
Valse. Allegro giusto
1914 - 17 Le Tombeau de Couperin (Couperinin hauta)
Pianolle
I. Prélude - II. Fugue - III. Forlane - IV. Rigaudon - V. Menuet - VI. Toccata
1918 Frontispice
Kahdelle pianolle viisikätisesti
ei merkitty
ORKESTERITEOKSET
1898 Ouverture de Shéhérazade (Šeherazade-alkusoitto)
Orkesterille
Ouverture de féerie
1907 Rapsodie espagnole (Espanjalainen rapsodia)
Orkesterille
I. Prélude à la nuit - II. Malagueña - III. Habanera - IV. Feria
1909 - 12 Daphnis et Chloé (Dafnis ja Chloë)
Orkesterille ja kuoroille
Symphonie chorégraphique en deux parties
1919 - 20 La Valse (Valssi)
Orkesterille
Mouvement de valse viennoise - Un peu plus modéré - 1er Mouvement - Assez animé
1922 - 24 Tzigane
Viululle ja orkesterille
Lento - Moderato - Allegro
1928 Boléro
Orkesterille
Tempo di Bolero moderato assai
1929 - 30 Pianokonsertto vasemmalle kädelle
Pianolle ja orkesterille
Lento - Allegro - Tempo I
1929 - 31 Pianokonsertto G-duuri
Pianolle ja orkesterille
I. Allegramente - II. Adagio assai - III. Presto
KAMARIMUSIIKKI
1897 Sonate posthume
Viululle ja pianolle
Allegro moderato
1902 - 03 Jousikvartetto F-duuri
Kahdelle viululle, alttoviululle ja sellolle
I. Allegro moderato - II. Assez vif, très rythmé III. Très lent - IV. Vif et agité
1905 Johdanto ja allegro
Harpulle, huilulle, klarinetille ja jousikvartetille
Introduction - Allegro
1914 Pianotrio a-molli
Pianolle, viululle ja sellolle
I. Modéré - II. Pantoum. Assez vif - III. Passacaille. Très large - IV. Finale. Animé
1920 - 22 Sonaatti viululle ja sellolle
Viululle ja sellolle
I. Allegro - II. Très vif - III. Lent - IV. Vif, avec entrain
1924 Tzigane
Viululle sekä pianolle tai luthealille
Lento - Moderato - Allegro
1927 Sonaatti viululle ja pianolle
Viululle ja pianolle
I. Allegretto - II. Blues. Moderato - III. Perpetuum mobile
LAULUTEOKSET
1897 - 99 Deux épigrammes
Soprano et piano
I. D'Anne jouant de l'espinette - II. D'Anne qui me jecta de la neige - (Clément Marot)
1901 Myrrha
Sopraanolle, tenorille, baritonille ja orkesterille
Cantate pour le Prix de Rome - (Lord Byron)
1902 Alcyone
Sopraanolle, tenorille, baritonille ja orkesterille
Cantate pour le Prix de Rome - (Ovide)
1903 Alyssa
Sopraanolle, tenorille, baritonille ja orkesterille
Cantate pour le Prix de Rome - (Marguerite Coiffier)
1903 Shéhérazade (Šeherazade)
Sopraanolle ja orkesterille
I. Asie - II. La flûte enchantée - III. L'indifférent - (Tristan Klingsor)
1906 Histoires naturelles
Lauluäänelle ja pianolle
I. Le paon - II.Le grillon - III. Le cygne - IV. Le martin-pêcheur - V. La pintade - (Jules Renard)
1907 Chansons populaires grecques
Sopraanolle ja pianolle
I. Chanson de la mariée - II. Là-bas, vers l'église - III. Quel galant m'est comparable

IV. Chanson des cueilleuses de lentisques - V. Tout gai ! - (Grèce)

1913 Trois poèmes de Mallarmé (Kolme Mallarmén runoa)
Lauluäänelle ja kamariorkesterille
I. Soupir - II. Placet futile - III. Surgi de la croupe et du bond - (Stéphane Mallarmé)
1914 Mélodies hébraïques (Kaksi heprealaista sävelmää)
Lauluäänelle ja pianolle
I. Kaddich - II. L'énigme éternelle - (Israël)
1914 - 15 Trois chansons pour chœur
Sekakuorolle a cappella
I. Nicolette - II. Trois beaux oiseaux du paradis - III. N'allez pas au bois d'Ormonde
1922 Chansons madécasses
Sopraanolle tai baritonille sekä pianolle, huilulle ja sellolle
I. Nahandove - II. Aoua - III. Il est doux - (Évariste Parny)
1923 - 24 Ronsard à son âme
Lauluäänelle ja pianolle
Amelette Ronsardelette - (Pierre de Ronsard)
1927 Rêves
Lauluäänelle ja pianolle
Un enfant court - (Léon-Paul Fargue)
1932 - 33 Don Quichotte à Dulcinée
Baritonille ja pianolle tai orkesterille
I. Chanson romanesque - II. Chanson épique - III. Chanson à boire - (Paul Morand)
OOPPERAT
1907 - 11 Espanjalainen hetki
L'Heure espagnole
Ooppera viidelle solistille ja orkesterille; libreton on kirjoittanut Franc-Nohain.
1919 - 25 Lumottu lapsi
L'Enfant et les sortilèges
Kaksiosainen lyyrinen fantasia solisteille, kuorolle ja orkesterille Colette librettoon.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nichols, Roger: Ravel. New Haven: Yale University Press, 2011. ISBN 978-0-300-10882-8.
  • Puri, Michael J.: Ravel the Decadent: Memory, Sublimation, & Desire. Oxford: Oxford University Press, 2011. ISBN 978-0-19-973537-2.
  • Roberts, Paul: Reflections: The Piano Music of Maurice Ravel. Milwaukee: Amadeus Press, 2012. ISBN 978-1-57467-202-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maurice Ravel.