Tekijänoikeus Suomessa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tekijänoikeus Suomessa suojaa ja edistää henkistä luomistyötä sen eri muodoissa. Tekijänoikeuksia säädellään kansallisella lainsäädännöllä, EU:n direktiiveillä ja kansainvälisillä sopimuksilla. Suomessa tekijänoikeusasioista vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö.[1]

Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Tekijänoikeus tuottaa teoksen tekijälle sekä taloudellisia että hänen henkilöönsä liittyviä oikeuksia.[2]

Tekijänoikeus syntyy, kun teos on luotu.[2] Oikeus kuuluu tekijälle. Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle. Se ei voi syntyä oikeushenkilölle, kuten yritykselle tai muulle yhteisölle. Tekijänoikeuden voi luovuttaa sopimuksella tai valtuutuksella eteenpäin esimerkiksi yrittäjälle tai yhteisölle. Tekijänoikeuslain määrittelemät lähioikeudet syntyvät usein suoraan yrityksille. Jos tekijät ovat tehneet teoksen yhdessä, eivätkä osuudet muodosta itsenäisiä teoksia, syntyy tekijänoikeus tekijöille yhteisesti.[3] Kirjallisena teoksena pidetään myös muun muassa karttaa, selittävää piirustusta, graafista teosta sekä tietokoneohjelmaa.

Tekijänoikeus lainsäädännössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Periaatteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekijänoikeus on kansainvälinen oikeudenala, joka niveltyy tietoyhteiskunnan maailmanlaajuiseen kehittymiseen. Vuonna 1996 WIPOn tekijänoikeussopimuksella ja WIPOn esitys- ja äänitesopimuksella luotiin ensimmäiset kansainväliset säännöt digitaaliajan tekijänoikeuksille ja teosten käyttämiselle tietoverkoissa. EU:n tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivillä (2001/29/EY) luotiin oikeudelliset kehykset jäsenvaltioiden tekijänoikeuslaeille tietoyhteiskunnan edistämiseksi ja EU:n sisämarkkinoiden toimivuuden varmistamiseksi.[4] Suomen kansallisen tekijänoikeuslainsäädännön kehittäminen liittyy kiinteästi Euroopan unionissa tehtävään lainsäädäntötyöhön. Tekijänoikeutta normittavia direktiivejä on tähän mennessä yhdeksän. Maailman henkisen omaisuuden järjestö WIPO hallinnoi myös vanhempia kansainvälisiä tekijänoikeussopimuksia.

Suomessa tekijänoikeuksista muutoksineen on säädetty muun muassa nykyään voimassa olevaan vuoden 1961 tekijänoikeuslakiin. Laissa säädetään muun muassa tekijänoikeuden kohteista ja sisällöstä, teosten käytöstä, jälleenmyyntikorvauksesta, tekijänoikeuden siirtymisestä, voimassaoloajasta, tekijänoikeuden lähioikeuksista sekä lain soveltamisesta.[5]

Tekijänoikeuden lait ja asetukset sääntelevät monenlaatuisia tekijänoikeuksia, jotka ovat syntyneet monin tavoin erilaisissa tekoprosesseissa. Tekijänoikeudet ovat pääosin voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä (poikkeuksena tekijänoikeuden lähioikeudet). Taloudelliset oikeudet tekijänoikeuksista voidaan luovuttaa kokonaan sopimuksella tai valtuutuksella. Luovutus voidaan rajoittaa ajallisesti, alueellisesti tai asiallisesti. Tekijän moraalisia oikeuksia ei voi luovuttaa eikä niistä voi luopua Suomen lainsäädännön mukaan. Tekijänoikeuden taloudellisia oikeuksia koskevat samat taloudellisen toiminnan säännöt kuin muutakin varallisuutta.

Alkuperäisen tekijänoikeuden lakkaaminen tai voimassaolon päättyminen ei heikennä johdannaisteosten asemaa: suomennoksen tekijänoikeus on voimassa, vaikka tekijänoikeus alkuperäisteokseen olisi lakannut tai sitä ei olisi koskaan ollutkaan (klassikot, kansantaide).

Lainsäädännön historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa tekijänoikeutta on säännelty 1750-luvulta alkaen. Vuonna 1752 annettiin määräys kirjapainoista.[6] Vuonna 1766 säädettiin maailman ensimmäinen[7] painovapauslaki Angående Skrif- och Tryck-friheten[8], jonka sai aikaan kokkolalainen valistusfilosofi ja valtiopäivämies Anders Chydenius. Laki kumottiin jo vuonna 1772.

Vuonna 1829 annetussa sensuuriasetuksessa määrättiin, että kirjailijalla ja kääntäjällä on yksinoikeus teokseensa ja yksinoikeus säilyy 25 vuotta hänen kuolinpäivästään laskettuna laillisten perillisten hallussa.[9] Vuonna 1880 annettiin Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus kirjailijan ja taiteilijan oikeudesta työnsä tuotteisin (AsK 8/1880), joka tuli voimaan 1. tammikuuta 1881. Tämä asetus oli voimassa vuoteen 1961 saakka. [10]Vuonna 1927 annettiin laki tekijänoikeudesta henkisiin tuotteisiin (174/1927) ja laki oikeudesta valokuviin (175/1927). Vuoteen 1995 asti valokuvien suojasta säädettiin erillisessä laissa (405/1961).

Nykyinen tekijänoikeuslaki (404/1961) tuli voimaan 1. syyskuuta 1961, ja sitä on muutettu useita kertoja. Tekijänoikeutta koskevia ovat nykyisin muun muassa tekijänoikeusasetus (574/1995), asetus tekijänoikeuslain soveltamisesta eräissä tapauksissa Euroopan talousalueeseen kuuluvista valtioista peräisin oleviin suojan kohteisiin (575/1995), rikoslain (39/1889) 49. luku, laki todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa (344/2000) sekä tietoyhteiskuntakaari (917/2014).

Tekijänoikeuden kohde ja sisällys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Taiteellisena teoksena pidetään tarpeeksi omaperäistä työtä, joka ilmentää tekijänsä luovuutta. Toisen tekijänoikeutta ei saa loukata.

Tekijänoikeus jaetaan usein kahteen osaan: taloudellisiin oikeuksiin sekä moraalisiin oikeuksiin.[11] Kuten mainittua, taloudellisia oikeuksia voidaan siirtää tekijältä toiselle omistajalle. Moraaliset oikeudet ovat tekijällä pysyviä ja siirtyvät tekijän kuoltua hänen perillisilleen.

Tekijänoikeus on tapana määritellä muut pois sulkevaksi oikeudeksi määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, näyttämällä sitä, esittämällä se tai välittämällä se.[12] Näin ollen kappaleiden valmistaminen teoksesta eli käytännössä kopiointi on taloudellisten tekijänoikeuksien haltijan päätettävissä.

Lakeihin ja viranomaisten päätöksiin ei ole lainkaan tekijänoikeutta. Siten esimerkiksi tuomioistuinten kirjallisia ratkaisuja saa vapaasti julkaista ja levittää.[13]

Taloudelliset oikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloudellisiin oikeuksiin kuuluvat kappaleen valmistaminen, teoksen julkaiseminen yleisölle ja jälleenmyyntikorvaus.

Kappaleiden valmistamisen oikeus antaa oikeuden haltijalle oikeuden päättää kuka tai ketkä ja missä muodossa valmistavat kappaleita kirjallisista tai taiteellisista teoksista. Tämä sisältää myös muunnokset, jolloin cd-levyn kopioiminen tiedostoiksi on yksi tapa valmistaa kappaleita. Kappaleiden valmistaminen on varsin ehdoton määräys ja se kattaa käytännössä kaiken mahdollisen valmistamisen. Välineellä ei ole merkitystä kappaleen tekemisen kannalta. Kappaleen valmistamista on myös tiedostojen jakaminen ja hakeminen tietoverkoissa.

Teoksen saattaminen yleisön saataviin tarkoittaa neljää mahdollisuutta

  1. välittäminen yleisölle
  2. julkinen esittäminen yleisölle
  3. levittäminen yleisölle (sisältää esimerkiksi myymisen, vuokraamisen tai lainaamisen)
  4. julkinen näyttäminen yleisölle ilman teknistä apuvälinettä.

Julkisuus rajataan laissa tarkoittamaan myös "suurehkoa suljettua piiriä". Yleensä noin 20–50 henkeä on tämä raja. Vastauksen antaminen edellyttää aina lisäperusteluja.[14]

Yleisölle saattamisella katetaan siis kaikki tavat teoksen julkisesta käyttämisestä. Ne ovat ovat kaikki selkeästi tekijänoikeuden alaisia asioita. Merkittävä kohta näistä neljästä eri tavasta on "välittäminen yleisölle". Tällä katetaan niin radio, televisio kuin tietoverkot sekä mahdolliset tulevat tavat välittää teoksia.

Moraaliset oikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1961 julkaistu käännös Liisa Ihmemaassa kuului lastenkirjoihin, joiden maahantuonti ja levittäminen kiellettiin KKO:n päätöksellä vuonna 1967, koska niiden katsottiin loukkaavan klassikkosuojaa.

Moraalisia oikeuksia on yhteensä viisi. Isyysoikeus, respektioikeus, luoksepääsyoikeus, katumisoikeus ja klassikkosuoja. Merkittävimmät näistä ovat isyysoikeus ja respektioikeus.

Isyysoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isyysoikeus määrää, että myös alkuperäinen tekijä on mainittava kappaleiden valmistamisen yhteydessä siten kuin hyvä tapa vaatii.[15] Tätä pidetään merkittävänä myös esimerkiksi taiteilijan nimen maineen syntymisessä. Nimeä ei saa poistaa teoksesta, ellei tekijä halua pysytellä tuntemattomana. Tällöin on hänen tahtoaan kunnioitettava.[16]

Respektioikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Respektioikeus on merkittävä, koska sen avulla tekijä voi vastustaa teoksen loukkaavaa käyttöä.[17] Laki suojaa tekijänkunniaa eli tekijän nauttimaa kirjallista tai taiteellista arvonantoa sekä teoksen muuttamiselta että muutetun teoksen julkistamiselta. Esimerkiksi kirjallisesta teoksesta saatetaan laatia lyhennelty versio tai ala-arvoinen käännös, mikä loukkaa tekijän kirjallista arvoa ja omalaatuisuutta. Teoksen julkistaminen voi olla loukkaavaa esimerkiksi silloin kun tietyn ideologian mukainen teos esitetään vastakkaista ideologiaa edustavassa yhteydessä.[18]

Muutosten ja julkistamisen loukkaavuutta arvioidaan lähtökohtaisesti objektiivisten mittapuiden mukaan, mutta myös tekijän subjektiiviselle käsitykselle voidaan panna painoa.[19]

Luoksepääsyoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvataiteen teoksen tekijällä on oikeus saada luovuttamansa teos nähtävilleen (droit d'accès), jollei siitä aiheudu kohtuutonta haittaa teoksen omistajalle tai haltijalle ja se on tarpeen tekijän taiteellisen työn kannalta tai taloudellisten oikeuksiensa toteuttamiseksi.[20] Säädös otettiin tekijänoikeuslakiin vuonna 1995, mutta jo aikaisemmassa oikeuskäytännössä (KKO 1976-II-51) luoksepääsyoikeus ymmärrettiin tekijänoikeuden käyttämisen ja toteuttamisen ainesosaksi.[21]

Katumisoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katumisoikeus (droit de repentir) koskee tekijän tiettyjä mahdollisuuksia vaikuttaa teokseen sopimussuhteessa muuttuneiden olosuhteiden takia – esimerkiksi muuttuneen vakaumuksen tai uuden tiedon johdosta (droit de retrait). Tämä oikeus on voimassa jo yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden nojalla.[22] Tekijä voi vaatia, että kun teoksesta julkaistaan uutta painosta, hänen on voitava tehdä siihen lisäyksiä ja muutoksia (droit de modifier). Tekijänoikeuslaissa on tästä nimenomainen säännös kustannussopimusten osalta.[23]

Klassikkosuoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klassikkosuoja on tarkoitettu suojaamaan teoksia väärältä tai loukkaavalta käytöltä silloin kun tekijän perikunta ei loukkaavaa käyttöä valvo tai teoksen tekijänoikeus on jo rauennut. Laki tarkoittaa myös, että tekijänoikeuden omistaja on mainittava ja tämän moraalisia oikeuksia ei saa loukata. Tekijänoikeuslaissa mainitaan ainoastaan sivistykselliset edut,[24] ja edellytykset säännöksen soveltamiselle ovat tuntuvasti ankarammat kuin muissa moraalisissa oikeuksissa.[22] Opetusministeriöllä on valta kieltää menettely, jolla julkisesti loukataan sivistyksellisiä etuja.[25]

Klassikkosuojaa on Suomessa sovellettu ainoastaan kerran (ns. Liisa ihmemaassa -tapaus). Vuonna 1962 opetusministeriö katsoi, että eräistä lastenkirjoista julkaistut suomennokset olivat laadultaan niin hutiloituja ja muuteltuja, että niiden maahantuonti oli kiellettävä. Korkein oikeus pysytti päätöksen voimassa (KKO 1967-II-10).

Tekijänoikeuden rajoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekijänoikeuslain 2. luvussa rajoitukset perustuvat sivistyksellisiin tai muihin yhteiskunnallisiin syihin. Useimmiten teoksen käyttäminen sallitaan ilman lupaa ja korvauksetta. Pakkolisenssisäännös mahdollistaa korvausta vastaan esimerkiksi kirjallisten teosten saattamisen näkövammaisten ja muiden lukemisesteisten käytettäväksi ilman lupaa.[26]

Lain 2. luvussa määrätään myös muun muassa teoskappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön[27] ja siteeraamisesta eli lainaamisesta, jotka eivät edellytä tekijän suostumusta. Samassa luvussa on joukko muita rajoituksia. Seurauksena saa tietyin perustein ladata teoksia omaan käyttöön Internetistä ja tehdä kopioita CD-levyistä ja DVD-levyistä yksityiseen käyttöön.[27] Lain säännökset yksityisestä kopioinnista mahdollistavat kopioinnin paitsi henkilökohtaiseen käyttöön myös lähimmälle perhe- ja ystäväpiirille.[27]

Tekijänoikeuden siirtyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekijänoikeuden voi luovuttaa sopimuksella tai valtuutuksella, moraalisia oikeuksia koskevat rajoitukset huomioon ottaen, kokonaan tai osittain esimerkiksi yhteisölle. Tekijänoikeuden haltija voi muun muassa myöntää palkkiota tai rojaltia vastaan käyttöluvan eli lisenssin. Sopimukseen voi sisältyä ajallisia, alueellisia tai muita rajoittavia ehtoja.[28]

Lain pääsäännön

mukaan tekijänoikeuden hankkinut ei saa luovuttaa oikeuttaan eteenpäin. Toisin voidaan sopia. Tekijänoikeus voi myös siirtyä yritykseltä toiselle liikkeen tai sen osan luovutuksen yhteydessä. Oikeuden luovuttaja on kuitenkin edelleen vastuussa sopimuksen täyttämisestä.

Sana kaikki on edellä lainausmerkeissä siksi, että vanhan huonon tavan mukaan luovutussopimukseen kirjoitetaan usein, että luovutus kattaisi kaikki oikeudet. Oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan tuo "kaikki" ei kuitenkaan kata ainakaan sellaisia teoksen käyttömuotoja, jotka eivät olleet tiedossa sopimusta tehtäessä. Juuri tämän tulkintasäännön takia kirjan- tai lehdenkustantaja ei saa "kaikki" oikeudet vuosikymmeniä sitten hankittuaan ryhtyä käymään kauppaa teoksen sähköisillä versioilla.

Jos teoksen on luonut ryhmä, tekijänoikeuden luovuttamisesta päättää ryhmä yksimielisesti.

Yhdistetyissä teoksissa, jollainen on tyypillisesti elokuva, valmistus- ja levitysoikeudet pyritään keräämään tuottajalle sopimuksin musiikkituottajilta, säveltäjiltä, käsikirjoittajilta ja tuotantohenkilöstöltä. Tuottajalla on tekijänoikeus jo julkaisemattomaan teokseen.

Jos tekijänoikeus kuuluu yksityishenkilölle, hänen kuollessaan se siirtyy perintönä samoin kuin muukin omaisuus. Siitä voi myös määrätä testamentilla. Sitä ei kuitenkaan voida ulosmitata alkuperäiseltä tekijältä eikä siltä, joka on sen häneltä saanut perintönä, testamentilla tai avio-oikeuden perusteella.[29]

Lähioikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Lähioikeudet

Tekijänoikeuteen kuuluvat tekijänoikeuden lähioikeudet suojaavat automaattisesti tekijänoikeuslaissa erikseen määriteltyjä teoksen luonnin osa-alueita, kuten esittävän taiteilijan suoritusta, ääni- ja kuvatallenteita, valokuvaajan kuvakopioita sekä radio- ja televisioyrityksen signaalia. Tekijänoikeuslain tätä koskevaan 5. lukuun on koottu myös määräykset tietokannoista. Tekijänoikeuslain määrittelemät lähioikeudet syntyvät usein suoraan yrityksille.

Lähioikeussuoja ei sulje pois varsinaista tekijänoikeussuojaa, jos kyse on teoksesta. Lähioikeuden tekijänoikeus on voimassa esimerkiksi 50 vuotta teoksen tallentamisesta ja 70 vuotta julkaisemisesta. Luettelot voivat saada varsinaista tekijänoikeussuojaa suppeamman ns. luettelosuojan. 12. syyskuuta 2011 Euroopan parlamentti ja komissio päättivät pidentää esittäjien ja äänitetuottajien lähioikeuksien suojan 70 vuoteen.[30] Direktiivi on toteutettava kansallisessa lainsäädännössä vuoteen 2014 mennessä.[31][32] Suomen tekijänoikeussäädökset yhteensovitettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston antamien direktiivien kanssa vuonna 2013 hyväksytyillä laeilla.[33][34][35].

Seuraamukset tekijänoikeuden rikkomisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekijänoikeuden rikkomisesta rangaistaan tekijänoikeuslain nojalla, jos rikkomus on vähäinen. Rikoslaissa on säännös tekijänoikeusrikoksesta. Rikkoja voidaan velvoittaa myös suorittamaan tekijänoikeuden haltijalle vahingonkorvausta ja kohtuullinen hyvitys. Rikoslain 49. luvun 1 §:n soveltaminen edellyttää, että tekijänoikeuden rikkominen on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa. Rangaistus voi olla enintään kaksi vuotta vankeutta. Eräissä tekijänoikeusrikkomuksissa on viime vuosina tuomittu todella suuria korvauksia ja tuntuvia rangaistuksia. Sitä vastoin pienet ja yksittäiset teot ovat käytännössä usein sakkojuttuja, ja korvauskin pysyy vähäisenä. Vakiintunut periaate, jota tuomioistuimet tarkoin noudattavat, on kuitenkin se, ettei lainvastaisesta teosta saa hyötyä eli kukaan ei saa päätyä lakia rikottuaan parempaan asemaan kuin lakia noudattanut.

Tekijänoikeuden kehittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekijänoikeuden alan tärkeimmät muutokset liittyvät tietoyhteiskunnan sekä tieto- ja viestintäteknologian kehitykseen. Suomen tekijänoikeussäädökset laissa yhteensovitettiin Suomessa Euroopan parlamentin ja neuvoston antamien direktiivien kanssa vuonna 2013 hyväksytyillä laeilla.[33][34][35]. Suomen tekijänoikeuslainsäädäntöä yhteensovitettiin Suomessa esimerkiksi myös vuonna 2005 WIPOn (World Intellectual Property Organization) Suomen hyväksyttyjen sopimusten[36][37] ja EU-direktiivien antaman tekijänoikeussuojan[33] kanssa, mutta lakia oli arvosteltu syntymästään asti vanhanaikaiseksi ja tietyiltä osin puutteelliseksi. Monet kansalaisjärjestöt, tutkijat ja kuluttajat ovat lisäksi huomauttaneet lain antavan kohtuuttomasti valtaa suuryrityksille ja tekijänoikeuden haltijoille kuluttajien eli suuren yleisön kustannuksella.lähde?

Opetusministeriö perusti uuden työryhmän tekijänoikeuslain jatkouudistamiseksi. Erityisesti tietoyhteiskuntaneuvosto vaati perinpohjaisia uudistuksia tekijänoikeuslakiin.[38]

Keskustelussa on huomautettu, että sekä tekijänoikeuden haltijoiden että yleisön etu edellyttää tajuttavia, toimivia sääntöjä. Ongelmana ei välttämättä ole tekijän oikeus kohtuulliseen korvaukseen, jota juuri kukaan ei kiistä. Ongelma on kuluttajan kannalta selkeys ja tuottajien kannalta kilpailun edistäminen. Nyt uudistettujen sääntöjen on sanottu olevan monopolien aikakaudelta.kenen mukaan? Lainsäätäjän haasteena on toisaalta yleisön, toisaalta tekijöiden etujen tasapainottaminen.

Electronic Frontier Finland (EFFI) ajoi laajaa julkisuutta saanutta kansalaisaloitetta "Järkeä tekijänoikeuslakiin". Eduskunnan sivistysvaliokunta kuitenkin katsoi että se sisältää liikaa ristiriitaisuuksia sekä eri ehdotusten kesken että nykylainsäädäntöön nähden. Täysistunto yhtyi valiokunnan näkemykseen äänin 147–27 ja hylkäsi aloitteen.[39][40]


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tekijänoikeusjärjestelmä ja toimijat Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 20.12.2015.
  2. a b Tekijänoikeuden perusteita Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 20.12.2015.
  3. Tekijänoikeus, kuvaoikeus, Suojan syntyminen Kuvasto r.y.. Viitattu 10.11.2010.
  4. Tekijänoikeusjärjestelmän kehittäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 20.12.2015.
  5. Tekijänoikeutta koskevat lait ja muut säädökset Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 20.12.2015.
  6. Kongl. Maj:ts Nådige Förordning Och REGLEMENTE För Boktryckerierne i Riket The History of Copyright. Viitattu 19.12.2015. (englanniksi)
  7. The History of Copyright The History of Copyright. Viitattu 19.12.2015. (englanniksi)
  8. Kongl. Maj:ts Nådige Förordning, Angående Skrif- och Tryck-friheten The History of Copyright. Viitattu 19.12.2015. (englanniksi)
  9. Hans Kejserliga Majestäts Nådiga Förordning angående Censuren och Bokhandeln i Storfurstendömet Finland (14.10.1829). § 83.
  10. Laki tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin 73§: Finlex. Viitattu 20.12.2015.
  11. Haarmann 2005.
  12. Vrt. tekijänoikeuslain 2 §.
  13. Tekijänoikeuslain 9 §.
  14. Haarmann 2001: 48.
  15. Tekijänoikeuslain 3 §:n 1 mom.
  16. Haarmann 2001: 52–53.
  17. Tekijänoikeuslain 3 §:n 2 mom.
  18. Haarmann 2001: 53.
  19. Haarmann 2001: 54.
  20. Tekijänoikeuslain 52 a §.
  21. Haarmann 2001: 54–55.
  22. a b Haarmann 2001: 55.
  23. Tekijänoikeuslain 36 §.
  24. Tekijänoikeuslain 53 §.
  25. Tekijänoikeusasetuksen 13 §.
  26. Tekijänoikeuden perusteita Tekijänoikeuden rajoitukset: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 20.12.2015.
  27. a b c Yksityinen kopiointi, opetus- ja kulttuuriministeriön vastaukset mm. kysymyksiin "Saako teoksia ladata omaan käyttöön Internetistä?" ja "Saako CD-levyistä ja DVD-levyistä tehdä kopioita yksityiseen käyttöön?"
  28. Tekijänoikeuksien hallinnointi ja hankinta Tekijänoikeuden rajoitukset: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 20.12.2015.
  29. Tekijänoikeuslain 41–42 §.
  30. http://ec.europa.eu/internal_market/copyright/term-protection/term-protection_en.htm
  31. http://www.guardian.co.uk/media/2011/sep/12/musicians-copyright-extension
  32. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2011/77/EU, annettu 27 päivänä syyskuuta 2011, tekijänoikeuden ja tiettyjen lähioikeuksien suojan voimassaoloajasta annetun direktiivin 2006/116/EY muuttamisesta (pdf) Euroopan unionin virallinen lehti. 11.10.2011. Euroopan Unioni. Viitattu 13.2.2012.
  33. a b c Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/29/EY)
  34. a b Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/116/EY)
  35. a b Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/28/EU)
  36. HE 29/2004: Hallituksen esitys Eduskunnalle WIPOn tekijänoikeussopimuksen ja WIPOn esitys- ja äänitesopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
  37. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta 2004)
  38. Digitoday 8.2.2006.
  39. Eduskunta hylkäsi tekijänoikeusaloitteen 24.10.2014.
  40. Muistot - Ville Oksanen 23.11.2014. HS.fi.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haarmann, Pirkko-Liisa: Immateriaalioikeuden oppikirja. Kolmas, uudistettu painos. Helsinki: Kauppakaari, 2001. ISBN 952-14-0441-8.
  • Haarmann, Pirkko-Liisa: Tekijänoikeus ja lähioikeudet. Talentum, 2005. ISBN 952-14-0642-9
  • Harenko, Kristiina; Niiranen, Valtteri; Tarkela, Pekka: Tekijänoikeus – kommentaari ja käsikirja. Helsinki: WSOYpro, 2006. ISBN 951-670-080-2.
  • Kemppinen, Jukka: Digitaaliongelma. Kirjoitus oikeudesta ja ympäristöstä. Lappeenranta: Lappeenrannan teknillinen yliopisto, 2006. ISBN 952-214-223-9. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säädöksiä ja oikeuskäytäntöä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]