Väärinmajan taistelut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Väärinmajan taistelut
Osa Suomen sisällissotaa
Taistelun aikana palanut Nenosen talo, jonka rakennuksista on enää pystyssä kivinavetta.
Taistelun aikana palanut Nenosen talo, jonka rakennuksista on enää pystyssä kivinavetta.
Päivämäärä:

12. helmikuuta - 18. maaliskuuta 1918

Paikka:

Väärinmaja, Ruovesi

Lopputulos:

punaisten perääntyminen

Osapuolet

valkoiset

punaiset

Komentajat

Martin Wetzer
Carl Nordensvan
Martin Ekström

Verner Lehtimäki
Mikko Kokko

Vahvuudet

n. 600

n. 1 000

Tappiot

23 kaatunutta

n. 50 kaatunutta

Väärinmajan taistelut käytiin Suomen sisällissodan aikana helmi-maaliskuussa 1918 Ruovedellä sijaitsevassa Väärinmajan kylässä. Taisteluja käytiin muun muassa Enorannan, Seppälän, Nenosen ja Mannisen talojen ympäristössä. Punaisten tarkoituksena oli murtautua etelästä käsin Ruoveden ja Vilppulan väliselle maantielle ja sen kautta iskeä valkoisten sivustaan noin 15 kilometrin päässä Vilppulassa. Tämän vuoksi Väärinmajan sotatoimet lasketaan muista Ruoveden taisteluista poiketen kuuluviksi Vilppulan rintamaan.

Taistelut Väärinmajassa käynnistyivät 21. helmikuuta, kun punaisten Vilppulaa vastaan Haapamäen rataa pitkin tekemät hyökkäykset olivat helmikuun alussa toistuvasti epäonnistuneet. Tämän johdosta he siirsivät rintaman painopisteensä Vilppulan lounaispuolella sijaitsevaan Väärinmajaan, jossa oli tarkoitus tehdä läpimurto ja iskeä sieltä vihollisen läntiseen sivustaan. Valkoisten puolustuslinja kuitenkin kesti punaisten hyökkäykset myös Väärimajalla. 15. maaliskuuta alkoi valkoisten suurhyökkäys Tampereen valtaamiseksi, jonka jälkeen punaisten rintamat Pohjois-Hämessä murtuivat nopeasti ja he vetäytyivät myös Väärinmajasta muutaman päivän kuluessa puolustamaan Tamperetta.[1]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoisten puolustuslinjat ulottuivat Väärinmajasta Ruoveden ja Vilppulan välistä maantietä pitkin noin kolmen kilometriä itään Mannisen ja Seppälän talojen maille ja sieltä edelleen pari kilometriä pohjoiseen Moisionjärvelle saakka. Punaisten tukikohta puolestaan oli nelisen kilometriä Väärinmajan eteläpuolella Väärinjärven rannalla sijaitsevassa Hyyrylässä, josta käsin he yrittivät murtautua valkoisten puolustuslinjojen läpi.[2]

Valkoisten puolelta taisteluun osallistuivat eversti Martin Wetzerin johtaman Hämeen ryhmän II ja III pataljoonat, päällikköinään jääkäriluutnantti Carl Nordensvan sekä ruotsalainen kapteeni Martin Ekström. Valkoisten joukoissa taisteli lähinnä Pohjanmaan suojeluskuntalaisia, lisäksi mukana oli muun muassa Saksanniemen järjestyslipuston miehiä ratsumestari Gaston Ahrenbergin johdolla.[3]

Punaiset olivat sijoittaneet Väärinmajalle muun muassa Helsingin punakaartin osastoja, kuten sen eliittijoukkoihin kuuluneet A-komppania sekä niin sanottu Portun pataljoona. Lisäksi Väärinmajalle saapui Jalmar ja Verner Lehtimäen johtama 100 miehen Turun ratsujoukko.[4] Yhteensä Väärinmajalla oli parhaimmillaan noin 1 000 punakaartilaista, joista vain 70 oli Ruovedeltä.[5] Väärinmajan punaisten rintamapäällikkönä toimi Verner Lehtimäki, mutta joukot olivat Lylyn asemalle sijoitetun Vilppulan punakaartin esikunnan alaisia.[4]

Taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punaisten rintamapäällikkö Verner Lehtimäki Lylyn asemalla.

Punaisten ensimmäinen yleishyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen yhteenotto tapahtui Väärinmajan ja Hyyrylän puolivälissä sijaitsevalla Myllymaalla 12. helmikuuta,[6] mutta varsinaisesti taistelut käynnistyivät vasta punaisten yleishyökkäyksen alettua 21. helmikuuta. Väärinmajaa ja läheistä Seppälää moukaroitiin aluksi rajulla tykkitulella, joka jälkeen punaiset onnistuivat valtaamaan Väärinmajan länsipuolella sijaitsevan Enorannan. Valkoiset saivat kuitenkin nopeasti vahvistuksia ja kävivät jo seuraavana päivänä vastahyökkäykseen.[7] Neljä päivää kestäneiden taistelujen aikana punaiset yrittivät vallata myös Seppälän ja Nenosen talot, jotka sijaitsivat pari kilometriä Väärinmajan itäpuolella Seppälänjärven ja Hietasen välisellä kannaksella. Verner Lehtimäen ohella hyökkäystä johtivat Helsingin punakaartin komppanianpäällikkö Mikko Kokko sekä venäläinen tykistöupseeri Sasunov.[4] Punaiset saivatkin vallattua Nenosen, mutta 24. helmikuuta taloon osui kranaatti, joka surmasi kolme punakaartilaista ja haavoitti noin kolmeakymmentä. Tämä sai heidät aloittamaan perääntymisen takaisin Hyyrylään ja seuraavana päivänä punaiset jättivät myös Enorannan.[7]

Taistelujen aikana kaatui 9 valkoista ja ainakin 34 punaista.[5] Joidenkin tietojen mukaan punaisille aiheutti tappioita myös joukkojen leiripaikalla räjähtänyt suutariksi jäänyt kranaatinheittimen ammus, jonka joku oli tuonut mukanaan. Taistelujen ankaruudesta kertoo, että vajaan sadan miehen Turun ratsujoukosta jäi taistelukuntoiseksi ainoastaan 20 miestä. Tämän jälkeen Jalmari Lehtimäki palasi miehineen Turkuun hakemaan täydennyksiä ja saapui Väärinmajalle jälleen maaliskuun alkupuolella.[4] Taistelut vaativat myös siviiliuhreja, 23. helmikuuta Väärinmajalla kuoli valkoisten luoteihin kaksi iäkästä naista, kun heidän mökkiensä luultiin olleen täynnä punaisia. Väärinmajalta lähteneitä pakolaisia oli majoittunut Sydänmaan torppaan, jossa punakaartilaisten perheiden lisäksi oli myös muita valkoisten hallitsemilta Ruoveden alueilta paenneita maatyöläisiä.[5]

Mannisen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punaisten toinen yleishyökkäys käynnistyi Väärinmajan suunnalla 10. maaliskuuta, mutta läpimurto ei onnistunut, vaan punaisten joukot palasivat ensimmäisen taistelupäivän iltana takaisin Vilppulan rintaman tukikohtana toimineelle Lylyn asemalle.[1] 12. maaliskuuta punaiset pommittivat jälleen rajusti Seppälässä sijainnutta valkoisten tukikohtaa, mutta se jäi kuitenkin valkoisten haltuun.[1] Kolme päivää päivää myöhemmin Helsingin punakaartin II rykmentin komppania aloitti aikaisin aamulla hyökkäyksen kohti Enorantaa, mutta valkoiset onnistuivat kuitenkin torjumaa sen. Uusi hyökkäys käynnistyi kello 15 iltapäivällä, jolloin punaiset olivat huomanneet valkoisten puolustuslinjassa aukon Pyhkiön torpan kohdalla vajaan kilometrin verran Seppälän ja Mannisen talojen länsipuolella. Punaiset yrittivät tunkeutua maantielle ainakin kahden Helsingin punakaartin komppanian voimin, mutta Ylihärmän suojeluskuntalaisten päällikkö jääkäri Kaapo Viitaharju huomasi alueella liikettä ja lähti tutkimaan asiaa noin 40 miehen ryhmän kanssa. Osapuolet törmäsivät toisiinsa metsäisellä mäellä, jonka yhteydessä syntyneessä taisstelussa valkoiset joutuivat aluksi perääntymään punaisten ylivoiman edessä. Valkoisten ryhmittäydyttyä puolustusasemiin taistelu jatkui aina iltahämärään saakka, jolloin he saivat vahvistuksia selustaansa ja punaiset päättivät perääntyä taistelusta.[8]

Taistelussa kaatui yhdeksän ylihärmäläistä ja yksi Lappajärveltä kotoisin ollut suojeluskuntalainen. Myös punaiset menettivät kymmenkunta miestä. Tappiot olivat suuri järkytys ylihärmäläisille, jotka olivat siihen asti selvinneet ilman ainoatakaan kaatunutta. Kahden päivän kuluttua heidät komennettiin uudelleen linjaan, mutta miehet kieltäytyivät ja päättivät sen sijaan palata Ylihärmään hautamaan taistelussa kaatuneet toverinsa. Myös heidän päällikkönsä Viitaharju oli tuossa vaiheessa vetäytyyt omiin oloihisa ja kadonnut. Tieto kieltäytymisestä meni aina valkoisten päämajaan asti, jossa kenraali C. G. E. Mannerheim määräsi kotiin lähtevät miehet kiinniotettaviksi. Ylihärmäläiset olivat jo Vilppulan asemalla valmiina nousemaan junaan, kun asiasta kuullut Viitaharju tavoitti miehet ja pakotti heidät palaamaan linjaan.[8]

Punaisten vetäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoisten suurhyökkäyksen alettua 15. maaliskuuta, valkoiset etenivät Väärinmajasta kohti punaisten tukikohtaa Hyyrylässä, vallaten Pynnösen ja Myllymaan 17. maaliskuuta. Punaiset poistuivat Väärinmajan suunnalta lopullisesti seuraavana päivänä. Vetäytyessään he polttivat Hyyrylän ja Työrön talot.[5]

Muistomerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väärinmajalla taistelleet Pohjanmaan suojeluskuntalaiset rakensivat Mannisen taistelun muistomerkin, joka paljastettiin nykyisen seututie 344:n varrella 17. kesäkuuta 1934. Ylihärmästä kotoisin olleen arkkitehti J. S. Sirénin suunnittelemaan muistomerkin paljastustilaisuuteen osallistui 400 Etelä-Pohjanmaalta saapunutta vierasta.[9] Lokakuussa 2016 muistomerkin luokse pystettiin taistelusta kertova infotaulu.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hoppu, Tuomas: Vilppulan rintama Suomen sisällissotamuseoyhdistys ry. Viitattu 11.2.2017.
  2. Aunesluoma Juhana & Häikiö Martti (toim.): Suomen vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas, s. 69. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-02017-4-X.
  3. Saksanniemen Järjestyslipusto eli ratsastava poliisikomennuskunta vuosina 1917–1918 Arno Forsius. Viitattu 11.2.2017.
  4. a b c d Lehtimäki, Kimmo: Verner Lehtimäki: Punapäällikkö. Tampere: Revontuli, 2005. ISBN 978-952-51704-1-2.
  5. a b c d Systä, Petteri: Pelko, viha ja inhimillisyys - ruoveteläisten kohtalot osana Suomen sisällissotaa, s. 29–32, 40–50, 60–63. Tampere: Tampereen yliopisto, 2012. Teoksen verkkoversio.
  6. Sisällissodan taistelupaikkakortisto 23.12.2013. Arkistojen portti. Viitattu 11.2.2017.
  7. a b Hoppu, Tuomas: ”Helmikuun rintamataistelut”, Sisällissodan pikkujättiläinen, s. 165–166. Tampere: Tampereen yliopisto, 2009. ISBN 978-951-03545-2-0.
  8. a b Ylikangas, Heikki: Ylihärmäläiset Ruoveden Mannisella 15.3.1918. Ruoveden Joulu 2004, 2004, s. 22–26. Artikkelin verkkoversio.
  9. Mannisen taistelun muistomerkki Etelä-Pohjanmaan sotamuistomerkit. Viitattu 11.2.2017.
  10. Taistelun muistomerkki sai infotaulun 8.12.2016. Aamulehti. Viitattu 11.2.2017.