Tornion taistelu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tornion taistelu
Osa Suomen sisällissotaa
Päivämäärä:

6. helmikuuta 1918

Paikka:

Tornio

Lopputulos:

Valkoiset voittivat

Aluemuutokset:

Tornio valkoisten haltuun

Osapuolet

Valkoiset

Neuvosto-Venäjä

Komentajat

majuri Friedel Jacobsson
kapteeni Aarne Heikinheimo
kapteeni Kurt Wallenius
yliluutnantti Tauno Juvonen
yliluutnantti Mikko Kohonen

Venäläisillä ei vakituista komentajaa

Vahvuudet

175 Kemin, Rovaniemen ja Tervolan suojelus-kuntalaista jääkärien johdolla + 73 Tornion suojeluskuntalaista

Noin 360 venäläistä + satoja venäläisiä invalideja

Tappiot

9 kuollutta

40 kuollutta sekä
noin 360 venäläistä ja 70-80 punaista vankia

Tornion taistelu oli Suomen sisällissodan alkuvaiheissa käyty taistelu valkoisten ja venäläisten välillä. Paikalliset punaiset eivät osallistuneet itse taisteluun. Merkittävä osa punaisista oli siirtynyt tammikuun lopussa junalla Ouluun tukemaan sikäläistä punaisten valtaa osallistuen siellä käytyyn taisteluun, joka käytiin jo muutamaa päivää aiemmin. Tornion taistelu käytiin 6. helmikuuta 1918.

Osapuolet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuun lopussa 1918 Torniossa oli kolme valtaryhmittymää. Venäläiset sotilaat olivat vielä merkittävä tekijä, vaikka joukkojen määrä oli vähentynyt. Venäläiset olivat luovuttaneet vasta 22. tammikuuta 1918 Ruotsin rajan passintarkastuksen samoin kuin Tornion rautatieaseman passi- ja matkatavaratarkastuksen suomalaisten viranomaisten hoitoon. Työväen järjestyskaarti muodosti myös merkittävän toimijan paikkakunnalla. Jäseniä oli kaikkiaan noin 200 nimeä ml. alatorniolaiset. Kaupungin porvarilliset ryhmittyivät tammikuussa 1918 suojeluskunnaksi; perustamiskokouksessa oli 150 henkilöä, joista 70 liittyi perustettavaan suojeluskuntaan.

Neuvosto-Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläisten joukkojen määrä oli vähentynyt merkittävästi syksystä 1917, jolloin heitä oli ollut 1 300 Torniossa ja 1 400 Alatorniolla. Jäljellä oli taistelun hetkellä vajaa 400 venäläissotilasta. Helmikuussa 1918 korkea-arvoisin venäläisupseeri oli eversti Gempel, joka oli kannattanut antautumista, mutta jäänyt vähemmistöön ja paennut Ruotsiin. Paikkakunnalla oli lisäksi huomattava joukko venäläisiä invalidisotilaita. Joukkoja oli sijoitettu useampaan paikkaan – pohjoispuolella Peräpohjolan kansanopiston tiloihin, Tornion rautatieaseman alueelle ja sen eteläpuolella n.s. Iisakan kasarmiin sekä Suensaarella kaupungin kasarmiin eli nykyiseen Tornion lyseon tiloihin. Invalidisotilaiden majoitustilat sijaitsivat Tornion vanhan rautatieaseman eteläpuolella eli nykyisen tiilisen asemarakennuksen kohdalla.

Punaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tornionseudulle oli perustettu Työväen järjestyskaarti marraskuussa 1917. Siinä oli silloin jäseniä kaikkiaan 300. Tammikuun 1918 aikana aktiiviseen toimintaan otti osaa noin 200 työväestöön kuuluvaa. Heistä tosin kaikkiaan 90 siirtyi junalla 1. helmikuuta Ouluun. Heidän päätoimintapaikkanaan Torniossa oli torin reunaan rakennettu Työväentalo. Taistelujen aikaan Työväentalolla oli muutama kymmenen punaista niin, että antatumisvaiheessa talossa oli kaikkiaan vain 20 punaista.

Valkoiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoiset olivat ryhmittyneet tammikuun aikana suojeluskunnaksi, jonka jäsenmäärä oli kaikkiaan 73. Pääpaikkana heillä oli Suensaarella Tornion VPK vastapäätä rautatieaseman aluetta. Tammikuun 30. päivä 1918 saapui yhdeksän jääkärin ryhmä Haaparannalta Tornioon. Seuraavana päivänä saapui vielä jääkärimajuri Friedel Jacobsson, joka oli korkea-arvoisin ja otti kommennon. Jacobssonin johtaman 175 jalkaväkisotilaan joukon muita jääkäreitä joukkueenjohtajina olivat jääkärikapteenit Aarne Heikinheimo, Kurt Wallenius sekä jääkäriluutnantit Tauno Juvonen ja Mikko Kohonen. Mukana heillä oli neljä konekivääriä.

Taistelujen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taisteluun osallistui valkoisten puolella jääkärikapteeni Jacobssonin johtama Kemin, Rovaniemen ja Tervolan suojeluskunnista muodostettu osasto. Kemin punaiset olivat kärsineet sille tappion 2. helmikuuta Tervolassa. Sen jälkeen suojeluskuntaosasto jatkoi matkaa Tervolan Kaisajoen, Karungin Aapajärven ja Kukkolan kylien kautta kohti Torniota. Viimeinen pysähdyspaikka ennen taisteluja oli Alatornion Kivirannan kylässä Keropudasjoen pohjoispuolella ns. Liisanantin pellolla n. 4 km Tornion kaupungista pohjoiseen. Joen jäätä hiihtäen valkoiset lähestyivät pohjoisesta kohti Tornion kaupunkia.

Ensimmäinen taistelun kohde oli Peräpohjolan kansanopisto Kivirannalla, jossa venäläisiä oli majoittuneena noin 50 sotilasta. Huomattava osa heistä oli suomea puhuvia virolaisia. Heikinheimon joukkue saartoi opiston alueen klo 15 aikaan. Venäläissotilaat antautuivat ilman taistelua. Muut joukkueet etenivät kohti Tornion asema-aluetta. Samaan aikaan klo 15 siirtyi Suensaaren puolelta joukko torniolaisia suojeluskuntalaisia joen yli konekivääri mukanaan varmistamaan tilannetta.

Varsinainen taistelu käytiin klo 16.30 lähtien ja se kesti noin tunnin. Siihen osallistuivat ensi vaiheessa Jacobssonin johdolla Juvosen ja Kohosen joukkueet. Myöhemmin mukaan liittyi kansanopiston vallanneita Heikinheimon joukkueen suojeluskuntalaisia. Keskeisin taistelupaikka oli Tornion rautatieaseman ratapihan pohjoisosa, jossa rata kaartuu kohti Kemiä. Kyseisessä paikassa ns. Sammakko-ojan alueella on nykyisin vanha VR:n pajarakennus. Radan kaarteessa oli venäläisten juna, josta avattiin tuli eteneviä valkoisia joukkoja kohti. Venäläiset joutuivat antamaan tulitaistelussa periksi. Pimenevässä illassa osa venäläisistä pakeni joen yli Ruotsiin.

Neljäs joukkue eli Walleniuksen joukkue marssi rautatieaseman eteläpuolelle saartaen ns. Iisakan kasarmin Kemiin menevän maantien varressa; paikalla, jossa nykyään sijaitsee Tornion Putaan Neste-huoltoasema. Alueella käytiin vielä pari tuntia taisteluja, jotka päättyivät venäläisten antautumiseen.

Seuraavana päivänä antautuivat Alatornion kirkon eteläpuolella sijainneen Linnaisten kasarmin venäläissotilaat, joista tosin osa oli yön pimeydessä paennut Ruotsin puolelle. Kaikkiaan venäläisiä pakeni taistelujen aikana Ruotsin puolelle noin 60 sotilasta, jotka Ruotsi internoi.

Kaatuneita taistelussa oli valkoisten puolella kaikkiaan yhdeksän, joista kaksi oli taistelua valkoisten puolella johtanutta jääkäriä eli Fridel Jacobsson ja Tauno Juvonen. Haavoittuneita valkoisten puolella oli yhdeksän, mm. jääkärien komentajiin kuulunut Mikko Kohonen. Venäläiset menettivät taistelussa yhdeksän kaatunutta ja viisi haavoittunutta.

Taistelujen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jacobson lähdössä viimeiselle matkalle - kuva Tornion kirkon edestä.

Seuraavana päivänä eli 7. helmikuuta 1918 valkoiset ampuivat vielä kuusi venäläistä sekä venäläisiä tukeneen suomalaisen. Kaikkiaan todetaan kuitenkin venäläisten haudanneen yli 40 kuollutta. Huostaan otettiin lisäksi satoja venäläisiä invalideja, joita ei ollut ehditty kuljettaa etelään Venäjälle. Venäläisiltä takavarikoitiin lisäksi runsaasti sotatarvikkeita sekä ruokatarvikkeita elintarvikepulan vaivaamille kaupunkilaisille.

Kaatunut jääkärimajuri Jacobsson haudattiin Ouluun tuomiokirkon välittömään läheisyyteen, kun taas jääkäriluutnantti Juvonen Tornion hautausmaalle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • K. A. Wegelius: ”Peräpohjolan vapaustaistelu”, Aseveljet II Itäinen Etappi ja Peräpohjolan vapaustaistelu, s. 204-337. Porvoo: WSOY, 1925.
  • Ilkka Teerijoki: ”Torniolaisten vapaussota”, Tornion historia 2 1809-1918, s. 556-562. Jyväskylä: Tornion kaupunki, 2007.