Huruslahden arpajaiset

Kahden punakaartilaisen teloitus Varkaudessa vuonna 1918.

Huruslahden arpajaiset olivat Suomen sisällissodassa 21. helmikuuta 1918 tapahtunut valkoisten toteuttama punaisten teloitus Varkauden kauppalasta käydyn taistelun jälkeen. Huruslahden arpajaisina tunnetussa tapahtumassa teloitettiin noin 90 punaista ilman oikeudenkäyntiä ja se oli osa valkoista terroria. Arpajaiset-nimitys on harhaanjohtava, sillä teloituksissa noudatettiin tietynlaista logiikkaa.

Tapahtumien tausta

Pääartikkeli: Varkauden taistelu

Suomen sisällissodan alkamisen jälkeen Varkauden kauppalan alueella punaiset ottivat vallan. Sisällissodille tyypilliseen tapaan punakaartilaiset syyllistyivät erilaisiin väkivallantekoihin ja mm. omaisuuden takavarikointiin.

Varkauden alue oli tuolloin merkittävä teollisuuskeskittymä, jossa tehdastyöläisten määrä oli sangen suuri ja sisällissodan punaisen osapuolen kannatus huomattava. Maantieteellisesti Varkaus sijoittuu sisällissodan alkuvaiheissa syntyneiden rintamalinjojen pohjoispuolelle ja alueen punaiset jäivät tavallaan saarroksiin yli sata kilometriä lähimmistä omista joukoistaan. Varkauden ja Leppävirran punakaartit kävivät pienimuotoisia kahakoita mm. Pieksämäeltä rautatietä pitkin saapuneiden valkoisten kanssa mm. Huutokosken rautatieaseman tienoilla.

Valkoinen sodanjohto päätti suorittaa hyökkäyksen Varkauteen noin kuukauden kuluttua taisteluiden alkamisesta. 21. helmikuuta 1918 valkoiset hyökkäsivät sekä Pieksämäen suunnalta lännestä (käytössään mm. nopeasti kokoonpantu panssarijuna) sekä pohjoisesta Kuopion suunnalta.

Punaisten vastarinta oli hajanaista kahdelta suunnalta tehdyn hyökkäyksen edessä ja he vetäytyivätkin hyvin nopeasti A. Ahlström Osakeyhtiö:n omistaman massatehtaan suojiin. Konekivääri- ja tykkiaseistuksella varustetut valkoiset joukot nujersivat punaisten vastarinnan jo iltaan mennessä ja punaiset antautuivat. Veijo Meren mukaan punaiset olisivat yrittäneet Huruslahden suunnalla sotapetosta teeskentelemällä antautumista, mutta valkoisten edetessä jäätä pitkin avanneet heitä vastaan tulen. Mikäli väite pitää paikkansa, tämä on todennäköisesti vaikuttanut valkoisten kohteluun antautuneita punaisia kohtaan.

"Huruslahden arpajaiset"

Punaisten antauduttua heitä alettiin siirtää suurena joukkona Varkauden kauppalan kirkkoon ja Taulumäen työväentalolle. Aikalaiskuvausten mukaan seisoi matkan varrella ylitettävän sillan korvassa joitain valkoisten päälliköitä ja myös paikkakunnan muita edustajia. Havaitessaan vankijoukossa tuntemiaan punaisia "kiihottajia", väkivallantekoihin osallistuneita tai punakaartin johtajia oli valkoisten edustajien yksinkertainen kommentti: "Ammutaan".

Ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä kuolemaantuomitut siirrettiin sivummalle, jossa 15-miehinen teloitusryhmä ampui illan ja yön aikana kaikkiaan noin 90 punaista viisihenkisissä ryhmissä. Ensimmäisiä ammuttuja olivat Varkauden punakaartin päällikkö, piirisihteeri Matti Autio, osuuskaupanhoitaja Kaarlo Lähteenmäki ja Savonlinnan punakaartin päällikkö Emil Parkkinen. Myös Lehtoniemen kaartin päällikkö Adam Krogerus ammuttiin Varkaudessa.

Punaisten näkemyksen mukaan teloitukset tapahtuivat täysin sattumanvaraisesti niin sanotusti "joka kymmenes - periaatteella". Valkoisten näkemyksen mukaan teloituksiin vaikutti upseerien tekemä sotarikollisten tunnistus: silminnäkijäkuvauksen mukaan tunnistus tehtiin vankien ylittäessä kapeaa siltaa. Tunnistusryhmän lausuman ammuttavaksi-sanan perusteella ryhmästä erotettiin rikolliset. Tätä tulkintaa vastaan puhuu se, että teloitetuissa oli muun muassa alaikäisiä työntekijäpoikia, joilla ei ollut mitään tekemistä taistelujen kanssa. Punaisten tapahtumista levittämät tiedot todistuvat myös sillä, että teloitettuja oli suhteessa antautuneiden kokonaismäärään likimain tuo 10 %. Muistelman mukaan punakaartilaiset koottiin ensin Pirtinvirran jäälle ja ryhmän edessä surmattiin muun muassa Autio ja Parkkinen. Vasta myöhemmin tapahtui joukkosurma, kun massatehdasta miehittäneet punaiset antautuivat: “Kaikista antautuneista ammuttiin joka kymmenes.”

Teloitusten laittomuuden ja laillisuuden pohdintaa

Valkoisen sotaosapuolen lailliseksi tunnustama hallitus eli senaatti antoi tammikuussa 1918 valkoiselle armeijalle hyvin laajat valtuudet toimia sisällissodan punaista osapuolta vastaan. Senaatti ei kuitenkaan katsonut voivansa julistaa maahan sotatilaa, koska ainoa asiaa koskeva laki tai asetus oli toisen sortokauden aikana Venäjän keisarin antama asetus sotatilasta, mitä senaatti ei ollut hyväksynyt osaksi Suomen lainsäädäntöä. Valkoisen armeijan ylin johto oli saanut sotilaskoulutuksensa pääosin Venäjällä, joten se hyvin tunsi kyseisen asetuksen sisällön. Venäläinen sotatila-asetus antoi sisäisessä konfliktissa mahdollisuuden asettaa erityisiä kenttätuomioistuimia, jotka voisivat langettaa Venäjän sotaväen rikoslain mukaisia tuomioita. Ongelmaksi muodostui jälleen se, että tuomiot olisivat perustuneet vieraan valtakunnan lainsäädäntöön.

Valkoisen armeijan johdon kannalta tilanne oli hyvin kiusallinen, sillä se olisi tarvinnut mainitunlaista lainsäädäntöä (omalta kannaltaan katsottuna kapinan) vastarinnan kukistamiseen. Vastarinta ymmärrettiin paljon aseellista toimintaa laajemmaksi ilmiöksi. Helmikuun lopulla pääesikunta antoi "ohjeet sota-ajan oikeudenkäytöstä", jota sittemmin alettiin kutsua "ammutaan paikalla"-ohjeeksi.

"Huruslahden arpajaisissa" kyseistä ohjetta sovellettiin mahdollisesti ensimmäistä kertaa ainakin laajemmassa mittakaavassa.

Toinen sotatilan julistamattomuuden muodostama ongelma liittyi punaisten taistelijoiden aseman määrittämiseen. Koska maassa ei senaatin mukaan ollut voimassa sotatila ei maassa voinut olla myöskään vihollistaistelijoita, joten valkoinen osapuoli tulkitsi tilanteen omalta kannaltaan siten, että punaiset olivat vain aseistautuneita siviilejä. Tästä taas muodostui ongelma suhteessa sekä Brysselin ja Haagin sopimuksiin että myös siviiliväestön suojelemiseksi tarkoitettuihin sopimuksiin vuosilta 1874 ja 1907. Mainittuja sopimuksia Suomen nuori valtio ei tuossa vaiheessa ollut ratifioinut. Molemmat sopimukset olisivat toki koskeneet myös sotatilan vallitessa otettuja sotavankeja.

Vallitsevissa sisällissodan olosuhteissa valkoinen osapuoli toimi ehkä omasta mielestään riittävän lainmukaisesti (valkoiset toimivat lähinnä lakia muistuttavan valkoisen sodanjohdon antaman ohjeen mukaan), mutta nykyaikaisen käsityksen mukaan kyseessä on sotarikos. Tekoja voidaan siis pitää laittomina, koska tuolloin ei ollut käytettävissä kuolemanrangaistuksen sallivaa, asianmukaista lainsäädäntöä.

Valkoisen osapuolen toimijat vapautettiin vastuusta sisällissodan jälkeen laaditulla armahduslailla heidän mahdollisesti tekemistään rikoksista, joten jonkinlainen ymmärrys teloitusten laittomuudesta oli ollut olemassa jo tuolloin.

Kuolemantuomioiden langettamista jatkoi Varkauden kenttäoikeus, jonka lainmukaisuus voidaan kyseenalaistaa.

Tapahtuman jälkiseurauksista

Tapahtuman ensisijaisena jälkiseuraamuksena pidetään sitä, että ammutaan paikalla -periaate levisi ympäri maata. Tämän seurauksena liki 10 000 suomalaista teloitettiin vuoden 1918 kevään aikana. Osa teloituksista tapahtui tosiasiallisesti ammutaan paikalla -periaatteen mukaisesti, mutta osalle annettiin mahdollisuus oikeudenkäyntiin valtiorikosoikeudessa.

Kaunokirjallisuudessa Huruslahden tapahtumia on kuvattu ainakin Joel Lehtosen 1918 ilmestyneen Kuolleet omenapuut-novellikokoelman novellissa Muttisen Aapeli sodassa. Martti Issakainen on julkaissut vuonna 2024 romaanin Huruslahden arpajaiset: savolainen sotakertomus.

Ilmaisutapana Huruslahden arpajaiset on eufemismi eli kaunisteleva kiertoilmaus, samaan tapaan kuin Upseerien uimakoulu, jolla viitataan ns. Kornilovin kapinaan liittyviin upseerisurmiin Viipurissa syyskuussa 1917.

Lähteet

• Tikka, Marko: Terrorin aika. Ajatus kirjat, 2006. ISBN 951-20-7051-0
• Sotasurmat 1914–1922 (Arkistoitu – Internet Archive)
• Stenquist, Bjarne: Aika tunnustaa sisällissodan rikokset, Suomi. Helsingin Sanomat, 27.1.2008. ^{lähde tarkemmin?}