Suuri viljajuna
Suuri viljajuna oli suomalaisten punaisten Suomen sisällissodan aikana järjestämä viljankuljetus Siperiasta elintarvikepulasta kärsineeseen Etelä-Suomeen. Helmi–huhtikuussa 1918 Suomesta lähetettiin Siperiaan kaikkiaan kuusi junaa hakemaan viljaa, mutta vain ensimmäinen ehti palata Suomeen punaisten ollessa vielä vallassa.
Ensimmäinen viljajuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Punaisten hallituksen eli kansanvaltuuskunnan elintarvikekomissaarina toiminut Oskari Tokoi valtuutti kauppa-asiamies Armas Helteen lähtemään Siperiaan ratkaisemaan Suomen viljapulaa ja käymään kauppaa miljoonasummilla paikallisten kanssa. Helle onnistui vastoinkäymisien jälkeen ostamaan paikallisilta kauraa ja vehnää.
Ensimmäinen viljajuna lähti 19. helmikuuta 1918 Helsingistä Siperian Omskiin. Junan komissaarina toimi Suomen punaisten rautatieneuvoston koneosaston päälliköksi nimittämä veturinkuljettaja Jaakko Rahja, joka oli suuren asejunan Suomeen toimittaneen Eino Rahjan veli. Junien veturit olivat suomalaisia K3 Jumbo -vetureita, ja junien miehistö oli suomalainen. Yli 4 000 kilometrin matka Suomesta Siperiaan ja takaisin kesti kaikkiaan yli viisi viikkoa, mutta viljajuna saapui lopulta Helsinkiin 30. maaliskuuta 1918. Osa viljavaunuista oli kuitenkin jouduttu jättämään matkan varrelle rajanylityksen yhteydessä ja lisäksi osa jouduttiin jättämään Uralin vuoristoa ylitettäessä, koska veturit eivät jaksaneet vetää pitkää junaa. Omskista lähteneistä 223:sta viljavaunusta Suomeen saatiin toimitettua 127. Junan tuomalla viljalla ei kyetty ratkaisemaan Etelä-Suomen elintarvikepulaa, mutta viljalla oli paikallista merkitystä muun muassa Helsingin elintarviketilanteen helpottamisessa.
Muut viljajunat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toinen viljajuna lähti Helsingistä pietarinsuomalaisen bolševikin Ravelinin, kolmas juna 3. maaliskuuta Jaakko Mikkosen ja neljäs juna 16. maaliskuuta Matti Savolaisen johdolla. Näistä junista yksikään ei selvinnyt viljalasteineen takaisin Suomeen asti. Ravelinin ja Mikkosen junat palasivat vasta huhtikuun lopulla, jolloin valkoiset olivat jo katkaisseet ratayhteyden punaiseen Etelä-Suomeen. Lisäksi venäläiset sotilaat ampuivat toisen junan veturin seulaksi paluumatkalla vähän ennen Pietaria. Savolaisen komentama neljäs juna joutui Tšekkoslovakian legioonan miesten takavarikoimaksi jo Siperiassa pian Omskista lähdön jälkeen. Huhtikuun puolivälissä oli Suomesta lähetetty vielä viides ja kuudeskin viljajuna, mutta ne pysäytettiin jo menomatkalla Pietarissa. Ensimmäisen viljajunan mukana vietiin maksuksi lähinnä venäläisiä ruplia, mutta myöhemmät junat veivät mennessään suomalaisia teollisuustuotteita kuten sanomalehtipaperia ja maatalouskoneita.
Museoveturit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksi viljajunien vetureista, Tv1 609, on esillä Haapamäen höyryveturipuistossa.
Kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjailija Antti Tuuri on kirjoittanut junan matkasta dokumenttiromaanin Suuri viljajuna Siperiasta (Kustannus HD, 2009).[1][2][3]
Kirjailija Jukka Tainio on kirjoittanut Armas Helteestä kirjan Tienhaarasta vasempaan, Siperian kauppa-asiamieheksi ja Neuvosto-Karjalaan (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2012).
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tienhaarasta vasempaan, Siperian kauppa-asiamieheksi ja Neuvosto-Karjalaan, Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2012, ISBN 978-952-5976-05-2.
- Juhani Piilonen: ”Rintamien selustassa”, s. 574–576 teoksessa Itsenäistymisen vuodet 1917–1920: 2. Taistelu vallasta (toim. Ohto Manninen). Valtionarkisto, Helsinki 1993.
- Osmo Rinta-Tassi: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 380–383. Opetusministeriö, Helsinki 1986.