Hangon sopimus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hangon sopimus oli Suomen sisällissodan aikana 5. huhtikuuta 1918 Suomeen sijoitettujen Venäjän Itämeren-laivaston joukkojen ja Hangossa maihinnousseen Saksan Itämeren-divisioonan välillä solmittu sopimus, jonka mukaan pääosin Helsinkiin sijoitettu Venäjän laivasto jäisi puolueettomaksi ja saksalaiset takaisivat sille ja sen aluksille turvallisen poistumisen. Hangon sopimuksen ansiosta venäläisten ja saksalaisten ei tarvinnut rikkoa Suomessa Brest-Litovskin rauhaa, joka oli solmittu kuukautta aiemmin Saksan keisarikunnan ja Neuvosto-Venäjän välillä.

Sopimuksen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvosto-Venäjä oli 3. maaliskuuta 1918 allekirjoittanut Brest-Litovskin rauhansopimuksen, joka velvoitti sen vetämään joukkonsa pois Suomesta ja jätti Saksalle vapaat kädet Suomen alueella. Sopimus ratifioitiin 16. maaliskuuta. Venäjän Itämeren-laivaston uusi komentaja, amiraali Aleksei Štšasnyi sai määräyksen evakuoida laivaston alukset Helsingistä Kronstadtiin, mutta jäätilanteen ja laivojen huonon kunnon vuoksi ”Itämeren laivaston jäämarssina” tunnettu evakuointi viivästyi. Samaan aikaan Saksa päätti Suomen valkoisen hallituksen eli Vaasan senaatin esittämän avunpyynnön nojalla lähettää joukkojaan tukemaan valkoisia sisällissodassa. Kenraali Rüdiger von der Goltzin komentama 10 000 miehen vahvuinen Itämeren divisioona nousi maihin Hangossa 3. huhtikuuta ja valmistautui etenemään kohti punaisten pääkaupunkia Helsinkiä. Kaikkia Hangossa olleita venäläisiä sota-aluksia ei oltu ehditty evakuoimaan ja kaksi talviteloilla olleista sukellusveneistä jouduttiin kiireessä räjäyttämään Hangon satamassa, jotta ne eivät olisi jääneet saksalaisten käsiin. Joukko pienempiä aluksia päätyi saksalaisille.[1]

Brest-Litovskin rauhaa rikkovan yhteenoton välttämiseksi Neuvosto-Venäjän hallitus eli kansankomissaarien neuvosto määräsi Itämeren-laivaston johdon ottamaan kiireesti yhteyttä maihinnousseisiin saksalaisiin. Amiraali Štšasnyi lähetti 4. huhtikuuta saksalaisia vastaan kommodori Pjotr Novopašennyin komentaman kuusihenkisen valtuuskunnan, johon kuului neljä meriupseeria ja kaksi komissaaria. He neuvottelivat Hangossa puolueettomuussopimuksen yhdessä saksalaisen laivasto-osaston komentajan, amiraali Hugo Meurerin kanssa. Seuraavana päivänä Novopašennyi palasi Helsinkiin mukanaan sopimusluonnos, joka hyväksyttiin enemmistöllä laivaston matruusien kokouksessa. Suomen punaisten auttamista kannattanut eversti Mihail Svetšnikov vastusti päätöstä, mutta jäi vähemmistöön. Sopimus allekirjoitettiin Hangossa samana päivänä ja sen sisällöstä tiedon saanut kansankomissaarien neuvosto antoi määräyksen noudattaa sitä ehdottomasti.[2]

Sopimuksen sisältö ja seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hangon sopimuksen mukaan Helsinkiin sijoitetut vahvat Venäjän Itämeren-laivaston joukot pysyisivät puolueettomina saksalaisten saapuessa. Saksalaiset takaisivat niille turvallisen poistumisen tietyillä ehdoilla. Pääosan miehistöstä tuli poistua aluksista saksalaisten saapuessa ja heidät kuljetettaisiin kotiin saksalaisilla laivoilla. Sota-alusten ja rannikkolinnoitusten tykit sekä torpedot tuli tehdä vaarattomiksi irrottamalla niiden lukot ja räjähdyspanokset, jotka koottaisiin redille ankkuroitaviin kuljetusaluksiin. Helsinkiin palaava Novopašennyi sitoutui kunniasanalla olemaan antamatta suomalaisille punaisille mitään sellaisia tietoja, joita nämä voisivat käyttää saksalaisia vastaan, ja venäläisen neuvotteluvaltuuskunnan muut jäsenet yhtä lukuun ottamatta pysyisivät saksalaisten panttivankeina kunnes Helsinki olisi vallattu.[3][2]

Venäläiset noudattivat sopimusta von der Goltzin joukkojen vallatessa Helsingin 12.–13. huhtikuuta. Meurerin laivasto-osasto pääsi tämän ansiosta vaivatta tukemaan kaupungin valtausta mereltä, mikä ilman venäläisten puolueettomuutta olisi tuskin ollut mahdollista. Tosin saksalaisten tietämättä valkoisia tukeneen Allan Staffansin johtama sabotöörijoukko oli jo aiemmin onnistunut hajottamaan pääosan Suomenlinnan rannikkotykeistä. Neljä Hangon sopimuksen ulkopuolelle jäänyttä Helsinkiin sijoitettua brittiläisen sukellusvenelaivueen sukellusvenettä jouduttiin upottamaan, jotta ne eivät päätyisi saksalaisille.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 I: helmikuu 1917–toukokuu 1918. WSOY, Porvoo–Helsinki 1967.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Polvinen 1967, s. 263–266, 277–280, 282–283.
  2. a b c Polvinen 1967, s. 284–286.
  3. Sopimus saksalaisten ja venäläisten välillä Hangossa 1918 Helsinki.fi. Viitattu 17.6.2018.