Hugo Meurer
Hugo Meurer (28. toukokuuta 1869 Sallach, Steiermark, Itävalta-Unkari – 4. tammikuuta 1960 Kiel, Länsi-Saksa) oli saksalainen vara-amiraali.[1] Hän komensi Suomen sisällissodan aikana huhtikuussa 1918 laivasto-osastoa, joka kuljetti Saksan Itämeren-divisioonan joukot Suomeen ja tuki mereltä käsin niiden operaatioita eteläisessä Suomessa.
Meurer palveli Saksan keisarillisessa laivastossa vuodesta 1886. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi aluksi linjalaiva SMS Deutschlandin kapteenina ja osallistui vuonna 1916 Skagerrakin meritaisteluun. Vuosina 1916–1917 hän oli sotalaiva SMS Königin kapteenina ja sai sen jälkeen ylennyksen kontra-amiraaliksi sekä siirron avomerilaivaston 4. laivueen toiseksi amiraaliksi.[1] Hän osallistui myös Saarenmaan maihinnousuun vuoden 1917 lopulla.[2]
Meurer määrättiin 21. helmikuuta 1918 muodostamaan Itämeren laivastoon erikoisosasto jalkaväkidivisioonan kuljettamiseksi Suomeen. Operaatiota vaikeuttivat lähinnä Suomenlahden jäät ja venäläisten asettamat merimiinat. Valmistellessaan varsinaista maihinnousua eteläiseen Suomeen Meurer suoritti laivasto-osastonsa ja yhden jalkaväkipataljoonan voimin 7. maaliskuuta maihinnousun Ahvenanmaalle, jossa saksalaiset eivät kohdanneet vastarintaa. Meurerin laivaston kuljettamat Itämeren-divisioonan joukot tekivät hänen ehdotuksestaan päämaihinnousun Hangossa 3. huhtikuuta. Meurer neuvotteli siellä Saksan edustajana 5. huhtikuuta Hangon sopimuksen, joka takasi Venäjän Itämeren-laivaston puolueettomuuden saksalaisten hyökäessä Helsinkiin.[2]
Jalkaväkijoukkojen edettyä maitse Helsingin porteille Meurerin laivasto-osasto siirtyi tukemaan Helsingin valtausta meren puolelta 12. huhtikuuta 1918. Koska Viaporin suuri venäläinen varuskunta antautui ennaltasovitusti saksalaisille, Meurer saattoi lähettää joukkonsa Katajanokan rantaan, mistä käsin linjalaivat SMS Posen ja SMS Westfalen pommittivat Kauppatorin ympäristöä kunnes suomalaiset punaiset antautuivat. Meurerin laivasto-osasto ei Helsingin kukistumisen jälkeen osallistunut sisällissodan taisteluihin, mutta se partioi Suomenlahdella estääkseen Etelä-Suomen punaisia pakenemasta meritse.[2] Meurerin komennus Suomessa päättyi 2. toukokuuta, jolloin hän palasi Kieliin ja hänen tilalleen tuli amiraali Ludolf von Uslar.[2][1]
Saksan tehtyä aselevon marraskuussa 1918 Meurer neuvotteli Saksan laivaston edustajana ehdot, joilla avomerilaivasto antautui ja luovutettiin briteille. Hän palveli sen jälkeen Itämeren laivastoaseman päällikkönä Kielissä, kunnes vetäytyi palveluksesta vuonna 1920. Hän sai eronsa yhteydessä ylennyksen vara-amiraaliksi. Hän kuoli Kielissä 90-vuotiaana vuonna 1960.[2]
Kontra-amiraali Hugo Meurerille myönnettiin Suomen Vapaudenristin 1. luokka jalokivin ja miekoin koristettuna 7. heinäkuussa 1918.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Ehrengräber in Kiel: Hugo Meurer, Vizeadmiral. (saksaksi) Kielin kaupunki. Viitattu 5.7.2015.
- ↑ a b c d e Marjomaa, Risto: ”Meurer, Hugo (1869–1960)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 680–681. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Bergroth, Tom C. ym.: Vapaudenristin ritarikunta: Isänmaan puolesta, s. 66. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-22037-X.
|
