Ero sivun ”Eurovision laulukilpailu” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
| Rivi 234: | Rivi 234: | ||
[[Tiedosto:2006ee Rehearsal.jpg|thumb|250px|Viron edustaja [[Sandra Oxenryd]] [[Eurovision laulukilpailu 2006|Euroviisuissa Ateenassa vuonna 2006]].]] |
[[Tiedosto:2006ee Rehearsal.jpg|thumb|250px|Viron edustaja [[Sandra Oxenryd]] [[Eurovision laulukilpailu 2006|Euroviisuissa Ateenassa vuonna 2006]].]] |
||
Euroviisulähetyksen pituutena on aina haluttu pitää korkeintaan kolmea tuntia,{{lähde}} joten kappaleiden tulisi voida olla esitettävissä noin kolmessa minuutissa. Vuoteen [[1992]] asti kaikki halukkaat EBU:n jäsenmaat saivat osallistua halutessaan Euroviisuihin ilman rajoituksia. Vuonna [[1993]] kun [[EBU|Eurovisio]] ja [[Sopotin laulufestivaalit|Intervisio]] yhdistyivät ja myös Itä-Euroopan maat halusivat mukaan kilpailuun, osallistuvien maiden määrää oli rajoitettava siten, että edellisenä vuonna huonosti pärjänneet maat pakotettiin viettämään välivuotta. Vuodesta 1999 lähtien Ranskalla, Saksalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla on kuitenkin ollut pysyvä osallistumisoikeus, sillä ne ovat kilpailun suurimmat rahoittajamaat. Kyseisiä maita kutsutaankin Euroviisuissa BIG4-blokiksi. Koska kiinnostus viisuja kohtaan lisääntyi Euroopassa, vuoden [[2003]] alkupuolella EBU:ssa päätettiin muuttaa kilpailu kaksipäiväiseksi vuodesta [[2004]] lähtien, jolloin vuosittain viisuihin voi osallistua korkeintaan 40 maata. Suora finaalipaikka oli edellisen vuoden finaalin kymmenellä parhaiten menestyneellä maalla sekä BIG4-mailla. Muut joutuivat lunastamaan finaalipaikan ensimmäisenä kisapäivänä (usein torstai) järjestetyn karsintakilpailun, semifinaalin kautta. Eurovision laulukilpailun suosion edelleen kasvaessa päätettiin jakaa semifinaali kahteen osaan vuodesta 2008 lähtien. Uusien sääntöjen mukaan vain järjestäjä ja BIG4 ovat automaattisesti finaalissa. Karsintakilpailuissa valitaan kaksikymmentä maata loppukilpailuun, eikä niiden tuloksia ilmoiteta ennen loppukilpailun äänestyksen päättymistä. Karsintakilpailujen lopussa ilmoitetaan ainoastaan finaaliin selvinneet satunnaisessa järjestyksessä. Tätäkin systeemiä on pidetty joissain piireissä epäreiluna{{kenen mukaan}} ja EBU on ollut miettimässä vaihtoehtoisia karsintatapoja. |
Euroviisulähetyksen pituutena on aina haluttu pitää korkeintaan kolmea tuntia,{{lähde}} joten kappaleiden tulisi voida olla esitettävissä noin kolmessa minuutissa. Vuoteen [[1992]] asti kaikki halukkaat EBU:n jäsenmaat saivat osallistua halutessaan Euroviisuihin ilman rajoituksia. Vuonna [[1993]] kun [[EBU|Eurovisio]] ja [[Sopotin laulufestivaalit|Intervisio]] yhdistyivät ja myös Itä-Euroopan maat halusivat mukaan kilpailuun, osallistuvien maiden määrää oli rajoitettava siten, että edellisenä vuonna huonosti pärjänneet maat pakotettiin viettämään välivuotta. Vuodesta 1999 lähtien Ranskalla, Saksalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla on kuitenkin ollut pysyvä osallistumisoikeus, sillä ne ovat kilpailun suurimmat rahoittajamaat. Kyseisiä maita kutsutaankin Euroviisuissa BIG4-blokiksi. Koska kiinnostus viisuja kohtaan lisääntyi Euroopassa, vuoden [[2003]] alkupuolella EBU:ssa päätettiin muuttaa kilpailu kaksipäiväiseksi vuodesta [[2004]] lähtien, jolloin vuosittain viisuihin voi osallistua korkeintaan 40 maata, tosin [[Suomi]] rikkoi sääntöä vuonna [[2007]] 42:lla osallistujamaalla. Suora finaalipaikka oli edellisen vuoden finaalin kymmenellä parhaiten menestyneellä maalla sekä BIG4-mailla. Muut joutuivat lunastamaan finaalipaikan ensimmäisenä kisapäivänä (usein torstai) järjestetyn karsintakilpailun, semifinaalin kautta. Eurovision laulukilpailun suosion edelleen kasvaessa päätettiin jakaa semifinaali kahteen osaan vuodesta 2008 lähtien. Uusien sääntöjen mukaan vain järjestäjä ja BIG4 ovat automaattisesti finaalissa. Karsintakilpailuissa valitaan kaksikymmentä maata loppukilpailuun, eikä niiden tuloksia ilmoiteta ennen loppukilpailun äänestyksen päättymistä. Karsintakilpailujen lopussa ilmoitetaan ainoastaan finaaliin selvinneet satunnaisessa järjestyksessä. Tätäkin systeemiä on pidetty joissain piireissä epäreiluna{{kenen mukaan}} ja EBU on ollut miettimässä vaihtoehtoisia karsintatapoja. |
||
Osallistujayhtiöiden on lähetettävä kilpailu suorana televisiolähetyksenä. Euroviisukilpailun isäntämaaksi pääsee edellisen kilpailun voittaja, mutta tästä kunniasta syntyvät suuret kulut ovat ajoittain muodostuneet ongelmaksi televisioyhtiöille. |
Osallistujayhtiöiden on lähetettävä kilpailu suorana televisiolähetyksenä. Euroviisukilpailun isäntämaaksi pääsee edellisen kilpailun voittaja, mutta tästä kunniasta syntyvät suuret kulut ovat ajoittain muodostuneet ongelmaksi televisioyhtiöille. |
||
Versio 23. joulukuuta 2009 kello 04.16
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: esim. kirjallisuus-osiossa olevat kävisi myös lähteiksi |
Eurovision laulukilpailu (engl. Eurovision Song Contest, ransk. Concours Eurovision de la chanson), puhekielessä Euroviisut, on suosittu vuosittainen laulukilpailu, johon saavat osallistua Euroopan yleisradiounionin (EBU) aktiiviset jäsenmaat. Jokainen laulukilpailuun osallistuva maa lähettää kilpailuun yhden musiikkiesityksen ja ne äänestetään kansainvälisessä finaalissa paremmuusjärjestykseen. Kilpailuun saavat osallistua vain uudet laulut, joiden on tarkoitettu osallistuvan Eurovision laulukilpailuun. Laulua ei saa mainostaa ennen jokaisen maan kansallista karsintaa, jossa valitaan edustajasävelmä kilpailuun.
Kilpailun nimi tulee EBU:n televisiojakeluverkosta Eurovisio (engl. Eurovision).[1][2] EBU:n jäseniä ovat televisioyhtiöt, jotka valitsevat ja lähettävät osallistujan kilpailuun. EBU:lla on toisaalta jäseniä myös Euroopan ulkopuolelta: Algeriasta, Egyptistä, Israelista, Jordaniasta, Libanonista, Libyasta, Azerbaidžanista, Marokosta, Tunisiasta ja Georgiasta. Näistä kuitenkin vain Israel ja Azerbaidzan ovat osallistuneet kilpailuun säännöllisesti. Marokko on osallistunut kerran, vuonna 1980 ja Libanon ilmoittautui vuoden 2005 kilpailuun, mutta perui osallistumisensa. Osallistuakseen laulukilpailuun valtion ei siis tarvitse sijaita maantieteellisesti Euroopassa. Kilpailu on aina televisioitu vuodesta 1956 lähtien, mutta alkuvuosina sitä enimmäkseen kuunneltiin radiosta.lähde?
Eurovision laulukilpailun loppukilpailua seuraa noin 100 miljoonaa televisiokatsojaa, se on suosituin ei-urheilulähetys Euroopassa.lähde? Vuoteen 2003 asti se järjestettiin yhtenä iltana, useimmiten lauantaina huhti- tai toukokuussa, mutta vuodesta 2004 kilpailu on järjestetty kaksiosaisena, johon sisältyy semifinaali ja finaali. Vuodesta 2008 lähtien semifinaali on käyty kaksiosaisena ohjelmana.
Eurovision laulukilpailun lähetys
Eurovision laulukilpailun televisiolähetyksessä perinteiseen rakenteeseen kuuluu kaikkien lauluesitysten esittäminen arvotussa järjestyksessä ja äänestys, jossa jokainen osallistujamaa äänestää lauluja paremmuusjärjestykseen. Kilpailulla on juontaja tai juontajapari, joka juontaa kilpailun englanniksi ja ranskaksi. Perinteisesti jokaisella maalla, joka televisioi kilpailun, on oma selostaja, joka selostaa kilpailun tapahtumat ja esittelee kilpailukappaleet omalla kielellä. Esitysten välillä nähdään lyhyitä videopätkiä, joissa isäntämaa yleensä (ei aina), esittelee oman maansa kulttuuria. Euroviisulähetyksen pituus on ollut pitkään noin kolme tuntia. Kaikkien osallistujamaiden on lähetettävä kilpailu suorana lähetyksenä. Nykyään kilpailussa on varattu tilaa myös mainoskatkoille, jotka eivät estä kilpailuesitysten näkemistä.
Ensimmäiset Euroviisut
Ensimmäinen Eurovision laulukilpailu pidettiin Sveitsin Luganossa vuonna 1956. Idean isä oli EBU:n ranskalainen voimahahmo Marcel Bezençon. EBU:n perustajayhtiöillä oli tarve keksiä kaikkia jäsenmaita kiinnostavia televisio-ohjelmia. Pienin yhteinen nimittäjä löytyi laulukilpailusta ja esikuvana oli 1951 alkanut Italian valtion TV-yhtiö RAI:n ja Sanremon kasinon järjestämä kansallinen laulukilpailu Festival di Sanremo. Sen jälkeen Eurovision laulukilpailut on järjestetty edellisen vuoden voittajamaassa, poikkeuksia lukuun ottamatta.
Eurovision laulukilpailuun 1956 osallistuivat EEC-maat eli Ranska, Italia, Alankomaat, Luxemburg, Belgia ja Saksan liittotasavalta sekä lisäksi Sveitsi . Jokainen osallistujamaa sai lähettää kaksi laulua, useimmilla oli myös kaksi solistia. Sveitsiläinen Lys Assia voitti kilpailun kappaleellaan "Réfrain". Assiaa voitiin pitää ennakkosuosikkina, sillä hän oli artisteista ylivoimaisesti nimekkäin. Voittajan valitsi jury, johon kuului kaksi jäsentä jokaisesta osallistujamaasta. Luxemburgin televisioyhtiöllä ei ollut varaa lähettää yhden solistin lisäksi tuomareita, joten maa pyysi sveitsiläisiä äänestämään heidän puolestaan. Itävalta, Iso-Britannia ja Tanska olisivat osallistuneet vuoden 1956 laulukilpailuun, mutta he eivät ilmoittautuneet ajoissa. Seuraavina vuosina osallistujamaiden määrä kasvoi huimasti kahdenkymmenen kieppeille.
Maiden ensiesiintymiset
Menestyneitä lauluja ja esittäjiä
Eurovision laulukilpailussa menestyminen alkoi 1960-luvulla vaikuttaa siihen, että Euroviisuissa kuullut laulut menestyivät kaupallisesti hyvin Länsi-Euroopassa. Tunnetuimpia ja menestyneimpiä euroviisuvoittajia on ruotsalainen ABBA, jonka kansainvälinen ura käynnistyi "Waterloon" voitettua kilpailun vuonna 1974. Vuonna 1988 Sveitsiä edustanut kanadalainen Céline Dion nousi kansainväliseksi tähdeksi joitakin vuosia viisuvoittonsa jälkeen alettuaan laulaa englanniksi. Irlannin Johnny Logan on voittanut kilpailun kahdesti laulajana (1980 ja 1987) ja kerran säveltäjänä (1992), mutta ei siitä huolimatta ole saavuttanut kovin suurta kansainvälistä menestystä Euroviisujen ulkopuolella. Oikeastaan kilpailusta ei ole ponnahtanut yhtään maailmalla menestyttä artistia Dionin jälkeen.
Muita kansainvälisesti tunnetuimpia Euroviisuihin osallistuneita artisteja ovat muun muassa Cliff Richard, Olivia Newton-John, Julio Iglesias, Baccara, Lara Fabian, The Shadows, Nana Mouskouri, Alla Pugatšova, t.A.T.u., Las Ketchup, Dima Bilan ja DJ Bobo.
Myydyin viisusingle lienee englantilaisen Brotherhood of Manin vuoden 1976 voittoesitys "Save Your Kisses for Me", joka myi yli kuusi miljoonaa kappaletta ja nousi listaykköseksi Hollannissa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Kreikassa, Ranskassa, Suomessa ja Tanskassa.
Suomi voitti vuoden 2006 Eurovision laulukilpailun Lordin kappaleella Hard Rock Hallelujah 292 pisteellä. Vuonna 2006 mukana oli 37 maata. Lordi teki myös kaikkien aikojen piste-ennätyksen kansainvälisessä finaalissa, piste-ennätys tosin rikottiin 387 pisteellä vuonna 2009, milloin Alexander Rybak lauloi kappaleen Fairytale. Vuonna 2009 mukana oli viisi maata enemmän eli 42 maata.
Euroviisujen säännöt
Esiintyjät ja kieli
Nykyisten sääntöjen mukaan maan esityksessä voi olla enintään kuusi esiintyjää lavalla ja jokaisen esiintyjän tulee olla 16 vuotta täyttänyt kilpailuvuoden lopussa. Nykyisten sääntöjen mukaan esiintyjien kansalaisuutta tai esityksen kieltä ei ole rajoitettu, eikä EBU puutu siihen miten kukin maa kilpailukappaleensa ja -esittäjänsä valitsee. Kunkin maan oli pakko laulaa jollain virallisista kielistään vuosina 1966–1972 ja 1978–1999. Kielisäännön ansiosta kilpailuissa on kuultu kappaleita monista yleisesti tunnetuista historiallisista henkilöistä ja kansainvälisesti ymmärretyistä käsitteistä sekä rallattelua. Ennen vuotta 1966 pidettiin selvänä, että laulut lauletaan omalla kielellä.lähde? Vuonna 1965 Ruotsi esitti laulunsa kokonaan englanniksi, minkä takia laadittiin kielisääntö.
Säestys
Vuoteen 1998 asti Eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen, puhaltimineen ja komppiryhmineen. Jokainen maa lähetti kilpailuun oman kapellimestarin, joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä. 1970-luvulta lähtien toisenlaisten instrumenttien yleistyessä esityksessä saatettiin käyttää myös taustanauhaa. Useimmiten lauluyhtyeet eivät soittaneet oikeasti lavalla, vaan heidän säestyksenä tuli nauhalta. Tavoitteena oli, että taustanauhalta tulevaa soitantaa oli kyettävä jäljittelemään lavalla, mieluiten alkuperäisten soittajien esittäminä. Taustanauhojen ja orkesterin sekakäyttö yleistyi 1980-luvulla, kun musiikissa käytettiin enemmän elektronisia soittimia. Vuoden 1980 kilpailussa nähtiin ensimmäinen esitys ilman orkesterin säestystä. 1990-luvun alussa viisuissa pyrittiin kieltämään taustanauhat, mutta tuo sääntö ei ollut virallisesti voimassa, vaikka taustanauhan käyttö vähäksi aikaa vähenikin.lähde?
Vuodesta 1999 lähtien Euroviisuissa ei ole enää käytetty orkesteria ja musiikki on tullut aina taustanauhalta. Säännöissä ollaan kuitenkin ehdottomia siinä, että nauhat eivät saa missään nimessä sisältää mitään lauluosuuksia. Kaikki mahdollinen ihmisääni on esiintyjien esitettävä suorassa lähetyksessä. Tämän säännön rikkominen on johtanut esimerkiksi siihen että vuonna 1999 Kroatia menetti osan pisteistään.
Osallistujamaat
Euroviisulähetyksen pituutena on aina haluttu pitää korkeintaan kolmea tuntia,lähde? joten kappaleiden tulisi voida olla esitettävissä noin kolmessa minuutissa. Vuoteen 1992 asti kaikki halukkaat EBU:n jäsenmaat saivat osallistua halutessaan Euroviisuihin ilman rajoituksia. Vuonna 1993 kun Eurovisio ja Intervisio yhdistyivät ja myös Itä-Euroopan maat halusivat mukaan kilpailuun, osallistuvien maiden määrää oli rajoitettava siten, että edellisenä vuonna huonosti pärjänneet maat pakotettiin viettämään välivuotta. Vuodesta 1999 lähtien Ranskalla, Saksalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla on kuitenkin ollut pysyvä osallistumisoikeus, sillä ne ovat kilpailun suurimmat rahoittajamaat. Kyseisiä maita kutsutaankin Euroviisuissa BIG4-blokiksi. Koska kiinnostus viisuja kohtaan lisääntyi Euroopassa, vuoden 2003 alkupuolella EBU:ssa päätettiin muuttaa kilpailu kaksipäiväiseksi vuodesta 2004 lähtien, jolloin vuosittain viisuihin voi osallistua korkeintaan 40 maata, tosin Suomi rikkoi sääntöä vuonna 2007 42:lla osallistujamaalla. Suora finaalipaikka oli edellisen vuoden finaalin kymmenellä parhaiten menestyneellä maalla sekä BIG4-mailla. Muut joutuivat lunastamaan finaalipaikan ensimmäisenä kisapäivänä (usein torstai) järjestetyn karsintakilpailun, semifinaalin kautta. Eurovision laulukilpailun suosion edelleen kasvaessa päätettiin jakaa semifinaali kahteen osaan vuodesta 2008 lähtien. Uusien sääntöjen mukaan vain järjestäjä ja BIG4 ovat automaattisesti finaalissa. Karsintakilpailuissa valitaan kaksikymmentä maata loppukilpailuun, eikä niiden tuloksia ilmoiteta ennen loppukilpailun äänestyksen päättymistä. Karsintakilpailujen lopussa ilmoitetaan ainoastaan finaaliin selvinneet satunnaisessa järjestyksessä. Tätäkin systeemiä on pidetty joissain piireissä epäreiluna ja EBU on ollut miettimässä vaihtoehtoisia karsintatapoja.
Osallistujayhtiöiden on lähetettävä kilpailu suorana televisiolähetyksenä. Euroviisukilpailun isäntämaaksi pääsee edellisen kilpailun voittaja, mutta tästä kunniasta syntyvät suuret kulut ovat ajoittain muodostuneet ongelmaksi televisioyhtiöille.
Äänestys
Kilpailun voittajaksi valitaan laulu, joka saa eniten pisteitä äänestyksessä. Vuodesta 1957 lähtien jokaisessa maassa kokoontuivat tuomaristot ja pisteet jaettiin puhelinlinjojen välityksellä. Kilpailun järjestäjät ottavat suoran satelliittiyhteyden jokaiseen maan pistelautakunnan edustajaan, joka lukee annetut pisteet ääneen. Juontaja perinteisesti toistaa annetut pisteet englanniksi ja ranskaksi. Omaa maata ei saa äänestää. Vuonna 1997 viidessä maassa kokeiltiin puhelinäänestystä, joka otettiin jo seuraavana vuonna käyttöön lähes jokaisessa maassa. Keväällä 2003 mediassa puitiin paljon tutkimusta, jossa väitettiin Euroviisujen tuomaristojen sopineen pisteensä, yleensä naapurivaltioiden kanssa etukäteen. Tämän vuoksi EBU on määrännyt jokaisen maan käyttämään puhelinäänestystä ainoana mahdollisena tapana äänestää Euroviisuissa. Jokaisessa maassa istuu kuitenkin edelleen kahdeksanhenkinen raati, jonka tuloksia käytetään, mikäli puhelinäänestys epäonnistuisi. Raadin äänet otetaan käyttöön myös, mikäli puhelinääniä annetaan niin minimaalisen vähän, ettei se edusta tarpeeksi laajan joukon mielipidettä. Esimerkiksi Monacossa raadin ääniä käytetään säännöllisesti edelleen, sillä heillä puhelinääniä annetaan vain satakunta, siinä missä esimerkiksi Saksassa puhelinääniä kertyy vuosittain lähes miljoona.lähde? Puhelinäänestyksen aikana pisteidenjakajiksi on kutsuttu monia julkisuuden henkilöitä, useimmiten maan entisiä euroviisuedustajia. Raatiäänestyksen aikana pisteidenjakajat ovat yleensä olleet kunkin maan tuomariston puheenjohtajia. Vuoden 2009 Euroviisuista lähtien finaalissa käytetään sekatekniikkaa, jossa puolet pisteistä määritetään puhelinäänestyksen avulla ja puolet asiatuntijaraatien avulla.
Vuodesta 1975 lähtien äänestyskäytäntö on ollut sellainen, että jokaisessa maassa annetaan ääniä kymmenelle kyseisen maan mielestä parhaimmalle esitykselle. Paras esitys saa 12 pistettä, toiseksi paras 10 ja seuraavat kukin 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1 pistettä. Vuodesta 2006 lähtien pisteidenjakajat ovat ilmoittaneet pisteidenlaskun nopeuttamiseksi ääneen vain kolme suurinta pistemäärää, ja pienimmät pisteet ilmestyvät välittömästi ruutuun. Ennen vuotta 1975 viisuissa oli erilaisia äänestyskäytäntöjä, esimerkiksi jokaisella tuomarilla oli käytettävissään yksi ääni tai paikan päälle lähetettiin jokaisesta maasta kaksi tuomaria arvioimaan kaikki kappaleet samalla arvosteluasteikolla.
Vuonna 1969 saivat neljä parasta maata yhtä monta pistettä ja ne kaikki julistettiin voittajaksi, sillä Eurovisio-säännöissä ei mainittu menettelytapaa tasapelitilanteessa. Niinpä sääntöihin tehtiin vuonna 1975 lisäys, että voittajan ratkaisee tasatilanteessa suurimpien pistemäärien lukumäärä. Vuonna 1991 Ruotsi ja Ranska saivat saman pistemäärän ja yhtä monta kertaa täydet 12 pistettä, mutta koska Ruotsi oli saanut toiseksi suurimpia pisteitä (10) useammin kuin Ranska, Ruotsi julistettiin voittajaksi. Vuodesta 2004 lähtien tätäkin käytäntöä on muutettu siten, että tasatilanteessa korkeamman sijoituksen saa laulu, joka on saanut useammalta maalta pisteitä.
Semifinaalit
Vuodesta 2008 kummastakin semifinaalista valitaan 9 osallistujaa loppukilpailuun puhelinäänestyksillä. Kymmenes osallistuja valitaan "vararaatien" äänistä siten, että paikan saa eniten ääniä saanut niistä kappaleista, jotka eivät ole puhelinäänestyksessä yhdeksän eniten ääniä saaneen joukossa. Osallistujamaan on järjestettävä äänestys siinä semifinaalissa, johon se itse osallistuu. BIG4 jaetaan arvalla kahteen ryhmään, jotka äänestävät eri semifinaaleissa. Järjestäjämaalle arvotaan äänestysvelvollisuus jompaan kumpaan semifinaaliin.
Semifinaaleissa "naapurisovun" lieventämiseksi aiempina vuosina toisilleen eniten ääniä antaneet maat on pyritty sijoittamaan eri semifinaaleihin.
Eurovision laulukilpailut vuodesta 1990 lähtien [3]
Euroviisujen voittajat
- Pääartikkeli: Luettelo Eurovision laulukilpailun voittajista
Vuoteen 2009 mennessä menestynein maa on ollut Irlanti, joka on voittanut kisat seitsemän kertaa. Ranskalla, Luxemburgilla ja Isolla-Britannialla on viisi voittoa.
Suomen historiallisin vuosi Euroviisuissa on 2006, jolloin Lordi voitti sekä semifinaalin että itse finaalin. Molemmissa kilpailuissa Lordille ropsahti 292 pistettä, jolloin Lordi teki semifinaali/finaali-historiaa.
Kolme vuotta Suomen Euroviisuvoiton jälkeen, vuonna 2009 Moskovan kisoissa Norja sai finaalissa ennätykselliset 387 pistettä rikkoen Lordin ennen hallussa pitämän ennätyksen.
Katso myös
- Suomi Eurovision laulukilpailussa
- Eurovision tanssikilpailu
- Lasten Eurovision laulukilpailu
- Euroopan yleisradiounioni
- Asiavision laulukilpailu
Lähteet
- ↑ Historia Yle.fi. Yleisradio. Viitattu 25.8.2009.
- ↑ 62000A0185 EUR-Lex. 8.10.2002. EU. Viitattu 25.8.2009.
- ↑ History by year | Eurovision Song Contest
- ↑ Vuonna 1969 voitto jaettiin neljän maan kesken, koska säännöissä ei mainittu tasapeliä.
Kirjallisuutta
- Mari Pajala: Erot järjestykseen! Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria. väitöskirja. Jyväskylän yliopisto, 2006.
- John Kennedy O'Connor: Euroviisut – virallinen historia. Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 978-951-20-7007-7.
- Ismo Loivamaaa ja Juha Seitajärvi: Euroviisutriviaa vuosi vuodelta. Helmi, 2007.
- Asko Murtomäki: Finland 12 points!. Teos, 2007.
- Anna Muurinen: Euroviisut – kisastudion käsikirja. Nemo, 2007. ISBN 978-952-5613-30-8.
Aiheesta muualla
- Eurovision laulukilpailun viralliset sivut
- YLE:n Suomen euroviisukarsintojen sivut
- YLE Elävä arkisto: Euroviisut (Suomen kilpailukappaleita ja karsittuja esityksiä videoina)
- Kansainvälinen OGAE-euroviisuklubi
- EscToday, epävirallinen uutissivusto
.svg){kind=small}
| Aktiiviset |
Alankomaat · Albania · Armenia · Australia · Azerbaidžan · Belgia · Espanja · Georgia · Irlanti · Islanti · Israel · Italia · Itävalta · Kreikka · Kroatia · Kypros · Latvia · Liettua · Luxemburg · Malta · Moldova · Norja · Portugali · Puola · Ranska · Ruotsi · Saksa · San Marino · Serbia · Slovenia · Suomi · Sveitsi · Tanska · Tšekki · Ukraina · Viro · Yhdistynyt kuningaskunta |
|---|---|
| Epäaktiiviset |
Andorra · Bosnia ja Hertsegovina · Bulgaria · Marokko · Monaco · Montenegro · Pohjois-Makedonia · Romania · Slovakia · Turkki · Unkari · Valko-Venäjä · Venäjä |
| Entiset | |
| Epäonnistuneet yritykset |
Kazakstan · Kosovo · Libanon · Liechtenstein · Neuvostoliitto · Qatar · Tunisia |
| 1950-luku | |
|---|---|
| 1960-luku |
1960 · 1961 · 1962 · 1963 · 1964 · 1965 · 1966 · 1967 · 1968 · 1969 |
| 1970-luku |
1970 · 1971 · 1972 · 1973 · 1974 · 1975 · 1976 · 1977 · 1978 · 1979 |
| 1980-luku |
1980 · 1981 · 1982 · 1983 · 1984 · 1985 · 1986 · 1987 · 1988 · 1989 |
| 1990-luku |
1990 · 1991 · 1992 · 1993 · 1994 · 1995 · 1996 · 1997 · 1998 · 1999 |
| 2000-luku |
2000 · 2001 · 2002 · 2003 · 2004 · 2005 · 2006 · 2007 · 2008 · 2009 |
| 2010-luku |
2010 · 2011 · 2012 · 2013 · 2014 · 2015 · 2016 · 2017 · 2018 · 2019 |
| 2020-luku |
|
| 1950– | |
|---|---|
| 1960– |
Lontoo · Cannes · Luxemburg · Lontoo · Kööpenhamina · Napoli · Luxemburg · Wien · Lontoo · Madrid |
| 1970– |
Amsterdam · Dublin · Edinburgh · Luxemburg · Brighton · Tukholma · Haag · Lontoo · Pariisi · Jerusalem |
| 1980– |
Haag · Dublin · Harrogate · München · Luxemburg · Göteborg · Bergen · Bryssel · Dublin · Lausanne |
| 1990– |
Zagreb · Rooma · Malmö · Millstreet · Dublin · Dublin · Oslo · Dublin · Birmingham · Jerusalem |
| 2000– |
Tukholma · Kööpenhamina · Tallinna · Riika · Istanbul · Kiova · Ateena · Helsinki · Belgrad · Moskova |
| 2010– |
Oslo · Düsseldorf · Baku · Malmö · Kööpenhamina · Wien · Tukholma · Kiova · Lissabon · Tel Aviv |
| 2020– |
| Aktiiviset |
Alankomaat · Albania · Armenia · Australia · Azerbaidžan · Belgia · Espanja · Georgia · Irlanti · Islanti · Israel · Italia · Itävalta · Kreikka · Kroatia · Kypros · Latvia · Liettua · Luxemburg · Malta · Moldova · Norja · Portugali · Puola · Ranska · Ruotsi · Saksa · San Marino · Serbia · Slovenia · Suomi · Sveitsi · Tanska · Tšekki · Ukraina · Viro · Yhdistynyt kuningaskunta |
|---|---|
| Epäaktiiviset |
Andorra · Bosnia ja Hertsegovina · Bulgaria · Marokko · Monaco · Montenegro · Pohjois-Makedonia · Romania · Slovakia · Turkki · Unkari · Valko-Venäjä · Venäjä |
| Entiset | |
| Epäonnistuneet yritykset |
Kazakstan · Kosovo · Libanon · Liechtenstein · Neuvostoliitto · Qatar · Tunisia |
| 1950-luku | |
|---|---|
| 1960-luku |
1960 · 1961 · 1962 · 1963 · 1964 · 1965 · 1966 · 1967 · 1968 · 1969 |
| 1970-luku |
1970 · 1971 · 1972 · 1973 · 1974 · 1975 · 1976 · 1977 · 1978 · 1979 |
| 1980-luku |
1980 · 1981 · 1982 · 1983 · 1984 · 1985 · 1986 · 1987 · 1988 · 1989 |
| 1990-luku |
1990 · 1991 · 1992 · 1993 · 1994 · 1995 · 1996 · 1997 · 1998 · 1999 |
| 2000-luku |
2000 · 2001 · 2002 · 2003 · 2004 · 2005 · 2006 · 2007 · 2008 · 2009 |
| 2010-luku |
2010 · 2011 · 2012 · 2013 · 2014 · 2015 · 2016 · 2017 · 2018 · 2019 |
| 2020-luku |
|
| 1950– | |
|---|---|
| 1960– |
Lontoo · Cannes · Luxemburg · Lontoo · Kööpenhamina · Napoli · Luxemburg · Wien · Lontoo · Madrid |
| 1970– |
Amsterdam · Dublin · Edinburgh · Luxemburg · Brighton · Tukholma · Haag · Lontoo · Pariisi · Jerusalem |
| 1980– |
Haag · Dublin · Harrogate · München · Luxemburg · Göteborg · Bergen · Bryssel · Dublin · Lausanne |
| 1990– |
Zagreb · Rooma · Malmö · Millstreet · Dublin · Dublin · Oslo · Dublin · Birmingham · Jerusalem |
| 2000– |
Tukholma · Kööpenhamina · Tallinna · Riika · Istanbul · Kiova · Ateena · Helsinki · Belgrad · Moskova |
| 2010– |
Oslo · Düsseldorf · Baku · Malmö · Kööpenhamina · Wien · Tukholma · Kiova · Lissabon · Tel Aviv |
| 2020– |