Siirry sisältöön

Valko-Venäjä Eurovision laulukilpailussa

Wikipediasta
Valko-Venäjä
Paikallinen TV-asema BTRC (2004–2021)
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 16
Ensiesiintyminen 2004
Paras sijoitus 6. (2007)
Huonoin sijoitus 25. (2019)
Paras pistemäärä 145
Huonoin pistemäärä 18

Valko-Venäjä osallistui ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailuun vuonna 2004. Sen paras sijoitus on vuodelta 2007, jolloin Dmitri Koldun sijoittui kappaleellaan "Work Your Magic" kuudenneksi 145 pisteellä. Maan kaikki edustuskappaleet ovat olleet vuoden 2017 valkovenäjänkielistä kappaletta lukuun ottamatta englanninkielisiä.

Vuonna 2021 Valko-Venäjän edustajaksi valittiin Galasy ZMesta, mutta heidän kappaleensa hylättiin kahdesti poliittisen sisällön vuoksi, minkä seurauksena maa suljettiin kilpailusta. Vuonna 2021 maan yleisradioyhtiö BTRC erotettiin EBU:sta, joten Valko-Venäjän osallistuminen tulevaisuudessa on epätodennäköistä.

Kaksivaiheinen loppukilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 EBU:ssa päätettiin muuttaa laulukilpailun rakennetta. Semifinaali ja finaali käytiin kahtena eri päivänä ja laulukilpailuun voi osallistua korkeintaan 40 valtiota. Kansainvälisessä finaalissa suora finaalipaikka on edellisenä vuonna 10 parhaiten menestyneellä valtiolla sekä suurimmilla laulukilpailun rahoittajamailla Saksalla, Ranskalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla. Ne valtiot, jotka eivät päässeet suoraan finaaliin, kilpailevat finaalipaikasta semifinaalissa. 10 parhaiten menestynyttä valtiota semifinaalissa pääsevät finaaliin.

Vuosi Esittäjä Kappale Finaali Semifinaali Huom.
Sijoitus Pisteet Sijoitus Pisteet
2004 Alexandra & Konstantin ”My Galileo” 19 / 22 10 Maan ensiesitys. Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2005 Anželika Agurbaš ”Love Me Tonight” 13 / 25 67 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2006 Palina Smolava ”Mum” 22 / 23 10 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2007 Koldun Work Your Magic 6 / 24 145 4 / 28 176

Kaksi semifinaalia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 päätettiin ottaa käyttöön kahden semifinaalin järjestelmä, jossa suurimmat rahoittajamaat ja edellisen vuoden voittaja ovat automaattisesti finaalissa. Kaikki muut valtiot kilpailevat finaalipaikasta kahdessa semifinaalissa, joista jatkoon pääsee yhteensä 20 maata. Vuosina 2004–2010 Espanja, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa pääsivät automaattisesti finaaliin. Italia palasi kisoihin vuonna 2011 ja isona rahoittajamaana on automaattisesti finaalissa.[1]

Vuosi Esittäjä Kappale Finaali Semifinaali Huom.
Sijoitus Pisteet Sijoitus Pisteet
2008 Ruslan Alehno ”Hasta la vista” 17 / 19 27 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2009 Pjotr Jelfimov ”Eyes That Never Lie” 13 / 18 25 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2010 3+2 Butterflies 24 / 25 18 9 / 17 59
2011 Anastasija Vinnikava I Love Belarus 14 / 19 45 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2012 Litesound We Are the Heroes 16 / 18 35
2013 Alyona Lanskaja Solayoh 16 / 26 48 7 / 16 64
2014 TEO Cheesecake 15 / 26 43 5 / 15 87
2015 Uzari & Maimuna Time 12 / 16 39 Kappale ei läpäissyt semifinaalia

Uusi pisteidenlaskujärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 otettiin käyttöön uusi pisteidenlaskujärjestelmä, jolla halutaan pitää jännitys loppuun asti. Ennen vuotta 2016 voittaja saattoi selvitä jo hyvin varhaisessa vaiheessa pisteidenlaskua. Tämän ja usein moititun pisteiden vääristymisen takia haluttiin antaa molemmille äänestysryhmille täysin oma valta, joten pisteet jaettiin. Uudessa systeemissä jokaisen osallistujamaan raadit antavat pisteet 1–8, 10 ja 12. Sen jälkeen puhelinäänet julistetaan könttäsummina. Näin ollen voittaja selviää vasta kun eniten puhelinääniä saanut maa saa pisteet.

Vuosi Esittäjä Kappale Finaali Semifinaali Huom.
Sijoitus Pisteet Sijoitus Pisteet
2016 Ivan Help You Fly 12 / 18 84 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2017 NAVI Historyja maiho žytsja 17 / 26 83 9 / 18 110 Ensimmäinen laulu valkovenäjäksi.
2018 Alekseev Forever 16 / 19 65 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2019 Zena Like It 24 / 26 31 10 / 17 122
2020 VAL Da vidna Euroviisut peruttiin koronaviruspandemian vuoksi.
2021 Galasy ZMesta Ja nautšu tebja (I'll Teach You) Diskattiin kilpailusta kappaleen poliittisen sanoman takia

Valko-Venäjän äänestyshistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valko-Venäjän antamat pisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoastaan finaalissa annetut pisteet näkyvät taulukossa. Vuosina 2004–2006, 2008, 2009, 2011, 2012, 2015 ja 2016 Valko-Venäjä ei selviytynyt finaaleihin, mutta äänesti niissä.

Valko-Venäjän antamat pisteet 2004 lähtien
Maa20042005200620072008200920102011201220132014201520162017Pisteet
Venäjä Venäjä12121212128125128121224153
Ukraina Ukraina1001010106101010128171114
Azerbaidžan Azerbaidžan810667103010060
Armenia Armenia85715X210410052
Ruotsi Ruotsi405000X460010101150
Moldova Moldova708X04754XXX1045
Norja Norja041X5120X0340X1140
Georgia Georgia66712X0X30X34
Liettua LiettuaXX62X0X085X010X31
Kreikka Kreikka602325000660X030
Bulgaria BulgariaXX0XXXXX52429
Israel IsraelX80X408XXXX20124
Malta Malta050XX0XX370X5X20
Australia Australia67720
Belgia Belgia0XXXXX0XX0X84618
Unkari Unkari20XX000503818
Portugali PortugaliXXXX000XXXX1717
Puola Puola0XXX0XXX706217
Latvia LatviaX6000XXXXXX55X16
Viro ViroXXXXX4X040X7XX15
Ranska Ranska0000070000000411
Sveitsi SveitsiX100XXXX0XX0XXX10
Serbia ja Montenegro Serbia ja Montenegro7310
Turkki Turkki3000303X09
Kypros Kypros80XXXXXX0X0008
Suomi SuomiXX7100X0X00XXX8
Saksa Saksa000000080000008
Serbia Serbia71X000X00X8
Romania Romania01300010001028
Alankomaat Alankomaat0XXXXXXXX02X057
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia100003020000006
Kroatia Kroatia500X00XXXX005
Tanska TanskaX00X0001010XX35
Bosnia ja Hertsegovina Bosnia ja Herzegovina004000000X4
Slovenia SloveniaXXX4XXX0XX00XX4
Islanti Islanti0XXX0220000XXX4
Italia Italia30001004
Itävalta Itävalta0XX0XX00044
Espanja Espanja200000000000002
Pohjois-Makedonia EJT Makedonia0000XXXX2XXXXX2
Irlanti Irlanti0X00XX0010XXXX1
Lähteet[2][3][4][5][6][7][8][9][10][11][12][13][14][15]
X = maa ei selviytynyt finaaliin, – = maa ei osallistunut kilpailuun

Valko-Venäjän saamat pisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valko-Venäjä ei selviytynyt finaaleihin vuosina 2004–2006, 2008, 2009, 2011, 2012, 2015 ja 2016.

Valko-Venäjän saamat pisteet 2007 lähtien
Maa20072010201320142017Pisteet
Ukraina Ukraina1201261242
Venäjä Venäjä12202034
Georgia Georgia81250631
Moldova Moldova10345426
Azerbaidžan Azerbaidžan0771226
Armenia Armenia10058023
Israel Israel12031319
Latvia Latvia8000816
Malta Malta10020214
Pohjois-Makedonia EJT Makedonia7050012
Liettua Liettua7013112
Puola Puola700411
Viro Viro700029
Kreikka Kreikka501039
Montenegro Montenegro33107
Itävalta Itävalta00077
Kypros Kypros60006
Tšekki Tšekki235
Kroatia Kroatia00055
Unkari Unkari40004
Islanti Islanti400004
Bulgaria Bulgaria11024
Bosnia ja Hertsegovina Bosnia ja Herzegovina404
Serbia Serbia20002
Albania Albania200002
Portugali Portugali10001
Romania Romania100001
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia000011
Lähteet[5][8][11][12][15]
– = maa ei osallistunut kilpailuun

Kilpailusta sulkeminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valko-Venäjän oli alun perin tarkoitus osallistua vuoden 2021 kilpailuun Galasy ZMesta -yhtyeen kappaleella "Ya nauchi tebya (I'll teach you)" (suom: Opetan sinua), mutta se oli kilpailun järjestäjien mielestä liian poliittinen sanomaltaan. Yhtye yritti vielä vaihtaa kappalettaan mutta sekin oli sääntöjen vastainen, minkä seurauksena maa diskattiin vuoden 2021 kilpailusta pois.[16]

Heinäkuussa 2021 EBU päätti erottaa Valko-Venäjän yleisradioyhtiön BCTR:n jäsenyydestään maan epävakaan poliittisen tilanteen ja muiden levottomuuksien vuoksi. Tämän seurauksena Valko-Venäjää ei enää nähdä kilpailussa ainakaan vähään aikaan.[17]

  1. 43 nations on 2011 participants list! eurovision.tv. 31.12.2010. Viitattu 3.3.2012.
  2. Istanbul 2004 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. Kyiv 2005 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. Athens 2006 eurovision.tv. Arkistoitu 8.11.2017. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)
  5. 1 2 Helsinki 2007 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  6. Belgrade 2008 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  7. Moscow 2009 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  8. 1 2 Oslo 2010 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  9. Düsseldorf 2011 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  10. Baku 2012 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  11. 1 2 Malmö 2013 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  12. 1 2 Copenhagen 2014 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  13. Vienna 2015 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  14. Stockholm 2016 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  15. 1 2 Kyiv 2017 eurovision.tv. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  16. Valko-Venäjä hylättiin Euroviisuista: Vaihtoivat kappaleen, rikkoi taas sääntöjä www.iltalehti.fi. Viitattu 2.7.2021.
  17. Valko-Venäjää kohtaan uusi rangaistus – maa ei saa osallistua enää Euroviisuihin www.iltalehti.fi. Viitattu 2.7.2021.