Puola Eurovision laulukilpailussa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puola
Flag of Poland.svg
Paikallinen TV-asema TVP
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 20
Ensiesiintyminen 1994
Paras sijoitus 2. (1994)
Huonoin sijoitus 23. (2008, 2015)
Paras pistemäärä 166
Huonoin pistemäärä 10 (2015)
Viimeinen sija 1 (2008)

Puola on osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuodesta 1994 lähtien. Maa ei ole voittanut kertaakaan, mutta sen korkein sijoitus on toinen, jonka Edyta Górniak saavutti heti maan debyyttivuonna 1994 kappaleellaan To nie ja. Sen jälkeen Puolan menestys on ollut vaihtelevaa.

Vaikka Puolasta tuli EBU:n jäsenmaa vuonna 1993, Eurovision laulukilpailu näytettiin monesti maan televisiossa jo tätä ennen. Vuosina 2005 ja 2006 Puola on karsiutunut semifinaalissa sijoittumalla 11. sijalle, eli maa on ollut molempina vuosina ensimmäinen putoaja, sillä kymmenen parhaiten sijoittunutta maata pääsee finaaliin.

Puola on esittänyt viisi ensimmäistä kappalettaan puolan kielellä. Sen jälkeen puolaksi on laulettu osittain vuosina 2003, 2005, 2006, 2010 ja 2014 sekä kokonaan vuonna 2011. Puolan ja englannin kielten lisäksi Puola on käyttänyt kappaleissaan monta muutakin kieltä. Ich Troje, joka edusti Puolaa vuosina 2003 ja 2006, sisällytti monikielisiin kappaleisiinsa puolaa, saksaa, venäjää, englantia ja espanjaa. Espanjaa on käytetty myös vuonna 2004 ja venäjää 2005.

Vuonna 2012 Puola ei osallistunut kilpailuun, koska maa järjesti jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2012.

Sijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Esittäjä Kappale Sijoitus Pisteet Huom.
1994 Edyta Górniak To nie ja 2 / 25 166
1995 Justyna ”Sama” 18 / 23 15
1996 Kasia Kowalska ”Chcę znać swój grzech...” 15 / 23 31
1997 Anna Maria Jopek ”Ale jestem” 11 / 25 54
1998 Sixteen ”To Takie Proste” 17 / 25 19
1999 Mietek Szczesniak ”Przytul mnie mocno” 18 / 25 17
2001 Andrzej 'Piasek' Piaseczny ”2 Long” 20 / 23 11
2003 Ich Troje ”Keine Grenzen - Żadnych Granic” 7 / 26 90

Kaksivaiheinen loppukilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 EBU:ssa päätettiin muuttaa laulukilpailun rakennetta. Semifinaali ja finaali käytiin kahtena eri päivänä ja laulukilpailuun voi osallistua korkeintaan 40 valtiota. Kansainvälisessä finaalissa suora finaalipaikka on edellisenä vuonna 10 parhaiten menestyneellä valtiolla sekä suurimmilla laulukilpailun rahoittajamailla Saksalla, Ranskalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla. Ne valtiot, jotka eivät päässeet suoraan finaaliin, kilpailevat finaalipaikasta semifinaalissa. 10 parhaiten menestynyttä valtiota semifinaalissa pääsevät finaaliin.

Vuosi Esittäjä Kappale Finaali Semifinaali Huom.
Sijoitus Pisteet Sijoitus Pisteet
2004 Blue Cafe ”Love Song” 17 / 24 27 Suora finaalipaikka edellisvuoden sijoituksen ansiosta
2005 Ivan & Delfin ”Czarna dziewczyna” 11 / 25 81 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2006 Ich Troje ”Follow My Heart” 11 / 23 70 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2007 The Jet Set ”Time To Party” 14 / 28 75 Kappale ei läpäissyt semifinaalia

Kaksi semifinaalia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 päätettiin ottaa käyttöön kahden semifinaalin järjestelmä, jossa suurimmat rahoittajamaat ja edellisen vuoden voittaja ovat automaattisesti finaalissa. Kaikki muut valtiot kilpailevat finaalipaikasta kahdessa semifinaalissa, joista jatkoon pääsee yhteensä 20 maata. Vuosina 2004–2010 Espanja, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa pääsivät automaattisesti finaaliin. Italia palasi kisoihin vuonna 2011 ja isona rahoittajamaana on automaattisesti finaalissa.[1]

Vuosi Esittäjä Kappale Finaali Semifinaali Huom.
Sijoitus Pisteet Sijoitus Pisteet
2008 Isis Gee For Life 23 / 25 14 10 / 19 42 Finaaliin tuomariäänin, finaalissa jaettu viimeinen sija
2009 Lidia Kopania I Don’t Wanna Leave 12 / 19 43 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2010 Marcin Mroziński Legenda 13 / 17 44 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2011 Magdalena Tul Jestem 19 / 19 18 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2014 Donatan & Cleo My Słowianie - We Are Slavic 14 / 26 62 8 / 15 70
2015 Monika Kuszyńska In the Name of Love 23 / 27 10 8 / 17 57

Uusi pisteidenlaskujärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 otettiin käyttöön uusi pisteidenlaskujärjestelmä, jolla halutaan pitää jännitys loppuun asti. Ennen vuotta 2016 voittaja saattoi selvitä jo hyvin varhaisessa vaiheessa pisteidenlaskua. Tämän ja usein moititun pisteiden vääristymisen takia haluttiin antaa molemmille äänestysryhmille täysin oma valta, joten pisteet jaettiin. Uudessa systeemissä jokaisen osallistujamaan raadit antavat pisteet 1-8, 10 ja 12. Sen jälkeen puhelinäänet julistetaan könttäsummina. Näin ollen voittaja selviää vasta kun eniten puhelinääniä saanut maa saa pisteet.

Vuosi Esittäjä Kappale Finaali Semifinaali Huom.
Sijoitus Pisteet Sijoitus Pisteet
2016 Michał Szpak Color of Your Life 8 / 26 229 6 / 18 151
2017 Kasia Moś Flashlight 22 / 26 64 9 / 18 119
2018

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 43 nations on 2011 participants list! 31.12.2010. Viitattu 23.10.2016.


Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.