Israel Eurovision laulukilpailussa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Israel
Flag of Israel.svg
Paikallinen TV-asema Kan
Toiminut isäntämaana 1979, 1999
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 41
Ensiesiintyminen 1973
Paras sijoitus 1. (1978, 1979, 1998, 2018)
Huonoin sijoitus 24. (1993, SF: 2007)
Paras pistemäärä 529 (2018)
Huonoin pistemäärä 4 (1993, 2006)

Israel osallistui Eurovision laulukilpailuun ensimmäisen kerran vuonna 1973. Maa on voittanut kilpailun neljä kertaa: vuosina 1978, 1979, 1998 ja 2018. Vuoden 1998 voitto oli erityisen kohuttu, kun sen voitti transsukupuolinen laulajatar Dana International. Israel on kilpaillut vuosina 1973–2016 39 kertaa. Maa on ohittanut viisi kilpailua: 1980 (vaikka se oli voittanut vuonna 1979), 1984, 1994, 1996 ja 1997.

Israel on käyttänyt monessa kappaleessaan kansalliskieltään hepreaa. Joissakin lauluissa on käytetty myös englantia. Vuonna 2009 lavalla nähtiin ensimmäistä kertaa Israelin arabi laulamassa arabian kielellä.lähde?

Vetäytymisvaara 2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos Israel olisi vuonna 2011 valittu esiintymään ensimmäisessä semifinaalissa, maan olisi täytynyt vetäytyä kilpailusta, sillä ensimmäinen semifinaali järjestettiin Israelin itsenäisyyspäivänä Jom ha'atsma'utina, jolloin työnteko on israelilaisilta kielletty. Israel sai kuitenkin EBU:lta luvan esiintyä toisessa semifinaalissa ja saattoi näin osallistua vuoden 2011 kilpailuun.lähde?

Edustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Artisti Kappale Finaali Pisteet Semifinaali Pisteet
1973 Ilanit "Ey Sham" (אי שם) 4 97
1974 Kaveret "Natati La Khayay" (נתתי לה חיי) 7 11
1975 Shlomo Artzi "At Va'Ani" (את ואני) 11 40
1976 Chocolat, Menta, Mastik "Emor Shalom" (אמור שלום) 6 77
1977 Ilanit "Ahava Hi Shir Lishnayim"
(אהבה היא שיר לשניים)
11 49
1978 Izhar Cohen & the Alphabeta "A-Ba-Ni-Bi" (א-ב-ני-בי) 1 157
1979 Gali Atari & Milk and Honey "Hallelujah" (הללויה) 1 125
1981 Hakol Over Habibi "Halayla" (הלילה) 7 56
1982 Avi Toledano "Hora" (הורה) 2 100
1983 Ofra Haza "Khay" (חי) 2 136
1985 Izhar Cohen "Olé, Olé" (עולה, עולה) 5 93
1986 Moti Giladi & Sarai Tzuriel "Yavo Yom" (יבוא יום) 19 7
1987 Datner & Kushnir "Shir Habatlanim" (שיר הבטלנים) 8 73
1988 Yardena Arazi "Ben Adam" (בן אדם) 7 85
1989 Gili & Galit "Derekh Hamelekh" (דרך המלך) 12 50
1990 Rita "Shara Barkhovot" (שרה ברחובות) 18 16
1991 Duo Datz "Kan" (כאן) 3 139
1992 Dafna Dekel "Ze Rak Sport" (זה רק ספורט) 6 85
1993 Sarah'le Sharon & The Shiru Group "Shiru" (שירו) 24 4
1995 Liora "Amen" (אמן) 8 81
1998 Dana International "Diva" (דיווה) 1 172
1999 Eden "Yom Huledet (Happy Birthday)" (יום הולדת) 5 93
2000 PingPong "Sameach" (שמח) 22 7
2001 Tal Sondak "En Davar" (אין דבר) 16 25
2002 Sarit Hadad "Nadlik Beyakhad Ner (Light A Candle "
(נדליק ביחד נר)
12 37
2003 Lior Narkis Milim La'Ahava" (מילים לאהבה) 19 17
2004 David D'Or "Leha'amin" (להאמין) X X 11 57
2005 Shiri Maimon "HaSheket SheNish'ar" (השקט שנשאר) 4 154 7 158
2006 Eddie Butler "Together We Are One" (זה הזמן) 23 4 X X
2007 Teapacks "Push the Button" (כפתור אדום) X X 24 17
2008 Bo'az Ma'uda "The Fire In Your Eyes" (כאילו כאן) 9 124 5 104
2009 Noa & Mira Awad "There Must Be Another Way" (עינייך) 16 53 7 75
2010 Harel Skaat "Milim" (מילים) 14 71 8 71
2011 Dana International "Ding Dong" X X 15 38
2012 Izabo "Time" X X 13 33
2013 Moran Mazor "Rak Bishvilo" X X 14 40
2014 Mei Finegold "Same Heart" X X 14 19
2015 Nadav Guedj "Golden Boy" 9 97 3 151
2016 Hovi Star "Made of Stars" 14 135 7 147
2017 Imri Ziv "I Feel Alive" 23 39 3 207
2018 Netta Barzilai "Toy" 1 529 1 283
  • Vuonna 1996 Israel ei läpäissyt kilpailun esikarsintakierrosta.

Kapellimestarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1956–1998 Eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen, puhaltimineen ja komppiryhmineen. Jokainen maa lähetti kilpailuun oman kapellimestarin, joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä.[1] Israelin kappale esitettiin ilman orkesterisäestystä vuoden 1998 kilpailussa.

Israelin kapellimestarit
1973–1995
Vuosi Nimi
1973 Nurit Hirsh
1974 Yonatan Rechter
1975 Eldad Shrem
1976 Matti Caspi
1977 Eldad Shrem
1978 Nurit Hirsh
1979 Kobi Oshrat
1981 Eldad Shrem
1982 Silviu Nansi Brandes
1983
1985 Kobi Oshrat
1986 Yoram Zadok
1987 Kobi Oshrat
1988 Eldad Shrem
1989 Shaike Paikov
1990 Rami Levin
1991 Kobi Oshrat
1992
1993 Amir Frohlich
1995 Gadi Goldman

[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Facts & figures eurovision.tv. eurovision.tv. Viitattu 17.3.2018. (englanniksi)
  2. Detailed overview: conductors for Israel andtheconductoris.eu. Viitattu 17.3.2018.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.