Georgia Eurovision laulukilpailussa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Georgia
Flag of Georgia.svg
Paikallinen TV-asema GPB
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 10
Ensiesiintyminen 2007
Paras sijoitus 9. (2010, 2011)
Huonoin sijoitus 20. (2016)
Paras pistemäärä 136
Huonoin pistemäärä 50 (2013)
Viimeinen sija 1 (SF: 2014)

Georgia osallistui vuonna 2007 Helsingissä ensimmäistä kertaa Eurovision laulukilpailuun. Se ilmoitti osallistumisestaan vuoden 2007 kilpailuun 27. lokakuuta 2006. Georgia oli jo jonkin aikaa ollut pätevä osallistumaan Euroviisuihin, mutta maan televisioyhtiö koki osallistumisen ajankohtaiseksi vasta tuolloin.

Georgiaa edusti vuonna 2007 Sopo Khalvaši kappaleella Visionary Dream (suom. näkijän uni) ja seuraavana vuonna edusti laulaja Diana Ghurtskaia kappaleella Peace Will Come (suom. rauha tulee).

Georgia ilmoitti elokuussa 2008, että se jää pois vuoden 2009 laulukilpailusta Etelä-Ossetian sodan vuoksi[1]. Myöhemmin maa päätti sittenkin osallistua kilpailuun, koska Georgia voitti Lasten Eurovision laulukilpailussa ja sai Venäjältä 12 pistettä[2]. Maa valitsi ehdokkaakseen Stefane & 3G:n esittämän kappaleen We Don't Wanna Put In. Euroopan yleisradiounioni tulkitsi laulun sanat poliittisiksi, mikä on vastoin Eurovision laulukilpailun sääntöjä. Esityskappale hylättiin ja Georgiaa pyydettiin joko kirjoittamaan uudet sanat tai lähettämään kokonaan uusi kappale.[3] Maa kieltäytyi ja vetäytyi vuoden 2009 laulukilpailusta[4].

Vuonna 2012 Georgia karsiutui ensimmäisen kerran finaalista. "I'm a Joker" oli myös ensimmäinen laulu, jossa kuultiin osittain georgian kieltä, muut kappaleet on laulettu englanniksi.

Vuoden 2014 Euroviisuissa Georgian tuomariäänestyksessä tapahtui rikkomus, jota EBU ei sen kummemmin ole tuonut julkisuuteen. Rikkomus on kuitenkin sen verran vakava, että Georgia voi joutua kilpailukieltoon.

Georgian sijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksivaiheinen loppukilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailu muutettiin vuonna 2004 kaksiosaiseksi. Semifinaali ja finaali käytiin kahtena eri päivänä ja laulukilpailuun voi osallistua korkeintaan 40 valtiota. Finaalissa suora finaalipaikka on edellisenä vuonna 10 parhaiten menestyneellä valtiolla sekä suurimmilla laulukilpailun rahoittajamailla Saksalla, Ranskalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla. Semifinaalista pääsee jatkoon 10 maata.

Vuosi Artisti(t) Kappale Finaali Pisteet Semifinaali Pisteet
2007 Sopo Khalvaši Visionary Dream 12 / 24 97 8 / 28 123

Kaksi semifinaalia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 otettiin käyttöön kahden semifinaalin järjestelmä, jossa suurimmat rahoittajamaat ja edellisen vuoden voittaja ovat automaattisesti finaalissa. Kaikki muut valtiot taistelevat finaalipaikasta kaksiosaisessa semifinaalissa, josta finaaliin pääsee 20 maata.

Vuosi Artisti(t) Kappale Finaali Pisteet Semifinaali Pisteet Lisätietoja
2008 Diana Ghurtskaia Peace Will Come 11 / 25 83 5 / 19 107
2009 Stephane & 3G We Don't Wanna Put In Vetäytyi kisoista
2010 Sofia Nižaradze Shine 9 / 25 136 3 / 17 106
2011 Eldrine One More Day 9 / 25 110 6 / 19 74
2012 Anri Jokhadze I'm a Joker 14 / 18 36 Esitys ei läpäissyt semifinaalia
2013 Nodi Tatišvili & Sophie Gelovani Waterfall 15 / 26 50 10 / 17 63
2014 The Shin & Mariko Ebralidze Three minutes to Earth 15 / 15 15 Esitys ei läpäissyt semifinaalia. Viimeinen sija.
2015 Nina Sublatti Warrior 11 / 27 51 4 / 16 98

Uusi pisteidenlaskujärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 otettiin käyttöön uusi pisteidenlaskujärjestelmä, jolla halutaan pitää jännitys loppuun asti.[5] Ennen vuotta 2016 voittaja saattoi selvitä jo hyvin varhaisessa vaiheessa pisteidenlaskua. Tämän ja usein moititun pisteiden vääristymisen takia haluttiin antaa molemmille äänestysryhmille täysin oma valta, joten pisteet jaettiin. Uudessa systeemissä jokaisen osallistujamaan raadit antavat pisteet 1-8, 10 ja 12. Sen jälkeen puhelinäänet julistetaan könttäsummina. Näin ollen voittaja selviää vasta kun eniten puhelinääniä saanut maa saa pisteet.

Vuosi Esittäjä Laulu Finaali Semifinaali Lisätietoja
Sijoitus Pisteet Sijoitus Pisteet
2016 Nika Kotšarov & Young Georgian Lolitaz Midnight Gold 20 / 26 104 9 / 18 123
2017 Tako Gatšetšiladze Keep the Faith 11 / 18 99 Esitys ei läpäissyt semifinaalia
2018

Georgian äänestyshistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgian antamat pisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoastaan finaalissa annetut pisteet näkyvät taulukossa. Georgia ei osallistunut kisoihin 2009. Vuosina 2012, 2014 ja 2017 Georgia ei päässyt finaaleihin, mutta sai äänestää niissä.

Georgian antamat pisteet 2007 lähtien
Maa 2007 2008 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Pisteet
Armenia Armenia 12 12 10 X 10 12 12 12 13 93
Azerbaidžan Azerbaidžan 7 8 8 10 12 7 10 7 22 91
Ukraina Ukraina 10 10 7 10 6 8 6 22 4 83
Venäjä Venäjä 7 8 0 4 5 6 8 5 8 51
Liettua Liettua 0 X X 12 12 1 X 3 10 X 38
Ruotsi Ruotsi 0 0 X 1 8 0 2 7 6 9 33
Valko-Venäjä Valko-Venäjä 8 X 12 X X 5 0 X X 6 31
Italia Italia 7 4 2 0 8 0 7 28
Norja Norja X 5 6 X 0 4 0 0 X 7 22
Turkki Turkki 2 6 5 X 7 20
Portugali Portugali X 0 0 X X X X 20 20
Kreikka Kreikka 4 4 0 6 1 0 4 0 X 0 19
Latvia Latvia 0 2 X X X X X 4 13 X 19
Itävalta Itävalta 0 3 X X 10 0 0 5 18
Belgia Belgia X X 0 X X 0 X 6 10 0 16
Bulgaria Bulgaria 0 X X X X X 3 13 16
Israel Israel X 3 4 X X X X 1 3 0 11
Moldova Moldova 3 X 1 5 0 0 X X X 0 9
Ranska Ranska 0 0 0 2 0 0 0 0 4 3 9
Australia Australia 0 9 0 9
Unkari Unkari 5 X 0 0 0 0 0 2 0 7
Saksa Saksa 0 0 0 0 2 0 5 0 1 0 7
Tanska Tanska X 0 0 0 0 7 0 X X 0 7
Serbia Serbia 6 0 0 0 0 X 0 0 X 6
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 0 0 3 0 0 0 3 0 0 0 6
Kypros Kypros X X 0 X X X 0 0 6 6
Puola Puola X 0 X X 0 0 4 0 4
Albania Albania X 0 0 X 3 X X 0 X X 3
Kroatia Kroatia X 1 X X X X 2 0 3
Malta Malta X X X X 0 3 0 X 0 X 3
Espanja Espanja 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2
Viro Viro X X X 0 0 0 X 2 X X 2
Makedonia EJT Makedonia 1 X X X 0 X X X X X 1
Sveitsi Sveitsi X X X 0 X X 1 X X X 1
Alankomaat Alankomaat X X X X X 0 0 X 0 1 1
Lähteet [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13] [14] [15]
X = maa ei selviytynyt finaaliin, – = maa ei osallistunut kilpailuun

Georgian saamat pisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoastaan finaalissa annetut pisteet näkyvät taulukossa. Georgia ei osallistunut kilpailuun 2009. Maa ei selviytynyt finaaliin vuonna 2012, 2014, ja 2017. Vuodesta 2004 lähtien myös semifinaaleissa karsiutuneet maat ovat voineet äänestää finaalissa.

Georgian saamat pisteet 2007 lähtien
Maa 2007 2008 2010 2011 2013 2015 2016 Pisteet
Armenia Armenia 5 10 12 10 10 10 18 75
Liettua Liettua 12 5 12 12 8 6 14 69
Ukraina Ukraina 8 8 7 12 7 9 51
Venäjä Venäjä 7 7 10 6 5 5 5 45
Azerbaidžan Azerbaidžan 4 8 10 10 10 1 43
Valko-Venäjä Valko-Venäjä 6 6 7 12 0 3 0 34
Kreikka Kreikka 3 4 5 8 5 2 5 33
Moldova Moldova 4 3 5 7 3 5 0 27
Puola Puola 5 0 4 7 0 8 24
Turkki Turkki 5 4 5 8 22
Viro Viro 5 5 8 3 0 1 0 22
Belgia Belgia 6 0 4 0 0 1 7 18
Latvia Latvia 6 8 0 0 0 0 2 16
Israel Israel 6 2 5 2 0 0 0 15
Kypros Kypros 1 7 5 0 0 0 0 13
San Marino San Marino 0 7 0 0 6 13
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 0 0 0 0 0 0 12 12
Bulgaria Bulgaria 0 0 6 1 0 3 10
Unkari Unkari 2 0 5 0 3 0 10
Kroatia Kroatia 2 0 7 0 0 0 0 9
Tšekki Tšekki 1 4 4 0 9
Saksa Saksa 0 0 0 0 0 0 8 8
Suomi Suomi 7 0 0 0 0 0 0 7
Irlanti Irlanti 1 0 5 0 0 0 0 6
Ruotsi Ruotsi 0 0 6 0 0 0 0 6
Italia Italia 0 0 0 6 6
Malta Malta 0 5 0 0 0 0 0 5
Bosnia ja Hertsegovina Bosnia ja Hertsegovina 1 0 4 0 5
Makedonia EJT Makedonia 0 0 5 0 0 0 0 5
Slovenia Slovenia 2 0 1 0 0 0 0 3
Alankomaat Alankomaat 2 0 0 0 0 0 0 2
Islanti Islanti 0 0 2 0 0 0 0 2
Montenegro Montenegro 0 0 0 0 2 0 0 2
Portugali Portugali 0 1 0 0 0 1
Espanja Espanja 0 0 1 0 0 0 1
Norja Norja 0 0 1 0 0 0 0 1
Sveitsi Sveitsi 0 0 1 0 0 0 0 1
Australia Australia 1 0 1
Lähteet [6] [7] [8] [9] [11] [13] [14]
– = maa ei osallistunut kilpailuun

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Esctoday: Georgia will not participate in Moscow Eurovision
  2. Oikotimes: GPB proudly changes decision and enters Eurovision 2009
  3. Eurovision.tv Georgian song lyrics do not comply with Rules
  4. Esctoday: Georgia withdraws from Eurovision Song Contest 2009
  5. Biggest change to Eurovision Song Contest voting since 1975 18.2.2016. Viitattu 24.6.2017.
  6. a b Eurovision Song Contest 2007 (Scoreboard) Viitattu 14.3.2011. (englanniksi)
  7. a b Eurovision Song Contest 2008 (Scoreboard) Viitattu 14.3.2011. (englanniksi)
  8. a b Eurovision Song Contest 2010 (Scoreboard) Viitattu 14.3.2011. (englanniksi)
  9. a b Eurovision Song Contest 2011 (Scoreboard) Viitattu 18.5.2011. (englanniksi)
  10. Eurovision Song Contest 2012 Grand Final (Scoreboard) Viitattu 19.2.2013. (englanniksi)
  11. a b Malmö 2013 Viitattu 25.5.2017. (englanniksi)
  12. Copenhagen 2014 Viitattu 25.5.2017. (englanniksi)
  13. a b Vienna 2015 Viitattu 25.5.2017. (englanniksi)
  14. a b Stockholm 2016 Viitattu 25.5.2017. (englanniksi)
  15. Kyiv 2017 Viitattu 25.5.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.