Krisse Salminen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Krisse Salminen
Henkilötiedot
Koko nimi Heidi Kristiina Salminen
Syntynyt 28. toukokuuta 1976 (ikä 43)
Hollola, Suomi
Ammatti näyttelijä
stand up -koomikko
Puoliso Jarkko Luoma
Näyttelijä
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Heidi Kristiina ”Krisse” Salminen (s. 28. toukokuuta 1976 Hollola)[1] on suomalainen stand up -koomikko ja näyttelijä. Hän on tunnettu Krisse-roolihahmostaan.

Ura viihdetaiteilijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salminen aloitti stand up -koomikon uransa marraskuussa 2001. Seuraavana vuonna hänet valittiin vuoden stand up -tulokkaaksi.[2] Salminen nousi Krisse-hahmollaan kuuluisuuteen vuonna 2003 esiintymällä Hyppönen-Enbuske Experience -keskusteluohjelmassa. Krisse toimi ohjelmassa seurapiirireportterina ja herätti aluksi hieman hämmennystäkin, sillä osa katsojista luuli hahmoa oikeaksi ihmiseksi. Ohjelmasta saatu suuri suosio poiki vuoden 2003 syyskuuksi Krisselle oman ohjelman Krisse Show’n Neloselle.

Salminen on sittemmin ansioitunut myös muissa rooleissa. Kesällä 2006 hän esitti Lumikin ilkeää äitipuolta Turun kesäteatterissa Vartiovuorella. Seuraavana kesänä oli vuorossa Uuden iloisen teatterin näytelmä Da Lintsi -koodi Linnanmäen Peacock-teatterissa. Salminen on myös ääninäyttelijä: hän on tehnyt ääniroolin animaatioelokuvissa Robots, Keisarin salaisuus, Shrek kolmas ja Toy Story 3.

Suurimman yleisönsä Krisse Salminen sai esiinnyttyään yllätysjuontajana Suomessa järjestetyn vuoden 2007 Eurovision laulukilpailun finaalissa. Samana vuonna Krisse Show -ohjelma päätettiin lopettaa, ja korvata se samana syksynä alkaneella matkailuohjelmalla Krisse Road Show. Teatteriuraansa Salminen jatkoi kesällä 2008 esiintymällä toisen kerran UIT:n revyyssä nimeltä Kymmenen sketsiä, jotka muuttivat maailman.

Krisse Salminen on voittanut viisi palkintoa roolityöstään Krissenä. Vuonna 2004 hän sai yhden HUIPS-palkinnon parhaana koomikkona kuin myös yhden Venlan sekä kolme Telvis-palkintoa parhaana naisesiintyjänä. Vuonna 2009 Krisse aloitti veljensä Eppu Salmisen kanssa ohjelman nimeltä Ne Salmiset.

Vuonna 2012 Salminen osallistui Tanssii tähtien kanssa -kisaan tanssiparinaan tanssinopettaja Matti Puro. He voittivat kisan 2. joulukuuta 2012. Heidän kanssaan finaalissa kilpailivat Antonio Flores ja Disa Kortelainen.[3]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krisse Salmisen vanhemmat ovat televisiovisailuistaan tuttu Reijo Salminen ja näyttelijä Kaarina Turunen. Hänen veljensä Eppu Salminen on myös näyttelijä. Krisse on näyttelijä-laulaja Roope Salmisen täti.[4]

Krisse Salminen elää nykyään avioliitossa tuottaja Jarkko Luoman kanssa. He ovat seurustelleet vuodesta 2007, ja heille syntyi tytär toukokuussa 2010[5]. Naimisiin Luoma ja Salminen menivät 28. lokakuuta 2011[6].

Salminen oli aikaisemmin avoliitossa yli neljä vuotta taikuri Jori A. Kopposen kanssa. Suhde kesti vuoden 2007 tammikuuhun saakka. Parilla on yksi poika.[7]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit löytyvät omasta luettelostaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]