Johnny Logan
Johnny Logan | |
---|---|
![]() Johnny Logan, 2024 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 13. toukokuuta 1954 Frankston, Australia |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | Mr Eurovision, King of Eurovision |
Laulukielet | englanti |
Aktiivisena | 1978– |
Tyylilajit | pop |
Soittimet | laulu, kitara |
Aiheesta muualla | |
www.johnnylogan.com | |
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Johnny Logan, oikealta nimeltään Seán Patrick Michael Sherrard (s. 13. toukokuuta 1954 Frankston, Australia) on irlantilainen laulaja. Hän on voittanut Eurovision laulukilpailun kahdesti laulajana ja kahdesti kappaleen säveltäjänä, eli käytännössä koko kilpailun yhteensä kolme kertaa. Hän on ainoa Eurovision laulukilpailun kolmesti voittanut ihminen. Uransa aikana Logan on julkaissut 40 singleä ja 19 albumia.
Loganin isä oli tunnettu irlantilainen tenori Patrick O'Hagan, joka esiintyi muun muassa kolmesti Valkoisessa talossa Washingtonissa. Perhe muutti takaisin Irlantiin Johnnyn ollessa kolmen vuoden ikäinen. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan hän soitti kitaraa ja kirjoitti lauluja. Koulun jälkeen hän toimi sähköasentajana ja esiintyi folk- ja blues-klubeilla.
Ensimmäisen euroviisuvoittonsa Logan saavutti 1980 Haagissa Alankomaissa Shay Healyn kappaleella "What's Another Year?". Toisen voittonsa hän nappasi 1987 Brysselissä Belgiassa omalla kappaleellaan "Hold Me Now". Vuonna 1992 Malmössä Ruotsissa käydyn kilpailun voitti Linda Martin Loganin kirjoittamalla kappaleella "Why Me?" [1]. Aikaisemmin Martinin esittämä Loganin kirjoittama kappale oli lähellä voittoa vuonna 1984 Luxemburgissa, kun "Terminal 3" sijoittui toiseksi voiton mentyä ruotsalaiselle Herreysille kappaleella "Diggi-loo diggi-ley".
Johnny Logan on ollut naimisissa vaimonsa Ailís Sherrardin kanssa vuodesta 1976 ja pariskunnalla on kolme poikaa. Pojista Jack on soittanut isänsä taustayhtyeessä.[1]
Loganin vuonna 2023 kuollut isoveli Michael "Mick" Sherrard toimi hänen kitaristinaan.[2]
Johnny Logan on ollut absolutisti vuodesta 2005.
24. kesäkuuta 2025 Johnny Loganille myönnettiin filosofian kunniatohtorin arvo.[3]
Suomalaisessa televisiossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomalaisilla tv-kanavilla Johnny Logan on esiintynyt Eurovision laulukilpailujen lisäksi useasti. Viimeisimmän Eurovision laulukilpailuvoittonsa jälkeen 6. kesäkuuta 1992 Logan esiintyi erikoisvieraana Lahden kaupunginteatterista lähetetyssä Yle TV1:n Keskiyön auringon laulufestivaalissa (Midnight Sun Song Festival)[4] ja 11. helmikuuta 1998 TV1 lähetti Sunny Notes Oy:n tuottaman ohjelman Mr. Euroviisu – Johnny Logan [5]. Tv-ohjelman konserttiosuudet oli nauhoitettu Johnny Loganin Kulttuuritalon konsertista Helsingissä 3. helmikuuta 1998.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Iltalehti 11.5.1992: Johnny Logan on ilmiö
- ↑ Viisuvoittajaa kohtasi suuri suru www.iltalehti.fi. Viitattu 6.11.2023.
- ↑ RTÉ broadcaster Marty Morrissey and Eurovision winner Johnny Logan awarded Honorary Doctorates of Philosophy Irish Independent. 24.6.2025. Viitattu 6.7.2025. (englanniksi)
- ↑ Katso-lehti 6.6.1992
- ↑ Ilta-Sanomat 11.2.1998