Laila Kinnunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laila Kinnunen
Laila Kinnunen vuonna 1965.
Laila Kinnunen vuonna 1965.
Henkilötiedot
Koko nimi Laura Annikki Mišić (o.s. Kinnunen)
Syntynyt8. marraskuuta 1939
Helsingin maalaiskunta
Kuollut26. lokakuuta 2000 (60 vuotta)
Heinävesi
Ammatti laulaja
Puoliso Armando Fugazza (1960–1964)
Ville-Veikko Salminen (1967–1970)
Milan Mišić (1971–1972)
Lapset Milana Misic
Muusikko
Taiteilijanimi Laila KinnunenView and modify data on Wikidata
Laulukielet suomi, englanti, saksa, ruotsi, espanja, italia, ranska, venäjä, afrikaans, unkari, heprea
Aktiivisena 1955–1980
Levy-yhtiöt Scandia, Benita Records

Laura Annikki (Laila) Kinnunen (vuodesta 1971 Mišić; 8. marraskuuta 1939 Vantaa26. lokakuuta 2000 Heinävesi[1]) oli suomalainen iskelmälaulaja. Hän oli yksi 1960-luvun suosituimmista naislaulajista Suomessa. Kinnunen oli äänityypiltään sopraano.

Varhaisvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laila Kinnunen syntyi nykyisellä Vantaalla Helsingin maalaiskunnassa viisilapsiseen perheeseen. Hänen vanhempansa olivat maatyömies ja pelimanni Artturi Kinnunen ja Kerttu Kinnunen. Hänen 2,5 vuotta vanhempi sisarensa Ritva Kinnunen on myös entinen laulaja. Perheeseen kuuluivat myös veljet Raimo, Erkki ja Martti. Kinnusten lapsuudenperhe Suomessa oli puhelias ja elämäniloinen. Laila ja Ritva viettivät viisi vuotta sotalapsina Ruotsissa, jonne heidät lähetettiin vuonna 1944. He asuivat Simrishamnissa Skånen eteläkärjessä, joskin eri perheissä. Siellä Laila oppi Ritva-siskonsa kanssa erinomaisesti skånelaisen murteen. He palasivat Suomeen Lailan ollessa kymmenvuotias. Molemmille jäi lämpimät muistot Ruotsin ajoistaan.[2][3]

Laila sai ensimmäiset laulukokemuksensa lapsena kansakoulun juhlissa. Vuonna 1955 hän voitti Iskelmälaulun SM-kilpailut. Seuraavana vuonna hänen Raimo-veljensä huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa hanuristi Lasse Pihlajamaa etsi naissolistia orkesteriinsa. Raimon kehotuksesta Laila otti yhteyttä Pihlajamaahan ja kävi koelaulussa. Seuraavaksi hän lähtikin jo kiertueelle Pihlajamaan orkesterin kanssa.[4][2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihlajamaan perustettua musiikkiopiston Kinnunen siirtyi hänen veljenpoikansa Raimo Pihlajamaan yhtyeeseen. Ensimmäinen levytys ”Lazzarella” vuodelta 1957 oli heti menestys, ja Kinnunen nousi nopeasti yhdeksi Suomen suosituimmista naistähdistä. Muita 1950-luvun menestyslevytyksiä olivat muun muassa ”Illalla, illalla”, ”Kellä kulta, sillä onni”, ”Kuume”, ”Marina”, ”Jazzbasilli” ja ”Pieni kukkanen”.[4]

Vuonna 1958 Kinnuselle avautui paikka tuon ajan parhaisiin kuuluneessa yhtyeessä, Olli Hämeen kvintetissä Brita Koivusen jäädessä äitiyslomalle. Kun Häme lopetti tanssiyhtyeensä, levytuottaja Harry Orvomaa pyysi Erkki Melakoskea kokoamaan yhtyeen Kinnusen taakse ”vuodeksi tai pariksi”. Kinnusen ja Melakosken yhteistyö kesti lopulta neljä vuotta, ja sinä aikana Kinnunen nousi uransa suurimpaan menestykseen.[4] Suuri suosio ei koskaan ahdistanut Kinnusta; hän oli luontainen ja ammattitaitoinen esiintyjä, joka suhtautui työhönsä intohimoisesti.[3]

Vuonna 1961 Kinnunen oli Suomen ensimmäinen edustaja Eurovision -laulukilpailuissa. Hänen Cannesissa pidetyssä kilpailussa esittämänsä kappale ”Valoa ikkunassa” saavutti jaetun kymmenennen sijan.[5] Tämän jälkeen Kinnunen esiintyi Suomen lisäksi ympäri Eurooppaa muun muassa Ruotsissa, Länsi-Saksassa, ja Hollannissa. Hän oli mukana myös euroviisukarsinnoissa vuonna 1962 kappaleella ”Lumineito”, vuonna 1966 kappaleella ”Muistojen Bulevardi”, vuonna 1967 kappaleilla ”Unohdusta ei ole” ja ”Revontuli” sekä vuonna 1969 kappaleella ”Potkis”.

1960-luvun aikana Laila Kinnunen oli kehittynyt monipuoliseksi laulajaksi, joka hallitsi useita tyylilajeja, pystyen vaativiin tulkintoihin. Hän levytti muun muassa bossanovaa, jazzia, kansanlauluja ja musikaalisävelmiä. Tunnetuimpia näistä olivat ”Soittajapoika”, ”Mandshurian kummut”, ”Tiet”, ”Yön äänet”, ”Epävireiset sydämet” (Desafinado), ”Yhden nuotin samba”, ”Ipaneman tyttö”, ”Kun” ja ”En vastaa jos soitat”. Myös iskelmä luontui – esimerkkeinä ”Vesivehmaan jenkka”, ”Katarinan kamarissa”, ”Pieni sydän” ja ”Sä muistatko metsätien”. Hän levytti myös sisarensa Ritvan kanssa muutaman kappaleen, joista tunnetuimmat ovat vuonna 1962 levytetyt ”Pojat” ja ”Lauantai”. He tekivät myös yhteisiä laulukeikkoja ympäri Suomea. Omaksi suosikikseen Kinnunen nimesi venäjänkielisen version kappaleesta ”Mandshurian kummut”.[4]

Kinnunen esiintyi myös Svenska Teaternissa, elokuvissa Suuri sävelparaati (1959), Iskelmäkaruselli pyörii (1960), Nuoruus vauhdissa (1961), Lauantaileikit (1963) ja televisio-ohjelmissa kuten Kuukauden suositut vuosina 1960–1966. Televisiossa hän sai esittää monipuolista ohjelmistoa useilla eri kielillä, kuten muun muassa afrikaansiksi kappaleen ”Sarie Marais”. Näitä taltiointeja on julkaistu muun muassa CD-levyillä Kadonneet helmet 1 ja 2.

Vuoden 1967 jälkeen levytyksiä syntyi enää muutama. Levytyssopimusta Scandian kanssa ei enää jatkettu, ja 1970-luvun alussa Kinnunen alkoi vetäytyä julkisuudesta. Hänestä oli tullut ailahtelevainen ja epäluotettava, minkä vuoksi esiintymiset harvenivat. 1970-luvun loppuun mennessä hän oli lopettanut esiintymisen kokonaan. Toimittaja Lasse Erolan mukaan Kinnusen uran kääntymiselle alamäkeen jo ennen kolmattakymmenettä ikävuotta on mahdotonta osoittaa vain yhtä tiettyä syytä, vaan sen aiheuttivat monet tekijät yhdessä. Esiintymispaineisiinsa laulaja oli alkanut etsiä lievitystä alkoholista, hän joutui erimielisyyksiin levy-yhtiönsä kanssa, ja ihmissuhteissa hän koki suuria vastoinkäymisiä.[4]

Kinnunen teki vielä pienimuotoisen comebackin ja levytti vuonna 1980 singlen ”Kohtalon lapsi / Toiset meistä”, jonka jälkeen hän lopetti laulamisen. Skandaalilehdet kirjoittivat lähinnä Kinnusen alkoholismista ja erakoitumisesta. Hänen 50-vuotissyntymäpäivänsä yhteydessä vuonna 1989 valmistui televisiodokumentti Laila.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laila Kinnunen ja Ville-Veikko Salminen hääseremoniansa jälkeen vuonna 1967.

Laila Kinnunen oli naimisissa kolmesti:[6] muusikko Armando Fugazzan kanssa vuosina 1961–1964, näyttelijä Ville-Veikko Salmisen kanssa 1967–1970 ja jugoslavialaisen muusikon Milan Mišićin kanssa 1971–1972. Viimeisen avioeron jälkeen Kinnusen viralliseksi sukunimeksi jäi Mišić.[1] Suhteesta Milan Mišićin vuonna 1970 syntyi Kinnusen ainoa tytär Milana Mišić, joka on myös laulaja.[7]

Kinnusen yksityiselämä oli traaginen, ja alamäki alkoi hänen toisesta avioliitostaan. Puoliso Ville-Veikko Salmisella oli velkoja, Kinnusen nimi oli väärennetty vekseleihin ja ulosottomiehet kävivät heidän kotonaan. Salminen myös joi, ja Kinnunen alkoi käyttää alkoholia omaan ahdistukseensa. Juomisesta alkoi tulla ongelma hänen odottaessaan tytärtään Mišićille, ollessaan vielä naimisissa Salmisen kanssa. Hänen onnistui kuitenkin salata alkoholisminsa pitkään. Milanan syntymän jälkeen lehdistössä julkaistiin ensimmäiset kohuotsikot Kinnusen alkoholinkäytöstä. Hänen syöksykierteensä jatkui, kun Milana otettiin kolmevuotiaana huostaan isovanhemmilleen. Kinnunen kävi myös katkaisuhoidossa, mutta karkasi sieltä viikon kuluttua. 1980-luvulla Kinnunen asui kaupungin vuokra-asunnossa Käpylässä, vietti aikaa juopporemmeissä ja koki parisuhdeväkivaltaa. Hän ei kuitenkaan koskaan myöntänyt alkoholiongelmaansa.[3]

Vuonna 1984 Kinnusen alkoholisoitunut veli Martti kuoli tapaturmaisesti pudottuaan ikkunasta, ja Raimo-veli kuoli samalla viikolla maksakirroosiin.[2] Kinnusen välit Ritva-siskoonsa olivat tulehtuneet, ja hän piti tähän yhteyttä enää vain kirjeellä ja puhelimitse. Kun he tapasivat viimeisen kerran vuonna 1995, Ritva Kinnunen ei ollut tunnistaa pahoinpideltyä ja ilkeäksi muuttunutta siskoaan. Viimeiset vuotensa Laila Kinnunen asui Heinävedellä Etelä-Savossa vanhassa asemarakennuksessa väkivaltaisen miesystävänsä kanssa. Vuonna 1996 hän esiintyi Ylen Sunnuntairaportti-ohjelmassa tunnistamattomana.[3]

Kinnunen oli 26. lokakuuta 2000 viemässä Nalle-koiraansa ulos, kun hän liukastui ja kuoli lyötyään kaulansa portaisiin.[3] Laila Kinnunen on haudattu Helsinkiin Malmin hautausmaalle.[8]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laila  (1965, LP, Scandia)
  • Iskelmiä vuosien varrelta (LP, Scandia 1974)
  • Ajaton Laila Kinnunen (LP, Scandia 1974)
  • Sävelkansio (LP, Hjgitjelmi 1980)
  • Valoa ikkunassa (LP, Helmi 1986)
  • 32 ikivihreää (2 LP:tä, Safir 1989)
  • 24 ikivihreää (CD, Finnlevy 1989)
  • Mandschurian kummut (CD, Basebeat 1989)
  • Unohtumattomat (CD, Helmi 1992)
  • Parhaat (3CD, Valitut Palat 1994)
  • 20 suosikkia – Lazzarella (CD, F Records 1996)
  • 20 suosikkia – Valoa ikkunassa (CD, F Records 1996)
  • 20 suosikkia – Mandshurian kummut (CD, F Records 1997)
  • 20 suosikkia – Idän ja lännen tiet (CD, F Records 1997)
  • Muistojen Laila (CD, F Records 1999)
  • Kaikki kauneimmat (CD, F Records 2000)
  • Muistojen kyyneleet: 20 ennen julkaisematonta laulua (CD, Mediamusiikki 2001)
  • Kadonneet helmet: 20 ennenjulkaisematonta laulua (CD, Mediamusiikki 2002)
  • Kadonneet helmet 2: 20 ennenjulkaisematonta laulua (CD, Mediamusiikki 2004)
  • 30 suosikkia (CD, Warner Music 2007)
  • A la Laila: Alkuperäiset levytykset 1957–1980 (8 CD:tä + kirja, Warner Music 2009)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ikävalko, Reijo: Valoa ikkunassa: Laila Kinnunen. Gummerus, 2001.
  • Kinnunen, Laila: Halusin laulaa, halusin rakastaa. Toimittanut Irja Sievänen. 1972.
  • Niiniluoto, Maarit: ”Kinnunen, Laila (1939–2000)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 173–175. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.
  • Wuori-Tabermann, Tuija – Tabermann, Tommy: Lailan laulu. WSOY, 2002.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verkkosivustot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Laura Mišićin hautakivi Silviisii.com. 12.9.2009 (kuvauspäivämäärä).
  2. a b c Laila Kinnusen Ritva-siskon erikoishaastattelu: ”Perheestämme liikkuu paljon valheellisia puheita” ET-lehti. 28.4.2016. Viitattu 30.10.2020.
  3. a b c d e Hartikainen, Ville: Kun Ritva tapasi viimeistä kertaa Laila Kinnusen, hän ei tunnistanut sisartaan – kertoo nyt, miten rakastettu iskelmätähti ajautui tuhoisaan syöksykierteeseen Ilta-Sanomat. 25.10.2020. Sanoma Media. Viitattu 30.10.2020.
  4. a b c d e Erola, Lasse: Rakkauden sävel: Iskelmän kulta-ajan naistähdet, s. 80–91. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2010. ISBN 978-952-5874-13-6.
  5. Suomi 1961: Laila Kinnunen – Valoa ikkunassa Viisukuppila. Viitattu 9.12.2016.
  6. Juuti, Mikko: Milana Mišicin ja suvun välirikko – nyt puhuu Laila Kinnusen Ritva-sisko: Erilainen näkemys perheen tragediasta Ilta-Sanomat. 29.4.2018. Viitattu 29.5.2019.
  7. Majamaa, Maiju – Kerttula, Suvi: Milana Misic pelkäsi lapsena kotona olleita humalaisia: "Aina piti olla varpaillaan" Ilta-Sanomat. 2.8.2013. Viitattu 28.10.2019.
  8. Manninen, Tuomas: Malmille on haudattu monta kuuluisuutta – Matti Pellonpään haudalla on avattu Koskenkorva Ilta-Sanomat. 27.8.2016. Viitattu 28.10.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]