Nina Åström

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nina Åstrom (2016)

Nina Susann Åström (s. 1962 Kokkola) on suomalainen laulaja ja lauluntekijä, joka edusti Suomea Euroviisuissa vuonna 2000 kappaleellaan "A Little Bit".

Musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åström aloitti säännöllisen esiintymisen 1980-luvun lopulla. Hänen ensimmäinen levyjulkaisunsa oli Person 2 Person (1991). Åström osallistui vuonna 1992 Hollannissa järjestettyyn eurooppalaisten kristittyjen taiteilijoiden seminaariin. Sieltä hänet pyydettiin vierailijaksi hollantilaiseen tv-ohjelmaan. Ohjelman tuottaja Gerrit aan't Goor tarjoutui hänen managerikseen. Aan't Goor toimi myös Åströmin säveltämien laulujen pääsanoittajana aina vuoteen 2003 asti. Åströmin pop/folk-tyylinen musiikki on saanut vaikutteita muun muassa James Taylorilta, The Carpentersilta, Stevie Wonderilta ja Jennifer Warnesilta.[1]

Åström on työskennellyt 30 maassa. Vuonna 2001 Ilkka Puhakka ja Reijo ”Klinu” Loikkanen pyysivät häntä mukaansa konsertoimaan Venäjän vankiloihin. Sittemmin Åström on tehnyt säännöllisesti konserttikiertueita vankiloihin ja huumeparantoloihin varsinkin entisen Neuvostoliiton maissa. Kotikaupungissaan Kokkolassa Nina Åström on toiminut Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä.

Vuonna 2007 julkaistu Landscape of My Soul -levy oli kriitikoiden ja fanien mielestä albumi oli Åströmin uran paras siihen mennessä. Hän toimi itse levyn tuottajana ja vastasi myös lähes kaikista levyn sanoituksista. Vuonna 2010 julkaistulla The Way We Are –levyllä lähes kaikki lauluntekstit ovat Åströmin käsialaa. Kyseinen levy äänitettiin Lontoossa. Vuonna 2012 julkaistiin Ninan suomenkielinen levy nimeltään ”Avoin taivas” (Aikamedia). Levyn kappaleet on sanoittanut Hilja Aaltonen ja valtaosin säveltänyt Hannu Huhtala. Levy möi kultaa seuraavana vuonna. Vuonna 2014 ilmestyivät "Minun aarteeni" ja "Joulun Kuningas". Valtaosin Ninan omia sävellyksiä sisältävä "Takaisin kotiin" ilmestyi 2016; tuottajina Markus Vainiomäki ja Mikael Bergholm.

Muusikot joiden kanssa Åström on työskennellyt Suomessa pitkään ovat Kaarle Mannila (lyömäsoittimet, laulu) ja Kimmo Suomela (kitarat). Jim Hakola - Ninan nykyinen manageri ja lyömäsoittaja - tuli mukaan tiimiin 2014.

Åström pitää seminaareja ja antaa yksilövalmennusta sekä Suomessa että muissa maissa kristittynä artistina ja viestijänä toimimisesta.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nina Åström on syntynyt länsirannikolla sijaitsevassa Öjassa. Hän on kolmesta sisaruksesta keskimmäinen.

Nina Åström valmistui ylioppilaaksi vuonna 1981 Kokkolassa. Filosofian maisteriksi Nina valmistui vuonna 1986 Turun yliopistosta (engl ja pohjoismaninen filologia). Nina on naimisissa Benni Åströmin kanssa ja heillä on kaksostyttäret Wilma ja Natalie.

Tärkeitä vaikutteita kirjallisuuden kautta on antanut mm C.S. Lewis, Henri Nouwen ja Watchman Nee.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Person 2 Person (1992)
  • A Matter of Time (1993)
  • Moods (1995)
  • A Friend (1999)
  • A Little Bit of Love (2000)
  • Vierelle jäät (suom. versio albumista ”A Friend”) (2000)
  • Merry Christmas Jesus (2001)
  • Real Life (2003)
  • Landscape of My Soul (2007)
  • The Way We Are (2010)
  • Avoin taivas (2012)
  • Minun aarteeni (2014)
  • Joulun Kuningas (2014)
  • Takaisin kotiin (2016)

Lisäksi lukuisia kappaleita julkaistuna erilaisilla projekti- ja kokoelmalevyillä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sana-lehti 13-14, 2012
  • Hufvudstadsbladet 10.2.2010

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Luokamia.com - Nina Åström luokamia.com. Viitattu 26.11.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]