Ranskan kieli

Wikipedia
Ohjattu sivulta Muinaisranska
Loikkaa: valikkoon, hakuun
ranska
Oma nimi français
Tiedot
Alue Ranska
Kanada
Belgia
Sveitsi
Luxemburg
Monaco
Madagaskar
alueita ympäri Afrikkaa, Pohjois-Amerikkaa, Oseaniaa
Virallinen kieli Ranskan lippu Ranska
Kanada
Belgian lippu Belgia
Flag of Switzerland.svg Sveitsi
Luxemburg
Monacon lippu Monaco
Beninin lippu Benin
Burkina Fason lippu Burkina Faso
Burundin lippu Burundi
Djiboutin lippu Djibouti
Gabon
Kamerun
Keski-Afrikan tasavalta
Komorit
Kongon demokraattinen tasavalta
Kongon tasavalta
Malin lippu. Mali
Norsunluurannikon lippu Norsunluurannikko
Päiväntasaajan Guinean lippu Päiväntasaajan Guinea
Ruandan lippu Ruanda
Senegalin lippu Senegal
Togon lippu Togo
Tšadin lippu Tšad
Madagaskarin lippu Madagaskar
Guinea
Nigerin lippu Niger
Haiti
Vanuatun lippu Vanuatu
Euroopan unionin lippu Euroopan unioni
Yhdistyneiden kansakuntien lippu Yhdistyneet kansakunnat
Puhujia 110 miljoonaa (toisena kielenä puhuvien kanssa yhteensä 500 miljoonaa)
Sija 14 (äidinkieli), 4 (yleiskieli)
Kirjaimisto latinalainen
Kielenhuolto Académie française
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmä romaaniset kielet
länsiromaaniset kielet
galloromaaniset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1 fr
ISO 639-2 fra
ISO 639-3 fra

Ranskan kieli (ransk. français) kuuluu romaanisiin kieliin. Ranskaa puhuu äidinkielenään noin 109 miljoonaa ihmistä; sitä vieraana kielenä puhuvat mukaan laskien noin 264 miljoonaa ihmistä maailmassa, eli toisena kielenä sitä puhuu yli 150 miljoonaa ihmistä.lähde? Ranskaa puhuvia kutsutaan frankofonisiksi.

Ranskan kieli syntyi varhaiskeskiajalla, kun nykyisin ranskankielisillä alueilla kansanomaista latinaa eli vulgaarilatinaa puhuvat ihmiset saivat kieleensä vaikutteita nykyisen Saksan alueelta tulleilta frankeilta. Aiemmin kieli oli saanut vaikutteita gallien puhumasta kelttiläisestä kielestä. Ranskan kieli on monilta rakenteiltaan ja sanoiltaan edelleen hyvin lähellä latinan kieltä, ja joskus sitä jopa edelleen kutsutaan leikillisesti vulgaarilatinaksi.

Ranska on yksi Euroopan unionin ja Yhdistyneiden kansakuntien virallisista kielistä ja kansainvälisen postin ainoa virallinen kieli sekä useiden muiden kansainvälisten järjestöjen kieli. Näitä järjestöjä ovat muun muassa Afrikan unioni, ETYJ, Euroopan neuvosto, Euroopan yleisradioliitto, Kansainvälinen olympiakomitea, Kansainvälinen tuomioistuin, Maailman kauppajärjestö, Nato, OECD sekä useat kansainväliset urheilujärjestöt.

Kielenä ranska on pehmeä ja soinnillinen. Lausumista luullaan usein hankalaksi, mutta ranskan kirjoitusasun ääntäminen on joitakin ääntämykseltään poikkeavia sanoja lukuun ottamatta hyvin säännöllinen, päinvastoin kuin esimerkiksi englannissa. Tyypillistä ranskan kielen ääntämiselle on, että sanan lopussa olevat kirjaimet (e, s, x) jätetään ääntämättä.

Suomessa ranskaa voi opiskella monissa perus- ja ylemmän tason kouluissa. Ranskankielistä opetusta antavat Helsingin ranskalais-suomalainen koulu sekä Tampereella toimiva kaksikielinen Filière franco-finlandaise de Tampere[1].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisten invaasio Galliaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten kaikkien muidenkin romaanisten kielten, ranskan juuret ovat latinan kielessä. Ennen roomalaisten invaasiota 58–52 eaa. nykyisen Ranskan alueella asui ennen kaikkea kelttiläisiä kieliä puhuvaa väestöä, joita roomalaiset kutsuivat galleiksi. Muita väestöryhmiä olivat iberit etelässä nykypäivän Espanjan tuntumassa, liguurit Välimeren rannalla ja pienet kreikkalais- ja foinikialaisryhmät.

Nykyranskassa on noin 200 kelttiläisperäistä sanaa, joista useimmat ovat paikannimiä, kasvien nimiä tai sanoja, jotka liittyvät maalaiselämään. Latinasta tuli nopeasti lingua franca gallien asuttamilla alueilla, erityisesti kaupassa, diplomatiassa ja opetuksessa. Latinan puhekieli eli vulgaarilatina, josta nykyranskakin on kehittynyt, erosi huomattavasti niin sanotusta klassisesta latinasta, jolla esimerkiksi Cicero kirjoitti teoksensa.

Frankit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

200-luvulta alkaen Länsi-Eurooppaan tuli idästä germaanisia miehittäjiä, joista jotkut asettuivat Galliaan. Ranskan kielen kehitykselle tärkeimpiä olivat frankit Pohjois-Ranskassa, alemannit nykyisen Saksan rajan tuntumassa, burgundit Rhône-joen laaksossa ja visigootit Akvitaniassa. Näiden väestöryhmien germaaninen kieli vaikutti alueella puhuttuun latinaan, erityisesti ääntämiseen, lauseoppiin ja sanastoon; arviolta 15 prosenttia nykyranskan sanoista perustuu germaanisiin lainasanoihin, erityisesti sotilastaktiikkaan ja sosiaaliseen elämään liittyvät termit.

Langue d’oïl[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielitieteessä keskiajan ranska jaetaan kolmeen maantieteelliseen alaryhmään. Suurimmat ovat langue d’oïl ja langue d’oc, joiden lisäksi kolmantena on frankoprovensaali, jota pidetään näiden ”sekamuotona”, koska siinä ei kahdesta muusta variantista poiketen esiinny omia tunnusmerkkejä.

Eniten frankkien invaasio vaikutti oïl-kieleen (langue d'oïl), jonka nimi tulee ranskan kyllä-sanan vanhasta äänneasusta oïl (nykyranskaksi oui). Tähän kieleen kuuluu muun muassa picard, valloni, normandi ja francien. Kun frankkien kuningas Klodvig kääntyi kristinuskoon vuonna 498, frankkien mahti vahvistui suurimmassa osassa Pohjois-Galliaa ja ranskan kieli kehittyi näiden murteiden yhteensulautumaksi. Englannissa Vilhelm Valloittajan vuonna 1066 tekemän invaasion jälkeen puhuttua varianttia kutsutaan anglo-normandiksi. Tänä aikana myös englannin kieleen tuli suuri joukko ranskalaisperäisiä lainasanoja. Ranskan pohjoisosien ranskan kielen ja sen lähimmän edeltäjän, francien’in, ääni- ja muoto-oppi on kauimmaksi erkaantunut latinan kielestä.

Etelä-Ranskassa ja Pohjois-Espanjassa samaan aikaan puhutusta kielestä käytettiin nimeä langue d’oc (oc’in kieli). Myös se on saanut nimensä kyllä-sanan sikäläisen vastineen oc mukaan. Tästä kielimuodosta on kehittynyt oksitaani, joka käsittää useita murteita kuten provensaalin. Oksitaania on opetettu peruskoulussa vuodesta 1982 alkaen, mutta kieli ei ole levinnyt laajalle. Joissakin Etelä-Ranskan kaupungeissa, kuten Toulousessa, ranskankielisten rinnalla on myös oksitaaninkielisiä kadunnimikylttejä.

Ei-germaaniset kielivaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuri joukko kelttiläisiä kieliä puhuvia ihmisiä muutti 400-luvulta 700-luvulle anglosaksien invaasion takia Englannista Kanaalin yli Bretagneen. Vaikka heidän kielensä bretoni ei periydykään gallien ennen roomalaisten tuloa puhumasta kielestä, sekin kuuluu kelttiläiseen kieliryhmään.

Viikingit saapuivat Ranskaan 800-luvulla ja valloittivat Normandian. Siellä he omaksuivat pian alueella ennestään puhutut langue d’oïlin murteet, johon heidän aikaisemmin puhumastaan kielestä jäi vain joitakin yksittäisiä sanoja muun muassa merenkulun sanastoon. Vilhelm Valloittajan Englannin-miehityksen 1066 seurauksena kehittyi erityinen anglo-normandinen murre, jota puhuttiin aina 1300-luvulle asti, jolloin Englannin porvaristo ja aatelisto ryhtyivät puhumaan englantia. Vaikka normannien Englannin valloituksella ei ollut ranskan kielen kehitykseen paljon vaikutusta, se vaikutti sitäkin enemmän englannin kielen kehitykseen. Yli kaksi kolmasosaa yhteisestä sanavarastosta englannin kanssa on tullut ranskan kielen kautta.

Ranskaan tuli lainasanoja myös arabian kielestä, erityisesti ylellisyys- ja kauppatavaroiden, kuten mausteiden, nimiä sekä luonnontieteiden ja matematiikan termejä.

Ancien français’ta nykyranskaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhin säilynyt ranskankielinen teksti, joka selvästi poikkeaa latinasta, on vuonna 842 tehty Strasbourgin valat. Ranskan kielen kehitysvaihetta tästä 1300-luvulle saakka sanotaan tavallisesti muinaisranskaksi (ransk. ancien français). Tuolta ajalta ovat peräisin monet tunnetut chanson de geste’t, trubaduurien runot Kaarle Suuren upeudesta ja ristiretkiin osallistumisesta. Tällöin Pariisi oli jo maantieteellistä ja taloudellisista syistä keskeinen paikka, mikä lopulta johti siihen että Pariisin alueen ranskasta, jota kutsutaan myös francien’iksi, kehittyi ranskan kieli.

Ranskan sijataivutus hävisi lopullisesti 1300-luvulla. Kielen kehitysvaihetta tämän jälkeen kutsutaan keskiranskaksi (ransk. moyen français). Tämä on siirtymävaihetta muinais- ja nykyranskan välillä. Tällöin useimmat taivutukset yksinkertaistuivat merkittävästi. Tämän ajan kirjallisuus on etupäässä käännöksiä antiikin kirjallisuudesta. Vuonna 1539 Frans I määräsi ranskan latinan sijaan viralliseksi hallintokieleksi ja kuninkaan hovin kieleksi. Tähän aikaan sijoittuu myös monien loppukonsonanttien häviäminen puhuttujen kielten sanojen lopusta, mutta kirjoituksessa ne säilyivät. Ranskan oikeinkirjoitus alkoi suurelta osalta perustua pikemminkin sanojen etymologiaan kuin niiden nykyiseen ääntämykseen. Tänä aikana sanastoa rikastutti suuri joukko uudissanoja ja lainoja. Reaktio tätä vastaan tuli 1600-luvulla, minkä ajan ranskaa sanotaan yleensä klassiseksi ranskaksi (ransk. français classique). Tänä aikana kieltä puhdistettiin voimakkaasti tutkimattomista termeistä, ja kielelle muodostettiin yhtenäiset kielioppisäännöt. Tätä aikaa leimaa myös suuri normativiteetti; ranskasta tuli valtion asia ja sosiaaliset ja paikalliset murteet stigmatisoitiin. Monet kielitieteilijät kutsuvat jo 1600-luvun ranskaa nykyranskaksi (ransk. français moderne). Tekstit tältä vuosisadalta (esim. Pierre Corneillen ja Jean Racinen näytelmät) ovat nykyranskalaistenkin helposti ymmärrettäviä, vaikkakin synonyymit ja variantit loistavat poissaolollaan. Voidaan sanoa, että ranskasta tuli sanaköyhä kieli.

Vuonna 1634 Richelieu perusti Ranskan akatemian (Académie française) ranskan kielen viralliseksi kielenhuoltoviranomaiseksi ja puhdistamaan kielen vieraista vaikutteista. Akatemia toimii vielä nykyäänkin, ja siinä on 40 eliniäksi valittua jäsentä, joiden tehtävä on valvoa kieltä ja sopeuttaa mahdolliset lainasanat kieleen.

1600-luvulta 1800-luvulle ranska oli Euroopan lingua franca taiteessa, kirjallisuudessa ja diplomatiassa. Esimerkiksi hallitsijat Preussin Fredrik II Suuri ja Venäjän Katariina II eivät vain käyttäneet ranskaa kirjoituksissa ja puheissa, vaan Fredrik II jopa katsoi, että ranska oli ylivoimainen kotimaassaan puhuttuun saksaan verrattuna. Ranskan siirtomaavalta levitti kieltä kaikkiin maailman kolkkiin, erityisesti Afrikkaan, Québeciin ja Länsi-Intiaan.

Akatemian työn, koulutusjärjestelmän, valtion vahvan kontrollin ja medioiden vaikutuksen vuoksi ranskan yleiskieli on levinnyt koko Ranskaan syrjäyttäen paljolti murteet. Edelleenkin on suuria eroja murteiden poikkeavissa ääntämisissä ja sanastossa. Arvostetuimpia ääntämisiä on Toursin ympäristön ja Loiren laakson murteet, vaikkakin nämä ovat vain subjektiivisia näkemyksiä. Kuten monissa muissakin kielissä pääkaupungin puhetapaa pidetään oikeana.

Nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykypäivän Ranskassa käydään keskustelua kielen suojelemiselta englannin kielen lainasanoja vastaan. Laki määrää, että mainoksissa pitää olla ranskankielinen käännös ulkomaalaisista kielistä, ja radioissa on kiintiöt ranskankieliselle musiikille (vähintään 40 %). Alueellisilla eturyhmillä on myös eriasteista painostusta murteiden säilyttämiseksi.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan kielen levinneisyys.
  ranska äidinkielenä
  ranska hallinnon kielenä
  ranska kulttuurisesti merkittävä kieli
  ranskankielisiä vähemmistöjä

Ääntämisestä ja oikeinkirjoituksesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan oikeinkirjoitus on konsonanttien osalta melko säännöllinen ja muutamalla säännöllä pärjää, mutta samat vokaalit voidaan usein kirjoittaa monella tavalla. Toisaalta tietyt kirjaimet ja kirjainyhdistelmät äännetään melkein aina samalla tavalla, mutta sanan lopussa on usein yksi tai useampi ääntymätön konsonantti taikka ääntymätön e. Näin ollen jos tiedetään sanan kirjoitusasu, voidaan sen ääntämistapa yleensä päätellä, mutta jos tiedetään vain sanan ääntäminen, usein ei ole varmuutta sanan kirjoittamisesta, varsinkaan vokaalien osalta. Tässä mainitaan vain kirjaimet, joihin täytyy kiinnittää huomiota.

C, c ääntyy [s] ennen kirjaimia e ja i, mutta [k] ennen kirjaimia a, o ja u sekä toisen konsonantin edellä
Ç, ç ääntyy aina [s]; käytetään kun c-kirjaimen pitää ääntyä [s] ennen kirjaimia a, o ja u
E, e sanan lopussa ei yleensä äännetä; lausutaan kuitenkin esimerkiksi lauluissa usein [ə], jos rytmi sitä edellyttää. Sanan sisällä se äännetään yleensä [ə], mutta loppukonsonantin tai kahden peräkkäisen konsonantin edellä yleensä [e].
É, é ääntyy [e].
È, è sekä Ê, ê ääntyy [ɛ].
G, g ääntyy [ʒ] ennen kirjaimia e ja i, muuten [g]. Yhdistelmissä "gue" ja "gui" u-kirjain ei äänny ja näin saadaan suomen kielen tavuja "ge" ja "gi" vastaavat äänteet.
H, h ei äänny koskaan. Saattaa kuitenkin olla aspiroitu eli konsonanttinen, jolloin mahdollisesti edeltävä artikkeli tai pronomi ei muutu lyhyempään muotoon.
J, j ääntyy useimmiten [ʒ], joissain lainasanoissa myös [j]
K, k ääntyy [k], mutta esiintyy vain lainasanoissa.
Il ääntyy joko [l] tai i:n jäljessä usein [j]
I, i ääntyy lähes [j] ennen toista vokaalia
N, n ei äännetä erikseen sanan lopussa tai toisen konsonantin edellä, mutta edeltävä vokaali ääntyy tällöin nasaalisesti. Samoin M, m p:n tai b:n edellä.
R, r ääntyy aina uvulaarisena eli kurkku-ärränä huolitellussa kielessä. Sananloppuisena e:n jäljessä ei yleensä äännetä, esimerkiksi er-loppuisten verbien infinitiivissä. Kanadanranskassa ei äänny niin kurkussa.
S, s ääntyy [z] kahden vokaalin välissä, muuten [s]
U, u ääntyy [y]
W, w ääntyy [v] tai [w]; esiintyy vain lainasanoissa
X, x ääntyy [ks], ex-alkuisissa sanoissa [gz], sananloppuisena ei äännetä
Y, y ääntyy lähes [i]
Z, z ääntyy [z], sananloppuisena ei äännetä
œ ääntyy kuten suomen ö, mutta myös [œ].

Kirjainyhdistelmiä, jotka äännetään toisin kuin niissä olevat kirjaimet erikseen, ovat lisäksi seuraavat:

ai ääntyy [e] tai [ɛ].
au ääntyy [o]
eau ääntyy [o]
ch ääntyy [ʃ] (suhu-s), lainasanoissa joskus kuitenkin [k]
en ääntyy ã (nasaalivokaali)
em ääntyy sanan alussa an, joskus keskelläkin (esimerkiksi ensemble)
in ääntyy usein ɛ̃ (nasaalivokaali)
ei ääntyy [ɛ]
eu ääntyy kuten suomen ö, mutta myös [œ], joskus jopa [y].
gn ääntyy [ɲ] (melkein kuin [nj])
ng ääntyy [ŋ] -ing-päätteisissä etupäässä englantilaisperäisissä lainasanoissa
oi ääntyy [wa], etelämurteissa [we].
ou ääntyy [u]
œu ääntyy kuten suomen ö, mutta myös [œ].
ph ääntyy [f] (esiintyy lähinnä kreikkalaisperäisissä lainasanoissa)
qu ääntyy [k]
ti keskellä sanaa ja i-kirjaimen edellä t ääntyy kuten heikko soinnillinen [z] (esim. nation, revendication)

Eräät äänteet voidaan siis kirjoittaa eri sanoissa eri tavoilla:

[e] voidaan kirjoittaa joko e tai é
[ɛ] voidaan kirjoittaa joko e, è, ê, ai tai ei
[ɔ] kirjoitetaan joko o, au tai eau
[ə] kirjoitetaan e
[ɑ̃] voidaan kirjoittaa joko an, em, en tai am
[ɛ̃] voidaan kirjoittaa joko in, im, ain, aim, ein tai eim, joskus myös en tai em
[ɔ̃] voidaan kirjoittaa joko on tai om
[ø] voidaan kirjoittaa joko œ tai eu
[w] yhdistelmä oi ääntyy [wa]
[ɥ] yhdistelmässä ui ääntyy [ɥi]
[ɲ] yhdistelmässä gn
[ŋ] -ing-päätteisissä lainasanoissa
[ʃ] kirjoitetaan ch, sch tai sh

Kielioppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nominit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan substantiiveilla on kaksi sukua, maskuliini ja feminiini. Sanan sukua ei pysty päättelemään sanan ulkomuodosta varmasti; tosin tietyt päätteet liittyvät yleensä tiettyyn sukuun. Myös jotkin merkitykset vaikuttavat sanan sukuun, esimerkiksi useimmat maat ovat feminiinejä ja kielet maskuliineja. Sanan suku vaikuttaa yksikössä artikkelien valintaan ja adjektiivien taipumiseen.

Monikko muodostetaan kirjoitetussa kielessä useimmiten lisäämällä sanan loppuun pääte -s, mutta joskus myös -x. Tätä monikon päätettä ei kuitenkaan äännetä, vaan puheessa monikon erottaa yksiköstä useimmiten vain artikkeli (kielioppi), jonka ääntäminen muuttuu s-päätteen takia, toisin kuin nominien (artikkelien e-kirjain äännetään yksikössä ö:nä ja monikossa e:nä, monikkoartikkelin s-kirjain äännetään vain jos seuraava sana alkaa vokaaliäänteellä).

Ranskassa on käytössä kuusi artikkelia. Maskuliinin epämääräinen yksikkö un, feminiinin vastaava une, näitä vastaavat määräiset artikkelit le, la ja vokaalilla tai vokaalisella h:lla alkavan sanan edessä l'. Monikossa ei artikkelin osalta tehdä eroa sanan suvun mukaan, vaan määräinen les tai epämääräinen des on käytössä, oli sanan suku mikä tahansa.

Ranskassa adjektiivit taipuvat pääsanansa mukaan suvussa ja luvussa (päätteet ovat -e, -s ja -es) ja ne ovat usein pääsanan jäljessä kuten romaanisissa kielissä yleensä. Monet yleisimmistä adjektiiveista, jotka ovat usein myös lyhyitä, tulevat kuitenkin sanan eteen. Adjektiivien vertailumuotoja muodostetaan sanoilla plus (enemmän) ja 'moins (vähemmän). Komparatiivi muuttuu superlatiiviksi lisäämällä eteen määräinen artikkeli.

Persoonapronomineissa erotetaan maskuliini ja feminiini yksikön ja monikon kolmannessa persoonassa. Myös monilla indefiniittipronomineilla on sekä maskuliininen että feminiininen muoto. Possessiivipronominit eivät taivu omistajan vaan omistettavan asian suvun ja luvun mukaan.

Ranskassa ei ole sijataivutusta. Ainoastaan pronomineilla on eri muodot riippuen siitä, ovatko ne subjektina vai objektina tai muuna lauseenjäsenenä.

Verbit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan verbioppi on hyvin rikasta, kuten muidenkin romaanisten kielten. Erilaisia verbimuotoja tunnetaan 22, joskin on tulkinnanvaraista, mitä niistä täytyy pitää erillisenä muotoja ja missä ero ilmaistaan eri tavoin.

Ranskan verbit taipuvat neljässä moduksessa: indikatiivissa, konditionaalissa, imperatiivissa ja subjunktiivissa. Eri moduksissa on eri määrä aikamuotoja; jokaisessa moduksessa kuitenkin puolet aikamuodoista on apuverbin avulla muodostettavia liittomuotoja. Lisäksi verbeillä on nominaalimuotoja kaksi erilaista infinitiiviä, kaksi erilaista partisiippia sekä kaksi erilaista gerundia.

Konditionaali ilmaisee ehdollista tekemistä, kuten muissakin kielissä. Sivulauseessa täytyy käyttää imperfektiä, kuten ruotsissa ja englannissa, eikä konditionaalia, kuten suomessa.

Subjunktiivi on verbimuoto, joka toisinaan suomennetaan konditionaalilla. Sitä käytetään tiettyjen alistuskonjunktioiden jälkeen tai ilmaisemassa puhujan subjektiivista mielipidettä. Esimerkiksi: Je connais les rues de Paris bien que je n'aie pas visité Paris, tunnen Pariisin kadut, vaikka en ole käynyt Pariisissa ja il est mieux que tu ne me parles pas, on parasta, ettet puhu minulle.

Kuten muissakin sukulaiskielissä, ranskassa on olemassa aktiivi ja passiivi. Passiivi muodostetaan être-apuverbillä ja pääverbin partisiipilla. Kaikkia aikamuotoja ja moduksia voi käyttää sekä aktiivissa että passiivissa.

Eri moduksissa on seuraavat aikamuodot:

Puhekielessä passé simple on pitkälti jäänyt pois käytöstä ja korvataan yleensä passé composé:lla. Kirjoitetussa kielessä se sen sijaan on edelleen varsin yleinen. Sen sijaan subjunktiivin imperfekti ja pluskvamperfekti ovat jo käyneet kirjoitetussakin kielessä vanhahtaviksi ja harvinaisiksi.

Numeraalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan kielen kardinaalilukusanat ovat taipumattomia. Luvut 70:stä eteenpäin muodostetaan Ranskassa puhutussa ranskassa erikoiseen tapaan. Luvut 70–79 ilmaistaan sanomalla 60, 10–19 (esimerkiksi luku 75 on "soixante-quinze" eli "kuusikymmentä-viisitoista"). Luvut 80–99 ilmaistaan luvulla quatre-vingt (kahdeksankymmentä, kirjaimellisesti neljä-kaksikymmentä) ja 1–19. Sveitsissä ja Belgiassa sanotaan septante (70) ja nonante (90). Sveitsinranskassa luku 80 on huitante.

Sana million (miljoona) ja sitä suurempien lukujen nimitykset ovat ranskassa substantiiveja ja taipuvat monikossa.

Järjestysluvut muodostetaan useimmiten lisäämällä lukusanan perään -ième ja ne taipuvat suvun mukaan. Tärkeitä poikkeuksia: Yhdeksäs eli neuvième (ei *neufième), viides eli cinquième (ei *cinqième) ja -e loppuiset numeraalit joiden -e pääte katoaa järjestysluvuissa. Esim. Trentième (kolmaskymmenes) eikä *trenteième.

  • 1-10 : un, deux, trois, quatre, cinq, six, sept, huit, neuf, dix.
  • 11-19 : onze, douze, treize, quatorze, quinze, seize, dix-sept, dix-huit, dix-neuf.
  • 20, 21, 22, 23,...,29 : vingt, vingt et un, vingt-deux, vingt-trois,..., vingt-neuf.
  • 30, 31, 32, ... : trente, trente et un, trente-deux, ...
  • 40 : quarante
  • 50 : cinquante
  • 60 : soixante
  • 70, 71, 72, ... : soixante-dix, soixante et onze, soixante-douze, ...
  • 80, 81, 82, ... : quatre-vingts, quatre-vingt-un, quatre-vingt-deux, ...
  • 90, 91, 92, ... : quatre-vingt-dix, quatre-vingt-onze, quatre-vingt-douze, ...
  • 100 : cent
  • 200 : deux cents
  • 201 : Deux cent un
  • 1000 : mille
  • 2000 : deux mille
  • 2001 : deux mille un
  • 10 000 : dix mille
  • 100 000 : cent mille
  • 1 000 000 : un million
  • 2 000 000 : deux millions
  • 10 000 000 : dix millions
  • 100 000 000 : cent millions
  • 1 000 000 000 : un milliard
  • 2 000 000 000 : deux milliards
  • 5 421 832 193 : cinq milliards quatre cent vingt et un millions huit cent trente-deux mille cent quatre-vingt-treize

Lauseoppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan perussanajärjestys on SVO, eli subjekti-verbi-objekti.

Kysymyslause voidaan muodostaa käänteisen sanajärjestyksen avulla, jos subjektina on pronomini: est-ce ton nouveau chapeau – onko tämä uusi hattusi (kirjaimellisesti: on-se uusi hattusi), tai muussa tapauksessa lisäämällä verbin jälkeen pronomini: Ce chapeau est-il à toi? (kirjaimellisesti: tämä hattu on-se sinun?). Vaihtoehtoisesti kysymyslause voidaan muodostaa lisäämällä lauseen alkuun sanat "Est-ce que", esimerkiksi: Est-ce que ce chapeau est à toi? (kirjaimellisesti: onko se niin, että tämä hattu on sinun?). Nykyisessä puhekielessä ainoa erottava tekijä väite- ja kysymyslauseiden välillä on usein vain kysymyslauseen nouseva intonaatio.

Sivulauseita voidaan yhdistää lukuisilla konjunktioilla tai relatiivipronomineilla, que (mitä, jota), qui (kuka, mikä), où (jossa, jonne, josta) tai dont (jonka).

Murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskassa on puhutussa kielessä suuria alueellisia eroja. Standardiranska perustuu Pohjois-Ranskassa puhuttuun ranskaan. Eroja Pohjois-Ranskan ja Etelä-Ranskan välillä on muun muassa Pohjois-Ranskan uvulaarinen r ja muun muassa espanjan, katalaanin ja oksitaanin vaikutus Etelä-Ranskaan. Meriahven on pohjoisessa bar, kun etelässä se on taas loup de mer.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tampereen ranskalais-suomalainen opetus, Toiminta Viitattu 15.3.2012. (suomeksi) ja (ranskaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikipedia
Ranskankielinen Wikipedia, vapaa tietosanakirja