Indikatiivi
| Indikatiivi | |
|---|---|
| Ilmaisee | toteamusta tai tekemisen todellisuutta. |
| Suomen kielessä | |
| Persoonat | yksikön 1. persoona (minä) yksikön 2. persoona (sinä) yksikön 3. persoona (hän) monikon 1. persoona (me) monikon 2. persoona (te) monikon 3. persoona (he) passiivi |
| Aikamuodot | preesens imperfekti perfekti pluskvamperfekti |
| Esimerkki | Hän syö. |
| Tapaluokat suomen kielessä | |
Indikatiivi (vanhoissa suomen kieliopeissa myös tositapa, joissakin kielioppiperinteissä myös deklaratiivi) on verbin tapaluokka eli modus.[1][2]
Indikatiivia käytetään ilmaisemaan väitteitä tai kysymyksiä. Kielissä, joissa on useampia moduksia, se on neutraali perustapaluokka, joka vertautuu muihin, usein tunnuksellisiin moduksiin.[1][3]
Suomessa (ja useissa muissa kielissä) indikatiivi on tunnukseton, ja sillä on täydellinen tempus- ja persoonataivutus.[1][3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Kielitiede:indikatiivi – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 30.12.2025.
- ↑ Crystal, David: A dictionary of linguistics and phonetics, s. 242. Malden, MA ; Oxford: Blackwell, 2008. ISBN 978-1-4051-5296-9
- ↑ a b VISK - § 1590 Modukset ja niiden suhde modaalisuuden lajeihin scripta.kotus.fi. Arkistoitu 4.2.2025. Viitattu 30.12.2025.
Aiheesta muualla
muokkaa- Suomen kielen verbien taivutuskaava (Arkistoitu – Internet Archive) Henri Heinosen tekemä verbien taivutuskaava