Mormonismi Suomessa
Osa artikkelisarjaa |
Mormonismi |
---|
![]() |
Pyhät tekstit ja muut julkaisut |
Toimintatavat ja kulttuuri |
Katso myös |
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolla on Suomessa noin 3 200 jäsentä. [1] Kirkon seurakuntia Suomessa on 31. Helsingissä toimii kolme seurakuntaa, ja maan pohjoisin seurakunta toimii Rovaniemellä.[2] Espoossa sijaitseva Helsingin temppeli on Suomen ainoa mormonitemppeli.[3]
Kirkolla on Suomessa kaksi vaarnaa ja kolme piiriä. Vaarna on kirkon itsenäinen hallinnollinen yksikkö, joka koostuu noin kymmenestä seurakunnasta. Myös piiri käsittää useita seurakuntia. Piiristä voi tulla itsenäinen vaarna siinä vaiheessa, kun alueen jäsenmäärä ylittää noin 1 500.[4][5]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset mormonit kastettiin Suomessa 1876. Kirkko rekisteröitiin Suomessa virallisesti kuitenkin vasta 1948, jolloin myös vihittiin ensimmäinen kirkkorakennus. Mormonin kirja suomennettiin 1954.[5]
Vuosina 1948–1955 mormonikirkko mikrofilmasi Suomen evankelis-luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjat vuoteen 1860 saakka. Kuvaus käsitti noin 10 miljoonaa aukeamaa.[5]
Seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavat seurakunnat kuuluvat mormonikirkon toimintaan Suomessa:[6]
Etelä-Karjala
Etelä-Savo
Kainuu
Kanta-Häme
Keski-Suomi
Keski-Pohjanmaa
Kymenlaakso:
Lappi Pohjois-Karjala:
Pirkanmaa
|
Pohjanmaa
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Päijät-Häme
Satakunta Varsinais-Suomi Uusimaa |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tilastokeskus - väestörakennetilasto pxnet2.stat.fi. Viitattu 8.7.2021.
- ↑ Östman, Kim: Mormonit: historia, oppi ja elämä, s. 117. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-044-8.
- ↑ Mormonikirkko toimii myös Suomessa HS.fi 28.1.2008
- ↑ Mormoni.fi: Kirkko Suomessa Viitattu 21.3.2014 [vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Mormoni.fi: Kirkon historia Suomessa Viitattu 21.3.2014 [vanhentunut linkki]
- ↑ Sijainnit ja yhteystiedot Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko. Viitattu 24.5.2023.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ollila, Maria: Käsin kopioinnista mormonien rahoittamaan mikrofilmaukseen: suomalaisten kirkonkirjojen jäljennystyö 1924–1955. Yleisen kirkkohistorian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, 2003.
- Rinne, Anna-Liisa: Kristuksen kirkko Suomessa: kertomus Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon juurtumisesta tähän maahan. Turku: [omakustanne], 1985.
- Östman, Kim: Mormonismin tutkimus Suomessa: kirjallisuutta, tutkimusideoita ja lähteitä. Uskonnontutkija – Religionsforskaren, 2006, nro 2.
- Östman, Kim: The Introduction of Mormonism to Finnish Society, 1840–1900. Turku: Åbo Akademi University Press, 2010.
- Östman, Kim: ”Mormonit suomalaisessa yhteiskunnassa”, Monien uskontojen ja katsomusten Suomi, s. 138-147. Toim. Illman, Ruth & Ketola, Kimmo & Latvio, Riitta & Sohlberg, Jussi. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 48. Kirkon tutkimuskeskus, 2017. ISBN 978-951-693-359-0. Teoksen verkkoversio (pdf).