Kauneimmat joululaulut

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kauneimmat joululaulut on suomalainen perinteinen joulumusiikkitapahtuma.

Suomen Lähetysseura aloitti Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet vuonna 1973. Alkuidea oli ”pienen Kauneimmat joululaulut -illan” järjestäminen. Lähetysseuran musiikkisihteeri Martti Kauppinen ja kanttori Matti Heroja suunnittelivat tapahtumaa yhdessä. Seurakunnissa oli jo aiemmin pidetty joululauluiltoja samalla nimellä. Nyt tilaisuudet saivat valtakunnallisen, lähetystyöhön nivotun luonteen.

Tavoitteena oli, että kaikissa Suomen seurakunnissa järjestettäisiin Kauneimmat joululaulut kirkkovuoden hiljaisimpana sunnuntaina, kolmantena adventtisunnuntaina. Ohjelman pääsisällöksi tuli seurakunnan yhteislaulu. Jotta kaikkien olisi helppo osallistua, tapahtumaa varten painettiin erillinen lauluvihko. Tilaisuudessa kerättiin kolehti lähetystyölle. Ensimmäisellä kerralla mukaan ilmoittautui 140 seurakuntaa.

Tapahtuma nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 Kauneimmat Joululaulut viettivät 40. juhlavuottaan. Nykyisin Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksista on muodostunut seurakuntien suosituin musiikkitapahtuma. Lähes jokaisen seurakunnan jouluun kuuluu ainakin yksi Kauneimmat joululaulut -tilaisuus, joissakin seurakunnissa joululaulut kaikuvat adventista loppiaiseen. Vuosittain näihin tilaisuuksiin osallistuu noin miljoona suomalaista. Perinne on levinnyt myös ulkosuomalaisten keskuuteen. Esim. vuonna 2004 lauluvihkoja tilattiin Lähetysseurasta yli 40 maahan.

Laulutilaisuuksissa kerätään kolehti Lähetysseuran ulkomaisen työn tukemiseksi. Vuonna 2012 tilaisuuksissa kerätyillä kolehdeilla tuetaan Aasian lasten lukutaidon edistämistä. Vuonna 2011 Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätyt kolehdit sekä valtakunnallinen joulukeräys tuottivat yhteensä yli miljoona euroa.

Suosio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauneimmat Joululaulut vahvistaa yhteislauluperinnettä, joka on osa suomalaista kulttuuria ja seurakuntaelämää. Kauneimmat Joululaulut myös vahvistaa kristillistä sanomaa suomalaisessa kulttuurissa.

Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutapahtuma tekee tunnetuksi lähimmäisvastuuta, lähimmäisenrakkautta ja Suomen Lähetysseuran ulkomaantyötä. Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutapahtuma on osallistujamäärältään ja konseptiltaan kansainvälisesti ainutlaatuinen kirkkojen jouluperinteiden joukossa. Alun perin ”adventin ajan hiljaista kirkkoelämää” rikastuttamaan luodun onnistuneen laulutapahtumaperinteen takana on konseptin toteuttavia osapuolia palkitseva yhteistyö: Suomen Lähetysseura suunnittelee ja toteuttaa Kauneimmat Joululaulut -materiaalin erilaisine toteuttamismahdollisuuksineen ja toimittaa lauluvihkot ilmaiseksi seurakuntien käyttöön. Yhteislaulutilaisuuksien järjestämisestä puolestaan vastaavat seurakunnat.

Kolehdin käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunnat keräävät tilaisuudessa kolehdin Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön tukemalla seuran joulukeräystä tai osoittamalla tukensa oman seurakunnan nimikkotyön kautta Lähetysseuran ulkomaantyölle. Kolehdin tuotolla saadaan muutosta aikaan kehitysmaiden kaikkein köyhimpien ihmisten elinolosuhteissa.

Joululauluja laulamalla toteutetaan seurakuntien lähetystyötä: poistamalla köyhyyttä, välittämällä kristillistä sanomaa ja vaikuttamalla yhteiskunnallisesti ihmisarvoisen elämän ja oikeudenmukaisuuden puolesta parannetaan yksilöiden ja yhteisöjen elämää maailman köyhimpien keskuudessa.

Suosituimmat laulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauneimmat Joululaulut -kampanjassa on jo useamman vuoden tarjottu ihmisille mahdollisuutta äänestää Kauneinta joululauluaan ja näin vaikuttaa seuraavan joulun Kauneimmat Joululaulut -vihon sisältöön. Vuoden 2011 Kauneimmaksi joululauluksi äänestettiin Kassu Halosen säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama Sydämeeni joulun teen. Äänestykseen osallistui lähes 3 000 suomalaista. Jouluna 2011 toiseksi suosituin laulu oli Varpunen jouluaamuna ja kolmannelle sijalle äänestettiin Sylvian joululaulu.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]