Pet Shop Boys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Psb logo.png
Pet Shop Boys esiintymässä Bostonissa vuonna 2006.
Pet Shop Boys esiintymässä Bostonissa vuonna 2006.
Tiedot
Toiminnassa: 1981
Tyylilaji: synthpop, disco, pop, house, electropop, new wave, EDM
Kotipaikka: Englannin lippu Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli: englanti
Sivusto: petshopboys.co.uk
Jäsenet
Neil Tennant laulu, koskettimet, kitara
Chris Lowe koskettimet
Levy-yhtiöt
Parlophone  
EMI 1985-2013
X2  
Kobalt Label Services 2013-

Pet Shop Boys (PSB) on brittiläinen popyhtye. Yhtyeen perustivat vuonna 1981 Neil Tennant (laulu) ja Chris Lowe (kosketinsoittimet), ja sen ensimmäinen suuri hitti oli ”West End Girls” vuonna 1985.

Pet Shop Boys on kevyen musiikin kaupallisesti menestynein duo ja menestyneimpiä elektronisen musiikin yhtyeitä: Se on myynyt maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa albumia ja singleä.[1] Yhtyeen suurin suosio ajoittui 1980-luvulle. Pet Shop Boys on saavuttanut Britanniassa 22 Top-10-hittisingleä ja 43 Top-30-hittiä, joista ensimmäiselle sijalle ovat yltäneet ”West End Girls” , ”It’s A Sin”, ”Always On My Mind”, ”Heart” ja ”Go West”.[2] Samat singlet olivat listaykkösinä myös Suomessa.

Vuoteen 2014 mennessä yhtye on julkaissut 52 singleä, kaksitoista studioalbumia, useita erilaisia kokoelmia ja live-julkaisuja. He ovat myös säveltäneet, tuottaneet ja remiksanneet monia muiden artistien kappaleita.[3]

Multitaiteellista Tennant–Lowe-kaksikkoa on verrattu muihin merkittäviin kevyen musiikin säveltäjäkaksikoihin, kuten The Beatlesin Lennon ja McCartney tai The Smithsin Morrissey ja Marr. Vuonna 1987 PSB luonnehti itseään New Musical Express -lehdessä: ”We are the Smiths you can dance to”.[4]

Yhtye on esiintynyt Suomessa livenä viisi kertaa: 1991 ja 2009 Helsingin jäähallissa, 1997 ja 2013 Turun Ruisrock -festivaaleilla sekä 2014 Pori Jazz -festivaaleilla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen perustaminen ja ensimmäiset levytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neil Tennant (s. 1954) on kotoisin North Shieldsistä läheltä Newcastlea, joka sijaitsee Pohjois-Englannissa. Katolisia kouluja käynyt keskiluokkainen poika soitti 1960-luvun lopussa folk-yhtyeessä "Dust". 1970-luvun alussa Tennant muutti Lontooseen, jossa hän opiskeli historiaa, työskenteli British Museumissa ja toimitussihteerinä Marvel Comics sarjakuvayhtiössä sekä myöhemmin toimittajana Smash Hits-musiikkilehdessä.

Chris Lowe (s. 1959) on kotoisin Blackpoolista, Englannin länsirannikolta. Hänen keskiluokkainen kotitaustansa oli musikaalinen: Perheessä oli useita muusikoita. Lowe soitti jo lapsena torvisoittimia yhtyeessä "One Under the Eight". Hän opiskeli ja valmistui rakennusarkkitehdiksi kotikaupungissaan ja muutti myöhemmin Lontooseen.

Neil Tennant ja Chris Lowe tapasivat sattumalta elektroniikkaliikkeessä 19. elokuuta 1981 Lontoon Chelseassa. He alkoivat keskustella syntetisaattoreista ja löysivät yhteisen intohimon diskomusiikista. He sopivat soittotuokiosta ja aloittivat musiikin kirjoittamisen heti. Ensimmäinen yhdessä sävelletty kappale oli "Jealousy". Se levytettiin kymmenen vuotta myöhemmin albumille Behaviour ja julkaistiin singlenä 1991. Aluksi musiikkia tehtiin Neil Tennantin kotona ja myöhemmin pienessä studiossa Camden Townissa.[5]

Syntetisaattoripohjainen new romantic musiikki oli suosittua yhtyeen perustamisen aikoihin. Pet Shop Boys sai tyylisuunnan yhtyeiltä joitakin vaikutteita, mutta kehitti kuitenkin heti alusta alkaen omaperäisen disko- ja pop- vaikutteita yhdistelevän tyylinsä, johon myöhemmin lisättiin myös musikaali- ja latinomusiikkivaikutteet.

Aluksi Tennant ja Lowe kutsuivat yhtyettään nimellä West End, koska ihailivat kyseisen Lontoon kaupunginosan elämäntyyliä. Myöhemmin he päätyivät nimeen Pet Shop Boys. Tämän nimen he valitsivat ystäviensä perusteella, joilla oli oma eläinkauppa. Uusi nimi oli heidän mielestään samanlainen, kuin New Yorkista kotoisin olevalla hip-hop ryhmällä voisi olla.[6] Tennant ja Lowe olivat tuolloin innoissaan uudesta, Amerikasta tulvivasta rap-musiikista. Tämä innostus näkyikin myöhemmin siinä, että muutamat PSB-kappaleet on esitetty puhelauluna. Tunnetuin esimerkki rap-vaikutteista on yhtyeen läpimurtohitti "West End Girls", jonka vuonna 1984 julkaistu ensimmäinen versio oli ilmeisesti ensimmäinen britannialaisen artistin levyttämä rap-tyyliin tulkittu musiikkikappale.[7]

Ensimmäisten vuosien aikana yhtyeen demo-varastoon kertyi kymmenittäin kappaleita, joita on riittänyt julkaistavaksi vielä 2000-luvulla. Aivan alkuperäisen idean mukaan yhtyeen oli tarkoitus etsiä itselleen laulaja ja mahdollisesti muitakin jäseniä, mutta näitä ei ollut vielä ensimmäisten levytysten aikaan löytynyt, joten yhtye jäi duoksi.[8]

1980-luvun alussa Neil Tennant työskenteli suositun musiikki- ja nuorisolehden Smash Hitsin palveluksessa ja eteni lopulta sen apulaispäätoimittajaksi. Vuonna 1983 hän sai tehtäväkseen haastatella The Police-yhtyettä sen New Yorkin konsertin yhteydessä. Tennant käytti haastattelumatkaa hyväkseen tavatakseen kaupungissa kuuluisan italodiskotuottajan Bobby Orlandon (Bobby-O). PSB ihaili monia Orlandon tuottamia Hi-NRG –julkaisuja, kuten esimerkiksi The Flirts-yhtyeen kappaletta "Passion".[5]

Neil Tennant sopi Bobby-O:n kanssa tapaamisen New Yorkissa Apple Jack -kahvilaan 19. elokuuta 1983. Tapaamisen yhteydessä Tennant soitti nauhurillaan tuottajalle muutaman PSB-demon. Kuultuaan kappaleet Bobby-O ehdotti, että hän voisi tuottaa Pet Shop Boysin musiikkia.[8]

Huhtikuussa 1984 julkaistiin Bobby-O:n tuottama ensisingle "West End Girls". Osin duon omakohtaisiin kokemuksiin pohjautunut kappaleen teksti kertoi siitä kuinka muualta Lontooseen muuttanut hämmentyy West Endin glamourista ja kaupungin vahvoista kontrasteista yläluokkaisen ja vauraan West Endin ja köyhemmän työväenluokkaisen East Endin välillä. Kappaleen viimeisen säkeistön sanoituksessa kuvataan vallankumousjohtaja Leninin matkaa Sveitsistä Venäjälle 1917. Tässä yhteydessä mainitaan myös Suomen asema Pietarissa:

In every city, in every nation / From Lake Geneva to the Finland station / How far have you been?[9]

Ensisinglen nauhoitus ja miksaus tehtiin muutamassa päivässä ja se edustaa tuottajansa Bobby-O:n karkeahkoa ja kulmikasta tyyliä. Single oli klubihitti San Franciscossa ja Los Angelesissa. Kappale menestyi myös Belgiassa ja Ranskassa. Isossa-Britanniassa se ei juurikaan myynyt. Samana vuonna julkaistiin myös toinen Bobby-O:n tuottama single "One More Chance". Tämä single menestyi vielä edeltäjäänsä heikommin.[8]

Kultakausi 1985-1988[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen läpimurto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Please[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1985 Pet Shop Boys kirjoitti sopimuksen manageri Tom Watkinsin ja lontoolaisen Parlophone-levymerkin kanssa. Tämä johti välirikkoon ja oikeudenkäyntiin Bobby Orlandon kanssa. Riita sovittiin rahalla, jolloin Pet Shop Boys joutui maksamaan tulevista levy-yhtiötuloistaan Orlandolle yli miljoona Yhdysvaltain dollaria. Duo asui korvausten vuoksi vielä muutamia vuosia ahtaissa yksiöissä Lontoossa. Vuonna 1984 Tennant oli vielä jättänyt vanhempiensa vastalauseista ja neuvoista huolimatta vakaat tulot Smash Hits -lehdessä, jonka apulaispäätoimittajaksi hän oli edennyt.[8]

Heinäkuussa 1985 Pet Shop Boys julkaisi Parlophone/EMI-levymerkillä singlen "Opportunities - Lets Make Lots of Money". Rahantekoa ylistävä kappale oli sanoitettu ja nimetty hyvin ironiseen tyyliin, josta PSB on tullut kuuluisaksi. Levy-yhtiön suurista odotuksista huolimatta single ei tuottanut rahaa, sillä se ei kohonnut kuin brittilistan sijalle 116. Singlen B-puolen kappaleesta "In the Night" tuli myöhemmin suositun brittitelevision ohjelman The Clothes Show:n tunnusmusiikki. "Opportunities" oli PSB:n ensimmäinen single, josta tehtiin musiikkivideo.

Elokuussa Pet Shop Boys palasi studioon ja nauhoitti uuden version kappaleesta "West End Girls" aikaisemmin New Order-yhtyeen kanssa työskennelleen Stephen Haguen tuotannossa. Nyt kyseinen kappale viimeisteltiin huolellisesti ja pelkkä miksaaminen vei kaksi viikkoa studioaikaa. Single julkaistiin lokakuussa, jonka jälkeen se aloitti hitaan nousun kohti listan kärkeä. Tammikuussa 1986 se oli brittilistan ykkössijalla. Sama sijoitus saavutettiin myös Yhdysvalloissa, Kanadassa, Suomessa, Hong Kongissa, Irlannissa, Libanonissa, Israelissa, Uudessa Seelannissa ja Norjassa. Julkaisusta tuli kaikkien aikojen menestynein PSB single. Kappaleen videon ohjasi valokuvaaja Eric Watson. Video kuvattiin luonnollisesti Lontoon West End -kaupunginosassa.

"West End Girls":in uuden version menestyksestä johtuen Bobby Orlandon kanssa levytetyt kappaleet julkaistiin uudelleen lukuisina eri painoksina ja versioina CBS-levymerkillä.

Seuraava single "Love Comes Quickly" julkaistiin 24. helmikuuta 1986. Neil Tennant on pitänyt tätä kappaletta yhtenä yhtyeen parhaimmista sävellyksistä, mutta kaupallisesti se oli odotuksiin nähden pettymys, yltäen ainoastaan brittilistan sijalle 17.[7]

Stephen Haguen tuotannossa levytettiin myös yhtyeen ensimmäinen albumi ”Please”, joka julkaistiin 24.3.1986. Se ylti ”West End Girls”:in ja kolmen muun single-julkaisun avittamana albumilistan kärkipaikoille Ison-Britannian lisäksi lukuisissa maissa.

Levy-yhtiön vastustuksesta huolimatta Please, julkaistiin graafikko Mark Farrow:n suunnittelemalla kannella. Kokonaan valkoisessa kannessa oli yhtyeen ja levyn nimi pienellä tekstillä ja pikkuruinen, postimerkin kokoinen värivalokuva duosta valkoiset pyyhkeet kaulassa. Päämyyntiformaattina vuonna 1986 oli LP-levy. 1980-luvulla oli muotia tehdä värikkäitä ja joskus yliampuvia kansikuvia. Please-albumin kansi poikkesi hyvin paljon valtavirrasta, joten se nimenomaan erottui muiden levykaupan myyntiartikkelien joukosta minimalismillaan.[10] Vuodesta 1986 lähtien lähes kaikki yhtyeen single- ja albumikannet ovat olleet Mark Farrow:n suunnittelemia.

Please aloitti myös yhtyeen koko uran jatkuneen perinteen nimetä kaikki studioalbumit ja suuren osan muustakin tuotannosta vain yhdellä brittiläisen kulttuurin yleisesti käyttämällä sanalla.

Alkuvuosina lähes kaikki yhtyeen promokuvista otti valokuvaaja Eric Watson (1955-2012), joka myös ohjasi monia yhtyeen ensimmäisistä musiikkivideoista. Graafikko Mark Farrow ja erityisesti Eric Watson loivat alkuvuosina yhtyeen kuuluisaksi tulleen visuaalisen ilmeen: Neil Tennant puvussa ja solmiossa, Chris Lowe hupparissa, lippalakissa ja aurinkolaseissa.[11]

Keväällä 1986 julkaistiin myös uudelleen miksattu versio edellisenä vuona osittain epäonnistuneesta "Opportunities"-singlestä. Uusi versio menestyi paremmin ja päätyi Britannian singlelistan sijalle kaksi.[12]

Syksyllä 1986 julkaistiin brittilistan sijalle 4. yltänyt single "Suburbia". Uudelleen levytetty "Suburbia" oli neljäs single Please-albumilta. Singlejulkaisua seurasi syksyllä 1986 remix-albumi Disco, joka sisälsi Please-albumilta julkaistut neljä singleä uusina pitkinä miksauksina ja kahden singlejulkaisun b-puolten pitkät versiot.

Kesällä 1986 Please-albumin menestyksen myötä PSB harkitsi ensimmäistä maailmankiertuetta, mutta yhtye ei halunnut tavanomaista show’ta. Suurelliset suunnitelmat teatraalisista esityksistä eivät kuitenkaan olleet vielä taloudellisesti mahdollisia. Niinpä yhtye joutui tyytymään yksinkertaisiin promootio-esiintymisiin studioyleisöjen edessä taustanauhojen kera.

Kaupallista menestystä ja promootiota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Actually[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosista 1987-1988 tuli yhtyeen uran menestyksekkäin. Vuoden alussa yhtye sai merkittävät Ivor Novello Awards -palkinnon ja BRIT -palkinnon edellisen vuoden hitistään "West End Girls".

"It´s a Sin" –single julkaistiin 15. kesäkuuta 1987. Kappaleesta tuli yhtyeen toinen kansainvälinen ykköshitti. Kappaleen teksti käsittelee ahdasmielistä katolista kasvatusta. Kappaleen sanoittanut Neil Tennant on uskonnoltaan roomalaiskatolinen ja hänellä oli kokemusta kotikaupunkinsa Newcastlen katolisten koulujen kovasta kurista ja syyllistävistä menetelmistä. Kappaleen videon, jossa kokoontuu keskiaikainen inkvisitio, ohjasi Derek Jarman.[13]

Elokuussa 1987 julkaistiin brittilistan sijalle 2. yltänyt single "What Have I Done To Deserve This?". Kappale levytettiin duettona kuuluisan 1960-luvun laulajattaren Dusty Springfieldin kanssa. Tämä single nosti Springfieldin jo kaksi vuosikymmentä alamaissa olleen uran uuteen nousuun. 1960-luvun legendaarinen laulajatar oli ennen singlen julkaisua elänyt lähes kokonaan unohdettuna Kaliforniassa kärsien huume- ja alkoholiongelmista.

Myöhemmin PSB sävelsi ja tuotti Dusty Springfieldille kokonaisen albumin Reputation. PSB-yhteistyön jälkeen Springfield (1939–1999) sai elää elämänsä viimeisen vuosikymmenen jälleen menestyvänä artistina. Dusty Springfield oli Neil Tennantin suurimpia nuoruudensuosikkeja, ja PSB olisi halunnut Dustyn laulamaan "What Have I Done To Deserve This?"- kappaleen jo ensialbumillaan, mutta eivät onnistuneet tavoittamaan Yhdysvaltoihin muuttanutta tähteä. Lopulta tammikuussa 1987 Dusty matkusti Lontooseen, tuli studiolle ja lauloi säkeensä. PSB oli hämmentynyt hänen ammattilaisen rutinoituneesta otteestaan, jolla lauluosuus hoidettiin.[13]

Elokuussa 1987 Pet Shop Boys esiintyi kutsuvieraana ITV-televisioyhtiön ohjelmassa Love Me Tender. Ohjelma oli järjestetty Elvis Presleyn kuoleman kymmenvuotismuistopäiväksi. TV-ohjelmassa PSB esitti livenä cover-version Elviksen kappaleesta "Always On My Mind". Esitys oli alun perin tarkoitettu ainutkertaiseksi, mutta PSB:n versio sai katsojien joukossa suuren suosion ja kyselyjä kappaleen mahdollisesta julkaisusta. "Always On My Mind" julkaistiin marraskuussa 1987 singlenä, jolloin se saavutti musiikkimaailmassa hyvin tavoitellun aseman, eli brittilistan jouluykkössijan. Alkuperäinen Elviksen single oli yltänyt sijalle 14.

Syyskuussa 1987 julkaistiin Stephen Haguen tuottama yhtyeen kakkosalbumi Actually. Albumin aloitti PSB:n uusi versio kappaleesta "One More Chance", joka alun perin levytettiin ja julkaistiin singlenä Bobby Orlandon tuottamana 1984. Monissa Actually-albumin kappaleissa on PSB:lle tyypilliseen ironiseen tapaan yhteiskuntakritiikkiä. Kritiikin hampaissa ovat erityisesti silloisen konservatiivipääministerin Margaret Thatcherin markkinaliberalistiset yhteiskuntauudistukset. Tämä kritiikki tulee esiin esimerkiksi kappaleissa "Shopping" ja "Kings Cross". Lokakuussa 1987 Actuallylta julkaistiin single "Rent", joka ylsi brittilistan sijalle 8. Kappaleen teksti kertoo Neil Tennantin mukaan naisen näkökulmasta prostituoidun ja rikkaan miehen välisestä suhteesta. Myöhemmin muut artistit ovat tehneet tästä kappaleesta lukuisia cover versioita.[14] Listaykköseksi päätynyt single "Always On My Mind" sisältyi vain Actually-levyn USA-versiolle. Sen sijaan vuotta myöhemmin kyseinen kappale esiintyi yhdeksään minuuttiin pidennettynä ja Neil Tennantin kirjoittamilla uusilla lisäsäkeistöillä varustettuna "Always On My Mind/In My House"-versiona albumilla Introspective.

Vuoden 1987 lopulla yhtye kuvasi myös ohjaaja Jack Bondin kanssa elokuvan It Couldn’t Happen Here, joka oli inspiroitu Actually-albumin pohjalta. Tämä jossain määrin surrealistinen ja outonakin pidetty elokuva pääsi teatterilevitykseen Isossa-Britanniassa vuonna 1988, mutta sai ristiriitaisen vastaanoton.[13] "Always On My Mind" -musiikkivideo on koostettu elokuvan materiaalista. Elokuvassa on myös joitakin Pleasen kappaleita.[15]

Vuosi 1988 alkoi yhteistyöllä Liam Gallagherin vaimona myöhemmin kuuluisaksi tulleen Patsy Kensitin kanssa. Hänen yhtyeensä Eight Wonder julkaisi helmikuussa 1988 uransa suurimman hitin "I´m Not Scared", jonka oli säveltänyt ja tuottanut PSB. Kyseinen kappale julkaistiin myöhemmin PSB:n omana versiona albumilla Introspective.

Maaliskuussa 1988 yhtye saavutti neljännen brittilistan ykköspaikkansa Actually-albumilta julkaistulla singlellä "Heart". Kappaleen musiikkivideossa Draculaa esitti kuuluisa näyttelijä sir Ian McKellen. Videossa Dracula vie Neil Tennantin vaimon hääyönä. Tämä nähtiin erittäin ironisena, sillä McKellen oli hyvin tunnettu homoudestaan jo 1970-luvulta lähtien. "Heart" oli PSB:n mukaan alun perin sävelletty Madonnalle, mutta lopulta sitä PSB ei kappaleen hylkäämisen pelosta koskaan uskaltanut ehdottaa hänen tulkittavakseen.[16]

Please ja Actually-albumeja seurasivat laajat promootiokiertueet, jotka loivat tunnettuja stereotypioita yhtyeestä. Promootimatkoillaan Pet Shop Boys esitti lukuisia kertoja taustanauhojen avulla vähäeleiseen, joskus jopa lakoniseen tyyliin hittejään televisiostudioissa eri puolilla maailmaa. Yleensä Neil Tennant esiintyi mikrofonin ääressä etualalla ja Chris Lowe seisoi taustalla syntetisaattorin takana lippalakkiin ja aurinkolaseihin sonnustautuneena. Haastatteluissa Neil Tennant antoi pitkiä ja älykkään vaikutelman aikaansaavia vastauksia, kun taas lippalakkiin ja aurinkolaseihin pukeutunut Chris Lowe oli enimmäkseen hiljaa. Välillä Lowe murahti jotakin humoristista hyvin lyhyesti. Promootion yhteydessä duo kävi myös Suomessa lokakuussa 1987 ja antoi haastatteluja lehdistölle, radiolle ja TV:lle.[16]

Kultakauden päättyminen ja ensimmäinen kiertue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Introspective[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 1988 Pet Shop Boys julkaisi latinovaikutteisen singlen "Domino Dancing". Kappaleen video kuvattiin Eric Watsonin ohjaamana Puerto Ricossa. "Domino Dancing" -singleä seurasi kuusi 7–10 minuutin pituista kappaletta sisällään pitävä Introspective-albumi. "Domino Dancing"-single nousi brittilistan sijalle 7. Introspective heijastaa vahvasti ajankohtansa muotimusiikivirtausta, housea. Albumilla oli tuottajana muun muassa Trevor Horn, joka oli aiemmin tuottanut yhtyettä Frankie Goes To Hollywood. Albumilta julkaistiin kaksi Hornin tuottamaa singleä: "Left to My Own Devices" ja "It´s Alright".

Myöhemmin PSB on pitänyt Introspective-albumia ehkä uransa suurimpana erehdyksenä, sillä siitä lähtien yhtyeen lista- ja arvostelumenestys sekä radioasemien soittolistoille pääseminen eivät ole olleet itsestään selväiä asioita. Yhtyeen mukaan Introspective päätti yhtyeen kultakauden, joka kesti vuodet 1985–1988.

Vuonna 1989 PSB lähti viimein kauan odotetulle ensimmäiselle konserttikiertueelleen, jonka aikana he esiintyivät Hongkongissa, Japanissa ja Isossa Britanniassa. Kolme viimeistä konserttia esitettiin loppuun myydylle Wembleyn stadionille Lontoossa. Kiertuetta oli suunniteltu vakavasti jo ensimmäisen albumin julkaisun aikaan 1986, mutta sitä ei ollut mahdollista toteuttaa hankkeeseen liittyvien suurten kustannusten vuoksi. Yhtye nimittäin halusi esityksestään hyvin teatraalisen, perinteisestä rock/pop –show’sta poikkeavan, musikaalin ja jopa oopperan sekä baletin suuntaan kallistuvan esityksen. Lavalla nähtiin lukuisia tanssijoita, lavaste-, ja esiintymisasuvaihdoksia. Esityksen ja sen taustalla nähdyt filmiprojektiot oli ohjannut Derek Jarman, jonka kanssa PSB oli aiemmin tehnyt yhteistyötä Videoilla "It`s a Sin" ja "Rent". Vuoden 1989 kiertueen tapahtumista ja PSB:n alkuvaiheista kertoo kirja Pet Shop Boys Literally, jonka kirjoitti Chris Heath.

Vuosina 1989–1990 PSB vietti paljon aikaa studiossa säveltäen ja tuottaen Liza Minnellille albumin Results ja Dusty Springfieldille albumin Reputation. Molemmilta albumeilta julkaistiin kolme singleä. Minellin levyllä oli uudet orkesteroidut versiot PSB:n kappaleista "Rent" ja "Tonight Is Forever".

PSB on kertonut työskennelleensä näillä albumeilla yhtä kunnianhimoisesti kuin omilla albumeillaankin. Heidän mukaansa kyse ei ollut vähempiarvoisista sivuprojekteista. Esimerkiksi Minellin tulkitsema "So Sorry I Said" ja Springfieldin tulkitsemat "Daydreaming" ja "Nothing Has Been Proved" ovat Neil Tennantin mukaan yhtyeen parhaimpien sävellysten joukossa. Viimeksi mainittu kappale oli kylmän sodan ajan Profumo-skandaalina tunnetusta vakoilutapauksesta kertovan Scandal-elokuvan tunnusmusiikki vuonna 1989.[7]

1990-luvun alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran taiteellinen huipentuma ja maailmankiertue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Behaviour[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24. syyskuuta 1990 ahkerasti muiden artistien levyjen hyväksi työskennellyt Pet Shop Boys julkaisi yli vuoden tauon jälkeen oman singlen "So Hard". Sitä seurasi lokakuussa 1990 neljäs studioalbumi Behaviour, joka levytettiin enimäkseen Münchenissa tuottajanaan Harold Faltermeyer. Faltermeyeriin päädyttiin siksi, että PSB halusi tällä albumilla kokeilla vanhojen 1970-luvun syntetisaattorien käyttämistä. Tuottaja omisti kokoelman näitä jo lähes kadonneita soittimia.

Behaviour merkitsi monien kriitikkojen mukaan "aikuistumista" PSB:n uralla ja albumi on jälkeenpäin arvostettu yhtyeen korkeatasoisimmaksi saavutukseksi.

Albumin avaa kappale "Being Boring", joka julkaistiin albumin toisena singlenä. Kyseinen kappale on arvioitu kuuluvan yhtyeen uran onnistuneimpien sävellysten joukkoon. Valokuuvaajana tunnettu Bruce Weber ohjasi singleä varten mustavalkoisen videon. Video ei tosin päässyt joidenkin musiikkikanavien, kuten MTV:n soittolistalle mustavalkoisuuden ja alastomuuden esittämisen vuoksi. Pitkä ja haikea "Being Boring" on elegia Neil Tennantin ystävälle Chris Dowell:e, joka oli menehtynyt aidsiin. Tätä ystävää ja hänen sairastumistaan muistelevat myös kappaleet "It Couldn’t Happen Here" ja "Your Funny Uncle". Viimeksi mainittu kertoo ystävän hautajaisista.[17]

Kappale "My October Symphony" kuvaa Itä-Euroopassa tapahtunutta sosialismin romahdusta ja sen sävelkuluissa on laina venäläiseltä säveltäjältä Dmitri Šostakovitšilta.

Vuonna 1991 yhtye oli aloittamassa ensimmäistä maailmankiertuettaan. Sen markkinoimiseksi julkaistiin kahden a-puolen single "How Can You Expect to Be Taken Seriously/ Where the Streets Have No Name". Jälkimmäinen kappale oli cover-versio U2–yhtyeen kappaleesta "Where the Streets Have No Name", joka oli PSB:n versiossa liitetty yhteen Frankie Valli / The Four Seasons "Cant Take My Eyes Off You" –kappaleen kanssa. Tämä oli PSB:n suorastaan sarkastinen kannanotto siihen, että U2 tekee yhtä kaupallista ja tavanomaista musiikkia kuin muutkin yhtyeet. U2 olikin tässä vaiheessa usein Neil Tennantin ja Chris Lowen kritiikin kohteena. Heitä ärsytti kuinka henkilökohtainen ahneus verhotaan Bonomaiseen tyyliin hyväntekeväisyyden ja maailmanparantamisen esilläpitoon.[7]

Pet Shop Boysin ensimmäinen maailmankiertue, jolla pääpaino oli Behaviour-albumin musiikilla, sai nimen Performance-tour. Kiertue alkoi Pohjois-Amerikasta ja jatkoi sieltä Eurooppaan, jolloin PSB esiintyi myös Helsingin jäähallissa 6. toukokuuta 1991. Kiertue päättyi lopulta Isoon-Britanniaan. Konserttipaikkojen koko vaihteli pienistä teattereista stadioneihin. Kiertue sekoitti erikoisella tavalla modernia teatteria, oopperaa ja pop-musiikkia. Arvostelut suomalaisissa lehdissä luonnehtivat show’ta muun muassa "surrealistiseksi teatteriksi, jonka tahdissa voi kuitenkin tanssia".[18] Näytöksen olivat ohjanneet David Alden ja David Fielding, jotka olivat aiemmin työskennelleet Lontoon Oopperalle. Kiertueella tallennettua materiaalia on julkaistu myöhemmin videolla "Performance". Vuoden 1991 kiertueen kokemuksista kertoo Chris Heathin kirjoittama kirja Pet Shop Boys versus America. Chris Heath ja Pet Shop Boys ovat tehneet kirjallista yhteistyötä myöhemminkin, sillä Heath on toimittanut jo pari vuosikymmentä yhtyeen fan-club -lehteä Literally.

Syksyllä 1991 julkaistiin ensimmäinen PSB kokoelma Discography, joka kokosi yhteen kaikki siihenastiset 18 EMI-yhtiöle julkaistua singleä. Kokoelmalta julkaistut singlet olivat "Dj Culture" ja "Was It Worth It?".

Vuosina 1989–1992 Neil Tennant teki yhteistyötä New Order-yhtyeen solistin Bernard Sumnerin ja The Smiths-yhtyeen kitaristin Johnny Marrin kanssa. Yhteistyön tuloksena julkaistiin kaksi singleä: "Getting Away With It" ja "Disappointed". Myös Chris Lowe osallistui yhteistyöhön kappaleella "The Patience of a Saint", joka julkaistiin Marrin ja Sumnerin Electronic-yhtyeen albumilla vuonna 1991. Kesällä 1991 Electronic-yhtye esiintyi Tennat-Lowella vahvistettuna Depeche Moden stadionkonsertin lämmittelijänä New Yorkissa.

Paluu listojen kärkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Very[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 1993 PSB teki vahvan paluun singlellä "Can You Forgive Her?" Kappaleen nimi pohjautui Anthony Trollopen samannimiseen romaaniin. Kappaleen tietokoneanimointiin perustuvalla videolla duo oli pukeutunut oransseihin haalareihin ja raidoitettuihin kartiohattuihin. Tämä video aloitti yhtyeen historiassa erikoisen pukeutumiskauden, jonka aikana PSB yritti videoillaan muuntautua virtuaalisiksi olennoiksi. Samaa teemaa jatkettiin seuraavalla singlellä ja videolla "Go West". Tämä Village People-cover menestyi kaupallisesti paljon paremmin kuin alkuperäinen versio. Single saavutti brittilistan ykkössijan ja tuli kuuluisammaksi kuin kappaleen alkuperäinen versio. "Go West" nousi ykköseksi myös Suomessa ja monessa muussakin maassa. Singlen suurelta osin tietokoneanimoitu video käytti hyväkseen neuvostonostalgiaa ja se oli kuvattu osin Moskovan punaisella torilla.

27. syyskuuta 1993 PSB julkaisi albumin Very. Siitä tuli yhtyeen ainut brittilistan kärkeen noussut albumi. Levy oli yhtyeen itsensä tuottama. Toisena tuottajana oli Stephen Hague, jonka kanssa PSB oli työskennellyt jo ensimmäisellä Please-albumillaan. Veryn alkuperäiset CD-versiot oli pakattu erikoiseen oranssiin legomaiselta vaikuttavaan muovikuoreen, joka tuli levy-yhtiölle erikoisuudestaan johtuen varsin kalliiksi. Albumista julkaistiin myös limited-edition versio Very-Relentless, jonka II-levyllä oli kuusi pääosin instrumentaalia kappaletta. Ne olivat syntyneet Very-albumin sävellyssessioiden aikana. Very-albumilta julkaistiin vielä kolme muutakin singleä. Ne olivat: "I Wouldn´t Normally Do This Kind Of Thing", "Liberation" ja "Yesterday, When I was Mad". Kaikkien viiden Very-singlen vahvasti tietokoneanimoidut videot ohjasi Howard Greenhalgh.

Vuonna 1994 PSB teki remiksauksen Blur-yhtyeen kappaleesta "Girls and Boys". Siitä tuli euroopanlaajuinen klubihitti, jonka jälkeen PSB on saanut remiksattavakseen useiden artistien kappaleita mukaan lukien Madonna, David Bowie ja Rammstein. Joillakin kappaleilla, kuten Bowien "Hallo Spaceboy"-singlellä PSB on käytännössä rakentanut kappaleen kokonaan uudelleen. Tällä, kuten monilla muillakin remixeillä on myös Neil Tennantin kirjoittamia uusia sanoituksia ja hänen lauluääntään.

Vuonna 1994 PSB julkaisi TV-sarjasta Absolutely Fabulous tunnettujen naiskoomikoiden Jennifer Saundersin ja Joanna Lumleyn kanssa hyväntekeväisyyssinglen "Absolutely Fabulous".[19]

Vuonna 1994 Pet Shop Boys julkaisi seuraajan vuonna 1986 julkaistulle Disco–remixalbumille. Disco II sisälsi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi miksattuna joukon Very-albumin singleraitojen vahvasti remixattuja versioita. Tämä albumi on saanut yhtyeen albumien joukossa osakseen nuivimman arvostelun kriitikoiden käsissä.

Syksyllä 1994 PSB aloitti myös Discovery-kiertueen Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Viimeksi mainitussa maanosassa yleisöt olivat hyvin suuria, eli stadionluokkaa ja ottivat yhtyeen vastaan innostuneesti. Kiertueella kuvattua materiaalia on julkaistu videolla "Discovery".

Vuonna 1995 Pet Shop Boys julkaisi siihenastisten singlejulkaisujen b-puolten kokoelman Alternative. Tältä kolmenkymmenen kappaleen kaksoisalbumilta singlenä julkaistiin uutena versiona vuoden 1986 "Suburbia"-singlen b-puoli "Paninaro". Kyseinen kappale on niitä harvoja, joissa päävokalistina ei ole Neil Tennant, vaan Chris Lowe. Hän luettelee italodiskotyylisessä "Paninaro"-kappaleessa pitämiään ja inhoamiaan asioita. Neljä muuta PSB-kappaletta, joissa Chris Lowe vastaa päävokaaliosuuksista (ja myös sanoituksista) ovat tähän mennessä "We All Feel Better In the Dark", "One of the Crowd", "Lies" ja Very-albumin päättävä virallista nimeä vailla oleva 13. kappale: "Postscript".

Alternative-kokoelman useimmat kappaleet eivät olleet puolivalmiita ylijäämäkappaleita, vaan monet niistä tiputettiin vasta viime hetkillä pois albumijulkaisuista. Esimerkiksi kappale "Decadence" olisi Neil Tennantin mukaan ansainnut tulla julkaistuksi singlen A-puolena. Osa kokoelman materiaalista on albumin nimen mukaisesti vaihtoehtoista tai kokeellista. Niillä PSB harjoitteli erilaisia musiikin sävellys- ja tuotantotapoja. 1990-luvulla PSB julkaisi useita singlejä, joilla saattoi olla kahdesta jopa neljään b-puoliksi luokiteltavaa kappaletta. Täten voi todeta, että monet tuon aikakauden cd-singleistä olivat itse asiassa EP-levyjä.

1990-luvun loppupuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyylimuutosten vaihe alkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bilingual[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 1996 PSB julkaisi singlen ”Before”, joka edelsi albumia Bilingual. Albumi ja aivan erityisesti seuraava single, "Se a vida é" olivat vahvasti latinovaikutteisia. Vaikutteet olivat tarttuneet PSB:n musiikkiin edellisen vuoden hyvin menestyneen Latinalaisen Amerikan kiertueen ansiosta. Muut singlet tältä albumilta olivat "Single-Bilingual" ja "Red Letter Day".

Kesällä 1997 Pet Shop Boys esiintyi kolmen viikon ajan loppuunmyydyissä Lontoon Savoy-teatterin konserteissa. ”Somewhere”-konserttisarja tehtiin yhteistyössä taiteilija Sam Taylor Woodin kanssa. Tämä aloitti PSB:n pitkään jatkuneen yhteistyön hänen kanssaan. Yhteistyön hedelmänä on julkaistu muutamia Sam Taylor Woodin eri taiteilijanimillä julkaisemia PSB:n tuottamia singlejä.

Kesällä 1997 Pet Shop Boys esiintyi myös lähes 20 000 ihmiselle Turun Ruisrockin päälavalla. Ohjelma koostui varman päälle pelkästään suurista hittisingleistä. Samalla toisin menetettiin loistava yhteistyömahdollisuus: PSB olisi voinut teoriassa esittää "Hallo Spaceboy":n David Bowien kanssa, joka esiintyi päälavalla heti PSB:n jälkeen. Bovie omisti konsertissaan Neil Tennantille kappaleensa "Queen Bitch".[20]

Edellisenä iltana Neil Tennant oli Tanskan Roskildessa laulanut yhdessä lontoolais-rockyhtye Sueden kanssa kappaleet ”Saturday Night” ja ”Rent”, joiden live-taltioinnit julkaistiin Sueden singlelllä Filmstar. Vuoden 1997 jälkeen PSB on esiintynyt säännöllisesti suurilla musiikkifestivaaleilla eri puolilla Eurooppaa.

Pet Shop Boys esiintymässä livenä Turun Ruisrock-festivaaleilla 29.6.1997
Pet Shop Boys esiintymässä livenä Turun Ruisrock-festivaaleilla 29.6.1997

Vuosi 1998 kului erilaisten live-esiintymisten, yhteistyö- ja hyväntekeväisyysprojektien parissa. PSB:n johdolla ja tuotanossa koottiin Noel Cowardin lauluista ”Twentieth Century Blues”-kokoelma. Albumilla oli PSB:n versio Cowardin kappaleesta ”Sail Away”. Albumilla esiintyivät myös muun muassa Elton John, Texas, Marianne Faithfull, Divine Comedy, Suede, Damon Albarn ja Robbie Williams. Samana vuonna Neil Tennant lauloi myös taustoja Robbie Williamsin ”No Regrets”-singlellä.

Nightlife[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1998 Pet Shop Boys työskenteli näytelmäkirjailija Jonathan Harveyn kanssa tarkoituksenaan saada aikaan yhtyeen kauan haaveilema West End -musikaali. Näytelmän musiikki pohjautui osin yhtyeen tulevaan seitsemänteen studio-albumiin Nightlife. Syksyllä 1999 julkaistulta Nigtlife-albumilta julkaistiin neljä singleä: "I Don’t Know What You Want, But I Can’t Give It Any More", "New York City Boy" ja "You Only Tell Me You Love Me When You’re Drunk". "Closer To Heaven"-kappale julkaistiin Daily Telegraph-lehden mukana jaetulla ilmaissinglellä. Kyseisestä kappaleesta tuli samaan aikaan Nightlife-levyn kanssa tuotetun West End-musikaalin nimikappale. Nightlife albumilla oli myös musikaaliin päätynyt kappale "In Denial", joka levytettiin Duettona Neil Tennantin ja Kylie Minoguen kesken. Jo vuonna 1994 PSB oli säveltänyt Minoguelle kappaleen "Falling" hänen albumilleen Kylie Minogue.

Vuoden 1999 Pet Shop Boys päätti maailmankiertueen muodossa. Nighlife Tour -kiertueen lavasteet suunnitteli arkkitehti Zaha Hadid. Kietue ulottui Pohjois-Amerikasta Japaniin, Eurooppaan ja lopuksi Britteinsaarille. Kiertueen materiaalia julkaistiin DVD:llä Montage. Kesällä 2000 PSB esiintyi Glastonburyn festivaaleilla päälavalla suuren ja innostuneen yleisön edessä. Vuonna 2000 PSB vastaanotti kolmannen "Ivor Novello Outstanding Contribution to Music" –palkintonsa. Koko vuoden 2000 PSB työskenteli tulevan musikaalinsa parissa.


2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Release[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yökerhomaailmaan sijoittuvaa musikaalia Closer To Heaven esitettiin kesällä ja syksyllä 2001 Arts Theatre:ssa Lontoossa. Musikaalin saamat arvostelut olivat ristiriitaiset –ylistävistä erittäin kriittisiin näkemyksiin. Musikaalin esittäminen lopetettiin marraskuussa 2001 jonkin verran suunniteltua aiemmin odotettua huonomman lipunmyynnin vuoksi. Oma osansa tässä oli myös syyskuun 2001 terrori-iskuilla, jotka vähensivät kaikkien julkisten tilaisuuksien lipunmyyntiä pitkäksi aikaa. Closer To Heaven –musikaalia on esitetty myös vuonna 2005 Australiassa. Musikaalin kappaleet julkaistiin näyttelijöiden tulkitsemina ”Closer To Heaven” soundtrack-albumina.

Musikaalikokeilun jälkeen Pet Shop Boys palasi studioon levyttämään kahdeksatta albumiaan. Erilaisten tyylikokeilujen jälkeen yhtye päätyi täysin yllättävään akustiseen ja osittain jopa rock-soundiin monilla Release-levyn kappaleilla. Pääosin yhtyeen itsensä tuottamalla levyllä esiintyi lähes joka kappaleella entinen The Smiths- kitaristi ja Electronic -yhteistyöstä PSB:lle tuttu Johnny Marr. Kitaroiden lisäksi monilla Releasen kappaleilla soivat myös muut akustiset soittimet, kuten rummut. Albumin ensisinglen ”Home And Dry” video oli äärimmäisen minimalistinen. Se koostui lähes pelkästään saksalaisen ohjaajansa Wolfgang Tillmansin Lontoon metrossa kuvaamien hiirten touhuista. Toisen singlen, "I Get Along" videon ohjasi Bruce Weber.

Releasen julkaisun jälkeen PSB lähti maailmakiertueelle. Aikaisempaan verraten tämä kiertue oli riisuttu: Ei tanssijoita, taustalauljia, esiintymisasuja tai mahtipontisia lavasteita. Kiertueella oli mukana myös kaksi kitaristia, rumpali ja yhtyeen kanssa pitkään työtä tehnyt ohjelmoija Pete Gleadall. Kiertue alkoi pienimuotoisilla yliopistokeikoilla Britanniasta, josta jatkettiin hieman suurempien yleisöjen eteen eri puolilla Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaa ja Aasiaa. Release-albumin kolmas single, "London" julkaistiin vain Saksassa.

Release-albumilta yli jääneistä kappaleista ja remix-versioista julkaistiin Disco 3 –albumi helmikuussa 2003. Albumilla oli myös cover-versio Bobby Orlandon kappaleesta "Try It".

Vuonna 2003 PSB perusti kaksi uutta levymerkkiä; Olde English Vinyl ja Lucky Kunst. Niille on julkaistu PSB:n tuottamaa Atomizerin ja Pete Burnsin sekä Sam Taylor-Woodin materiaalia.

Marraskuussa 2003 Pet Shop Boys julkaisi toisen kokoelmalevynsä PopArt-tuplalevyn, jolle oli koottu kaikki siihenastiset EMI-levymerkille julkaistut single-kappaleet. Kokoelmalta julkaistiin kaksi singleä: "Miracles" ja "Flamboyant". Tuplalevyn ensimmäiselle puoliskolle "Pop", koottiin yhtyeen mielestä pop-kategoriaan luettavat singlet ja "Art"-puoliskolle puolestaan hieman kokeellisemmat tuotokset. Limited-edition version kolmoslevyllä "Mix" oli PSB:n omat suosikit yhtyeen lukuisten singlekappaleiden remix-versioiden joukossa.

Syyskuussa 2004 Pet Shop Boys esiintyi Lontoon Trafalgar Squarella ilmaiskonsertissa Dresdner Sinfoniker –orkesterin kanssa. Konsertissa esitettiin PSB:n säveltämä soundtrack Sergei Eisensteinin vuonna 1925 ohjaamaan mykkään Panssarilaiva Potemkin -elokuvaan. Koko elokuva esitettiin konsertissa valkokankaalle heijastettuna orkesterin takana. PSB:n lähes puolitoistatuntinen sävellys yhdisti elektronista ja klassista musiikkia. Joihinkin kohtiin oli myös kirjoitettu laulusanat. Myöhemmin sama esitys on toistettu Saksassa ja muutamia kertoja Britanniassa. Soudtrack julkaistiin syyskuussa 2005 nimellä Battleship Potemkin.


Fundamental[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2005 Pet Shop Boys esiintyi innostuneelle yleisölle Moskovan Punaisella torilla Moscow Live 8 concertin pääesiintyjänä. He esittivät muun muassa kappaleen "Go West", jonka video kuvattiin 12 vuotta aiemmin samalla paikalla.

Huhtikuussa 2006 Pet Shop Boys julkaisi singlen "I’m With Stupid", joka kommentoi Britannian pääministerin Tony Blairin ja Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin välistä kanssakäymistä. Kappaleen videolla esiintyivät PSB:ta parodioivat koomikot Matt Lucas ja David Walliams Pikku-Britannia -sarjasta.

Yhdeksäs studioalbumi Fundamental seurasi toukokuussa. Varsin suopeat arvostelut osakseen saaneen albumin tuotti Trevor Horn. Albumista julkaistiin myös Limited Edition-versio Fundamentalism, joka sisälsi muun muassa kappaleen "In Private", jonka PSB oli tehnyt vuonna 1989 Dusty Springfieldille. Uudella versiolla mukana oli Elton John. Samanaikaisesti albumin kanssa esitettiin Britannian Channell4 televisiokanavalla dokumentti "Pet Shop Boys – A Life in Pop". Myöhemmin julkaistiin saman dokumentin pidennetty versio DVD:llä. Tennant-Lowen lisäksi dokumentissa näkemyksiään esittävät muun muassa Trevor Horn, Robbie Williams, Brandon Flowers, Tim Rice-Oxley, Jake Shears ja Bruce Weber.

Toinen Fundamental-albumilta julkaistu single oli "Minimal". Kesäkuussa 2006 PSB aloitti maailmankiertueen Norjasta. Tämä kierue ulottui kaikkiin maanosiin Etelä-Amerikkaa myöten. Mexico Cityssa ikuistettu konsertti julkaistiin DVD:llä nimellä Cubism.

16. lokakuuta 2006 julkaistiin kirja Catalogue, jonka olivat kirjoittaneet Philip Hoare ja Chris Heath. Kirja pyrki saamaan yksiin kansiin koko PSB:n visuaalisen historian mukaan lukien levynkannet, musiikkivideot, kiertueet, kirjallisuuden, valokuvat ja fanclub-lehden. Samana päivänä jolloin Catalogue-kirja julkaistiin, päivänvalon näki myös Fundamental-levyn kolmas single "Numb".Fundamental -albumilta julkaistiin vielä tämän jälkeen neljäskin single: "Integral". Se julkaistiin tosin vain digitaalisesti ladattavana singleversiona.

Lokakuussa 2006 julkaistiin kaksoislivelevy Concrete. Se oli tallenne Lontoon Mermaid Theatre:ssa pidetystä konsertista yhdessä BBC Concert Orchestra:n kanssa. Konsertissa esitettiin sinfoniaorkesterin säestyksellä PSB:n tunnetuimpia kappaleita kolmen vuosikymmenen ajalta. Vierailijoiden joukossa tallenteella oli muun muassa Rufus Wainwright sekä Robbie Williams, joka esitti PSB-lempikappaleensa "Jealousy".

Vuonna 2006 PSB osallistui myös Robbie Williamsin Rudebox-albumin tekoon. Tällä albumilla PSB vierailee kappaleilla "We Are the Pet Shop Boys" ja "She's Madonna". Jälkimmäinen singlenä julkaistu raita oli Robbie Wiliamsin käyttöön annettu Tennant-Lowe sävellys. Kappaleen teksti kertoi Madonnan ja Guy Ritchien suhteesta.

Lokakuussa 2007 Pet Shop Boys julkaisi kokoelman Disco 4. Se sisälsi kaksi remix-versiota Fundamental-albumin kappaleista sekä yhtyeen viimeisen kymmenen vuoden aikana remixaamia muiden artistien kuten David Bowien, Madonnan ja Rammsteinin kappaleita.

Yes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2009 Pet Shop Boys vastaanotti neljännen kerran merkittävän ”Outstanding Contribution to Music Award” –palkinnon levyteollisuuden Brits-gaalassa. He esittivät tilaisuudessa livenä yhdessä The Killersin Brandon Flowersin ja Lady Gagan kanssa noin kymmenen minuutin koosteen lukuisista hiteistään.

Vuoden 2008 lopulla Pet Shop Boys viimeisteli kymmenennen studioalbuminsa Yes, joka julkaistiin 23. maaliskuuta 2009. Albumin tuotti Brian Higginsin luotsaama Xenomania–tuotantotiimi. Albumin avauskappale oli sen ensimmäinen single "Love etc", joka rakentuu perinteisistä aineksista, joille yhtye suosionsa aikoinaan rakensi: tarttuva melodia ja ironinen sanoitus. Yes julkaistiin myös rajotettuna kahden levyn Yes etc.-painoksena.

Yes merkitsi PSB:n paluuta takaisin puhtaaseen elektropoppiin, josta yhtyeen ura lähti aikoinaan liikkeelle. Kriitikoiden arviot olivat vaihtelevia, mutta yleisen näkemyksen mukaan kyseessä oli yhtyeen onnistunein levytys sitten vuoden 1993 Very-albumin.

Yes-albumilla soivat syntetisaattorien lisäksi yhtyeelle jo traditioksi muodostuneeseen tapaan myös Johnny Marrin soittamat kitarat. Jousisovituksia työsti Owen Pallett. Kappaleessa "All Over The World" on lainattu musiikkiteema Pjotr Tšaikovskin baletista Pähkinänsärkijä. Yes-albumin levytyksen aikana sävellettiin myös kappale "The Loving Kind", jonka PSB antoi Xenomania-tiimin tuottaman Girls Aloud-yhtyeen käyttöön. Tämä tammikuussa 2009 julkaistu single nousi Britannian top 10 listalle. Yes-albumin toinen single oli nimeltään "Did You See Me Coming". Yes-albumilta julkaistiin syyskuussa 2009 Saksassa kolmas single: "Beautiful People".

Yes-albumin julkaisun jälkeen Pet Shop Boys lähti laajalle "Pandemonium"-kiertueelle. Kiertueen yhteydessä yhtye esiintyi myös 2.7.2009 Helsingin jäähallissa, jossa innostunut yleisö sai kuulla kappaleita yhtyeen koko uran ajalta. PSB esitti tällä kiertueellaan monia sellaisia kappaleita, joita se ei koskaan ollut esittänyt livenä aikaisemmin. Yhtyeen kahdelta ensimmäiseltä albumilta esitettiin yhteensä kymmenen kappaletta.

Visuaalisesti näyttävässä konsertissa nähtiin lavalla Tennant-Lowe kaksikon ja heidän lukuisten pukuvaihdostensa lisäksi myös taustalaulajia ja tanssijoita sekä valkoisista kuutioista koottu muuri. Pink Floyd-yhtye kokosi konserttinsa aikana muurin yleisön ja yhtyeen väliin kuuluisalla The Wall kiertueellaan. PSB:n muuri sen sijaan purettiin palasiksi jo konsertin alkupuolella. Muurin lisäksi lavalla nähtiin tietokoneanimoituja taustaprojektioita sekä mustavalkoista filmimateriaalia, jonka oli vuonna 1987 kuvannut vuonna 1994 edesmennyt Derek Jarman. Yhtye esiintyi Pandemonium-kiertueensa yhteydessä monilla musiikkifestivaaleilla eri puolilla Eurooppaa kesällä 2009. Euroopan jälkeen kiertue jatkui Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Tämän jälkeen kiertue jatkui vielä Euroopassa. Kaikenkaikkiaan 89 esiintymistä käsittänyt Pandemonium-kiertue päättyi virallisesti 12.12.2010 Lontoon Hammersmith Apollo-teatterissa järjestettyyn hyväntekeväisyyskonserttiin. Saman kiertueen esityksiä nähtiin kuitenkin vielä vuosina 2011-2012 eri puolilla maailmaa, joista viimeiset elokuussa 2012 Norjassa. Helmikuussa 2010 julkaistiin Lontoossa kuvattu Pandemonium DVD/CD, joka sisältää O2 -areenassa kuvatun konserttitaltionnin ja livetaltioinnin cd-levyllä.

Marraskuussa 2009 julkaistulla Shirley Bassey:n albumilla "The Performance" oli albumin päätöskappaleena PSB:n säveltämä kappale "The Performance of My Life".

Pet Shop Boys julkaisi 14.12.2009 EP-levyn Christmast. Se sisälsi viisi kappeletta, mm. PSB:n cover version Madness-yhtyeen kappaleesta "My Girl", uuden version Yes-albumin kappaleesta "All Over the World" ja Pandemonium-kiertueen yhdeksi kohokohdaksi muodostuneen cover-version Coldplay-yhtyeen kappaleesta "Viva la Vida", johon oli liitetty melodia PSB-klassikosta "Domino Dancing". EP-levyllä oleva versio on studiotallenne.[21]

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pet Shop Boys julkaisi 1.11.2010 kokoelman Ultimate. Se juhlisti yhtyeen 25 -vuotista uraa EMI-levymerkillä. Kokoelmalta julkaistiin single Together. Ultimate -kokoelman dvd-levyllä on yhtyeen fanien kannalta mielenkiintoinen kokoelma yhtyeen televisiostudioesiintymisiä vuosilta 1985-2006 sekä vuoden 2010 Glastonburyn festivaalien live-esiintyminen kokonaisuudessaan.

Vuodenvaihteessa 2010-2011 Lontoon Young Vic -teatterissa esitettiin lastennäytelmää My Dad’s A Birdman, jonka musiikin sävelsi Pet Shop Boys.

Maaliskuussa 2011 ensi-iltansa Sadler's Wells theatre :ssa Lontoossa sai baletti The Most Incredible Thing. Baletin musiikin sävelsi Pet Shop Boys. Esitys pohjautui Hans Christian Andersenin tekstiin. Koreografian on laati Javier De Frutos. Pääosassa oli tanssija Ivan Putrov. Esitykset olivat loppuunmyytyjä ja arvostelut myönteisiä. Esitysten alkaessa julkaistiin kaksois-cd The Most Incredible Thing, jolla on baletin elektronisia ja klassisia soittimia yhdistelevä musiikki. Baletti palasi saman teatterin ohjelmistoon uudelleen maaliskuussa 2012.

Kesällä 2011 Pet Shop Boys esiintyi lämmittelijänä Take That -yhtyeen stadionkiertueella Britein saarilla ja Euroopassa. Yhtyeen setti oli jokaisessa konsertissa 40 minuutin pituinen ja se koostui Pandemonium -kiertueen materiaalista. Britannian esiintymisiin sisältyi ennätyksellinen kahdeksan peräkkäisen konsertin sarja loppuunmyydyllä Lontoon Wembleyn stadionilla.[22]

Helmikuussa 2012 yhtye julkaisi toisen single b-puolien ja bonuskappaleidensa kokoelman Format. Kokoelma sisältää 38 kappaletta vuosilta 1996-2009. Yhtyeen mukaan b-puolien kappaleiksi päätyy usein raitoja, jotka jäävät julkaisematta studioalbumeilla, silä PSB haluaa pitää albuminsa alle tunnin mittaisina. Joskus b-puoliksi päätyvät kappaleet ovat muutoin hyviä, mutta ne eivät sovi albumin tunnelmaan. B-puoliksi päätyy joskus myös kokeellisempaa materiaalia, jota on helppo julkaista single b-puolina, koska kriitkot eivät kiinnitä b-puolin juuri mitään huomiota. [23]

Elysium[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 2011 PSB aloitti uuden studioalbumin säveltämisen. Los Angelesissa alkuvuodesta 2012 tallennettu albumi Elysium julkaistiin syyskuussa 2012. Sen tuottaja oli yhdysvaltalainen Andrew Dawson, joka oli aiemmin tuottanut mm. Kanye Westin musiikkia. PSB saapui studiolle valmiiden demoversioiden kanssa, jolloin itse albumi levytettiin poikkeuksellisen lyhyessä, kolmen kuukauden pituisessa ajassa. Demot olivat syntyneet mm. kesän 2011 Take That -lämmittelykiertueen aikana kun PSB oli kuljettanut mukanaan liikuteltavaa ministudiota, jonka saattoi pystyttää mm. hotellihuoneisiin. Yhtye halusi Elysium-albumilleen tietynlaisen Los Angeles -soundin. Tätä tavoiteltiin mm. käyttämällä samoja taustalaulajia, jotka lauloivat Michael Jacksonin levytyksillä 1980-luvun alussa. Albumi sai antiikin Kreikan mytologiasta lainatun, kuoleman jälkeiseen elämään viittaavan nimensä Los Angelesin studion lähellä sijainneen "Elysian Fields" -puiston mukaan.[24]

Ensimmäinen albumilta heinäkuussa 2012 julkaistu single oli neljän kappaleen ep "Winner". PSB esitti olympia-teemaan sopivan Winner-kappaleensa Wimbledonissa 28.7.2012 osana Lontoon 2012 olympialaisten avajaisjuhlallisuuksia. Kisojen päättäjäisissä 12.8.2012 yhtye esiintyi muiden legendaaristen brittiartistien mukana Lontoon olympiastadionin kavalkadissa ja esitti kappaleensa "West End Girls".[25]

Neil Tennant luonnehti Elysium -albumia musiikiltaan tähän mennessä kauneimmaksi PSB -albumiksi, jonka seesteinen tunnelma muistuttaa vuoden 1990 Behaviour -albumia.[26] Elysium on melodioiltaan mollivoittoinen sekä teksteiltään vakava ja paikoin synkkä. Tekstien teema on vanheneminen, ihmissuhteiden päättyminen ja kuolema. Tekstien sisältöön vaikutti Neil Tennantin molempien vanhempien hiljattain tapahtunut kuolema. Elysium sai osakseen pääosin myönteiset arvostelut. Elysiumista todettiin mm. että se on rauhallinen ja introvertin lämmintunnelmainen albumi, joka kuulostaa "puhtaasti Pet Shop Boysilta itseltään, tosin varsin pohdiskelevassa moodissa".[27]

Toisena singlenä albumilta julkaistiin lokakuussa 2012 neliraitainen "Leaving"-ep. Myös kolmas single, joulukuussa 2012 julkaistu "Memory of the Future" oli myöskin neliraitainen ep kuten kaikki albumin singlejulkaisut. "Memory of the Future" oli ensimmäinen yhtyeen single sitten vuoden 1984, johon ei tuotettu kaupallista musiikkivideota.

Elysium-albumin singeljulkaisut menestyivät listoilla aiempiin albumeihin verrattuna huonosti. Paras sijoitus Ison-Britannian listoilla oli Leaving-singlen sija 44. Yhtye pohti fanclub-lehdessään "Litterally" että PSB ei enää oikein sovi maailmaan, jossa uudet muodikkaat tähdet nousevat esiin X-factor -tyyppisten ohjelmien kautta.[28]

Lähtö Parlophonelta 2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pet Shop Boys teki yhden uransa merkittävimmistä ratkaisuista ilmoittamalla 14.3.2013 yhteistyön katkeamisesta ParlophoneEMI –levy-yhtiön kanssa. Tämä päätti kevyen musiikin historiassa harvinaisen pitkän, 28 vuotta (1985-2013) jatkuneen yhteistyön. Samalla yhtye ilmoitti että seuraava PSB albumi, ”Electric” julkaistaan PSB:n itsensä perustaman riippumattoman levy-yhtiön X2 (Times Two) ja jakeluyhtiön Kobalt Label Services kautta.[29]

Yhtye päätti luopua perinteisestä brittiläisestä Parlophonesta sen jälkeen kun yhtiö myytiin helmikuussa 2013 yhdysvaltalaiselle Warner Music Groupille. Taustalla olivat myös sopimustekniset syyt.[30] Muutokset levy-yhtiökuvioissa tekivät Pet Shop Boysista vuodesta 2013 lähtien käytännössä indieyhtyeen.

Lähtö parlophonelta mahdollisti uudenlaisen lähestymistavan musiikin tekemiseen. Electric-albumin yhdeksän kappaletta poikkesivat rakenteeltaan ja pituudeltaan normaalista radiopop -musiikista, jota yhtyeen oli tuotettava suuren monikansallisen levy-yhtiön kautta. Neil Tennantin mukaan yhtye oli jo sen ikäinen, että suosituimmat mainstream -radiokanavat eivät enää juurikaan brittiläistä BBC Radio 2 -kanavaa lukuunottamatta soittaneet ohjelmissaan yhtyeen musiikkia. Tennantin mukaan yhtye voi tästä lähtien itsenäisenä artistina julkaista mitä haluaa välittämättä radiosoittoon liittyvistä seikoista.[31]

Electric[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pet Shop Boys aloitti "Electric" -maailmankiertueen 22.3.2013 Meksikon Veracruzissa Cumbre Tajín -festivaaleilla, josta kiertue jatkui esiintymisillä eri puolilla Latinalaista Amerikkaa. Kiertue jatkui kesällä 2013 esiintymisillä Euroopassa ja Aasiassa. Electric-kiertueella PSB esitti vanhempien kappaleiden lisäksi materiaalia kahdelta vuoden sisällä julkaistulta uudelta albumiltaan. Kiertueella PSB käytti musiikin tehosteena taustaprojektioiden ja tanssijoiden lisäksi varsin runsaasti myös lasereita ja valoja.

Yhtye toi Electric-shownsa Turun Ruisrockiin 7.7.2013. Multimediatehosteidensa näkymisen varmistamiseksi yhtye halusi esiintyä teltassa, johon mahtui 12 000 hengen yleisö. Pelkästään nopeista tanssikappaleista koostunutta 1,5 tunnin esiintymistä luonnehdittiin mm. "Loistavan visuaaliseksi".[32] Toisaalta nähtiin myös, että PSB joka ei lähtökohtaisesti syntynyt liveyhtyeeksi, piilotteli visuuaalisuudella heikkouksiaan.[33]

Esiintymisiä 29 maassa käsittänyt "Electric"-kiertue päättyi vuoden 2013 osalta 14.10. Los Angelesissa pidettyyn konserttiin.[34] Kiertue jatkui keväällä ja kesällä 2014 eri puolilla maailmaa pidetyillä konserteilla, jolloin yhtye palasi myös Suomeen ja esiintyi Pori Jazz -festivaaleilla 18.7.2014. Helsingin Sanomien mukaan "Ilo pääsi viimeinkin irti Porissa", kun "Pet Shop Boys tulitti Kirjurinluodon yöhön sarjan hittejä, paperisilppua ja lasersäteitä". Pieniä kappale- ja koreografiamuutoksia lukuunottamatta konsertti oli lähes sama, joka nähtiin vuosi aiemmin Turussa.[35]

Kesken samannimistä maailmankiertuetta 2013 julkaistu yhtyeen 12. studioalbumi Electric saatiin markkinoille poikkeuksellisen nopeasti, vain 10 kuukautta edellisen albumin jälkeen. Noin puolet albumin kappaleista oli jo valmiina edellisen Elysium-albumin sessioiden aikaan. Ne eivät yhtyeen mukaan kuitenkaan sopineet albumin seesteiseen tunnelmaan, joten ne säästyivät seuraavalle albumijulkaisulle. Tanssittavia pitkiä kappaleita sisältävän Electric-albumin tuotti brittiläinen Stuart Price, joka oli aiemmin tuottanut musiikkia mm. Madonnalle ja The Killersille.

Electric-albumin kappale "Last to Die" oli cover-versio Bruce Springsteenin samannimisestä kappaleesta.[36] Kaksi albumin kappaletta: "Axis" ja "Vocal" julkaistiin jo ennakkoon digitaalisesti ladattavina versioina ja rajoitetusti 12" vinyylisingleinä. "Vocal" julkaistiin myös cd-singlenä. Kolmas albumilta julkaistu single oli "Love Is a Bourgeois Construct". Albumin neljäs single oli marraskuussa 2013 julkaistu "Thursday", jonka single- ja albumiversiolla vieraili iso-britannialainen rap-artisti Example. Viides albumin single oli rajoitettuna 12" vinyylisinglepainoksena keväällä 2014 julkaistu "Fluorescent". [37]

Electric sai osaakseen varsin myönteisiä, 4-5 tähden arvosteluita laatulehdissä.[38] Albumin nähtiin vertautuvan pitkine digitaalisine kappaleineen vuoden 1988 Introspective -albumiin. Modernien konemusiikkitrendien mukaisten suondien kuoren alla nähtiin olevan "kuitenkin vanha, nostalgisia tunteita nostattava tuttu: Pet Shop Boysin viileän intellektuelli, mutta romantiikaan taipuvainen sydän".[39]

A Man From the Future[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye valmisteli vuosina 2012-2014 elektronista- ja orkesterimusiikkia sekä luettua tekstiä yhdistelevää teosta juhlistamaan matemaatikko Alan Turingin syntymän satavuotisjuhlavuotta 2014. Teos "A Man From the Future" ensiesitettiin Royal Albert Hall -konserttisalissa Lontoossa 23.7.2014 yhdessä BBC Concert Orchestran kanssa. Teos jakaantui kahdeksaan osaan. Näyttelijä Juliet Stephenson toimi musiikin pääle luetun Turingin elämästä ja kuolemasta kertovan tekstin lukijana. Britannian pääministeri Gordon Brownin varta vasten tätä teosta varten nauhoitetua ääntä kuultiin teoksen viimeisessä osiossa. Tilaisuus radioitiin livenä BBC 3 -kanavalla. Tilaisuuden alussa kuultiin yksi Richard Nilesin ja neljä Angelo Badalamentin sovittamaa PSB kappaletta: "Four songs in A minor". Kappaleiden solistina toimi kuuluisa rock-laulaja Chrissie Hynde. Kappaleen "Rent" hän lauloi duettona Neil Tennantin kanssa.[40]

Musiikki ja imago[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pet Shop Boys on toistuvasti kutsunut yhtyeen tyylisuuntaa "discoksi". Toinen yhtyeen usein käyttämä määritelmä on ”pop”. Yhtyeen musiikin tavaramerkkejä ovat syntetisaattoripohjainen pop-musiikki, toisinaan sovitukset akustisille soittimille ja Tennantin joskus lakoninen, puhemainen ja poikamainen, hieman nasaali lauluääni. Actually-albumista (1987) lähtien yhtyeen lähes jokaiselle levylle ovat kuuluneet olennaisena osana myös jousi- ja sinfoniaorkesterisovitukset. Yhtyeen musiikki ja erityisesti kappaleiden remix-versiot ovat eri vuosikymmeninä heijastaneet tanssimusiikin muotivirtauksia.

Alkuaikoina yhtye oli visuaalisesti erittäin minimalistinen, ja toisin kuin useat 1980-luvun menestyneet artstistit; pukeutumisellaan tavallinen ja käytökseltään korrekti. Tällöin saatettiin jopa väittää että kyseessä on kummallinen, imagoa vailla oleva yhtye. Myöhemmin vuoden 1991 Performance -kiertueesta alkaen Pet Shop Boys tunnetaan live-esiintymisissään monivivahteisesta ja joskus jopa surrealistisista esiintymisasuista, näyttelijöiden käyttämisestä, lavasteista, taustaprojektioista jne. Yhtyeen esiintymisaktiivisuutta on monen muun yhtyeen tavoin 2000-luvulla lisäännyt levymyyntitulojen laskeminen, joka osaltaan johtuu musiikin nettijakelusta.

Vielä 1980-luvun puolivälissä Pet Shop Boys oli puhtaasti synthpop-yhtye, mutta vuosikymmenen lopulla sen tuotannossa alkoi esiintyä musikaalivaikutteita. 1990-luvun puolivälissä yhtye alkoi ottaa vaikutteita myös latinomusiikista. (vrt. albumi Bilingual). Yhtyeen tyyli muuttui huomattavasti kun se vuonna 2002 teki lähes koko "Release"-albuminsa akustisilla soittimilla, joista Tennant ja Lowe myös itse soittivat valtaosan. Albumi otettiin osin ristiriitaisissa tunnelmissa vastaan. Osa kriitikoista ja faneista piti albumia upeana todisteena yhtyeen kyvyistä soittaa itse ja tehdä uskottavia rock-henkisiä kappaleita. Osan mielestä yhtyeen olisi pitänyt pysyä konemusiikissa. Joka tapauksessa albumi oli todiste yhtyeen uudistumiskyvystä ja sävellystaidosta, joka ei rajoitu pelkästään syntetisaattorien käyttöön. Tästä todistavat myös musikaali ”Closer to Heaven”, baletti "The Most Incredible Thing", lastennäytelmä "My Dad’s A Birdman" ja ”Battleship Potemkin” -elokuvan soundtrack sekä konserttiteos "A Man From the Future". Helsingin sanomien Nyt-liite suhtautui arvostelussaan 2002 Release-albumiin myönteisesti ja luonnehti sitä otsikolla: ”Ylpeän popyhtyeen kosto”.[41] Syntetisaattoreihin musiikintekovälineinä kriittisesti suhtautuneet henkilöt olivat nimittäin 1980- ja 1990-luvuilla arvostelleet ja väheksyneet yhtyettä siitä, että musiikkia tehtiin sähköisesti ja siitä, että yhtye ei alkuvuosina esiintynyt livenä.

Neil Tennant kertoi vuonna 1994 britti-lehti Attitudessa olevansa homoseksuaali. Haastateluissa Tennant on todennut, että toisin kuin usein luullaan, yhtyeen jäsenet eivät koskaan ole olleet pariskunta. Heitä on aina yhdistänyt lähinnä vain yhteinen kiinnostus musiikkia ja sen tekemistä kohtaan. Duon toisen osapuolen Chris Lowen seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole varmaa tietoa, sillä hän ei ole asiaa kommentoinut. Pet Shop Boys on tunnettu ja suosittu maailmalaajuisesti homoyleisön keskuudessa. Suurin osa sen faneista on kuitenkin heteroseksuaaleja. Useimpien laulujen tekstit on kirjoitettu neutraalista näkökulmasta. Neil Tennantilla on tosin usein tapana leikitellä eri kertojarooleilla, joten muutamat tekstit on kirjoitettu jopa naisen näkökulmasta, kuten esim. "Rent".

Haastatteluissa sivistyneitä puheenvuoroja pitävä Neil Tennant nähdään Morrisseyn ja David Bowien rinnalla yhtenä pop-musiikin suurista älyköistä, kun taas Chris Lowea pidetään hiljaisena ja mielellään taustalle vetäytyvänä syntetisaattorinerona. Yhtye on kuitenkin väittänyt, että heidän roolinsa haastatteluissa ovat tietoinen osa yhtyeen imagoa. Lähipiirin mukaan Chris Lowe on tiedotusvälineiden ulottumattomissa päinvastoin kuin julkinen imagonsa, eli huomattavan ulospäinsuuntaunut.[13]

Yhtyeen mukaan kappaleet syntyvät kahdella tavalla: Yleensä liikkeelle lähdetään siitä, että Neil Tennant kirjoittaa tekstin, johon hän ehkä hahmottelee jotakin sävelkuvioita. Tekstien aiheet tulevat usein Tennantin tai hänen ystäviensä elämänkokemuksista. Useimmissa kappaleissa on romanttinen sisältö. Sanoitusten aiheita Tennant on saanut myös politiikasta, ajankohtaisista tapahtumista ja kirjallisuudesta.

Eräs Tennantin intohimoista on Venäjän historia, joka näkyy viittauksia muutamissa sanoituksissa ja lainoina venäläisiltä säveltäjiltä mm: Behaviour-albumin kappaleissa "My October Symphony" ja "This Must Be the Place I Waited Years to Leave" sekä Yes-albumin kappaleessa "All Over The World". Tähän aihepiiriin liittyy Tennantin 1970-luvun opiskelijavuosilta periytyvä romanttinen suhtautuminen vasemmistolaiseen ideologiaan. Selvimmin tämä näkyy viittauksilla Leniniin ja Staliniin kappaleessa "West End Girls" (erityisesti vuoden 1983 versio) sekä myös Electric-albumin kappaleissa "Bolshy" (="Vasemmalle") ja "Love Is a Bourgeois Construct". Introspective-albumin kappaleessa "Left to My Own Devices on viittaus Che Guevaraan. Behaviour -albumin kappaleessa "This Must Be the Place I Waited Years to Leave" - ja erityisesti sen extended-miksauksissa on sämplättynä ote Lenininin venäjänkielisestä puheesta.

Kun teksti on kirjoitettu, kappale muokataan valmiiksi yhdessä Lowen kanssa. Toinen tapa on se, että Lowe säveltää musiikin ja tekee siitä demon, jonka Tennant lopulta sanoittaa. Tennant on mieltynyt monimutkaisempiin sointukuvioihin, kun taas Lowe edustaa yksinkertaisempaa ja suoraviivaisempaa lähestymistapaa.[7] Yhtyeen musiikissa onkin nähtävissä vaikutteita musikaalityylistä suoraviivaiseen Hi-NRG diskoon.

Albumeillaan PSB on ottanut tavaksi työskennellä vastakohtaisuuksia hyödyntäen. Jos edellinen albumi on ollut melankolinen ja pohdiskeleva (esim. "Behaviour" 1990 tai "Elysium" 2012), niin seuraava albumi on luonteeltaan iloisempi ja tanssittavampi (esim. "Very" 1993 tai "Electric" 2013) jne.[42]

Neil Tennantin kirjoittamia tekstejä pidetään usein nokkelina ja älykkäinä. Niihin ja PSB:hen muutenkin usein liitetty termi on ironinen. Sanoituksissa on usein viittauksia ja lainauksia tunnettuun kirjallisuuteen ja muuhun korkeakulttuuriin. Sanoittajana Tennantia on näistä syistä usein verrattu Morrissey:n.

Alkuvuosinaan PSB teki hyvin selväksi mistä he eivät pidä. Entertainment Tonight tv-ohjelmassa Chris Lowe antoi lausunnon, joka myöhemmin sämplättiin yhtyeen kappaleeseen "Paninaro":

I don't like country and western. I don't like rock music, I don't like rockabilly or rock and roll particularly. I don't like much, really, do I? - But what I do like, I love passionately.[43]

Neil Tennant taas kiteytti taiteelliset ja yhteiskunnalliset ihanteensa Left To My Own Devices –kappaleen tekstiin:

I was faced with a choice at a difficult age /
Would I write a book? or should I take to the stage? /
But in the back of my head I heard distant feet /
Che Guevara and Debussy to a disco beat[44]

Pet Shop Boys:n uraan on kuulunut on 1990-luvun puolivälistä myös DJ-kulttuuri. He ovat esimerkiksi esiintyneet DJ:n roolissa muutamia kertoja mm. Lontoon ja New Yorkin klubeilla. PSB on myös 1990-luvun loppupuolelta lähtien mixannut lukuisia klubiversioita muun muassa Rammsteinin, Madonnan, Boy Georgen ja The Killersin kappaleista.

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pet Shop Boys on monien muiden artistien arvostama ja kuuluu omalla sarallaan kaikkien aikojen merkittävimpiin ja esikuvallisimpiin musiikintekijöihin. PSB on palkittu neljä kertaa arvostetulla Britannian musiikkiteollisuuden ”Outstanding Contribution to Music” -palkinnolla. Yhtye on tehnyt runsaasti yhteistyötä useiden muiden merkittävien pop-artistien kanssa.

Guns N’ Rosesin laulajan Axl Rosen mielestä Behaviour (USA:ssa Behavior), on maailman paras pop-albumi, ja on sanonut Music Televisionin haastattelussa että Pet Shop Boysin kappale ”My October Symphony” on inspiroinut häntä kirjoittamaan kappaleen ”November Rain”.

Madonna on ilmaissut useaan otteeseen, että arvostaa yhtyeen todella korkealle ja ilmaisi eräässä haastattelussa Pet Shop ´Boys..I f*ck’n love them!.

Heart-singlen musiikkivideossa Draculaa esittävä sekä X-Men- että Taru sormusten herrasta -elokuvista tunnettu Sir Ian McKellen on myös sanonut olevansa suuri Pet Shop Boys-fani.

PSB-vaikutteistaan ja ihailustaan ovat kertoneet myös The Killers, Robbie Williams ja Take That.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suluissa korkein sijoitus Suomen virallisella albumilistalla

Videot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Television (1986) kuusi musiikkivideota vuosilta 1985-1986
  • Showbusiness (1988) kuusi musiikkivideota vuosilta 1987-1988
  • It couldn't happen here (1988) - Elokuva
  • Highlights (1990) - Vuoden 1989 kiertuevideo, sisältää vain kuusi kappaletta
  • Promotion (1991)
  • Videography (1991) - Discography-kokoelman musiikkivideoversio
  • Performance (1991) - Julkaistu dvd:llä 2004. Vuoden 1991 kiertuevideo
  • Projections (1993) - Derek Jarmanin vuoden 1989 kiertueen taustaprojektiofilmien julkaisu
  • Various (1995)
  • Discovery (1995) - Vuoden 1994 kiertuevideo
  • Somewhere (1997) - Konserttitaltiointi Lntoon Savoy-teatterista
  • Montage (2001) - Vuoden 1999 ja 2000 kiertuevideo
  • PopArt: the hits (2003)
  • A life in pop (2006) - Dokumentti
  • Cubism (2007) -vuoden 2006 kiertuevideo
  • Pandemonium (2010) -livetaltiointi Pandemonium-kiertueelta
  • Ultimate (2010) -kokoelma televisiostudioesityksiä vuosilta 1985-2006 ja livetaltiointi Glastonburyn festivaaleilta

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Triviaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Promootiokiertueella, joka ulottui syksyllä 1987 myös Suomeen, Pet Shop Boys majoittui muutamaksi päiväksi Helsingin hotelli Intercontinentaliin. Mainostelevision Toivotaan Toivotaan -ohjelmassa Tennant ja Lowe joutuivat puoliksi vastentahtoisesti lukemaan suomeksi pari katsojien lähettämää haastetta. He eivät pitäneet tästä, koska eivät tienneet mitä papereissa luki.[45]

"It's a Sin" -kappaleen musiikkivideon ohjasi tunnettu elokuvaohjaaja Derek Jarman. Video kuvattiin Lontoossa lukuisia betonipylväitä sisältäneessä teollisuushallissa, jossa hieman aikaisemmin oli kuvattu Stanley Kubrickin ohjaaman elokuvan Full Metal Jacket kasarmikohtauksia. "It's a Sin" -videossa sama halli muutettiin keskiaikaiseksi miljööksi.[13]

Eric Watsonin ohjaamassa "What Have I Done To Deserve This?" -musiikkivideossa PSB ja yökerhon tanssijattaria esittävät naiset esiintyvät vaatteissa, jotka oli teetetty aiemmin James Bond –elokuvaan Octopussy.[13]

Aurinkolasit ja lippalakki ovat niin olennainen osa Chris Lowen julkista imagoa, että kun hän haluaa liikkua kadulla rauhassa, hän yksinkertaisesti jättää kyseiset varusteet kotiin (päinvastoin kuin lähes kaikki muut viihdemaailman tähdet) ja näin juuri kukaan ei tunnista häntä.[7]

Vuonna 1995 brittiläinen juorulehdistö laittoi liikkeelle huhun, jonka mukaan Lowe olisi saanut AIDSin miespuoliselta ystävältään, Peter Andreasilta (1963-1994). Lowe haastoi lehden oikeuteen kunnianloukkauksesta ja voitti sen. Alternative -kokoelma (1995) oli ensimmäinen PSB-albumi, jossa oli omistuskirjoitus. Kokoelma omistettiin vuonna 1994 Aidsiin kuolleelle Peter Andreasille.[46]

Myös Fundamental -albumissa (2006) oli omistuskirjoitus. Se omistettiin iranilaisille homoseksuaaleille Mahmoud Asgari ja Ayaz Marhoni[47],jotka saivat sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi kuolematuomion ja hirtettiin julkisessa tilaisuudessa Iranissa 2005.[48]

Pet Shop Boys esitti singlensä "Winner" vuonna 2012 Lontoon olympialaisten avajais- ja päättäjäisseremonioiden yhteydessä. Kyseinen kappaleen oli alunperin tilannut Eurovision laulukilpailukappaleeksi Britannian yleisradioyhtiö BBC. Yhtye päätti kuitenkin vetäytyä hankkeesta ja käytti kappaletta olympialaisten yhteydessä ja liitti sen albumilleen Elysium.[49]

Pet Shop Boys esiintyi syyskuussa 2012 Ison-Britannian olympiajoukkueen paraatissa. Yhtye ei aluksi suostunut mukaan, koska se olivat esiintynyt jo Lontoon 2012 olympiakisojen avajaisissa ja päättäjäisissä. Britannian pääministeri David Cameron soitti virka-asunnoltaan 10 Downing Streetiltä Neil Tennantille Berliniin ja suostutteli yhtyettä esiintymään vielä kolmannen kerran olympialaisten yhteydessä. Pääministerin väliintulon myötä yhtye lopulta suostui. Tapahtuman järjestäjät hankkivat yksityiskoneen, jolla Tennant ja Lowe matkustivat Lontooseen esiintymään ja palasivat heti takaisin Berliiniin valmistelemaan Elysium-albumin julkaisukonserttia.[50]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.warnermusic.de/petshopboys/bio/
  2. Pet Shop Boys Discography booklet 1991 ja Pet Shop Boys PopArt booklet 2003
  3. diskografia esim: www.petshopboys.co.uk
  4. Esim: Pet Shop Boys – A Life in Pop DVD 2006 ja Heath - Hoare: Pet Shop Boys Catalogue 2006
  5. a b Pet Shop Boys – A Life in Pop DVD 2006
  6. Pet Shop Boys – Television VHS 1986
  7. a b c d e f Pet Shop Boys - The South Bank Show TV documentary UK 1992
  8. a b c d Chris Heath: Pet Shop Boys – Literally 1990
  9. Pet Shop Boys – West End Girls 1984 ja 1986
  10. Pet Shop Boys - The South Bank Show TV documentary UK 1992
  11. Phliph Hoare and Chris Heath: Pet Shop Boys Cataloque 2006, aiheesta myös: Pet Shop Boys: Please re-release booklet 2001, Pet Shop Boys - A Life in Pop DVD 2006 ja Pet Shop Boys: PopArt, The Videos DVD commentary track 2003
  12. Pet Shop Boys – Discography booklet 1991
  13. a b c d e f Pet Shop Boys - A Life in Pop DVD 2006 ja Pet Shop Boys: PopArt, The Videos DVD audio commentary track 2003
  14. http://www.geowayne.com/newDesign/actually/rent.htm viitattu 19.7.2013
  15. It couldn't Happen Here 1988
  16. a b Pet Shop Boys – Actually re-release booklet 2001, aiheesta myös Pet Shop Boys - A Life in Pop DVD 2006 ja Pet Shop Boys: PopArt, The Videos DVD audio commentary track 2003
  17. Pet Shop Boys: Alternative re-release booklet 2001 ja aiheesta myös Pet Shop Boys - A Life in Pop DVD 2006 ja Pet Shop Boys: PopArt, The Videos DVD commentary track 2003
  18. Iltasanomat 7.5.1991
  19. Pet Shop Boys: Very re-release booklet 2001, aiheesta myös Pet Shop Boys - A Life in Pop DVD 2006 ja Pet Shop Boys: PopArt, The Videos DVD audio commentary track 2003
  20. Otto Talvio: "Syntikkapopin kuninkaalliset - Pet Shop Boys Tekee paluun tanssimusiikkiin - ja Ruisrockiin." Helsingin Sanomat. Nyt. 5.7.2013 s. 18.
  21. tämän luvun tiedot peräisin yhtyeen virallisilta kotisivuilta: www.petshopboys.co.uk. viitattu 19.8.2012
  22. http://www.petshopboys.co.uk. viitattu 19.8.2012
  23. Pet Shop Boys: Format booklet
  24. http://www.petshopboys.co.uk. viitattu 19.8.2012
  25. http://www.petshopboys.co.uk. viitattu 19.8.2012
  26. http://www.huffingtonpost.co.uk/2012/08/30/exclusive-clip-pet-shop-boys-elysium-winner_n_1842340.html. viitattu 18.9.2012
  27. Otto Talvio: Levyarvio. Helsingin Sanomat Nyt-liite 14.9.2012, s. 26.
  28. Literally. Issue 39, Janyary 2013, P: 9.
  29. http://www.petshopboys.co.uk. viitattu 1.5.2013
  30. http://www.stuff.co.nz/entertainment/music/8431229/Pet-Shop-Boys-switch-labels. viitattu 15.3.2013 ja aiheesta myös: http://www.popjustice.com/interviewsandfeatures/a-lengthy-neil-tennant-interview/116349/. viitattu 30.6.2013
  31. http://idolator.com/7465525/pet-shop-boys-electric-interview/3 . viitattu 30.6.2013
  32. http://yle.fi/uutiset/pet_shop_boys_jaksaa_painaa_olemme_liian_nuoria_elakkeelle_-_katso_haastattelu/6722326 ja http://www.ess.fi/?article=42075 viitattu 10.7.2013
  33. Jokelainen Jarkko: "Pet Shop Boys messusi uskollisille - Ruisrockin pääesiintyjä herätti hurmosta vasta viimeisillä hiteillä". Helsingin Sanomat 8.7.2013, s.B 1.
  34. www.petshopboys.co.uk (viitattu 24.10.2013)
  35. Koppinen Mari: Arvio. Ilo pääsi viimeinkin irti Porissa. Helsingin Sanomat 20.7.2014.
  36. http://idolator.com/7465525/pet-shop-boys-electric-interview?utm_source=sc-tw&utm_medium=ref&utm_campaign=psb viitattu 30.6.2013
  37. www.petshopboys.co.uk (viitattu 14.5.2014)
  38. http://www.telegraph.co.uk/culture/music/cdreviews/10159678/Pet-Shop-Boys-Electric-review.html tai http://m.guardian.co.uk/music/2013/jul/04/pet-shop-boys-review tai http://www.independent.co.uk/arts-entertainment/music/reviews/album-review-pet-shop-boys-electric-x2-8687742.html viitattu 10.7.2013
  39. Onninen Oskari: "Vanhojen koneiden uudet tanssit". Levyarvio. Helsingin Sanomat 10.7.2013.
  40. [www.petshopboys.co.uk Määritä nimeke!] 24.7.2014. Viitattu 11.8.2014.
  41. Helsingin Sanomat: Nyt-liite, huhtikuu 2002
  42. esim. http://www.petshopboys.co.uk. viitattu 29.4.2013
  43. Pet Shop Boys: Paninaro 1986
  44. Pet Shop Boys: Left to My Own Devices 1988
  45. Mainostelevisio: Toivotaan Toivotaan -ohjelma, marraskuu 1987
  46. Pet Shop Boys: Alternative booklet 1995
  47. Pet Shop Boys: Fundamentalism booklet 2006
  48. Tieto peräisin yhtyeen virallisilta kotisivuilta www.petshopboys.co.uk
  49. http://www.digitalspy.co.uk/music/news/a406336/pet-shop-boys-olympics-track-was-originally-for-eurovision.html . viitattu 19.9.2012
  50. Literally. Issue 39, Janyary 2013, P: 17-18.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]