Suomen jääkiekkomaajoukkue

Suomi
Lempinimi	Leijonat
Liitto	Suomen jääkiekkoliitto
Kotiareena	Hartwall Arena
Valmentaja	Kari Jalonen 2014-2016
Eniten otteluita	Raimo Helminen (331)
Eniten pisteitä	Raimo Helminen (207)
IIHF-ranking	2 (28.5.2023)
Ensimmäinen ottelu
Ruotsi 8-1 Suomi  (Helsinki, Suomi; 29. tammikuuta 1928)
Suurin voitto
Suomi 20-1 Norja  (Hämeenlinna, Suomi; 25. helmikuuta 1960)
Suurin tappio
Kanada 24-0 Suomi  (Oslo, Norja; 3. maaliskuuta 1958)
MM-kilpailut
Kultaa	2
Hopeaa	7
Pronssia	3
Olympialaiset
Kultaa	0
Hopeaa	2
Pronssia	4
Infobox OK

Mitalit
Vasemmalta: Janne Niskala, Mikko Koivu, Joni Pitkänen, Tuomo Ruutu ja Niklas Hagman Vancouverin talviolympialaisissa 2010.
Miesten jääkiekko
Olympialaiset
Hopeaa	Calgary 1988
Hopeaa	Torino 2006
Pronssia	Lillehammer 1994
Pronssia	Nagano 1998
Pronssia	Vancouver 2010
Pronssia	Sotši 2014
MM-kilpailut
Kultaa	Ruotsi 1995
Kultaa	Slovakia 2011
Hopeaa	Tšekkoslovakia 1992
Hopeaa	Italia 1994
Hopeaa	Sveitsi 1998
Hopeaa	Norja 1999
Hopeaa	Saksa 2001
Hopeaa	Venäjä 2007
Hopeaa	Valko-Venäjä 2014
Pronssia	Venäjä 2000
Pronssia	Latvia 2006
Pronssia	Kanada 2008
Maailmancup
Hopeaa	Maailmancup 2004
Pronssia	Kanada-cup 1991

Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä otteluissa. Se on vuoden 2015 Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n ranking-listalla neljännellä sijalla. Suomen jääkiekkomaajoukkuetta kutsutaan epävirallisissa yhteyksissä nimellä Leijonat Suomen vaakunassa esiintyvän leijonan mukaan. Sen suurimpia saavutuksia ovat kaksi maailmanmestaruutta, kaksi olympiahopeaa ja maailmancup-hopea.

Suomen päävalmentajana toimii Kari Jalonen, jonka valinnan Jääkiekkoliitto julkisti 7. kesäkuuta 2013. Jalosen valmennuskausi alkoi virallisesti 1. kesäkuuta 2014 ja kestää kaksi vuotta. Jalosen valmennusryhmään kuuluvat Lauri Marjamäki, Ville Peltonen ja Ari Moisanen. Maajoukkueen managerina toimii Jere Lehtinen ja joukkueenjohtajana Kari Savolainen.

Maajoukkueen kotiareena on Hartwall Arena, mutta toisinaan Leijonat pelaavat kotiotteluitaan myös Tampereen Hakametsän jäähallissa ja Turun HK-areenalla.

Historia

Ensimmäiset ottelut

Suomi pelasi ensimmäisen ja ainoan 1920-luvun jääkiekon miesten maaottelun 29. tammikuuta 1928, jolloin Ruotsi voitti lukemin 1–8. Harald Sundqvist teki Suomen ottelun ainoan ja samalla ensimmäisen maaottelumaalin. Suomen Jääkiekkoliitto perustettiin vuosi tämän jälkeen, eli vuonna 1929.

Suomen ensimmäinen maaottelu ulkomailla käytiin 17. helmikuuta 1933. Ruotsiin suuntautuneella pelimatkalla joukkue pelasi kolme ottelua; niistä ensimmäinen oli virallinen maaottelu Ruotsia vastaan. Ottelu päättyi Ruotsin voittoon 11–1. Tämän jälkeen maajoukkueen kansainvälinen toiminta oli pitkään olematonta, kunnes se vuonna 1937 vilkastui. Suomessa haaveiltiin jopa vuoden 1936 olympialaisiin osallistumista, mutta haave ei toteutunut. Suomen ensimmäinen maaotteluvoitto tuli 20. helmikuuta 1937, kun joukkue kaatoi Viron 2–1. Viron jälkeen aukesi myös maaotteluyhteys Romaniaan, jota vastaan Suomi pelasi 22. helmikuuta 1938 tasan 6–6.

Romania-ottelun rohkaisemana Jääkiekkoliitto päätti osallistua vuoden 1939 MM-kilpailuihin. Päätöksen myötä perustettiin myös valmennusprojekti, joka tähtäsi myös vuoden 1940 olympialaisiin. Vuoden 1939 kisat piti alkujaan järjestää Ruotsissa, mutta maan luovuttua isännyydestä kisat siirrettiin Sveitsiin. Jääkiekkoliitto päätti osallistua silti turnaukseen, vaikka matka kallistuikin huomattavasti. Suomi hävisi kisoissa kaikki viisi otteluaan Suomen päävalmentajana toimi tuolloin Erkki Saarinen, joka oli myös Suomen jääkiekkomaajoukkueen ensimmäinen päävalmentaja.

Talvisodan takia jääkiekkotoiminta hiljeni hetkellisesti, mutta vuonna 1941 taistelujen tauottua Suomi pelasi useita otteluita. Helmikuussa maajoukkue lähti kuukauden kestäneelle Keski-Euroopan-kiertueelle, jonka aikana se kohtasi maajoukkueita ja useita seura- ja kaupunkijoukkueita. Jatkosota pysäytti toiminnan, ja seuraava maaottelu pelattiin vasta vuonna 1945.

Sodan jälkeen

Kauden 1947–1948 Jääkiekkoliitto suunnitteli vuoden 1948 olympialaisia varten. Liitto pyrki lobbaamaan jääkiekkoilijoiden kisamatkaa, ja se yritti vakuuttaa Olympialaisen komitean järjestemällä 6. tammikuuta 1948 ottelun Ruotsin mestarijoukkuetta Södertäljeä vastaan. Suomi voitti ottelun 5–4, mutta olympialaisiin joukkue ei päässyt. Olympiahankkeen kariuduttua liitto alkoi organisoida maaotteluita. Helmikuun 16. päivänä pelattu ottelu Tšekkoslovakiaa vastaan oli historiallinen, sillä Suomi käytti siinä ensimmäisen kerran pelipaitaa, jossa oli leijonatunnus.

Arvoturnauksiin Suomi palasi vuoden 1949 MM-kisoihin. Sitä ennen se pelasi myös maaottelun Kanadaa vastaan, jota edusti seurajoukkue Sudbury Wolves. Hesperian jääkiekkoradalla käytöä ottelua seurasi noin 5 000 katsojaa. Kanada voitti ottelun 5–4. MM-kisoissa Suomi sijoittui seitsemänneksi. Suomen kirkkain tähti oli tuolloin hyökkääjä Aarne Honkavaara, joka oli Leijonien tehokkain pelaaja turnauksessa. Suomen päävalmentajina 1940-luvulla toimivat niin Erkki Saarinen, Risto Lindroos kuin Henry Kvistkin.

Ensimmäinen olympiaturnaus ja ulkomaalaisvalmentaja

Kaudella 1951–1952 Suomi osallistui ensimmäiseen olympiaturnaukseensa ja sai ensimmäisen ulkomaalaisen valmentajansa, kun kanadansuomalainen Joe Wirkkunen palkattiin Jääkiekkoliiton avustajaksi. Suomi hävisi neljä ensimmäistä otteluaan, mutta otti ensimmäisen olympiavoittonsa viidennessä ottelussa isäntämaa Norjasta 5–2. Suomi voitti lopulta kaksi ottelua ja sijoittui seitsemänneksi. Suomi osallistui 1950-luvulla MM-kisoihin seitsemästi eli enemmän kuin koskaan ennen. MM-kilpailuissa 1955 Suomi esiintyi vaisusti ja sijoittui viimeiseksi. Huono menestys herätti paljon puhetta ja keskustelua jääkiekon tilasta. Leijonien paras sijoitus MM-jäillä oli neljäs sija vuodelta 1957. Tuolloin päävalmentajana toimi Aarne Honkavaara, josta oli tullut miltei heti peliuransa päättymisen jälkeen Suomen maajoukkuuen valmentaja.

Ensimmäiset voitot suurmaista

1960-luvulla Suomi voitti ensi kertaa Kanadan, vieläpä selvin luvuin 8–2. Suomi oli ensi kertaa kaikissa jääkiekon MM-kisoissa ja jopa kolmesti olympiakaukalossa. Suomen taso oli parantunut ja Yhdysvallat voitettiin jopa 11–3 ja lähes voittamattomana pidetty Tšekkoslovakiakin 3–1. Suomen ensimmäinen jäähalli tuli Tampereelle 1965 ja samana vuonna järjestettiin ensimmäiset MM-kotikisat Tampereella. Tuolloin Suomen päävalmentajana toimi kanadalainen Joe Wirkkunen. Suomen puolustuksessa luuti varmaotteisesti nuori Jarmo Wasama, jota voitaneen pitää Suomen 1960-luvun ykköstähtenä, hyökkääjä Matti Keinosen ohella. Wasaman lupaava ura sai kuitenkin traagisen päätöksen, kun puolustaja kuoli 22-vuotiaana, auto-onnettomuudessa, vuonna 1966.

Vuoden 1971 Izvestija-turnauksen 17.12. pelatussa avausottelussa Suomi voitti ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton joukkueen. Maalintekijöinä Suomen joukkueessa olivat Juhani Tamminen (2 maalia), Matti Murto ja Juha Rantasila. Kyseessä oli jättiyllätys, sillä Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa aiemmin samana vuonna Suomi oli hävinnyt 1–8 ja 1–10, ja vuotta aiemmin 1–2 ja 1–16. Sapporon talviolympialaisissa 1972 palattiin “normaliin”, kun Neuvostoliitto voitti Suomen 9–3.

Suomi olisi voittanut kotikisoissaan 1974 jääkiekon MM-kisoista pronssia tai ehkä hopeaakin, ellei olisi ollut Stig Wetzellin dopingkäryä. Käryn takia Suomi menetti MM-mitalin, vaikka kaikki vakuuttivat Wetzellin syyttömyyttä ja protestoivat. Neljäskin sija on tähän asti Suomen korkein sijoitus kotikisoissa.

1976 Suomi osallistui ensimmäiseen Kanada-cupiin, mutta jäi kuudenneksi eli viimeiseksi voitettuaan vain Ruotsin. Turnauksessa maajoukkueessa esiintyi ensi kertaa ammattilaispelaajia. 1980 Suomi oli Lake Placidin olympiakisoissa mukana mitalijahdissa viimeiseen otteluun asti, mutta jäi lopulta neljänneksi. Suomi järjesti kolmannet jääkiekon MM-kisansa 1982 ja sijoittui viidenneksi.

Calgaryn olympiahopeasta MM-kultaan

Suomi voitti Calgaryssä ensimmäisen arvokisamitalin. Ennen viimeistä ottelua Neuvostoliittoa vastaan Suomi oli jo varmistanut pronssimitalin. Suomi voitti kuitenkin yllättäen Neuvostoliiton 2–1 ja ohitti Ruotsin nousten hopealle. Näin Leijonat voittivat päävalmentaja Pentti Matikaisen johdolla ensimmäisen arvokisamitalinsa. 1990-luvulla Suomi oli taas kaikissa jääkiekon MM-kisoissa ja olympialaisissa mukana. 1992 Prahan MM-kisoissa Suomi sai yllättäen ensimmäisen maailmanmestaruusmitalinsa edettyään loppuotteluun asti. Siellä Leijonat koki turnauksen ainoan tappionsa Ruotsille. Suomen sankari oli maalintekovireen löytänyt Jarkko Varvio.

1993 Suomen päävalmentajaksi tuli ruotsalainen Curt Lindström, jonka johdolla Suomi pelasi toisen kerran jääkiekon maailmanmestaruuskisojen loppuottelussa vuonna 1994 Kanadaa vastaan, mutta hävisi ottelun rangaistuslaukauskilpailussa. Suomi johti Milanossa pelattua ottelua pitkään, ja joukkueessa oli myös NHL-tähtiä kuten Los Angeles Kingsin Jari Kurri.

MM-kisoihin 1995 päävalmentaja Curt Lindström kokosi yhtenäisen joukkueen, joka pelasi upeat kisat ja voitti maailmanmestaruuden Tukholman Globen-hallissa löytyään Ruotsin 4–1 MM-finaalissa. Ville Peltonen teki ottelussa kolme maalia, ja puolustaja Timo Jutila ampui ottelun lopullisesti ratkaisseen 4-0 maalin. Leijonien maalilla Jarmo Myllys pelasi hienon turnauksen ja hyökkäyksessä loisti Leijonien ykkösketju, jossa pelasivat Jere Lehtinen, Ville Peltonen ja Saku Koivu. Maailmanmestaruutta oli odotettu vuodesta 1939 yhteensä 56 vuotta.

1990-luvulla Suomen saaliina arvokisoista oli yksi kulta, neljä hopeaa ja kaksi pronssia. Ville Peltosella ja Raimo Helmisellä on näistä kuusi. Vuoden 1998 Olympialaisissa Suomi voitti pronssia Hannu Aravirran valmentamana. Saavutus oli erittäin merkittävä, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta kun NHL-pelaajat ja samalla kaikki maailman parhaat pelaajat pääsivät ensi kertaa pelaamaan olympialaisissa. Suomi voitti pronssiottelussa Kanadan, ja ottelun jälkeen Suomen pitkäaikainen johtotähti Jari Kurri lopetti maajoukkueuransa.

2000-luvun alku: Hannu Aravirran, Raimo Summasen, Erkka Westerlundin ja Doug Sheddenin päävalmentaja-ajat

Tiedosto:Suomen jääkiekkomaajoukkueen Finland logo.svg

Aiemmin käytössä ollut tunnus.

Hannu Aravirran päävalmentaja-aika jatkui 2000-luvun alussa, ja Suomi sijouttui Aravirran komennossa hyvin MM-kisoissa. Leijonat voitti MM-pronssia vuoden 2000, Venäjän kisoista, MM-hopeaa vuoden 2001, Saksan kisoista ja vuoden 2002 kisoissa Suomi hävisi pronssimitalit pronssiottelussa, ja sijoittui neljänneksi. Salt Lake Cityn olympialaisissa Suomen sijoitus oli pettymys, kun joukkue jäi kuudenneksi. Aravirran päävalmentaja-aika päättyi vuoden 2003 MM-kotikisoihin Helsingissä. Suomi sai kisoihin erittäin kovan joukkueen, joka oli täynnä NHL-tähtiä. Esimerkiksi Saku Koivu, Teemu Selänne ja Juha Ylönen olivat joukkueen mukana. Suomi eteni kisoissa vakuuttavasti alkusarjasta jatkoon, jonka jälkeen se kohtasi pudotuspeleissä Ruotsin. Suomi pelasi loistavasti ja johti ottelua jo 5-1. Ruotsi kuitenkin kiri ottelussa pian jo maalin päähän, Peter Forsbergin johdolla, ja tilanne oli jo 5-4. Tässä vaiheessa Jani Hurme vaihdettiin pois Suomen maalilta, ja maalinsuulle vaihdettiin Pasi Nurminen. Pelin ollessa 5-4, useat joukkueen pelaajat, kuten Teemu Selänne ja Pasi Nurminen ovat luonnehtineet ottelun jälkeen, että tässä tilanteessa joukkueen sisällä levisi jo paniikki. Lopulta Ruotsi tuli rinnalle ja ohi, ja voitti ottelun 6-5. Näin Aravirran päävalmentaja-aika päättyi suurpettymykseen kotikisoissa.

Aravirtaa seurasi päävalmentajana Raimo Summanen. Hänen johdollaan Suomi muutti pelitapaansa, alettiin käyttää "meidän päivä" ajattelutapaa ja alettiin kehittää joukkueen peliä yhä enemmän avainpelaajien ympärille. Suomi sijoittui Summasen johdolla kuudenneksi MM-kisoissa 2004. Syksyllä Suomi pelasi Jääkiekon maailmancupissa 2004, jossa käytössä olivat kaikki NHL-pelaajat, samaan tapaan kuin olympiakisoissa. Suomi venyi kisoissa loistavaan suoritukseen ja sijoittui turnauksessa hopealle. Suomi hävisi tasaisen finaalin Kanadalle 3-2.

Summasen aika jäi vuoden pituiseksi, ja hänet korvasi päävalmentajana Erkka Westerlund, jonka tulikaste Leijonapäävalmentaja oli Itävallan MM-kisat 2005, jossa Suomi sijoittui katastrofaalisesti seitsemänneksi. Westerlund johdatti Leijonat myös Torinon olympialaisiin 2006. Hänen valintojaan olympiajoukkueeseen vaikeuttivat useat loukkaantumiset, sillä niin Miikka Kiprusoff, Kari Lehtonen, Joni Pitkänen, Antti Miettinen kuin Sami Kapanen joutuivat jäämään sivuun kisoista, vaikka heidät oli valittu alkuperäiseen joukkueeseen. Suomi kuitenkin tähtiensä Saku Koivun, Olli Jokisen, Kimmo Timosen, Ville Peltosen ja Teemu Selänteen johdolla venyi parhaimpaansa ja selvisi aina olympiafinaaliin asti, jossa se kuitenkin hävisi Ruotsille tasaisen ottelun jälkeen 3-2. Leijonat voitti kisoista olympiahopeaa ja turnauksen pistepörssin voitti Suomen Teemu Selänne ja kakkoseksi pistetilastossa sijoittui Saku Koivu. Turnauksen tähdistökentälliseen valittiin Suomen joukkueesta Antero Niittymäki, Kimmo Timonen, Saku Koivu ja Teemu Selänne ja Niittymäki valittiin kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja parhaaksi maalivahdiksi.

Ville Peltonen MM-kisoissa 2008.

Westerlundin päävalmentaja-aika päättyi päättyi Latvian MM-kisoihin 2006, josta Suomi voitti pronssia ja Venäjän MM-turnaukseen 2007, jossa Suomi eteni finaaliin asti, jossa se kuitenkin kärsi tappion Kanadalle, ja saavutti näin kisoista MM-hopeaa.

Vuoden 2008 Kanadan MM-kisoihin Suomen johdatti uusi päävalmentaja Doug Shedden, joka valitsi joukkueeseen useita NHL- ja AHL-pelaajia. Suomen joukkueesta nousivat esiin maalivahti Niklas Bäckström, Mikko Koivu ja Antti Pihlström, joiden avulla Suomi eteni aina välieriin, jossa se hävisi mestaruuden voittaneelle Venäjälle. Pronssiottelussa Suomi voitti Ruotsin upeasti 4-0 ja voitti MM-pronssia.

Jukka Jalosen aika ja historian toinen MM-kulta

Sheddenin jälkeen Leijonien päävalmentajaksi valittiin Jukka Jalonen, joka aloitti päävalmentajakautensa vuoden 2009 MM-kisoista. Jalosen johtama joukkue pelasi ajoittain loistavasti ja ajoittain epätasaisesti. Leijonien turnaus päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, puolivälierässä, jossa se hävisi Tšekille rangaistuslaukauksilla. Suomen paras pistemies vuoden 2009 kisoissa oli Niko Kapanen.

2010-luvun Suomi aloitti saalistamalla pronssia Vancouverin olympiakisoista, jossa Suomella oli nimivahva joukkue täynnä NHL-pelaajia. Ihmetystä kuitenkin aiheutti Jalosen päätös jättää NHL:ssä loistavan alkukauden pelannut Jussi Jokinen pois joukkueesta. Suomi voitti kisoissa kaksi ensimmäistä otteluaan, vakuuttavasti, mutta joukkueen sisäinen ilmapiiri oli kuitenkin heikko, ja pelaajien ja valmennusjohdon välillä oli riitoja. Heikon ilmapiirin on arveltu johtuen osittain Jalosen liian tiukasta pelikirjasta, Jussi Jokisen poisjättämistä joukkueesta, kuten myös kokeneen leijonapelaaja Olli Jokisen kohtelu. Ruotsi voittikin heikosti pelanneet Leijonat alkulohkon viimeisessä ottelussa 3-0. Suomi kuitenkin ryhdistäytyi ja nujersi Tšekin 2-0 puolivälierässä. Välierässä Suomi kohtasi Yhdysvallat, ja Leijonat aloitti ottelun todella heikosti, USA johti 4-0 kymmenen minuutin jälkeen, ja maalivahti vaihdettiin Miikka Kiprusoffista Niklas Bäckströmiin. USA voitti ottelun lopulta 6-1, ja eteni finaaliin. Suomi pelaisi näin pronssiottelussa, jossa se kohtasi toisen kokeneen joukkueen Slovakian. Ottelu oli tasainen ja Slovakia johti sitä jo 3-1, mutta sitten Niklas Hagman kavensi tilanteeksi 3-2 ja lopulta Olli Jokinen ratkaisi Suomelle voiton ottelusta kahdella maalillaan. Suomi voitti ottelun 5-3. Kisojen jälkeen Teemu Selänne, Olli Jokinen ja Jere Lehtinen päättivät maajoukkueuransa, mutta kaksi ensiksi mainittua pyörsivät päätöksensä ja pelasivat vielä vuonna 2014 Sotšin olympialaisissa, Jokinen myös Minskin MM-kisoissa.

Vuonna 2011 Suomi voitti historiansa toisen maailmanmestaruuden Slovakiassa järjestetyissä, vuoden 2011 maailmanmestaruuskilpailuissa. Varovaisesti aloittanut Suomi ratkaisi useita otteluita edukseen vasta rangaistuslaukauskilpailuissa. Välierässä otettaan terästänyt Suomi voitti Venäjän 3–0 ja ottelun aikana ja sen jälkeen puhutti erityisesti hyökkääjä Mikael Granlundin tekemä niin sanottu ilmaveivimaali, jossa Granlund nosti kiekon mailan lapansa päälle, ja kiepautti kiekon maaliin. Loppuottelussa Suomi sai jälleen vastaansa Ruotsin, kuten vuoden 1995 kisoissakin. Ruotsi johti peliä pitkään 1-0, mutta Jarkko Immonen tasoitti toisen erän lopussa 1-1:een. Kolmannessa erässä Petteri Nokelainen ampui Suomen 2-1 johtoon, jonka jälkeen maalinteossa onnistuivat myös Niko Kapanen, Janne Pesonen, Mika Pyörälä ja Antti Pihlström, Mikko Koivun syöttäessä useat maalit. Suomi voitti upeasti 6-1 ja joukkue, kuin myös koko Suomi juhli historian toista maailmanmestaruutta. Mestaruusvalmentaja Jukka Jalonen korosti finaalin jälkeen, joukkueen kapteenia Mikko Koivua joukkueen pelillisenä ja henkisenä johtajana. Suomen Jarkko Immonen voitti turnauksen pistepörssin ja valittiin kisojen tähdistöjoukkueeseen. Kun Leijona-joukkue palasi kotiin, kotimaassa maailmanmestareille järjestettiin noin 100 000 ihmisen yleisön läsnä ollessa kultajuhlat Helsingin kauppatorilla.

Vuonna 2012 MM-kisat järjestettiin jälleen Suomessa. Joukkueen päävalmentajana toimi edellisvuosien tapaan Jukka Jalonen. Suomi sijoittui kisoissa neljänneksi hävittyään ensin välierissä mestaruuteen vyöryneelle Venäjälle 6-2 ja pronssiottelussa Tšekille 3-2. Suomen joukkue ei yleisesti ottaen päässyt kisoissa parhaalle tasolleen, mutta joukkueen ykkösketju, NHL-pelaajien muodostama Jussi Jokinen-Mikko Koivu-Valtteri Filppula toimi erinomaisesti, ja oli joukkueen tukiranka.

Vuonna 2013 Suomen maajoukkuetta edusti joukkue, jota kutsuttiin usein mediassa ivallisesti puulaakijoukkueeksi koska useat pelaajat olivat ensimmäistä kertaa MM-kisoissa ja alun perin joukkueessa ei ollut yhtään NHL-pelaajaa. Kesken kisojen joukkuetta kuitenkin saapuivat vahvistamaan NHL:stä Lauri Korpikoski ja Mikael Granlund. Ennen kisoja parjattu joukkue kuitenkin pelasi hyvin ja kun suurimmat NHL-tähdet puuttuivat joukkueesta, esiin astui ketju Janne Pesonen-Petri Kontiola-Juhamatti Aaltonen, joka pelasi varsinkin kisojen alussa erinomaisesti, ja auttoi tehoillaan Suomea tärkeisiin voittoihin. Ketju nimettiin mediassa "Konnakoplaksi". Kontiola voitti turnauksen pistepörssin ja Aaltonen sijoittui pistepörssissä kuudennelle sijalle, mutta ketju kuitenkin hyytyi kisojen loppua kohden. Suomi eteni välieriin, jossa se hävisi tuleville mestareille, Ruotsille ja pronssiottelussa se hävisi tiukan taistelun ja Lauri Korpikosken kahden maalin jälkeen, rangaistuslaukauksilla 3-2 ja hävisi pronssimitalit. Kisojen jälkeen Jukka Jalosen päävalmentaja-aika päättyi.

Erkka Westerlundin paluu, Sotšin olympialaiset ja sukupolven vaihdos

Suomen jääkiekkoliitto julkaisi 9.11.2012 Leijonien uuden valmennusjohdon. Päävalmentajaksi nimitettiin Erkka Westerlund, joka oli toiminut sen valmentajana aiemmin menestyksekkäästi vuosina 2004–2007. Jääkiekkoliitto tarjosi Westerlundille kahden vuoden pestiä, mutta mies suostui vain vuoden sopimukseen. Apuvalmentajiksi valittiin Lauri Marjamäki ja Hannu Virta, joiden lisäksi valmennusryhmään kuuluivat Ari-Pekka Selin ja Ari Moisanen. Maajoukkueen managerina jatkoi Jari Kurri ja joukkueenjohtajana Timo Jutila.

Westerlundin päävalmentaja-ajan tärkein tapahtuma oli Sotšin talviolympialaiset 2014. Westerlund kokoksi kisoihin vahvan joukkueen, vaikka Leijonat kärsikin useista loukkaantumisista. Muun muassa Saku Koivu, Mikko Koivu ja Valtteri Filppula joutuivat jättämään kisat väliin loukkaantumisten vuoksi. Kesken turnauksen myös ykkös-sentteri Aleksandr Barkov Jr. joutui keskeyttämään kisat, loukkaannuttuaan Suomen turnauksen toisessa ottelussa. Kisoissa oli mukana eri sukupolven edustajia, Teemu Selänteestä Mikael Granlundiin ja olympiajoukkuetta 2014 kutsuttiinkin kolmen sukupolven joukkueeksi: vanhaa, "kultaista" sukupolvea edustivat mm. Selänne, Kimmo Timonen ja Sami Salo, toista sukupolvea edustivat mm. Jussi Jokinen ja Tuomo Ruutu ja nuorinta sukupolvea mm. Granlund, Sami Vatanen ja Olli Määttä.

Leijonat pelasi olympialaisissa B-lohkossa ja joukkue aloitti olympiaturnauksen kahdella voitolla. Ensin Suomi voitti Itävallan runsasmaalisessa ottelussa 8-4 ja sitten Norjan erinomaisen peliesityksen päätteeksi 6-1. Alkusarjan viimeisessä ottelussa Suomi kamppailu lohkovoitosta Kanadaa vastaan. Leijonat hävisi tiukan ottelun jatkoajalla 2-1, mutta oli tappiosta huolimatta paras lohkokakkonen ja eteni suoraan puolivälieriin. Puolivälieräässä Suomi kohtasi isäntämaa Venäjän. Suomelta nousivat esiin tehokas ykkösketju, jota johtivat Mikael Granlund ja Teemu Selänne, sekä maalivahti Tuukka Rask, joka pelasi Leijonamaalilla huippuottelun. Suomi voitti Venäjän 3-1 kotiyleisön edessä Teemu Selänteen, Mikael Granlundin ja Juhamatti Aaltosen maaleilla ja eteni neljän parhaan joukkoon. Välierässä Suomi pelasi Ruotsia vastaan. Loistavasti edellisissä peleissä pelannut ykkösmaalivahti Rask ei voinut pelata ottelussa kuumeen takia, ja maalissa pelasi Kari Lehtonen. Ottelu oli tasainen, eikä Suomi pystynyt parhaimpaansa Ruotsin jäädyttäessä pelin johtoasemassa. Ruotsi voitti 2-1 ja eteni finaaliin, Suomi karsiutui pronssiotteluun. Pronssiottelussa Suomi taisteli pronssimitaleista Yhdysvaltoja vastaan. Suomi pelasi läpi ottelun erinomaisesti ja voitti ottelun 5-0. Teemu Selänne teki kaksi maalia ja oli täten ottelun ratkaisija. Tuukka Rask pelasi loistavan ottelun pelaamalla nollapelin ja torjui supertähti Patrick Kanen kaksi rangaistuslaukausta. Suomi voitti historiansa neljännen olympiapronssin. Ottelu oli olympiapronssin saavuttamisen lisäksi tärkeä myös toisella tavalla, sillä kokeneista pelaajista Teemu Selänne, Kimmo Timonen ja Sami Salo pelasivat ottelussa viimeisen maajoukkuepelinsä ja lopettivat maajoukkueuransa kyseiseen otteluun. Suomea edustaneet Teemu Selänne ja Mikael Granlund valittiin turnauksen tähdistökentälliseen ja Selänne valittiin lisäksi turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Olympialaisten jälkeen maajoukkueeseen ajettiin sisään uusia pelaajia, mikä oli Westerlundin päävalmentajakauden toinen päätavoite. Jo olympialaisissa Aleksandr Barkov Jr. ja Olli Määttä pelasivat ensimmäiset maaottelunsa. Maailmanmestaruuskilpailuissa Suomen joukkue koostui suurelta osin ensikertalaisista. Turnauksen aluksi Suomi hävisi Latvialle 2-3 ja Venäjälle 2-4. Joukkuetta kritisoitiin sen kokemattomuuden vuoksi, ja Westerlundin väitettiin kasanneen joukkueen suosien tulevia Jokereiden pelaajia. Suomen hävittyä Yhdysvalloille maajoukkuetta uhkasi MM-kisojen huonoin sijoitus 59 vuoteen, mutta Latvian hävittyä alkusarjassa kaksi viimeistä peliään ja Suomen voitettua Kazakstanista Suomi selviytyi puolivälieriin. Puolivälierissä Suomi voitti yllättäen Kanadan 3-2. Voittomaalin teki Iiro Pakarinen kiitellyllä rannelaukauksella. Välierissä Suomi voitti Tšekin 3-0. Loppuottelussa Suomi kohtasi turnauksessa kaikki ottelunsa voittaneen Venäjän ja hävisi maalein 5-2. Pelaajat, media ja myös Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola arvostelivat loppuottelun tuomaritoimintaa kovin sanoin. Suomi saavutti MM-turnauksesta hopeaa, mistä kokematonta joukkuetta kiiteltiin ja ylistettiin mediassa suuresti. Maalivahti Pekka Rinne valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Erkka Westerlund lopetti maajoukkuevalmentajaurakkansa näihin kisoihin.

Pelaajat

MM-kisojen 2016 joukkue

• Päävalmentaja: Kari Jalonen
• Apuvalmentaja: Ville Peltonen
• Apuvalmentaja: Jukka Rautakorpi
• Joukkueenjohtaja Kari Savolainen
• General Manager Jere Lehtinen

P	#	Pelaaja	Seura (2015–2016)
MV	1	Juuse Saros	Nashville Predators
MV	19	Mikko Koskinen	SKA Pietari
MV	32	Niklas Bäckström	Calgary Flames
P	2	Ville Pokka	Chicago Blackhawks
P	4	Tommi Kivistö	Avtomobilist Jekaterinburg
P	5	Lasse Kukkonen	Oulun Kärpät
P	6	Topi Jaakola	Jokerit
P	7	Esa Lindell	Dallas Stars
P	28	Anssi Salmela	Brynäs IF
P	38	Juuso Hietanen	Dynamo Moscow
P	55	Atte Ohtamaa	Jokerit
H	9	Mikko Koivu	Minnesota Wild
H	20	Sebastian Aho	Oulun Kärpät
H	24	Jani Lajunen	Tappara
H	29	Patrik Laine	Tappara
H	36	Jussi Jokinen	Florida Panthers
H	37	Mika Pyörälä	Oulun Kärpät
H	40	Jarno Koskiranta	SKA Pietari
H	41	Antti Pihlström	TsSKA Moskova
H	51	Tomi Sallinen	Djurgårdens IF
H	56	Teemu Pulkkinen	Detroit Red Wings
H	61	Aleksander Barkov Jr.	Florida Panthers
H	64	Mikael Granlund	Minnesota Wild
H	71	Leo Komarov	Toronto Maple Leafs
H	72	Mikko Rantanen	Colorado Avalanche

Arvokisojen pelaajaluetteloita

Kanada-cup 1976 Olympialaiset 1980 Kanada-cup 1981 Olympialaiset 1984 Kanada-cup 1987 Olympialaiset 1988 Kanada-cup 1991 MM-kisat 1992 MM-kisat 1993 Olympialaiset 1994 MM-kisat 1994 MM-kisat 1995 MM-kisat 1996 World Cup 1996 MM-kisat 1997 Olympialaiset 1998 MM-kisat 1998 MM-kisat 1999

MM-kisat 2000 MM-kisat 2001 Olympialaiset 2002 MM-kisat 2002 MM-kisat 2003 MM-kisat 2004 World Cup 2004 MM-kisat 2005 Olympialaiset 2006 MM-kisat 2006 MM-kisat 2007 MM-kisat 2008 MM-kisat 2009 Olympialaiset 2010 MM-kisat 2010 MM-kisat 2011 MM-kisat 2012 MM-kisat 2013

Olympialaiset 2014 MM-kisat 2014 MM-kisat 2015

Jäädytetyt numerot

• 8 – Teemu Selänne
• 11 – Saku Koivu
• 14 – Raimo Helminen
• 16 – Ville Peltonen
• 17 – Jari Kurri
• 26 – Jere Lehtinen

Sijoitukset

Euroopan-mestaruuskilpailuissa

Jääkiekon Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin vuosina 1910–1991.

• 1962 – hopeaa
• 1985 – pronssia
• 1986 – pronssia
• 1987 – pronssia
• 1991 – pronssia

Euro Hockey Tourissa

1996–1997 – kultaa 1997–1998 – pronssia 1998–1999 – hopeaa 1999–2000 – kultaa 2000–2001 – kultaa 2001–2002 – kultaa 2002–2003 – kultaa 2003–2004 – kultaa 2004–2005 – pronssia

2005–2006 – pronssia 2006–2007 – 4. 2007–2008 – hopeaa 2008–2009 – hopeaa 2009–2010 – kultaa 2010–2011 – pronssia 2011–2012 – hopeaa 2012–2013 – pronssia 2013–2014 – kultaa 2014–2015 – hopeaa

Olympialaisissa

Suomi saavutti Torinon talviolympialaisissa 2006 toisen hopeamitalinsa. Kuva välieräottelusta Suomi - Venäjä, jonka Suomi voitti 4-0

1952 – 7. 1960 – 7. 1964 – 6. 1968 – 5. 1972 – 5. 1976 – 4. 1980 – 4. (joukkue) 1984 – 6. (joukkue)

1988 – hopeaa (joukkue) 1992 – 7. (joukkue) 1994 – pronssia (joukkue) 1998 – pronssia (joukkue) 2002 – 6. (joukkue) 2006 – hopeaa (joukkue) 2010 – pronssia (joukkue) 2014 – pronssia

Kanada- ja maailmancupissa

• 1976 – 6.
• 1981 – 6.
• 1987 – 6.
• 1991 – 3.
• 1996 – putosi puolivälierissä
• 2004 – 2.
• 2016 –

Maailmanmestaruuskilpailuissa

1939 – 14. 1949 – 7. 1951 – 7. 1954 – 6. 1955 – 9. 1957 – 4. 1958 – 6. 1959 – 6. 1961 – 7. 1962 – 4. 1963 – 5. 1965 – 7. 1966 – 7. 1967 – 6. 1969 – 5.

1970 – 4. 1971 – 4. 1972 – 4. 1973 – 4. 1974 – 4. 1975 – 4. 1976 – 5. 1977 – 5. 1978 – 7. 1979 – 5. 1981 – 6. 1982 – 5. 1983 – 7. 1985 – 5. 1986 – 4.

1987 – 5. 1989 – 5. 1990 – 6. 1991 – 5. 1992 – hopeaa (joukkue) 1993 – 7. 1994 – hopeaa 1995 – kultaa (joukkue) 1996 – 5. 1997 – 5. 1998 – hopeaa (joukkue) 1999 – hopeaa (joukkue) 2000 – pronssia (joukkue) 2001 – hopeaa (joukkue) 2002 – 4. (joukkue)

2003 – 5. (joukkue) 2004 – 6. (joukkue) 2005 – 7. (joukkue) 2006 – pronssia (joukkue) 2007 – hopeaa (joukkue) 2008 – pronssia (joukkue) 2009 – 5. (joukkue) 2010 – 6. (joukkue) 2011 – kultaa (joukkue) 2012 – 4. (joukkue) 2013 – 4. (joukkue) 2014 – hopeaa (joukkue) 2015 – 6. (joukkue) 2016 –

* Vuodet lihavoituna jolloin Suomi on ollut kisaisäntä.

Ranking-sijoitus

• 2003 – 4.
• 2004 – 5.
• 2005 – 7.
• 2006 – 4.
• 2007 – 3.
• 2008 – 4.
• 2009 – 4.
• 2010 – 4.
• 2011 – 2.
• 2012 – 2.
• 2013 – 2.
• 2014 – 2.
• 2015 – 4.

Päävalmentajat

Erkki Saarinen 1939–1941 Risto Lindroos 1945–1946, 1950–1954 Henry Kvist 1946–1949 Aarne Honkavaara 1954–1959 Joe Wirkkunen 1959–1960, 1961–1966 Derek Holmes 1960–1961 Gustav Bubník 1966–1969 Seppo Liitsola 1969–1972, 1974–1976 Len Lunde 1972–1973 Kalevi Numminen 1973–1974, 1977–1982

Lasse Heikkilä 1976–1977 Alpo Suhonen 1982–1986 Rauno Korpi 1986–1987 Pentti Matikainen 1987–1993 Curt Lindström 1993–1997 Hannu Aravirta 1998–2003 Raimo Summanen 2003–2004 Doug Shedden 2007–2008 Jukka Jalonen 2008–2013 Erkka Westerlund 2004–2007, 2013–2014 Kari Jalonen 2014–2016 Lauri Marjamäki 2016– (World Cupista alkaen)

Lähteet

• Mennander, Ari & Mennander, Pasi: Leijonien tarina. Gummerus, 2003. ISBN 951-20-6455-3.

Katso myös

• Luettelo jääkiekkoleijonista
• Luettelo Suomen jääkiekkomaajoukkueen otteluista

Aiheesta muualla

• Suomen jääkiekkoliiton viralliset sivut (suomeksi)
• YLE Elävä arkisto: Leijonien juhlaa ja tuskaa 1988-2010 (suomeksi)
• YLE Elävä arkisto: Kaukalosankareita (suomeksi)
• YLE Elävä arkisto: Leijonavalmentajia (suomeksi)
• Suomi IIHF:n sivuilla (englanniksi)
• Suomen tilastoja Nationalteamsoficehockey sivustolla (englanniksi)
• [1]

Kirjallisuus

• Timo Forss & Petteri Granström: Leijonavisa (Like)

Suomen jääkiekkomaajoukkueen kokoonpanot arvokisoissa

Miesten jääkiekon maailmanmestarit

1920 Kanada	1924 Kanada	1928 Kanada	1930 Kanada	1931 Kanada	1932 Kanada	1933 Yhdysvallat	1934 Kanada
1935 Kanada	1936 Iso-Britannia	1937 Kanada	1938 Kanada	1939 Kanada	1947 Tšekkoslovakia	1948 Kanada	1949 Tšekkoslovakia
1950 Kanada	1951 Kanada	1952 Kanada	1953 Ruotsi	1954 Neuvostoliitto	1955 Kanada	1956 Neuvostoliitto	1957 Ruotsi
1958 Kanada	1959 Kanada	1960 Yhdysvallat	1961 Kanada	1962 Ruotsi	1963 Neuvostoliitto	1964 Neuvostoliitto	1965 Neuvostoliitto
1966 Neuvostoliitto	1967 Neuvostoliitto	1968 Neuvostoliitto	1969 Neuvostoliitto	1970 Neuvostoliitto	1971 Neuvostoliitto	1972 Tšekkoslovakia	1973 Neuvostoliitto
1974 Neuvostoliitto	1975 Neuvostoliitto	1976 Tšekkoslovakia	1977 Tšekkoslovakia	1978 Neuvostoliitto	1979 Neuvostoliitto	1981 Neuvostoliitto	1982 Neuvostoliitto
1983 Neuvostoliitto	1985 Tšekkoslovakia	1986 Neuvostoliitto	1987 Ruotsi	1989 Neuvostoliitto	1990 Neuvostoliitto	1991 Ruotsi	1992 Ruotsi
1993 Venäjä	1994 Kanada	1995 Suomi	1996 Tšekki	1997 Kanada	1998 Ruotsi	1999 Tšekki	2000 Tšekki
2001 Tšekki	2002 Slovakia	2003 Kanada	2004 Kanada	2005 Tšekki	2006 Ruotsi	2007 Kanada	2008 Venäjä
2009 Venäjä	2010 Tšekki	2011 Suomi	2012 Venäjä	2013 Ruotsi	2014 Venäjä	2015 Kanada	2016 Kanada
2017 Ruotsi	2018 Ruotsi	2019 Suomi	2021 Kanada	2022 Suomi