Ero sivun ”Esko Salminen” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
+työstetään kello 18 asti.
laatuarviointiin? fix viitteet: pidempien viitteiden määrittely artikkelin loppuun. ref name kirjan nimi → tekijä & vuosiluku. vanhentunut linkki → internet archive. +elonet, elonet-h.
Rivi 1: Rivi 1:
{{Työstetään|Kello 18 asti. -[[Käyttäjä:Raid5|raid5]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Raid5|keskustelu]]) 6. joulukuuta 2020 kello 16.20 (EET)}}
{{Tämä artikkeli|kertoo suomalaisesta näyttelijästä. Muita samannimisiä henkilöitä on lueteltu [[Esko Salminen (täsmennyssivu)|täsmennyssivulla]].}}
{{Tämä artikkeli|kertoo suomalaisesta näyttelijästä. Muita samannimisiä henkilöitä on lueteltu [[Esko Salminen (täsmennyssivu)|täsmennyssivulla]].}}
{{Näyttelijä
{{Näyttelijä
Rivi 23: Rivi 22:
* ''[[Othello]]''
* ''[[Othello]]''
* ''[[Peer Gynt]]''
* ''[[Peer Gynt]]''
* ''[[Seitsemän veljestä]]''<ref name="Tainio 1983, s. 391" />
⚫
* ''[[Seitsemän veljestä]]''<ref name="STTT1983">{{Kirjaviite | Tekijä = Tainio, Ilona (toim.) | Nimeke = Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983 | Vuosi = 1983 | Sivu = 391 | Selite = Salminen, Esko | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Tammi | Isbn = 951-30-5727-5}}</ref>
* ''[[Hamlet liikemaailmassa]]''
* ''[[Hamlet liikemaailmassa]]''
* ''[[Pedon merkki]]''
* ''[[Pedon merkki]]''
* ''[[Pohjanmaa (elokuva)|Pohjanmaa]]''
* ''[[Pohjanmaa (elokuva)|Pohjanmaa]]''
* ''[[Tuhlaajapoika (vuoden 1992 elokuva)|Tuhlaajapoika]]''<ref name="Sininenlaulu">{{Kirjaviite | Tekijä = Bagh, Peter von | Nimeke = Sininen laulu - itsenäisen Suomen taiteiden tarina | Vuosi = 2007 | Sivu = 379 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Werner Söderström Osakeyhtiö | Isbn = 978-951-0-32895-8}}</ref>
* ''[[Tuhlaajapoika (vuoden 1992 elokuva)|Tuhlaajapoika]]''<ref name="Bagh 2007, s. 379" />
* ''[[Blondi tuli taloon]]''
* ''[[Blondi tuli taloon]]''
* ''[[Tuntemattomalle jumalalle]]''
* ''[[Tuntemattomalle jumalalle]]''
Rivi 33: Rivi 32:
}}
}}
| palkinnot = {{Lista|
| palkinnot = {{Lista|
* 1985 '''[[Ida Aalberg -palkinto]]'''<ref name="TN188">Toinen näytös, s. 188</ref>
* 1985 '''[[Ida Aalberg -palkinto]]'''<ref name="TN188">Salminen 2010, s. 188</ref>
* 1992 '''[[Pro Finlandia]]'''
* 1992 '''[[Pro Finlandia]]'''
* '''[[Parhaan miessivuosan Jussi]]'''
* '''[[Parhaan miessivuosan Jussi]]'''
* 1993 ''Tuhlaajapoika''<ref name="ElonetSalminen" />
* 1993 ''Tuhlaajapoika''<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elonet.fi/fi/henkilo/166816 | Nimeke = Esko Salminen | Tekijä = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Julkaisu = Elonet | Ajankohta = | Viitattu = 12.10.2015}}</ref>
}}
}}
| allekirjoitus =
| allekirjoitus =
Rivi 47: Rivi 46:
}}
}}


'''Esko Kullervo Salminen''' (s. [[12. lokakuuta]] [[1940]] [[Helsinki]]) on [[Suomi|suomalainen]] [[näyttelijä]]. Jo varhaislapsuudessaan [[Suomen Kansallisteatteri]]n elämänmenoon kosketuksen saanut Salminen on yli 60 vuotta kestäneen uransa aikana ottanut taiteellisia voittoja niin [[Tragedia|traagisten]] kuin [[Komedia|koomistenkin]] roolien tulkitsijana ja kohonnut yhdeksi merkittävistä suomalaisista näyttämötaiteilijoista.<ref name=kb>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/1149/ | Nimeke = Salminen, Esko (1940 - ) | Tekijä = Paavolainen, Pentti | Julkaisu = Biografiakeskus | Ajankohta=9.10.2006 | Viitattu = 9.3.2016}}</ref>
'''Esko Kullervo Salminen''' (s. [[12. lokakuuta]] [[1940]] [[Helsinki]]) on [[Suomi|suomalainen]] [[näyttelijä]]. Jo varhaislapsuudessaan [[Suomen Kansallisteatteri]]n elämänmenoon kosketuksen saanut Salminen on yli 60&nbsp;vuotta kestäneen uransa aikana ottanut taiteellisia voittoja niin [[Tragedia|traagisten]] kuin [[Komedia|koomistenkin]] roolien tulkitsijana ja kohonnut yhdeksi merkittävistä suomalaisista näyttämötaiteilijoista.<ref name="KB" />


Salminen on profiloitunut laajaa tunneskaalaa vaativien klassisten roolien näyttelijänä ja osoittanut paitsi hioutunutta tekniikkaa, myös huomattavaa fyysisyyttä.<ref name="Sininenlaulu"/> Suurimman osan urastaan hän on tehnyt Kansallisteatterissa ja [[Helsingin Kaupunginteatteri]]ssa. 1970-luvulla Salmisella oli intensiivinen jakso [[Turun kaupunginteatteri]]ssa, jossa hän kuului ensembleen, joka sai suosiota vahvalla tulkinnallaan [[Aleksis Kivi|Aleksis Kiven]] ''[[Seitsemän veljestä|Seitsemästä veljeksestä]]''.
Salminen on profiloitunut laajaa tunneskaalaa vaativien klassisten roolien näyttelijänä ja osoittanut paitsi hioutunutta tekniikkaa, myös huomattavaa fyysisyyttä.<ref name="Bagh 2007, s. 379" /> Suurimman osan urastaan hän on tehnyt Kansallisteatterissa ja [[Helsingin Kaupunginteatteri]]ssa. 1970-luvulla Salmisella oli intensiivinen jakso [[Turun kaupunginteatteri]]ssa, jossa hän kuului ensembleen, joka sai suosiota vahvalla tulkinnallaan [[Aleksis Kivi|Aleksis Kiven]] ''[[Seitsemän veljestä|Seitsemästä veljeksestä]]''.


Elokuvauransa Salminen aloitti suomalaisen elokuvan studiokauden loppuvuosina lähinnä komedioissa ja [[Iskelmäelokuva|iskelmäelokuvissa]]. Sittemmin hän on näytellyt laaja-alaisesti niin draamoissa kuin komedioissakin. 1990-luvulla Salminen näytteli [[MTV3]]:n suosituissa komediasarjoissa ja kevyessä draamatuotannossa. Hän on näytellyt myös useissa televisioelokuvissa ja tehnyt lukuisia radiorooleja.
Elokuvauransa Salminen aloitti suomalaisen elokuvan studiokauden loppuvuosina lähinnä komedioissa ja [[Iskelmäelokuva|iskelmäelokuvissa]]. Sittemmin hän on näytellyt laaja-alaisesti niin draamoissa kuin komedioissakin. 1990-luvulla Salminen näytteli [[MTV3]]:n suosituissa komediasarjoissa ja kevyessä draamatuotannossa. Hän on näytellyt myös useissa televisioelokuvissa ja tehnyt lukuisia radiorooleja.


Salmisen luotto-ohjaajia vuosien varrella ovat olleet [[Jack Witikka]], [[Kalle Holmberg]], [[Ralf Långbacka]], [[Arto af Hällström]] ja [[Laura Jäntti]].<ref>Toinen näytös, s. 127, 130</ref> Elokuvataiteessa hän on työskennellyt useaan otteeseen [[Matti Kassila]]n ohjaamana.
Salmisen luotto-ohjaajia vuosien varrella ovat olleet [[Jack Witikka]], [[Kalle Holmberg]], [[Ralf Långbacka]], [[Arto af Hällström]] ja [[Laura Jäntti]].<ref>Salminen 2010, s. 127, 130</ref> Elokuvataiteessa hän on työskennellyt useaan otteeseen [[Matti Kassila]]n ohjaamana.


== Lapsuus ja nuoruus ==
== Lapsuus ja nuoruus ==


{{Sitaatti2|right|Äiti on tumma kaunis nainen oviaukossa. Tukka heilahtaa ja hän sanoo: Muista, Esko, me ei antauduta ehdoitta. Me ei, Esko, antauduta ehdoitta, muista aina.|Esko Salminen lapsuusvuosistaan<ref>Toinen näytös, s. 23</ref>}}
{{Sitaatti2|right|Äiti on tumma kaunis nainen oviaukossa. Tukka heilahtaa ja hän sanoo: Muista, Esko, me ei antauduta ehdoitta. Me ei, Esko, antauduta ehdoitta, muista aina.|Esko Salminen lapsuusvuosistaan<ref>Salminen 2010, s. 23</ref>}}


Esko Salmisen vanhemmat olivat näyttelijät [[Unto Salminen]] ja [[Kyllikki Väre]]. Kumpainenkin työskenteli 1940-luvulla Suomen Kansallisteatterissa, josta tuli merkittävä osa Eskon varhaislapsuutta: "Vähän kalman hajua, vanhojen näyttelijöiden ruumiita... Ehkä tuoksahdus vanhaa viinaakin --- ", Salminen kertoo lapsuusmuistoistaan.<ref>Toinen näytös, s. 15</ref> Hän vahvisti muistelmissaan myös kauan liikkuneen huhun, jonka mukaan hänen biologinen isänsä oli näyttelijä [[Tauno Palo]].<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.blf.fi/artikel.php?id=1149|nimeke=BLF|julkaisu=www.blf.fi|viitattu=2020-11-13}}</ref> Salmisen lapsuudenkoti sijaitsi Helsingin [[Kruununhaka|Kruununhaassa]] Kirjatyöntekijänkadulla, samassa talossa asui muun muassa Krohnin perhe.<ref>Toinen näytös, s. 20</ref> Taloudellisesti hänen perheensä tuli hyvin toimeen ja lähiympäristössä asui runsaasti kulttuurivaikuttajia, joiden kanssa Salmiset olivat aktiivisesti vuorovaikutuksessa. Kyllikki Väre kuoli aivoverenvuotoon Eskon ollessa kymmenvuotias, Väre oli erotettu Kansallisteatterista 1947.<ref>Toinen näytös, s. 20 ja 21</ref> Unto Salminen joutui hunningolle puolisonsa kuoleman jälkeen, [[alkoholismi]]n ohella hän kärsi nivelreumasta – entiselle maajoukkuetason urheilijalle tilanne oli erityisen hankala. Hänet erotettiin Kansallisteatterista 1951.<ref>Toinen näytös, s. 24</ref>
Esko Salmisen vanhemmat olivat näyttelijät [[Unto Salminen]] ja [[Kyllikki Väre]]. Kumpainenkin työskenteli 1940-luvulla Suomen Kansallisteatterissa, josta tuli merkittävä osa Eskon varhaislapsuutta: "Vähän kalman hajua, vanhojen näyttelijöiden ruumiita… Ehkä tuoksahdus vanhaa viinaakin --- ", Salminen kertoo lapsuusmuistoistaan.<ref>Salminen 2010, s. 15</ref> Hän vahvisti muistelmissaan myös kauan liikkuneen huhun, jonka mukaan hänen biologinen isänsä oli näyttelijä [[Tauno Palo]].<ref name="BLF" /> Salmisen lapsuudenkoti sijaitsi Helsingin [[Kruununhaka|Kruununhaassa]] Kirjatyöntekijänkadulla, samassa talossa asui muun muassa Krohnin perhe.<ref>Salminen 2010, s. 20</ref> Taloudellisesti hänen perheensä tuli hyvin toimeen ja lähiympäristössä asui runsaasti kulttuurivaikuttajia, joiden kanssa Salmiset olivat aktiivisesti vuorovaikutuksessa. Kyllikki Väre kuoli aivoverenvuotoon Eskon ollessa kymmenvuotias, Väre oli erotettu Kansallisteatterista 1947.<ref>Salminen 2010, s. 20, 21</ref> Unto Salminen joutui hunningolle puolisonsa kuoleman jälkeen, [[alkoholismi]]n ohella hän kärsi nivelreumasta – entiselle maajoukkuetason urheilijalle tilanne oli erityisen hankala. Hänet erotettiin Kansallisteatterista 1951.<ref>Salminen 2010, s. 24</ref>


Teinivuosinaan Esko Salminen osoitti taiteellista ja liikunnallista lahjakkuutta.<ref>Toinen näytös, s. 29</ref> Hän kävi 15-vuotiaaksi saakka koulua Helsingin [[Kulmakoulu]]ssa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www2.hs.fi/extrat/kaupunki/korttelisarja/26_1.html | Nimeke = Kuusi vuotta ja kolme luokkaa Kulmakoulussa | Tekijä = Järvenpää, Eeva | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 28.1.2006 | Viitattu = 3.11.2010}}</ref> Samaan aikaan hän työskenteli enonsa rautakaupassa varastomiehenä ja sittemmin myyjänä; hänestä suunniteltiin myös yrityksen toiminnan jatkajaa.<ref>Toinen näytös, s. 35</ref> Unto Salminen avioitui toistamiseen 1950-luvun puolivälissä ja Esko Salminen alkoi samoihin aikoihin jälleen kiinnostua teatteritaiteesta. Nuorempi Salminen kuului 1956 perustetun [[Kellariteatteri]]n varhaisimpaan ensembleen yhdessä muun muassa [[Liana Kaarina]]n, [[Antti Litja]]n ja [[Katriina Rinne|Katriina Rinteen]] kera. Nuoren teatteriryhmän ensimmäiset näytökset, ''Onnen päivät'', ''Ruma Elsa'' ja ''Charleyn täti'', ovat myös suomalaisen televisiotoiminnan varhaishistoriaa. Ne esitettiin suorina lähetyksinä. [[Helsingin Sanomat|Helsingin Sanomien]] [[Sole Uexküll]] huomioi Salmisen ”luontaisen ilmaisukyvyn” ja nyanssien hallinnan 22. huhtikuuta 1958 julkaistussa ''Charleyn tädin'' arvostelussa. Uexküll havaitsi toisaalta Salmisen puhetekniset puutteet, ja piti niiden korjaamista ensisijaisena, mikäli tämä aikoo teatterialalle; " --- ja olisipa sääli ellei aikoisi, kun perittyä lahjaa on näin valtavasti", Uexküll kirjoitti.<ref name="TN36">Toinen näytös, s. 36 ja 37</ref>
Teinivuosinaan Esko Salminen osoitti taiteellista ja liikunnallista lahjakkuutta.<ref>Salminen 2010, s. 29</ref> Hän kävi 15-vuotiaaksi saakka koulua Helsingin [[Kulmakoulu]]ssa.<ref name="HS2006" /> Samaan aikaan hän työskenteli enonsa rautakaupassa varastomiehenä ja sittemmin myyjänä; hänestä suunniteltiin myös yrityksen toiminnan jatkajaa.<ref>Salminen 2010, s. 35</ref> Unto Salminen avioitui toistamiseen 1950-luvun puolivälissä ja Esko Salminen alkoi samoihin aikoihin jälleen kiinnostua teatteritaiteesta. Nuorempi Salminen kuului 1956 perustetun [[Kellariteatteri]]n varhaisimpaan ensembleen yhdessä muun muassa [[Liana Kaarina]]n, [[Antti Litja]]n ja [[Katriina Rinne|Katriina Rinteen]] kera. Nuoren teatteriryhmän ensimmäiset näytökset, ''Onnen päivät'', ''Ruma Elsa'' ja ''Charleyn täti'', ovat myös suomalaisen televisiotoiminnan varhaishistoriaa. Ne esitettiin suorina lähetyksinä. [[Helsingin Sanomat|Helsingin Sanomien]] [[Sole Uexküll]] huomioi Salmisen ”luontaisen ilmaisukyvyn” ja nyanssien hallinnan 22.&nbsp;huhtikuuta 1958 julkaistussa ''Charleyn tädin'' arvostelussa. Uexküll havaitsi toisaalta Salmisen puhetekniset puutteet, ja piti niiden korjaamista ensisijaisena, mikäli tämä aikoo teatterialalle; " --- ja olisipa sääli ellei aikoisi, kun perittyä lahjaa on näin valtavasti", Uexküll kirjoitti.<ref name="TN36">Salminen 2010, s. 36, 37</ref>


Lahjojensa ansiosta Salmiselle tarjoutui mahdollisuus ryhtyä teatteriuralle ilman koulutusta: Kotkan teatterin [[Jouko Paavola]] olisi kiinnittänyt hänet saman tien. [[Jalmari Rinne]] kannusti vakaasti Salmista hankkimaan muodollisen pätevyyden: Salmiselle järjestettiin oma pääsykoe [[Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu|Teatterikouluun]] syksyllä 1958, pääsykoetehtävät olivat samat kuin muillekin. Jälkeenpäin Salminen arvioi saaneensa koulusta välttämättömän teoreettisen ja teknisen opin, valmiudet selviytyä näyttelijän ammatista. Salminen oli koulun nuorin, hänen kurssinsa "henkinen isä" oli [[Mikko Majanlahti]], samalla kurssilla oli muun muassa [[Rose-Marie Precht]].<ref>Toinen näytös, s. 39 ja 40</ref>
Lahjojensa ansiosta Salmiselle tarjoutui mahdollisuus ryhtyä teatteriuralle ilman koulutusta: Kotkan teatterin [[Jouko Paavola]] olisi kiinnittänyt hänet saman tien. [[Jalmari Rinne]] kannusti vakaasti Salmista hankkimaan muodollisen pätevyyden: Salmiselle järjestettiin oma pääsykoe [[Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu|Teatterikouluun]] syksyllä 1958, pääsykoetehtävät olivat samat kuin muillekin. Jälkeenpäin Salminen arvioi saaneensa koulusta välttämättömän teoreettisen ja teknisen opin, valmiudet selviytyä näyttelijän ammatista. Salminen oli koulun nuorin, hänen kurssinsa "henkinen isä" oli [[Mikko Majanlahti]], samalla kurssilla oli muun muassa [[Rose-Marie Precht]].<ref>Salminen 2010, s. 39 ja 40</ref>


Toisen lukuvuoden jälkeisenä kesänä Salminen saavutti ensimmäisen taiteellisen voittonsa Turun [[Samppalinnan kesäteatteri]]ssa. Näytelmä oli Aleksis Kiven ''Kullervo''.<ref name="TN42">Toinen näytös, s. 42</ref> [[Elokuva-aitta]] kirjoitti näytelmästä laajan artikkelin otsikkona "Kullervo riehuu Samppalinnan mäellä". Myös Suomen tuolloinen presidenttipari näki ''Kullervon''.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://kurjenkaivonkentta.blogspot.fi/2014/03/samppalinnan-kesateatteri.html | Nimeke = Erään kurkihirren alla / Samppalinnan kesäteatteri | Tekijä = Tossumies| Julkaisu = | Ajankohta = 19.3.2014 | Viitattu = 8.3.2016}}</ref> Salminen laskee näyttämövuosiensa alkaneen kyseisestä näytelmästä kesällä 1960, jolloin hän oli yhdeksäntoista. Hän sai näytellä ammattilaisten kanssa opiskelijana, ei enää näyttämötaiteen harrastajana.<ref name="Toinen näytös, s. 343">Toinen näytös, s. 343</ref> Kyseiset ammattilaiset olivat muun muassa [[Vili Auvinen]], [[Kaisu Leppänen]], [[Eila Roine]] ja [[Veikko Sinisalo]].<ref name="TN42"/>
Toisen lukuvuoden jälkeisenä kesänä Salminen saavutti ensimmäisen taiteellisen voittonsa Turun [[Samppalinnan kesäteatteri]]ssa. Näytelmä oli Aleksis Kiven ''Kullervo''.<ref name="TN42">Salminen 2010, s. 42</ref> [[Elokuva-aitta]] kirjoitti näytelmästä laajan artikkelin otsikkona "Kullervo riehuu Samppalinnan mäellä". Myös Suomen tuolloinen presidenttipari näki ''Kullervon''.<ref name="KKK2014" /> Salminen laskee näyttämövuosiensa alkaneen kyseisestä näytelmästä kesällä 1960, jolloin hän oli yhdeksäntoista. Hän sai näytellä ammattilaisten kanssa opiskelijana, ei enää näyttämötaiteen harrastajana.<ref name="Salminen 2010, s. 343">Salminen 2010, s. 343</ref> Kyseiset ammattilaiset olivat muun muassa [[Vili Auvinen]], [[Kaisu Leppänen]], [[Eila Roine]] ja [[Veikko Sinisalo]].<ref name="TN42"/>


== Teatteriura ==
== Teatteriura ==
=== Suomen Kansallisteatteri 1961–1969 ===
=== Suomen Kansallisteatteri 1961–1969 ===


Teatterikoulun päätyttyä vuonna 1961 Salmisen oli määrä aloittaa Turun kaupunginteatterissa, mutta lopulta hänet kiinnitettiin Suomen Kansallisteatteriin, missä hänen uransa alkoi vaisusti.<ref>Toinen näytös, s. 60 ja 63</ref> Hänen ensimmäinen merkittävä roolinsa oli juutalaispoika Andri [[Max Frisch]]in näytelmässä ''Andorra''. Salminen itse ei pitänyt suorituksestaan, mutta kriitikkovastaanotto oli myönteinen ja hän sai enemmän roolitehtäviä.<ref>Toinen näytös, s. 66 ja 67</ref>
Teatterikoulun päätyttyä vuonna 1961 Salmisen oli määrä aloittaa Turun kaupunginteatterissa, mutta lopulta hänet kiinnitettiin Suomen Kansallisteatteriin, missä hänen uransa alkoi vaisusti.<ref>Salminen 2010, s. 60, 63</ref> Hänen ensimmäinen merkittävä roolinsa oli juutalaispoika Andri [[Max Frisch]]in näytelmässä ''Andorra''. Salminen itse ei pitänyt suorituksestaan, mutta kriitikkovastaanotto oli myönteinen ja hän sai enemmän roolitehtäviä.<ref>Salminen 2010, s. 66, 67</ref>


Salmisen varsinainen riemuvoitto Kansallisteatterissa oli Eskon rooli Aleksis Kiven ''Nummisuutareissa''. Suorituksen fyysisyys sai erityistä huomiota: ”Tuskin meillä on tämän Eskon veroista ulkonaisia humalan ilmauksia – ilmahyppyjä, aitalentoja ja muuta mahdollista, hyvin irrallista akrobatiaa!”, [[Ilta-Sanomat]] hehkutti.<ref>Toinen näytös, s. 76 ja 77</ref> Seuraava taiteellinen voitto oli nimiosa [[Marcel Pagnol]]in näytelmässä ''Marius'' kevätkaudella 1966.<ref>Toinen näytös, s. 83</ref> Salminen oli alkanut saada arvostusta Kansallisteatterin näyttelijänä, ja päätti irtisanoutua vuonna 1969, mikä sai teatterin johdon ymmälleen.<ref>Toinen näytös, s. 88</ref>
Salmisen varsinainen riemuvoitto Kansallisteatterissa oli Eskon rooli Aleksis Kiven ''Nummisuutareissa''. Suorituksen fyysisyys sai erityistä huomiota: ”Tuskin meillä on tämän Eskon veroista ulkonaisia humalan ilmauksia – ilmahyppyjä, aitalentoja ja muuta mahdollista, hyvin irrallista akrobatiaa!”, [[Ilta-Sanomat]] hehkutti.<ref>Salminen 2010, s. 76, 77</ref> Seuraava taiteellinen voitto oli nimiosa [[Marcel Pagnol]]in näytelmässä ''Marius'' kevätkaudella 1966.<ref>Salminen 2010, s. 83</ref> Salminen oli alkanut saada arvostusta Kansallisteatterin näyttelijänä, ja päätti irtisanoutua vuonna 1969, mikä sai teatterin johdon ymmälleen.<ref>Salminen 2010, s. 88</ref>


Ainoan teatterikiertueensa Salminen teki kesällä 1962. Kiertue oli jatkoa [[Ansa Ikonen|Ansa Ikosen]] 25-vuotiskiertueelle ja sillä olivat mukana edellä mainittujen lisäksi [[Tauno Palo]], [[Uuno Hemmo]], [[Katriina Rinne]] ja [[Tommi Rinne]]. Kiertueella esitettiin Katariina Suuren elämästä kertovaa komediaa ''Keisarinna'' ja se veti katsomot täyteen. Salminen näytteli Katariinan nuorta rakastajaa.<ref>Toinen näytös, s. 51</ref>
Ainoan teatterikiertueensa Salminen teki kesällä 1962. Kiertue oli jatkoa [[Ansa Ikonen|Ansa Ikosen]] 25-vuotiskiertueelle ja sillä olivat mukana edellä mainittujen lisäksi [[Tauno Palo]], [[Uuno Hemmo]], [[Katriina Rinne]] ja [[Tommi Rinne]]. Kiertueella esitettiin Katariina Suuren elämästä kertovaa komediaa ''Keisarinna'' ja se veti katsomot täyteen. Salminen näytteli Katariinan nuorta rakastajaa.<ref>Salminen 2010, s. 51</ref>


=== Helsingin Kaupunginteatteri 1969–1971 ===
=== Helsingin Kaupunginteatteri 1969–1971 ===


1970-luvun taitteessa suomalainen teatteri oli voimakkaasti politisoitunut ja niin sanottu yhteiskunnallinen teatteri oli muotia. Suomalaisessa yhteiskunnassa teatteri oli tuohon aikaan merkittävä voima sekä taiteellisesti että poliittisesti ja etenkin kaupunginteattereiden ohjelmisto ja johto heijasteli paikallisia poliittisia voimasuhteita.<ref name="TN98">Toinen näytös, s. 98</ref>
1970-luvun taitteessa suomalainen teatteri oli voimakkaasti politisoitunut ja niin sanottu yhteiskunnallinen teatteri oli muotia. Suomalaisessa yhteiskunnassa teatteri oli tuohon aikaan merkittävä voima sekä taiteellisesti että poliittisesti ja etenkin kaupunginteattereiden ohjelmisto ja johto heijasteli paikallisia poliittisia voimasuhteita.<ref name="TN98">Salminen 2010, s. 98</ref>


Yhteiskunnallisen teatterin airut Ralf Långbacka houkutteli Esko Salmisen Helsingin Kaupunginteatteriin, missä tämä aloitti syyskaudella 1969. Salmisella oli merkittävä rooli [[Fjodor Dostojevski|Dostojevskin]] romaaniin perustuvassa näytelmässä ''Riivaajat'' ja kyseisen roolin puitteissa hän protestoi [[Eugen Terttula]]n, [[Kalle Holmberg]]in ja [[Ralf Långbacka]]n puolesta. Osa kaupunginteatterin väestä oli halunnut kyseisen kolmikon teatterin johtoon, lopulta johtajaksi valittiin kuitenkin [[Timo Tiusanen]], jonka teatterin hallitus puolestaan olisi halunnut edellä mainitun kolmikon lisäksi johtajiston neljänneksi jäseneksi.<ref name="TN98"/>
Yhteiskunnallisen teatterin airut Ralf Långbacka houkutteli Esko Salmisen Helsingin Kaupunginteatteriin, missä tämä aloitti syyskaudella 1969. Salmisella oli merkittävä rooli [[Fjodor Dostojevski|Dostojevskin]] romaaniin perustuvassa näytelmässä ''Riivaajat'' ja kyseisen roolin puitteissa hän protestoi [[Eugen Terttula]]n, [[Kalle Holmberg]]in ja [[Ralf Långbacka]]n puolesta. Osa kaupunginteatterin väestä oli halunnut kyseisen kolmikon teatterin johtoon, lopulta johtajaksi valittiin kuitenkin [[Timo Tiusanen]], jonka teatterin hallitus puolestaan olisi halunnut edellä mainitun kolmikon lisäksi johtajiston neljänneksi jäseneksi.<ref name="TN98"/>
Rivi 84: Rivi 83:
=== Turun kaupunginteatteri 1971–1977 ===
=== Turun kaupunginteatteri 1971–1977 ===


Salminen päätti Helsingin Kaupunginteatterin kautensa kevääseen 1971 yhdessä Holmbergin ja Långbackan kanssa. Kolmikko siirtyi [[Turku]]un ja Salmisen tuolloinen elämänkumppani [[Heidi Krohn]] seurasi perässä vuotta myöhemmin.<ref>Toinen näytös, s. 102 ja 103</ref> Turun kauden tapaus oli Kiven ''[[Seitsemän veljestä]]''. Salminen näytteli [[Juhani (Seitsemän veljestä)|Juhania]], ensi-ilta oli joulukuussa 1972 ja näytelmää esitettiin kolmen vuoden aikana lähes 250 kertaa.<ref>Toinen näytös, s. 108 ja 110</ref> Näytös vieraili myös ulkomailla, "[[Berliini]]ssä tuli sellaisia väliaplodeja, että näyttämölläkin hämmästyttiin", Salminen muistelee.<ref>Toinen näytös, s. 111</ref> Sole Uexküll piti ''Seitsemää veljestä'' "nerokkaana teatterina" ja ylisti Salmisen Juhania "mahtavaksi". [[Aamulehti|Aamulehden]] [[Olavi Veistäjä]] huomioi Salmisen taiteellisen rekisterin laajuuden, "sokeasta vimmasta herkkään kyynelehtimiseen".<ref>Toinen näytös, s. 111 ja 112</ref> Saksalaisen kritiikin mielestä Turun kaupunginteatteri oli löytänyt ''Seitsemässä veljeksessä'' spontaniteetin ja alkuvoiman.<ref>Toinen näytös, s. 112</ref>
Salminen päätti Helsingin Kaupunginteatterin kautensa kevääseen 1971 yhdessä Holmbergin ja Långbackan kanssa. Kolmikko siirtyi [[Turku]]un ja Salmisen tuolloinen elämänkumppani [[Heidi Krohn]] seurasi perässä vuotta myöhemmin.<ref>Salminen 2010, s. 102, 103</ref> Turun kauden tapaus oli Kiven ''[[Seitsemän veljestä]]''. Salminen näytteli [[Juhani (Seitsemän veljestä)|Juhania]], ensi-ilta oli joulukuussa 1972 ja näytelmää esitettiin kolmen vuoden aikana lähes 250 kertaa.<ref>Salminen 2010, s. 108, 110</ref> Näytös vieraili myös ulkomailla, "[[Berliini]]ssä tuli sellaisia väliaplodeja, että näyttämölläkin hämmästyttiin", Salminen muistelee.<ref>Salminen 2010, s. 111</ref> Sole Uexküll piti ''Seitsemää veljestä'' "nerokkaana teatterina" ja ylisti Salmisen Juhania "mahtavaksi". [[Aamulehti|Aamulehden]] [[Olavi Veistäjä]] huomioi Salmisen taiteellisen rekisterin laajuuden, "sokeasta vimmasta herkkään kyynelehtimiseen".<ref>Salminen 2010, s. 111, 112</ref> Saksalaisen kritiikin mielestä Turun kaupunginteatteri oli löytänyt ''Seitsemässä veljeksessä'' spontaniteetin ja alkuvoiman.<ref>Salminen 2010, s. 112</ref>


''Seitsemästä veljeksestä'' tehtiin kahdesta eri yleisönäytöksestä koottu [[Seitsemän veljestä (televisionäytelmä)|televisiotaltionti]] vuonna 1975. Se julkaistiin DVD:nä vuonna 2015. Myös televisioversio sai hyvän vastaanoton. [[Jukka Kajava]] kirjoitti Helsingin Sanomissa tammikuussa 1976: "Sana taltiointi itseasiassa unohtui: katsoimme elävää teatteriesitystä."<ref>Seitsemän veljestä -DVD-julkaisu, takakansi</ref>
''Seitsemästä veljeksestä'' tehtiin kahdesta eri yleisönäytöksestä koottu [[Seitsemän veljestä (televisionäytelmä)|televisiotaltionti]] vuonna 1975. Se julkaistiin DVD:nä vuonna 2015. Myös televisioversio sai hyvän vastaanoton. [[Jukka Kajava]] kirjoitti Helsingin Sanomissa tammikuussa 1976: "Sana taltiointi itseasiassa unohtui: katsoimme elävää teatteriesitystä."<ref>Seitsemän veljestä -DVD-julkaisu, takakansi</ref>


Salmisen Turun vuosien toinen taiteellinen voitto oli Ernst Bruun Olsenin ''Van Gogh ja postinkantaja''. Långbackan ohjaama tuotanto sai ensi-iltansa syystalvella 1975. Salminen näytteli [[Vincent van Gogh|van Goghia]], postinkantajaa näytteli [[Martti Tschokkinen]]. Itä-Häme-lehden Maija Kippola kehui Salmisen suoritusta "näyttämölliseksi ihmeeksi". "Erittäin kiintoisaa tulee olemaan, miten hän saa repäistyksi itsensä irti van Goghista", Kippola kirjoitti arviossaan.<ref>Toinen näytös, s. 117</ref>
Salmisen Turun vuosien toinen taiteellinen voitto oli Ernst Bruun Olsenin ''Van Gogh ja postinkantaja''. Långbackan ohjaama tuotanto sai ensi-iltansa syystalvella 1975. Salminen näytteli [[Vincent van Gogh|van Goghia]], postinkantajaa näytteli [[Martti Tschokkinen]]. Itä-Häme-lehden Maija Kippola kehui Salmisen suoritusta "näyttämölliseksi ihmeeksi". "Erittäin kiintoisaa tulee olemaan, miten hän saa repäistyksi itsensä irti van Goghista", Kippola kirjoitti arviossaan.<ref>Salminen 2010, s. 117</ref>


Myös [[Georges Danton|Dantonin]] rooli [[Georg Büchner]]in näytelmässä ''Dantonin kuolema'' kuuluu Salmisen Turun kauden voittoihin, hän itse kuvailee roolia "valtavaksi" ja "filosofialtaan suunnattomaksi". Turun kaupunginteatterin kaudellaan Salminen näytteli myös muun muassa näytelmissä ''[[Kuningas Lear]]'', ''[[Kirsikkapuisto]]'' ja Aleksis Kiven [[farssi]]ssa ''[[Olviretki Schleusingenissa|Olviretki]]'', joka jäi Turun vuosien viimeiseksi näytelmäksi.<ref>Toinen näytös, s. 132 ja 133</ref> Kaikkiaan Turun vuodet olivat Salmisen elämässä kiihkeitä ja kuluttavia.<ref>Toinen näytös, s. 133</ref>
Myös [[Georges Danton|Dantonin]] rooli [[Georg Büchner]]in näytelmässä ''Dantonin kuolema'' kuuluu Salmisen Turun kauden voittoihin, hän itse kuvailee roolia "valtavaksi" ja "filosofialtaan suunnattomaksi". Turun kaupunginteatterin kaudellaan Salminen näytteli myös muun muassa näytelmissä ''[[Kuningas Lear]]'', ''[[Kirsikkapuisto]]'' ja Aleksis Kiven [[farssi]]ssa ''[[Olviretki Schleusingenissa|Olviretki]]'', joka jäi Turun vuosien viimeiseksi näytelmäksi.<ref>Salminen 2010, s. 132, 133</ref> Kaikkiaan Turun vuodet olivat Salmisen elämässä kiihkeitä ja kuluttavia.<ref>Salminen 2010, s. 133</ref>


=== Helsingin Kaupunginteatteri 1977–1992 ===
=== Helsingin Kaupunginteatteri 1977–1992 ===


Syksyllä 1977 Salminen palasi Heidi Krohnin kanssa Helsingin Kaupunginteatteriin, jossa hänen ensimmäinen suuri roolinsa oli nimiosa Shakespearen ''[[Othello]]ssa''. Salminen itse pitää Othelloa rajuine tunnetilojen vaihteluineen raskaimpana roolinaan Dantonin ohella.<ref>Toinen näytös, s. 139 ja 140</ref> Vuonna 1981 Salminen näytteli yhdessä [[Jukka-Pekka Palo]]n kanssa nimiroolin [[Henrik Ibsen]]in näytelmässä ''[[Peer Gynt]]'', jossa Salminen näytteli vanhaa ja Palo nuorta Gyntiä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hkt.fi/ohjelmisto/luearvostelu.php?id=142 | Nimeke = Saarikoski ja Kaupunginteatteri | Tekijä = Tarkka, Pekka | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 23.10.2004 | Viitattu = 3.11.2010}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ibsen.net/index.gan?id=67661&subid=0 | Nimeke = Peer Gynt | Julkaisija = Ibsen.net | Viitattu = 3.11.2010}}</ref> Ralf Långbackan ohjaamasta näytelmästä tuli yleisö- ja arvostelumenestys: se sai yli 120&nbsp;000 katsojaa. Vuorotellen Peer Gyntin roolin kanssa Salminen näytteli Eddie Carbonea [[Arthur Miller]]in teoksessa ''Näköala sillalta''. Ohjaajana oli [[Jack Witikka]]. Eddien rooli on yksi Salmisen mieluisimpia, ja hän kutsuu sitä "köyhän miehen Othelloksi".<ref>Toinen näytös, s. 149</ref>
Syksyllä 1977 Salminen palasi Heidi Krohnin kanssa Helsingin Kaupunginteatteriin, jossa hänen ensimmäinen suuri roolinsa oli nimiosa Shakespearen ''[[Othello]]ssa''. Salminen itse pitää Othelloa rajuine tunnetilojen vaihteluineen raskaimpana roolinaan Dantonin ohella.<ref>Salminen 2010, s. 139, 140</ref> Vuonna 1981 Salminen näytteli yhdessä [[Jukka-Pekka Palo]]n kanssa nimiroolin [[Henrik Ibsen]]in näytelmässä ''[[Peer Gynt]]'', jossa Salminen näytteli vanhaa ja Palo nuorta Gyntiä.<ref name="HKT2004" /><ref name="Ibsen" /> Ralf Långbackan ohjaamasta näytelmästä tuli yleisö- ja arvostelumenestys: se sai yli {{Luku|120000|katsojaa}}. Vuorotellen Peer Gyntin roolin kanssa Salminen näytteli Eddie Carbonea [[Arthur Miller]]in teoksessa ''Näköala sillalta''. Ohjaajana oli [[Jack Witikka]]. Eddien rooli on yksi Salmisen mieluisimpia, ja hän kutsuu sitä "köyhän miehen Othelloksi".<ref>Salminen 2010, s. 149</ref>


Loppuvuodesta 1985 ensi-iltaan tullut ''Tartuffe'' sai huomiota pohjoismaisilla teatterifestivaaleilla. Salminen tulkitsi Holmbergin ohjaamassa teoksessa Orgonin roolin, nimiroolin teki [[Juha Muje]]. Lokakuussa 1986 sai ensi-iltansa [[Neil Hardwick]]in ohjaama farssi ''Leikitäänkö lääkäriä'', jonka ennakkonäytökset onnistuivat erinomaisesti, mutta ensi-ilta oli fiasko. Lopulta näytelmästä tuli kuitenkin menestys. "Meille se oli hieno oppitunti englantilaisesta teatterista ja ajoituksen [[Aritmetiikka|aritmetiikasta]]", Salminen kuvailee.<ref>Toinen näytös, s. 159 ja 160</ref>
Loppuvuodesta 1985 ensi-iltaan tullut ''Tartuffe'' sai huomiota pohjoismaisilla teatterifestivaaleilla. Salminen tulkitsi Holmbergin ohjaamassa teoksessa Orgonin roolin, nimiroolin teki [[Juha Muje]]. Lokakuussa 1986 sai ensi-iltansa [[Neil Hardwick]]in ohjaama farssi ''Leikitäänkö lääkäriä'', jonka ennakkonäytökset onnistuivat erinomaisesti, mutta ensi-ilta oli fiasko. Lopulta näytelmästä tuli kuitenkin menestys. "Meille se oli hieno oppitunti englantilaisesta teatterista ja ajoituksen [[Aritmetiikka|aritmetiikasta]]", Salminen kuvailee.<ref>Salminen 2010, s. 159, 160</ref>


Holmbergin ohjaamassa ''[[Macbeth]]issä'' Salminen näytteli nimiroolin. Joulukuussa 1989 ensi-iltaan tullut näytelmä sai ristiriitaisen vastaanoton. Salmisen viimeiseksi rooliksi Helsingin Kaupunginteatterissa jäi siltä erää Fagin näytelmässä ''[[Oliver Twist]]''.<ref>Toinen näytös, s. 165 ja 166</ref>
Holmbergin ohjaamassa ''[[Macbeth]]issä'' Salminen näytteli nimiroolin. Joulukuussa 1989 ensi-iltaan tullut näytelmä sai ristiriitaisen vastaanoton. Salmisen viimeiseksi rooliksi Helsingin Kaupunginteatterissa jäi siltä erää Fagin näytelmässä ''[[Oliver Twist]]''.<ref>Salminen 2010, s. 165, 166</ref>


=== Suomen Kansallisteatteri 1992– ===
=== Suomen Kansallisteatteri 1992– ===


Esko Salmisen paluuroolina Kansallisessa oli Eugene O'Neill näytelmässä ''Elämää pitempi yö''. [[Lars Norén]]in kirjoittaman teoksen ohjasi [[Kurt Nuotio]]. Helsingin Sanomien Kirsikka Moring luonnehti Salmisen Eugenea ”jättimäiseksi hermokimpuksi”. Moringin mielestä Salminen otti paikkansa ”suomalaisen teatterin valtiaana” ja ilmensi ”lähes saatanallista fyysistä intensiteettiä”. Salminen itse piti roolia upeana ja vaativana. Näytelmässä olivat mukana myös muun muassa [[Kyllikki Forssell]] ja [[Jukka-Pekka Palo]]. Sitä esitettiin kahden vuoden aikana lähes sata kertaa.<ref>Toinen näytös, s. 174, 175 ja 177</ref>
Esko Salmisen paluuroolina Kansallisessa oli Eugene O'Neill näytelmässä ''Elämää pitempi yö''. [[Lars Norén]]in kirjoittaman teoksen ohjasi [[Kurt Nuotio]]. Helsingin Sanomien Kirsikka Moring luonnehti Salmisen Eugenea ”jättimäiseksi hermokimpuksi”. Moringin mielestä Salminen otti paikkansa ”suomalaisen teatterin valtiaana” ja ilmensi ”lähes saatanallista fyysistä intensiteettiä”. Salminen itse piti roolia upeana ja vaativana. Näytelmässä olivat mukana myös muun muassa [[Kyllikki Forssell]] ja [[Jukka-Pekka Palo]]. Sitä esitettiin kahden vuoden aikana lähes sata kertaa.<ref>Salminen 2010, s. 174, 175, 177</ref>


[[Laura Jäntti|Laura Jäntin]] ohjaamassa näytelmässä ''Cyrano de Bergerac'' Salminen teki nimiroolin. Näytelmästä tuli menestys, jota esitettiin neljä vuotta. Salmisen Cyrano sai myös kriitikoilta myönteisen vastaanoton: "Jättiläisrooli soljuu kevään keveänä", [[Jukka Kajava]] kirjoitti Helsingin Sanomissa lokakuussa 1993.<ref>Toinen näytös, s. 190–192</ref> 35-vuotistaiteilijajuhlassaan 1. helmikuuta 1997 Salminen näytteli Cyranoa. Samassa yhteydessä hän sai Suomen Näyttelijäliitolta kultaisen kunniamerkin.<ref>Toinen näytös, s. 208–210</ref>
[[Laura Jäntti|Laura Jäntin]] ohjaamassa näytelmässä ''Cyrano de Bergerac'' Salminen teki nimiroolin. Näytelmästä tuli menestys, jota esitettiin neljä vuotta. Salmisen Cyrano sai myös kriitikoilta myönteisen vastaanoton: "Jättiläisrooli soljuu kevään keveänä", [[Jukka Kajava]] kirjoitti Helsingin Sanomissa lokakuussa 1993.<ref>Salminen 2010, s. 190–192</ref> 35-vuotistaiteilijajuhlassaan 1.&nbsp;helmikuuta 1997 Salminen näytteli Cyranoa. Samassa yhteydessä hän sai Suomen Näyttelijäliitolta kultaisen kunniamerkin.<ref>Salminen 2010, s. 208–210</ref>


Syksyllä 1997 sai ensi-iltansa ranskalaisen [[Yasmina Reza]]n uusi näytelmä ''Taide'' ohjaajanaan Arto af Hällström. Salminen näytteli Marcia. Taidetta ja ystävyyttä valottava ''Taide'' sai hyvän kriitikkovastaanoton ja sitä esitettiin noin kaksisataa kertaa aina syksyyn 2000. Samaan aikaan Salminen näytteli Helsingin Kaupunginteatterissa Willy Lomania Arthur Millerin ''Kauppamatkustajan kuolemassa'' sekä [[Aleksanterin teatteri]]ssa [[Coline Serreau]]n komediaa ''Välkky ja Pölkky''.<ref>Toinen näytös, s. 222, 224 ja 226</ref> [[Asko Sarkola]] oli Välkky ja Esko Salminen Pölkky. Rooliaan varten Salmisen tuli opetella soittamaan [[viulu]]lla sävelteos ”Parlez moi d’amour” – naisten viettelemiseksi. ”[[Raakel Lignell]] oli mulla opettajana, antoi yhden oman pienen viulunsa lainaksi. --- Raksu piirsi tarkkaan, mitä minun pitää painaa milloinkin”, Salminen kertoi viuluopinnoistaan.<ref>Toinen näytös, s. 231 ja 232</ref> ''Välkky ja Pölkky'' oli kassamenestys ja sai myös myönteisen kriitikkovastaanoton.<ref>Toinen näytös, s. 232 ja 233</ref>
Syksyllä 1997 sai ensi-iltansa ranskalaisen [[Yasmina Reza]]n uusi näytelmä ''Taide'' ohjaajanaan Arto af Hällström. Salminen näytteli Marcia. Taidetta ja ystävyyttä valottava ''Taide'' sai hyvän kriitikkovastaanoton ja sitä esitettiin noin kaksisataa kertaa aina syksyyn 2000. Samaan aikaan Salminen näytteli Helsingin Kaupunginteatterissa Willy Lomania Arthur Millerin ''Kauppamatkustajan kuolemassa'' sekä [[Aleksanterin teatteri]]ssa [[Coline Serreau]]n komediaa ''Välkky ja Pölkky''.<ref>Salminen 2010, s. 222, 224, 226</ref> [[Asko Sarkola]] oli Välkky ja Esko Salminen Pölkky. Rooliaan varten Salmisen tuli opetella soittamaan [[viulu]]lla sävelteos ”Parlez moi d’amour” – naisten viettelemiseksi. ”[[Raakel Lignell]] oli mulla opettajana, antoi yhden oman pienen viulunsa lainaksi. --- Raksu piirsi tarkkaan, mitä minun pitää painaa milloinkin”, Salminen kertoi viuluopinnoistaan.<ref>Salminen 2010, s. 231, 232</ref> ''Välkky ja Pölkky'' oli kassamenestys ja sai myös myönteisen kriitikkovastaanoton.<ref>Salminen 2010, s. 232, 233</ref>


''Kauppamatkustajan kuoleman'' Willy Loman oli rooli, josta Salminen sai huomattavasti yleisöpalautetta; saman verran kuin van Goghista. Elämäkerrassaan ''Toinen näytös'' Salminen käsittelee kyseistä roolia usean sivun verran: "Jokainen näkee Willyssä isänsä. Millerhän kirjoitti sen isästään", Salminen analysoi.<ref>Toinen näytös, s. 244</ref> Saku Heinonen kirjoitti [[Keskisuomalainen|Keskisuomalaisessa]] lokakuussa 1999: "Willy Lomanin hahmo koko tarinan ruumiillistumana on Esko Salmisen käsittelyssä niin aito, että se jää katsojaan. Olenko minä todellakin tuollainen, ja olenhan minä".<ref>Toinen näytös, s. 242</ref> ''Kauppamatkustajan kuolemaa'' esitettiin yli 70 kertaa, viimeisen kerran syystalvella 2000.<ref>Toinen näytös, s. 250</ref> Omasta mielestään Salminen oli tuohon aikaan ollut jo pitkään kypsä sairauseläkkeelle, lähinnä useaan otteeseen operoitujen polviensa tähden.<ref>Toinen näytös, s. 249</ref>
''Kauppamatkustajan kuoleman'' Willy Loman oli rooli, josta Salminen sai huomattavasti yleisöpalautetta; saman verran kuin van Goghista. Elämäkerrassaan ''Toinen näytös'' Salminen käsittelee kyseistä roolia usean sivun verran: "Jokainen näkee Willyssä isänsä. Millerhän kirjoitti sen isästään", Salminen analysoi.<ref>Salminen 2010, s. 244</ref> Saku Heinonen kirjoitti [[Keskisuomalainen|Keskisuomalaisessa]] lokakuussa 1999: "Willy Lomanin hahmo koko tarinan ruumiillistumana on Esko Salmisen käsittelyssä niin aito, että se jää katsojaan. Olenko minä todellakin tuollainen, ja olenhan minä".<ref>Salminen 2010, s. 242</ref> ''Kauppamatkustajan kuolemaa'' esitettiin yli 70 kertaa, viimeisen kerran syystalvella 2000.<ref>Salminen 2010, s. 250</ref> Omasta mielestään Salminen oli tuohon aikaan ollut jo pitkään kypsä sairauseläkkeelle, lähinnä useaan otteeseen operoitujen polviensa tähden.<ref>Salminen 2010, s. 249</ref>


Joulukuussa 2003 ensi-iltaan tuli Shakespearen ''Falstaff'', jossa Salminen näytteli jälleen nimiroolin. Kristo Salminen näytteli Falstaffin kasvattipoikaa prinssi Henrikiä. Näytelmän vastaanotossa kriitikot mainitsivat Esko Salmisen kyvyn ottaa yleisönsä pelkällä läsnäolollaan.<ref>Toinen näytös, s. 309</ref> Salmisen rooliluettelo karttui näytelmien pääosista myös vuosikymmenen jälkipuoliskolla: nimiosa ''[[Kuningas Lear]]issa'', Sirin rooli [[Ronald Harwood]]in ''Pukijassa'' ja James Tyronen rooli [[Eugene O’Neill]]in näytelmässä ''[[Pitkän päivän matka yöhön]]''.
Joulukuussa 2003 ensi-iltaan tuli Shakespearen ''Falstaff'', jossa Salminen näytteli jälleen nimiroolin. Kristo Salminen näytteli Falstaffin kasvattipoikaa prinssi Henrikiä. Näytelmän vastaanotossa kriitikot mainitsivat Esko Salmisen kyvyn ottaa yleisönsä pelkällä läsnäolollaan.<ref>Salminen 2010, s. 309</ref> Salmisen rooliluettelo karttui näytelmien pääosista myös vuosikymmenen jälkipuoliskolla: nimiosa ''[[Kuningas Lear]]issa'', Sirin rooli [[Ronald Harwood]]in ''Pukijassa'' ja James Tyronen rooli [[Eugene O’Neill]]in näytelmässä ''[[Pitkän päivän matka yöhön]]''.


Aamulehden Soila Lehtonen kirjoitti Sirin roolista: ”Esko Salmisen Sir on mehevä sekoitus eksynyttä sonnia ja koditonta karitsaa; itsensä hukannut tähtinäyttelijä virkoaa hetkittäin teatteridespootiksi, jota karisma on kannatellut kaameimmissakin kiertueläävissä”. Lehtonen kuvaili Salmista vanhaksi sotaratsuksi, jolla on kyky hurmata yleisönsä. [[Satakunnan Kansa]]n Matti Linnavuori katsoi Salmisen tekevän pilaa ”näyttelijän itserakkaudesta ja hyväksymisen tarpeesta”.<ref>Toinen näytös, s. 326</ref>
Aamulehden Soila Lehtonen kirjoitti Sirin roolista: ”Esko Salmisen Sir on mehevä sekoitus eksynyttä sonnia ja koditonta karitsaa; itsensä hukannut tähtinäyttelijä virkoaa hetkittäin teatteridespootiksi, jota karisma on kannatellut kaameimmissakin kiertueläävissä”. Lehtonen kuvaili Salmista vanhaksi sotaratsuksi, jolla on kyky hurmata yleisönsä. [[Satakunnan Kansa]]n Matti Linnavuori katsoi Salmisen tekevän pilaa ”näyttelijän itserakkaudesta ja hyväksymisen tarpeesta”.<ref>Salminen 2010, s. 326</ref>


''Pitkän päivän matka yöhön'' tuli ensi-iltaan aivan vuosikymmenen lopulla Kurt Nuotion ohjaamana. Kriitikot suitsuttivat kappaletta. [[Sana (lehti)|Sana-lehden]] Anne Valkonen piti Salmisen James Tyronea ”uskomattomana”. Kirsikka Moring arvioi Helsingin Sanomissa: ”Salmisen suhteessa rooliinsa ja vastanäyttelijöihin löytyy tuhat sävyä itsesyytöksen kyyneleistä raivoon ja rakkauteen…”.<ref>Toinen näytös, s. 347</ref> ''Pitkän päivän matka yöhön'' oli myös Salmisen taiteilijajuhlan numero marraskuussa 2010.<ref name="Toinen näytös, s. 343"/>
''Pitkän päivän matka yöhön'' tuli ensi-iltaan aivan vuosikymmenen lopulla Kurt Nuotion ohjaamana. Kriitikot suitsuttivat kappaletta. [[Sana (lehti)|Sana-lehden]] Anne Valkonen piti Salmisen James Tyronea ”uskomattomana”. Kirsikka Moring arvioi Helsingin Sanomissa: ”Salmisen suhteessa rooliinsa ja vastanäyttelijöihin löytyy tuhat sävyä itsesyytöksen kyyneleistä raivoon ja rakkauteen…”.<ref>Salminen 2010, s. 347</ref> ''Pitkän päivän matka yöhön'' oli myös Salmisen taiteilijajuhlan numero marraskuussa 2010.<ref name="Salminen 2010, s. 343"/>


Salmisen ura Kansallisteatterissa jatkui aktiivisena halki 2010-luvun. Syyskuussa 2011 ensi-iltansa sai [[Samuel Beckett]]in tragikomedia ''[[Huomenna hän tulee|Godota odottaessa]]'', jossa Salminen teki Vladimirin osan. Vladimir keskustelee [[Eero Aho]]n tulkitseman Estragonin kanssa Godota odottaessa, eikä Godot ikinä saavu. Kappale sai lähes 18&nbsp;000 katsojaa.<ref name=ilona>{{Verkkoviite | Osoite = http://ilona.tinfo.fi/tekija_tieto.aspx?id=7161 | Nimeke = Ilona / Tekijähaku / Salminen Esko | Julkaisu = ILONA-tietokanta | Julkaisija = Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo | Viitattu = 1.10.2020}}</ref> Huhtikuussa 2013 sai ensi-iltansa ''Ilta Esko Salmisen kanssa'', jossa Salminen kertoo elämästään [[Mika Myllyaho]]n haastattelemana ja lausuu monologeja. Esitystä annettiin harvakseltaan vuosikymmenen loppuun asti, ja sille kertyi runsaat 7&nbsp;500 katsojaa.<ref name=ilona/>
Salmisen ura Kansallisteatterissa jatkui aktiivisena halki 2010-luvun. Syyskuussa 2011 ensi-iltansa sai [[Samuel Beckett]]in tragikomedia ''[[Huomenna hän tulee|Godota odottaessa]]'', jossa Salminen teki Vladimirin osan. Vladimir keskustelee [[Eero Aho]]n tulkitseman Estragonin kanssa Godota odottaessa, eikä Godot ikinä saavu. Kappale sai lähes {{Luku|18000|katsojaa}}.<ref name="TTK" /> Huhtikuussa 2013 sai ensi-iltansa ''Ilta Esko Salmisen kanssa'', jossa Salminen kertoo elämästään [[Mika Myllyaho]]n haastattelemana ja lausuu monologeja. Esitystä annettiin harvakseltaan vuosikymmenen loppuun asti, ja sille kertyi runsaat {{Luku|7500|katsojaa}}.<ref name="TTK" />


[[Paavo Westerberg]] ohjasi 2018 klassikon ''[[Kolme sisarta]]'', jossa Salmisella oli Tšebutykinin rooli. Yleisradion Tuula Viitaniemi arvioi Salmisen suoritusta: ”Esko Salminen loistaa vanhana ja kyynisenä sotilaslääkäri Tšebutykininä, --- Salminen hiljentää katsomon ja nostattaa ansaitut väliaplodit.”<ref name=viitaniemi>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/24/kansallisteatterin-upea-kolme-sisarta-on-tarina-loputtomasta-onnen | Nimeke = Kansallisteatterin upea Kolme sisarta on tarina loputtomasta onnen tavoittelusta – Paavo Westerbergin tulkinta uudistaa ja ylistää Tšehovin klassikkoa | Julkaisu = Yle.fi | Julkaisija = Yleisradio | Viitattu = 1.10.2020}}</ref> ''Kolme sisarta'' sai yli 28&nbsp;000 katsojaa.<ref name=ilona/>
[[Paavo Westerberg]] ohjasi 2018 klassikon ''[[Kolme sisarta]]'', jossa Salmisella oli Tšebutykinin rooli. Yleisradion Tuula Viitaniemi arvioi Salmisen suoritusta: ”Esko Salminen loistaa vanhana ja kyynisenä sotilaslääkäri Tšebutykininä, --- Salminen hiljentää katsomon ja nostattaa ansaitut väliaplodit.”<ref name="YLE2018" /> ''Kolme sisarta'' sai yli {{Luku|28000|katsojaa}}.<ref name="TTK" />


Kevätkaudella 2018 Salmisen rooliluetteloon kirjattiin Gregory Salomonin osa Arthur Millerin näytelmässä ''Hinta''<ref name=ilona/>, jota on esitetty Suomessa suhteellisen harvoin. Demokraatti-lehden Rolf Bamberg: ” --- Solomon on aikamoinen stereotypia ahneesta juutalaisesta kauppamiehestä, mutta Esko Salmisen karismalla hahmosta häipyy niin etninen kuin luonteenpiirteellinen painolasti.”<ref name=bamberg>{{Verkkoviite | Osoite = https://demokraatti.fi/arvio-helsingin-kaupunginteatterin-hinta-esityksesta-mita-maksaa-kaytetty-elama/ | Nimeke = Arvio Helsingin kaupunginteatterin Hinta-esityksestä: Mitä maksaa käytetty elämä? | Julkaisu = Demokraatti.fi | Julkaisija = Kustannus Oy Demokraatti | Viitattu = 1.10.2020}}</ref>
Kevätkaudella 2018 Salmisen rooliluetteloon kirjattiin Gregory Salomonin osa Arthur Millerin näytelmässä ''Hinta''<ref name="TTK" />, jota on esitetty Suomessa suhteellisen harvoin. Demokraatti-lehden Rolf Bamberg: ” --- Solomon on aikamoinen stereotypia ahneesta juutalaisesta kauppamiehestä, mutta Esko Salmisen karismalla hahmosta häipyy niin etninen kuin luonteenpiirteellinen painolasti.”<ref name="Demokraatti2018" />


Esko Salminen näytteli ensimmäiset sivuosansa Kansallisteatterissa amatöörinä syyskuussa 1957: hänellä oli merimiehen osa ''Hamletissa''. Vuonna 1959 hän teki palvelijan roolin näytelmässä ''[[Julius Caesar (näytelmä)|Julius Caesar]]'' ja työläisen roolin Mika Waltarin komediassa ''Miljoonavaillinki''.<ref name=ilona/> 2020-luvulla Salmisen ura Kansallisteatterissa jatkui Mika Myllyahon ohjaamassa runoiltamassa ''Eskon runot ja pari matkakumppania''. Esityksiä oli kaksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://kansallisteatteri.fi/esitys/eskon-runot-ja-pari-matkakumppania/ | Nimeke = Eskon runot ja pari matkakumppania | Julkaisu = Kansallisteatteri.fi | Julkaisija = Suomen Kansallisteatteri | Viitattu = 2.10.2020}}</ref>
Esko Salminen näytteli ensimmäiset sivuosansa Kansallisteatterissa amatöörinä syyskuussa 1957: hänellä oli merimiehen osa ''Hamletissa''. Vuonna 1959 hän teki palvelijan roolin näytelmässä ''[[Julius Caesar (näytelmä)|Julius Caesar]]'' ja työläisen roolin Mika Waltarin komediassa ''Miljoonavaillinki''.<ref name="TTK" /> 2020-luvulla Salmisen ura Kansallisteatterissa jatkui Mika Myllyahon ohjaamassa runoiltamassa ''Eskon runot ja pari matkakumppania''. Esityksiä oli kaksi.<ref name="KT" />


=== Muut teatterit 2000– ===
=== Muut teatterit 2000– ===


Kevätkaudella 2001 sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa ''Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti'', jossa Salminen näytteli Puntilaa ja sai jälleen hyvät arvostelut. Kriitikoiden mukaan hän sai Puntilan roolissaan käyttää koko taiteellista rekisteriään. Teoksen ohjasi Kurt Nuotio.<ref>Toinen näytös, s. 284</ref> Syyskaudella 2014 Salminen näytteli Helsingin kaupunginteatterissa professoria [[Anton Tšehov]]in klassikkonäytelmässä ''[[Vanja-eno]]''. Kevätkaudella 2019 Salmisella oli aaveen rooli Turun kaupunginteatterin ''Hamletissa''. Vuonna 2012 hänellä oli ollut kuninkaan rooli samassa näytelmässä, tuolloin paikkana oli Helsingin kaupunginteatteri.<ref name=ilona/>
Kevätkaudella 2001 sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa ''Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti'', jossa Salminen näytteli Puntilaa ja sai jälleen hyvät arvostelut. Kriitikoiden mukaan hän sai Puntilan roolissaan käyttää koko taiteellista rekisteriään. Teoksen ohjasi Kurt Nuotio.<ref>Salminen 2010, s. 284</ref> Syyskaudella 2014 Salminen näytteli Helsingin kaupunginteatterissa professoria [[Anton Tšehov]]in klassikkonäytelmässä ''[[Vanja-eno]]''. Kevätkaudella 2019 Salmisella oli aaveen rooli Turun kaupunginteatterin ''Hamletissa''. Vuonna 2012 hänellä oli ollut kuninkaan rooli samassa näytelmässä, tuolloin paikkana oli Helsingin kaupunginteatteri.<ref name="TTK" />


Vuonna 2007 Salminen näytteli [[Teatteri Jurkka|Teatteri Jurkassa]] Kettusen roolin [[Ilpo Tiihonen|Ilpo Tiihosen]] näytelmässä ''Kettu ja jänis''. 2000-luvun alkupuoliskolla Salminen vieraili myös KOM-teatterissa ja Lilla Teaternissa.<ref name=ilona/>
Vuonna 2007 Salminen näytteli [[Teatteri Jurkka|Teatteri Jurkassa]] Kettusen roolin [[Ilpo Tiihonen|Ilpo Tiihosen]] näytelmässä ''Kettu ja jänis''. 2000-luvun alkupuoliskolla Salminen vieraili myös KOM-teatterissa ja Lilla Teaternissa.<ref name="TTK" />


== Elokuvaura ==
== Elokuvaura ==


{{Sitaatti2|right|Eniten pidän ''Tähdet kertovat, komisario Palmu'' -filmistä. Nahkatakkisen pikkurikollisen Ville Valkosen rooli oli oikea helmi. Siinä oli paljon samaa, jota olin itse joutunut kokemaan kadun kundina 50-luvulla.|Esko Salminen varhaisesta elokuvaroolistaan.<ref>Toinen näytös, s. 49</ref>}}
{{Sitaatti2|right|Eniten pidän ''Tähdet kertovat, komisario Palmu'' -filmistä. Nahkatakkisen pikkurikollisen Ville Valkosen rooli oli oikea helmi. Siinä oli paljon samaa, jota olin itse joutunut kokemaan kadun kundina 50-luvulla.|Esko Salminen varhaisesta elokuvaroolistaan.<ref>Salminen 2010, s. 49</ref>}}


=== Varhaiset elokuvaroolit ===
=== Varhaiset elokuvaroolit ===


Salminen esiintyi ensi kerran vanhempiensa kanssa epookkikomediassa ''[[Katupeilin takana]]'' (1949). Ammattimaisen elokuvauransa hän aloitti teatterikoululaisena draamakomediassa ''[[Skandaali tyttökoulussa]]'' (1960). Camp-klassikoissa ''[[Kuu on vaarallinen]]'' ja ''[[Jengi (elokuva)|Jengi]]'' Salmisella oli keskeinen miesrooli. ''Kuu on vaarallinen'' oli aikansa mittapuun mukaan rohkea, sillä Salmisen roolihahmo vietti turhan monta sekuntia [[Liana Kaarina]]n roolihahmon rintojen välissä, joten elokuvaa sensuroitiin.<ref>Toinen näytös, s. 363</ref> Salminen näytteli myös niin kutsuttuja ongelmanuoria muutamassa tuotannossa.
Salminen esiintyi ensi kerran vanhempiensa kanssa epookkikomediassa ''[[Katupeilin takana]]'' (1949). Ammattimaisen elokuvauransa hän aloitti teatterikoululaisena draamakomediassa ''[[Skandaali tyttökoulussa]]'' (1960). Camp-klassikoissa ''[[Kuu on vaarallinen]]'' ja ''[[Jengi (elokuva)|Jengi]]'' Salmisella oli keskeinen miesrooli. ''Kuu on vaarallinen'' oli aikansa mittapuun mukaan rohkea, sillä Salmisen roolihahmo vietti turhan monta sekuntia [[Liana Kaarina]]n roolihahmon rintojen välissä, joten elokuvaa sensuroitiin.<ref>Salminen 2010, s. 363</ref> Salminen näytteli myös niin kutsuttuja ongelmanuoria muutamassa tuotannossa.


Vanhan koulukunnan näyttelijät eivät vielä 1960-luvullakaan arvostaneet elokuvaa. Jos teatteriin asteli elokuvamaski päällään, sai kuulla kunniansa vanhemmilta näyttelijöiltä, jotka pitivät moista käytöstä epäkunnioittavana teatteritaidetta kohtaan. Elokuva miellettiin edelleen pelkäksi rahantekovälineeksi. Salmiselle se oli yhtä kaikki hienoa aikaa, sillä hän sai tutustua edellisten polvien elokuva-ammattilaisiin.<ref name=nyberg>{{Verkkoviite | Osoite = https://areena.yle.fi/1-50386715 | Nimeke = Haastateltavina näyttelijät Esko Salminen, Jenni Kokander ja yrittäjä Simo Leporanta. | Tekijä = | Ajankohta = 13.9.2020 | Julkaisija = Yleisradio | Viitattu = 2.10.2020}}</ref> Salminen näytteli esimerkiksi [[Toivo Särkkä|Toivo Särkän]], [[Ville Salminen|Ville Salmisen]] ja [[Aarne Tarkas|Aarne Tarkaksen]] ohjaamana.
Vanhan koulukunnan näyttelijät eivät vielä 1960-luvullakaan arvostaneet elokuvaa. Jos teatteriin asteli elokuvamaski päällään, sai kuulla kunniansa vanhemmilta näyttelijöiltä, jotka pitivät moista käytöstä epäkunnioittavana teatteritaidetta kohtaan. Elokuva miellettiin edelleen pelkäksi rahantekovälineeksi. Salmiselle se oli yhtä kaikki hienoa aikaa, sillä hän sai tutustua edellisten polvien elokuva-ammattilaisiin.<ref name="YLEA2020" /> Salminen näytteli esimerkiksi [[Toivo Särkkä|Toivo Särkän]], [[Ville Salminen|Ville Salmisen]] ja [[Aarne Tarkas|Aarne Tarkaksen]] ohjaamana.


Lähestyvän [[Näyttelijälakko 1963–1965|näyttelijälakon]] takia elokuvia tehtiin varastoon: yhtä elokuvaa kuvattiin päivisin, toista öisin.<ref name=nyberg/> Salmisen elokuvaura oli uinuksissa monta vuotta lakon takia; lakon aikana hänellä oli sivuosa [[Åke Lindman]]in elokuvassa ''[[Juokse kuin varas]]'', joka on jäänyt Suomen elokuvahistoriaan kuriositeettina. Vuonna 2020 Salminen arvioi, että lakko oli eräänä vaikuttimena hänen suuntautumiseensa ensisijaisesti teatteritaiteeseen, vaikka elokuvataidekin olisi kiinnostanut.<ref name=nyberg/> Miespääosa Salmisella oli lakon jälkeen komediassa ''[[Johan nyt on markkinat!]]'' (1966). Lisäksi hän teki miespääosan romanttisessa komediassa ''[[Vain neljä kertaa]]'' (1968) vastanäyttelijöinään [[Liisamaija Laaksonen]] ja [[Kirsti Wallasvaara]]<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_117755 | Nimeke = Vain neljä kertaa | Tekijä = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Julkaisu = Elonet - Kansallisfilmografia | Ajankohta = | Viitattu = 2.10.2020}}</ref>. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla Salminen oli mukana myös muutamassa [[Spede Pasanen|Spede]]-elokuvassa. Kun hän pitkän tauon jälkeen 1970-luvulla palasi elokuvan pariin, tehtävät vastasivat paremmin hänen ominaislaatuaan: ''[[Runoilija ja muusa (elokuva)|Runoilija ja muusa]]'', ''[[Pedon merkki]]'', ''[[Niskavuori (elokuva)|Niskavuori]]'' ja ''[[Hamlet liikemaailmassa]]''
Lähestyvän [[Näyttelijälakko 1963–1965|näyttelijälakon]] takia elokuvia tehtiin varastoon: yhtä elokuvaa kuvattiin päivisin, toista öisin.<ref name="YLEA2020" /> Salmisen elokuvaura oli uinuksissa monta vuotta lakon takia; lakon aikana hänellä oli sivuosa [[Åke Lindman]]in elokuvassa ''[[Juokse kuin varas]]'', joka on jäänyt Suomen elokuvahistoriaan kuriositeettina. Vuonna 2020 Salminen arvioi, että lakko oli eräänä vaikuttimena hänen suuntautumiseensa ensisijaisesti teatteritaiteeseen, vaikka elokuvataidekin olisi kiinnostanut.<ref name="YLEA2020" /> Miespääosa Salmisella oli lakon jälkeen komediassa ''[[Johan nyt on markkinat!]]'' (1966). Lisäksi hän teki miespääosan romanttisessa komediassa ''[[Vain neljä kertaa]]'' (1968) vastanäyttelijöinään [[Liisamaija Laaksonen]] ja [[Kirsti Wallasvaara]]<ref name="ElonetVain" />. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla Salminen oli mukana myös muutamassa [[Spede Pasanen|Spede]]-elokuvassa. Kun hän pitkän tauon jälkeen 1970-luvulla palasi elokuvan pariin, tehtävät vastasivat paremmin hänen ominaislaatuaan: ''[[Runoilija ja muusa (elokuva)|Runoilija ja muusa]]'', ''[[Pedon merkki]]'', ''[[Niskavuori (elokuva)|Niskavuori]]'' ja ''[[Hamlet liikemaailmassa]]''


=== Elokuvaroolit 1970-luvulta vuosisadan vaihteeseen ===
=== Elokuvaroolit 1970-luvulta vuosisadan vaihteeseen ===


Elokuvassa ''Runoilija ja muusa'' (1978) Salminen näyttelee [[Eino Leino]]a, [[L. Onerva|Onervaa]] tulkitsee [[Elina Salo]]. Helsingin Sanomien [[Helena Ylänen]] arvioi: " --- Salmisen kautta Leino elää meille uudelleen".<ref>Toinen näytös, s. 144</ref> Elokuva sai teatterikierroksellaan noin 220&nbsp;000 katsojaa ja televisioensi-illassaan liki 1,4 miljoonaa katsojaa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elonet.fi/fi/elokuva/118934 | Nimeke = Runoilija ja muusa (1978) | Tekijä = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Julkaisu = Elonet - Kansallisfilmografia | Ajankohta = 2013 | Viitattu = 9.3.2016}}</ref> Lokakuussa 1979 tuli ensi-iltaan palkittu animaatioelokuva ''[[Seitsemän veljestä (animaatioelokuva)|Seitsemän veljestä]]'', jossa Salminen on kertojana. Teos on ensimmäinen suomalainen pitkä animaatioelokuva.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elonet.fi/fi/elokuva/119038 | Nimeke = Seitsemän veljestä (1979) | Tekijä = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Julkaisu = Elonet - Kansallisfilmografia | Ajankohta = 2013 | Viitattu = 9.3.2016}}</ref>
Elokuvassa ''Runoilija ja muusa'' (1978) Salminen näyttelee [[Eino Leino]]a, [[L. Onerva|Onervaa]] tulkitsee [[Elina Salo]]. Helsingin Sanomien [[Helena Ylänen]] arvioi: " --- Salmisen kautta Leino elää meille uudelleen".<ref>Salminen 2010, s. 144</ref> Elokuva sai teatterikierroksellaan noin {{Luku|220000|katsojaa}} ja televisioensi-illassaan liki 1,4&nbsp;miljoonaa katsojaa.<ref name="ElonetRunoilija" /> Lokakuussa 1979 tuli ensi-iltaan palkittu animaatioelokuva ''[[Seitsemän veljestä (animaatioelokuva)|Seitsemän veljestä]]'', jossa Salminen on kertojana. Teos on ensimmäinen suomalainen pitkä animaatioelokuva.<ref name="ElonetSeitsemän" />


''Pedon merkkiä'' (1981) alettiin kuvata välittömästi sen jälkeen, kun Salminen oli palannut [[New York]]ista, missä hän ystävineen oli viettänyt 40-vuotissyntymäpäiviään muutaman viikon. Salminen kuvailee ''Pedon merkkiä'' "tavattoman mielenkiintoiseksi". Hänen mukaansa teoksesta huomaa edelleen hänen kamerakammonsa ja liiallisen yrittämisensä.<ref>Toinen näytös, s. 146 ja 147</ref> Aamulehden [[Erkka Lehtola]]n mielestä Salmisen osasuoritus osoitti ammattitaitoa ja varmuutta, mutta jäi silti aavistuksen kapeaksi. ''Pedon merkki'' keräsi teattereihin kohtuulliset sata tuhatta silmäparia.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elonet.fi/fi/elokuva/117910 | Nimeke = Pedon merkki (1981) | Tekijä = | Julkaisu = Elonet | Ajankohta = 2013 | Julkaisija = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Viitattu = 9.3.2016}}</ref>
''Pedon merkkiä'' (1981) alettiin kuvata välittömästi sen jälkeen, kun Salminen oli palannut [[New York]]ista, missä hän ystävineen oli viettänyt 40-vuotissyntymäpäiviään muutaman viikon. Salminen kuvailee ''Pedon merkkiä'' "tavattoman mielenkiintoiseksi". Hänen mukaansa teoksesta huomaa edelleen hänen kamerakammonsa ja liiallisen yrittämisensä.<ref>Salminen 2010, s. 146, 147</ref> Aamulehden [[Erkka Lehtola]]n mielestä Salmisen osasuoritus osoitti ammattitaitoa ja varmuutta, mutta jäi silti aavistuksen kapeaksi. ''Pedon merkki'' keräsi teattereihin kohtuulliset sata tuhatta silmäparia.<ref name="ElonetPedon" />


[[Matti Kassila]]n ''Niskavuoressa'' (1984) Salminen vetää keskeisen miesosan [[Satu Silvo]]a vastaan. [[Aarne Niskavuori|Niskavuoren Aarnen]] olivat näytelleet valkokankaalla aiemmin [[Tauno Palo]] ja [[Erkki Viljos]]. Silvo teki [[Ilona Ahlgren|Ilonan]] roolin. 1930-luvun Hämeeseen ja Helsinkiin sijoittuva, [[Hella Wuolijoki|Hella Wuolijoen]] näytelmiin perustuva elokuva sai varovaisen myönteisen vastaanoton ja noin 150&nbsp;000 katsojaa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elonet.fi/fi/elokuva/119875 | Nimeke = Niskavuori (1984) | Tekijä = | Julkaisu = Elonet | Ajankohta = 2013 | Julkaisija = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Viitattu = 8.3.2016}}</ref>
[[Matti Kassila]]n ''Niskavuoressa'' (1984) Salminen vetää keskeisen miesosan [[Satu Silvo]]a vastaan. [[Aarne Niskavuori|Niskavuoren Aarnen]] olivat näytelleet valkokankaalla aiemmin [[Tauno Palo]] ja [[Erkki Viljos]]. Silvo teki [[Ilona Ahlgren|Ilonan]] roolin. 1930-luvun Hämeeseen ja Helsinkiin sijoittuva, [[Hella Wuolijoki|Hella Wuolijoen]] näytelmiin perustuva elokuva sai varovaisen myönteisen vastaanoton ja noin {{Luku|150000|katsojaa}}.<ref name="ElonetNiskavuori" />


[[Pekka Parikka|Pekka Parikan]] ''Pohjanmaassa'' (1988) Salminen tulkitsi Veikko Hakalan roolin. Salminen luonnehti roolia isoksi ja hän teki siitä vanhan voimamiehen, joten tehtävää varten oli treenattava rajusti. Asiaan kuuluvaa murretta hän oppi Jorma-enoltaan.<ref>Toinen näytös, s. 183 ja 184</ref> 1980-luvun lopulla Salminen näytteli myös kolmessa Kaurismäen veljesten elokuvassa ja teki sivuroolin [[Pekka Parikka|Pekka Parikan]] ''Talvisodassa'', joka keräsi teattereihin noin 630&nbsp;000 katsojaa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elonet.fi/fi/elokuva/126330 | Nimeke = Talvisota (1989) | Tekijä = | Julkaisu = Elonet | Ajankohta = 2013 | Julkaisija = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Viitattu = 8.3.2016}}</ref> Seuraavalla vuosikymmenellä hän oli pitkästä aikaa mukana [[Ere Kokkonen|Ere Kokkosen]] ja Speden komedioissa. ''Uuno Turhapuron veljestä'' (1994) tuli Turhapuro-sarjan erikoisuus, sillä [[Vesa-Matti Loiri]]a ei nähty siinä lainkaan. Salminen lähti näyttelemään Uunon veljeä siinä luulossa, että Loiri on mukana elokuvassa.<ref>Toinen näytös, s. 184</ref>
[[Pekka Parikka|Pekka Parikan]] ''Pohjanmaassa'' (1988) Salminen tulkitsi Veikko Hakalan roolin. Salminen luonnehti roolia isoksi ja hän teki siitä vanhan voimamiehen, joten tehtävää varten oli treenattava rajusti. Asiaan kuuluvaa murretta hän oppi Jorma-enoltaan.<ref>Salminen 2010, s. 183, 184</ref> 1980-luvun lopulla Salminen näytteli myös kolmessa Kaurismäen veljesten elokuvassa ja teki sivuroolin [[Pekka Parikka|Pekka Parikan]] ''Talvisodassa'', joka keräsi teattereihin noin {{Luku|630000|katsojaa}}.<ref name="ElonetTalvisota" /> Seuraavalla vuosikymmenellä hän oli pitkästä aikaa mukana [[Ere Kokkonen|Ere Kokkosen]] ja Speden komedioissa. ''Uuno Turhapuron veljestä'' (1994) tuli Turhapuro-sarjan erikoisuus, sillä [[Vesa-Matti Loiri]]a ei nähty siinä lainkaan. Salminen lähti näyttelemään Uunon veljeä siinä luulossa, että Loiri on mukana elokuvassa.<ref>Salminen 2010, s. 184</ref>


Kassilan rikosdraamassa ''Kaikki pelissä'' (1994) Salminen näytteli miespääosan, komisario Nummensyrjän. [[Hannele Lauri]] ja Satu Silvo näyttelivät keskeiset naisroolit ja elokuvan "pahiksena" oli [[Jukka Puotila]]. Elokuva sai vain kymmenisen tuhatta katsojaa ja kriitikkovastaanottokin oli vaisu.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elonet.fi/fi/elokuva/156824 | Nimeke = Kaikki pelissä (1994) | Tekijä = | Julkaisu = Elonet | Ajankohta = 2013 | Julkaisija = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Viitattu = 8.3.2016}}</ref>
Kassilan rikosdraamassa ''Kaikki pelissä'' (1994) Salminen näytteli miespääosan, komisario Nummensyrjän. [[Hannele Lauri]] ja Satu Silvo näyttelivät keskeiset naisroolit ja elokuvan "pahiksena" oli [[Jukka Puotila]]. Elokuva sai vain kymmenisen tuhatta katsojaa ja kriitikkovastaanottokin oli vaisu.<ref name="ElonetKaikki" />


=== Elokuvaroolit vuodesta 2000 ===
=== Elokuvaroolit vuodesta 2000 ===


Ere Kokkosen ohjaamassa [[Arto Paasilinna]]n romaaniin perustuvassa elokuvassa ''Kymmenen riivinrautaa'' (2002) Salminen näytteli pääosan, Rauno Rämekorven. Ilkikurisessa komediassa Salminen näyttelee useita naisrooleja vastaan, joita tulkitsevat muun muassa [[Kristiina Elstelä]] ja [[Tea Ista]]. Halpatuotantona toteutettu elokuva sai verraten nuivan kriitikkovastaanoton, näyttelijäsuoritukset saivat kuitenkin kiitosta. Iltalehden Olli Kangassalo kirjoitti: "Komedia kyntää eteenpäin Esko Salmisen vitaalisen farssiroolin varassa ---". Katsojia elokuva keräsi vain noin 26&nbsp;000.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elonet.fi/fi/elokuva/1075653 | Nimeke = Kymmenen riivinrautaa (2002) | Tekijä = | Julkaisu = Elonet | Ajankohta = 2013 | Julkaisija = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Viitattu = 8.3.2016}}</ref>
Ere Kokkosen ohjaamassa [[Arto Paasilinna]]n romaaniin perustuvassa elokuvassa ''Kymmenen riivinrautaa'' (2002) Salminen näytteli pääosan, Rauno Rämekorven. Ilkikurisessa komediassa Salminen näyttelee useita naisrooleja vastaan, joita tulkitsevat muun muassa [[Kristiina Elstelä]] ja [[Tea Ista]]. Halpatuotantona toteutettu elokuva sai verraten nuivan kriitikkovastaanoton, näyttelijäsuoritukset saivat kuitenkin kiitosta. Iltalehden Olli Kangassalo kirjoitti: "Komedia kyntää eteenpäin Esko Salmisen vitaalisen farssiroolin varassa ---". Katsojia elokuva keräsi vain noin {{Luku|26000}}.<ref name="ElonetKymmenen" />


[[Klaus Härö]]n palkitussa draamassa ''Äideistä parhain'' Salminen näytteli vanhaa Eeroa, nuorta näytteli Topi Majaniemi. [[Heikki Hietamies|Heikki Hietamiehen]] romaaniin perustuva teos kertoo [[Ruotsi]]in lähetetyistä sotalapsista. Se sai [[Suomi|Suomen]] teatterikierroksellaan noin 220&nbsp;000 katsojaa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elonet.fi/fi/elokuva/1251008 | Nimeke = Äideistä parhain (2005) | Tekijä = | Julkaisu = Elonet | Ajankohta = 2013 | Julkaisija = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Viitattu = 8.3.2016}}</ref>
[[Klaus Härö]]n palkitussa draamassa ''Äideistä parhain'' Salminen näytteli vanhaa Eeroa, nuorta näytteli Topi Majaniemi. [[Heikki Hietamies|Heikki Hietamiehen]] romaaniin perustuva teos kertoo [[Ruotsi]]in lähetetyistä sotalapsista. Se sai [[Suomi|Suomen]] teatterikierroksellaan noin {{Luku|220000|katsojaa}}.<ref name="ElonetÄideistä" />


2010-luvulla Esko Salminen on näytellyt useissa elokuvissa, kuten ''[[Veljekset (vuoden 2011 elokuva)|Veljekset]]'', ''[[Varasto (elokuva)|Varasto]]'', ''[[Härmä (elokuva)|Härmä]]'' sekä ''[[Juoppohullun päiväkirja (elokuva)|Juoppohullun päiväkirja]]''. Hänen roolinsa ovat olleet tyypillisesti isohkoja sivuosia, kuten ''Varaston'' Kataja.
2010-luvulla Esko Salminen on näytellyt useissa elokuvissa, kuten ''[[Veljekset (vuoden 2011 elokuva)|Veljekset]]'', ''[[Varasto (elokuva)|Varasto]]'', ''[[Härmä (elokuva)|Härmä]]'' sekä ''[[Juoppohullun päiväkirja (elokuva)|Juoppohullun päiväkirja]]''. Hänen roolinsa ovat olleet tyypillisesti isohkoja sivuosia, kuten ''Varaston'' Kataja.


Parhaimpana elokuvanaan Salminen pitää [[Veikko Aaltonen|Veikko Aaltosen]] ohjaamaa teosta ''Tuhlaajapoika'' (1992), jossa hän näyttelee sadomasokistista psykiatria. Elokuva sai neljä Jussi-palkintoa, yksi niistä Salmiselle parhaasta miessivuosasta. Iltalehden Olli Manninen vertasi Salmisen suoritusta [[Anthony Hopkins]]in Hannibal Lecteriin.<ref>Toinen näytös, s. 184 ja 185</ref> Vuonna 1999 Salminen näytteli sivuroolin Aaltosen draamaelokuvassa ''Rakkaudella, Maire''.
Parhaimpana elokuvanaan Salminen pitää [[Veikko Aaltonen|Veikko Aaltosen]] ohjaamaa teosta ''Tuhlaajapoika'' (1992), jossa hän näyttelee sadomasokistista psykiatria. Elokuva sai neljä Jussi-palkintoa, yksi niistä Salmiselle parhaasta miessivuosasta. Iltalehden Olli Manninen vertasi Salmisen suoritusta [[Anthony Hopkins]]in Hannibal Lecteriin.<ref>Salminen 2010, s. 184, 185</ref> Vuonna 1999 Salminen näytteli sivuroolin Aaltosen draamaelokuvassa ''Rakkaudella, Maire''.


Salminen dubbasi Clayton-hahmon suomenkielisessä ''[[Tarzan (vuoden 1999 elokuva)|Walt Disneyn Tarzan]]'' -elokuvassa ja ''[[Yli aidan]]'' -elokuvan Ozzie-hahmon.
Salminen oli ääninäyttelijänä suomenkielisessä ''[[Tarzan (vuoden 1999 elokuva)|Walt Disneyn Tarzan]]'' -elokuvassa ja ''[[Yli aidan]]'' -elokuvassa.


== Televisiotyöt ==
== Televisiotyöt ==


[[Tiedosto:Esko-Salminen-1963.jpg|thumb|right|Nuori Salminen vuonna 1963.]]
[[Tiedosto:Esko-Salminen-1963.jpg|pienoiskuva|Nuori Salminen vuonna 1963.]]
Esko Salminen näytteli televisiossa ensi kerran vuonna 1958, jolloin hän oli mukana Kellariteatterin televisioiduissa tuotannoissa. Lähetykset katosivat eetteriin, sillä niitä ei voitu tallentaa. Kellariteatteri näytteli ja parikymppinen [[Lenita Airisto]] juonsi lähetykset [[Albertinkatu|Albertinkadun]] studiosta Helsingin [[Kamppi|Kampista]].<ref name="TN36"/> Myös 1960-luvulla ja edelleen 1970-luvulla Salmisen televisioroolit olivat enimmäkseen televisioituja teatterikappaleita. Hänen ensimmäisiä televisiosarja-roolejaan oli sivuosa MTV:n kymmenosaisessa, Jurkan teatteriperheen vetämässä ''[[Asemahotelli]]ssa'' helmikuussa 1965. Sarja ei ole säilynyt jälkipolville.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/vintti/yle.fi/muistikuvaputki/muistikuvaputki/rouvaruutu/asemahotelli.htm | Nimeke = Asemahotelli | Selite = Muistikuvaputki | Julkaisu = Yle Vintti | Ajankohta = 11.6.2008 | Julkaisija = Yleistadio Oy | Viitattu = 7.3.2016}}</ref> Tallennettua ja säilynyttä tuotantoa edustaa muun muassa [[Jukka Sipilä]]n ''Kukunor'' vuodelta 1973, Salmisen rooli televisionäytelmässä oli Kalahari/Atlantis.<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Elonet / Elokuvat / Kukunor | Osoite = http://www.elonet.fi/fi/elokuva/204443 | Viitattu = 7.3.2016}}</ref>
Esko Salminen näytteli televisiossa ensi kerran vuonna 1958, jolloin hän oli mukana Kellariteatterin televisioiduissa tuotannoissa. Lähetykset katosivat eetteriin, sillä niitä ei voitu tallentaa. Kellariteatteri näytteli ja parikymppinen [[Lenita Airisto]] juonsi lähetykset [[Albertinkatu|Albertinkadun]] studiosta Helsingin [[Kamppi|Kampista]].<ref name="TN36"/> Myös 1960-luvulla ja edelleen 1970-luvulla Salmisen televisioroolit olivat enimmäkseen televisioituja teatterikappaleita. Hänen ensimmäisiä televisiosarja-roolejaan oli sivuosa MTV:n kymmenosaisessa, Jurkan teatteriperheen vetämässä ''[[Asemahotelli]]ssa'' helmikuussa 1965. Sarja ei ole säilynyt jälkipolville.<ref name="YLEV2008" /> Tallennettua ja säilynyttä tuotantoa edustaa muun muassa [[Jukka Sipilä]]n ''Kukunor'' vuodelta 1973, Salmisen rooli televisionäytelmässä oli Kalahari/Atlantis.<ref name="ElonetKukunor" />


Vuonna 1982 Salminen näytteli Pohjolan isäntää [[Kalle Holmberg]]in palkitussa fiktiosarjassa ''[[Rauta-aika]]''. Varsinaisia pitkien televisiosarjojen rooleja Salminen näytteli 1990- ja 2000-luvuilla [[MTV3|MTV3:n]] suosituissa sarjoissa ''[[Blondi tuli taloon]]'', ''[[Ihmeidentekijät]]'' ja ''[[Parhaat vuodet]]''. ''Blondi tuli taloon'' -sarjaa tuotettiin puolisentoistasataa jaksoa vuosina 1994–1995, Salminen näytteli siinä keskeisen miesroolin, Hannu Hurmalan. ''Ihmeidentekijöissä'' ja sen jatko-osassa ''Parhaat vuodet'' Salminen näytteli lääkäri Mauri Niskaa.
Vuonna 1982 Salminen näytteli Pohjolan isäntää [[Kalle Holmberg]]in palkitussa fiktiosarjassa ''[[Rauta-aika]]''. Varsinaisia pitkien televisiosarjojen rooleja Salminen näytteli 1990- ja 2000-luvuilla [[MTV3|MTV3:n]] suosituissa sarjoissa ''[[Blondi tuli taloon]]'', ''[[Ihmeidentekijät]]'' ja ''[[Parhaat vuodet]]''. ''Blondi tuli taloon'' -sarjaa tuotettiin puolisentoistasataa jaksoa vuosina 1994–1995, Salminen näytteli siinä keskeisen miesroolin, Hannu Hurmalan. ''Ihmeidentekijöissä'' ja sen jatko-osassa ''Parhaat vuodet'' Salminen näytteli lääkäri Mauri Niskaa.


[[Hannu Kahakorpi|Hannu Kahakorven]] ohjaamassa viisiosaisessa televisiosarjassa ''[[Tuntemattomalle jumalalle]]'' (1993) Salminen teki kaksoisroolin. Sarja keräsi huomiota eritoten näyttävillä erikoistehosteillaan. Vuonna 1995 Esko Salmisella oli iso sivuosa [[JP Siili]]n televisioelokuvassa ''[[Ruuvimies]]'', pääosan näytteli [[Kristo Salminen]]. Esko Salminen näytteli päähenkilön isää. [[Heidi Köngäs|Heidi Köngäksen]] televisioelokuvassa ''Varpuset'' (2005) Esko Salminen näytteli puliukkoa. [[Liisamaija Laaksonen]] oli kirjoittanut Kessun roolin Salmista ajatellen ja tämä piti kyseisestä roolista.<ref>Toinen näytös, s. 276</ref> Vuonna 2014 Salmisella oli rooli Köngäksen televisioelokuvassa ''Hyväntekijät''.
[[Hannu Kahakorpi|Hannu Kahakorven]] ohjaamassa viisiosaisessa televisiosarjassa ''[[Tuntemattomalle jumalalle]]'' (1993) Salminen teki kaksoisroolin. Sarja keräsi huomiota eritoten näyttävillä erikoistehosteillaan. Vuonna 1995 Esko Salmisella oli iso sivuosa [[JP Siili]]n televisioelokuvassa ''[[Ruuvimies]]'', pääosan näytteli [[Kristo Salminen]]. Esko Salminen näytteli päähenkilön isää. [[Heidi Köngäs|Heidi Köngäksen]] televisioelokuvassa ''Varpuset'' (2005) Esko Salminen näytteli puliukkoa. [[Liisamaija Laaksonen]] oli kirjoittanut Kessun roolin Salmista ajatellen ja tämä piti kyseisestä roolista.<ref>Salminen 2010, s. 276</ref> Vuonna 2014 Salmisella oli rooli Köngäksen televisioelokuvassa ''Hyväntekijät''.


Salminen näyttelee yhtä pääosista, Väinö Vallgrenia [[Yle]]n vuonna 2017 alkaneessa ''[[Presidentti (televisiosarja)|Presidentti]]''-sarjassa.
Salminen näyttelee yhtä pääosista, Väinö Vallgrenia [[Yle]]n vuonna 2017 alkaneessa ''[[Presidentti (televisiosarja)|Presidentti]]''-sarjassa.
Rivi 179: Rivi 178:
== Yksityiselämä ==
== Yksityiselämä ==


Salminen avioitui [[Rose-Marie Precht]]in kanssa vuonna 1961. Avioliitto päätyi eroon seuraavana vuonna.<ref name=kb/> 1960–1970-luvulla Salminen seurusteli kymmenisen vuotta näyttelijä [[Kyllikki Forssell]]in kanssa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.uta.fi/festnews/fn2001/viihde/sanottua.htm | Nimeke = Festival News 2001: Sanottua… Aforismeja ja huumoria elokuvan tekijöistä | Tekijä = Hölttä, Marketta & Valtonen, Arja | Ajankohta = 7.3.2001 | Julkaisija = Tampere Film Festival | Viitattu = 16.8.2007}}{{404}}</ref> Vuosina 1970–1981 Salmisen avopuoliso oli näyttelijä [[Heidi Krohn]], jonka kanssa hänellä on poika [[Kristo Salminen]] (s. 1972). Salminen oli naimisissa tanssija [[Riikka Korppi-Tommola]]n kanssa 1983–1984 ja heillä on tytär [[Kreeta Salminen]] (s. 1984). Vuodesta 1989 Salmisen puoliso on ollut näyttelijä [[Aino Seppo]], ja heillä on tytär Sonja Salminen (s. 1991).<ref name=kb/>
Salminen avioitui [[Rose-Marie Precht]]in kanssa vuonna 1961. Avioliitto päätyi eroon seuraavana vuonna.<ref name="KB" /> 1960–1970-luvulla Salminen seurusteli kymmenisen vuotta näyttelijä [[Kyllikki Forssell]]in kanssa.<ref name="UTA2001" /> Vuosina 1970–1981 Salmisen avopuoliso oli näyttelijä [[Heidi Krohn]], jonka kanssa hänellä on poika [[Kristo Salminen]] (s. 1972). Salminen oli naimisissa tanssija [[Riikka Korppi-Tommola]]n kanssa 1983–1984 ja heillä on tytär [[Kreeta Salminen]] (s. 1984). Vuodesta 1989 Salmisen puoliso on ollut näyttelijä [[Aino Seppo]], ja heillä on tytär Sonja Salminen (s. 1991).<ref name="KB" />


== Muuta ==
== Muuta ==


{{Sitaatti2|right|"Miltä se tuntuu, kun sanotaan Grand Old Maniksi?" - "Still going wrong." Salmisen vastaus toimittajan kysymykseen Yleisradion [[Arto Nyberg (televisio-ohjelma)|Arto Nyberg -ohjelmassa]] 13.9.2020<ref name=nyberg/>}}
{{Sitaatti2|right|”Miltä se tuntuu, kun sanotaan Grand Old Maniksi?” – ”Still going wrong.” Salmisen vastaus toimittajan kysymykseen Yleisradion [[Arto Nyberg (televisio-ohjelma)|Arto Nyberg -ohjelmassa]] 13.9.2020<ref name="YLEA2020" />}}


Vuonna 1997 ilmestyi Esko Salmisen muistelmateos ''Elämä Eskona'' ja vuonna 2010 jatko-osa ''Toinen näytös''. Suomen näyttelijäliitto myönsi Salmiselle vuonna 2010 liiton kaikkien aikojen ensimmäisen ''ylinäyttelijän'' arvonimen.<ref name=HSYli/> Yleisradio teki vuonna 2010 dokumentin ''Esko Salminen – läsnä''. Jarmo Heikkisen ohjaamassa tunnin mittaisessa ohjelmassa ovat mukana Salminen ja Aino Seppo.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elonet.fi/fi/elokuva/1514852 | Nimeke = Esko Salminen - läsnä (2010) | Tekijä = | Julkaisu = Elonet | Ajankohta = 2013 | Julkaisija = Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Viitattu = 9.3.2016}}</ref>
Vuonna 1997 ilmestyi Esko Salmisen muistelmateos ''Elämä Eskona'' ja vuonna 2010 jatko-osa ''Toinen näytös''. Suomen näyttelijäliitto myönsi Salmiselle vuonna 2010 liiton kaikkien aikojen ensimmäisen ''ylinäyttelijän'' arvonimen.<ref name="HS2010" /> Yleisradio teki vuonna 2010 dokumentin ''Esko Salminen – läsnä''. Jarmo Heikkisen ohjaamassa tunnin mittaisessa ohjelmassa ovat mukana Salminen ja Aino Seppo.<ref name="ElonetLäsnä" />


Lisäksi vierailevana näyttelijänä Helsingin kaupunginteatterissa 1998, 2002 ja [[KOM-teatteri]]ssa 2001–2002.
Lisäksi vierailevana näyttelijänä Helsingin kaupunginteatterissa 1998, 2002 ja [[KOM-teatteri]]ssa 2001–2002.
Rivi 202: Rivi 201:
== Palkinnot ==
== Palkinnot ==


* Gösta Ekmanin palkinto (1965)<ref name="oulunsalo">[http://oulunsalosoi.fi/2014/artistit/esko-salminen/ Esko Salminen, lausunta]</ref>
* Gösta Ekmanin palkinto (1965)<ref name="OS2014" />
* Ida Aalberg -palkinto (1986)<ref name="oulunsalo" />
* Ida Aalberg -palkinto (1986)<ref name="OS2014" />
* [[Pro Finlandia]] (1992)<ref name="oulunsalo" />
* [[Pro Finlandia]] (1992)<ref name="OS2014" />
* [[Jussi (palkinto)|Jussi-patsas]] (1993)
* [[Jussi (palkinto)|Jussi-patsas]] (1993)
* [[MTV:n kulttuuripalkinto]] (1994)<ref name="HS1995" />
⚫
* [[MTV:n kulttuuripalkinto]] (1994)<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = | Otsikko =Esko Salmiselle MTV:n palkinto | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta =1995-01-28 | Sivut =4 | www =https://www.hs.fi/lehti/hsarchive/1995-01-28/4 | www-teksti = Näköislehden aukeama (tilaajille)}}</ref>
* Näyttämötaiteen Suomi-palkinto (1997)<ref name="oulunsalo" />
* Näyttämötaiteen Suomi-palkinto (1997)<ref name="OS2014" />
* Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki (1997)<ref>[http://www.teatterijarjestojenkeskusliitto.fi/uploads/4/8/6/2/48626825/kultaiset_kunniamerkit.pdf Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät kultaiset kunniamerkit 2014–1947], Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto 2014 (pdf). Viitattu 27.2.2016.</ref>
* Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki (1997)<ref>[http://www.teatterijarjestojenkeskusliitto.fi/uploads/4/8/6/2/48626825/kultaiset_kunniamerkit.pdf Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät kultaiset kunniamerkit 2014–1947], Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto 2014 (pdf). Viitattu 27.2.2016.</ref>
* Stadin Kundi (2012)<ref name="HU2012" />
* Stadin Kundi (2012)<ref>[http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/113591-taru-valjakka-on-stadin-friidu-esko-salminen-stadin-kundi Taru Valjakka on Stadin friidu, Esko Salminen Stadin kundi]</ref>


== Lähteet ==
== Lähteet ==


⚫
* {{Kirjaviite | Tekijä = Nevalainen, Petri | Nimeke = Kaikkien aikojen Tauno Palo | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Ajatus kirjat | Vuosi = 2007 | Isbn = 978-951-20-7400-6}}
⚫
<!-- * {{Kansallisbiografia|id = 1149|nimi = Salminen, Esko (1940–)|tekijä = Pentti Paavolainen|ajankohta = 9.10.2006|viitattu = }} 6. joulukuuta 2020: maksullinen artikkeli → poistettu aiheesta muualla -osiosta. Kelpaako lähteeksi?-->
* {{Kirjaviite | Tekijä = Salminen, Esko ; Kinnunen, Raila | Nimeke = Toinen näytös | Suomentaja = | Vuosi = 2010 | Luku = | Sivu = | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Werner Söderström Osakeyhtiö | Isbn = 978-951-0-36831-2 | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Salminen, Esko & Kinnunen, Raila | Nimeke = Toinen näytös | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Werner Söderström Osakeyhtiö | Vuosi = 2010 | Isbn = 978-951-0-36831-2}}
⚫
* {{Kirjaviite | Tekijä = Nevalainen, Petri | Nimeke = Kaikkien aikojen Tauno Palo | Suomentaja = | Vuosi = 2007 | Luku = | Sivu = | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Ajatus kirjat | Isbn = 978-951-20-7400-6 | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = }}


=== Viitteet ===
=== Viitteet ===


{{Viitteet|sarakkeet|viitteet=
{{Viitteet|sarakkeet|viitteet=

<ref name=HSYli>Ylinäyttelijä Salminen. ''Helsingin Sanomat'', ''Kulttuuri'' 20.11.2010</ref>}}
⚫
<ref name="Tainio 1983, s. 391">{{Kirjaviite | Tekijä = Tainio, Ilona (toim.) | Nimeke = Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983 | Vuosi = 1983 | Sivu = 391 | Selite = Salminen, Esko | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Tammi | Isbn = 951-30-5727-5}}</ref>

<ref name="Bagh 2007, s. 379">{{Kirjaviite | Tekijä = Bagh, Peter von | Nimeke = Sininen laulu – itsenäisen Suomen taiteiden tarina | Vuosi = 2007 | Sivu = 379 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Werner Söderström Osakeyhtiö | Isbn = 978-951-0-32895-8}}</ref>

<ref name="ElonetSalminen">{{Elonet-h|166816}}. Viitattu 12.10.2015.</ref>

⚫
<ref name="KB">{{Kansallisbiografia | id = 1149 | nimi = Salminen, Esko (1940–) | tekijä = Paavolainen, Pentti | ajankohta = 9.10.2006 | viitattu = 9.3.2016}}</ref>

<ref name="BLF">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.blf.fi/artikel.php?id=1149 | Nimeke = BLF | Julkaisu = BLF | Viitattu = 13.11.2020}}</ref>

<ref name="HS2006">{{Verkkoviite | Tekijä = Järvenpää, Eeva | Nimeke = Kuusi vuotta ja kolme luokkaa Kulmakoulussa | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 28.1.2006 | Julkaisija = Sanoma Media Finland Oy | Arkisto = https://web.archive.org/web/20101106092340/http://www2.hs.fi/extrat/kaupunki/korttelisarja/26_1.html | Arkistoitu = 6.11.2010 | Viitattu = 3.11.2010}}</ref>

<ref name="KKK2014">{{Verkkoviite | Tekijä = Tossumies | Osoite = http://kurjenkaivonkentta.blogspot.fi/2014/03/samppalinnan-kesateatteri.html | Nimeke = Erään kurkihirren alla / Samppalinnan kesäteatteri | Julkaisu = Kurjenkaivonkentta | Ajankohta = 19.3.2014 | Viitattu = 8.3.2016}}</ref>

<ref name="HKT2004">{{Verkkoviite | Tekijä = Tarkka, Pekka | Osoite = http://www.hkt.fi/ohjelmisto/luearvostelu.php?id=142 | Nimeke = Saarikoski ja Kaupunginteatteri | Ajankohta = 23.10.2004 | Julkaisija = Helsingin kaupunginteatteri | Viitattu = 3.11.2010}}</ref>

<ref name="Ibsen">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ibsen.net/index.gan?id=67661&subid=0 | Nimeke = Peer Gynt | Julkaisija = Ibsen | Viitattu = 3.11.2010}}</ref>

<ref name="TTK">{{Verkkoviite | Osoite = http://ilona.tinfo.fi/tekija_tieto.aspx?id=7161 | Nimeke = Ilona / Tekijähaku / Salminen Esko | Julkaisu = Ilona | Julkaisija = Teatterin tiedotuskeskus | Viitattu = 1.10.2020}}</ref>

<ref name="YLE2018">{{Verkkoviite | Tekijä = Viitaniemi, Tuula | Osoite = https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/24/kansallisteatterin-upea-kolme-sisarta-on-tarina-loputtomasta-onnen | Nimeke = Kansallisteatterin upea Kolme sisarta on tarina loputtomasta onnen tavoittelusta – Paavo Westerbergin tulkinta uudistaa ja ylistää Tšehovin klassikkoa | Ajankohta = 24.11.2018 | Julkaisu = Yle Kulttuuri | Julkaisija = Yleisradio Oy | Viitattu = 1.10.2020}}</ref>

<ref name="Demokraatti2018">{{Verkkoviite | Tekijä = Bamberg, Rolf | Osoite = https://demokraatti.fi/arvio-helsingin-kaupunginteatterin-hinta-esityksesta-mita-maksaa-kaytetty-elama/ | Nimeke = Arvio Helsingin kaupunginteatterin Hinta-esityksestä: Mitä maksaa käytetty elämä? | Julkaisu = Demokraatti | Ajankohta = 6.2.2018 | Julkaisija = Kustannus Oy Demokraatti | Viitattu = 1.10.2020}}</ref>

<ref name="KT">{{Verkkoviite | Osoite = https://kansallisteatteri.fi/esitys/eskon-runot-ja-pari-matkakumppania/ | Nimeke = Eskon runot ja pari matkakumppania | Julkaisija = Suomen Kansallisteatteri | Viitattu = 2.10.2020}}</ref>

<ref name="YLEA2020">{{Verkkoviite | Tekijä = Nyberg, Arto | Osoite = https://areena.yle.fi/1-50386715 | Nimeke = Haastateltavina näyttelijät Esko Salminen, Jenni Kokander ja yrittäjä Simo Leporanta. | Julkaisu = Yle Areena | Ajankohta = 13.9.2020 | Viitattu = 2.10.2020}}</ref>

<ref name="ElonetVain">{{Elonet|117755|Vain neljä kertaa}}. Viitattu 2.10.2020.</ref>

<ref name="ElonetRunoilija">{{Elonet|118934|Runoilija ja muusa (1978)}}. Viitattu 9.3.2016.</ref>

<ref name="ElonetSeitsemän">{{Elonet|119038|Seitsemän veljestä (1979)}}. Viitattu 9.3.2016.</ref>

<ref name="ElonetPedon">{{Elonet|117910|Pedon merkki (1981)}}. Viitattu 9.3.2016.</ref>

<ref name="ElonetNiskavuori">{{Elonet|119875|Niskavuori (1984)}}. Viitattu 8.3.2016.</ref>

<ref name="ElonetTalvisota">{{Elonet|126330|Talvisota (1989)}}. Viitattu 8.3.2016.</ref>

<ref name="ElonetKaikki">{{Elonet|156824|Kaikki pelissä (1994)}}. Viitattu 8.3.2016.</ref>

<ref name="ElonetKymmenen">{{Elonet|1075653|Kymmenen riivinrautaa (2002)}}. Viitattu 8.3.2016.</ref>

<ref name="ElonetÄideistä">{{Elonet|1251008|Äideistä parhain (2005)}}. Viitattu 8.3.2016.</ref>

<ref name="YLEV2008">{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/vintti/yle.fi/muistikuvaputki/muistikuvaputki/rouvaruutu/asemahotelli.htm | Nimeke = Asemahotelli | Selite = Muistikuvaputki | Julkaisu = Yle Vintti | Ajankohta = 11.6.2008 | Viitattu = 7.3.2016}}</ref>

<ref name="ElonetKukunor">{{Elonet|204443|Kukunor}}. Viitattu 7.3.2016.</ref>

<ref name="UTA2001">{{Verkkoviite | Tekijä = Hölttä, Marketta & Valtonen, Arja | Nimeke = Festival News 2001: Sanottua… Aforismeja ja huumoria elokuvan tekijöistä | Ajankohta = 7.3.2001 | Julkaisija = Tampere Film Festival | Arkisto = https://web.archive.org/web/20070911051430/http://www.uta.fi/festnews/fn2001/viihde/sanottua.htm | Arkistoitu = 11.9.2007 | Viitattu = 16.8.2007}}</ref>

<ref name="HS2010">{{Verkkoviite | Tekijä = Vuori, Suna | Osoite = https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004770367.html | Nimeke = Ylinäyttelijä Salminen | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 20.11.2010 | Viitattu = 6.6.2011}}</ref>

<ref name="ElonetLäsnä">{{Elonet|1514852|Esko Salminen – läsnä (2010)}}. Viitattu 9.3.2016.</ref>

<ref name="OS2014">{{Verkkoviite | Nimeke = Esko Salminen, lausunta | Ajankohta = 2014 | Julkaisija = Oulunsalo Soi | Arkisto = https://web.archive.org/web/20140715225556/http://oulunsalosoi.fi/2014/artistit/esko-salminen/ | Arkistoitu = 15.7.2014 | Viitattu = 7.3.2017}}</ref>

⚫
<ref name="HS1995">{{Lehtiviite | Tekijä = | Otsikko = Esko Salmiselle MTV:n palkinto | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 28.1.1995 | Sivut = 4 | www = https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003402878.html | www-teksti = Näköislehden aukeama (maksullinen artikkeli) | Viitattu = 4.4.2019}}</ref>

<ref name="HU2012">{{Verkkoviite | Nimeke = Taru Valjakka on Stadin friidu, Esko Salminen Stadin kundi | Julkaisu = Helsingin Uutiset | Ajankohta = 12.6.2012 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Etelä-Suomen Media Oy | Arkisto = https://web.archive.org/web/20170308133514/http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/113591-taru-valjakka-on-stadin-friidu-esko-salminen-stadin-kundi | Arkistoitu = 8.3.2017 | Viitattu = 7.3.2017}}</ref>
}}


== Kirjallisuutta ==
== Kirjallisuutta ==


* {{Kirjaviite | Tekijä = Ollikainen, Anneli (toim.) | Nimeke = Haaveesta vai pakosta? Näkökulmia teatteriohjaajan työhön | Julkaisija = Teatterikorkeakoulu | Vuosi = 1986}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Ollikainen, Anneli (toim.) | Nimeke = Haaveesta vai pakosta? Näkökulmia teatteriohjaajan työhön | Julkaisija = Teatterikorkeakoulu | Vuosi = 1986}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Salminen, Esko & Kinnunen, Raila | Nimeke = Elämä Eskona. ”Still going wrong” | Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = WSOY | Vuosi=1997 | Isbn = 951-0-22031-0}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Salminen, Esko & Kinnunen, Raila | Nimeke = Elämä Eskona. ”Still going wrong” | Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 1997 | Isbn = 951-0-22031-0}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Salminen, Esko & Kinnunen, Raila | Nimeke = Toinen näytös | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2010 | Isbn = 978-951-0-36831-2}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Salminen, Esko & Kinnunen, Raila | Nimeke = Toinen näytös | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2010 | Isbn = 978-951-0-36831-2}}


Versio 6. joulukuuta 2020 kello 18.56

Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta näyttelijästä. Muita samannimisiä henkilöitä on lueteltu täsmennyssivulla.
Esko Salminen
Esko Salminen Helsingin kirjamessuilla 2010.
Esko Salminen Helsingin kirjamessuilla 2010.
Henkilötiedot
Koko nimi Esko Kullervo Salminen
Syntynyt12. lokakuuta 1940 (ikä 83)
Helsinki
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1960–
Merkittävät roolit
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Esko Kullervo Salminen (s. 12. lokakuuta 1940 Helsinki) on suomalainen näyttelijä. Jo varhaislapsuudessaan Suomen Kansallisteatterin elämänmenoon kosketuksen saanut Salminen on yli 60 vuotta kestäneen uransa aikana ottanut taiteellisia voittoja niin traagisten kuin koomistenkin roolien tulkitsijana ja kohonnut yhdeksi merkittävistä suomalaisista näyttämötaiteilijoista.[5]

Salminen on profiloitunut laajaa tunneskaalaa vaativien klassisten roolien näyttelijänä ja osoittanut paitsi hioutunutta tekniikkaa, myös huomattavaa fyysisyyttä.[2] Suurimman osan urastaan hän on tehnyt Kansallisteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa. 1970-luvulla Salmisella oli intensiivinen jakso Turun kaupunginteatterissa, jossa hän kuului ensembleen, joka sai suosiota vahvalla tulkinnallaan Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä.

Elokuvauransa Salminen aloitti suomalaisen elokuvan studiokauden loppuvuosina lähinnä komedioissa ja iskelmäelokuvissa. Sittemmin hän on näytellyt laaja-alaisesti niin draamoissa kuin komedioissakin. 1990-luvulla Salminen näytteli MTV3:n suosituissa komediasarjoissa ja kevyessä draamatuotannossa. Hän on näytellyt myös useissa televisioelokuvissa ja tehnyt lukuisia radiorooleja.

Salmisen luotto-ohjaajia vuosien varrella ovat olleet Jack Witikka, Kalle Holmberg, Ralf Långbacka, Arto af Hällström ja Laura Jäntti.[6] Elokuvataiteessa hän on työskennellyt useaan otteeseen Matti Kassilan ohjaamana.

Lapsuus ja nuoruus

” Äiti on tumma kaunis nainen oviaukossa. Tukka heilahtaa ja hän sanoo: Muista, Esko, me ei antauduta ehdoitta. Me ei, Esko, antauduta ehdoitta, muista aina. ”

– Esko Salminen lapsuusvuosistaan[7]

Esko Salmisen vanhemmat olivat näyttelijät Unto Salminen ja Kyllikki Väre. Kumpainenkin työskenteli 1940-luvulla Suomen Kansallisteatterissa, josta tuli merkittävä osa Eskon varhaislapsuutta: "Vähän kalman hajua, vanhojen näyttelijöiden ruumiita… Ehkä tuoksahdus vanhaa viinaakin --- ", Salminen kertoo lapsuusmuistoistaan.[8] Hän vahvisti muistelmissaan myös kauan liikkuneen huhun, jonka mukaan hänen biologinen isänsä oli näyttelijä Tauno Palo.[9] Salmisen lapsuudenkoti sijaitsi Helsingin Kruununhaassa Kirjatyöntekijänkadulla, samassa talossa asui muun muassa Krohnin perhe.[10] Taloudellisesti hänen perheensä tuli hyvin toimeen ja lähiympäristössä asui runsaasti kulttuurivaikuttajia, joiden kanssa Salmiset olivat aktiivisesti vuorovaikutuksessa. Kyllikki Väre kuoli aivoverenvuotoon Eskon ollessa kymmenvuotias, Väre oli erotettu Kansallisteatterista 1947.[11] Unto Salminen joutui hunningolle puolisonsa kuoleman jälkeen, alkoholismin ohella hän kärsi nivelreumasta – entiselle maajoukkuetason urheilijalle tilanne oli erityisen hankala. Hänet erotettiin Kansallisteatterista 1951.[12]

Teinivuosinaan Esko Salminen osoitti taiteellista ja liikunnallista lahjakkuutta.[13] Hän kävi 15-vuotiaaksi saakka koulua Helsingin Kulmakoulussa.[14] Samaan aikaan hän työskenteli enonsa rautakaupassa varastomiehenä ja sittemmin myyjänä; hänestä suunniteltiin myös yrityksen toiminnan jatkajaa.[15] Unto Salminen avioitui toistamiseen 1950-luvun puolivälissä ja Esko Salminen alkoi samoihin aikoihin jälleen kiinnostua teatteritaiteesta. Nuorempi Salminen kuului 1956 perustetun Kellariteatterin varhaisimpaan ensembleen yhdessä muun muassa Liana Kaarinan, Antti Litjan ja Katriina Rinteen kera. Nuoren teatteriryhmän ensimmäiset näytökset, Onnen päivät, Ruma Elsa ja Charleyn täti, ovat myös suomalaisen televisiotoiminnan varhaishistoriaa. Ne esitettiin suorina lähetyksinä. Helsingin Sanomien Sole Uexküll huomioi Salmisen ”luontaisen ilmaisukyvyn” ja nyanssien hallinnan 22. huhtikuuta 1958 julkaistussa Charleyn tädin arvostelussa. Uexküll havaitsi toisaalta Salmisen puhetekniset puutteet, ja piti niiden korjaamista ensisijaisena, mikäli tämä aikoo teatterialalle; " --- ja olisipa sääli ellei aikoisi, kun perittyä lahjaa on näin valtavasti", Uexküll kirjoitti.[16]

Lahjojensa ansiosta Salmiselle tarjoutui mahdollisuus ryhtyä teatteriuralle ilman koulutusta: Kotkan teatterin Jouko Paavola olisi kiinnittänyt hänet saman tien. Jalmari Rinne kannusti vakaasti Salmista hankkimaan muodollisen pätevyyden: Salmiselle järjestettiin oma pääsykoe Teatterikouluun syksyllä 1958, pääsykoetehtävät olivat samat kuin muillekin. Jälkeenpäin Salminen arvioi saaneensa koulusta välttämättömän teoreettisen ja teknisen opin, valmiudet selviytyä näyttelijän ammatista. Salminen oli koulun nuorin, hänen kurssinsa "henkinen isä" oli Mikko Majanlahti, samalla kurssilla oli muun muassa Rose-Marie Precht.[17]

Toisen lukuvuoden jälkeisenä kesänä Salminen saavutti ensimmäisen taiteellisen voittonsa Turun Samppalinnan kesäteatterissa. Näytelmä oli Aleksis Kiven Kullervo.[18] Elokuva-aitta kirjoitti näytelmästä laajan artikkelin otsikkona "Kullervo riehuu Samppalinnan mäellä". Myös Suomen tuolloinen presidenttipari näki Kullervon.[19] Salminen laskee näyttämövuosiensa alkaneen kyseisestä näytelmästä kesällä 1960, jolloin hän oli yhdeksäntoista. Hän sai näytellä ammattilaisten kanssa opiskelijana, ei enää näyttämötaiteen harrastajana.[20] Kyseiset ammattilaiset olivat muun muassa Vili Auvinen, Kaisu Leppänen, Eila Roine ja Veikko Sinisalo.[18]

Teatteriura

Suomen Kansallisteatteri 1961–1969

Teatterikoulun päätyttyä vuonna 1961 Salmisen oli määrä aloittaa Turun kaupunginteatterissa, mutta lopulta hänet kiinnitettiin Suomen Kansallisteatteriin, missä hänen uransa alkoi vaisusti.[21] Hänen ensimmäinen merkittävä roolinsa oli juutalaispoika Andri Max Frischin näytelmässä Andorra. Salminen itse ei pitänyt suorituksestaan, mutta kriitikkovastaanotto oli myönteinen ja hän sai enemmän roolitehtäviä.[22]

Salmisen varsinainen riemuvoitto Kansallisteatterissa oli Eskon rooli Aleksis Kiven Nummisuutareissa. Suorituksen fyysisyys sai erityistä huomiota: ”Tuskin meillä on tämän Eskon veroista ulkonaisia humalan ilmauksia – ilmahyppyjä, aitalentoja ja muuta mahdollista, hyvin irrallista akrobatiaa!”, Ilta-Sanomat hehkutti.[23] Seuraava taiteellinen voitto oli nimiosa Marcel Pagnolin näytelmässä Marius kevätkaudella 1966.[24] Salminen oli alkanut saada arvostusta Kansallisteatterin näyttelijänä, ja päätti irtisanoutua vuonna 1969, mikä sai teatterin johdon ymmälleen.[25]

Ainoan teatterikiertueensa Salminen teki kesällä 1962. Kiertue oli jatkoa Ansa Ikosen 25-vuotiskiertueelle ja sillä olivat mukana edellä mainittujen lisäksi Tauno Palo, Uuno Hemmo, Katriina Rinne ja Tommi Rinne. Kiertueella esitettiin Katariina Suuren elämästä kertovaa komediaa Keisarinna ja se veti katsomot täyteen. Salminen näytteli Katariinan nuorta rakastajaa.[26]

Helsingin Kaupunginteatteri 1969–1971

1970-luvun taitteessa suomalainen teatteri oli voimakkaasti politisoitunut ja niin sanottu yhteiskunnallinen teatteri oli muotia. Suomalaisessa yhteiskunnassa teatteri oli tuohon aikaan merkittävä voima sekä taiteellisesti että poliittisesti ja etenkin kaupunginteattereiden ohjelmisto ja johto heijasteli paikallisia poliittisia voimasuhteita.[27]

Yhteiskunnallisen teatterin airut Ralf Långbacka houkutteli Esko Salmisen Helsingin Kaupunginteatteriin, missä tämä aloitti syyskaudella 1969. Salmisella oli merkittävä rooli Dostojevskin romaaniin perustuvassa näytelmässä Riivaajat ja kyseisen roolin puitteissa hän protestoi Eugen Terttulan, Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan puolesta. Osa kaupunginteatterin väestä oli halunnut kyseisen kolmikon teatterin johtoon, lopulta johtajaksi valittiin kuitenkin Timo Tiusanen, jonka teatterin hallitus puolestaan olisi halunnut edellä mainitun kolmikon lisäksi johtajiston neljänneksi jäseneksi.[27]

Turun kaupunginteatteri 1971–1977

Salminen päätti Helsingin Kaupunginteatterin kautensa kevääseen 1971 yhdessä Holmbergin ja Långbackan kanssa. Kolmikko siirtyi Turkuun ja Salmisen tuolloinen elämänkumppani Heidi Krohn seurasi perässä vuotta myöhemmin.[28] Turun kauden tapaus oli Kiven Seitsemän veljestä. Salminen näytteli Juhania, ensi-ilta oli joulukuussa 1972 ja näytelmää esitettiin kolmen vuoden aikana lähes 250 kertaa.[29] Näytös vieraili myös ulkomailla, "Berliinissä tuli sellaisia väliaplodeja, että näyttämölläkin hämmästyttiin", Salminen muistelee.[30] Sole Uexküll piti Seitsemää veljestä "nerokkaana teatterina" ja ylisti Salmisen Juhania "mahtavaksi". Aamulehden Olavi Veistäjä huomioi Salmisen taiteellisen rekisterin laajuuden, "sokeasta vimmasta herkkään kyynelehtimiseen".[31] Saksalaisen kritiikin mielestä Turun kaupunginteatteri oli löytänyt Seitsemässä veljeksessä spontaniteetin ja alkuvoiman.[32]

Seitsemästä veljeksestä tehtiin kahdesta eri yleisönäytöksestä koottu televisiotaltionti vuonna 1975. Se julkaistiin DVD:nä vuonna 2015. Myös televisioversio sai hyvän vastaanoton. Jukka Kajava kirjoitti Helsingin Sanomissa tammikuussa 1976: "Sana taltiointi itseasiassa unohtui: katsoimme elävää teatteriesitystä."[33]

Salmisen Turun vuosien toinen taiteellinen voitto oli Ernst Bruun Olsenin Van Gogh ja postinkantaja. Långbackan ohjaama tuotanto sai ensi-iltansa syystalvella 1975. Salminen näytteli van Goghia, postinkantajaa näytteli Martti Tschokkinen. Itä-Häme-lehden Maija Kippola kehui Salmisen suoritusta "näyttämölliseksi ihmeeksi". "Erittäin kiintoisaa tulee olemaan, miten hän saa repäistyksi itsensä irti van Goghista", Kippola kirjoitti arviossaan.[34]

Myös Dantonin rooli Georg Büchnerin näytelmässä Dantonin kuolema kuuluu Salmisen Turun kauden voittoihin, hän itse kuvailee roolia "valtavaksi" ja "filosofialtaan suunnattomaksi". Turun kaupunginteatterin kaudellaan Salminen näytteli myös muun muassa näytelmissä Kuningas Lear, Kirsikkapuisto ja Aleksis Kiven farssissa Olviretki, joka jäi Turun vuosien viimeiseksi näytelmäksi.[35] Kaikkiaan Turun vuodet olivat Salmisen elämässä kiihkeitä ja kuluttavia.[36]

Helsingin Kaupunginteatteri 1977–1992

Syksyllä 1977 Salminen palasi Heidi Krohnin kanssa Helsingin Kaupunginteatteriin, jossa hänen ensimmäinen suuri roolinsa oli nimiosa Shakespearen Othellossa. Salminen itse pitää Othelloa rajuine tunnetilojen vaihteluineen raskaimpana roolinaan Dantonin ohella.[37] Vuonna 1981 Salminen näytteli yhdessä Jukka-Pekka Palon kanssa nimiroolin Henrik Ibsenin näytelmässä Peer Gynt, jossa Salminen näytteli vanhaa ja Palo nuorta Gyntiä.[38][39] Ralf Långbackan ohjaamasta näytelmästä tuli yleisö- ja arvostelumenestys: se sai yli 120 000 katsojaa. Vuorotellen Peer Gyntin roolin kanssa Salminen näytteli Eddie Carbonea Arthur Millerin teoksessa Näköala sillalta. Ohjaajana oli Jack Witikka. Eddien rooli on yksi Salmisen mieluisimpia, ja hän kutsuu sitä "köyhän miehen Othelloksi".[40]

Loppuvuodesta 1985 ensi-iltaan tullut Tartuffe sai huomiota pohjoismaisilla teatterifestivaaleilla. Salminen tulkitsi Holmbergin ohjaamassa teoksessa Orgonin roolin, nimiroolin teki Juha Muje. Lokakuussa 1986 sai ensi-iltansa Neil Hardwickin ohjaama farssi Leikitäänkö lääkäriä, jonka ennakkonäytökset onnistuivat erinomaisesti, mutta ensi-ilta oli fiasko. Lopulta näytelmästä tuli kuitenkin menestys. "Meille se oli hieno oppitunti englantilaisesta teatterista ja ajoituksen aritmetiikasta", Salminen kuvailee.[41]

Holmbergin ohjaamassa Macbethissä Salminen näytteli nimiroolin. Joulukuussa 1989 ensi-iltaan tullut näytelmä sai ristiriitaisen vastaanoton. Salmisen viimeiseksi rooliksi Helsingin Kaupunginteatterissa jäi siltä erää Fagin näytelmässä Oliver Twist.[42]

Suomen Kansallisteatteri 1992–

Esko Salmisen paluuroolina Kansallisessa oli Eugene O'Neill näytelmässä Elämää pitempi yö. Lars Norénin kirjoittaman teoksen ohjasi Kurt Nuotio. Helsingin Sanomien Kirsikka Moring luonnehti Salmisen Eugenea ”jättimäiseksi hermokimpuksi”. Moringin mielestä Salminen otti paikkansa ”suomalaisen teatterin valtiaana” ja ilmensi ”lähes saatanallista fyysistä intensiteettiä”. Salminen itse piti roolia upeana ja vaativana. Näytelmässä olivat mukana myös muun muassa Kyllikki Forssell ja Jukka-Pekka Palo. Sitä esitettiin kahden vuoden aikana lähes sata kertaa.[43]

Laura Jäntin ohjaamassa näytelmässä Cyrano de Bergerac Salminen teki nimiroolin. Näytelmästä tuli menestys, jota esitettiin neljä vuotta. Salmisen Cyrano sai myös kriitikoilta myönteisen vastaanoton: "Jättiläisrooli soljuu kevään keveänä", Jukka Kajava kirjoitti Helsingin Sanomissa lokakuussa 1993.[44] 35-vuotistaiteilijajuhlassaan 1. helmikuuta 1997 Salminen näytteli Cyranoa. Samassa yhteydessä hän sai Suomen Näyttelijäliitolta kultaisen kunniamerkin.[45]

Syksyllä 1997 sai ensi-iltansa ranskalaisen Yasmina Rezan uusi näytelmä Taide ohjaajanaan Arto af Hällström. Salminen näytteli Marcia. Taidetta ja ystävyyttä valottava Taide sai hyvän kriitikkovastaanoton ja sitä esitettiin noin kaksisataa kertaa aina syksyyn 2000. Samaan aikaan Salminen näytteli Helsingin Kaupunginteatterissa Willy Lomania Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolemassa sekä Aleksanterin teatterissa Coline Serreaun komediaa Välkky ja Pölkky.[46] Asko Sarkola oli Välkky ja Esko Salminen Pölkky. Rooliaan varten Salmisen tuli opetella soittamaan viululla sävelteos ”Parlez moi d’amour” – naisten viettelemiseksi. ”Raakel Lignell oli mulla opettajana, antoi yhden oman pienen viulunsa lainaksi. --- Raksu piirsi tarkkaan, mitä minun pitää painaa milloinkin”, Salminen kertoi viuluopinnoistaan.[47] Välkky ja Pölkky oli kassamenestys ja sai myös myönteisen kriitikkovastaanoton.[48]

Kauppamatkustajan kuoleman Willy Loman oli rooli, josta Salminen sai huomattavasti yleisöpalautetta; saman verran kuin van Goghista. Elämäkerrassaan Toinen näytös Salminen käsittelee kyseistä roolia usean sivun verran: "Jokainen näkee Willyssä isänsä. Millerhän kirjoitti sen isästään", Salminen analysoi.[49] Saku Heinonen kirjoitti Keskisuomalaisessa lokakuussa 1999: "Willy Lomanin hahmo koko tarinan ruumiillistumana on Esko Salmisen käsittelyssä niin aito, että se jää katsojaan. Olenko minä todellakin tuollainen, ja olenhan minä".[50] Kauppamatkustajan kuolemaa esitettiin yli 70 kertaa, viimeisen kerran syystalvella 2000.[51] Omasta mielestään Salminen oli tuohon aikaan ollut jo pitkään kypsä sairauseläkkeelle, lähinnä useaan otteeseen operoitujen polviensa tähden.[52]

Joulukuussa 2003 ensi-iltaan tuli Shakespearen Falstaff, jossa Salminen näytteli jälleen nimiroolin. Kristo Salminen näytteli Falstaffin kasvattipoikaa prinssi Henrikiä. Näytelmän vastaanotossa kriitikot mainitsivat Esko Salmisen kyvyn ottaa yleisönsä pelkällä läsnäolollaan.[53] Salmisen rooliluettelo karttui näytelmien pääosista myös vuosikymmenen jälkipuoliskolla: nimiosa Kuningas Learissa, Sirin rooli Ronald Harwoodin Pukijassa ja James Tyronen rooli Eugene O’Neillin näytelmässä Pitkän päivän matka yöhön.

Aamulehden Soila Lehtonen kirjoitti Sirin roolista: ”Esko Salmisen Sir on mehevä sekoitus eksynyttä sonnia ja koditonta karitsaa; itsensä hukannut tähtinäyttelijä virkoaa hetkittäin teatteridespootiksi, jota karisma on kannatellut kaameimmissakin kiertueläävissä”. Lehtonen kuvaili Salmista vanhaksi sotaratsuksi, jolla on kyky hurmata yleisönsä. Satakunnan Kansan Matti Linnavuori katsoi Salmisen tekevän pilaa ”näyttelijän itserakkaudesta ja hyväksymisen tarpeesta”.[54]

Pitkän päivän matka yöhön tuli ensi-iltaan aivan vuosikymmenen lopulla Kurt Nuotion ohjaamana. Kriitikot suitsuttivat kappaletta. Sana-lehden Anne Valkonen piti Salmisen James Tyronea ”uskomattomana”. Kirsikka Moring arvioi Helsingin Sanomissa: ”Salmisen suhteessa rooliinsa ja vastanäyttelijöihin löytyy tuhat sävyä itsesyytöksen kyyneleistä raivoon ja rakkauteen…”.[55] Pitkän päivän matka yöhön oli myös Salmisen taiteilijajuhlan numero marraskuussa 2010.[20]

Salmisen ura Kansallisteatterissa jatkui aktiivisena halki 2010-luvun. Syyskuussa 2011 ensi-iltansa sai Samuel Beckettin tragikomedia Godota odottaessa, jossa Salminen teki Vladimirin osan. Vladimir keskustelee Eero Ahon tulkitseman Estragonin kanssa Godota odottaessa, eikä Godot ikinä saavu. Kappale sai lähes 18 000 katsojaa.[56] Huhtikuussa 2013 sai ensi-iltansa Ilta Esko Salmisen kanssa, jossa Salminen kertoo elämästään Mika Myllyahon haastattelemana ja lausuu monologeja. Esitystä annettiin harvakseltaan vuosikymmenen loppuun asti, ja sille kertyi runsaat 7 500 katsojaa.[56]

Paavo Westerberg ohjasi 2018 klassikon Kolme sisarta, jossa Salmisella oli Tšebutykinin rooli. Yleisradion Tuula Viitaniemi arvioi Salmisen suoritusta: ”Esko Salminen loistaa vanhana ja kyynisenä sotilaslääkäri Tšebutykininä, --- Salminen hiljentää katsomon ja nostattaa ansaitut väliaplodit.”[57] Kolme sisarta sai yli 28 000 katsojaa.[56]

Kevätkaudella 2018 Salmisen rooliluetteloon kirjattiin Gregory Salomonin osa Arthur Millerin näytelmässä Hinta[56], jota on esitetty Suomessa suhteellisen harvoin. Demokraatti-lehden Rolf Bamberg: ” --- Solomon on aikamoinen stereotypia ahneesta juutalaisesta kauppamiehestä, mutta Esko Salmisen karismalla hahmosta häipyy niin etninen kuin luonteenpiirteellinen painolasti.”[58]

Esko Salminen näytteli ensimmäiset sivuosansa Kansallisteatterissa amatöörinä syyskuussa 1957: hänellä oli merimiehen osa Hamletissa. Vuonna 1959 hän teki palvelijan roolin näytelmässä Julius Caesar ja työläisen roolin Mika Waltarin komediassa Miljoonavaillinki.[56] 2020-luvulla Salmisen ura Kansallisteatterissa jatkui Mika Myllyahon ohjaamassa runoiltamassa Eskon runot ja pari matkakumppania. Esityksiä oli kaksi.[59]

Muut teatterit 2000–

Kevätkaudella 2001 sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti, jossa Salminen näytteli Puntilaa ja sai jälleen hyvät arvostelut. Kriitikoiden mukaan hän sai Puntilan roolissaan käyttää koko taiteellista rekisteriään. Teoksen ohjasi Kurt Nuotio.[60] Syyskaudella 2014 Salminen näytteli Helsingin kaupunginteatterissa professoria Anton Tšehovin klassikkonäytelmässä Vanja-eno. Kevätkaudella 2019 Salmisella oli aaveen rooli Turun kaupunginteatterin Hamletissa. Vuonna 2012 hänellä oli ollut kuninkaan rooli samassa näytelmässä, tuolloin paikkana oli Helsingin kaupunginteatteri.[56]

Vuonna 2007 Salminen näytteli Teatteri Jurkassa Kettusen roolin Ilpo Tiihosen näytelmässä Kettu ja jänis. 2000-luvun alkupuoliskolla Salminen vieraili myös KOM-teatterissa ja Lilla Teaternissa.[56]

Elokuvaura

” Eniten pidän Tähdet kertovat, komisario Palmu -filmistä. Nahkatakkisen pikkurikollisen Ville Valkosen rooli oli oikea helmi. Siinä oli paljon samaa, jota olin itse joutunut kokemaan kadun kundina 50-luvulla. ”

– Esko Salminen varhaisesta elokuvaroolistaan.[61]

Varhaiset elokuvaroolit

Salminen esiintyi ensi kerran vanhempiensa kanssa epookkikomediassa Katupeilin takana (1949). Ammattimaisen elokuvauransa hän aloitti teatterikoululaisena draamakomediassa Skandaali tyttökoulussa (1960). Camp-klassikoissa Kuu on vaarallinen ja Jengi Salmisella oli keskeinen miesrooli. Kuu on vaarallinen oli aikansa mittapuun mukaan rohkea, sillä Salmisen roolihahmo vietti turhan monta sekuntia Liana Kaarinan roolihahmon rintojen välissä, joten elokuvaa sensuroitiin.[62] Salminen näytteli myös niin kutsuttuja ongelmanuoria muutamassa tuotannossa.

Vanhan koulukunnan näyttelijät eivät vielä 1960-luvullakaan arvostaneet elokuvaa. Jos teatteriin asteli elokuvamaski päällään, sai kuulla kunniansa vanhemmilta näyttelijöiltä, jotka pitivät moista käytöstä epäkunnioittavana teatteritaidetta kohtaan. Elokuva miellettiin edelleen pelkäksi rahantekovälineeksi. Salmiselle se oli yhtä kaikki hienoa aikaa, sillä hän sai tutustua edellisten polvien elokuva-ammattilaisiin.[63] Salminen näytteli esimerkiksi Toivo Särkän, Ville Salmisen ja Aarne Tarkaksen ohjaamana.

Lähestyvän näyttelijälakon takia elokuvia tehtiin varastoon: yhtä elokuvaa kuvattiin päivisin, toista öisin.[63] Salmisen elokuvaura oli uinuksissa monta vuotta lakon takia; lakon aikana hänellä oli sivuosa Åke Lindmanin elokuvassa Juokse kuin varas, joka on jäänyt Suomen elokuvahistoriaan kuriositeettina. Vuonna 2020 Salminen arvioi, että lakko oli eräänä vaikuttimena hänen suuntautumiseensa ensisijaisesti teatteritaiteeseen, vaikka elokuvataidekin olisi kiinnostanut.[63] Miespääosa Salmisella oli lakon jälkeen komediassa Johan nyt on markkinat! (1966). Lisäksi hän teki miespääosan romanttisessa komediassa Vain neljä kertaa (1968) vastanäyttelijöinään Liisamaija Laaksonen ja Kirsti Wallasvaara[64]. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla Salminen oli mukana myös muutamassa Spede-elokuvassa. Kun hän pitkän tauon jälkeen 1970-luvulla palasi elokuvan pariin, tehtävät vastasivat paremmin hänen ominaislaatuaan: Runoilija ja muusa, Pedon merkki, Niskavuori ja Hamlet liikemaailmassa

Elokuvaroolit 1970-luvulta vuosisadan vaihteeseen

Elokuvassa Runoilija ja muusa (1978) Salminen näyttelee Eino Leinoa, Onervaa tulkitsee Elina Salo. Helsingin Sanomien Helena Ylänen arvioi: " --- Salmisen kautta Leino elää meille uudelleen".[65] Elokuva sai teatterikierroksellaan noin 220 000 katsojaa ja televisioensi-illassaan liki 1,4 miljoonaa katsojaa.[66] Lokakuussa 1979 tuli ensi-iltaan palkittu animaatioelokuva Seitsemän veljestä, jossa Salminen on kertojana. Teos on ensimmäinen suomalainen pitkä animaatioelokuva.[67]

Pedon merkkiä (1981) alettiin kuvata välittömästi sen jälkeen, kun Salminen oli palannut New Yorkista, missä hän ystävineen oli viettänyt 40-vuotissyntymäpäiviään muutaman viikon. Salminen kuvailee Pedon merkkiä "tavattoman mielenkiintoiseksi". Hänen mukaansa teoksesta huomaa edelleen hänen kamerakammonsa ja liiallisen yrittämisensä.[68] Aamulehden Erkka Lehtolan mielestä Salmisen osasuoritus osoitti ammattitaitoa ja varmuutta, mutta jäi silti aavistuksen kapeaksi. Pedon merkki keräsi teattereihin kohtuulliset sata tuhatta silmäparia.[69]

Matti Kassilan Niskavuoressa (1984) Salminen vetää keskeisen miesosan Satu Silvoa vastaan. Niskavuoren Aarnen olivat näytelleet valkokankaalla aiemmin Tauno Palo ja Erkki Viljos. Silvo teki Ilonan roolin. 1930-luvun Hämeeseen ja Helsinkiin sijoittuva, Hella Wuolijoen näytelmiin perustuva elokuva sai varovaisen myönteisen vastaanoton ja noin 150 000 katsojaa.[70]

Pekka Parikan Pohjanmaassa (1988) Salminen tulkitsi Veikko Hakalan roolin. Salminen luonnehti roolia isoksi ja hän teki siitä vanhan voimamiehen, joten tehtävää varten oli treenattava rajusti. Asiaan kuuluvaa murretta hän oppi Jorma-enoltaan.[71] 1980-luvun lopulla Salminen näytteli myös kolmessa Kaurismäen veljesten elokuvassa ja teki sivuroolin Pekka Parikan Talvisodassa, joka keräsi teattereihin noin 630 000 katsojaa.[72] Seuraavalla vuosikymmenellä hän oli pitkästä aikaa mukana Ere Kokkosen ja Speden komedioissa. Uuno Turhapuron veljestä (1994) tuli Turhapuro-sarjan erikoisuus, sillä Vesa-Matti Loiria ei nähty siinä lainkaan. Salminen lähti näyttelemään Uunon veljeä siinä luulossa, että Loiri on mukana elokuvassa.[73]

Kassilan rikosdraamassa Kaikki pelissä (1994) Salminen näytteli miespääosan, komisario Nummensyrjän. Hannele Lauri ja Satu Silvo näyttelivät keskeiset naisroolit ja elokuvan "pahiksena" oli Jukka Puotila. Elokuva sai vain kymmenisen tuhatta katsojaa ja kriitikkovastaanottokin oli vaisu.[74]

Elokuvaroolit vuodesta 2000

Ere Kokkosen ohjaamassa Arto Paasilinnan romaaniin perustuvassa elokuvassa Kymmenen riivinrautaa (2002) Salminen näytteli pääosan, Rauno Rämekorven. Ilkikurisessa komediassa Salminen näyttelee useita naisrooleja vastaan, joita tulkitsevat muun muassa Kristiina Elstelä ja Tea Ista. Halpatuotantona toteutettu elokuva sai verraten nuivan kriitikkovastaanoton, näyttelijäsuoritukset saivat kuitenkin kiitosta. Iltalehden Olli Kangassalo kirjoitti: "Komedia kyntää eteenpäin Esko Salmisen vitaalisen farssiroolin varassa ---". Katsojia elokuva keräsi vain noin 26 000.[75]

Klaus Härön palkitussa draamassa Äideistä parhain Salminen näytteli vanhaa Eeroa, nuorta näytteli Topi Majaniemi. Heikki Hietamiehen romaaniin perustuva teos kertoo Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista. Se sai Suomen teatterikierroksellaan noin 220 000 katsojaa.[76]

2010-luvulla Esko Salminen on näytellyt useissa elokuvissa, kuten Veljekset, Varasto, Härmä sekä Juoppohullun päiväkirja. Hänen roolinsa ovat olleet tyypillisesti isohkoja sivuosia, kuten Varaston Kataja.

Parhaimpana elokuvanaan Salminen pitää Veikko Aaltosen ohjaamaa teosta Tuhlaajapoika (1992), jossa hän näyttelee sadomasokistista psykiatria. Elokuva sai neljä Jussi-palkintoa, yksi niistä Salmiselle parhaasta miessivuosasta. Iltalehden Olli Manninen vertasi Salmisen suoritusta Anthony Hopkinsin Hannibal Lecteriin.[77] Vuonna 1999 Salminen näytteli sivuroolin Aaltosen draamaelokuvassa Rakkaudella, Maire.

Salminen oli ääninäyttelijänä suomenkielisessä Walt Disneyn Tarzan -elokuvassa ja Yli aidan -elokuvassa.

Televisiotyöt

Nuori Salminen vuonna 1963.

Esko Salminen näytteli televisiossa ensi kerran vuonna 1958, jolloin hän oli mukana Kellariteatterin televisioiduissa tuotannoissa. Lähetykset katosivat eetteriin, sillä niitä ei voitu tallentaa. Kellariteatteri näytteli ja parikymppinen Lenita Airisto juonsi lähetykset Albertinkadun studiosta Helsingin Kampista.[16] Myös 1960-luvulla ja edelleen 1970-luvulla Salmisen televisioroolit olivat enimmäkseen televisioituja teatterikappaleita. Hänen ensimmäisiä televisiosarja-roolejaan oli sivuosa MTV:n kymmenosaisessa, Jurkan teatteriperheen vetämässä Asemahotellissa helmikuussa 1965. Sarja ei ole säilynyt jälkipolville.[78] Tallennettua ja säilynyttä tuotantoa edustaa muun muassa Jukka Sipilän Kukunor vuodelta 1973, Salmisen rooli televisionäytelmässä oli Kalahari/Atlantis.[79]

Vuonna 1982 Salminen näytteli Pohjolan isäntää Kalle Holmbergin palkitussa fiktiosarjassa Rauta-aika. Varsinaisia pitkien televisiosarjojen rooleja Salminen näytteli 1990- ja 2000-luvuilla MTV3:n suosituissa sarjoissa Blondi tuli taloon, Ihmeidentekijät ja Parhaat vuodet. Blondi tuli taloon -sarjaa tuotettiin puolisentoistasataa jaksoa vuosina 1994–1995, Salminen näytteli siinä keskeisen miesroolin, Hannu Hurmalan. Ihmeidentekijöissä ja sen jatko-osassa Parhaat vuodet Salminen näytteli lääkäri Mauri Niskaa.

Hannu Kahakorven ohjaamassa viisiosaisessa televisiosarjassa Tuntemattomalle jumalalle (1993) Salminen teki kaksoisroolin. Sarja keräsi huomiota eritoten näyttävillä erikoistehosteillaan. Vuonna 1995 Esko Salmisella oli iso sivuosa JP Siilin televisioelokuvassa Ruuvimies, pääosan näytteli Kristo Salminen. Esko Salminen näytteli päähenkilön isää. Heidi Köngäksen televisioelokuvassa Varpuset (2005) Esko Salminen näytteli puliukkoa. Liisamaija Laaksonen oli kirjoittanut Kessun roolin Salmista ajatellen ja tämä piti kyseisestä roolista.[80] Vuonna 2014 Salmisella oli rooli Köngäksen televisioelokuvassa Hyväntekijät.

Salminen näyttelee yhtä pääosista, Väinö Vallgrenia Ylen vuonna 2017 alkaneessa Presidentti-sarjassa.

Yksityiselämä

Salminen avioitui Rose-Marie Prechtin kanssa vuonna 1961. Avioliitto päätyi eroon seuraavana vuonna.[5] 1960–1970-luvulla Salminen seurusteli kymmenisen vuotta näyttelijä Kyllikki Forssellin kanssa.[81] Vuosina 1970–1981 Salmisen avopuoliso oli näyttelijä Heidi Krohn, jonka kanssa hänellä on poika Kristo Salminen (s. 1972). Salminen oli naimisissa tanssija Riikka Korppi-Tommolan kanssa 1983–1984 ja heillä on tytär Kreeta Salminen (s. 1984). Vuodesta 1989 Salmisen puoliso on ollut näyttelijä Aino Seppo, ja heillä on tytär Sonja Salminen (s. 1991).[5]

Muuta

” ”Miltä se tuntuu, kun sanotaan Grand Old Maniksi?” – ”Still going wrong.” Salmisen vastaus toimittajan kysymykseen Yleisradion Arto Nyberg -ohjelmassa 13.9.2020[63] ”

Vuonna 1997 ilmestyi Esko Salmisen muistelmateos Elämä Eskona ja vuonna 2010 jatko-osa Toinen näytös. Suomen näyttelijäliitto myönsi Salmiselle vuonna 2010 liiton kaikkien aikojen ensimmäisen ylinäyttelijän arvonimen.[82] Yleisradio teki vuonna 2010 dokumentin Esko Salminen – läsnä. Jarmo Heikkisen ohjaamassa tunnin mittaisessa ohjelmassa ovat mukana Salminen ja Aino Seppo.[83]

Lisäksi vierailevana näyttelijänä Helsingin kaupunginteatterissa 1998, 2002 ja KOM-teatterissa 2001–2002.

Valikoitu filmografia

Pääartikkeli: Esko Salmisen filmografia, radio- ja teatteriesiintymiset

Palkinnot

Lähteet

  • Nevalainen, Petri: Kaikkien aikojen Tauno Palo. Helsinki: Ajatus kirjat, 2007. ISBN 978-951-20-7400-6.
  • Salminen, Esko & Kinnunen, Raila: Toinen näytös. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2010. ISBN 978-951-0-36831-2.

Viitteet

  1. ↑ Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983, s. 391. Salminen, Esko. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1983. ISBN 951-30-5727-5.
  2. ↑ a b Bagh, Peter von: Sininen laulu – itsenäisen Suomen taiteiden tarina, s. 379. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2007. ISBN 978-951-0-32895-8.
  3. ↑ Salminen 2010, s. 188
  4. ↑ Esko Salminen Elonetissä. . Viitattu 12.10.2015.
  5. ↑ a b c Paavolainen, Pentti: Salminen, Esko (1940–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 9.3.2016.
  6. ↑ Salminen 2010, s. 127, 130
  7. ↑ Salminen 2010, s. 23
  8. ↑ Salminen 2010, s. 15
  9. ↑ BLF BLF. Viitattu 13.11.2020.
  10. ↑ Salminen 2010, s. 20
  11. ↑ Salminen 2010, s. 20, 21
  12. ↑ Salminen 2010, s. 24
  13. ↑ Salminen 2010, s. 29
  14. ↑ Järvenpää, Eeva: Kuusi vuotta ja kolme luokkaa Kulmakoulussa Helsingin Sanomat. 28.1.2006. Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 6.11.2010. Viitattu 3.11.2010.
  15. ↑ Salminen 2010, s. 35
  16. ↑ a b Salminen 2010, s. 36, 37
  17. ↑ Salminen 2010, s. 39 ja 40
  18. ↑ a b Salminen 2010, s. 42
  19. ↑ Tossumies: Erään kurkihirren alla / Samppalinnan kesäteatteri Kurjenkaivonkentta. 19.3.2014. Viitattu 8.3.2016.
  20. ↑ a b Salminen 2010, s. 343
  21. ↑ Salminen 2010, s. 60, 63
  22. ↑ Salminen 2010, s. 66, 67
  23. ↑ Salminen 2010, s. 76, 77
  24. ↑ Salminen 2010, s. 83
  25. ↑ Salminen 2010, s. 88
  26. ↑ Salminen 2010, s. 51
  27. ↑ a b Salminen 2010, s. 98
  28. ↑ Salminen 2010, s. 102, 103
  29. ↑ Salminen 2010, s. 108, 110
  30. ↑ Salminen 2010, s. 111
  31. ↑ Salminen 2010, s. 111, 112
  32. ↑ Salminen 2010, s. 112
  33. ↑ Seitsemän veljestä -DVD-julkaisu, takakansi
  34. ↑ Salminen 2010, s. 117
  35. ↑ Salminen 2010, s. 132, 133
  36. ↑ Salminen 2010, s. 133
  37. ↑ Salminen 2010, s. 139, 140
  38. ↑ Tarkka, Pekka: Saarikoski ja Kaupunginteatteri 23.10.2004. Helsingin kaupunginteatteri. Viitattu 3.11.2010.
  39. ↑ Peer Gynt Ibsen. Viitattu 3.11.2010.
  40. ↑ Salminen 2010, s. 149
  41. ↑ Salminen 2010, s. 159, 160
  42. ↑ Salminen 2010, s. 165, 166
  43. ↑ Salminen 2010, s. 174, 175, 177
  44. ↑ Salminen 2010, s. 190–192
  45. ↑ Salminen 2010, s. 208–210
  46. ↑ Salminen 2010, s. 222, 224, 226
  47. ↑ Salminen 2010, s. 231, 232
  48. ↑ Salminen 2010, s. 232, 233
  49. ↑ Salminen 2010, s. 244
  50. ↑ Salminen 2010, s. 242
  51. ↑ Salminen 2010, s. 250
  52. ↑ Salminen 2010, s. 249
  53. ↑ Salminen 2010, s. 309
  54. ↑ Salminen 2010, s. 326
  55. ↑ Salminen 2010, s. 347
  56. ↑ a b c d e f g Ilona / Tekijähaku / Salminen Esko Ilona. Teatterin tiedotuskeskus. Viitattu 1.10.2020.
  57. ↑ Viitaniemi, Tuula: Kansallisteatterin upea Kolme sisarta on tarina loputtomasta onnen tavoittelusta – Paavo Westerbergin tulkinta uudistaa ja ylistää Tšehovin klassikkoa Yle Kulttuuri. 24.11.2018. Yleisradio Oy. Viitattu 1.10.2020.
  58. ↑ Bamberg, Rolf: Arvio Helsingin kaupunginteatterin Hinta-esityksestä: Mitä maksaa käytetty elämä? Demokraatti. 6.2.2018. Kustannus Oy Demokraatti. Viitattu 1.10.2020.
  59. ↑ Eskon runot ja pari matkakumppania Suomen Kansallisteatteri. Viitattu 2.10.2020.
  60. ↑ Salminen 2010, s. 284
  61. ↑ Salminen 2010, s. 49
  62. ↑ Salminen 2010, s. 363
  63. ↑ a b c d Nyberg, Arto: Haastateltavina näyttelijät Esko Salminen, Jenni Kokander ja yrittäjä Simo Leporanta. Yle Areena. 13.9.2020. Viitattu 2.10.2020.
  64. ↑ Vain neljä kertaa Elonet. . Viitattu 2.10.2020.
  65. ↑ Salminen 2010, s. 144
  66. ↑ Runoilija ja muusa (1978) Elonet. . Viitattu 9.3.2016.
  67. ↑ Seitsemän veljestä (1979) Elonet. . Viitattu 9.3.2016.
  68. ↑ Salminen 2010, s. 146, 147
  69. ↑ Pedon merkki (1981) Elonet. . Viitattu 9.3.2016.
  70. ↑ Niskavuori (1984) Elonet. . Viitattu 8.3.2016.
  71. ↑ Salminen 2010, s. 183, 184
  72. ↑ Talvisota (1989) Elonet. . Viitattu 8.3.2016.
  73. ↑ Salminen 2010, s. 184
  74. ↑ Kaikki pelissä (1994) Elonet. . Viitattu 8.3.2016.
  75. ↑ Kymmenen riivinrautaa (2002) Elonet. . Viitattu 8.3.2016.
  76. ↑ Äideistä parhain (2005) Elonet. . Viitattu 8.3.2016.
  77. ↑ Salminen 2010, s. 184, 185
  78. ↑ Asemahotelli (Muistikuvaputki) Yle Vintti. 11.6.2008. Viitattu 7.3.2016.
  79. ↑ Kukunor Elonet. . Viitattu 7.3.2016.
  80. ↑ Salminen 2010, s. 276
  81. ↑ Hölttä, Marketta & Valtonen, Arja: Festival News 2001: Sanottua… Aforismeja ja huumoria elokuvan tekijöistä 7.3.2001. Tampere Film Festival. Arkistoitu 11.9.2007. Viitattu 16.8.2007.
  82. ↑ Vuori, Suna: Ylinäyttelijä Salminen Helsingin Sanomat. 20.11.2010. Viitattu 6.6.2011.
  83. ↑ Esko Salminen – läsnä (2010) Elonet. . Viitattu 9.3.2016.
  84. ↑ a b c d Esko Salminen, lausunta 2014. Oulunsalo Soi. Arkistoitu 15.7.2014. Viitattu 7.3.2017.
  85. ↑ Esko Salmiselle MTV:n palkinto. Helsingin Sanomat, 28.1.1995, s. 4. Näköislehden aukeama (maksullinen artikkeli). Viitattu 4.4.2019.
  86. ↑ Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät kultaiset kunniamerkit 2014–1947, Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto 2014 (pdf). Viitattu 27.2.2016.
  87. ↑ Taru Valjakka on Stadin friidu, Esko Salminen Stadin kundi Helsingin Uutiset. 12.6.2012. Helsinki: Etelä-Suomen Media Oy. Arkistoitu 8.3.2017. Viitattu 7.3.2017.

Kirjallisuutta

  • Ollikainen, Anneli (toim.): Haaveesta vai pakosta? Näkökulmia teatteriohjaajan työhön. Teatterikorkeakoulu, 1986.
  • Salminen, Esko & Kinnunen, Raila: Elämä Eskona. ”Still going wrong”. Porvoo: WSOY, 1997. ISBN 951-0-22031-0.
  • Salminen, Esko & Kinnunen, Raila: Toinen näytös. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36831-2.

Aiheesta muualla

Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilöt

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Esko_Salminen&oldid=19390818”