Pitkän päivän matka yöhön

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pitkän päivän matka yöhön
Long Day's Journey into Night
Bundesarchiv B 145 Bild-F004180-0008, Bonn, Schauspiel Stadttheater Bad Godesberg.jpg
Kirjoittaja Eugene O’Neill
Kirjoitettu 1941
Alkuperäiskieli englanti
Tyylilaji draama
Aihe kirjailijan oma perhe
Tapahtumapaikka ja -aika Tyronen perheen kesähuvila, elokuu 1912
Kantaesitys 2.2.1956
Kantaesityspaikka Dramaten, Tukholma
Henkilöt
Henkilöt
  • Mary Cavan Tyrone, äiti
  • James Tyrone, isä
  • Edmund Tyrone, nuorempi poika
  • James Tyrone Jr., vanhempi poika
  • Cathleen, sisäkkö

Pitkän päivän matka yöhön tai Pitkä päivämatka yöhön[1] (Long Day’s Journey into Night) on yhdysvaltalaisen Eugene O’Neillin kirjoittama nelinäytöksinen näytelmä, joka valmistui vuosina 1941–1942 mutta julkaistiin vasta 1956. Suurelta osin omaelämäkerrallista, hänen omia vanhempiaan ja veljeään kuvaavaa näytelmää pidetään hänen mestariteoksenaan, ja hän sai siitä postuumisti Pulitzer-palkinnon.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmä tapahtuu elokuussa 1912 yhden päivän aikana, noin puoli yhdeksästä aamulla keskiyöhön, Tyronen perheen kesäasunnolla Atlantin valtameren rannalla Connecticutin osavaltiossa. Teoksen keskeisiin teemoihin kuuluu lääkkeiden ja alkoholin väärinkäyttö ja sen vaikutus muuhun perheeseen. Äiti Mary on riippuvainen morfiinista ja kaikki perheen kolme miestä alkoholista. Näytelmässä he vuoroin salailevat asiaa, syyttelevät toisiaan, vastustavat syytöksiä, katuvat ja kieltävät koko asian omalta kohdaltaan.

Perheen isä on uransa parhaat päivät nähnyt suosikkinäyttelijä, joka käyttää rahansa huonoihin kiinteistökauppoihin sen sijaan, että maksaisi perheensä jäsenten tarvitsemia hoitoja. Äidin mieli on järkkynyt lapsen menettämisen takia. Kyyninen vanhempi poika Jamie on vastahakoisesti seurannut isäänsä teatterialalle. Nuorempi poika, 23-vuotias Edmund on ollut merillä ja palannut sieltä sairaana, syyksi epäillään tuberkuloosia. Hän on äidin lemmikki, vaikka juuri hänen syntymänsä yhteydessä huonolta lääkäriltä saatu morfiiniresepti on johtanut äidin lääkekierteeseen. Äiti takertuu menneeseen, kaivaa esiin häämekkonsa. Edmund saa kuulla, että hänet lähetettäisiin parantolaan.[2]

Näytelmän historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun O’Neill sai näytelmän valmiiksi 1942, hän luovutti siitä sinetöidyn kopion kustantajansa Random Housen säilytettäväksi ja vaati, että tekstin saa julkaista vasta 25 vuoden kuluttua hänen kuolemastaan. Muodollinen sopimus asiasta tehtiin 1945. Kirjailijan kolmas vaimo Carlotta Monterey kuitenkin siirsi näytelmän oikeudet Yalen yliopistolle, mikä mitätöi sopimuksen.

Omaelämäkerrallinen aines[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monte Cristo Cottage Connecticutissa.

Näytelmän tapahtumapaikka on kirjailijan perheen kesäasuntoa Monte Cristo Cottagea muistuttava talo Connecticutissa. Perheen sukunimi oli jossakin vaiheessa ollut Tyrone, kuten näytelmän perheellä. Perheenjäsenten iät näytelmässä vastaavat varsin tarkoin O’Neillin perheen jäsenten ikää näytelmän tapahtuma-aikana, elokuussa 1912. Kirjailijaa vastaa näytelmässä Edmundin hahmo: myös Eugene O’Neill itse vietti aikaa merillä ja tuberkuloosiparantolassa.

Kirjailijan isä oli näytelmän isän tavoin yhden suositun roolin – Monte Criston kreivin – vangiksi jäänyt näyttelijä.[3] Kirjailijan äiti kävi näytelmän Maryn tavoin katolista koulua Keskilännessä, Saint Mary’s Collegea Indianan osavaltion Notre Damessa. Kirjailijan isoveli, myös nimeltään Jamie, kuoli alkoholismiin 1923.

Kantaesitys Tukholmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

O’Neillin elinaikana erityisesti ruotsalaiset olivat ihastuneet hänen tuotantoonsa, josta hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1936. Niinpä näytelmän maailmanensi-ilta tapahtui 2. helmikuuta 1956 Tukholman Dramatenissa, ruotsiksi nimellä Lång dags färd mot natt. Sen ohjasi Bengt Ekerot, ja rooleissa nähtiin Lars Hanson (James Tyrone), Inga Tidblad (Mary Tyrone), Ulf Palme (James Tyrone, Jr.), Jarl Kulle (Edmund Tyrone) ja Catrin Westerlund (Cathleen). Vuonna 1988 näytelmä tuli uudelleen Dramatenin ohjelmistoon Ingmar Bergmanin ohjaamana; Jarl Kulle oli nyt siirtynyt nuoremman pojan roolista isän rooliin.

Yhdysvalloissa Long Day’s Journey into Night kantaesitettiin alkukielellä Connecticutin New Havenissä syksyllä 1956, josta se siirtyi New Yorkin Broadwaylle Helen Hayes -teatteriin 7.11.1956 alkaen.[4] Produktion ohjasi José Quintero ja rooleissa näyttelivät Fredric March (James Tyrone), Florence Eldridge (Mary Tyrone), Jason Robards (”Jamie” Tyrone), Bradford Dillman (Edmund) ja Katharine Ross (Cathleen). Se voitti Tony-palkinnon vuoden parhaana näytelmänä, ja Tonylla palkittiin myös Fredric March. Myös New York Drama Critics’ Circle palkitsi näytelmän. Quintero ohjasi näytelmän myös Britanniassa vuonna 1958, jolloin näyttelijöinä olivat Anthony Quayle (James), Gwen Ffrangcon-Davies (Mary), Ian Bannen (Jamie), Alan Bates (Edmund) ja Etain O’Dell (Cathleen).

Vuonna 1971 Lontoon Royal National Theatre toi näytelmän ensi-iltaan Michael Blakemoren ohjaamana, rooleissa Laurence Olivier (James), Constance Cummings (Mary), Denis Quilley (Jamie), Ronald Pickup (Edmund) ja Jo Maxwell-Muller (Cathleen). Tästä produktiosta sovitettiin vuoden 1973 televisionäytelmä samalla miehityksellä lukuun ottamatta Cathleenin roolia, jota nyt esitti Maureen Lipman. Blakemoren ohella toisena ohjaajana toimi Peter Wood. Laurence Olivier sai roolistaan Emmyn.

Näytelmän esityksiä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkän päivän matka yöhön on nähty usein myös suomalaisteattereiden ohjelmistossa. Ensimmäisen suomennoksen siitä tekivät Ritva ja Timo Tiusanen, toisen Juha Siltanen vuonna 1988 nimellä Pitkä päivämatka yöhön.[1] Kansallisteatteri esitti Willensaunassa Juha Siltasen suomennoksena ja Kurt Nuotion ohjaamana 2009–2011. Näyttelijöinä olivat Esko Salminen, Terhi Panula, Eero Aho, Jussi Nikkilä ja Emmi Pesonen.[5]

Kalle Holmberg ohjasi näytelmän Tampereen Teatterille 1998.[6] Näytelmä on viime vuosikymmeninä toteutettu myös muun muassa Seinäjoen kaupunginteatterissa 2006[7] ja Lahden kaupunginteatterissa 1989.[8]

Elokuvasovituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmästä ohjasi Sidney Lumet vuonna 1962 elokuvan, jonka osia näyttelivät Katharine Hepburn (Mary), Ralph Richardson (James), Jason Robards (Jamie), Dean Stockwell (Edmund) ja Jeanne Barr (Cathleen). Robards, Stockwell ja Hepburn palkittiin rooleistaan Cannesin elokuvajuhlilla, ja Hepburn sai myös parhaan naisnäyttelijän Oscar-ehdokkuuden.

Vuoden 1987 televisioelokuvassa näyttelivät Kevin Spacey (Jamie), Peter Gallagher (Edmund), Jack Lemmon (James Tyrone), Bethel Leslie (Mary) ja Jodie Lynne McClintock (Cathleen). Lemmon oli roolistaan ehdolla Golden Globe -palkinnon saajaksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Juha Siltasen suomennoksen nimi, Pitkän päivän matka yöhön, Pitkä päivämatka yöhön, (Long Day's Journey into Night). Näytelmäkulma. Viitattu 7.10.2014.
  2. Shank, Theodore J. (toim.): A Digest of 500 Plays, s. 369. MacMillan, 5. painos 1977. ISBN 0-02-012690-5. (englanniksi)
  3. Eaton, Walter Prichard (1910). The American Stage of Today. New York, NY: P.F. Collier & Son. (englanniksi)
  4. http://www.capa.com/newhaven/venues/shubert_history.php Shubert Theater], CAPA New Haven 2008. (englanniksi)
  5. Kemppi, Eeva: Elämänvalheita sumun peittämällä huvilalla, Turun Sanomat 25.9.2009. Viitattu 7.10.2014.
  6. Menestys tai tappio, Tampereen Teatterin Rent-musikaali on valtava taloudellinen riski, Taloussanomat 19.9.1998. Viitattu 7.10.2014.
  7. Eija-Irmeli Lahti, Seinäjoen kaupunginteatteri. Viitattu 7.10.2014.
  8. Lasse Pöysti, Sininen laulu, Yle Vintti. Viitattu 7.10.2014.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Long Day's Journey into Night

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]