Blondi tuli taloon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Blondi tuli taloon
Sarjan logo
Sarjan logo
Tyyli draama
Kestoaika 22 min / jakso
Pääosissa Anu Hälvä
Esko Salminen
Niko Sinervä
Lotta Onttonen
Saara Ylitalo
Eeva Eloranta
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Verkko MTV3
Esitetty 5. tammikuuta 1994 – 15. joulukuuta 1995
Jaksoja 151
Tuotanto
Tuottajat Spede Pasanen
Ohjaajat Elina Halttunen
Reija Virolainen
Käsikirjoittajat Elina Halttunen
Tuotantoyhtiö Spede-Yhtiöt
Aiheesta muualla
IMDb

Blondi tuli taloon on vuosina 19941995 MTV3-kanavalla esitetty suomalainen draamasarja. Sarjan tuottajana toimi Spede Pasanen, käsikirjoittajana Elina Halttunen sekä ohjaajina Elina Halttunen ja Reija Virolainen. Jaksoja sarjaan tehtiin vuosien 1994 ja 1995 aikana 148. Sarja sai jatkoa tammikuussa 1997 kolmen jakson pituisella minisarjalla Blondi tuli taloon – Sattui kerran kesällä. Sarjaa esitettiin ensimmäisellä esityskerralla kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 19.30–20.00. Sarja oli ensimmäinen suomalainen draamasarja, jota esitettiin useammin kuin kerran viikossa. Ensiesityksen aikaan sarjaa seurasi viikoittain lähes miljoona katsojaa. Koko sarja on esitetty uusintana 1997 ja 1998. MTV3 ja Pan Vision julkaisivat sarjan DVD:nä vuonna 2010.

Sarjan suosion myötä käsikirjoittaja-ohjaaja Elina Halttunen palkittiin Venla-kunniakirjalla vuoden 1994 Venla-gaalassa. Anu Hälvä palkittiin suosituimman naisesiintyjän Telvis-palkinnolla 1995.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääosissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muissa rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DVD-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Blondi tuli taloon -sarja julkaistiin viiden Tupla-DVD:n sarjana vuonna 2010. Levyillä ei ole lisämateriaalia. Marraskuussa 2010 julkaistiin Blondi tuli taloon boksi, joka sisältää kaikki julkaistut 10 levyä, sekä aiemmin julkaisemattoman 3-osaisen Sattui kerran kesällä minisarjan.

Kansikuva Nimi Julkaisupäivä Levyn 1 jaksot Levyn 2 jaksot
Blondi tuli taloon 1 DVD.jpg
Blondi tuli taloon 1
Jaksot 1-30
28. tammikuuta 2010

1. Palvelukseen halutaan
2. Nainen, tyttö ja rotta
3. Rakkaudella Hannulleni
4. Skarabee
5. Kirjahylly
6. Massanvähennystä
7. Käsitöitä
8. Vauva tuli taloon
9. Maailmanloppu
10. Kummituseläin
11. Elämänmuutos
12. Margit tuli taloon
13. Autotalli
14. Pave
15. Kolmas lapsi

16. Bändi tuli taloon
17. Illalliset
18. Juhlien jälkeen
19. Haaveita ja haavoja...
20. Kitara
21. Kirje
22. Mennen tullen
23. Synttärit
24. Ykä
25. Kuismanen
26. Kosto
27. Käpyrauhanen
28. Kukkalähetys
29. Soidinmenot
30. Pyrstötähti ja mehiläiskuningatar

Blondi tuli taloon 2 DVD.jpg
Blondi tuli taloon 2
Jaksot 31-60
18. helmikuuta 2010

31. Sovinto
32. Ykä ja Hanski
33. Allerginen reaktio
34. Rakastamisen taito
35. Kesäsuunnitelmia
36. Muutto
37. Yövieraita
38. Kadonneet lampaat
39. Valistusta
40. Muodonmuutos
41. Kettupiirakka
42. Yllätys
43. Kesän jälkeen
44. Espanjan tuliaiset
45. Henkinen isä

46. Perhesalaisuus
47. Kaksi kummia
48. Kotihenki
49. Päänsärkyä
50. Rakasta, kärsi ja unhoita
51. Valheita ja valoja
52. Aatamin aikainen juttu
53. Ryöstö
54. Kovaa peliä
55. Kaappaus
56. Ei mitään kaduttavaa
57. Yövieraissa
58. Tähtiä
59. Julkisuuden kirous
60. Uudet kuviot

Blondi tuli taloon 3 DVD.jpg
Blondi tuli taloon 3
Jaksot 61-90
4. maaliskuuta 2010

61. Ajojahti
62. Treffit
63. Tunkeilija
64. Yllättäviä uutisia
65. Hetki lyö
66. Koulukammo
67. Hyvä henki
68. Uusi imago
69. Rakkaudentunnustus
70. Umpikuja
71. Lottovoitto
72. Ennaltaehkäisyä
73. Vaari tuli taloon
74. Joulutähti
75. Ensivisiitti

76. Jouluaatto
77. Kaksi kalaa ja viisi leipää
78. Itsepuolustusta
79. Pieniä ja suuria linnunpoikia
80. Sipulin kuorimista
81. Jos olis valtaa niin kuin on mieli
82. Monivärisiä valheita
83. Perillisiä
84. Naisellinen nainen
85. Sorsa
86. Muutto
87. Hankala potilas
88. Terapiaa
89. Naapurisopua?
90. Kevään ääniä

Blondi tuli taloon 4 DVD.jpg
Blondi tuli taloon 4
Jaksot 91-120
25. maaliskuuta 2010

91. Kukkapuketti
92. Yllätyksiä
93. Naistenpäivä
94. Onnettomuuksia
95. Ulkomaan matkoja
96. Oraakkeli
97. Oman onnensa seppä
98. Yö sairaalassa
99. Kiinalaisia juttuja
100. Kutsu
101. Velvollisuudet kutsuvat
102. Tähtihetkiä
103. Yöjuoksu
104. Pääsiäinen maalla
105. Kuumetta

106. Kuin unta
107. Manuel ja morsian
108. Vappuheiloja
109. Talo täynnä miehiä
110. Kohtalon hetkiä
111. Avioliitto
112. Tulevaisuuden suunnitelmia
113. Kevätretkiä
114. Pakoa tulevaisuudesta
115. Vahinko ei tule kellokaulassa
116. Pääasioita
117. Muodonmuutoksia
118. Uusi perheenjäsen
119. Koiran elämää
120. Pikku murheita

Blondi tuli taloon 5 DVD.jpg
Blondi tuli taloon 5
Jaksot 121-148
29. huhtikuuta 2010

121. Yritystoimintaa
122. Köyhä opiskelija
123. Outo katoaminen
124. Odotusta
125. Pomottelua
126. Pariskunta
127. Viestintuoja
128. Pako
129. Vaarallisia asioita
130. Toive lentää, teko kulkee jalan
131. Kielletyt leikit
132. Taistelu kannattaa
133. Rakastuneita
134. Hulluna sinuun

135. Kosinta
136. Tunnustuksia
137. Hannun ratkaisu
138. Tiikeri ja pöllö
139. Suuria suunnitelmia
140. Ennustajalla käynti
141. Kihlapari
142. Suudelmia
143. Pommeja
144. Elämän ja kuoleman kysymyksiä
145. Itsenäistä pikkujoulua
146. Miten tässä käy?
147. Loppu häämöttää
148. Jäähyväiset Hurmalan perheelle

Kansikuva Nimi Julkaisupäivä Sisältö Lisämateriaali
Blondi tuli taloon box.jpg
Blondi tuli taloon boksi
Jaksot 1-148
25. marraskuuta 2010
Sarjan kaikki jaksot
11 DVD-levyä
Sattui kerran kesällä (1997)
Jaksot 1-3/3

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.