Suomenruotsalaiset
Suomenruotsalaisiksi kutsutaan Suomen ruotsinkielistä kielivähemmistöä. Suomen väestöstä oli vuoden 2007 lopussa ilmoitettu ruotsinkielisiksi 289 596 henkeä (5,46 %).[1] Heidän osuutensa Suomen väestöstä on ollut jo pitkään laskussa.[2] Absoluuttinen määrä on myös laskenut yhtäjaksoisesti hitaasti vuodesta 1991 (296 842) vuoteen 2007 (289 596).[1] Suomenruotsalaisuuteen yhdistetään mielikuva Suomessa syntymisestä ja kasvamisesta, joten Suomeen siirtyneitä ruotsalaisia maahanmuuttajia ei pidetä suomenruotsalaisina, vaikka heistä valtaosa onkin ilmoitettu ruotsinkielisiksi. Suomessa syntyneistä ruotsinkielisiksi rekisteröityneitä oli vuoden 2007 lopussa 287 339 henkilöä.[1]
Suomenruotsalaisten puhumaa ruotsin kielen muunnosta kutsutaan suomenruotsiksi. Ruotsinkielistä väestöä on asunut nykyisen Suomen alueella viimeistään 1100- tai 1200-luvuilta lähtien.
Suomenruotsalaisten alkuperä
Ruotsinkielistä väestöä siirtyi Suomen rannikkoseuduille ja Turun saaristoon 1100- ja 1200-luvuilla, Ahvenanmaan saaristoon mahdollisesti hieman aikaisemmin. ”Suomalaiset” ja ”ruotsalaiset” sukulinjat ovat kuitenkin ajan saatossa sekoittuneet ja kielenvaihtoa on tapahtunut molempiin suuntiin. Esimerkiksi Ruotsin vallan aikana monet suvut vaihtoivat kielensä ruotsiin, jonka katsottiin vastaavan tai auttavan kohoavaa yhteiskunnallista asemaa. 1700- ja 1800-luvuilla ruotsinkielisen sukunimen ottivat useimmiten kaupunkeihin muuttaneet suomalaiset käsityöläiset.lähde? Maahan muuttaneet venäläiset, juutalaiset ja saksalaiset virkamiehet, kauppiaat ja muut omaksuivat oman yhteiskuntaluokkansa kielen, joka oli siihen aikaan ruotsi. Siksi Suomessa asuu ruotsia puhuvia ihmisiä, joilla on venäläinen sukunimi tai jotka ovat uskonnoltaan juutalaisia. Yhteiskunnalliseen asemaan liittyvä ruotsin kielen omaksuminen menetti tarpeellisuuttaan 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien, kun Suomeen alkoivat muodostua suomenkielinen sivistyneistö ja liikemieskunta.
Rannikolla, jossa asuu paljon ruotsia puhuvia kalastajia ja maanviljelijöitä (mistä johtuu puolileikillinen ilmaisu "rantaruotsalaiset"), kieliraja on liikkunut historian aikana edestakaisin. Täysin suomenkielisiltä alueilta löytyy ruotsalaisperäisiä paikannimiä (esim. Noormarkku). Vastaavasti ruotsinkielisillä alueilla on paikannimiä, jotka ovat selvästi suomenkielistä alkuperää (esim. Maalahti eli Malax).
Ruotsinkielisen väestön osuus Suomen asukasluvusta on menneinä vuosisatoina ollut huomattavasti korkeampi kuin nykyisin. On arvioitu, että 1600-luvulla jopa 25 % Suomen asukkaista olisi ollut ruotsinkielisiä. Ruotsinkielisen väestön suhteellinen osuus alkoi myöhemmin supistua muun muassa suomenkielisen sisämaan voimakkaan väestönkasvun johdosta sekä siitä syystä, että rannikkoseutujen kaupungit ottivat kasvaessaan vastaan yhä enemmän suomenkielistä väestöä.
Suomenruotsalainen identiteetti
Suomen ruotsinkieliset alkoivat varsinaisesti korostaa omaa, suomenkielisistä eroavaa identiteettiään 1800-luvun jälkipuolella. Tämä oli reaktiota sille, että suomalaista kansallisuustunnetta oli alettu rakentaa suomen kielen varaan (fennomania). Vastapainona tälle syntyi svekomania, ruotsinmielisyys. Ilmiöt saivat myös kiihkomielisiä piirteitä. Svekomaanit ajattelivat, että Suomen ruotsinkieliset ovat kansallisuudeltaan ruotsalaisia. Joskus käytettiin termiä östsvenskar, itäruotsalaiset.
1900-luvun kuluessa suomenruotsalaisuus alettiin yleisesti mieltää riikinruotsalaisuudesta eroavaksi ilmiöksi. Yleensä suomenruotsalaiset tekevät nykyisin muutenkin selkeän eron suomenruotsalaisen identiteetin ja ruotsalaisuuden välillä. Tästä syystä osa Suomen ruotsinkielisistä käsittää itsensä pikemminkin ruotsinkielisiksi suomalaisiksi kuin suomenruotsalaisiksi.[3]
Suomenruotsalaisten asema ja suhde valtaväestöön
Suomenruotsalaiset ovat Suomessa vähemmistöryhmä. Suomenruotsalaisten oikeudet on turvattu laajasti mm. kielilainsäädännöllä. Niitä voi pitää ainutlaatuisen vahvoina koko maailmassa. Ruotsalaisuuden päivää vietetään Suomessa 6. marraskuuta Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä. Eräänlaisia suomenruotsalaisten eturyhmiä ovat Svenska Finlands folkting ja Ruotsalainen kansanpuolue (Svenska Folkpartiet i Finland). Ruotsalaisen kansanpuolueen edeltäjä oli 1800-luvun Ruotsalainen puolue.
Suomenruotsalaisten maantieteellinen sijoittuminen
Vuoden 2007 lopussa Suomen väestöstä oli äidinkielenään ruotsia puhuvia 5,46 prosenttia. Yksikielisiä ruotsinkielisiä kuntia oli 19 eli kaikki Ahvenanmaan 16 kuntaa (Ahvenanmaan itsehalintolain perusteella riippumatta kielisuhteista) ja Manner-Suomesta Korsnäs, Närpiö ja Luoto. Asukasluvultaan näistä on suurin Maarianhamina. Kaiken kaikkiaan yksikieliset ruotsinkieliset kunnat Suomessa ovat kuitenkin pieniä.
Kaksikielisiä kuntia, joissa ruotsinkieliset ovat enemmistönä oli 23. Ruotsinkielisten lukumäärä on suurin näistä kunnista Mustasaaressa, Tammisaaressa ja Pietarsaaressa. Kaksikielisiä kuntia, joissa enemmistön kieli on suomi oli 21. Näistä kunnista eniten ruotsinkielisiä on Helsingissä, Espoossa ja Porvoossa.
Suomenruotsalaiset eivät kuitenkaan ole pelkästään rannikolle eristäytynyt ryhmä, vaan myös sisämaan suurissa kaupungeissa on ruotsinkielisiä. Vuodenvaihteen 2005–2006 väestötietojen mukaan yksikielisistä suomenkielisistä kunnista lukumääräisesti eniten ruotsinkielisiä on Tampereella. Heitä on kaikkiaan 1 033 eli 0,51 prosenttia kunnan koko väestöstä. Lukuun on sisällytetty myös ruotsinkieliset maahanmuuttajat. Suhteellisesti eniten yksikielisistä suomenkielisistä kunnista ruotsinkielisiä on Kaarinassa (4,1 %).
Käsitys ruotsinkielisestä eliitistä
Käsitys ruotsinkielisestä eliitistä selittyy osin ruotsinkielisen hallinnon ajalta, osin nimekkäiden omistajasukujen näkyvyydellä julkisuudessa. Tutkimusten mukaan suomenruotsalaisten ja muiden suomalaisten elinkeinorakenteessa ei itse asiassa ole juurikaan eroa.lähde? Ruotsinkielisistä suurempi osuus saa toimeentulonsa maataloudesta. Tilastollisesti kaikkein ruotsinkielisin ammatti on kalastaja.[2]
Lakimiehinä, lääkäreinä ja yritysjohtajina suomenruotsalaisia on väestösuhdetta (5,46 %) suurempi osuus. Kauppalehden julkaisemien tietojen mukaan suomenruotsalaiset omistavat keskimäärin 3,3 kertaa niin paljon yritysosakkeita kuin suomenkieliset. Suomessa asuvilla ruotsinkielisillä on keskimäärin enemmän varallisuutta kuin suomenkielisillä. Varallisuus korreloi Jan Saarelan tutkimuksen mukaan voimakkaasti sen kanssa oliko henkilö syntynyt sillä alueella jossa asui, mikä oli yleisempää ruotsinkielisten kuin suomenkielisten parissa.[4]
Joillakin alueilla, kuten pääkaupunkiseudulla, ruotsinkieliset miehet ansaitsevat jopa 17 % enemmän kuin suomenkieliset miehet, mutta ero on kieliryhmien naisten välillä on pienempi. Miesten tuloeroista kaksi kolmasosaa voidaan selittää taustamuuttujilla, etenkin ikä- ja koulutusrakenteella.[5] Työttömyys on ruotsinkielisten keskuudessa ollut huomattavasti alhaisempaa.
Suomenruotsalaiset ovat kuitenkin pärjänneet kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa suomenkielisiä huonommin. [6]
Suomenruotsalainen kulttuuri
Kansankulttuuri ja -perinne
1900-luvulle asti pitkälti ruotsinkielisen yläluokan ja hienoston suosima niin kutsuttu korkeakulttuuri poikkesi tavallisen rahvaan kulttuurista huomattavasti. Ruotsinkielisen maaseudun rahvaan kansankulttuuri ei kuitenkaan monissa suhteissa juurikaan eronnut läntisten suomenkielisten talonpoikaiskulttuurista. Ruotsinkieliset esimerkiksi ovat omaksuneet suomenkielisen kansankulttuurin erään kulmakiven, suomalaisen saunakulttuurin. Erojakin silti oli, ja joitain eroja on yhä. Esimerkiksi siinä missä suomenkieliset polttavat juhannuskokkoja, on joillakin ruotsinkielisillä alueilla tapana pystyttää juhannussalko.
Esimerkiksi kansanmusiikissa, mytologiassa, kansanviisauksissa, tarinoissa ja kaskuissa on kieliryhmien välillä ollut eroja. Ruotsinkieliset ovat usein nopeammin omaksuneet uudempia kansainvälisiä perinteitä, kun taas suomenkielisten perinteet ovat olleet vanhakantaisempia. Suomen ruotsinkielisten kansanuskomuksissa ja mytologiassa oli monia samoja aiheita kuin länsisuomalaisilla. Usein nämä yhteneväisyydet olivat varsinkin uusimpien kerrostumien joukossa. Jotkin taruolennot jopa tunnettiin samalla nimellä, kuten Näkki-vedenhaltija, tonttu-talonhaltija ja para-apuolento. Näissä olennoissa oli piirteitä sekä suomalaisista (ehkä jo pyyntikulttuurin shamanistiseen maailmankuvaan pohjautuvista) haltija-olennoista että skandinaavisista taruolennoista.
Joitakin perinteitä, joiden katsotaan ilmaantuneen Suomen rahvaan keskuudessa ensin ruotsinkielisille:
- Keskieurooppalaisperäiset käsitykset noidista kristinuskon paholaisen palvelijoina ja kunnon ihmisten vihollisina, joihin kuuluivat myös pääsiäisnoitiin liittyvät uskomukset ja noitavainot. Nämä perinteet levisivät lähinnä ruotsinkielisiltä alueilta muualle Länsi-Suomeen.
- Nuorisoporukoiden organisoima yöjalassa käynti eli yöstely on osa keskieurooppalaista kyläkulttuuria. Se levisi Matti Sarmelan mukaan Ruotsista 1700-luvulla Suomen ruotsinkielisille alueille ja sieltä joillekin suomenkielisille alueille. Muualla Suomessa nuorukaiset lähtivät yksin yöjalkaan. Yleensäkin keskieurooppalainen kyläkulttuuri vaikutti ruotsinkielisiin seutuihin enemmän kuin suomenkielisiin seutuihin.
- Pelimannimusiikki uusine soittimineen ja laulutyyppeineen omaksuttiin Suomessa ensin ruotsinkielisten parissa, siinä missä suomenkieliset säestivät pitempään kanteleella.
- Jotkin uudemmat kansantanssit, joita säestettiin pelimannimusiikilla, ja jotkin kansantansseihin liittyvät perinteet.
Ruotsinkielinen rahvas ei tuntenut kalevalamittaa, mutta tunsi joitakin kertomuksia, jotka kuuluivat myös (itämeren-)suomalaiseen kalevalaiseen tarustoon. Tällaisia olivat varsinkin keskiaikaiset balladit, kuten Inkerin virsi, ja useat kristilliset legendat. Monissa tapauksissa samoja aiheita tunnettiin laajalti muuallakin Euroopassa. Kalevalaisessa mytologiassa on useita samoja ja samankaltaisia aiheita kuin muinaiskandinaavisessa mytologiassa. Kuitenkaan kielellisesti muinaiskandinaaveista polveutuvien Suomen ruotsinkielisten keskuudessa muinaiskandinaavinen mytologia oli jo pitkälti unohtunut, ehkä jo kauan sitten. Ruotsinkieliset olivat ilmeisesti kristillistyneet jo ennen asettumistaan Suomeen, kun taas suomenkielisten uskonnollisuus ja mytologia ovat olleet pitempään sekoitus kristillisiä ja pakanallisia aiheita.
Kirjallisuus
Ennen Aleksis Kiven aikoja jokseenkin kaikki Suomessa kirjoitettu kaunokirjallisuus oli ruotsin- tai latinankielistä, joten on hieman vaikea sanoa, pitääkö Johan Ludvig Runebergiä tai Zacharias Topeliusta pitää ensisijaisesti juuri suomenruotsalaisina kirjailijoina, vaikka heidän äidinkielensä olikin ruotsi.
Suomenruotsalaisella kirjallisuudella on aina ollut merkitystä koko ruotsinkielisen kirjallisuuden kehitykselle, ennen muuta 1900-luvun alun suomenruotsalaisia modernistikirjailijoita ja -runoilijoita (Edith Södergran, Hagar Olsson, Rabbe Enckell, Elmer Diktonius) on arvostettu paljon. Eräs 1900-luvun tunnettu suomenruotsalainen romaanikirjailija on ahvenanmaalainen Valdemar Nyman, jonka historialliset romaanit muistuttavat Mika Waltarin tuotannon vakavimpia teoksia. Talvisodan kuvaajana kunnostautui jatkosodassa kaatunut tiedotusupseeri, Olavi Paavolaisen ystävä ja työtoveri Gunnar Johansson teoksellaan Vi ville inte dö. Ruotsiin siirtyneitä merkittäviä kirjailijoita ja intellektuelleja ovat mm. Willy Kyrklund (mm. Solange-romaanin kirjoittaja), Yrsa Stenius ja Harry Järv. Elokuvaohjaajana ja -tuottajana menestynyt Jörn Donner, joka teki varsin suuren osan elämäntyöstään Ruotsissa, tunnetaan myös kirjailijana: hänen proosateoksensa keskittyvät kuvaamaan helsinkiläistä, yläluokkaista suomenruotsalaismiljöötä. Oikeistolaiseksi luokiteltavista suomenruotsalaisista kirjailijoista on tunnetuin sotaveteraaniksi identifioitunut Benedict Zilliacus. Tunnustukselliseen, Hannu Salamaa muistuttavaan viina- ja seksirealismiin taas on keskittynyt Christer Kihlman, joka on hätkähdyttänyt mm. homoseksuaalisuuskuvauksillaan (ennen muuta teokset Alla mina söner, suom. Kaikki minun lapseni, ja Människan som skalv, suom. Ihminen joka järkkyi). Kansainväliseksi bestselleriksi nousi aikoinaan Gunnar Mattssonin romanttinen romaani Prinsessan, suom. Prinsessa. Viime aikoina huomattavia teoksia ovat kirjoittaneet mm. Oscar Parland, Lars Sund, Nalle Valtiala, Pirkko Lindberg, Kjell Westö, ahvenanmaalainen esseisti Johannes Salminen ja ainoana kaksi Finlandia-palkintoa saanut Bo Carpelan. Lasten- ja nuortenkirjailijana tunnetaan Tove Janssonin lisäksi Irmelin Sandman Lilius, runoilijoina mm. Gösta Ågren, Lars Huldén, Wava Stürmer ja Eva-Stina Byggmästar.
Populaarimusiikki
Tunnettuja suomenruotsalaisia popmuusikoita ovat esim. Dave ”Isokynä” Lindholm, Nasty Suicide (Hanoi Rocks), Christer Hugo ”Cisse” Häkkinen (Hurriganes), Riki Sorsa ja Redrama. Ruotsinkieliset suomenruotsalaisyhtyeet ovat vain harvoin löytäneet suomenkielisen yleisön (vaikkakin Ragnar Hare -yhtye Pietarsaaresta voitti rockin SM-kisat 1980-luvulla ruotsin kielellä). Suomen rock-historian alkuvaiheissa, 1960-luvun alussa, suuri osa rockmuusikoista oli ruotsinkielisiä, varsinkin Helsingissä. Muun muassa sellaisissa varhaisissa menestysyhtyeissä kuin Blues Section ja Wigwam soitti monia suomenruotsalaisia muusikoita.
1980-luvun alussa Suomen suosituin popyhtye oli Paul Oxley's Unit, joka koostui sekä suomenruotsalaisista että brittiläisistä muusikoista Tammisaaresta. Yhtye lauloi englannin kielellä. Samaa reseptiä käytti myös Good Evening Manchester -yhtye Ahvenanmaalta 1980-luvulla. Brittityylisen kitarayhtyeen ensimmäinen EP tehtiin ruotsiksi, mutta sen jälkeen levyt tehtiin englannin kielellä, ensin itse laulettuna ja myöhemmin brittiläisen laulajan Ciaran O´Reillyn kanssa. Englannin kielellä lauloi myös Ben Marlene Tammisaaresta, joka 1980-luvulla muutti Ruotsiin ja sai muutaman suurhitin Trance Dance -yhtyeensä kanssa. Marlene toimii nykyään musiikkiteollisuudessa Per Gesslen yhtiössä. Ennen muuttoa Ruotsiin Merlene toki teki musiikkia ruotsiksi. Esimerkiksi ”RixRock”-levyllä voidaan kuunnella sekä Good Evening Manchesterin, Marlene ja myöhemmin mainitun Johan Beckerin musiikkia ruotsin kielellä. 1980-luvulla Dreadline-yhtye teki Pietarsaaresta Suomen reggae-pääkaupungin. Yhtye kiersi soittamassa ympäri Suomea ja Eurooppaa. 1990-luvun alussa samasta kaupungista nousi myös Plum-yhtye.
Suomenruotsalainen ruotsinkielinen rock-musiikki on tyypillisesti esim. Victor Hurmion kaltaisten artistien maalaismurteilla esittämää parodiaa. Rockia merkittävämpää lienee Amerikan-siirtolaisuuden tuomien vaikutteiden myötä ruotsinkieliselle Pohjanmaalle kotiutunut kantri sekä riikinruotsalaisen yleispopin, esimerkiksi Abban, vaikutuksesta syntynyt ns. svensktoppen. Kenties menestynein suomalaisartisti Ruotsissa 1990- ja 2000-luvulla on ollut vaasalainen Hans Martin, joka on sekä Tommys-yhtyeensä kanssa että sooloartistina myynyt satoja tuhansia levyjä Ruotsissa.
Menestystä Ruotsissa on 2000-luvulla saavuttanut esimerkiksi Närpiöstä kotoisin oleva Johan Becker, joka vuonna 2004 voitti suuren Fame Factory -kilpailun Ruotsin televisiossa. Becker ja monet muut suomenruotsalaiset muusikot Pohjanmaalta ovat 2000-luvulla myös kirjoittaneet lauluja riikinruotsalaisille artisteille. Suomen Euroviisukarsinnoissa 2004 lähes puolet finalisteistä lauloivat kappaleita jotka olivat ruotsinkielisten pohjalaisten käsialaa. Suomenruotsalaiseen kevyeen musiikkiin ovat vaikuttaneet voimakkaasti myös gospel ja angloamerikkalainen uskonnollinen musiikkiperinne: ruotsinkielisellä Pohjanmaalla toimii monenlaisia pieniä anglosaksisperäisiä vapaiden suuntien kirkkokuntia, joiden perinteessä laululla ja musiikilla on keskeinen osuus.
Hurri-nimitys
Hurri on nykysuomessa sekä ruotsalaisten että Suomen ruotsinkielisten haukkumanimi. Sana on alun perin merkinnyt Suomen ruotsinkielisiä, ehkä aivan aluksi kalakauppaa harjoittavaa kiertelevää ruotsinkielistä. Sanaan ei siis alun perin liitetty sellaisia mielikuvia yläluokasta kuten nykyisin. Ruotsin vallan aikaan suomenkielisiäkin saatettiin, esimerkiksi Karjalan ortodoksien toimesta, nimittää ”ruotseiksi”, joten ruotsinkielisille keksittiin oma termi. Hurri lieneekin ensimmäinen nimenomaan Suomen ruotsinkieliset eritellyt termi.[7]
Sana hurri on ilmeisesti onomatopoeettinen, se kuvailee ruotsinkielisen puhetta silloin, kun hän ei ymmärrä suomenkielistä tai kun suomenkielinen ei ymmärrä häntä. Sanaan ovat varmaankin vaikuttaneet ilmaukset hur, huru (”kuinka”, ”miten”) ja hör du, murteellisesti hörru (”kuules”, ”kuuletko”). Hurrikas tarkoittaakin ensikertalaista tai outoa, myös kiertelevää kauppiasta ja avioon lupautunutta tyttöä. Vanhat etymologiat, joissa sana hurri johdetaan hurraa-huudosta tai karvaista eläintä tai muuta karvaista asiaa (kuten emätintä) tarkoittavasta sanasta hurri on hylätty.[7]
Vertailukohta sanan hurri synnylle löytyy antiikin Kreikasta, jossa vieraiden kansojen nimitys ”barbaari” yritti myös kuvailla ryhmän käsittämätöntä puhetta, jossa ehkä kuultiin jotain sentapaista kuin ”bar, bar”.
Katso myös
Aiheesta muualla
- Opetusministeriö: Kansalliskielten historiallinen, kulttuurinen ja sosiologinen tausta (PDF)
- Suomenruotsalainen kirjallisuus 1900-luvun alussa
- Finlandsvenskarna 2002 – En statistisk rapport (ruotsiksi)
- Helsingin kaupunginkirjaston aihepaketti suomenruotsalaisuudesta
Lähteet
- Matti Sarmela: Suomen perinneatlas (1994)
Viitteet
- ↑ a b c Tilastokeskus: Suomen väestö 2007
- ↑ a b Finnäs, Fjalar: Finlandssvenskarna 2002 – En statistisk rapport. Folktinget.
- ↑ Michael Branch (ed.): National History and Identity. Approaches to the Writing of National History in the North-East Baltic Region Nineteenth and Twentieth Centuries.
- ↑ Saarela, Jan (2006). Wealth in Two Ethnic Groups: The Role of Internal Migration Background. Yearbook of Population Research in Finland, 42, förestående.
- ↑ Saarela, Jan & Finnäs, Fjalar (2004). Interethnic Wage Variation in the Helsinki Area. Finnish Economic Papers, 17(1), 35–48.
- ↑ Suomen kielikoulutuspoliittinen tilanne suomenruotsalaisten näkökulmasta keväällä 2006 Teijo Kyllönen, Jyväskylän yliopisto
- ↑ a b Erkki Itkonen (toim.): Suomen sanojen alkuperä A–K. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992. ISBN 951-717-692-9.