Ero sivun ”Ateismi” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Rivi 133: Rivi 133:
[[Työväenliike]] omaksui Suomessa [[Marxilainen uskontokritiikki|marxilaisen ateismin]] ohjelman haasteena luterilaiselle [[Valtionuskonto|valtionkirkolle]]. Vasta vuonna 1923 voimaan tullut [[uskonnonvapauslaki]] antoi ateisteille täydet [[kansalaisoikeudet]].<ref>Niiniluoto 2003, s. 128.</ref> Vaatimus täydellisestä [[kirkon ja valtion ero|valtion ja kirkon erottamisesta]] ei kuitenkaan toteutunut, minkä [[Jussi Pikkusaari]] on väitöskirjassaan<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Pikkusaari, Jussi | Nimeke=Vaikea vapaus: Sosialidemokratian häviö kirkolle Suomen kulttuuritaistelussa | Selite=Väitöskirja, Oulun yliopisto. Bibliotheca historica 32 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomen historiallinen seura | Vuosi=1998 | Tunniste=ISBN 951-710-085-X}}</ref> tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle<ref>Niiniluoto 2003, s. 127.</ref>.
[[Työväenliike]] omaksui Suomessa [[Marxilainen uskontokritiikki|marxilaisen ateismin]] ohjelman haasteena luterilaiselle [[Valtionuskonto|valtionkirkolle]]. Vasta vuonna 1923 voimaan tullut [[uskonnonvapauslaki]] antoi ateisteille täydet [[kansalaisoikeudet]].<ref>Niiniluoto 2003, s. 128.</ref> Vaatimus täydellisestä [[kirkon ja valtion ero|valtion ja kirkon erottamisesta]] ei kuitenkaan toteutunut, minkä [[Jussi Pikkusaari]] on väitöskirjassaan<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Pikkusaari, Jussi | Nimeke=Vaikea vapaus: Sosialidemokratian häviö kirkolle Suomen kulttuuritaistelussa | Selite=Väitöskirja, Oulun yliopisto. Bibliotheca historica 32 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomen historiallinen seura | Vuosi=1998 | Tunniste=ISBN 951-710-085-X}}</ref> tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle<ref>Niiniluoto 2003, s. 127.</ref>.


Uskonnosta vapaata ajattelua, joka suhtautuu arvostelevasti [[kirkko]]on ja sen yhteiskunnalliseen vaikutukseen ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen, on kutsuttu ateismin lisäksi ''[[vapaa-ajattelu]]ksi''<ref name="Kielitoimiston sanakirja">{{Kirjaviite | Nimeke=Kielitoimiston sanakirja | Selite=Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 952-5446-11-5}}</ref>. Suomalaisista 4 % pitää uskontoja epätosina ja haitallisina asioina (vrt. vapaa-ajattelu).<ref name="suomalaiset_suhtautuvat" /> Tätä ohjelmaa on Suomessa toteuttanut [[Vapaa-ajattelijain liitto]].<ref>{{kirjaviite | Tekijä=Saari, Kari | Nimike=Vapaa-ajattelijan käsikirja | Sivu=4 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab | Vuosi=1993 | www=http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/}}</br>{{Verkkoviite | Osoite=http://ajburger.homestead.com/ethics.html | Nimeke=The Ethics of Belief | Tekijä=Clifford, William Kingdon | Ajankohta=1877 | Viitattu=17.6.2009 | Kieli={{en}} }}</ref>
Uskonnosta vapaata ajattelua, joka suhtautuu arvostelevasti [[kirkko]]on ja sen yhteiskunnalliseen vaikutukseen ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen, on kutsuttu ateismin lisäksi ''[[vapaa-ajattelu]]ksi''<ref name="Kielitoimiston sanakirja">{{Kirjaviite | Nimeke=Kielitoimiston sanakirja | Selite=Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 952-5446-11-5}}</ref>. Tätä ohjelmaa on Suomessa toteuttanut [[Vapaa-ajattelijain liitto]].<ref>{{kirjaviite | Tekijä=Saari, Kari | Nimike=Vapaa-ajattelijan käsikirja | Sivu=4 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab | Vuosi=1993 | www=http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/}}</br>{{Verkkoviite | Osoite=http://ajburger.homestead.com/ethics.html | Nimeke=The Ethics of Belief | Tekijä=Clifford, William Kingdon | Ajankohta=1877 | Viitattu=17.6.2009 | Kieli={{en}} }}</ref>
Suomalaisista 4 % pitää uskontoja epätosina ja haitallisina asioina (vrt. vapaa-ajattelu).<ref name="suomalaiset_suhtautuvat" />


== Ateismi nykyisin ==
== Ateismi nykyisin ==

Versio 1. heinäkuuta 2010 kello 15.52

Osa artikkelisarjaa
Ateismi
Keto-orvokki on vanha vapaa-ajattelijaliikkeen tunnus.

Ateismi (m.kreik. ἄθεότης, atheotes) eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa.[1] Ateismin vastakohta on jumalausko eli teismi.[2] Uskontokriittisenä käsityksenä ateismi voimistui länsimaissa vähitellen valistuksen ansiosta uudella ajalla, mutta saavutti merkittävän aseman vasta 1900-luvulla ajatuksenvapauden turvaavan lainsäädännön myötä.[3]

Ateismi voidaan käsittää joko väitelauseena tai yksilön käsityksenä eli tiedollisena asenteena.[4] Nykyisin ateistit jaetaan usein positiiviseen ateismiin, jossa kielletään jumalien olemassaolo, ja negatiiviseen ateismiin, joka on uskon puutetta jumalien olemassaoloon, mutta josta puuttuu jumalien olemassaolon nimenomainen kieltäminen.[5]

Vaikka monet ateistit edustavat sellaisia uskonnottomia aatteita kuin humanismi[6] ja naturalismi,[7] ei ole olemassa mitään kaikille ateisteille yhteistä aatejärjestelmää.[8] Vaikka länsimaissa ateismi yleensä liitetään uskonnottomuuteen, joitakin itämaisia uskontoja kuten buddhalaisuuden tiettyjä suuntia, joiden oppiin ei kuulu oletusta persoonallisesta jumalasta, on kutsuttu ateistisiksi.[9]

Ateismin perusteita

Ainoa ateisteja yhdistävä piirre on jumaluskon puuttuminen, mutta syyt ja perustelut tälle näkemykselle poikkeavat toisistaan. Koska ateismi käsitetään yleisesti jumalien olemassaolon kieltämisenä, siihen liittyy oleellisesti käsitys kiellettävien jumaluuksien luonteesta ja ominaisuuksista. Yksiselitteisen ateismin määrittelyn vaikeuteen liittyy siten ilmiön lukuisat historialliset ilmenemismuodot ja käsitteen lukuisat eri tulkinnat.[10]

Ateistit esittävät usein, että uskovien tulisi osoittaa, että jumala on olemassa. Jos tähän ei pystytä, ei ole järkevää uskoa jumalan olemassaoloon. Ateistista käsitystä on puolustettu esimerkiksi seuraavasti: on järjetöntä vaatia, että olisi todistettava, että jumalaa ei ole olemassa. Jonkin todistaminen olemassaolemattomaksi ei ole mahdollista. Täten niillä, jotka väittävät jumalan olevan olemassa, on velvollisuus todistaa se, eli heillä on todistuksen taakka. Jos todistusta ei pystytä antamaan, ei ole syytä uskoa jumalan olemassaoloon.[11]

Tietoteoreettinen ateismi

David Hume (1711-1776)

David Humen mukaan suurin osa ihmisten tosina pitämistä asioista perustuvat pääasiassa tapaan tai perinteeseen, eivätkä empiirisiin todisteisiin. Hume katsoi, että tämä päti myös todellisuuteen ja päätyi siihen näkökantaan, että vain hyvin harvat itseämme, maailmaa tai todellisuutta koskevat väitteet ovat rationaalisesti perusteltavissa. Tämän vuoksi hänen mukaansa ainoa mahdollinen näkökulma maailmaan oli äärimmäinen skepsismi.[12] Hän esitti myös skeptisismiin ja naturalismiin perustuvaa kritiikkiä uskontoa kohtaan erityisesti teoksessaan "Treatise of Human Nature", jossa Hume hylkäsi monet teistiset näkemykset filosofisesti perusteettomina, skeptisten periaatteiden mukaisesti oli ottamatta kantaa Jumalan lopulliseen olemassaoloon. Hän kuitenkin katsoi, että uskonto sekä uskonnolliset hypoteesit ja spekulaatiot olivat haitallisia. Tämän vuoksi useat Humen aikalaiset pitivät häntä ateistina ja hänen vaikutuksensa myöhempiin ateistisiin ajattelijoihin kuten paroni D’Holbachiin, Marxiin ja Nietzscheen oli huomattava.[13]

Valistusfilosofien ja siihen liittyvän rationalismin mukaan tiedon lähteenä on ensi sijassa järki eikä dogmi tai usko. Tämän näkemyksen mukaan jumaliin ei ole syytä uskoa, koska se ei ole järjen avulla tavoitettavissa.

1900-luvun alkupuolella vaikuttaneen Loogisen positivismin mukainen näkemys on, että väitelause on merkityksetön mikäli se ei ole tosi tai epätosi ja jos väitteen totuusarvoa ei voida kokeellisesti testata tai se ei ole tosi määritelmän perusteella. Koska jumalien olemassaoloa ei voida testata millään aistihavainnolla tai laitteilla ja se ei ollut määritelmän mukaan totta, loogisten empiristien mukaan kysymys jumalien olemassaolosta oli merkityksetön.[14]

Suomalainen filosofi Ilkka Niiniluoto on kutsunut tieteelliseksi ateismiksi käsitystä, jonka mukaan tieteellisen tiedon perusteella voidaan osoittaa, että jumalia ei ole olemassa. Käsityksen, jonka mukaan ei ole riittävästi perusteita pitää jumalia olemassa olevina, pohjalta on päädytty toisaalta myös ajatukseen, että mitä enemmän kumotaan jumalien olemassaoloa tukemaan esitettyjä todisteluja, sitä vähemmän vakuuttavaksi tämä kanta tulee. Tätä näytön puutteesta seuraavaa käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa, Niiniluoto on nimittänyt filosofiseksi ateismiksi.[15]

Yhteiskunnallinen ja psykologinen ateismi

Muun muassa Ludwig Feuerbach ja Sigmund Freud katsoivat, että uskonnot ja jumalat ovat ihmisten luomuksia, joiden tarkoituksena on tyydyttää erilaisia psykologisia tarpeita. Karl Marx ja Friedrich Engels esittivät näiden ajatusten innoittamina, että uskonnot ja jumalat ovat ihmisten keksintöjä, joita valtaapitävät käyttävät työväenluokan alistamisessa.[16]

Feuerbach esitti, että uskonto on ihmisen käsitys äärettömyydestä ja että ihmisten käsitykset jumalista olivat projektio ihmiskunnan käsityksestä itsestään kuvitteelliseen yliluonnolliseen olentoon.[17] Uskonto oli ihmisen vieraantumisen ilmaus. Jumala ei ole luonut ihmistä, vaan ihminen jumalan. Se kurjuus ja vieraantuminen, jota ihmiset yhteiskunnassa kokevat, pakottaa heidät sepittämään kuvitelman taivaasta, jossa kaikki ovat iloisia ja onnellisia. Mitä köyhempiä ihmiset ovat, sitä rikkaampana loistaa heidän jumalansa ja päinvastoin. Karl Marx ja Friedrich Engels omaksuivat Ludwig Feuerbachin uskontoajattelun pääkohdat jatkaen ja kehittäen sitä. Marx katsoi, että jumaluuden hylkääminen oli välttämätöntä ihmisarvon kasvulle. Lisäksi Marx ja Engels painottivat uskonnon yhteiskunnallista ja taloudellista vaikutusta ja korvasivat ”ihmisolemuksen” historiallisesti muuttuvissa taloudellisissa olosuhteissa elävällä ihmisellä. He katsoivat, että ihminen loi jumaluuden käsitteen epätäydellisen yhteiskunnallis-taloudellisen aseman seurauksena, ja uskonto oli siten kapitalistisen talousjärjestelmän luoma sivullisuuden muoto. Perinteisen marxilaisuuden mukaan uskonnolla on kaksi tehtävää: ensinnäkin se ylläpitää ja ”pyhittää” epäoikeudenmukaista yhteiskunnallista järjestelmää ja toisaalta se passivoi sorrettua väestönosaa.

Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud katsoi, että Jumala on ihmisen luoma isähahmo ja uskonto on alitajunnan tuote, joka perustuu yksilön muistoon täydellisestä avuttomuudesta vastasyntyneenä vanhempien käsivarsilla. Vastasyntynyt näkee vanhempansa kaikkivoipaisina olentoina, jotka osoittavat suurta rakkautta ja täyttävät kaikki hänen tarpeensa. Freud toteaa, että tämä kokemus on lähes identtinen sen kanssa, miten valtaosa teisteistä kokee jumalasuhteensa. Freudin mukaan uskonnolla ja neurooseilla on yhteinen alkulähde: neuroosit ovat yksilön tajunnan tuotteita siinä missä uskonto on yhteisöllisen tajunnan tuote ja yhteisöllinen oidipuskompleksiin perustuva neuroosi. Hän katsoi, että vain tieteen kautta ihminen voi irrottautua jumalharhasta ja aikuistua.[16][18]

Metafyysinen ateismi

Julien Offray de La Mettrie (1709-1751)

Metafyysiset ateistiset näkemykset perustuvat eri tavoin monistiseen periaatteeseen, jonka mukaan kaiken olevan taustalla on vain yksi "aine" tai "todellisuus". Erilaiset monistiset koulukunnat katsovat, että kaikkeus koostuu esimerkiksi vain aineesta (materialismi) tai mielestä (idealismi).$1 Metafyysistä ateismia, jossa jumalien olemassaolo kielletään täydellisesti, nimitetään absoluuttiseksi. Metafyysistä ateismia, jossa tunnustetaan jonkinlaisen jumaluuden olemassaolo, mutta kieltävät sillä olevan ominaisuuksia, jotka tavanomaisesti liitetään jumaluuteen, kuten transsendenssi tai persoona, kutsutaan puolestaan suhteelliseksi.[19]

Materialistit, kuten ranskalainen valistusfilosofi Julien Offray de La Mettrie, katsovat, että maailmankaikkeus koostuu materiasta ja toimii mekaanisen järjestyksen mukaisesti eikä jumalien tai sielun kaltaisia aineettomia käsitteitä ollut olemassa. Myöhemmin 1800-luvulla muun muassa saksalainen vapaa-ajattelija-liikkeen perustajiin kuulunut Ludwig Büchner kannatti tätä näkemystä. Baruch Spinozan panteismi on esimerkki idealistista ateismista. Spinozan mukaan Jumala on sama kuin luonnollinen maailma, eikä jumaluudella ole persoonallisuutta.[16]

Intialaisissa uskonnoissa ja elämänfilosofioissa ateismi liittyy näkemyksiin jumalien luonteesta ja olemassaolosta. Jainalaiset ja eräät buddhalaiset katsovat, että havaittavien ilmiöiden joukossa jumalat voivat olla yhtä todellinen kuin mikä tahansa muukin ajallinen ilmiö, mutta jumalien käsitteestä tulee luopua henkisen kehittymisen aikaansaamiseksi. Myös hindulaisuudessa on useita alaryhmiä, jotka ovat tulkinneet uskonnollista perinnettä ateistisesti. Tällaisia ryhmiä ovat muun muassa carvakat, purvat ja uttara mimansat.[20]

Välinpitämättömyys uskontoa kohtaan

Denis Diderot (1713-1784)

Monet ateistit ovat ateisteja saamansa kasvatuksen, opetuksen tai ympäröivän yhteiskunnan käsitysten vuoksi. Todennäköisyys, että ihminen uskoo jumalien olemassaoloon, on pienempi, jos hän kohtaa hyvin harvoin jumaliin uskovia ja jos koulujärjestelmässä ja yhteisön elämäntavassa ateismi on tavanomainen asia.[21] Osa uskontokuntiin kuulumattomista ei ole lainkaan kiinnostunut uskontoon liittyvistä aiheista.[22] Denis Diderot, jota syytettiin ateistiksi, totesi, ettei häntä yksinkertaisesti kiinnostanut Jumalan olemassaolo. Voltairelle kirjoittamassaan vastauksessa hän totesi:

»On tärkeää, ettei sekoita myrkkykatkoa persiljaan, mutta ei lainkaan, uskooko vai ei Jumalaan.[23]»

Käytännön ateismi voi ilmetä uskontoihin liittyvän motivaation puutteena, jossa jumalien olemassaoloa ei kielletä, mutta niiden mahdollinen olemassaolo ei aikaansaa minkäänlaista moraalista tai uskonnollista toimintaa tai jumalien olemassaolokysymyksen aktiivisena poissulkemisena älyllisen pohdinnan piiristä tai muusta toiminnasta.[16] Englanninkielisessä keskustelussa on joskus käytetty myös sanoja ”apateismi”, ”indifferentismi”, ”ignostismi” tai ”välinpitämätön agnostismi” kuvaamaan välinpitämätöntä asennetta.

Ateismi ja aatteet

George H. Smith on esittänyt ateististen näkemysten luokittelun eksistentialistiseen, metafyysiseen, tietoteoreettiseen, käytännölliseen, psykologiseen, yhteiskunnalliseen, kielitieteelliseen ja objektivistiseen ateismiin.[24]

Eksistentialismi

Eksistentialismi on mannermaisen filosofian ja kirjallisuuden suuntaus, joka korostaa yksilön kokemuksen ainutlaatuisuutta. Sen mukaan jokainen on vapaa valitsemaan olemisen tapansa itse ja on toisaalta siihen myös pakotettu. Eksistentialistit jakautuvat niihin, jotka Søren Kierkegaardin tavoin katsovat perimmäisen olemassaolokysymyksen liittyvän ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen, ja niihin, jotka hyväksyvät Nietzschen julistuksen "Jumalan kuolemasta". Jean-Paul Sartre korosti äärimmäisyyksiin asti ihmisen väistämätöntä vapautta ja vastuuta. Sartren mukaan jumalaa ei voi olla olemassa, koska se rajoittaisi ihmisen täydellistä vapautta. Koska Jumalaa ei ole olemassa, kukaan ihmisen ulkopuolinen ei ole asettamassa arvoja tai päämääriä elämälle. Arvojen luominen ja tavoitteiden asettaminen on ihmisen tehtävä. Albert Camus esitti, että elämän absurdius aikaansaa ihmisten välisen tarpeen solidaarisuuteen, jolla elämän merkityksettömyys ja raskaus voidaan voittaa. Hän katsoi että tämän kaltainen ihmisten välinen rakkaus voi syntyä vain kieltämällä Jumalan olemassaolo.[25]

Kolmas eksistentialismin laji on agnostinen eksistentialismi, jonka mukaan pyrkimys löytää todisteita jumalien olemassaolosta olisi mahdotonta tai turhaa. Myös agnostinen asenne on valinta: suurimpana totuutena pidetään sitä, jonka perusteella ihminen päättää toimia.

Sekulaari humanismi

Pääartikkeli: Sekulaari humanismi

Aatteellista humanismia edustavan Kansainvälisen humanistisen ja eettisen liiton:n määritelmän mukaan ”humanismi on demokraattinen ja eettinen elämänasenne, joka katsoo että ihmisellä on oikeus ja velvollisuus antaa omalle elämälleen merkitys ja muoto. Se puolustaa inhimillisempää yhteiskuntaa etiikalla, joka perustuu inhimillisiin ja muihin luonnollisiin arvoihin käyttäen inhimillisiä kykyjä järjen ja vapaan tutkimuksen ilmapiirissä. Se ei ole teistinen, ja se ei hyväksy yliluonnollista käsitystä todellisuudesta.”[26]

Ateismin historia

Pääartikkeli: Ateismin historia

Intia

Muinaisessa Intiassa vaikutti 600–200-luvuilla eaa. filosofinen koulukunta, joka edusti nautintomoraalia ja aineellista todellisuuskäsitystä ja joka arvosteli hindulaisuuden asketismia ja hengellisyyttä. Eräät koulukunnan jäsenet kielsivät karman lain olemassaolon ja pitivät Veda-kirjojen todellisuuskäsitystä harhaluulona.[27]

Antiikin Kreikka ja Rooma

Antiikin Kreikassa adjektiivia atheos on käytetty tuomitsevassa tai loukkaavassa mielessä, jolla tarkoitettiin kaikkia, joiden katsottiin uskovan vääriin jumaliin tai joiden uskonnolliset näkemykset olivat valtauskonnon vastaisia. Monijumalisuuden kannattajien mukaan yksijumalisuus oli jumalattomuutta, ja esimerkiksi Rooman valtakunnassa kristittyjä vainottiin jumalattomina.[28][29]

Epikuros (341-270 eaa.)

Antiikissa jotkut ajattelijat epäilivät ihmisen kykyä saada tietoa jumalista.[30] Roomalaisen historioitsijan Diogenes Laertioksen mukaan sofisti Protagoras kirjoitti teoksessaan Jumalista seuraavasti: ”Jumalista en voi tietää, että he ovat, enkä, että he eivät ole. Monet seikat estävät tätä tietämästä, sekä asian epäselvyys että ihmisen elämän lyhyys”.

Varhaisimpana tunnettuna ateistina on mainittu ainakin Diagoras (400-luku eaa.).[31] Toinen varhainen ateistina pidetty henkilö oli Kritias (460–406 eaa.). Kritias oli Platonin setä, yksi ylimysvaltaisen Spartan tukemista 30 tyrannista. Säilyneessä näytelmäkatkelmassaan Sisyfos hän kiittää ”sitä kaukonäköistä miestä, joka keksi jumalat, niin että kaikki ne, jotka tekivät tai puhuivat tai edes ajattelivat pahaa, olisivat peloissaan.” Koska kukaan ei olisi rohjennut julistaa ateenalaisen yleisön edessä että usko jumaliin on vain ovela keino kansan pitämiseksi hallinnassa, se oli todennäköisesti tarkoitettu luettavaksi ainoastaan yksityisyydessä – ellei kyseessä sitten ollut jumalattomana tunnetun Sisyfoksen puheenvuoro.

Diogenes Laertios kirjoittaa Theodoros Kyreneläisestä (noin 335–260 eaa.), liikanimeltään Theodoros Jumalaton, muun muassa: ”Theodoros hylkäsi kerta kaikkiaan jumalia koskevat uskomukset. Olen saanut käsiini hänen teoksensa Jumalista, eikä se ole millään muotoa vähäpätöinen kirja.”

Atomiopin kehittäjät Leukippos ja Demokritos laativat todellisuuskäsityksen, joka ei viitannut jumalaan tai yliluonnolliseen. Monissa ateismin historioissa ensimmäisiksi ateistisiksi ajattelijoiksi ja kirjailijoiksi on mainittu näiden lisäksi myös Epikuros ja Lucretius,[32] joiden mielestä jumalat olivat olemassa, mutta sanoivat, että ne eivät vaikuta maailman tapahtumiin tai ihmisten asioihin. Epikuros kielsi kaiken tarpeen pelätä ja palvoa jumalia. Epikurolaisen ajattelun tavoitteena oli ihmisten vapauttaminen uskonnon luomista kuvitelmista, jumalien ja kuolemanjälkeisen rangaistuksen pelosta. Myöhemmin Epikuroksen seuraaja Lucretius kirjoitti, että hänen tarkoituksenaan on ”kirvoittaa ne solmut, joihin uskonto on kietonut ihmisten mielet”. Lucretiuksen runomuotoisessa teoksessa De rerum natura (Maailmankaikkeudesta, noin 50 eaa.) esiintyy Uskonnon hahmo hirviönä, joka hyökkää taivaasta ihmisiä kohtaan ja pyrkii tuhoamaan totuuden. Epikuros voittaa Uskonnon, koska selvittää kaikkeuden toiminnan ja koostumuksen, ja auttaa ymmärtämään, mitä voi olla ja mitä ei voi olla. Tämä ymmärrys atomeista, tyhjyydestä ja kaikkeuden toiminnasta auttaa vapauttamaan ihmiset jumalien ja kuoleman pelosta.

Renessanssi, uuden ajan alku ja valistus

Paroni d'Holbach (1723–1789)

Euroopassa uskontoon kohdistunut arvostelu alkoi lisääntyä 1500- ja 1600-luvuilla. Uuden ajan alussa protestanttisten kirkkojen synty horjutti katolisen kirkon asemaa. Kansallisvaltioiden synty aloitti maallisen ja kirkollisen vallan eroamisen toisistaan.[30]

Ennen valistuksen aikaa ateismia pidettiin yleisesti tuomittavana. Jopa vapaamielinen John Locke katsoi kirjoituksessaan A Letter Concerning Toleration (1689), että ateistit eivät voineet vannoa sitovaa valaa oikeudessa.[33] Ateismin vastaisia kirjoituksia julkaistiin paljon myös Suomessa. Esimerkiksi Turun Akatemiassa julkaistiin 1600-luvulla useita ateismin vastaisia väitöskirjoja. Esimerkiksi englantilaista materialistiajattelijaa Thomas Hobbesia syytettiin ateismista, mutta hän kielsi tämän. Uskontoa epäilevien oli paras kätkeä todellinen kantansa.

Ensimmäiset paroni d'Holbachin kaltaiset avoimen ateistiset ajattelijat ilmaantuivat 1700-luvulla, kun suvaitsevuus erilaisia näkemyksiä kohtaan oli lisääntynyt. Ranskan vallankumouksen jälkeen ateismi nousi laajempaan julkiseen keskusteluun valistusajattelijoiden mukana. Heihin kuuluivat esimerkiksi La Mettrie sekä Encyclopédie'in päätoimittaja Denis Diderot.

Yksi ensimmäisistä saksalaisista ateistisista teoksista oli paroni d'Holbachin Le Système de la Nature (Luonnon järjestelmä, 1770). Englannissa ensimmäiseksi ei-peiteltynä ateistisena teoksena pidetään William Hammonin ja Matthew Turnerin kirjoitusta Answer to Priestley, joka oli vastaus Joseph Priestleyn teokseen Letters to a Philosophical Unbeliever (1780). Kuitenkin vielä vuonna 1812, kun nuori runoilija Percy Bysshe Shelley kirjoitti teoksen The Necessity of Atheism, hänet erotettiin Oxfordin yliopistosta ja kirjan kappaleet poltettiin. Teoksen The Refutation of Deism (1814) julkaisemisen jälkeen Shelley julistettiin kelvottomaksi holhoamaan lapsiaan.[34] Isossa-Britanniassa vasta Charles Bradlaughin toiminnan ansiosta ateistit hyväksyttiin todistajiksi oikeuteen vuonna 1869.

1800-luku

Karl Marx (1818–1883)

Ludwig Feuerbach hyökkäsi teoksessaan Das Wesen des Christentums (1841) voimakkaasti kristinuskon perusteita vastaan. Hänen filosofiansa oli ateistista ja materialistista. Feuerbach katsoi, että Jumala on ihmisen pelkojensa ja toiveidensa käsittelyyn keksimä luomus. Uskonto on ilmaus ihmisen vieraantumisesta, toiveista ja elämän kurjuudesta.[35][16][36] Karl Marx ja Friedrich Engels omaksuivat Ludwig Feuerbachin uskontoajattelun pääkohdat. Lisäksi Marx ja Engels painottivat uskonnon yhteiskunnallista ja taloudellista vaikutusta. Perinteisen marxilaisuuden mukaan uskonnolla on kaksi tehtävää: ensinnäkin se ylläpitää epäoikeudenmukaista yhteiskunnallista järjestelmää ja toisaalta se passiivistaa sorrettua väestönosaa.[37][16]

Luonnontieteilijä Charles Darwin, joka itse oli hylännyt kristinuskon, julkaisi vuonna 1859 evoluutioteoriansa. Kehitysopin avulla jumalan luomistyötä todistava ”suunnitelmallisuus” voitiin selittää satunnaisen muuntelun ja luonnonvalinnan periaatteiden avulla, vetoamatta yliluonnollisiin tekijöihin. Auguste Comten positivismi korosti tieteen tehtävää havaittavien ilmiöiden kuvaajana ilman uskontoa tai metafysiikkaa. Darvinismin menestys yhdistyneenä positivismiin johti 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä uskontokriittisiin naturalismin ohjelmiin, kuten Ernst Haeckelin ja Wilhelm Ostwaldin monismi.[35]

Friedrich Nietzsche julisti kuuluisan lauseensa mukaisesti, että ”Jumala on kuollut” ja että ihmiskunta on tappanut hänet. Nietzschen mukaan kristinuskon opettamaan jumalaan uskominen ei ollut enää mahdollista ja nykyaikainen ihminen oli tappanut jumalan epäuskollaan. Hän arvosteli erityisen voimakkaasti kristinuskoa, jonka katsoi olevan valheellinen, rappeutunut ja ”elämänvastainen” uskonto.[38][39]

Uskonnosta vapaata ajattelua, joka suhtautuu arvostelevasti kirkkoon ja sen yhteiskunnalliseen vaikutukseen ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen, on kutsuttu vapaa-ajatteluksi[40]. Vapaa-ajattelua ovat edustaneet yleensä ateistit[40][41] Nimitys vapaa-ajattelija levisi uudella ajalla John Tolandin ja Anthony Collinsin välityksellä.[41] Vapaa-ajattelijaliike järjestäytyi 1800-luvun loppupuolella Britanniassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa ja muualla Länsi-Euroopassa.[42] Vapaa-ajattelijain maailmanliitto, alkuaan Kansainvälinen vapaa-ajattelijaliitto perustettiin vuonna 1880 Brysselissä.[43][41] Liiton tarkoituksia oli pyrkiä ajatuksenvapauden turvaamiseen ja ihmiskunnan vapauttamiseen uskonnollisista ennakkoluuloista[43]. Jäsenjärjestöjä ovat eri maiden kansalliset liitot[43]. Tärkein toimintamuoto on ollut yhteiset kongressit[42]. Kongressien julkilausumien mukaan vapaa-ajattelijat pyrkivät totuuteen tieteen, hyvyyteen etiikan, kauneuteen taiteen ja oikeudenmukaisuuteen yhteiskunnallisen uudistustyön avulla. Vapaa-ajattelijain mielestä näiden päämäärien toteuttaminen edellyttää kirkon ja valtion erottamista, koulun ja kirkon erottamista sekä täydellisen ajatuksen, omantunnon, uskonnon ja ateismin vapauden toteuttamista.[41] Liikkeen suuri hetki oli kirkon ja valtion ero Ranskassa 1905.[42]

1900-luku

Analyyttisessä filosofiassa ja loogisessa empirismissä hylättiin perinteinen metafysiikka kokemusperäisen lähestymistavan hyväksi. Tunnettu uskontokriitikko oli filosofi Bertrand Russell. Russell piti uskonnollista uskoa perusteettomana sekä epäkriittiseen ajatteluun kannustavana, ja väitti sen olevan läheistä sukua marxismi-leninismin tapaisille dogmaattisille poliittisille aatteille. Looginen empiristi Alfred J. Ayer esitti, että uskonnolliset väitteet ovat merkityksettömiä, koska ne eivät ole kokemusperäisesti todistettavia.[16]

Neuvostoliitto ja muut sosialistiset maat

Neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa "tieteellinen ateismi" oli osa kommunistista ideologiaa ja niissä katsottiin että ateistisen kasvatuksen oli tarkoitus vapauttaa ihmiset uskonnosta ja luoda heille militantti ateistinen vakaumus. Ateistiksi tultiin nimenomaan kasvatuksen kautta; uskonnottomuus ei yksin tehnyt ihmistä ateistia. Neuvostoliitossa ateismin historia nähtiin eri kehityskausina, jossa "marxilainen ateismi merkitsi korkeinta ja laadullisesti uutta ateismin astetta".[27]

Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Vladimir Lenin erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. Perustuslailla säädettiin, että uskonnonvapauden lisäksi maassa vallitsee ateistisen propagandan vapaus. Vuoden 1917 jälkeen marxilainen versio ”tieteellisestä ateismista” sai käytännössä virallisen aseman Neuvostoliitossa, vaikka muodollinen uskonnonvapaus edelleen salli kirkkojen toiminnan.[37] Aluksi bolsevikit suhtautuivat uskontoon harmittomana taikauskona, joka vähitellen tieteen edetessä tulisi häviämään. Vuonna 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan materialismin” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja uskonnonvastainen propagandakampanja. Tätä varten Neuvostoliiton kommunistinen puolue perusti vuonna 1923 Jumalattomien liiton (myöhemmin Taistelevien jumalattomien liitto), joka suoritti ateismin levitystyötä. Järjestön johtoon nousi Jemeljan Jaroslavski. Vuodesta 1926 vuoteen 1932 järjestön jäsenmäärä kasvoi tasaisesti 87 000:sta 5,6 miljoonaan jäseneen.[44]

Vuoden 1937 väestönlaskennan tuloksien perusteella 57 % neuvostoliittolaisista kuitenkin edelleen luokitteli itsensä uskovaisiksi. Tuloksen johdosta Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi. Toisen maailmansodan aikana erityisesti ortodoksinen kirkko otettiin mukaan Saksan vastaiseen sotaponnistukseen, ja uskontojen vaino laimeni. Vuonna 1943 toimintansa lopettaneen Taistelevien jumalattomien liiton työn jatkajaksi perustettiin vuonna 1947 Poliittisen ja tieteellisen tiedon levittämisyhdistys eli Znanije (ven. Знание, suom. Tieto).[44]

Maailman ainoa virallisesti täysin ateistinen valtio oli kommunistinen Albania, jossa vuonna 1967 kiellettiin lainsäädännöllä kaikki uskonnonharjoittaminen. Tämän jälkeen maassa suljettiin yli 2 100 moskeijaa, kirkkoa, luostaria ja muuta uskonnollista rakennusta.[45]

Suomi

Vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan vakaumuksellisiksi ateisteiksi itsensä luokittelee 5 % suomalaisista.[46] Suomessa Naturalistinen evoluutioteoria innoitti Suomessa jo 1880-luvulta lähtien muun muassa Edvard Westermarckia[47].

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssan ohjelmassa todettiin:

»Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.»
([48])

Työväenliike omaksui Suomessa marxilaisen ateismin ohjelman haasteena luterilaiselle valtionkirkolle. Vasta vuonna 1923 voimaan tullut uskonnonvapauslaki antoi ateisteille täydet kansalaisoikeudet.[49] Vaatimus täydellisestä valtion ja kirkon erottamisesta ei kuitenkaan toteutunut, minkä Jussi Pikkusaari on väitöskirjassaan[50] tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle[51].

Uskonnosta vapaata ajattelua, joka suhtautuu arvostelevasti kirkkoon ja sen yhteiskunnalliseen vaikutukseen ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen, on kutsuttu ateismin lisäksi vapaa-ajatteluksi[40]. Tätä ohjelmaa on Suomessa toteuttanut Vapaa-ajattelijain liitto.[52] Suomalaisista 4 % pitää uskontoja epätosina ja haitallisina asioina (vrt. vapaa-ajattelu).[46]

Ateismi nykyisin

Professori Richard Dawkinsin (s. 1941) mukaan uskonto on irrationaalista ja aiheuttaa yhteiskunnalle vahinkoa.[53]

Kommunististen valtioiden uskonnonvastaiset toimet lisäsivät ateismin vastaisuutta erityisesti Yhdysvalloissa, missä ateismi ja kommunismi edelleen usein liitetään toisiinsa.[54] Nykyisin Kiina suhtautuu yhä uskontoihin ei-toivottuina ja valtion viralliseen aatteeseen kuuluu ateismi. Uskontojen harjoitus on kuitenkin Kiinassa pääsääntöisesti sallittua.

Islamilaisessa maailmassa, joka ei ole käynyt läpi samanlaista maallistumista ja valistusaikaa kuin länsimaat, ateismilla tai uskonnon arvostelulla ei ole juuri mitään sijaa. Egyptissä on nykyisin pieni filosofien johtama ryhmä, jonka perustama ”valistusyhdistys” toimii suvaitsevuuden puolesta fundamentalismia vastaan. Se on nimetty 1100-luvun arabifilosofi Ibn Rushdin mukaan ”Averroes”.[37]

Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen on todennut, että Homo sapiens -laji on kehittynyt ympäristössä, joka ei ole suosinut nimenomaan tieteellisen ajattelun kehitystä. Monien ihmisten on edelleen helpompi uskoa esimerkiksi ihmeisiin kuin suhtautua arvostelevasti omiin käsityksiinsä. Siksi ateistien uskontokritiikki ja tieteen puolustus puhuttelee toistaiseksi vain vähemmistöä. Nykyisin ihmisen ympäristö on kuitenkin erilainen. Kun tieteellinen tieto leviää hyvin laajalle ihmisten keskuuteen, siitä tulee eräänlainen normi: tietämättömien alkaa olla vaikeaa saada muiden luottamusta ja menestyä yhteisössä.[55]

Länsimaisen ateismin kiinnostuksen kohteeksi on lisääntyvässä määrin tullut islam. Sen nousu on kiihdyttänyt keskustelua ihmisoikeuksista ja niiden länsimaalaisuudesta. Erityisen suuntaa-antava on nykyateismin anglosaksinen virtaus, jota on kutsuttu myös uusateismiksi. Siihen yhdistetään esimerkiksi Richard Dawkins, Sam Harris ja Christopher Hitchens. Uusateismin keskeinen väite on, että uskonnot ovat uhka maailmanrauhalle. Tämä koskee erityisesti juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin kaltaisia "Abrahamin uskontoja", ja erityisen vaarallisia yhteiskunnallisia toimijoita ovat ne, jotka ottavat Tooran, Raamatun tai Koraanin vakavasti; he hyväksyvät myös pyhinä pitämiensä kirjojen sisältämän suvaitsemattomuuden ja yllytyksen väkivaltaan erityisesti moraalin rikkojia ja uskonnosta luopuvia kohtaan. Erityisen vahvaa teologista tukea väkivaltaiselle marttyyriudelle antaa Koraani.[56]

Ateistien syrjintä

Pääartikkeli: Ateistien syrjintä

Suomalaisessa yhteiskunnassa ateistit voivat kokea olevansa ei-tasavertaisessa asemassa muihin nähden. Ateistit saattavat kokea arvostuksen puutetta, vääryyttä ja suoranaista arkipäivän sortoa ateismin vuoksi. Ateistit voivat kokea olevansa syrjittyjä kouluissa kiusaamisen, koulujen uskonnollisten tilaisuuksien, koulujen uskonnonopetuksen käytäntöjen, oman katsomusopetuksen puuttumisen, uskontojen edustajien suosimisen ja tapakulttuurin mahdollisuuksien suhteen.[57]

Ateistien osuus väestöstä

Pääartikkeli: Ateistien osuus väestöstä
Kartta Ateismin Euroopassa (2005).

Michael Martin (1990) arvioi, että koko maailman väestöstä varsinaisia uskonnottomia ateisteja ja agnostikkoja olisi noin 20 prosenttia, mutta tähän lukuun eivät vielä sisälly ne itämaisten uskontojen kannattajat, jotka eivät usko yhteen tai useampaan persoonalliseen jumalaan.[58]

Ateismi on yleisintä Länsi-Euroopassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Kanadassa, Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Korkein esitetty arvio (O'Brien & Palmer 1993) "ei-uskonnollisina" itseään pitäville ihmisille on 1,2 miljardia, eli noin 20 % maailman väestöstä. Osa tästä ryhmästä on ateisteja, joiden määrän arvioidaan olevan 200–240 miljoonan välillä. Suurin osa näistä ihmisistä on kotoisin entisen Neuvostoliiton ja Kiinan alueelta, missä kommunistinen valtio aktiivisesti pyrki hävittämään uskontoja. Muiden arvioiden mukaan "ei-uskonnollisten" määrä olisi noin 750 miljoonaa (Zucherman 2005 ja David B. Barrett 2000) ja ateistien määrä tästä noin 150 miljoonaa, eli 2,5 % maailman väestöstä.[59] Arvioihin ei ole laskettu mukaan ateistisia uskontoja, kuten joitain buddhalaisuuden suuntia.

Eniten varsinaisia ateisteja on todennäköisesti Kiinassa, mutta sen ja entisen Neuvostoliiton alueen väestöstä on vaikea arvioida, kuinka moni ateisteiksi tilastoiduista on todella ateisteja ja kuinka moni kuuluu tilastoimattomasti jonkin uskonnolliseen yhteisöön tai osallistuu jonkin heikosti järjestäytyneen uskonnon kuten animismin tai šamanismin harjoittamiseen. Läntisessä maailmassa ylivoimaisesti eniten uskonnottomia, ateisteja ja agnostikkoja on Euroopassa ja erityisesti Skandinaviassa. Euroopassa on arvioitu olevan noin 41 miljoonaa ateistia. Vuoden 2008 ARIS tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa uskonnottomien määrä on kasvanut seuraavasti: Vuonna 1990 14,331,000 ihmistä eli 8.2% väestöstä, vuonna 2001 29,481,000 ihmistä eli 14.1% väestöstä ja vuonna 2008 34,169,000 ihmistä eli 15.0% väestöstä. Agnostikkoja vuonna 2008 Yhdysvalloissa oli 1,985,000 ihmistä eli 0.9% väestöstä ja ateisteja 1,621,000 ihmistä eli 0.7% väestöstä.[60]

Katso myös

Lähteet

  • Ilkka Niiniluoto: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.

Viitteet

  1. ↑ ”Ateismi on suomeksi jumalattomuus ja ateisti jumalaton.”Erkki Hartikainen: Esitelmä ateismista Luonnonfilosofian seurassa 30.10.2003. Erkki Hartikainen. Viitattu 16.4.2007.
    • ”ateismi [– –] jumalauskon puuttuminen, käsitys, jonka mukaan Jumalaa t. jumalia ei ole olemassa[.] Yleensä tätä nimitystä käytetään vain ajattelusta, johon sisältyy jonkinlaisen kannan ottaminen kysymykseen jumaluuden olemassaolosta, vastakohtana agnostismille ja täydelliselle välinpitämättömyydelle uskonnollisista asioista. Käsitteeseen liitetään usein myös aktiivinen kirkon- ja uskonnonvastaisuus. Selvintä olisi käyttää sanaa kaikista käsityksistä, joihin sisältyy se, että jumalolentoja ei ole olemassa.” Jukka K. Korpela: Pienehkö sivistyssanakirja: ateismi Jukka K. Korpela. Viitattu 16.4.2007.
    • ”ateismi: Jumalan t. jumalien olemassaolon kieltävä käsitys, jumalankieltäminen.” Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. ↑ ”Kuten jumalausko eli teismi [– –].” Niiniluoto 2003, s. 122.
  3. ↑ Niiniluoto 2003, s. 122.
  4. ↑ Niiniluoto 2003, s. 130.
  5. ↑ Cline, Austin: Strong Atheism vs. Weak Atheism About.com. Viitattu 19.4.2007. (englanniksi)
  6. ↑ ”Humanism”, teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford companion to philosophy, s. 376. Oxford: Oxford University Press, 1995. ISBN 0-19-866132-0. (englanniksi)
  7. ↑ Fales, Evan: Naturalism and Physicalism. Teoksessa Martin, Michael (toim.): Cambridge Companion to Atheism, s. 122–131. Cambridge Companions to Philosophy. New York: Cambridge University Press, 2007. ISBN 0-521-60367-6. (englanniksi)
  8. ↑ Baggini, Julian: Ateismi: Lyhyt johdanto. (Atheism: A very short introduction, 2003.) Suomentaneet Erkki Hartikainen, Suvi Laukkanen ja Paula Vasama. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija, 2005. ISBN 951-98702-1-0.
  9. ↑ Austin Cline: Buddhism and Atheism 2005. About.com. Viitattu 2.7.2007. (englanniksi)
    • Nath Tiwari Kedar: Comparative Religion, s. 50. Delhi: Motilal Banarsidass, 1997. ISBN 81-208-0293-4. (englanniksi)
  10. ↑ Tanzella-Nitti, Giuseppe & Larrey, Philip & Strumìa, Alberto: Atheism Interdisciplinary Encyclopedia of Religion and Science. Viitattu 27.4.2007. (englanniksi)
  11. ↑ Koistinen, Olli & Räikkä, Juha: Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan, s. 110–112. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-37-2034-9.
  12. ↑ Austin Cline,: David Hume about.com. Viitattu 27.4. 2007. (englanniksi)
  13. ↑ Paul Russell: Hume on Religion Tue 4 Oct, 2005. Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27.4. 2007. (englanniksi)
  14. ↑ God is meaningless BBC. Viitattu 23.4. 2007. (englanniksi)
  15. ↑ Lindfors, Pertti: Marxilaisuus ja tiede: Tutkielma tieteellisestä sosialismista. Helsinki: Kirjamaailma, 1967. S. 68.
    • Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8. S. 136.
  16. ↑ a b c d e f g Universal Encyclopedia of Philosophy - Atheism, s. 21. Polish Thomas Aquinas Association.
  17. ↑ Sociological Explanations of Religion BBC. Viitattu 23.4. 2007. (englanniksi)
  18. ↑ Psychological Explanations of Religon BBC. Viitattu 23.4. 2007. (englanniksi)
  19. ↑ Austin Cline: monism about.com. Viitattu 23.4. 2007. (englanniksi)
  20. ↑ "Atheism," Oxford Concise Dictionary of World Religions (2000)
  21. ↑ [http://www.bbc.co.uk/religion/religions/atheism/beliefs/reasons_1.shtml
    • Religions * » Atheism * » Beliefs » Reasons] BBC. Viitattu 23.4. 2007. (englanniksi)
  22. ↑ Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8. S. 128.
  23. ↑ Positive Atheism's Big List of Denis Diderot Quotations Positive Atheism Magazine. Viitattu 21. huhtikuuta 2007. (englanniksi), Lainattu teoksesta Herrick, Jim: Against the Faith: Some Deists, Skeptics and Atheists. Skeptic's Bookshelf. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1985. ISBN 978-0-87975-288-0.
  24. ↑ Massimo Pigliucci: Review of Atheism, Ayn Rand, and other heresies, by George H. Smith, Prometheus Books, 1990 www.rationalists.org. Viitattu 27.4. 2007. (englanniksi) "He enumerates ethical, psychological, sociological, pragmatic, metaphysical, and epistemological forms of atheism. Smith devotes more space to an in-depth discussion of epistemological atheism, which he further subdivides into skeptical, logical-positivist, linguistic, and objectivist. "
  25. ↑ Internet Encyclopedia of Philosophy: Albert Camus (englanniksi)
  26. ↑ ”Humanism is a democratic and ethical life stance, which affirms that human beings have the right and responsibility to give meaning and shape to their own lives. It stands for the building of a more humane society through an ethic based on human and other natural values in the spirit of reason and free inquiry through human capabilities. It is not theistic, and it does not accept supernatural views of reality.” Suomennos: Hartikainen, Erkki: Ateismi ja aatteet. Vapaa ajattelija, 2/2002. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.7.2008.
  27. ↑ a b Marketta Ollikainen: Prometheuksen perilliset 1995. Yliopistolehti. Viitattu 30.4.2007.
  28. ↑ Francis Aveling: The Catholic Encyclopedia, Volume II. New York: Robert Appleton Company, 1907.
  29. ↑ Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 122. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8. S. 122.
  30. ↑ a b Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”. Teoksessa Timo Helenius, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 123. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  31. ↑ Friedrich Solmsen: Plato's Theology, s. 25. Cornell University Press, 1942.
  32. ↑ ”Most histories of atheism choose the Greek and Roman philosophers Epicurus, Democritus, and Lucretius as the first atheist writers.”First Atheist writers This page was last updated 02.10.2002. BBC. Viitattu 19. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
  33. ↑ Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”. Teoksessa Timo Helenius, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 124. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  34. ↑ Niiniluoto 2003, s. 124–125.
  35. ↑ a b Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”. Teoksessa Timo Helenius, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 125. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  36. ↑ Ludwig Feuerbach: Uskonnon olemuksesta. (Alkuteos: Das Wesen der Religion, 1845.) Suomentanut, esipuheella ja selityksillä varustanut Vesa Oittinen. Delfiinikirjat. Helsingissä: Otava, 1980. ISBN 951-1-05657-3.
  37. ↑ a b c Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”. Teoksessa Timo Helenius, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 126. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  38. ↑ Matthew Alun Ray: Subjectivity and Irreligion: Atheism and Agnosticism in Kant, Schopenhauer, and Nietzsche. Ashgate Publishing, Ltd., 2003. ISBN 0-7546-3456-6.
  39. ↑ The discovery of evolution BBC. Viitattu 14.11. 2007. (englanniksi)
  40. ↑ a b c Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  41. ↑ a b c d Hakusana vapaa-ajattelu teoksessa Otavan suuri ensyklopedia 19, Turgenev – veriryhmät. Helsingissä: Otava, 1981. ISBN 951-1-05082-6.
  42. ↑ a b c Mustakallio, Hannu: Kansainvälisen vapaa-ajattelijaliikkeen alkuvaiheet. Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja, 1999, nro 87–88. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura. ISSN 0356-0767.
  43. ↑ a b c Nurmi, Suvielise: Katsomukset kohtaavat, s. 210. Helsinki: Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3896-7.
  44. ↑ a b Richard Overy: The Dictators - Hitler's Germany, Stalin's Russia, s. 269-278. Penguin Books, 2005. ISBN 978-0-14-028149-1.
  45. ↑ Albania, Religions Encyclopedia of the Nations. (englanniksi), Timeline: Albania BBC. Viitattu 19. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
  46. ↑ a b Asennetutkimus: Suomalaiset suhtautuvat uskontoon avarasti 22.11.2007. Kirkon tutkimuskeskus. Viitattu 1.7.2010.
  47. ↑ Niiniluoto 2003, s. 127.
    Salmela, Mikko: Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-15356-0.
  48. ↑ Forssan ohjelma (Hyväksytty puoluekokouksessa 1903, Forssa) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Viitattu 17.12.2008.
  49. ↑ Niiniluoto 2003, s. 128.
  50. ↑ Pikkusaari, Jussi: Vaikea vapaus: Sosialidemokratian häviö kirkolle Suomen kulttuuritaistelussa. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Bibliotheca historica 32. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1998. ISBN 951-710-085-X.
  51. ↑ Niiniluoto 2003, s. 127.
  52. ↑ Saari, Kari: Vapaa-ajattelijan käsikirja, s. 4. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab, 1993. Teoksen verkkoversio.
    Clifford, William Kingdon: The Ethics of Belief ajburger.homestead.com. 1877. Viitattu 17.6.2009. (englanniksi)
  53. ↑ Richard Dawkins: Jumalharha, s. 290-297. Helsinki: Terra Cognita Oy, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1.
  54. ↑ Austin Cline: Atheism & American Anti-Communism about.com. Viitattu 20.4. 2007. (englanniksi)
  55. ↑ Pyysiäinen, Ilkka: Uskonto, totuus ja kulttuuri. Vartija, , nro 5–6/2007, s. 187–191.
  56. ↑ Tapani Hietaniemi: Ateismin uusi aalto. Hiidenkivi, 2008, nro 2, s. 14.
  57. ↑ Tuovinen, Jussi: Uskonnottomana koulumaailmassa ja yhteiskunnassa 31.8.2009. Suomen humanistiliitto. Viitattu 20.10.2009.
    * Virkkunen, Kaisa: Uskonnottomana koulumaailmassa ja yhteiskunnassa. Pro gradu -työ: Oulun yliopisto, kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö, kasvatustiede. Oulu: K. Virkkunen, 2008.
  58. ↑ Martin, Michael: Atheism: A Philosophical Justification. Philadelphia, Pennsylvania: Temple University Press, 1990. ISBN 0-87722-943-0. (englanniksi)
  59. ↑ Major Religions of the World Ranked by Number of Adherents 28 August 2005.. Adherents.com.. Viitattu 19.4. 2007. (englanniksi)
  60. ↑ American Religious Identification Survey (ARIS) 2008 Trinity College

Kirjallisuutta

Suomeksi

Englanniksi

Ateismin historia

Aiheesta muualla

Wikiaineisto
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Ateismi.
Wikibooks
Wikibooks

Artikkeleita

Englanniksi

Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Malline:Link GA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ateismi&oldid=8712474”