Todistuksen taakka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Todistuksen taakka eli todistustaakka (lat. onus probandi) tarkoittaa epistemologiassa perusteluvelvollisuutta: väitteen esittäjä on velvollinen esittämään perustelut väitteensä tueksi.[1]

Todistustaakan jakautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun keskustelun toinen osapuoli esittää väitteen, jonka toinen osapuoli kiistää, väitteen esittäjällä on tyypillisesti todistuksen taakka oikeuttamaan tai todistamaan tai perustelemaan näkemyksensä, etenkin kun se kiistää yleisesti vallitsevan mielipiteen tai katsannon.[2]

Todistustaakan siirtäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argumentum ad ignorantiam on argumentointivirhe, joka voidaan ymmärtää todistuksen taakan virheelliseksi siirtämiseksi. Argumentum ad ignorantiamiin syyllistytään kun proposition oletetaan olevan tosi, koska sitä ei ole todistettu vääräksi, tai kun väitteen oletetaan olevan väärä, koska sitä ei ole osoitettu todeksi.[3][4] Molemmissa tapauksissa katsotaan, että todistuksen taakka kuuluu yksinomaan vastakkaista mieltä olevalla taholle eli se siirretään yksin tämän niskoille. Todistustaakka ei kuitenkaan ole yksin koskaan peruste sen enempää asian pitämiselle epätotena, jos sen puolesta ei ole riittävää evidenssiä, tai totena, jos sitä ei pystytä kumoamaan.

Todistuksen taakan siirtäminen ei myöskään itsessään ole argumentaatiovirhe. Jos vaikkapa äärimmäinen skeptikko siirtää todistustaakan jatkuvasti huonoin perustein toisen niskoille, sen siirtäminen takaisin on perusteltua.

Esimerkkejä argumentaatiosta, jossa sovelletaan todistustaakan käsitettä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ateistit argumentoivat usein Jumalan tai jumalien olemassaoloa vastaan todistustaakkaan vedoten. Argumenttina on, että Jumalaan tai jumaliin uskovien tulisi osoittaa, että jumalat ovat olemassa, ja jos tähän ei pystytä, he argumentoiva, ei uskolla Jumalan tai jumalien olemassaoloon olisi perusteita.[5][6]

Yleisemmin todistustaakkaan vedotaan erilaisissa skeptisissä argumenteissa.[7] Astrologiaa tai homeopatiaa tai muita yleisesti näennäistieteinä pidettyjä oppeja ei voida osoittaa vääräksi, mutta, argumentoivat skeptikot, niiden puolesta ei ole riittävää evidenssiä uskomuksia oikeuttamaan.

Todistustaakkaan voidaan vedota tämän tyyppisissä argumenteissa myös virheellisellä tavalla.[8] Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun kahdesta toisensa poissulkevasta väitteestä toinen ei ole lähtökohtaisesti toista mielekkäämpi tai osoitettavissa toista todennäköisemmäksi (onko olemassa rinnakkaisia universumeja, tms. – rinnakkaisten universumien olemassaoloa ei voida sen enempää todistaa kuin kieltää, mutta onko toinen hypoteesi lähtökohtaisesti toista "todennäköisempi"?), mutta todistustaakkaan vedotaan, jotta toinen väite saataisiin kiistettyä. Frederick L. Will ja myöhemmin Marcello Truzzi ovat kutsuneet esimerkiksi uusia tieteellisiä hypoteeseja vastaan esitettyä tähän tapaan vinoutunutta "skeptistä" argumentaatiota "pseudoskeptiseksi".[9][10][11][12][13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Selin, Risto: Todistustaakka. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4. Teoksen verkkoversio.
  2. Cargile, James (January 1997). "On the Burden of Proof". Philosophy 72 (279): 59–83. Cambridge University Press. doi:10.1017/s0031819100056655. 
  3. Argumentum ad Ignorantiam Philosophy 103: Introduction to Logic. Lander University. Arkistoitu 30 April 2009. Viitattu 29.4.2009.
  4. Malline:Cite encyclopedia
  5. Koistinen & Räikkä 1997, s. 105.
  6. Koistinen & Räikkä 1997, s. 111–112.
  7. Massimo Gigliucci ja Maarten Boudry: Prove it! The Burden of Proof Game in Science vs. Pseudoscience Disputes Philosophia. 2014.
  8. Massimo Gigliucci ja Maarten Boudry: Prove it! The Burden of Proof Game in Science vs. Pseudoscience Disputes Philosophia. Viitattu 2014.
  9. Truzzi, On Pseudo-Skepticisms. "Critics who assert negative claims, but who mistakenly call themselves "skeptics," often act as though they have no burden of proof placed on them at all, though such a stance would be appropriate only for the agnostic or true skeptic"
  10. Truzzi, Marcello (1987). "On Pseudo-Skepticism". Zetetic Scholar (12/13): 3–4. Viitattu 2008-10-10. 
  11. "Marcello Truzzi: Helped form the Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal", The San Diego Union Tribune, February 15, 2003
  12. "Marla vs. Pollock: Who’s the Fraudiest?" LA Weekly, October 10, 2007
  13. "The plain truth about legal truth" Harvard Journal of Law & Public Policy, January 1, 2003

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]