Skeptismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Skeptikko” ohjaa tänne. Skeptikko on myös Skepsis ry:n jäsenlehti.

Skeptismi (m. kreik. skeptesthai, tutkia; käytetään myös termejä skeptisismi, skeptisyys, skepsismi) on oppi jonka mukaan ihminen ei voi saavuttaa varmaa tietoa.[1] Skeptismiin kuuluu selitettyjen ilmiöiden teorioiden paikkansapitävyyden kyseenalaistaminen ja epäily jotakin asiaa kohtaan. Skeptismi on oppi, jonka mukaan varma tieto ei ole ihmiselle saavutettavissa aistien rajallisuuden johdosta.[2]

Alun perin skeptismi oli Pyrrhonin perustama[3] hellenistisen filosofian koulukunta. Antiikin skeptikot pyrkivät osoittamaan erilaiset tiedolliset väitteet epäpäteviksi. Tämän liitettiin elämänkäsitykseen, jossa keskeistä oli mielenrauhan saavuttaminen tietämättömyyden tunnustamisen kautta. Nykyään skeptismillä tarkoitetaan usein yliluonnollisia asioita koskevia väittämiä kohtaan suunnattua epäilyä. Brian Dunningin mukaan lähes jokainen ihminen on skeptinen jonkin näennäistieteen suhteen. Ja varsinainen skeptikko onkin ihminen joka aktiivisesti harjoittaa taitoaan tunnistaa näitä näennäistieteitä.

Skeptikko on henkilö, joka arvioi väitteen pätevyyden vasta tutustuttuaan väitettä koskevaan todistusaineistoon. Skeptikko ei kysy ja kyseenalaista vain huvin vuoksi, vaan siksi, että keskusteltava aihe on liian tärkeä perustuakseen heppoiseen todistusaineistoon. Hän voi myös muuttaa käsityksiään uuden todistusaineiston pohjalta. Skeptikko on dogmaatikon vastakohta.[4] Nykyaikainen skeptikko edustaa lähinnä tieteellistä skeptismiä.

Filosofinen skeptismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Antiikin skeptismi

Skeptisismi vaikutti antiikin filosofiassa sekä niin sanottuna pyrrhonistisena skeptisisminä että niin kutsuttuna akatemialaisena skeptisisminä.[5] Antiikin skeptikoiden mukaan monet arkipäiväiset käsitykset ovat kyseenalaisia. Tunnettuja skeptikkoja antiikin Kreikassa olivat Pyrrhon, Arkesilaos, Karneades, Ainesidemos ja Sekstos Empeirikos. Antiikin skeptikoiden mukaan ihminen saavuttaa mielenrauhan ymmärtämällä, kuinka vähän voidaan tietää.

Antiikin skeptikkojen asenteesta on esimerkki niin sanottu Agrippan trilemma. Se perustuu ajatukselle, että mikä tahansa tietoväite voidaan kyseenalaistaa. Jos näin on, trilemman mukaan voidaan tähän retoriseen hyökkäykseen vastata vain kolmella tavalla:

  1. Kieltäydytään vastaamasta, eli on tehty perustelematon oletus.
  2. Toistetaan jokin perustelu joka on jo esitetty aiemmin, eli tarjotaan kehäpäätelmää.
  3. Yritetään esittää jokin uusi perustelu, eli viime kädessä ajaudutaan äärettömän pitkään perustelujen ketjuun.

Agrippan johtopäätös oli, että mitään käsityksiämme ei voida perustella hyväksyttävällä tavalla, eli todellista tietoa ei ole.

Eräät antiikin skeptikot kirjoittivat, että skeptikkoja kutsutaan myös zeteetikoiksi, koska he jatkavat etsimistä. Zeteetikko siis sanoo, että ”en tiedä, mutta yritän ottaa siitä selvää”.

Myöhemmässä filosofiassa skeptismillä on tarkoitettu sitä, että filosofi valitsee asenteekseen tutkia, ovatko hänellä oleva tieto ja hänen saamansa havainnot todellisia, ja sen selvittämisen, missä määrin asioista voidaan yleensäkään koskaan saada todellista tietoa.

Myöhemmin jyrkkää globaalia skeptisismiä on arvosteltu sisäisestä ristiriitaisuudesta: kun skeptikko sanoo, että mitään ei voida tietää, hän väittää, että ainakin tuo asia voidaan tietää.[6]

Maltillisen globaalin skeptisismin perintö elää nykyisin niin kutsutussa fallibilismissa, jonka mukaan käsityksemme saattavat olla virheellisiä mutta voimme päästä tästä perille. Fallibilismin ensimmäinen kehittäjä oli Charles S. Peirce.[7]

Tieteellinen skeptismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tieteellinen skeptismi

Tieteellisellä skeptismillä tarkoitetaan käytännöllistä väitteiden kyseenalaistamista, ja niiden todistamista tai kumoamista tieteellistä menetelmää käyttämällä.

Skeptismin mukaan yliluonnollisten ilmiöiden tai jumaluuksien olemassaoloa ei tule olettaa, ellei niistä ole saatavilla luotettavaa tietoa. Skeptisyyden tunnuslauseena on pidetty sanontaa ”epätavalliset väitteet vaativat epätavallisia todisteita” (engl. extraordinary claims require extraordinary evidence).

Suomessa toimii Skepsis ry, joka on tieteellisten skeptikkojen vuonna 1987 perustama yhdistys.

Kuuluisia skeptikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0
    ”Niin ikään käytän adjektiivia skepsinen ja substantiivia skepsismi ilman tarppeettomalta tuntuvaa kirjainta 't', vaikka kirjaimen 't' käyttö on tämän kaltaisissa yhteyksissä yleistä eurooppalaisissa kielissä.” Toivo Salonen: Filosofian sanat ja konseptit, s. 5. 3. uudistettu painos. Toimittanut Eleni Mizaras. Lapin yliopiston menetelmätieteellisiä julkaisuja: Esseitä, puheenvuoroja ja raportteja 2. Rovaniemi: Lapin yliopisto, 2003. ISBN 951-634-902-1.
  2. Rasinkangas, Reijo: Antiikin Kreikka ja länsimaisen sivistyksen synty (n. 750 - 100 eaa.) Tieteen ja ajattelun historiaa. 27.6.2011.
  3. Pyrrho of Elis Encyclopædia Britannica.
  4. Selin, Risto: Skeptikko Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja.
  5. Thorsrud, Harald: Ancient Greek Skepticism The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
  6. Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 38. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7. Teoksen verkkoversio.
  7. Niiniluoto, Ilkka: Järki, arvot ja välineet: Kulttuurifilosofisia esseitä. Helsingissä: Otava, 1994. ISBN 951-1-13060-9.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lammenranta, Markus: Tietoteoria. Helsinki: Gaudeamus, 1993. ISBN 951-662-572-X.
  • Niiniluoto, Ilkka: Epäily, usko ja taikausko. Teoksessa Järki, arvot ja välineet: Kulttuurifilosofisia esseitä. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13060-9.
  • Niiniluoto, Ilkka: Skeptikot, zeteetikot ja fallibilistit. Teoksessa Epäilyttäviä esseitä S. Albert Kivisen 60-vuotispäivän kunniaksi. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 2/1993. Helsinki: Helsingin yliopiston filosofian laitos, 1993. ISBN 951-45-6544-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]