Varovaisuusperiaate

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Varovaisuusperiaate kuuluu kansainvälisen ympäristöoikeuden periaatteisiin. Varovaisuusperiaatteesta on käytetty EU-oikeudessa myös nimitystä ennalta varautumisen periaate. Lyhyesti periaate ilmentää ajatuskulkua, jonka mukaan tiettyihin ympäristöä suojeleviin toimenpiteisiin ryhtymistä ei estä täyden tieteellisen varmuuden puuttuminen tuon toimenpiteen seurauksista.

Periaate on ilmeisesti lähtöisin saksalaisesta oikeudesta. Varovaisuusperiaate on saksaksi Vorsorgeprinzip (Wilkinson: Maastricht and Environment, s. 224).

Kansainvälisessä Biologista monimuotoisuutta koskevassa yleissopimuksessa vuodelta 1992 (SopS 78/1994, Rion sopimus) varovaisuusperiaate muotoillaan seuraavasti: ”biologisen monimuotoisuuden merkittävän vähenemisen tai häviön uhatessa varmistettujen tieteellisten todisteiden puuttumista ei tulisi käyttää syynä uhan torjumiseen tai sen vaikutusten vähentämiseen tähtäävien toimien lykkäämiseen.”

Varovaisuusperiaate mainitaan myös muun muassa Ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen (1992, SopS 61/1994) 3 artiklan 3 kohdassa ja vuoden 1992 Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan yleissopimuksen (SopS 2/2000) 3 artiklan 2 kohdassa.

Varovaisuusperiaatteeseen liittyviä kotimaisten tuomioistuimien ratkaisuja ovat esimerkiksi Vaasan HAO 05.12.2003 03/0261/3 ja KHO 08.10.2004/2504.

Suomen ympäristölainsäädännössä on laajasti omaksuttu periaate, jonka mukaan jo kielletyn seurauksen vaara on merkityksellinen. Näin esimerkiksi Vesilaki (264/1964) 1:19 ja Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 3.1 §:n 2 kohta.

Kansalaisjärjestöistä muun muassa Greenpeace on kritisoinut sitä, ettei varovaisuusperiaatetta kuitenkaan aina noudateta käytännössä.

Varovaisuusperiaatteen käyttö toksikologiassa ja kemikaalien valvonnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rion ilmastosopimuksessa varovaisuusperiaate määriteltiin oikeutena toimia, vaikka tieteellinen näyttö jostakin ilmiöstä ei vielä ole sitova, jos seuraukset ilmiöstä ovat vakavia tai palautumattomia. Soveltaminen edellyttää siis melko hyvää vaikka ei vielä sitovaa näyttöä sekä melko vakavia seurauksia. Tämä on aiheuttanut suhtautumisessa kemikaaleihin ja esim. geenimanipuloituihin tuotteisiin ristiriitoja, koska toiset ovat halunneet soveltaa varovaisuusperiaatetta käänteisesti: jos ei ole sitovaa näyttöä turvallisuudesta, pitäisi käyttää varovaisuusperiaatetta. Tieteen kannalta tässä on ongelma: negatiivista on mahdotonta todistaa, on vain todennäköisyyksiä.

Varovaisuusperiaatetta on itse asiassa aina käytetty toksikologiassa, vaikka sitä ei ole kutsuttu sillä nimellä. Selkeimmin tämä näkyy suhtautumisessa syöpävaarallisiin aineisiin. Varmuudella ihmiselle syöpävaarallisia aineita on vain muutamia kymmeniä. Käytännössä kuitenkin eläinkokeissa syöpää aiheuttavat aineet katsotaan syöpävaarallisiksi myös ihmiselle. Tätä on kritisoinut mm. amerikkalainen Bruce Ames, jonka mukaan nykyisten koeperiaatteiden mukaan suurilla annoksilla tehdyissä eläinkokeissa noin puolet kaikista aineista, sekä luonnonaineista että ihmisen tekemistä kemikaaleista, osoittautuu syöpävaarallisiksi.[1] Tämän kirjaimellinen soveltaminen johtaisi käytännön mahdottomuuksiin ja ongelmaksi tulee sattumanvarainen soveltaminen, jossa periaatetta sovelletaan joihinkin aineisiin mutta ei kaikkiin.

Varovaisuusperiaatetta on kritisoitu myös toisesta syystä. Mitä epävarmempia ovat tutkimustulokset, sitä suurempaa turvallisuuusmarginaalia käytetään. Tämä johtaa siihen, että hyvin tutkittuihin ja hyvin tunnettuihin riskeihin suhtaudutaan lievemmin kuin huonosti tunnettuihin. Tällöin riskien priorisointi vääristyy ja suuria resursseja käytetään epävarmoihin riskeihin ja varmat riskit jäävät vähemmälle huomiolle.[2] Näyttäisi siis siltä, että varovaisuusperiaatetta tulee käyttää varovasti ja vain perustellusta syystä.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ames BN, Gold LS. Too many rodent carcinogens: Mitogenesis increases mutagenesis. Science 1990:249:970-971.
  2. Tuomisto J. 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä: arsenikista öljyyn, ss. 273-274. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2005. ISBN 951-656-221-3. Verkossa englanniksi http://en.opasnet.org/w/The_precautionary_principle_%E2%80%93_better_safe_than_sorry%3F

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]