Amazonin sademetsä

Keltaisella rajattu alue on Amazonin sademetsää.

Amazonin sademetsä (toisinaan myös Amazonia) on Etelä-Amerikassa sijaitseva maailman suurin sademetsä. Noin 5,5 miljoonan neliökilometrin laajuinen Amazon peittää yli puolet Brasilian pinta-alasta ja ulottuu myös Bolivian, Perun, Kolumbian, Venezuelan ja Ecuadorin alueille. Sademetsän lämpötila on läpi vuoden 24–29 °C ja vuotuinen sademäärä noin 2 200 mm, eli 4–6 kertaa Suomen vastaavaa suurempi.

Pinnanmuodot

Aivan Brasilian pohjoisrajalla sijaitsevat Guayanan ylänkö ja Guayanan geologinen kilpi. Alueella on myös Brasilian korkein vuorenhuippu Pico da Neblina (3 014 m). Ylänköalueella on pystysuoria pöytävuoria (tepuita) jäänteinä eroosion kuluttamista liitukautisista sedimenttitasangoista.

Ylängön eteläpuolella sijaitsee Amazonin allas, syvä Andeilta Atlantin valtamereen ulottuva itä-länsisuuntainen painauma. Brasilian-Guyanan kilvessä sijaitseva allas kattaa suurimman osan Brasilian pohjoisosasta. Amazonin allas muodostui arviolta 600 miljoonaa vuotta sitten lähes samaan aikaan kuin Brasilian-Guyanan kilpi. Nykyisin allas on noin 3 500 km pitkä ja 1 000–3 000 km leveä. Edellisen jääkauden päättyessä noin 11 000–9 000 vuotta sitten jäätiköiden sulamisvedet täyttivät Amazonin altaan ja alueelle syntyi parisataa kilometriä leveä, noin 2 000 km pitkä järvi.

Altaan reuna-alueilla on pieniä ylänköjä, joiden huiput yltävät muutamien satojen metrien korkeuteen. Muuten alue on lähes kauttaaltaan alavaa, jokien halkomaa tasankoa, jossa tulvien mahdollisuus on suuri. Amazonin alava alue ei ole kuitenkaan täysin tasaista, sillä jatkuvasti uomaansa muuttava joki jättää jälkeensä laaksoja ja kumpuja. Alueella on myös merenpinnan alapuolelle ulottuvia syvänköjä.^lähde? Amazonin altaan maisema koostuu suurista ja pienistä joista, niiden tulvalaaksoista, laaksoja ympäröivistä terasseista sekä jokilaaksoja ympäröivistä pienistä kummuista.

Ilmasto

Amazonin alueen ilmasto on trooppinen. Lämpötilat ja sademäärät pysyvät korkeina ympäri vuoden, eikä varsinaisia vuodenaikoja ole. Sademetsässä sataa lähes päivittäin ”kasvihuoneilmaston” seurauksena. Aamuaurinko höyrystää sataneen veden. Höyrystä muodostuu pilviä, joista tiivistyy jälleen uusi sade.

Alueella on vakaa ilmasto. Päiväntasaaja halkaisee Amazonin altaan, joten auringonvaloa ja lämpöä on tasaisesti ympäri vuoden. Myös allasta ympäröivät ylänköalueet suojaavat sitä lämpötila- ja sademäärävaihteluja aiheuttavilta ilmavirtauksilta. Alueen ilmaston kosteus johtuu erityisesti Amazon-joesta ja Andeista, jotka vaikuttavat ilmamassoihin. Myös lämpimät merivirrat kosteuttavat ja lämmittävät altaan ilmastoa. Sateisinta on altaan länsiosissa, jossa sadetta voi kertyä jopa 3 000 mm vuodessa. Sen sijaan alueen kaakkoisosissa sadetta kertyy noin 1 700 mm vuodessa.

Maa- ja kallioperä

Brasilian-Guyanan kilpi kattaa noin 40 prosenttia Amazonin laakiosta ja muodostuu enimmäkseen hyvin vanhoista prekambrisista kivilajeista, kuten graniitista ja gneissistä. Kilven alkuperäinen kallioperä on kuitenkin suurimmaksi osaksi kasaantuneiden ja iskostuneiden sedimenttikivikerrosten peitossa. Nämä muun muassa kalkki-, hiekka- ja savikivestä muodostuneet sedimentit ovat osin hyvin vanhoja, jopa tertiäärikaudelle (n. 50 milj. vuotta eaa.) ajoittuvia. Poikkeuksia tästä ovat muutamat eroosion pyöristämät kupolimaiset graniittimassiivit ja pöytävuoret eli tepuit.

Kallioperän suurimmaksi osaksi peittävä irtain maaperä on lähinnä löyhää, savensekaista hiekkaa. Hiekka on irronnut eroosion vaikutuksesta allasta ympäröiviltä ylänköalueilta ja kulkeutunut jokien mukana alemmaksi Amazonin altaaseen. Alavammalla maalla jokien hidastuessa maa-aines on painunut pohjaan ja kerrostunut sedimenteiksi. Vähitellen alimmat sedimenttikerrokset iskostuvat kiviksi.

Amazonaksen alueen yleisin maannos on latosoli. Kostean trooppisessa ilmastossa veteen sitoutuu hiilidioksidia ja orgaanisia yhdisteitä. Tämä aiheuttaa kemiallista eroosiota, jota muun muassa kasvien juuret nopeuttavat. Näin syntyy lateriitti, jossa on runsaasti raudan ja alumiinin oksideja. Lateriitti saa tiilenpunaisen värinsä raudasta, ja se voi myös lujittua tiilimäiseksi aineeksi. Latosolimaannos on sateista johtuvan ravinteiden huuhtoutumisen vuoksi erittäin vähäravinteista. Maannoksen päällä on n. 10–20 cm:n paksuinen, ravinteikas kerros, joka syntyy, kun sademetsän pohjalle satava kuollut kasvimassa hajoaa. Amazonian kuumissa ja kosteissa olosuhteissa hajoaminen on hyvin nopeaa: keskimäärin se vie aikaa yhdestä vuorokaudesta pariin viikkoon.^lähde?

Aivan Amazonjoen varrella on ns. tulvamaannosta (entisolimaannosta). Se syntyy, kun joki tulvii ja kerrostaa lietettä tulva-alueelle. Tulvamaannos on hedelmällistä, koska siinä on paljon veteen huuhtoutuneita ravinteita. Pahimmin tulville alttiilla alueilla vesi peittää maan niin suuren osan vuodesta, että hajoamista ei hapettomissa oloissa pääse kunnolla tapahtumaan. Tällöin syntyy paksuja, happamia turvekerroksia.

Kolmas Amazonian maannostyyppi on mangrovemetsien maannos. Se muistuttaa paljon tulvamaannosta, mutta erityispiirteenä sillä on erittäin korkea suolapitoisuus. Tämä johtuu siitä, että mangrovemetsät kasvavat aivan Amazonjoen suistoalueella Atlantin rannikolla, osittain jopa vedessä.

Kasvillisuus

Monien hyötykasvien alkukoti on Amazonin sademetsissä. Tällaisia lajeja ovat muun muassa ananas, kaakao ja kumipuu. Maailman kaikista trooppisista sademetsistä yli kolmannes sijaitsee tällä alueella. Amazonin alue on maailman suurin ja ehkä myös lajistoltaan rikkain yksittäinen sademetsäalue.

Amazonian alueella kasvaa monia kasvilajeja, joiden käyttömahdollisuuksia ei ole vielä kunnolla tutkittu tai joita ei vielä tunneta ollenkaan. Näistä kasvilajeista voitaisiin saada uusia viljelykasveja, lääkkeitä ja makuelämyksiä.

Sademetsä on rakenteeltaan eräänlainen valtava pylväshalli, jonka pylväitä ovat vanhat, jopa kuusikymmenmetriset puut. Tällaisen puun halkaisija juuresta saattaa olla yli viisi metriä, ja usein niillä on mahtavia kiilamaisia lankkujuuria. Sademetsän ”kattokerros” taas muodostuu korkeiden puiden lehvästöistä. Korkeimmat, yli 45-metriset niin kutsutut ”ylispuut” kohoavatkin jopa lehvästökerroksen ylle, joka alkaa noin 30 metrin korkeudelta. Se säätelee koko metsän elämää keräämällä itselleen miltei kaiken valon ja suureksi osaksi myös veden, mistä seuraa, että alemmat kerrokset jäävät varjoon.

Lehvästökerroksen puut kukkivat, tekevät hedelmää ja siementävät jatkuvasti. Puiden lehdet ovat vahapintaisia ja vahvoja, jotta rankkasateet eivät piiskaisi niitä maahan. Kaarnaa puilla ei yleensä ole ja kuorikin on ohut, koska niiden ei tarvitse suojautua kylmyydeltä tai kuivuudelta. Puiden väleissä ja rungoilla kasvaa valtavasti erilaisia päällyskasveja eli epifyyttejä. Yli 90 % maailman köynnöskasveista kasvaa sademetsissä ja suuri osa juuri Amazonian alueella.

Esimerkkejä epifyyteistä ovat muun muassa köynnöstävät palmut ja bambut. Sademetsässä myös nämä lajit yltävät valtaviin mittoihin: erään Amazonaksen köynnöstävän rottinkipalmun pituudeksi on mitattu 165 metriä. Muita Amazonialle tyypillisiä päällyskasveja ovat esimerkiksi ananakselle sukua olevat punakukkaiset bromeliat, puukaktukset, erilaiset kurkkukasvit, mistelit, orkideat, kärsimyskukat, sanikkaiset, sammalet, maksasammalet ja jäkälät. Sammalet ja jäkälät peittävät puiden runkoja ja bromeliat, orkideat ja muut vastaavat kasvavat koloista ja kuorenraoista. Ne ovat siis ainakin osittain loisia.

Luultavasti noin 80 % latvuskerroksen lajiston kokonaismäärästä on epifyyttejä ja muita päällyskasveja. Suurin osa sademetsän kasvimassasta on latvuskerroksessa, ja näin ollen suurin osa fotosynteesistäkin tapahtuu siellä.

Lehvästökerroksen alapuolelta, noin 17 metrin korkeudelta, alkaa niin kutsuttu aluspuustokerros, jonka puut ovat hoikkia ja kapealatvaisia, toisin kuin lehvästökerroksen leveälatvaiset ja sienimäiset puut. Aluspuuston puut ovat usein palmuja. Runkojen pinnalla kasvaa yleensä paljon lehti- ja maksasammalia.

Monien matalakasvuisten palmujen varret ovat täynnä pitkiä, mustia piikkejä. Tämä on puolustuskeino niitä syöviä eläimiä vastaan. Aluspuusto saa niukasti auringonvaloa, mutta puut ovat kehittyneet pärjäämään varjossa. Puiden oksat kietoutuvat toisiinsa, tarjoten oksistossa liikkuville eläimille mahdollisuuden siirtyä puusta puuhun maahan astumatta.

Aluspuustokerroksen alapuolella alkaa pensaskerros noin viiden metrin korkeudella. Pensaskerroksessa kasvaa pieniä palmuja sekä pensaita ja taimia, jotka ovat joko erityisesti sopeutuneita näihin olosuhteisiin tai eivät ole vielä kasvaneet ylempien kerrosten puiksi ja liaaneiksi.

Pensaskerroksen alapuolella alkaa varsinainen aluskasvillisuus. Metsänpohjaa peittää paksu kerros kuolleita lehtiä, eläinten ulosteita ja muuta kuollutta orgaanista ainesta. Lahoamisen kostea, tympeä haju leijuu kaikkialla. Näissä oloissa kasvaa muun muassa leveälehtisiä ruohoja, sanikkaisia, valtava määrä erilaisia sieniä, begonioita ja inkiväärikasveja.

Aina, kun jokin sademetsän jättiläismäisistä puista kaatuu, tulee latvuskerrokseen aukko, josta valoa pääsee myös metsän pohjalle. Tällöin aluskasvillisuuden määrä kasvaa suorastaan räjähdysmäisesti, ja muodostuu valtavia, usein värikkäästi kukkivia kasvustoja. Pian kuitenkin uusi puusto taas peittää aukon.

Puita kaatuu kuitenkin varsin usein. Sademetsän maaperä on enimmäkseen varsin vähäravinteista, joten koska vain sen ohut uloin kerros on ravinteikas, puiden juuret eivät kaivaudu kovin syvälle, vaan ne lähinnä kiemurtelevat maata pitkin. Tukeakseen itseään monet suuret puut kasvattavat itselleen mahtavat lankku- tai pönkkäjuuret. Puut saattavat silti siitäkin huolimatta kaatua maahan päällyskasvien painosta, jota voi kertyä vaikkapa kymmeniä tuhansia kilogrammoja.

Sademetsän rikkaus näkyy myös sen kerroksellisuudessa. Kaikkein monimuotoisimmissa Amazonaksen osissa kerroksia on paljon enemmän kuin edellä mainitut neljä. Lisäksi jokainen kerros on aivan oma maailmansa, joka voitaisiin jakaa useisiin ”alakerroksiin”. Toisaalta esimerkiksi mangrovemetsien ainoa kerros ovat itse mangrovepuut, jotka sisukkaasti työntyvät esiin upottavasta mudasta ja suolavedestä.

Amazonian kasvillisuuden erikoisuuksia ovat muun muassa puutuneita pallomaisia hedelmiä kantava kanuunankuulapuu (Couroupita guianensis) ja nokkoselle sukua oleva, ulkonäöltään bambua muistuttava muurahaispuu (Cecropia). Muurahaiset elävät puun ontossa sisuksessa ja puolustavat sitä kasvinsyöjäeläimiä vastaan. Luultavasti Amazonin sademetsän suurin puu on kapokkipuu (Ceiba pentandra). Talonkorkuisten lankkujuurien tukemana se kohoaa usein 60 metrin korkeuteen haaroittuen usein viideksi tai kuudeksi haaraksi, joiden jokaisen läpimitta voi olla parikin metriä. Kapokkipuun runko on väriltään harmaa ja sen kermanvalkoiset kukat aukeavat öisin. Kukkia pölyttävät niiden makealta tuoksuvan meden paikalle houkuttelemat lepakot. Kukkien lakastuttua puihin kehittyy päärynää muistuttavia hedelmiä, jotka eivät kuitenkaan putoa maahan. Sen sijaan ne aukeavat ja vapauttavat kapokkipuun siemenet kellumaan metsän yli valkoisten kuitupalasten kannattelemina.

Brasilian sademetsien kasvillisuus on todella monimuotoinen. Yhdellä hehtaarilla Amazonin sademetsää voi kasvaa yli 300 puulajia ja vielä suurempi joukko puuvarrettomia kukkakasvilajeja. Sademetsissä on myös paljon erilaisia metsätyyppejä, muun muassa palmumetsiä, saniaismetsiä, vuoristometsiä, tulvametsiä ja kuivametsiä.

Amazoniassa on laskettu esiintyvän 16 000 puulajia, joiden runko on vähintään 10 senttimetriä paksu. Puolet Amazonian kaikista noin 400 miljardista puuyksilöstä kuuluu 227 yleisimpään lajiin. Yleisin puulaji alueella on Euterpe precatoria -palmu, jota on noin 5,2 miljardia yksilöä.

Eläimistö

Joen nisäkkäät, kaimaanit, ja kalalajit

Joki Amazonin sademetsässä

Amazon on myös eläimistön runsaudessa aivan omaa luokkaansa. Siellä elää oma valaslaji, amazoninjokivalas eli inia. Inia saalistaa kaloja ja katkarapuja kaikuluotauksella. Muita joessa eläviä nisäkkäitä ovat muun muassa jättiläissaukko, joka voi saavuttaa jopa 20 kilon painon, sekä vesipussirotta eli pussisaukko, ja rämemajava, eli nutria. Lisäksi Amazonjoessa elää muun muassa kaimaaneja, sähköankeriaita sekä hedelmiä ja siemeniä syövä piraijalaji, mustapaku (Colossoma macropomum). Kuuluisampi on kuitenkin punapiraija, joka saalistaa suurina parvina vedessä liikkuvia eläimiä.

Monet Amazonjoen kalalajeista ovat monneja. Suurimpia monneja ovat lapamonnit, ja panssaripäämonni. Pieniä monnilajeja ovat partamonnit, nokkamonnit, sampimonnit, noitamonnit, nuolimonnit ja tatiat, kuten pitsitatia, sekä monniset kuten kuparimonninen, täplämonninen, jaguaarimonninen, nokimonninen ja pandamonninen. Myös akvaariokaloinakin suositut ja arvokkaat imumonneihin kuuluvat plekolajit ovat kaikki kotoisin Amazoniasta. Lajeista mainittakoon tyylikkään värinen seeprapleko, ja liharavintoa hyödyntävä harmovampyyripleko, sekä puuta jyystävät puuplekot, kuten punasilmäpleko. Monet akvaariokaloina pidettävät pienet tetrakalatkin ovat Amazoniasta. Näistä mainittakoon neontetra, kardinaalitetra, punapäätetra, mustaneontetra, sitruunatetra, ja kirsikkatetra. Myös kaikille akvaarioharrastajille tutut kirjoahvenet, kuten lehtikalat ja kiekkokalat ovat kotoisin Amazoniasta. Erikoisia kalalajeja ovat liejuryömijät, tapparakalat, kynäkalat ja lehväkalat. Maailman suurin makeanveden kalalaji, arapaima (paiche), on kotoisin Amazoniasta, josta ovat kotoisin myös arapaiman pienemmät sukulaiset, aravanat. Amazonin vesistöissä tavataan myös makeanveden rauskulajeja, kuten riikinkukkorauskuja. Suistoalueille harhautuu myös joskus suuria haita, mutta myös itse joessa elää muutamia pieniä makean veden hailajeja.

Sammakkoeläimet

Puuston runsaassa epifyyttikasvustossa elää monia sammakkoeläimiä. Näistä tunnetuimpia ovat nuolimyrkkysammakot, ja lehtisammakot. Metsän kosteassa pohjakarikekerroksessa elää jalattomia matosammakoita, salamantereita, agakonnia ja konnasammakoita. Pienissä lammikoissa taas elää viheltäjäkonnia. Kaikista erikoisin sammakkolaji on kuitenkin kennokonna, joka kasvattaa poikasensa selkänahkansa alla. Kun poikaset ovat tarpeeksi kehittyneitä ne puskevat itsensä emon selkälihan läpi vapauteen ja emo selviää tästä kaikesta vahingoittumattomana.

Matelijat

Matelijoista Amazoniassa elää lukuisia käärme-, kilpikonna-, ja liskolajeja. Kilpikonnista mainittakoon suokilpikonniin lukeutuvat punakorvakilpikonnat, arraukilpikonna ja matamata. Liskoista suurin lienee kasveja syövä iguaani, joka elää puustossa. Puustossa elää myös monia saalistavia käärmelajeja kuten smaragdiboa. Monet näistä puuston käärmeistä ovat väritykseltään vihreitä. Suurin käärmelaji on kuitenkin viheranakonda, joka voi olla aikuisena jopa lähes yhdeksän metriä pitkä.

Linnusto

Tunnetuimpia lintuja ovat arapapukaijat, tukaanit ja kukkia pölyttävät kolibrit. Muita lintuja ovat hoatsinit, meluisan kuuloiset kasikit, ketsaalit, partanunnat, amatsonit, jakamarit sekä kotingat, kuten tuliharjakotinga. Puustossa elää myös lukuisia tikkalajeja ja muita pikkulintuja, kuten muuria. Petolinnuista suurin lienee apinoita saalistava harpyija. Vesilinnustokin on monipuolinen: kosteikoissa elää lukuisia kahlaajia, iibiksiä, haikaroita ja sorsalintuja. Metsän pohjalla liikkuu monia maalintuja, kuten hokkokanoja, 47 tinamilajia, viiriäisiä, viiriäiskyyhkyjä, kehrääjiä ja aurinkokurkia.

Suuret kasvinsyöjänisäkkäät

Amazoniassa elää muihin sademetsäalueisiin verrattuna vähän suuria nisäkäslajeja. Erikoisimpia on kapybara eli vesisika, joka on maailman suurin jyrsijä. Sen pituus voi olla 1,3 metriä ja paino 80 kiloa. Paetessaan kapybara voi juosta kuin hevonen, mutta yleensä se sukeltaa turvaan veteen. Kapybara on erinomainen uimari, sillä on räpyläjalat ja niin vahvat keuhkot, että se voi olla pinnan alla viisikin minuuttia kerrallaan. Veteen sopeutumisesta todistavat myös korkealla päässä sijaitsevat silmät ja sieraimet, minkä ansiosta kapybara voi uida melkein kokonaan veden alla ja silti hengittää ja tarkkailla ympäristöään. Kabyparan ravintona on pääasiassa jokivarsien heinä. Toinen sademetsän suuri nisäkäslaji on tapiiri, joka voi painaa jopa 300 kiloa. Tapiiri on sukua sarvikuonoille ja hevosille, ja lähes nykyisen kaltaisia tapiireja eli jo n. 20 miljoonaa vuotta sitten. Metsän pohjalla liikkuu myös hieman pienempiä riistaeläimiä, kuten aguti-nimisiä jyrsijöitä, ja sian sukuisia pekareita, esimerkiksi valkohuulipekareita.

Apinat

Amazonin sademetsissä elää myös noin 30 apinalajia, vaikka Afrikan sademetsissä tavattavia suuria ihmisapinoita ei Etelä-Amerikassa olekaan. Eteläamerikkalaiset apinat ovat kynsiapinoita ja kierteishäntäapinoita. Kynsiapinoihin kuuluvat muun muassa sakit, marmosetit, silkkiapinat ja tamariinit sekä erittäin harvinainen kultaleijona-apina. Kierteishäntäapinoita ovat notkeat hämähäkkiapinat ja mölyapinat. Mölyapinat ovat häntä mukaan laskettuna n. 150 cm pitkiä, ja siten Etelä-Amerikan apinoista kookkaimpia sekä myös äänekkäimpiä. Pienin Amazonian apinalaji lienee kääpiömarmosetti. Kaljupääuakari sen sijaan on kaljupäinen apinalaji.

Kissapedot

Jaguaari on Brasilian ja koko Etelä-Amerikan suurin kissaeläin, ja taitava kiipeilijä ja uimari. Jaguaarin tyypillisimpiä saaliseläimiä ovat tapiirit, kapybarat, kanalinnut, pekarit, agutit ja apinat. Se on myös taitava kalastaja. Jaguaari ei ole vain sademetsän eläin vaan esiintyy muissakin elinympäristöissä ympäri Brasiliaa. Muita Amazonian kissaeläimiä ovat muun muassa tiikerikissa, jaguarundi ja oselotti.

Muut nisäkkäät

Muita nisäkäslajeja Brasilian sademetsäalueilla ovat muun muassa muurahaiskarhut, vyötiäiset, laiskiaiset, kinkajut ja monet muutkin puolikarhut, puupiikkisiat sekä lepakot. Muurahaiskarhujen ja laiskiaisten ravintona ovat hyönteiset, lepakkojen lähinnä kukkien mesi ja hedelmät – poikkeuksena yöaikaan liikkuva isoverenimijä, joka käyttää ravintonaan nisäkkäiden, jopa ihmisten, verta.

Brasilian sademetsissä elää noin 75 pientä, hiirtä muistuttavaa pussieläinlajia.^lähde? Osa näistä lajeista, kuten nenäkarhu, hankkii ravintonsa metsänpohjalta. Osa, kuten villapussirotta, taas löytää sen latvuskerroksesta.

Hyönteiset

Sademetsän suurimman eläinryhmän muodostavat kuitenkin hyönteiset. Hyönteislajeista monet ovat vielä tunnistamatta. Amazonian hyönteislajistoon kuuluu monenlaisia kaskaita, tulikärpäsiä, mehiläisiä, tuhatjalkaisia, kovakuoriaisia, mäkäräisiä, sirkkoja, ampiaisia, kärpäsiä ja muurahaisia sekä monia perhosia. Brasilian näyttävimpiin perhosiin kuuluvat sähkönsiniset morfoperhoset. Myös vesihyönteisten kirjo on suuri.

Nilviäiset ja muut selkärangattomat

Amazonian nilviäislajistoon kuuluvat kotilot ja lierot sekä monet vesiselkärangattomat, kuten juotikkaat ja simpukat.

Intiaaniheimot

Amazonin sademetsässä elää alkuperäiskansojen viraston Funain tutkimuksen mukaan vähintään 67 muusta modernista maailmasta eristyksissä olevaa intiaaniheimoa. Useimmilla Amazonian sadoista intiaaniheimoista on tai oli oma kieli ja monia kulttuurisia erityispiirteitä, mutta toisaalta heillä on myös paljon yhteisiä piirteitä. Artikkelissa käsitellään intiaaneja yhtenäisenä ryhmänä.

Sademetsäalueen intiaanit elävät yleensä itsenäisissä noin 15–300 hengen kylissä. Kylässä on pyöreä- tai soikeapohjaisia taloja, joiden puukehikko on peitetty palmunlehdillä tai heinällä. Talot ovat usein pystytetty kehäksi keskusaukion ympärille, jonka keskellä on suuri talo, jossa kylän johto kokoontuu. Taloissa on melko vähän kalusteita, mutta lähes aina riippumatto, joka on muuten keksitty Amazoniassa. Useimmat kylät muuttavat uusille viljelyalueille muutaman vuoden välein, mutta jotkut pysyvät paikoillaan jopa vuosikymmeniä.

Lähes kaikki Amazonaksen intiaaniheimot harjoittavat kaskimaataloutta. Sademetsää raivataan hehtaarista puoleen hehtaariin, minkä jälkeen kaadetun kasvuston annetaan kuivua muutaman kuukauden ajan. Sitten alue poltetaan ja otetaan viljelyskäyttöön. Tuhka lannoittaa maata. Palstaa viljellään kahdesta neljään vuoteen, minkä jälkeen palsta hylätään ja tilalle raivataan uusi. Intiaanien yleisimpiä viljelykasveja ovat maissi, bataatti, ananas, jamssi, jauhobanaani, pavut, sokeriruoko, erilaiset melonit ja kurpitsat sekä valtava määrä erilaisia hedelmiä, yleisimpinä näistä persikkapalmu ja papaija. Ravintokasvien lisäksi kaikki heimot viljelevät puuvillaa, lääkekasveja, myrkkykasveja metsästystä varten, kasveja joista tehdään köysiä ja muita tarvekaluja sekä kasveja rituaalimenoihin. Viljelemillään kasveilla intiaanit osaavat hoitaa muun muassa skitsofreniaa ja muita psyykkisiä sairauksia. Koska intiaanien metsään tekemät aukot ovat pieniä, ja koska he eivät yritä estää viljelmiensä jälleenmetsittymistä, heidän kaskitaloudestaan ei aiheudu pysyvää haittaa sademetsälle. Intiaanit jättävät kaskialueen suurimmat puut pystyyn suojaamaan viljelykasveja paahtavalta auringolta sekä kannot maahan sitomaan maaperää. Monimuotoisuudessaan ja rehevyydessään intiaanien kaskipuutarhat jäljittelevät sademetsien omaa kasvillisuutta. Intiaanikylien muuttaessa jää suuri määrä hedelmäpuita yms. apinoiden, lintujen ja lepakoiden hyödynnettäväksi ehkä jopa vuosisadoiksi.

Maanviljelyn lisäksi Brasilian alkuperäiskansat harjoittavat metsästystä, kalastusta ja keräilyä. Kalastus ja metsästys on tärkeää, koska niiden avulla saadaan suurin osa ravinnon valkuaisaineista. Vesillä liikutaan puunrungosta koverretulla kanootilla, ja kalat ammutaan jousella. Jokien ja purojen suvantokohtiin asetetaan usein kaisloista punottuja, koria muistuttavia katiskoja. Metsästettäessä tärkeimmät apuvälineet ovat puhallusputki ja jousi. Amazonian intiaanit käyttävät maailman pisimpiä, jopa 180 cm pitkiä jousia, ja nuolet ovat usein vielä pitempiä. Teroitetusta apinanluusta tehdyllä nuolenkärjellä varustettu nuoli sopii pienriistan, kuten lintujen ja apinoiden pyyntiin, teroitetusta bambusta tehty valtava, keihäsmäinen nuoli taas suurriistan, kuten jaguaarien, kapybarojen ja tapiirien pyyntiin. Puhallusputki kevyine myrkkynuolineen sopii erityisen hyvin apinoiden ja lintujen pyyntiin. Intiaanit keräilevät metsästä erityisesti hedelmiä, hunajaa ja kaikenlaisia syötäviä kasvinosia. Intiaanit löytävät metsästä ja viljelyksiltään käytännöllisesti katsoen kaiken, mitä he elämässään tarvitsevat.

Amazonin intiaanikulttuureille on tyypillistä erittäin vahva yhteisöllisyys, josta juontavat heimojen useimmat seremoniat. Kaikille seremonioilla tyypillisiä piirteitä ovat laulu, tanssi ja juhla-ateriat. Juhliin kuuluvat myös värikkäät ihomaalaukset sekä päähän, käsiin ja kaulaan ripustettavat sulkakoristeet ja korut. Seremoniajuhlia vietetään esimerkiksi hautajaisten, häiden sekä jonkun heimon jäsenen aikuistumisen yhteydessä. Initaatioriitit ovat usein hyvinkin vaarallisia: muun muassa murrosikäisen kuikurupojan tulee aikuistumisjuhlassaan taistella boakäärmeen kanssa paljain käsin. Seremonioissa on tärkeä osuus shamaaneilla, jotka ovat intiaaniheimoissa parantajia ja yhdyshenkilöitä henkimaailman kanssa. Päästäkseen yhteyteen tuonpuoleisen kanssa shamaanit käyttävät heimon viljelemistä tai sademetsästä kerätyistä kasveista valmistettuja ”huumeita”.

Brasilian Amazonaksessa asuvia suurimpia intiaaniheimoja ovat muun muassa yanomamit, kayapót, kuikurut, xingút, yaguat, xavantet, xerentet ja zuruahat. Yanomamit ovat tällä hetkellä suurin heimo. Arviot Brasilian alkuperäisväestön määrästä eurooppalaisten saapuessa alueelle vaihtelevat kahdesta miljoonasta seitsemään miljoonaan.^lähde? Nykyisin kulttuurinsa säilyttäneitä intiaaneja on noin 300 000. Tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, että myös Amazonian intiaanit kuolevat sukupuuttoon – sademetsänsä mukana. Brasilian rannikolta Amazoniaan tunkevat siirtolaiset kaskeavat niin paljon metsää, ettei intiaaneille jää viljelysmaata, intiaanien riistaeläimet kuolevat sukupuuttoon liiallisen metsästyksen seurauksena, aiemmin tuntemattomat sairaudet kuten vesirokko ja tuberkuloosi tekevät tuhojaan, avohakkuut tuhoavat itse metsät jne.

Arkeologiset löydöt

Amazoniasta Brasiliasta läheltä Bolivian rajaa on löytynyt aiemmin tuntematon asutus, jonka arvioidaan olleen asuttu noin vuosina 200–1200. Rauniot paljastuivat, kun paikalta kaadettiin sademetsää ja alueesta saatiin satelliittikuvia.

Sademetsän tuhoutuminen

Sademetsien tuhoutuminen (deforestaatio) on yksi pahimmista planeettaamme nykyisin koettelevista ympäristöongelmista. Koska noin 34 % maailman sademetsistä sijaitsee Brasiliassa, koskettaa edellä mainittu ongelma enemmän Brasiliaa kuin mitään muuta valtiota maailmassa.

Tähän mennessä Amazonin sademetsistä on hävitetty n. 15 % ja rannikkosademetsistä n. 90 %. Rannikkosademetsien kohtaloksi koitui niiden sijainti maan ensimmäiseksi asutetulla alueella, ja portugalilaiset hävittivät niitä jo 1500-luvulla sokeriplantaasien tieltä. Jäljellä olevien rannikkometsien suojeleminen on sikäli ensiarvoisen tärkeää, että tällä verraten pienellä kasvillisuusalueella on arvioitu olevan 15 % maailman kaikista kasvi- ja eläinlajeista. Brasilian hallitus onkin perustanut rannikkotasangolle suojelualueita, ja joillekin alueille sademetsiä on yritetty jopa palauttaa. Amazonin sademetsiä ei ole tuhottu prosentuaalisesti yhtä paljon pelkästään jo siksi, että on kyse valtavasti suuremmasta alueesta, ja koska alueen laajamittainen asuttaminen on huonojen kulkuyhteyksien vuoksi aloitettu kunnolla vasta 1800-luvun lopulla. Kuitenkin aivan ”tarpeeksi” nopeasti myös Amazonin sademetsiä tuhotaan: vuonna 1987 sademetsää tuhottiin 800 000 hehtaaria,^lähde? ja 1990- ja 2000-luvuille tultaessa hävitys on moninkertaistunut.

Perimmäinen syy sademetsien tuhoamiseen on köyhyys. Amazonian alueelle tulvii köyhiä siirtolaisia rannikon suurkaupunkien slummeista ja suurtilallisten hallitsemalta maaseudulta. Siirtolaisuus kiihtyi erityisesti Transamazonian valtatien rakentamisen jälkeen 1970-luvulla. Tämä maailman pisin maantie on 5300 kilometriä pitkä ja ulottuu Recifestä Atlantin rannikolta Cruzeiro do Suliin Perun rajalle. Tulokkaat raivaavat itselleen sademetsään karjatiloja tai maatiloja, joilla he viljelevät yleensä soijaa, maniokkia, papuja, jauhobanaania, papaijaa, ananasta ja joitakin Amazonian endeemisiä hedelmäpuita kuten annattoa, lukumaa ja munuaispuuta. Karjatiloilla kasvatetaan nykyisin yleensä Intiasta tuotuja seebuja. Maaperä on kuitenkin monilla alueilla niin köyhää, että uusi pelto on kaskettava muutaman vuoden välein, ja näin siirtolaiset työntyvät yhä syvemmälle sademetsään. Jälkeensä he jättävät tuhottua metsää, joka yleensä muuttuu cerradoksi, mutta voi pahimmillaan kuivua lähes aavikoksi.

Viime aikoina Amazonian sademetsäluonnon hävityksestä ovat alkaneet yhä kasvavassa määrin huolehtia kansainväliset suuryhtiöt. Metsäyhtiöt hakkaavat alueelta kallisarvoisia puulajeja, joita sitten käytetään muun muassa huonekaluteollisuudessa eri puolilla maailmaa. Monet näistä hakkuista ovat laittomia. Pelkästään vuonna 1997 sahateollisuus hävitti Brasiliassa 1,5 miljoonaa hehtaaria Amazonin sademetsää. Ongelmana eivät kuitenkaan ole vain puuteollisuus avohakkuineen. Alueella on saapunut myös kaivosyhtiöitä, jotka ovat alkaneet hyödyntää alueen runsaita kulta-, rauta-, öljy- ym. varoja. Valtavat avolouhokset tuhoavat tieltään sademetsää ja aiheuttavat raskasmetallipäästöjä, jotka myrkyttävät vesistön ja maaperän. Teollisuus- ja kaivostoiminnan esiinmarssiin Amazonian alueella on liittynyt myös jättimäisten vesivoimaloiden, maanteiden sekä rautateiden rakentaminen, sillä teollisuus ja kaivostoiminta tarvitsevat energiaa ja kulkuyhteyksiä. Nämä kaikki tuhoavat tieltään sademetsää ja pilkkovat sademetsäaluetta pieniksi ”tilkuiksi”. Jollei käännettä tapahdu, Amazonin sademetsät tuhoutuvat muutaman seuraavan vuosikymmenen kuluessa.

Brasilian sademetsien tuhoamisella on monenlaisia vaikutuksia sekä Brasilian että koko maailman ympäristön tilaan. Korvaamattomia kasvi- ja eläinlajeja kuolee koko ajan sukupuuttoon, mahdollisesti jopa ennen kuin niitä ja niiden käyttömahdollisuuksia on voitu edes kartoittaa. Tällä tavoin maailman rikkaimmat ekosysteemit hupenevat yhä kiihtyvällä vauhdilla olemattomiin. Lisäksi tuhoutunut sademetsäalue on asutuksen ja taloudellisen toiminnan kannalta lähes arvotonta. Tällainen alue kärsii jatkuvasta pintaeroosiosta, ja sille on esim. vaikea rakentaa taloja. Pahin vaikutus on kuitenkin se, että kun valtavia määriä itseensä erilaisia hiiliyhdisteitä sitonut metsä hakataan tai poltetaan, hiilen sitoutuminen kasvillisuuteen lakkaa, ja ainakin sademetsiä poltettaessa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee. Hiilidioksidi puolestaan on kasvihuonekaasu, joka estää auringon lämpösäteilyä karkaamasta avaruuteen. Näin ollen sademetsien tuhoaminen kiihdyttää kasvihuoneilmiötä. Amazonin sademetsiä on kaikesta huolimatta jäljellä vielä koko Länsi-Eurooppaa suurempi alue.

Lähteet

• Beazley, Mitchell: Maailma Nyt: Etelä-Amerikka ja Pienet-Antillit. Mohndruck Graphische Betriebe GmbH, Gutersloh 1992.
• Gamlin, Linda & de Rohan, Anuschka: Sademetsän siimeksessä. (Mysteries of the Rain Forest, 1996.) Suomentanut Ilona Sevelius. Helsinki: Valitut palat, 1996. ISBN 951-584-190-9.
• Ihmisen suku 5. Nykyiset alkuperäiskansat. (The Illustrated History of Humankind.) Päätoimittaja: Göran Burenhult. Suomentaneet Jukka Jääskeläinen, ym.. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-18783-6.
• Maailma tänään 5: Etelä-Amerikka. (South America.) Päätoimittaja: Peter Haggett. Suomeksi kääntäneet ja toimittaneet Jarmo Hakanen ja Jere Hakanen. Kööpenhamina: Bonnier, 1997. ISBN 87-427-0798-6.
• Salo, Jukka & Pyhälä, Mikko: Amazonia. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11564-2.
• Silcock, Lisa (toim.): Maailman sademetsät. (The Rainforests. A Celebration, 1989.) Suomentanut Juhani Lindholm. Sipoo: Kolibri, 1990. ISBN 951-576-036-4.

Aiheesta muualla

• SIAMAZONÍA - Sistema de Información de la Diversidad Biológica y Ambiental de la Amazonía Peruana Centro de referencia de la Amazonía Peruana. (espanjaksi)
• IIAP - Instituto de Investigaciones de la Amazonía Peruana (espanjaksi)
• Journey Into Amazonia (englanniksi)
• Tietoa sademetsistä WWF:n sivuilla