Päällyskasvi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Epifyytit peittävät puun rungon Costa Ricassa

Päällyskasvi eli epifyytti on kasvi tai sieni, joka kasvaa toisen kasvin päällä[1] tai muutoin siihen kiinnittyneenä. Sana epifyytti tulee kreikan kielestä: epi- ('päällä') ja phyton ('kasvi').[2]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päällyskasvit eivät usein tarvitse lainkaan maaperää, joten niiden juurten tehtävänä on vain kiinnittyä isäntäkasviinsa ja kerätä kosteutta ilmasta tai sateesta. Jotkut kasvit ovat kehittäneet erityisiä kuppi- tai suomumaisia rakenteita kosteuden säilyttämiseen. Päällyskasvit eivät ole loisia, vaan ne tarvitsevat isäntäkasviltaan ainoastaan tukea. Joskus päällyskasveja kasvaa kuitenkin niin paljon, että ne saattavat vahingoittaa isäntäkasvia.[1] Päällyskasvien etuna on saada maan pinnalla kasvavia kasveja enemmän valoa. Ravinteensa päällyskasvit saavat esimerkiksi satunnaisista kasvinjätteistä, sateesta tai symbioottisilta sieniltä (kämmekkäkasvit).[3]

Tunnetuimpia päällyskasveja ovat monet sammalet ja jäkälät, jotkut trooppiset kämmekkäkasvit sekä ananaskasvit.[1] Trooppisissa metsissä niitä tunnetaan noin 28 000 lajia.[3] Myös monet levät kasvavat päällyskasveina muilla vesikasveilla.

Boreaalisella- ja Hemiboreaalisella vyöhykeellä jollaisia Suomen metsätkin ovat, ei juurikaan näe muita epifyyttejä kuin sammalia, viherleviä ja jäkäliä.[2] Sammalia ja jäkäliä elää puidemme rungoilla ja oksilla kymmeniä lajeja. Täällä putkilokasviepifyyttien puuttuminen johtuu talvesta. Suojattomina puiden oksilla kylmä ja hyvin kuiva ilma imee epifyyttien versoista kaiken kosteuden, ja pitkät pakkaskaudet kuivaavat ne ja kasvit kuolevat koska eivät saa korvaavaa vettä tilalle. Sammalilla ja jäkälillä on putkilokasveihin verrattaessa yksi ominaisuus, joka mahdollistaa niiden kasvun epifyytteinä boreaalissa metsissä, ne kestävät täydellisen kuivumisen.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Päällyskasvi.

Loinen
Symbioosi
Kommensalismi

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.