Vyötiäiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vyötiäiset
Yhdeksänvyövyötiäinen (Dasypus novemcinctus)
Yhdeksänvyövyötiäinen (Dasypus novemcinctus)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Cingulata
Illiger, 1811[1]
Heimo: Vyötiäiset
Dasypodidae
Gray, 1821
Alaheimot [2]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Vyötiäiset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Vyötiäiset Commonsissa

Vyötiäiset (Dasypodidae) on nisäkäsheimo, joka aiemmin luokiteltiin vajaahampaisten (Xenarthra) lahkoon, mutta joka on nyttemmin erotettu omaan Cingulata-lahkoonsa.[1] Vyötiäisten ihoa peittää lähes joka puolelta rustosta ja luusta muodostunut paksu kilpi. Ruumiinrakenteeltaan vyötiäiset muistuttavat paljolti siilejä, joskin ne ovat huomattavasti suurempia ja voivat painaa jopa 60 kiloa.

Vyötiäisiä elää Amerikan mantereella erilaisissa ympäristöissä kaikkiaan 21 lajia. IUCN on arvioinut niistä yhdeksän elinvoimaisiksi, neljä silmälläpidettäviksi, neljä vaarantuneiksi ja neljä puutteellisesti tunnetuiksi (vuoden 2011 tilanne).[3] Yhdysvalloissa elää vain yksi laji, yhdeksänvyövyötiäinen, ja sekin vain maan eteläosissa. Muut lajit elävät Etelä- ja Keski-Amerikassa.[3] Vielä 10 miljoonaa vuotta sitten vyötiäisiä esiintyi lähes joka puolella maailmaa. Suurimpana syynä niiden häviämiseen Amerikan ulkopuolisilta alueilta pidetään ilmaston muuttumista.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisten vyötiäisten keskipituus on häntä mukaan luettuna noin 75 senttimetriä. Vyötiäislajien väliset kokoerot ovat huomattavia, sillä suurin laji (jättiläisvyötiäinen) on kokonaispituudeltaan 150 cm ja painaa jopa 60 kg, kun taas pienin laji (pikkumyyrävyötiäinen) on noin 18 cm pitkä ja painaa enintään 100 grammaa.[4] Kuten laiskiaistenkin kohdalla, suurimmat vyötiäislajit elivät esihistoriallisella ajalla: esimerkiksi Glyptodon painoi lähes kaksi tonnia.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat vyötiäislajit elävät Etelä-Amerikan savanneilla, jossa niiden tyypillistä ravintoa ovat erilaiset heinät, pienet toukat, madot ja muut selkärangattomat sekä sammakot. Vaaran uhatessa vyötiäinen painaa päänsä rintaan ja vetää jalkansa kilven sisään, jolloin saalistajan ulottuville ei jää kuin häntä ja paksu, läpäisemätön rustokilpi. Vyötiäinen päätyy kuitenkin joskus saaliiksi, sillä sen vatsaosa on erittäin pehmeää, ja jotkin kissaeläimet osaavat kääntää vyötiäisen selälleen, jolloin sen vatsa on purtavissa. Vyötiäiset käyttävät vahvoja kynsiään ravinnon ja pesäkolojen kaivamiseen. Ne kaivavat pesänsä kosteaan maaperään purojen, virtojen, kuivuneiden jokien tai sadekaudella täyttyvien uomien läheisyyteen. Vyötiäisellä voi olla yli kymmenenkin tällaista pesäkoloa, jotka saattavat ulottua kahden metrin syvyyteen maan alle. Kolot muodostuvat yhdestä tai kahdesta heinällä pehmustetusta kammiosta.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vyötiäiset ovat yksineläjiä ja merkitsevät oman reviirinsä virtsalla, ulosteella ja perärauhastensa eritteellä. Harhauduttuaan toisen yksilön reviirille ne saattavat ajautua tappeluun, jolloin ne vikisevät, potkivat ja ajavat toisiaan takaa.

Vyötiäisten tärkein puolustuskeino saalistajia vastaan on panssarimainen, kova päällimmäinen ihokerros. Lajit kuitenkin käyttävät sitä eri tavoin. Esimerkiksi brasilianpallovyötiäinen kiertyy palloksi. Lajit erotellaan usein sen mukaan, kuinka monta vyötä niillä on panssarissaan.

Vyötiäiset elävät tavallisesti 12–15-vuotiaiksi, mutta voivat tarhaoloissa saavuttaa jopa 19 vuoden iän.[4]

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lepratutkimukseen käytetään usein vyötiäisiä, sillä vyötiäinen on ihmisen ohella yksi tunnetuista eläimistä, jotka voivat sairastua tähän tautiin. Vyötiäiset ovat erityisen alttiita alhaisen, ja samalla leprabakteerin (Mycobacterium leprae) kannalta suotuisan, ruumiinlämpönsä takia.

Dasypus-suvun pitkäkuonovyötiäiset ovat tieteen kannalta kiinnostavia myös erikoisen lisääntymistapansa takia: poikueeseen syntyy aina identtiset neloset. Koska poikaset ovat aina identtisiä, ne antavat tieteelle otollisen tutkimusalustan. Monialkioisuus on ainoastaan Dasypus-suvun ominaisuus eikä sitä esiinny muilla vyötiäisillä.

Alaheimot, suvut ja lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vyötiäisiä tunnetaan nykyisin 21 lajia, joista yksi, Dasypus yepesi, kuvattiin tieteelle vasta vuonna 1995.[3][5] Näkemykset lajien jaottelusta alaheimoihin ja sukuihin ovat vaihdelleet, nykyisin alaheimoja katsotaan yleensä olevan kolme ja sukuja yhdeksän:[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Cingulata (TSN 727501) Viitattu 15.10.2011. (englanniksi)
  2. a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Dasypodidae Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 15.10.2011. (englanniksi)
  3. a b c IUCN Red List (Hakusanalla ’Cingulata’) IUCN. Viitattu 15.10.2011. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 340–343, 456. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  5. Wilson & Reeder's Mammal Species of the World, 3rd edition: Preface (englanniksi) Luettu 15.10.2011