Liaani

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee puuvartista köynnöskasvia. Liaani on myös Vuokko Hovatan albumi.
Punakoiso (Solanum dulcamara) on boreaalisilla alueilla kasvava liaani.

Liaani on puuvartinen köynnöskasvi. Liaanit eivät muodosta taksonomisesti yhtenäistä ryhmää, vaan luokittelu perustuu yksinomaan niiden kasvutapaan.

Liaani on kasvutapana erityisen otollinen rehevän ja korkean kasvillisuuden seassa. Liaani keskittää kasvuvoimansa versojen pituuskasvuun, jolloin se pystyy hyvin nopeasti kurottamaan lehtensä valoon tiuhan aluskasvillisuuden seasta. Kasvaessaan liaani ottaa tukea puista ja muista suurista kasveista, jolloin hitaasti tapahtuva, versoja tukevoittava puuaineksen muodostuminen ei ole esteenä kasvuvauhdille.

Liaaneja kasvaa lähes kaikkialla maailmassa. Erityisen yleisiä ne ovat sademetsissä, jossa ne muodostavat laajalle ulottuvia kasvustoja puiden runkojen ympärille ja oksistoon. Liaanit mahdollistavat siten myös viidakon eläinten liikkumisen puusta toiseen ilman että niiden tarvitsee laskeutua välillä maahan.

Liaanien määrä on kasvanut trooppisissa metsissä merkittävästi viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Liaanit haittaavat puiden kasvua ja kilpailevat vedestä, ravinteista ja auringonvalosta. Liaanit myös lisäävät puiden kuolleisuutta ja estävät puiden siemeniä itämästä.[1]

Liaaniksi kasvavia kasveja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boreaalisella vyöhykkeellä tavattavia liaaneja ovat muun muassa piippuköynnökset (Aristolochia), palsamiköynnökset (Schisandra), kilpikierrot (Menispermum), kärhöt (Clematis), laikkuköynnökset (Actinidia), kelasköynnökset (Celastrus), siipiköynnökset (Tripterygium), villiviinit (Parthenocissus), viiniköynnökset (Vitis), koisot (Solanum) ja kuusamat (Lonicera). Suomessa kasvaa luonnonvaraisena vain harvoja liaaneja: alkuperäisiä lajeja ovat siperiankärhö (Clematis sibirica) ja punakoiso (Solanum dulcamara).[2] Luontoon karanneita viljeltyjä liaanikasveja ovat esimerkiksi ruotsinköynnöskuusama (Lonicera periclymenum ) ja säleikkövilliviini (Parthenocissus inserta).[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Liaanien kasvuräjähdys uhkaa sademetsiä Helsingin Sanomat. 29.3.2011. Viitattu 29.3.2011.
  2. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  3. Hämet-Ahti, L., Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila., P. & Väre, H. 2005: Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen – Lutukka 21:41–85