Siperiankärhö

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Siperiankärhö
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Kasvit, Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Tribus: Anemoneae
Suku: Kärhöt Clematis
Laji: Alppikärhö alpina
Alalaji: sibirica
Kolmiosainen nimi
Clematis alpina ssp. sibirica
(L.) P.Mill.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Siperiankärhö Wikispeciesissä

Siperiankärhö (Clematis alpina ssp. sibirica, myös Clematis sibirica) on kärhöihin kuuluva köynnös, jota tavataan luonnonvaraisena Euraasian havu- ja lehtimetsävyöhykkeellä pääasiassa Tyyneltämereltä Venäjän länsiosiin. Suomessa lajia tavataan luonnonvaraisena vain muutamasta kasvupaikasta ja se on rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siperiankärhö on puuvartinen köynnös, joka kasvaa tavallisesti 0,3–4 metriä pitkäksi, joskus jopa kahdeksaan metriin saakka. Kasvi suikertelee pitkän monivuotisen vartensa avulla maata pitkin tai kiipeää kärhilehtiensä avulla puiden, lähinnä kuusten, oksistoissa. Sen lehdet ovat vastakkain. Lehden lapa on kaksi kertaa kolmilehdykkäinen, lehdykät ovat 3–7 cm pitkiä, puikeita ja sahalaitaisia. Kellanvalkoiset, ulkopinnaltaan kiiltävän myötäkarvaiset, nuokkuvat kukat ovat yksittäin lehtihangoissa. Joskus harvoin kukat voivat olla myös violetinsinisiä. Kukan perä on 8–15 cm pitkä. Kukan kehä on teriömäinen ja se koostuu neljästä 2,5–4 cm pitkästä kehälehdestä. Siperiankärhö kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa. Kasvin siemenet kypsyvät pienissä mutta pitkäotaisissa ja huomiota herättävän höyhenmäisesti karvaisissa pähkylöissä, jotka leviävät helposti tuulten mukana. Siperiankärhö on myrkyllinen kasvi.[2][3]

Siperiankärhö on ainoa Suomen alkuperäislajistoon kuuluva puuvartinen köynnös punakoison (Solanum dulcamara) lisäksi.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siperiankärhön yhtenäinen levinneisyysalue ulottuu Euraasian havu- ja lehtimetsävyöhykkeellä Tyynenmeren rannikolta Siperian läpi länteen aina Äänisjärven lähistölle. Lännempänä sitä tavataan vain muutamin paikoin Suomesta sekä Etelä-Norjasta Gudbrandsdalenin alueelta.[3] Suomesta siperiankärhö tunnetaan vain muutamasta hyvin erillisestä paikasta. Kristiinankaupungin Lapväärtistä esiintymä löydettiin vuonna 1947, 30 vuotta myöhemmin 1977 laji löytyi Tervolasta. Nurmeksen esiintymä tuli viralliseen tietoon 1981, mutta maanomistajat tietävät lajin kasvaneen samalla paikalla niin kauan kuin muistavat.[3] Laji on myöhemmin löydetty myös pohjoiselta Uudeltamaalta 2000-luvulla.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siperiankärhö suosii mannermaista ilmastoa. Laji vaatii ravinteisen ja mieluiten kalkkipitoisen maaperän. Suomessa se kasvaa rehevissä, tuoreissa kangasmetsissä ja lehdoissa. Kasvupaikat ovat usein kuusivaltaisia sekametsiä. Siperiankärhö rauhoitettiin Suomessa vuonna 1952. Kaikki vanhat esiintymät ovat nykyisin suojelualueiden sisällä.[2][3]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siperiankärhöä viljellään toisinaan myös koristekasvina, mutta yleisemmin Suomessa viljellään lajin toista alalajia alppikärhöä (Clematis alpina ssp. alpina).[5] Se kukkii edellisen vuoden versoin, joten sitä ei leikata syksyllä tai keväällä.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hakalisto, Sirkka: Siperiankärhö. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 124.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen puu- ja pensaskasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Palmén, Annikki & Alanko, Pertti & Tigerstedt, Peter M. A.. Dendrologian seura – Denrologiska Sällskapet r.y., Helsinki 1992.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 6.11.2011.
  2. a b Retkeilykasvio 1998, s. 75.
  3. a b c d Hakalisto 1997, s. 124.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Siperiankärhön levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 6.11.2011.
  5. Suomen puu- ja pensaskasvio 1992, s. 97.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]