Tämä on suositeltu artikkeli.

Vanhoillislestadiolaisuus

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 26. lokakuuta 2010 kello 20.35 käyttäjän 84.248.16.42 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Osa artikkelisarjaa
Luterilaiset herätysliikkeet
Suomessa
Osa artikkelisarjaa
Lestadiolaisuus
Lard Levi Laestadius
Seuroissa puhuja saarnaa seuraväelle. Kuvassa maallikkosaarnaaja Perhon suviseuroissa.

Vanhoillislestadiolaisuus on luterilainen lestadiolaisen herätysliikkeen suurin suunta. Sillä on kannattajia pääasiassa Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Venäjällä, Virossa ja Yhdysvalloissa. 2000-luvun vaihteessa on seurakuntia syntynyt myös Ecuadoriin, Keniaan ja Togoon. Vaikka lestadiolaisuus syntyikin Ruotsissa, liikkeen pääkannatusmaa on Suomi: eri arvioiden mukaan Suomessa on noin 80 000–150 000 vanhoillislestadiolaista[1]. Suomen lestadiolaisista noin kahdeksan kymmenestä on vanhoillislestadiolaisia.[2]

Itsestään vanhoillislestadiolaiset käyttävät heille annetun nimen lisäksi nimityksiä uskovaiset, Jumalan lapset, siioni, Jumalan valtakunta, elävä kristillisyys, kristillisyytemme. Joskus vanhoillislestadiolaisia kutsutaan myös SRK-lestadiolaisiksi. Näin myös erotetaan SRK ja Suomen vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys toisistaan. Suomessa vanhoillislestadiolaisuutta on kutsuttu myös itälestadiolaisuudeksi ja Pohjois-Amerikassa taas konservatiivilestadiolaisiksi (conservative laestadianism) ja heidemanilaisiksi.[3]

Vanhoillislestadiolaisten toiminnan keskeinen tapahtuma on seurat. He kokoontuvat kirkkoihin, koteihin tai rauhanyhdistysten toimitaloihin seuroihin kuuntelemaan saarnoja ja laulamaan virsiä ja hengellisiä lauluja laulukirjastaan Siionin laulut.[4] Suomen paikallisten rauhanyhdistysten kattojärjestö on Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SRK). SRK:n sisarjärjestö Ruotsissa on Sveriges Fridsföreningarnas Centralorganisation, Yhdysvalloissa Laestadian Lutheran Church -kirkko ja Virossa Eesti Luterlik Rahuühendus. Viikoittaisten seurojen lisäksi SRK järjestää Suomessa vuosittain suviseurat. SRK ja sen sisarjärjestöt tekevät lähetystyötä useassa maassa ja julkaisevat kirjoja ja äänitteitä. Yhdistyksellä on kolme kansanopistoa ja kuusi leirikeskusta, joilla järjestetään erilaisia leirejä kuten rippileirejä. Vanhoillislestadiolaiset tekevät lähetystyötä 16 maassa.[5][6]

Vanhoillislestadiolaisuus on yksi kolmesta 1900-luvun vaihteen lestadiolaisuuden hajaannuksessa toisistaan eriytyneistä suunnista. Liikkeestä on ollut useita hajaannuksia tämänkin jälkeen. Liike on voimakkaan yhteisöllinen ja sillä on joitakin opillisia erityiskorostuksia luterilaisuudesta. Tunnetuimpia vanhoillislestadiolaisuuden piirteitä ovat eksklusiivinen seurakuntaoppi, jonka mukaan muut kuin vanhoillislestadiolaiset joutuvat helvettiin, syntien julistaminen anteeksi sanoin "Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä" sekä torjuva suhtautuminen muun muassa televisio-ohjelmiin ja televisiovastaanottimen hankkimiseen, elokuvaan ja teatteriin, julkisiin musiikkitilaisuuksiin kuten konsertteihin, populaarimusiikkiiin, meikkaamiseen, kilpaurheiluun, raskauden ehkäisyyn, homoseksuaaliseen käyttäytymiseen, alkoholin käyttöön ja esiaviollisiin suhteisiin.

Historia

Pääartikkeli: Lestadiolaisuus

1840-1860-luvut

Pohjois-Ruotsin saamelaisalueella toiminut pappi Lars Levi Laestadius tutustuu lukijaisuudeksi nimitettyyn liikeeseen ja aloittaa voimakkaan käännytystyön alkoholisoituneiden saamelaisten keskuudessa. Melkein koko pohjoiskalotin alue raitistuu ja liikettä aletaan kutsua lestadiolaisuudeksi. Liike leviää autonomisen Suomen rajan yli saamelaisten kulkureittejä pitkin.

1900-1930-luvut

Vanhoillislestadiolaisuuden alkuperä on Ruotsin Lapissa Lars Levi Laestadiuksen toiminnan seurauksena syntyneessä kristillisessä herätyksessä, jota alettiin pian nimittää laestadiolaisuudeksi. Vaikka lestadiolaisuus syntyi Ruotsissa, se on saanut eniten kannattajia Suomessa. Leimallista liikkeelle ovat olleet useat hajaannukset eli eriseurat. Liike jakautui kolmeen osaan 1900-luvun vaihteessa: esikoisiin, uusherännäisiin ja vanhoillislestadiolaisiin. Vanhoillisten nimitys juontuu siitä, että liikkeessä pyrittiin pitäytymään vanhoissa, perinteisissä opetuksissa. Suuren hajaannuksen jälkeen vanhoillisuuden sisällä on ollut muitakin hajaannuksia. Hajaannukset ovat tapahtuneet sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa.

Suuren hajaannuksen jälkeen vanhoillislestadiolaisuudesta erkani Norjassa Lyngenin suunta vuonna 1910. Seuraavakin hajaannus tapahtui ulkomailla, Pohjois-Amerikassa. Vuonna 1921 evankelinen pollarilaisuus erkani vanhoillisuudesta omaksi ryhmäkseen. Torniojoen varressa 1920-luvulla vanhoillislestadiolaisuuden opista poikenneen Korpelan toiminta aiheutti sekä perinteisestä lestadiolaisuudesta että Korpelan opetuksista voimakkaasti irtaantuneen korpelalaisuuden. Pohjois-Amerikassa syntynyt "suurseuralaisuus" erkani omaksi kirkokseen vuonna 1927. Tuolloin vanhoillislestadiolaisuutta nimitettiin Pohjois-Amerikassa First Apostolic Lutheran Churchiksi.

1930-1960-luvut

1930-luvulla syntynyt rauhansanalaisuus erkani vanhoillisuudesta ja alkoi yhteistyöhön Pohjois-Amerikassa syntyneen ALC:n kanssa. Tämän jälkeen Ruotsissa vanhoillisuudesta erkani kaksi suuntaa: leskisläisyys, sekä Sveriges Kristna Fridsförbund. Ne syntyivät 1950-luvulla. 1960-luvun hajaannuksessa pappiseriseura (elämänsanalaisuus) vei mukanaan noin kaksi kolmasosaa vanhoillisuuden papeista. Hajaannus herätti liikettä kohtaan mielenkiintoa tiedotusvälineissä. 1970-luvulla syntyi Pohjois-Amerikassa, Suomessa ja Ruotsissa sillanpääläisyys. Liike tunnetaan Pohjois-Amerikassa nimellä First Apostolic Lutheran Church (töröläläisyys), sekä Ruotsissa nimellä morjärveläisyys. Lisäksi vastakkainasettelua aiheuttivat noihin aikoihin vanhoillisuuden yleisestä näkemyksestä poikenneet tiukat suhtautumiset: 1960-luvun kososlaisuus ja 1970-luvun kuiva henkilähde?.

1970-luku

1970-luvulla vanhoillislestadiolaisuudessa purkautuivat pitkään häirinneet ilmiöt julkiseen keskusteluun.[7] Näillä monimuotoisilla ilmiöillä ja tapahtumilla on juurensa vanhoissa hajaannuksissa.[7] Taustalla vaikuttivat erityisesti 1900-, 1934- ja 1960-lukujen hajaannukset.[7] 1970-luvulla vanhoillislestadiolaisuuden sisällä vaikutti myös kososlaisuus. Siinä esiintyi kireää ja lainomaista opetusta, mutta myös synnin luvallisuutta. 21.8.1977 perustettuun Suomen vanhoillislestadiolaiseen rauhanyhdistykseen liittyi muutama sata henkilöä ja muutama puhuja.[7] 1970-luvun lopulla vanhoillislestadiolaisuuden sisäinen tilanne rauhoittui.[7] Vaikeuksista huolimatta seuratoiminta vilkastui 1970-luvulla ja esimerkiksi suviseurojen kävijämäärä kasvoi voimakkaasti.[8]

Tämän jälkeen hajaannukset ovat vaimenneet, ja vain pari pientä paikallista kriisiä voidaan erottaa. Vanhoillislestadiolaisten näkemyksen mukaan muut ryhmittymät ovat eronneet heistä perustaen oman seurakuntansa, minkä vuoksi kutsuvat muita suuntia eriseuroiksi.

Opilliset kysymykset

Vanhoillislestadiolaiset pitävät Raamattua uskon ja elämän korkeimpana ohjeena uskonpuhdistuksen keskeisimmän periaatteen "yksin Raamattu, sola scriptura" mukaisesti.[9]

Vanhoillislestadiolaisuus on luterilaisen kirkon herätysliike ja siksi sen oppi perustuu uskonpuhdistuksen toisen pääperiaatteen mukaisesti Raamattuun ("Sola scriptura"). Vanhoillislestadiolaisuudessa käytetään pääasiassa vuoden 1776 raamatunkäännöstä. Vanhoillislestadiolaisuus eroaa kirkossa vaikuttavasta ortodoksiluterilaisuudesta joidenkin opinkappaleiden kohdalla. Näistä opinkappaleista käytiin 1960-luvulla keskustelua ja rajanvetoa niin sanotun pappiseriseuran irtauduttua vanhoillislestadiolaisuudesta. Myös Lyngenin suunnan ja uusheräyksen syntyaikoina on lestadiolaisuudessa käyty opillisia keskusteluja kirkon ja lestadiolaisuuden opin eroavaisuuksista.lähde?

SRK julkaisee opillisia asioita käsitteleviä kirjoja. Esimerkiksi Juhani Uljaan kirjoittama Peltoon kätketty aarre kertoo uskonasioista helppotajuisesti. Se on käännetty myös ranskaksi ja venäjäksi. Opillisia asioita on käsitelty myös muissa julkaisuissa.lähde?

Sakramentit

Vanhoillislestadiolaisten mukaan sakramentit on otettava vastaan uskolla ja ne on tarkoitettu herättämään ja vahvistamaan uskonelämää.[10]

Kaste

Vanhoillislestadiolaisuudessa on muiden luterilaisten suuntien tapaan käytössä lapsikaste. Keskeinen ero muihin suuntiin on opetus, jonka mukaan lapsen syntyessä hänellä on lapsen usko, mutta myöhemmin hänen alkaessaan tehdä syntiä perisynnin vaikutuksesta tämä usko menetetään ja tilalle tulee epäusko, mikäli hän ei kasva Jumalan seurakunnan hoidossa. Jotta lapsella säilyisi "usko ja hyvä omatunto" hänet kastetaan. Kastetta pidetään hyvän omantunnon liittona Jumalan kanssa. Kastamattomana kuolleiden pienten lasten opetetaan pelastuvan uskosta vanhurskaina. Vanhoillislestadiolaisten mukaan uskon tulee aina olla ennen kastetta, eikä kaste ilman omakohtaista uskoa pelasta. Kasteen liitosta pois langennut voi palata siihen takaisin parannuksen kautta.lähde?

SRK:n julkaisema opillinen kirja Peltoon kätketty aarre kuvaa kasteen merkitystä:

»Kasteessa Jumala liittää lapsen oman seurakuntansa yhteyteen hoidettavaksi. Siitä alkaa kilvoitus Jumalan lapsena. Kun lapsi varttuu, alkaa taistelu syntiä vastaan. Kaste velvoittaa meitä siihen. Paavali kirjoittaa roomalaisille: "Me kaikki, jotka olemme Jeesuksessa Kristuksessa kastetut, olemme hänen kuolemaansa kastetut. Niin me olemme siis hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus on kuolleista Isän kautta herätetty, niin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman." (Room. 6:3-4)»
(Juhani Uljas: Peltoon kätketty aarre, s.64)

Vanhoillislestadiolaiset uskovat, että kaikki maailman lapset ovat uskovaisia ja kuollessaan pääsevät taivaaseen, vaikkei heitä olisi kastettu kristillisesti. Myös kehitysvammaiset ihmiset katsotaan autuaiksi.lähde?

Ehtoollinen

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan ehtoollisen olevan Jeesuksen asettama muistoateria. Se on tarkoitettu uskovaisille uskon vahvistukseksi.[11]

Peltoon kätketty aarre ehtoollisen merkityksestä:

»Uskovaisina saamme ehtoollisella syödä Kristuksen ruumista ja juoda hänen vertaan ja nauttia näin hänen sovitustyönsä hedelmää. Vaikka emme täysin ymmärräkään ehtoollisen salaisuutta, käymme kuitenkin Herran aterialla, koska hän on itse meitä siihen kehottanut. Ehtoollispöydässä tunnemme Kristuksen läsnäolon ja hänen armonsa voiman. Ehtoollinen vahvistaa meidän uskoamme ja kiinnittää katseemme siihen maahan, jonka Herra Jeesus on omilleen luvannut ja valmistanut.»
(Juhani Uljas: Peltoon kätketty aarre, s. 64–69)

Pyhän Hengen virka ja avainten valta

Avainten vallalla tarkoitetaan valtaa antaa syntejä anteeksi (päästää syntejä) ja myös valtaa olla antamatta anteeksi (sitoa syntejä). Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että tämä valta on kaikilla oikein uskovilla, jotka ovat ensin saaneet avainten vallan kautta omat syntinsä anteeksi.lähde?

Syntejä julistetaan anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä". Sitä pidetään evankeliumin ydinsanomana, jonka uskominen vapauttaa synnin ja kuoleman vallasta.[12] Jo Laestadius julisti saarnoissaan syntejä anteeksi esimerkiksi Pajalan kirkossa vuonna 1849: "Uskokaat ennen kaikkia, kaikki Weljet ja sisaret; syntinne on kaikki anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja Weressä".[13] Yleisin perustelu opetukselle on Raamatun kohta, jossa Jeesus antaa opetuslapsilleen vallan julistaa syntejä anteeksi.[14][15] Erkki Reinikaisen mukaan näin toteutetaan Jeesuksen käskyä saarnata hänen nimessään parannusta ja syntein anteeksiantamusta.[12]

Kun synninhätään joutunut "epäuskoinen" ottaa "äänellisen evankeliumin" vastaan, hän saa liikkeen opetuksen mukaan Pyhän Hengen ja tulee Jumalan lapseksi. Tätä kutsutaan parannukseksi.lähde?

Anteeksiannon kieltäminen eli "sitominen" on harvoin käytetty tapa saada uskossa erehtynyt ymmärtämään tilansa. 1960- ja 1970-luvun hajaannuksissa käytetty sitominen herätti paljon keskustelua myös julkisuudessa. Vanhoillislestadiolaisuudessa toteutetaan niin sanottua Kristuksen kirkkolakia (Matt 18:15–20), josta liikkeessä opetetaan seuraavaa: jos kristitty huomaa lähimmäisensä tekevän väärin, hän menee ensin keskustelemaan kahden kesken, ja jos toinen ei ymmärrä tehneensä syntiä tai tahdo tehdä siitä parannusta, sitten mennään puhumaan muutama muu henkilö mukana. Jos lähimmäinen ei usko, asia viedään seurakunnan käsiteltäväksi ja jos hän ei vieläkään usko, häntä pidetään epäuskoisena eli uskosta luopuneena. Tämä on tarkoitettu lähinnä uskovien keskinäiseen kanssakäymiseen.lähde?

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että "Pyhä Henki toimittaa virkaansa puhuvana ja vanhurskauttavana ainoastaan Jumalan seurakunnassa Pyhän Hengen saaneiden ihmisten julistaman evankeliumin sovintosaarnan kautta".[16] Saarnaviran katsotaan olevan niin miehillä, naisilla kuin lapsillakin.

Lain kolmas käyttö

Vanhoillislestadiolaisuudessa on aina erotettu hengellinen laki ja evankeliumi selkeästi toisistaan. Laki on jumalattomille tarkoitettu "kurittaja Kristuksen tykö" ja evankeliumi "Jumalan voima jokaiselle sen uskovalle autuudeksi".[17] Oppia lain kolmannesta käytöstä ei vanhoillislestadiolaisuudessa ole koskaan hyväksytty.[18] Tämä oppi tuli luterilaisuuteen Eisenachin synodissa vuonna 1556, kun luterilaiset jakautuivat asian suhteen kahtia aitoluterilaisiin ja filippisteihin. Myöhemmin opetus kirjattiin myös Tunnustuskirjojen yksimielisyyden ohjeeseen. SRK:n kirjassa Usko ja Jumalan sana on käsitelty tunnustuskirjoissa oleva oppi lain kolmannesta käytöstä kohta kohdalta. Kirjassa todetaan, että esitetyt Uuden testamentin kohdat eivät todellisuudessa tuekaan oppia lain kolmannesta käytöstä.lähde?

Tunnustuskirjat

Vanhoillislestadiolaisten mukaan luterilaisuuden Tunnustuskirjat ovat sitovia, mikäli ne ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa. Tunnustuskirjoja on tutkittava Raamatun valossa.[19] Heidän mukaansa: "Evankelisluterilaisen tunnustuksen henkeä - sanottakoon se vielä kerran - parhaiten vaalitaan siten, että kysytään, mitä Raamattu, opetuksen ja uskon korkein auktoriteetti, kustakin opin kohdasta sanoo".[20] Myös Tunnustuskirjojen sovinnonkaavan esipuhe kehottaa siihen: "Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikkia oppeja ja opettajia on arvosteltava ja tuomittava".[21] Vanhoillislestadiolaisuuden suhde tunnustuskirjoihin on selvitetty perusteellisemmin kolmiosaisessa artikkelisarjassa "Vanhoillislestadiolaisuus ja tunnustuskirjat", joka on julkaistu vuoden 1961 Päivämies-lehdissä (numerot: 5,6 ja 8).

Vanhoillislestadiolaisuus ja evankelis-luterilainen kirkko

Vanhoillislestadiolaisuuden ja kirkon opit eroavat pääasiassa opetuksissa Raamatusta, lapsen uskosta, uskon syntymisestä, sakramenteista, sanan virasta ja seurakunnasta.[22] Keskeinen ongelma on liikkeen opetus, jonka mukaan Jumalan valtakunta ei ole kirkko vaan "jo maan päällä Pyhän Hengen yhteen kokoama seurakunta, joka on yksimielinen uskossa, opissa ja rakkaudessa. Siinä ei ole puolueita eikä hajaannusta". Toisin sanoen vanhoillislestadiolaiset uskovat, että on vain yksi usko, jolla pelastuu.lähde?

Yhden oikean uskon perusteena on käsitys siitä, että Jumalan valtakunta on kulkenut läpi aikojen ja kansojen tarjoten kullekin kansalle vuorollaan etsikonajan. Palestiinan maaperältä elävä usko siirtyi hellenististen ja latinalaisten maiden kautta Saksaan, missä sai erityisen siunauksen Lutherin työn vaikutuksesta. Valtakunta säilyi edelleen saksalaisessa pietismissä ja liikkui edelleen kohti pohjoista, kunnes se Ruotsissa lukijaisuuden välityksellä saavutti Lapin Marian ja Laestadiuksen. Näin pohjoiskalottialue saa viimeisinä aikoina pitää keskuudessaan Jumalan valtakuntaa.[23]

Vanhoillislestadiolaiset ovat nähneet tärkeänä kirkkoon kuulumisen. Kirkosta eroaminen nousi keskustelun aiheeksi vuonna 1923 uuden uskonnonvapauslain myötä. Kokouksessa todettiin: "On Jumalan lauman ja evankeliumin työn tähden sekä kaiken rakkauden ja rauhan säilyttämiseksi välttämätöntä, että pysymme sen kirkon helmassa, jonka kirjoihin merkityt olemme niin kauan kuin sakramenttien pyhyys ja uskonopin tunnustuskirjojen mukainen oppi säilyy kirkossamme, eikä meitä uskomme tunnustamisen tähden pakoteta kirkosta eroamaan".[24]

Vanhoillislestadiolaiset järjestävät seuroja "Pyhän Raamatun ja evankelis-luterilaisen uskon, tunnustuksen ja opin pohjalta".[25]

Vanhoillislestadiolaiset haluavat pysyä kirkossa "molemmin jaloin".[26] He ovat myös aina päättäväisesti torjuneet kaikki kirkosta eroamiseen tähtäävät hankkeet.[27] Pohjois-Amerikassa lestadiolaiset toimivat omana kirkkonaan, koska paikallinen luterilainen kirkko julisti lestadiolaiset pannaan ja oma kirkko perustettiin pakon edessä.[28] Vuonna 1987 pidettiin SRK:n ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välillä kokous, johon osallistui arkkipiispa, Lapuan ja Oulun piispat sekä SRK:n viisi edustajaa. Kokouksen jälkeen arkkipiispa totesi: "Vanhoillislestadiolaisuus hyväksytään kirkossa siitä huolimatta, että sen ja kirkon päälinjan välillä on tiettyjä eroja, kuten aikaisemminkin".[29] Arkkipiispan mukaan vanhoillislestadiolaisten oppinäkemykset mahtuvat luterilaiseen tunnustukseen. Kokouksen sisällön arkkipiispa selvitti myös piispainkokoukselle.[29]

Elämäntavat

Vanhoillislestadiolainen kulttuuri poikkeaa suomalaisen valtaväestön tavoista pyrkimyksenä elää "heikoimman mukaan".kenen mukaan? Tällä sanonnalla tarkoitetaan pyrkimystä olla tekemättä asioita, joita seurakunnan yksittäisetkin jäsenet pitävät syntinä tai syntiin johtavina. Vanhoillislestadiolaisuudessa ei kuitenkaan ole olemassa virallista säännöstöä oikeista elämäntavoista. Tätä perustellaan muun muassa Raamatun kohdalla Gal. 3:10: "Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia." Vanhoillislestadiolaisuuden elämäntapojen poikkeavuutta muusta yhteiskunnasta tutkiessa onkin tärkeää ymmärtää, että elämäntapojen ja "lain" (syntilain) nostaminen uskossa keskeiseen asemaan nähdään virheellisenä Raamatun tulkintana. Vanhoillislestadiolaisesta käsityksestä elämäntapojen noudattamisesta ja synnin välttämisestä toimii esimerkkinä Jorma Kivirannan kirja Vapauteen Kristus vapautti meidät vuodelta 2008.lähde tarkemmin?

Tästä huolimatta on helppoa löytää asioita, joissa vanhoillislestadiolainen kulttuuri poikkeaa suomalaisesta valtaväestöstä ja joita pidetään yleisesti Raamatun varoittamana syntinä.lähde?

Tällaisena nähdään muun muassa syntyvyyden säännöstelyn, esiaviollisen seksin sekä alkoholin käyttö. Sopimattomina pidettyjä asioita yhteisön keskuudessa ovat muun muassa hiusten värjääminen, korvakorujen ja meikin käyttö — ulkonäköä ei haluta epäjumalaksi — sekä niin sanotun maailmallisen eli "alkukantaisia viettejä" ruokkivan ja uskonelämää heikentävän musiikin — käytännössä kaiken populaarimusiikin — kuuntelu. Myös elokuviin ja Internetiin suhtaudutaan varauksin. Internetin hyötyinä korostetaan tiedon etsintää, viestintää ja yleisten asioiden hoitamista. Sen uskonelämää turmelevasta sisällöstä kuitenkin varoitetaan. Vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan, että sisältö ratkaisee, onko teos sopiva katsottavaksi tai luettavaksi. Vanhoillislestadiolaiset pitävät usein myös esimerkiksi gospel-musiikkia sekä suutelemista ennen avioliittoa sopimattomana.[30][31]

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan uskonpuhdistuksen periaatteiden mukaisesti, että ihminen tulee vanhurskaaksi yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden. ("Sola fide, sola gratia").[32]

Syntinä pidettyjä asioita ovat muun muassa Jumalan kieltäminen luojana, abortti, lapsirajoitus ja alkoholi.[33] Jumalan katsotaan tarkoittaneen seksuaalisuuden avioliittoon. Samaa sukupuolta olevien seksuaalinen yhteiselämä tuomitaan, koska Jumala ei ole vanhoillislestadiolaisen ja laajemminkin konservatiivisen kristillisen käsityksen mukaan niin tarkoittanut. Taipumuksia tällaiseen ei kuitenkaan pidetä syntinä. Seksuaalisuutta ei saa toteuttaa väärässä muodossa. Nuorten seurustelussa ei sallita hyväilyä, koska Jumala ei ole konservatiivisen kristillisen opin mukaan niin tarkoittanut.[34] Itsetyydytystä, eläimeen sekaantumista ja sukurutsausta pidetään Raamattuun vedoten epänormaaleina. Himojen heräämistä huonon kirjallisuuden, television, sopimattoman vaatetuksen tai muun sellaisen välityksellä pyritään karttamaan.[35] SRK:n mukaan "elävässä uskossa" ei kuitenkaan ole kysymys elämäntavasta, vaan "vanhurskas elää uskosta".[36]

Koulussa lestadiolaiset lapset voivat joutua kokemaan syrjintää valintojensa takia. Yhteiskunnan moniarvoistuminen näkyy kuitenkin myönteisempänä suhteutumisena liikkeen jäseniin. Esimerkiksi kouluissa vanhoillislestadiolaiset eivät enää törmää yhtä usein ennakkoluuloihin kuin 1980-luvulla.[37]

Alkoholi

Vanhoillislestadiolaisilla on jo Lars Levi Laestadiukselta tuttu kielteinen kanta alkoholiin.[38] Hän taisteli aikanaan "viinan lohikäärmettä" vastaan ja omaksui täysraittiuden.[39] Vanhoillislestadiolaisten mukaan kristitty ei voi Jumalan sanan valossa nauttia tai myydä alkoholia missään muodossa.[40]

Avioliitto

Avioliitto on vanhoillislestadiolaisten mukaan miehen ja naisen välinen elinikäinen liitto. Uudelleenavioituminen hyväksytään vain siinä tapauksessa, että toinen aviopuolisoista kuolee. Kaikkea avioliiton ulkopuolista sukupuolielämää pidetään syntinä. Naimattomien heteroseksuaalien edellytetään pidättäytyvän sukupuolielämästä.lähde?

Suhtautuminen televisioon

Pääartikkeli: Televisiokysymys (vanhoillislestadiolaisuus)

Televisiosta keskusteltiin vuoden 1963 vuosikokouksessa ja päädyttiin siihen, että "ohjelmasisältönsä vuoksi televisio ei sovi kristittyyn kotiin".[41] Televisiokysymys on noussut myöhemminkin esille, viimeksi vuoden 2006 suviseurojen tiedotustilaisuudessa.[42] Tiedotusvälineille vastattiin, että vanhoillislestadiolaisuuden kielteinen kanta kotitelevisioon ei ole muuttunut.[42]

Keskustelu televisiosta koulutuskäytössä nousi esille vuonna 1966.[43] Tuolloin todettiin, että kaikki koulussa näytettävä opetusohjelma ei ole pahasta.[43] Television käyttö opetuksen apuna havainnollistamisessa ei ole heidän mukaansa syntiä.[43] Vanhoillislestadiolaiset lapset ovat kuitenkin pyytäneet vapautusta elokuva- ja teatterinäytöksistä.[43] Kouluhallituksen kaikkiin kouluihin vuonna 1979 lähettämän kirjeen mukaan oppilas voidaan vapauttaa uskonnollisen vakaumuksen takia koulujen järjestämistä elokuva- ja teatteriesityksistä huoltajan niin halutessa.[44]

Suhtautuminen syntyvyyden säännöstelyyn

Pääartikkeli: Suhtautuminen syntyvyyden säännöstelyyn vanhoillislestadiolaisuudessa

Ehkäisy nousi vanhoillislestadiolaisuudessa keskustelun aiheeksi vuosien 1945 ja 1967 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksissa.[45] Suomen evankelis-luterilainen kirkko omaksui myönteisen kannan ehkäisyvälineiden käyttöön vuonna 1952.[46] Kristityt pitivät ehkäisyä paljon nykyistä yleisemmin syntinä 1900-luvun alkuun saakka.[47][48], mutta kovin ajankohtaiseksi asia tuli vasta 1900-luvulla, kun ehkäisy yleistyi. Vanhoillislestadiolaisille muodostui vuonna 1945 kanta, jonka mukaan he pitäytyvät Raamattuun ja että "lapsirajoitus on syntiä kaikissa muodoissaan".[49] Kanta vahvistettiin vuoden 1967 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa.[45] Vanhoillislestadiolaisten mukaan Jumala on elämän ja kuoleman Herra ja elämän luominen on hänen käsissään.[50] Ihminen ei saa käyttää ehkäisyä, koska se vanhoillislestadiolaisen tulkinnan mukaan estää Jumalan luomistyötä. Myös aborttia pidetään syntinä.[50]

Vanhoillislestadiolaisten perheet ovat usein suuria, koska lapsiluvun uskotaan olevan Jumalan tiedossa ja hänen säätämänsä. Lapsia pidetään Raamatun mukaisesti Jumalan lahjoina, joita saadaan eikä hankita.[37] Nykyään muualla yhteiskunnassa suurta lapsilukua pidetään usein outona, ja tämä opetus nouseekin usein korostetusti esille, esimerkiksi tiedotusvälineissä.

Uskosta luopuminen

Uskosta luopumista kutsutaan vanhoillislestadiolaisuudessa myös uskon kieltämiseksi. Vanhoillislestadiolaisen opin mukaan uskon voi kieltää sanoilla tai teoilla.[51]

Tutkija Hanna Salomäen mukaan yhtä selkeää syytä liikkeen jättämiselle ei löydy, mutta hän arvelee, että tiukat normit, esimerkiksi "syntyvyyden säännöstelyn kielto", aiheuttavat ongelmia, jotka voivat muodostua syyksi erota liikkeestä. Myös liikkeen oppi itsestään ainoana pelastavana yhteisönä nousee hänen mukaansa usein esiin ja eroa yhteiskunnan valtavirtaan hän pitää suurena ja kasvavana.[52] Saara Tuomaalan mukaan enemmän kuin uskosta, on kyse siitä, että syntyy johonkin kulttuuriin ja elää siinä. Jos siitä lähtee, identiteetti, elämäntapa, seksuaalisuus ja arvomaailma muuttuvat. Tuomaala kertoo, että vanhoillislestadiolaisuudessa oman yhteisön uskotaan olevan yhteydessä Jumalaan, kun taas muut eivät ole. Tästä syystä liikkeen jättäminen on suuri mullistus. Liikkeen sisäisten normien rikkojan katsotaan teoillaan jättäneen uskon ja hänen katsotaan kuuluvan niihin, jotka ovat matkalla helvettiin, Tuomaala jatkaa.[53]

Erot muihin lestadiolaissuuntiin

Esikoislestadiolaisuudesta vanhoillisuus eroaa siinä, että ei uskota olevan mitään "esikoisten seurakuntaa", joka on maantieteellisesti sidottu herätyksen syntyalueille. Myös ajatus erillisestä hengellisestä hallituksesta eli "Lapin vanhimmista" torjutaan. Vanhoillisuudessa Laestadiuksella ei ole samanlaista asemaa opetusisänä kuin esikoisuudessa - esimerkiksi Laestadiuksen saarnoja ei lueta seuroissa. Esikoisuudessa esiintyvä opetus vaatetuksen ja sisustuksen yksinkertaisuudesta torjuttiin vanhoillisuudessa jo 1900-luvun vaihteessa. Esimerkiksi kravattia voi vapaasti käyttää vanhoillisuudessa, toisin kuin esikoisuudessa.lähde?

Uusheräyksessä hyväksyttiin opetus lain kolmannesta käytöstä ja siihen liittyvät käytännöt, joita vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksyneet. Uusheräyksen alkuaikoina vanhoilliset vastustivat erityisesti uusheräyksen käytäntöä, jossa anteeksiantoa pantattiin, eikä syntejä uskallettu julistaa anteeksi. Vanhoillislestadiolaisuudessa haluttiin säilyttää laaja kaikkien syntien anteeksianto, jota saarnattiin "seiniä myöten".lähde?

Rauhan sanaan verrattuna vanhoillisuus on opillisesti yhtenäisempi. Rauhan sana on erityisesti Pohjois-Amerikassa jakaantunut sisäisesti. Vanhoilliset pitävätkin sitä esikoisuuden, uusheräyksen ja entisten vanhoillisten sekaseurana. Rauhansanalaisuus on väljempi liike, eikä esimerkiksi television katsominen kotona aiheuta pahennusta.lähde?

Elämänsanalaisuuden synnyttyä jouduttiin tekemisiin opillisten kysymysten kanssa. Erimielisyyksien aiheina olivat esimerkiksi seurakunnan rajat, sakramenttikysymykset, avaintenvalta-, sekä muutamat muut kysymykset.lähde?

Vanhoillislestadiolaisuudesta on eronnut paljon pieniä suuntauksia (esimerkiksi sillanpääläisyys) hyvin moninaisista syistä.lähde?

Yhteisöllisyys

Vanhoillislestadiolaiset kokoontuvat vuosittain suviseuroihin. Kuva on Perhon suviseuroista vuodelta 2005.

Vanhoillislestadiolaisuus on voimakkaasti yhteisöllinen herätysliike. Liikkeen sisällä on muun muassa omat tervehdystapansa: tervehdittäessä sanotaan "Jumalan terve!" ja hyvästellessä "Jumalan rauhaan!". Tätä tervehdystä käytetään muista lestadiolaisuuden suunnista poiketen vain samanuskoisten kesken. Kuten nuoret yleensä, myös lestadiolaisnuoret saattavat hakeutua samanmielisten seuraan, tässä tapauksessa toisten vanhoillislestadiolaisten joukkoon. Kuitenkaan ei ole tarkoituksellinen tavoite eristäytyä ulkomaailmasta, vaan yhteydenpitoa liikkeen ulkopuolistenkin kanssa halutaan pitää myös yksilötasolla. Tähän kehottavat Jeesuksen sanat "maan suolana" olemisesta. Samoin avoimemmalla suhtautumisella vältetään väärinkäsityksiä.lähde?

Vanhoillislestadiolaisilla on tapana valita aviopuolisonsa toisten vanhoillislestadiolaisten joukosta (katso: endogamia). Avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista pidättäytymisen vuoksi avioliitot solmitaan usein melko nuorina verrattuna nyky-yhteiskunnassa vallitsevaan käytäntöön. Avioliittoa pidetään Jumalan säätämänä pyhänä asiana ja sen katsotaan liittävän avioparit toisiinsa kuolemaan saakka.lähde?

Yhteisöllisyyttä lisäävät monet yhteiset tapahtumat kuten seurat rauhanyhdistyksillä ja kodeissa, suviseurat, päiväkerhot ja pyhäkoulut. Jo pienille lapsille opetetaan liikkeen opetuksia ja heitä halutaan kasvattaa ja ohjata pysymään samassa uskossa. Kaikesta yhteisöllisyydestä huolimatta vanhoillislestadiolaiset korostavat, että vain omakohtaisella uskolla pelastuu.lähde?

Kaanaan kieli

Kuten yhteisöissä aina, vanhoillislestadiolaisillakin on oma slanginsa, jota he kutsuvat Kaanaan kieleksi. Vaikka tämä käsite on tuttu erityisesti vanhoillislestadiolaisuudesta, sitä käytetään eräissä muissakin kristillisissä suuntauksissa, mm. helluntailaisuudessa, mutta eri yhteisöjen kaanaan kielissä on paljon eroja. Juuri vanhoillislestadiolainen kaanaan kieli koostuu muutamista Raamattuun perustuvista sanoista ja sanonnoista, esimerkiksi "käydä armolähteen luo" (pyytää synnit anteeksi). Ulkopuolisen saattaa olla vaikea ymmärtää saarnoja, varsinkin pitkään saarnanneiden saarnamiesten puhetta. Niissä viljellään mielellään erilaisia kielikuvia, jotka pohjautuvat pääasiallisesti Raamatun tekstiin. Kaanaan kielen viljely ei ole itsetarkoitus, mistä esimerkkinä on suviseuroihin järjestetty referointipalvelu, jossa toimittajat kuuntelevat puheet tarkasti ja perkaavat sieltä pois kaanaankieliset kokonaisuudet. Näin ulkopuolisen on helpompi ymmärtää saarnan perusidea. Vanhoillislestadiolaiset käyttävät usein Raamattunaan vuoden 1878 evankelis-luterilaisen kirkon virallisen painoksen mukaista käännöstä, joka pohjautuu Bibliaan eli Antti Litzeliuksen käännökseen vuodelta 1776. Syynä on käsitys siitä, että myöhemmissä käännöksissä on enemmän epätarkkuuksia. Bibliasta katsotaan myös välittyvän parhaiten uskonpuhdistuksen keskeisiä periaatteita. Monet saarnaajat käyttävät kuitenkin saarnoissaan monia eri käännöksiä, esimerkiksi kahta uusimpaa. [54]

Julkaisutoiminta

SRK:n kustannustoiminta alkoi vuonna 1906 kun edeltäjä Lähetystoimen päätoimisto julkaisi 16-sivuisen perustuskokouksen pöytäkirjan. Julkaisutoiminta on jaoteltu kirjoihin, lehtiin ja äänitteisiin. Liike ei juuri ottanut kantaa julkisuudessa olleisiin väitteisiin ennen 1980-lukua. Liike katsoi ajautuneensa pakkotilanteeseen ja vuonna 1980 ryhdyttiin avoimempaan tiedotuspolitiikkaan. Esimerkiksi suviseuroihin kutsuttiin toimittajia. Myös Internet-sivut, vuosikirjat ja kannanilmaisut ovat osa nykyistä avoimuutta.lähde?

Kirjat: Alussa julkaisutoiminta painottui lähinnä erilaisten kokousten pöytäkirjoihin, Raamattuun ja laulukirjoihin. Tärkein painettava kirja on vanha kirkkoraamattu eli Biblia. Sitä on painettu vuodesta 1923 lähtien ja painoksia on otettu yli 120 000. Nykyään vuosittaisia kirjajulkaisuja ovat SRK:n vuosikirja sekä suviseurajulkaisu.[54] Kirjat jakautuvat aihealueittain Raamattuihin, laulukirjoihin, hartaus- ja opillisiin kirjoihin, runokirjoihin, kertomuskirjoihin, historiankirjoihin, opetuskirjoihin ja muihin kirjoihin. Vuodessa julkaistaan noin 8–10 kirjaa.[54] Vaikka Suomessa yksityisten yritysten, yhdistysten ja säätiöiden kirjanpito ei ole julkista, SRK on julkaissut vuosittaisissa suviseurakirjoissa omat tilinpäätöstietonsalähde?.

Lehdet: Päivämies, Siionin kevät ja Siionin lähetyslehti ovat SRK:n julkaisemia lehtiä. SRK:n pää-äänenkannattaja Päivämies ilmestyy keskiviikkoisin. Sen levikki on noin 23 200. Lehti kertoo vanhoillislestadiolaisuudesta ja sen toimintaympäristöstä sekä ottaa rakentavasti kantaa keskeisiin yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin kysymyksiin. Lehti on poliittisesti sitoutumaton ja tarkoitettu kaikkien luettavaksi. Siionin kevät on hengellinen lastenlehti, jonka sisältöä ovat lapsille ymmärrettävässä muodossa olevat artikkelit Raamatun kirjoituksista, lasten puheet ja piirrokset sekä lasten kirjepalsta. Siionin lähetyslehti on SRK:n vanhin lehti. Lehteä on julkaistu vuodesta 1912 lähtien. Se kertoo vanhoillislestadiolaisten opetuksesta ja toiminnasta sekä lähetystyöstä. Lehtiä julkaistaan myös äänilehtinä. Jouluisin julkaistaan myös Siionin joulu -lehti. Kaikissa edellä mainituissa lehdissä on lähes joka numerossa jokin artikkeli englanniksi, ruotsiksi tai venäjäksi.lähde? Pohjois-Amerikassa LLC julkaisee kahta lehteä: The Voice of Zionia ja The Shepherd's Voicea. Kirjoitukset ovat englanniksi, espanjaksi ja ranskaksi.

Äänitteet: Ensimmäisiä äänitteitä olivat vuonna 1976 ilmestyneet Siionin laulu- ja suviseurasaarnakasetit. Vuodesta 1976 vuoteen 2003 on suviseuroista julkaistu saarnakasettisarja, ja vuodesta 2004 CD-levysarja. Kaikki Siionin laulut julkaistiin 24 osan kasettisarjassa, jonka osat julkaistiin vuosina 1976-1988. Vuodesta 1993 SRK on julkaissut myös CD-levyjä, mutta tällöinkin osa äänitteistä julkaistiin ainoastaan kasettina. Ensimmäiset kolme CD-levyä olivat pääosin uudelleenmasteroitua tavaraa. Äänilehdet ilmestyivät kasetteina vielä vuonna 2004. Kasettien julkaisu loppui vuoden 2005 alusta. Nykyisin äänitteet julkaistaan kasettien sijasta CD-levyinä. Vuosittain julkaistaan noin 3–4 lauluäänitettä.[54]

Siionin laulut on vanhoillislestadiolaisten laulukokoelma. Sitä on käytetty vuodesta 1916. Se on käännetty englanniksi, saksaksi, venäjäksi ja viroksi. Siionin laulujen kokoelmaa on viimeksi kartutettu vuonna 2006, jolloin ilmestyi siionin laulujen yhteydessä käytettävä lisälauluvihko.

Yhdistykset

Lestadiolaiset perustivat ensimmäiset rauhanyhdistykset jo 1800-luvulla. Nimi rauhanyhdistys tulee Raamatun sanoista: "hän on meidän rauhamme" ja se tarkoittaa Jeesuksen omilleen antamaa rauhaa. Suurimmat rauhanyhdistykset sijaitsevat Oulussa, Helsingissä, Jyväskylässä sekä Tampereella. Rauhanyhdistykset kuuluvat Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistykseen. Suomessa rauhanyhdistyksiä on 196, Venäjällä 8, Ruotsissa 5, Norjassa ja Virossa kummassakin yksi.[4][55][56]

Lähetystoiminta

Vanhoillislestadiolaisuus on levinnyt kaikkialle Suomeen. Sen vahvinta kannatusaluetta on silti edelleen Pohjois-Suomi eli Lappi, Pohjanmaa ja Koillismaa. Etelä-Suomessa eniten toimintaa on Helsingin, Turun ja Tampereen seuduilla. Kirkon nelivuotisraportin mukaan vanhoillislestadiolaisilla oli toimintaa kahdessa seurakunnassa kolmesta ja säännöllistä eli kuukausittaista toimintaa kolmanneksessa. Oulun hiippakunnassa toimintaa oli kerran kuukaudessa peräti 91% alueen seurakunnista. Vanhoillislestadiolaisilla on myös omat toimitilat 75% Oulun hiippakunnan seurakunnista. Oulun hiippakunnan jälkeen eniten toimintaa on Lapuan hiippakunnassa. Kattojärjestöllä Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksellä on 199 omaa rekisteröityä paikallisyhdistystä, joissa pidetään seuroja viikoittain tai useammin. Yleisimpiä seurapäiviä ovat sunnuntai, lauantai ja keskiviikko. Muuta toimintaa on muuna aikana.lähde?

Seurat

Ehtoollistilaisuuksia ja seuroja järjestetään kirkoissa. Esimerkiksi Helsingin tuomiokirkossa.

Vanhoillislestadiolaiset järjestävät seuroja Suomessa ja ulkomailla. Vanhoillislestadiolaisten seurat ovat hartaustilaisuuksia, joissa lauletaan Siionin lauluja ja virsiä, minkä jälkeen saarnaavat vanhoillislestadiolaiset papit tai maallikkosaarnaajat. Saarnoja pidetään yleensä kaksi, ja niiden välissä on väliaika, jolloin on kahvitarjoilu ja yleistä seurustelua. Seurapuheen johdannoksi saarnaaja lukee Raamatusta katkelman, jonka hän sitten selittää seurakunnalle. Saarnoja ei yleensä kirjoiteta etukäteen, vaan rukoillaan, että Jumala antaa puhuttavaa Pyhän Hengen kautta. Seuroja pidetään pääasiassa pari kolme kertaa viikossa rauhanyhdistyksissä ja epäsäännöllisemmin kirkoissa, seurakuntataloissa, kodeissa, sairaaloissa ja vankiloissa. Suurempia seuratapahtumia ovat suviseurat, juhannusseurat, maakunnalliset kesäseurat (Alajärvi, Kolari, Ivalo, Jämsä, Ranua ja Reisjärvi) ja opistoseurat. Niiden ajankohdat löytyvät seurakalenterista. Vuosittain Suomessa järjestetään noin 12 000[57] seuratilaisuutta ja ulkomailla SRK järjestää noin 500[5] seuratilaisuutta. Suomessa on noin 30 seuratilaisuutta jokaista päivää kohti.[57] Seuratilaisuudet ovat kaikille avoimia. Seurakuntia palvelee noin 120 pappia ja 780 maallikkosaarnaajaa.[58] Pohjois-Amerikassa seurakuntia palvelee noin 68 saarnaajaa, joista suurin osa on maallikkosaarnaajia.[59]

Suviseurat

Pääartikkeli: Suviseurat

Suviseurat ovat vuosittainen seuratapahtuma. Suviseurat ovat jatkoa 1800-luvulla järjestetyille Lannavaaran kokouksille. Ne pidetään yleensä kesä-heinäkuun vaihteessa ja niiden pitopaikka vaihtelee vuosittain. Vuonna 2009 ne pidettiin Oripäässä. Suviseuroihin kokoontuu yleensä noin 70 000 ihmistä. Tilaisuus on avoin lähetystapahtuma ja sinne on vapaa pääsy. Osa ihmisistä vierailee paikalla autolla, mutta suuri osa majoittuu alueelle asuntovaunuihin, -autoihin sekä telttoihin. Peruspalvelut on pyritty turvaamaan siten, että suviseura-alueelta ei tarvitse poistua. Tärkein ohjelma ovat seurapuheet, joita pidetään yli 30. Saarnojen välillä lauletaan virsiä ja siionin lauluja. Suviseuroissa järjestetään myös ehtoollinen, sekä jumalanpalvelus. Suviseuroissa toimii suviseuraradio ja myös internetin kautta voi kuunnella seuroja.lähde?

Muu toiminta

Vaikka seurat ovat päätoimintamuoto, järjestetään jokaiselle ikäluokalle omanlaista toimintaa: eläkeläiskerhoista päiväkerhoon. Järjestetään myös erilaisia virkistymisleirejä ja kursseja. Kaikissa tapahtumissa pääasiana on uskonelämän hoitaminen. Toimintamuodot vaihtelevat paljon alueittain. Lapsi- ja nuorisotyöhön kuuluvat Raamattuluokka, pyhäkoulu ja päiväkerho. Näitä tilaisuuksia pidetään vuodessa noin 19 300.[60]

Raamattuluokka

Raamattuluokassa perehdytään Raamattuun. Raamattuluokassa käyvät ovat iältään 10–15-vuotiaita. Opettajille järjestetään koulutustapahtumia noin 200 vuodessa. Raamattuluokkalaisia on noin 5 800.

Ulkolähetystyö

Vanhoillislestadiolaisuus tekee ulkolähetystyötä useassa maassa. Kuva on Perhon suviseuroista 2005.
Vanhoillislestadiolaisuus Euroopassa[61]

Lisääntyneen kansainvälisyyden ja muuttoliikkeen ansiosta vanhoillislestadiolaisuus on levinnyt ulkomaille. Erityisesti 1990-luvun jälkeen lähetystyö laajeni merkittävästi. Vanhojen lähetysmaiden lisäksi on tullut uusia alueita.lähde? SRK tekee lähetystyössä yhteistyötä ulkomailla toimivien sisarjärjestöjensä kanssa.

Lähetystyössä ajatellaan, että Jumala suo herätyksen aikoja, eikä lähetystyötä tehdä varsinaisena käännytyksenä. Yleensä lähetystyö aloitetaan, kun uskotaan olevan etsikonaika eli kun kohdealueella arvioidaan olevan vastaanottavaisia heränneitä. Sisälähetystä pidetään tärkeänä, sillä sanaa uskotaan eniten kaivattavan kuitenkin omien keskuudessa. Ruotsissa, Unkarissa, Virossa ja Venäjällä toimii vanhoillislestadiolaisia kirkon viroissa, esimerkiksi kirkkoherroina, kappalaisina ja pappeina. Keniassa, Ruotsissa, Saksassa, Togossa ja Venäjällä toimii paikallisia maallikkosaarnaajia. Varsinaisia päätoimisia lähetystyöntekijöitä SRK:lla ei Suomen ulkopuolella ole.lähde?

Iso-Britannia

Seuroja järjestetään erityisesti Lontoon merimieskirkon tiloissa. Kävijöitä on keskimäärin noin 60–120.[62]

Ruotsi

Lestadiolainen herätys alkoi Ruotsista 1800-luvulla, mutta nykyään Ruotsissa on lestadiolaisia paljon vähemmän kuin Suomessa. SRK järjesti seuroja Ruotsiin 1960-luvulle asti, jolloin perustettiin Ruotsin apulähetystoimikunta (Ruotsin Rauhanyhdistykset), jonka vastuulle seurojen järjestäminen siirrettiin. Se toimi 1970-luvulle asti, jolloin perustettiin Ruotsin rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SFC, Sveriges Fridsföreningars Centralorganisation). Seuroja järjestettiin eripuolilla Ruotsia ja SRK:n puhujat saattoivat viipyä saarnamatkalla kolme viikkoa yhtä mittaa. Eteläisimmät seuratilaisuudet olivat Skånessa. Nykyään Ruotsissa toimivat Boråsin, Mälarenlaakson, Norrbottenin, Taalainmaan ja Tukholman alueiden rauhanyhdistykset. Ruotsissa on noin tuhat vanhoillislestadiolaista.[63] Ruotsissa järjestetään vuosittain suviseurat.[64][65]

Saksa

Lestadiolaisuus saapui Saksaan 1950-luvulla. Nykyisin siellä on vakituista seuratoimintaa. Seurakaupunkeja ovat: Hagen, Bönen, Herzlake, Frankfurt, Berliini, München ja Dettmold.[66]

Togo

Togoon vanhoillislestadiolaisuus levisi Ruotsista 1990-luvulla. Nykyään seurakuntaan kuuluu noin 350 henkeä. Pääkaupunkiin Lomèèn rakennettiin kirkko vuonna 2002. Togossa toimii paikallisia maallikkosaarnaajia. Suuri osa vanhoillislestadiolaisista on peräisin ewe-heimosta. Kielinä käytetään englantia, eweä ja ranskaa. Kaupunkeja joissa järjestetään seuroja ovat: Atime, Badou, Kessibo-Wawa, Kpalimè, Lomè, Tsèvie ja Tschekpo.[67][68][69]

Venäjä

Venäjälle lestadiolaisuus levisi 1860-luvulla. Vanhoillislestadiolaisia on sen jälkeen löytynyt erityisesti Karjalasta ja Pietarin lähistöltä. Venäläisten usko säilyi Neuvostoliiton ajan ja sen romahdettua he ottivat yhteyttä kirjeitse Suomeen etsien uskonystäviä. Kirje vaelsi Suomessa yli kaksi vuotta ja viimein se päätyi vanhoillislestadiolaisten käsiin. He ottivat sähkeellä yhteyttä paikallisiin ja näin kadonnut yhteys palautui. Nykyisin Venäjällä toimivat Pietarin, Petroskoin, Pesotshnyn, Koiviston, Viipurin, Moskovan, Samaran ja Tverin rauhanyhdistykset.[70][65][71]

Yhdysvallat

Vanhoillislestadiolaisuus Amerikassa[6]

Ensimmäisen kerran lestadiolaisuus levisi Yhdysvaltoihin 1860-luvulla. Nykyään Yhdysvalloissa toimii vanhoillislestadiolaisten kirkko Laestadian Lutheran Church. Sillä on 29 seurakuntaa Pohjois-Amerikassa. Seurakunnat sijaitsevat seuraavissa osavaltioissa: Arizona, Colorado, Connecticut, Florida, Illinois, Michigan, Minnesota, Pohjois-Dakota, Oregon, sekä Washington. Pohjois-Amerikassa on noin 5 000–6 000 vanhoillislestadiolaista.[72] Pohjois-Amerikassa järjestetään vuosittain kesä- ja talviseurat.[73][74]

Vanhoillislestadiolaisuus Afrikassa[61]

Eri maiden vanhoillislestadiolaiset järjestävät seuroja 16 maassa: Ecuadorissa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Kanadassa, Keniassa, Latviassa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Sveitsissä, Togossa, Unkarissa, Venäjällä, Virossa ja Yhdysvalloissa.[61]

Radio- ja Internet-lähetystyö

Vanhoillislestadiolaiset lähettävät seuroja lähiradioissa vaihtelevina aikoina. Myös jokavuotisissa suviseuroissa toimii suviseuraradio, joka tavoittaa noin kolme miljoonaa suomalaista. Se lähettää kaikki suviseurasaarnat, sekä tuottaa erilaista ohjelmaa väliajalle. YLE Radio 1 radioi suviseuroista vuosittain kaksi saarnaa. Seuroja ajoittain lähettäviä radioasemia on kuusi[76] Järviradio, Radio Kajaus, Radio Moreeni, Radio Pooki, Radio Pro ja Helsingin lähiradio. Ne tavoittavat noin 3,5 miljoonaa suomalaista.[76] Tornion ja Vaasan seudun rauhanyhdistykset lähettävät sunnuntaisin seuroja Internetin kautta. Kaikki Helsingin Rauhanyhdistyksellä pidettävät seurat on lisäksi kuunneltavissa puhelimitse ja Internetistä. Kahden vuoden suviseurasaarnat ovat kuunneltavissa Internetin kautta. Niitä löytyy myös englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, venäjäksi ja viroksi tulkattuina. Myös Laestadian Lutheran Church lähettää seuroja Internetin kautta. Saarnat ovat englanniksi, mutta ne on tulkattu joskus myös suomeksi. Nykyisin internetistä löytyy arkistoituja saarnoja.lähde?

Opistot ja leirikeskukset

Jämsän kristillinen kansanopisto

Vanhoillislestadiolaisilla on kolme kansanopistoa: Jämsässä, Reisjärvellä ja Ranualla. Kristilliset perusarvot ovat opistoissa keskeisessä asemassa. Opistoilla on vuoden kestoisia linjoja: valittavana on esimerkiksi kielilinjoja, viestintälinjoja ja kädentaitojen linjoja. Kullakin opistolla on omat erikoispainotuksensa. Jämsän kansanopisto on painottunut musiikkiin, Ranuan kansanopisto viestintään ja Reisjärven kansanopisto luontoon. Opistoilla järjestetään lisäksi erilaisia lyhyt- ja viikonloppukursseja sekä vuosittaiset opistoseurat.lähde?

SRK:lla on käytössään leirikeskuksia eri puolilla Suomea, muun muassa Haapajärvellä, Hankasalmella, Kuusamossa, Oitissa, Rovaniemellä ja Siikajoella. Vuosittain näissä keskuksissa pidetään useita leirejä kuten rippikoululeirejä, virkistysleirejä, poika- ja tyttöleirejä, isät ja pojat -leirejä, äidit ja tytöt -leirejä ja hiihtoleirejä.

Julkisuuskuva

Vanhoillislestadiolaisuus nousi julkisuuteen 1930-luvulla, kun siitä irronnut korpelalaisuus kiinnosti tiedotusvälineitä. 1960-luvulla julkisuudessa käsiteltiin liikkeestä eronnutta Elämän sana-ryhmittymää. 1970-luvulla liike nostettiin julkisuuteen erityisesti naispappeuskeskustelussa.[77] Erityisesti vuosina 1978–1980 vanhoillislestadiolaisuus joutui negatiivisen julkisuuden kohteeksi.[78] Kuohunta synnytti vilkasta kirjoittelua erityisesti Kotimaa-lehteen, Helsingin Sanomiin ja Kalevaan.[79] Kuohuntaa aiheuttivat hoitokokoukset. Heti 1980-luvun alussa vanhoillislestadiolaisuus alkoi kehittää tiedotustoimintaansa ja avasi esimerkiksi suviseurat näkyvästi toimittajille, sekä myöhemmin Internetiin avattiin SRK:n kotisivut.[77] 1980-luvun alku ja erityisesti vuosi 1984 eivät olleet julkisuudessa negatiivisia. Vanhoillislestadiolaisuuden tiedotustoiminnan aktivoituminen näkyi tuolloin sanomalehdissä.[78]

Yksi sitkeimmistä 1970-luvulla syntyneistä urbaanilegendoista on myytti ikkunallisista pesukoneista. Sen mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa on kielletty ikkunallisen pesukoneen käyttö, etteivät miehet voisi nähdä naisten alusvaatteita ikkunan läpi. Pesukonemyytti putkahti esille vuoden 1981 suviseurojen tiedotustilaisuudessa.[80] Vuonna 1996 Opetushallitus julkaisi kirkkohistorian cd-romin, jossa luki: "... Liikkeestä tekee tunnusomaisen ja tietyllä tapaa mainetta saavuttaneen sen torjuva suhtautuminen muun muassa televisioon, ikkunaverhoihin ja jopa pesukoneiden muovi-ikkunoihin". Palautteen takia Opetushallitus poisti sen pikaisesti valikoimistaan. Pesukonemyytti ylitti myös kansainvälisen uutiskynnyksen.[81]

Erityisesti suviseuroissa tapahtuva tiedottaminen monipuolistui 1980-luvulla. Vuonna 1971 suviseuroihin avattiin tiedotuskeskus tiedotusvälineille.[82] Koska vanhoillislestadiolaisuudesta oli 1970-luvun lopussa esitetty monia virheellisiä käsityksiä, tiedotettiin Keminmaan suviseuroissa vuonna 1980 avoimesti. Tiedotustilaisuuksia pidettiin joka päivä ja seuravieraita kehotettiin vastaamaan tiedotusvälineiden kysymyksiin. Kyseiset suviseurat saivatkin laajaa julkisuutta tiedotusvälineissä.[83] Tiedotusvälineet olivat runsaana paikalla myös seuraavan vuoden suviseuroissa.[80] Vuoden 1983 suviseuroille osallistui noin 30 toimittajaa ja he kirjoittivat 62 sivua 20:een eri sanomalehteen.[84] Seuraavana vuonna ilmestyivät tiedotusoppaat median avuksi.[85] Vuoden 1984 aikana vanhoillislestadiolaisuudesta kirjoitettiin noin 320 artikkelia eri lehdissä.[78] Suviseuroista kerrottiin televisiossa ensimmäistä kertaa vuonna 1985.[86] Vielä vuoden 1986 suviseurojen keskeiseksi teemaksi nousi vanhoillislestadiolaisuuden puolustautuminen sitä vastaan esitettyjä syytöksiä vastaan.[87]

Vanhoillislestadiolaisuudesta on tehty televisiodokumentteja. Esimerkiksi: Matkalla taivaskotiin (2000), Kuuma kesä: Enkelten varjeluksessa (2000), Maailmassa (2003), Ainoa oikea Jumala (1997) ja Hannu Karpon Syntisin silmin (1981).

Voitto Savelan mukaan liike pyrkii avoimen tiedottamisen avulla saamaan myönteistä julkisuutta.[77]

Kritiikki

Pääartikkeli: Vanhoillislestadiolaisuuden kritiikki

Vanhoillislestadiolaisuutta ovat kritisoineet sekä evankelis-luterilainen kirkko, valtiollisen perustuslain ja tasa-arvolainsäädännön asiantuntijat sekä tähän liittyvät valiolliset toimijat sekä yksittäiset kristityt herätysliikkeen sisällä ja ulkopuolella. Kirkon taholla vakavin kritiikki on kohdistunut ekslusiiviseen "yhden uskon" oppiin, itse asiassa jo 1800-luvun lopulta lähtien nykypäivään saakka. Viime vuosina Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa esimerkiksi Kotimaa-lehden päätoimittaja Olli Seppälä ja teologian tohtori Kari Kuula ovat pitäneet ristiriitaisena, että kirkon sisällä toimii herätysliike, joka avoimesti kyseenalaistaa luterilaisen kristinopin mukaisen opetuksen pelastuksesta, kasteesta ja seurakunnasta.[88] [89]

Herätysliikkeen oman jäsenistön piirissä on esitetty uskonkäsitykseen liittyvää opillista kritiikkiä, erityisesti raamattukäsitykseen ja seurakuntaoppiin sekä elämäntapanormeihin liittyen.[90][91]

Vanhoillislestadiolaisuudessa harjoitettu sisäinen kuri ja ns. hoitokokous -käytäntö ovat herättäneet julkista kritiikkiä. Arvostelussa kyseistä menettelyä pidetään sekä sinänsä epäluterilaisena että hengellisenä painostuksena ja väkivaltana. Hoitokokousten ihmissuhteita pirstovat seuraamukset ovat järkyttäneet monia (esimerkiksi tv-toimittaja Hannu Karpo ja teologi ja pappi Päivi Aikasalo).[92] [93] Herätysliikkeen sisällä on esitetty toivomuksia SRK:lle hoitokokouksiin liittyvän väkivallan selvittämisestä esim. riippumattoman tutkimuksen avulla.[90] [94] Myös Oulun yliopiston historian professori Jouko Vahtola, dosentti Seppo Lohi, dosentti Mauri Kinnunen ja Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen ovat esittäneet julkisuudessa, että 1970-80-luvulla järjestettyihin hoitokokouksiin liittyvät asiat tutkittaisiin. [95][96]

Liikkeen johto on puolustautunut hengellistä väkivaltaa koskevia syytöksiä vastaan nimittämällä hoitokokoukouksia "sielunhoidoksi", mutta kriitikot ovat kyseenalaistaneet tämän, viitaten evankelis-luterilaisen kirkon sielunhoitokäytäntöön ja määrittelyyn kristillisestä sielunhoidosta, jota hoitokokoukset eivät heidän mukaansa täytä (vapaaehtoisuus, sielunhoitoa tarvitsevan henkilön aloitteellisuus, kahdenkeskisyys sekä luottamuksellisuus ja vaitiolovelvollisuus).[97][98]

Vanhoilislestadiolaista liikettä on arvosteltu myös patriarkaalisuudesta. Liikkeen keskusyhdistyksen, Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry.:n johtokuntaan (nykyisin 24 jäsentä) ei ole valittu koskaan yhtään naista sen yli sadan toimintavuoden aikana. Naisia ei hyväksytä puhujiksi, eikä vanhoillislestadiolaisuus hyväksy naispappeutta. Naisiin myös muilla elämänalueilla kohdistuvaa kontrollia on arvosteltu julkisuudessa. Ihmisoikeusliitto ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunta ovat todenneet v. 2009, että liikkeen ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuslainsäädäntöä, johon Suomi on kansainvälisesti sitoutunut.[99] [100]

Vanhoillislestadiolaisia on moitittu hengellisesti ylpeiksi, ja heidän on sanottu pitävän itseään muita parempina ihmisinä. Heitä on syytetty jopa antinomismista runsaan anteeksiannon takia, kun he "antavat anteeksi seiniä myöten". Syntien anteeksi saamista on pidetty liian helppona.[101] Vanhoillisuudessa on monesti todettu, että he antaisivat synnit anteeksi "seinien ulkopuolellekin", jos vain muut haluaisivat.lähde?

Internetin keskustelupalstoilla lestadiolaisuutta arvostellaan siitä, että naiset alistetaan synnytyskoneiksi.[102] 70-luvulla Helsingin Sanomissa kirjoitettiin tapauksista, joissa lääkäri oli ehdottanut lestadiolaisnaisille sterilisaatiota huonon terveyden vuoksi, mutta rauhanyhdistys ei ole antanut siihen lupaa, jolloin äiti kuoli tultuaan jälleen raskaaksi.[103]

Lestadiolaisia on syytetty toisten asioihin sekaantumisesta, kun he itse ajattelevat toimivansa Kristuksen kirkkolain mukaan. Vanhoillislestadiolaiset saarnaajat korostavat usein kuuliaisuutta "seurakuntaäidille".[23]

Tutkija Aini Linjakumpu on kritisoinut liikettä siitä, että vaikka liikkeen yhtenäisyys rakentuu uskonnollisten määräysten, kuten televisio- ja ehkäisykiellon varaan, ei ole olemassa luetteloa synneistä, vaan synti määräytyy yhteisön sisällä. Linjakummun näkemyksen mukaan tämä mahdollistaa yhteisön johtajavaltaisessa rakenteessa vallankäytön muihin yhteisön jäseniin. Lestadiolaisuus, kuten muutkin suljetut uskonnolliset yhteisöt yleensä, on Liljakummun mukaan selkeä hierarkkinen organisaatio, jossa liikkeen johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja valvovat jäsenten toimintaa. Suljettu yhteisö rakentuu myös etäisyyden ottamiseen muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Liikkeen opillinen käsitys kieltää niiden pelastumisen, jotka eivät ole heidän kanssaan samassa uskossa ja opissa.[104]

Tutkija Aini Linjakumpu toteaa, että koska synnistä ei ole olemassa ehdotonta totuutta, toisten uskovaisten syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Käytännössä vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtajat ovat yhteisön puhtauden ja opin ylimpiä vartijoita. Hierarkian kautta puhdasoppisuus laskeutuu myös liikkeen alimmille tasoille.[104]

Toimittaja Marjo Valtavaaran mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa on kasvavaa tyytymättömyytta uskonnon ulkoisia "sääntöjä" kohtaan. Tyytymättömyys purkautuu lähinnä pienissä piireissä ja internetin keskusteluissa, koska Valtavaaran mukaan julkista kritiikkiä ei liikkeen piirissä uskalleta esittää. Toisinajattelijat haluaisivat "puhdasta luterilaista uskoa" ilman heidän säännöiksi kokemiaan "armoneuvoja".[105]

Lähteet

Kaste

Lain kolmas käyttö

Viitteet

  1. ↑ Helsingin sanomien Kuukausiliite Elokuu 2006, Artikkeli; Ja täyttäkää maa, sivu 52
    • Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talosen arvio: 80 000–100 000
    • Joensuun yliopiston kirkkohistorian professori Hannu Mustakallion arvio: yli 100 000, jopa 150 000
  2. ↑ Suomen ev.lut. kirkko. Aamenesta öylättiin: Lestadiolaisuus
  3. ↑ Jouko Talonen: Lestadiolaisuuden hajaannukset, luento 8.3.2000 – "SRK-vanhoillisuuden kanssa työyhteydessä olleesta ns. heidemannilaisuudesta ––"
  4. ↑ a b Päivämies, nro 39, 27.9.2006, Juhlanumero, SRK 100 vuotta, sivu 6
  5. ↑ a b Päivämies, nro 39, 27.9.2006, Juhlanumero, SRK 100 vuotta, sivu 3
  6. ↑ a b lestadiolaisuus.info: Lestadiolaisuus Ecuadorissa lestadiolaisuus.info. Viitattu 23. helmikuuta 2007.
  7. ↑ a b c d e Suviseurakirja "Tulkaa vetten tykö" vuodelta 1989, ISBN 951-8940-05-3, sivut 22–24
  8. ↑ Palola 2006, s. 159
  9. ↑ Usko ja Jumalan sana, s. 9
  10. ↑ Hulkko 1965, s. 17
  11. ↑ http://www.srk.fi/index.php?p=nain_me_uskomme SRK: Näin me uskomme, luettu 27.3.2007
  12. ↑ a b Reinikainen 1994, s. 58
  13. ↑ Lohi 2000, s. 322
  14. ↑ Hulkko 1965, s. 36
  15. ↑ Raamattu, Johanneksen evankeliumi 20:22-23
  16. ↑ Hulkko 1965, s. 39
  17. ↑ Siionin lähetyslehti 03/2007, Pääkirjoitus: Oppilaana armon koulussa
  18. ↑ Heikki Jussila, Kutsujan armo, 1948, Oulu, s. 175
  19. ↑ Hulkko 1965, s. 25
  20. ↑ Hulkko 1965, s. 27
  21. ↑ Yksimielisyyden ohjeen tiivistelmä
  22. ↑ SRK: Näin me uskomme
  23. ↑ a b Miikka Ruokanen: "Jumalan valtakunnalla on selkeät rajat ja korkea muuri". Helsingin Sanomat, 1980, nro 93, s. 2.
  24. ↑ Siionin lähetyslehti, nro 5, toukokuu 2005, Kansan kirkon jäsenenä, sivu 21
  25. ↑ Hulkko 1965, s. 28
  26. ↑ Hulkko 1965, s. 26
  27. ↑ Hulkko 1965, s 22
  28. ↑ Zidbäck 1941, s. 166
  29. ↑ a b Usko ja kaste. 951-843-016-0 SRK 2001, Sivut 92-93
  30. ↑ Ainoa oikea jumala, televisiodokumentti. Ohjaus Rauni Järvilehto. Tuotanto: Kuvakieli 1997. Esitetty YLEllä 19.11.1997 ja 2.12.2004
  31. ↑ Räty, Reetta: Isä tietää kaiken. Artikkeli Helsingin sanomien NYT-liitteessä 26.6.1998
  32. ↑ SRK: Näin me uskomme "Opetuksen sisällössä tärkeinä pidetään uskonpuhdistuksen periaatteita. Niiden mukaan Raamattu on korkein auktoriteetti uskoa ja elämää koskevissa kysymyksissä ja että ihminen tulee vanhurskaaksi yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. " ja SRK: Oikea ja väärä "Ihminen pelastuu yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden. Vain usko Kristuksen vanhurskauttaa ihmisen, tekee hänestä Jumalalle kelpaavan."
  33. ↑ Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys: Muutoksen keskellä, s. 46-49. SRK:n vuosikirja 2007. Oulu: SRK, 2007. ISBN 978-951-843-090-5.
  34. ↑ Juhani Alaranta: Kristityn vapaus ja vastuu. Päivämies, 2007, nro 43, s. 13.
  35. ↑ SRK: Voitosta Voittoon, s. 65-67. Oulu: SRK, 1970.
  36. ↑ Aimo Hautamäki, Tuomikoski, Pekka: Rauhaa ja iloa, s. 30. SRK:n vuosikirja 2004. Oulu: SRK, 2004. ISBN 951-843-050-0.
  37. ↑ a b Mari Teinilä: Oikean opin haltijat. Kotimaa, 2007, s. 4-5.
  38. ↑ Lohi 2000, s. 237–247 ja 293–300
  39. ↑ Lohi 2000, s. 238–240
  40. ↑ Palola 2006, s. 126
  41. ↑ Palola 2006, s. 106
  42. ↑ a b Päivämies 12.7.2006, sivu 22
  43. ↑ a b c d Siionin lähetyslehti, syyskuu 2001, Opetuksia vuosien varrelta: Television käytöstä koulussa, sivut 14–15 (lyhennelmä SRK:n vuosikirjasta 1985)
  44. ↑ Kouluhallituksen yleiskirje 20.12.1979
  45. ↑ a b Palola 2006, s. 119
  46. ↑ Maarit Hytönen, Kirkko ja nykyajan eettiset kysymykset, 2003, ISBN 951-625-893-X, sivu 212
  47. ↑ Provan, Charles D. The Bible and Birth Control. Zimmer Printing, Monongahela, 1989. ISBN 99917-998-3-4
  48. ↑ Church History and Birth Control 17. huhtikuuta 2004. Valerie's Living Books. Viitattu 15. maaliskuuta 2007.
  49. ↑ Oulun puhujainkokouksen 27.-28.11.1945 pikakirjoituspöytäkirja, SRK:n arkisto
  50. ↑ a b Oikea ja väärä, s. 18-23
  51. ↑ Harju, Anna: [www.suviseurat.net/2006/images/tiedostot/sunnuntai/antti_paananen.doc Jaakob voitti painin siunauksen voimalla] (doc) (saarnareferaatti) www.suviseurat.net.
  52. ↑ Hallamaa, Hannu: Suuri syntyvyys kasvattaa lestadiolaisuutta hitaasti Itä-Savo. 8.2.2009. Viitattu 13.3.2009. suomi
  53. ↑ Anu Silfverberg: Uskottomat. Hs.fi 17.4.2003.
  54. ↑ a b c d Päivämies, nro 39, 27.9.2006, Juhlanumero, SRK 100 vuotta, sivu 10
  55. ↑ SRK, Historia, [1]
  56. ↑ Sveriges Fridsföreningarnas Centralorganisation
  57. ↑ a b Päivämies, nro 40, 4.10.2006, sivu 9
  58. ↑ Päivämies, 20.12.2006, Puhujien kokous, sivu 10
  59. ↑ LLC: LLC: Who We Are LLC. Viitattu 23. helmikuuta 2007.
  60. ↑ Päivämies, nro 39, 27.9.2006, Juhlanumero, SRK 100 vuotta, sivu 8
  61. ↑ a b c SRK: SRK:n seurat ulkomailla 2005. SRK. Viitattu 23. helmikuuta 2007.
  62. ↑ SRK:n suviseurat Muhoksella 2003, ISBN 951-843-044-6, sivu 337
  63. ↑ (Vanhoillis)lestadiolaisuus Ruotsissa http://lestadiolaisuus.info/maat/ruotsi
  64. ↑ Päivämies, nro 39, 27.9.2006, Juhlanumero, SRK 100 vuotta, sivut 12–13
  65. ↑ a b http://lestadiolaisuus.info
  66. ↑ Lestadiolaisuus Saksassa[2]
  67. ↑ Päivämies, 14.2.2007, Togon Laestadiolais-Luterilainen kirkko viisi vuotta, sivut 14–15
  68. ↑ Päivämies, 12.7.2006, sivu 21
  69. ↑ lestadiolaisuus.info: Lestadiolaisuus Togossa lestadiolaisuus.info. Viitattu 23. helmikuuta 2007.
  70. ↑ Päivämies, nro 39, 27.9.2006, Juhlanumero, SRK 100 vuotta, sivu 15
  71. ↑ Lestadiolaisuuden synty ja leviäminen [3]
  72. ↑ lestadiolaisuus.info: Facts about Laestadianism in America lestadiolaisuus.info. Viitattu 23. helmikuuta 2007.
  73. ↑ Lestadiolaisuus Amerikassa [4]
  74. ↑ LLC Congregations [5]
  75. ↑ Seurailmoitukset ja seurakertomukset Päivämiehessä ja Siionin lähetyslehdessä
  76. ↑ a b Päivämies, nro 39, 27.9.2006, Juhlanumero, SRK 100 vuotta, sivu 7
  77. ↑ a b c Markku Ihonen: Mediakummajainen? Herätysliikkeen julkisuusongelmien äärellä 2000. Tiedotustutkimus-lehti. Viitattu 5. maaliskuuta 2007.
  78. ↑ a b c SRK:n vuosikirja 1984, Vanhoillislestadiolaisuus lehdistössä vuonna 1984, sivut 108–128
  79. ↑ Mauri Kinnunen, Herätysliike kahden kulttuurin rajalla. Lestadiolaisuus Karjalassa 1870 – 1939, ISBN 951-39-1835-1, sivut 23
  80. ↑ a b Palola 2006, s. 168.
  81. ↑ Markku Ihonen: Pesukoneen ikkuna: kurkistusluukku lestadiolaisuuteen? 20.3.1998. Suomen kuvalehti. Viitattu 5. maaliskuuta 2007.
  82. ↑ Palola 2006, sivu 134
  83. ↑ Palola 2006, sivut 162–165
  84. ↑ Palola 2006, sivu 177
  85. ↑ Palola 2006, sivu 181
  86. ↑ Palola 2006, sivu 182
  87. ↑ Palola 2006, sivu 187
  88. ↑ http://verkkolehti.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=8260&Itemid=190
  89. ↑ http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/article/?id=1354&bid=66&start=20
  90. ↑ a b Mauri Kinnunen: Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet. Kaleva 1.10.2006
  91. ↑ Juho Kalliokoski: Kuuliaisuutta mutta kenelle? kaleva 24.9.2009, Kotimaa 1.10.2009
  92. ↑ Tuomas Peltomäki: Karpolla on yhä asiaa. Helsingin Sanomat 23.5.2007
  93. ↑ http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/article/?id=1030&bid=45
  94. ↑ Vuokko Ilola: Hoitokokoukset täytyy selvittää! Kotimaa 18.12.2008
  95. ↑ Johannes Ijäs: Lestadiolaisjohtaja: Hoitokokouksia voi tutkia. Kotimaa, 31.7.2008
  96. ↑ Kuusamossa keskusteltiin lähihistorian tutkimuksesta. Koillissanomat 1.5.2009
  97. ↑ http://fi.wikipedia.org/wiki/Hoitokokous_(lestadiolaisuus)#cite_note-50
  98. ↑ http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Sielunhoito
  99. ↑ http://www.ihmisoikeusliitto.fi/index.php/etusivu/56-ajankohtaista/107-ihmisoikeusliiton-naekoekulmia-ehkaeisykieltoon-532009
  100. ↑ http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=48287&name=DLFE-10664.pdf
  101. ↑ Lähde puuttuu
  102. ↑ Anssi Miettinen: Lisääntykää ja täyttäkää maa. Kuukausiliite, 2006, nro 8, s. 57.
  103. ↑ Huurre, Irene ja Salmela, Marja: Lestadiolaisuus työllistää mielenterveystyöntekijät. Helsingin Sanomat, 1979, nro 304, s. 6. "Lääkärit tietävät tapauksia, joissa toistakymmentä lasta synnyttäneille lestadiolaisnaisille ehdotetaan sterilisaatiota huonon terveyden vuoksi. Rauhanyhdistys ei kuitenkaan anna siihen lupaa, ja äiti kuolee, kun hän varoittelusta huolimatta tulee jälleen raskaaksi."
  104. ↑ a b Aini Linjakumpu: Lestadiolaisuus suomalaisena ääriliikkeenä 1/2000. kaltio.fi. Viitattu 21.3.2007.
  105. ↑ Valtavaara, Marjo: Lestadiolaiset keskustelevat nyt kiivaasti oikeista elämäntavoista. Helsingin Sanomat, 23.10.2007, nro 290, s. A4.

Katso myös

Kirjallisuutta

Historiankirjat

  • Paavo Viljanen: Wäinö Havas, hengen ja miekan mies. WSOY, 1943.
  • Heikki Jussila: Kutsujan armo laestadiolaisessa kristillisyydessä.. , 1948.
  • Seppo Lohi: Pohjolan kristillisyys. Lestadiolaisuuden leviäminen Suomessa 1879–1899.. SRK, 1997. 951-8940-69-X.
  • Seppo Lohi: Sydämen kristillisyys. Lars Levi Laestadiuksen (1800–1861) elämänvaiheet ja kuvaus herätyksen leviämisestä Laestadiuksen kuolemaan saakka.. SRK, 2000. ISBN 951-8940-01-0.
  • Aulis Zidbeck: Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma. Juhani Raattamaa — opettaja ja sielunhoitaja.. SRK, 1985. ISBN 951-9422-62-5.
  • Mauri Kinnunen: Herätysliike kahden kulttuurin rajalla. Lestadiolaisuus Karjalassa 1870–1939. Jyväskylän yliopisto, 2004. ISBN 951-39-1815-7.
  • SRK:n 50-vuotishistoriikki, Kullervo Hulkko: Minä lähetän teidät. Lahden kirjapaino- ja sanomalehti-osakeyhtiö 1956.
  • Seppo Lohi: Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat. SRK 2007, Gummerus Jyväskylä. ISBN 978-951-843-109-4.
  • Tässä auttoi Herra. Sodan sukupolvi muistelee. SRK.

Paikallisrauhanyhdistysten historiikkeja:

  • Matkalla. Porin Rauhanyhdistys 110 v. Toim. Pekka Vuonokari. SRK 2004.
  • Elävän veden virta. Lestadiolaisen kristillisyyden vaiheita Taivalkoskella. Niilo Keränen. Pohjolan painotuote, Rovaniemi 2008. ISBN 978-952-92-4634-2.


Elämäkertakirjallisuutta:

  • Päivämies palkan saa. Antti Koukkarin elämäkerta. SRK.

Kertomakirjallisuutta:

  • Patriisin tytär. Antiikin kristittyjen elämää. SRK.

Muut kirjat

  • Leo Väyrynen: He ovat voittaneet. Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys, 1978. ISBN 951-9422-27-7.
  • Leonard Typpö: Armo ja totuus ynnä kristillisiä kirjeitä. , 1904.
  • Leonard Typpö ja Pekka Raattamaa: Kirjeitä, osa 1. , 1907.
  • Tutkimme Raamattua. Vuosien 1776, 1938 ja 1992 käännökset. Toim. Pekka Tuomikoski. SRK, Gummerus Jyväskylä 2005. ISBN 951-843-062-4.

Opilliset kirjat

Kriittiset kirjat

Tutkimuksia

  • Tuomaala, Ellen: Yhteisön rajamailla. Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautumisen kerrontaa. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Sosiologian laitos, 2001.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vanhoillislestadiolaisuus&oldid=9247801”