Leeviläisyys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Lestadiolaisuus
Lard Levi Laestadius
Euroopan lestadiolaisuuden sukupuu vuonna 2001 ilman kuolleita haaroja.[1]
Suomen ja Karjalan lestadiolaisuuden sukupuu joka sisältää myös kuolleet haarat.

Leeviläisyys on esikoislestadiolaisuuden haara, joka on syntynyt liikkeen hajaannuksissa vuonna 1965. Leeviläisyys sai nimensä ruotsalaisen saarnaajan Levi Älvgrenin mukaan. Hän ei hyväksynyt uudistuksia seurakunnassa. Kiistat syntyivät mm. Per Boremannin Laestadiuksen postilloihin tekemistä uudistuksista, joita Gunnar Jönsson tuki.[2]

Leeviläiset pitävät tiukasti kiinni Laestadiuksen saarnojen alkuperäisesta asusta eivätkä hyväksy karkeidenkaan ilmausten muokkaamista. He katsovat siksi edustavansa alkuperäistä lestadiolaisuutta. Leeviläiset ovat kirjoittaneet opistaan ja ajatuksistaan oman kirjan "Hengellisen hallituksen vaiheet ensinsyntyneessä laestadiolaisessa seurakunnassa Ruotsin Lapin maalla" (ruots. 1976, suom. 1977), jota leeviläiset jakoivat esikoislestadiolaisten seuroissa leeviläisyyden synnyn aikoihin.

Leeviläiset ovat omaksuneet esikoislestadiolaisilta Ruotsin Lapin vanhimmat, jotka muodostavat esikoislestadiosten "hengellisen hallituksen" korvaavan varjohallituksen. Leeviläiset uskovat Lapin vanhimmuuden periytyvän Raattamaasta esikoislestadiolaisten Lapin vanhimpiin 1960-luvulle asti, kunnes se jatkui leeviläisyyteen. Leeviläisten Ruotsin Lapin vanhimpia ovat suomalaissyntyiset Lauri Koistinen ja Eero Mäkelä.

Leeviläisiä oli vuoden 2012 arvion mukaan noin 200 henkeä maailmassa, pääosin Suomessa, joten se oli yhdenneksitoista suurin lestadiolaisryhmä maailmassa[3]. Leeviläisten määrä säilyi samana vuoden 2001 jälkeen[4][3]. Seuroja he järjestävät säännöllisesti mm. Eurassa ja Pöytyällä. Vuonna 1977 leeviläisyydestä erosi steeniläisyys. Leeviläisyyteen liittyi kymmeniä esikoislestadiolaisia USA:ssa vuonna 1976, mutta he menivät melkein kaikki vuoden 1977 hajaannuksessa steeniläisyyteen. Myös steeniläisyydessä tapahtui hajaannus vuonna 1979, jolloin siitä erkani niskalaisuus-niminen ryhmä USA:ssa ja Norjassa.

Kuuluisia leeviläisiä ovat muun muassa Euran daltonien vanhemmat.

Norjan nyt jo hiipunutta leeviläisyyttä kutsutaan myös nimellä kjöllefjordilaisuus sen paikan nimen mukaan jossa he enimmäkseen asuivat. Kjöllefjordilaiset ja USA:n leeviläiset erkaantuivat esikoislestadiolaisuudesta vuonna 1976. Kjöllefjordilaiset ja USA:n leeviläiset tosin siirtyivät vuoden 1977 hajaannuksessa steeniläisyyteen. Vuoden 1979 hajaannuksessa osa Norjan ja Amerikan steeniläisistä perustivat niskalaisuuden (tai jenseniläisyyden). Norjassa Thoralf Jensen oli niskalaisten johtaja.[5]

Vuonna 1976 esikoislestadiolaisuudesta erkani USA:ssa pieni ryhmä nimeltä niskalaisuus ja liittyi leeviläisiin. "Niska" oli yleinen sukunimi tuon ryhmän parissa, joten siitä nimitys ryhmälle. Heillä oli saarnaajina mm. Melvin Niska ja Ralph Niska. [5] Vuoden 1977 hajaannuksessa Amerikan leeviläiset liittyivät steeniläisyyteen. Vuonna 1979 osa Amerikan ja Norjan steeniläisistä erkani omaksi ryhmäkseen nimeltä niskalaisuus. Norjan niskalaisuutta kutsutaan myös jenseniläisyydeksi.[5]

Leeviläisyyden sivuhaarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1977 leeviläisyydestä erkaantui ruotsalaisen saarnaajan Sten Johanssonin johdolla ryhmä nimeltä steeniläisyys, johon liittyivät osa Ruotsin ja Suomen leeviläisistä, sekä kaikki Norjan ja USA:n leeviläiset lukuun ottamatta yhtä naishenkilöä. [6] Steeniläisiä oli vuoden 2001 arvion mukaan n 20 henkilöä maailmassa - lähinnä Suomessa. Professori Jouko Talonen mainitsi ryhmän silti lestadiolaisryhmien listassaan, vaikka henkilömäärä oli alle 25.[7]

Vuonna 1979 steeniläisyydestä erkaantui Norjassa ja USA:ssa ryhmä nimeltä niskalaisuus(B) (tai jenseniläisyys) USA:laisen saarnaajan Ralph Niskan ja norjalaisen saarnaajan Thoralf Jensenin johdolla. [6] Niskalaisia lienee nykyään alle 25 henkilöä maailmassa, sillä professori Jouko Talonen ei maininnut sitä lestadiolaisryhmien listassaan vuonna 2001. Saattaa olla mahdollista että niskalaisia ei enää ole olemassa.[7]

Vuonna 1994 leeviläisyydestä erkaantui Suomessa ryhmä nimeltä sukarilaisuus Tenho Sukarin johdolla. Tenho Sukari syytti leeviläisten enemmistöä mm hypnoosin hyväksymisestä ja nimitti leeviläisten enemmistöä "hypnoosilaisiksi".[8] Vuonna 1997 sukarilaisuudesta erkaantui ryhmä nimeltä viljolaisuus Viljo Heimanin johdolla.[9] Nämä ovat erittäin pieniä lähinnä yhdestä perheestä muodostuvia ryhmiä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Talonen 2001. s. 14, 25–29 (Talosen sukupuissa on joitakin virheitä)
  2. ↑ Talonen 2001, 18
  3. ↑ a b Talonen 2012. Luento Laestadius-seminaarissa Oulussa 5. lokakuuta 2012. Virtuaalikirkko on videoinut ja arkistoinut seminaarin luennot Internettiin: http://www.virtuaalikirkko.fi/kirkot/virtuaalikirkkosali/arkisto.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Talonen 2001, s. 25.
  5. ↑ a b c Hepokoski 2002, s. 40–41.
  6. ↑ a b Hepokoski 2002. s. 40-41.
  7. ↑ a b Talonen 2001. s. 1 ja 25
  8. ↑ Tenho Sukarin kirje eriseuralaisille v. 1998 ks. erityisesti s. 4. https://asiakas.kotisivukone.com/files/lestadiolaisuusalkuperaisena.auttaa.fi/tiedostot2/Hypnoosilaisille_steenilaisille_ja_booremannilaisille_30.5.1998.PDF (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. ↑ Tenho Sukarin kirje Viljo Heimanille 13. tammikuuta 2002. https://asiakas.kotisivukone.com/files/lestadiolaisuusalkuperaisena.auttaa.fi/tiedostot5/Lutherin_Laestadiuksen_ja_vanhinten_ymmarryksia_vuoden_-97_eriseuran_aiheuttajalle_13.1.2002.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Leeviläisyys&oldid=21622185”