Uuras Saarnivaara

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uuras Saarnivaara
Pastori Uuras Saarnivaara
Pastori Uuras Saarnivaara
Syntynyt 17. helmikuuta 1908
Nurmijärvi
Kuollut 5. toukokuuta 1998 (90 vuotta)
Riihimäki
Ammatit pappi, opettaja, luennoitsija, Sana-lehden päätoimittaja, Sisälähetysopiston johtaja, lähetyskorkeakoulun dekaani, professori Minneapoliksessa sekä kirjailija.
Äidinkieli suomi
Aikakausi 1900-luku
Tyylilajit kristilliset ja tieteelliset kirjat
Aiheet raamattukäännös, henkilöhistoria, Luther-tutkimus, asioiden opettaminen
Esikoisteos Pyhäkoulu syntymämaassaan Englannissa (1939), Nykyinen sota ja Suomen kirkko (1940, Hancock)
Tuotannon kieli suomi ja englanti
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Uuras Saarnivaara (17. helmikuuta 1908 Nurmijärvi5. toukokuuta 1998 Riihimäki[1][2]) oli suomalainen filosofian ja teologian tohtori, kristillinen kirjailija ja merkittävä luterilainen hengellinen vaikuttaja.[3]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarnivaara syntyi pastori Emil Edvard Saarnivaaran (1875–1958) ja Olga Maria Saarnivaaran (o.s. Kuusilinna, 1884–1943) perheeseen esikoisena Nurmijärvellä. Kolme ensimmäistä vuotta Uuras asui syntymäseudullaan, mutta isän valmistuttua papiksi 1911 perhe muutti maailman suurimman puukirkon pitäjään, Kerimäelle, jossa olivat vuoden.[4]

Vuonna 1912 piispa Colliander esitti venäjää taitavalle isälle mahdollisuuden siirtyä Inkerinmaalle. Perhe lähtikin Inkeriin, jossa hänen isänsä toimi Toksovan kirkon kappalaisena. Venäjän vallankumous kuitenkin lopetti Emil Saarnivaaran työn Venäjällä. Levottomuuksien vallitessa häntä tultiin pidättämään vuonna 1919. Isä pakeni kamarin ikkunasta. Kolme viikkoa häntä etsittiin, muttei löydetty. Äitiä ja kolmea lasta ei pidätetty. He selviytyivät hevosajoneuvolla Suomeen. Isäkin pääsi salateitä Suomeen kuukauden pakoiltuaan.[4]

Uuras Saarnivaara aloitti koulunkäynnin Terijoen lastentarhassa ja jatkoi yhden lukuvuoden venäjänkielisessä kansakoulussa. Koulunkäynti jatkui vuonna 1917 Suomessa. Vuodesta 1921 ylioppilaaksi tuloon 1926 saakka opinahjona oli Raahen lyseo. Siksi Raahessa, koska Raahe-jaksolla 1921–1922 isä toimi latinan ja historian opettajana Raahen keskikoulun jatkoluokilla sekä Raahen porvari- ja kauppakoulussa suomen kielen opettajana. Perhe oli muuttanut 1921 paikkakunnalle.[4]

Päästyään ylioppilaaksi Saarnivaara aloitti opinnot Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Hänet vihittiin papiksi Viipurissa 1930. Viipurin hiippakunnalta opiskelua varten stipendin saaneena Saarnivaaran oli sitouduttava 2,5 vuodeksi toimimaan Viipurin hiippakunnan papistossa. Alle kolmen vuoden aikana Uuras Saarnivaara työskenteli viidessä seurakunnassa. Merkittävin tapahtuma oli Rantasalmella. Hän tapasi lastenkodin johtajan Sirkka Mirjam Augustintytär Soilanderin keväällä 1932. Alkanut seurustelusuhde johti avioon astumiseen Hausjärvellä joulukuussa 1933. Isä Emil opiskelutoverinsa kanssa vihki parin.[4]

Vuosina 1932–1939 Saarnivaara oli pappina Säämingissä ja Karstulassa. Erityisesti mainittakoon Karstulan ajasta, että hän aktivoi pyhäkoulutoimintaa ja sai vuosivälillä 1934–1938 pyhäkoululaisten määrän nousemaan yli 70 prosentilla. Pappina ollessaan Saarnivaara oli jatko-opiskelijana 1930–1939 Helsingin yliopistossa. Tiedekuntina olivat historiallis-kielitieteellinen ja teologinen. Filosofian kandidaatiksi (lisensiaatti) hän valmistui 1936 ja teologian kandidaatiksi (lisensiaatti) 1939. Yhden lukuvuoden Saarnivaara oli stipendiaattina Lontoossa The London College of Divinityssä saaden 1937 aikana arvon Bachelor of Divinity. Saarnivaaran kiinnostus englannin kieleen sai käytännön harjoitetta. Kielen alkuopiskelu oli tapahtunut itsenäisesti Suomessa kesällä 1936. Piispa Aleksi Lehtosen kehotuksesta Saarnivaara perehtyi erityisesti pyhäkoulutyöhön. Pontimena olivat myös Sirkka-vaimon suuntautuminen lapsityöhön ja kaksivuotiaan Aila-tyttären herättämä kiinnostus kristilliseen lapsityöhön. Saarnivaaran syttyminen pyhäkouluasialle näkyi kirjassa Pyhäkoulu synnyinmaassaan Englannissa sekä 25:ssä laatimassaan Pyhäkoulu-lehden artikkelissa. Hän piti myös pyhäkoulukursseja saadakseen uusia opettajia ja valmistaakseen heitä tehtäviinsä.[4]

Saarnivaara lähti Pohjois-Amerikkaan Hancockiin Suomi-synodin teologisen seminaarin opettajaksi, jona hän toimi vuosina 1939–1954. Hän väitteli filosofian tohtoriksi Chicagon yliopiston teologisessa tiedekunnassa 1945 ja teologian tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1948. Tutkimuksissaan hän käsitteli Martti Lutheria ja hänen reformatorisen murroksensa ajankohtaa. Saarnivaara saavutti tutkimuksillaan mielenkiintoa kansainvälisesti ja erityisesti Pohjois-Amerikassa.[5]

Saarnivaara palasi Suomeen 1954. Aluksi hän toimi Sana-lehden päätoimittajana ja Kansan Raamattuseuran julistustyössä 1954–1957. Tällöin hän siirtyi perustetun Sisälähetysopiston johtajaksi, Tästä tehtävästä hän erosi 1964. Saarnivaara vaikutti voimakkaasti Kansanlähetysliikkeen syntyyn. Hän opetti lähetyskoulussa sekä toimi lähetyskorkeakoulun dekaanina. Tästä tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1980, jolloin hän edelleen jatkoi kirjoitus- ja julistustöitä. Viimeisenä teoksena valmistui Elämä uskossa vuonna 1996, kaksi vuotta ennen hänen kuolemaansa.[4][2]

Toimialueena Saarnivaaralla oli myös Minneapolis, jossa hän oli luterilaisen teologisen seminaarin professorina.[2]

Hän otti aktiivisesti kantaa ajan teologisiin kiistakysymyksiin ja kritisoi erityisesti liberaaliteologiana pitämäänsä teologista ajattelua, lundilaisuutta, korkeakirkollista sakramentalismia ja Kirkkojen maailmanneuvoston harjoittamaa ekumeniaa. Saarnivaarasta tuli 1960-luvulta alkaen maailmanneuvoston tunnetuin suomalainen arvostelija.[5]

Saarnivaaraa väitöskirjassaan tutkineen Ari Aurasen mukaan hänestä tuli merkittävin suomalainen historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen arvostelija ja häntä voidaan pitää merkittävimpänä perinteisen raamattunäkemyksen puolustajana, joka vaikutti lähinnä uuspietistien keskuudessa.[5]

Luther-tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarnivaara on väitöskirjoissaan käsitellyt Lutherin oppeja ja niiden pohjalta hän on julkaissut kolmiosaisen Luther-tutkimuksen. jotka on julkaistu 1947–1948.[4]

1. Luther-tutkimuksen aihe Yhdysvalloissa oli Lutherin tie evankeliseen uskoon (julk. 1947 suomeksi nimellä "Syntisen tie vanhurskauteen ja pyhyyteen Lutherin mukaan l. Aamunhämärä ja päivänkoitto").

2. Luther-tutkimuksen aihe Suomessa oli Lutherin pelastusoppi ja vanhurskauttaminen.

3. Luther-tutkimuksen osa käsittelee Lutherin pyhitysoppia.

Raamatunkäännös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarnivaara on tehnyt vanhaan kirkkoraamattuun pohjautuvia raamatunkäännöksiä Pyhä Raamattu korjauksin ja selityksin (1987) ja rajoitetummilla selityksillä varustettu Jumalan Kansan Pyhä Raamattu (1993), joissa vuosien 1933 VT:n ja 1938 UT:n käytäntöön ottaman suomennoksen pohjalta ovat käännös ja kieli korjattuna. Hän on korjauksissaan pyrkinyt mahdollisimman alkutekstille uskolliseen käännösasuun. Saarnivaara on myös kirjoittanut tunnetun, 1 052-sivuisen kirjan Voiko Raamattuun luottaa? (1982).[4]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pyhäkoulu syntymämaassaan Englannissa. Suomen Evank.luteril. Pyhäkouluyhdistys (1939)
  • Nykyinen sota ja Suomen kirkko. Suomi-opiston juhlajulkaisu. Hancock (1940)
  • Luther puhuu Suomen kirkolle ja kansalle. Lutherin tutkimuksesta Suomesta. Hancock (1940)
  • Avainten valta. Luterilaisen kirkon alkuperäinen usko ja oppi. Hancock (1944)
  • The Power of the Keys. The Original Faith of the Lutheran Church. Hancock (1944)
  • Mistä löydämme Jumalan ja Kristuksen? Hancock (1944)
  • The Growth of Luther's teaching of justification;a re-examination of the development of Luther's teaching of justification from a Roman Catholic to an evangelical understanding. Diss. University of Chicago Library. The Joseph Regenstein Library. BR9999.AAk. Chicago (1945)
  • Mikä on totuus Amerikan laestadiolaisesta kristillisyydestä? Hancock: Suom.-Lut. Kust. (1946)
  • Amerikan laestadiolaisuuden eli apostolis-luterilaisuuden historia. Ironwood, Mich. (1947)
  • Syntisen tie vanhurskauteen ja pyhyyteen Lutherin mukaan. I: Aamuhämärä ja päivänkoitto.  Suomen lähetysseura. (1947)
  • Syntisen tie vanhurskauteen ja pyhyyteen Lutherin mukaan. II: Täysi päivä. Suomen lähetysseura. (1948)
  • Syntisen tie vanhurskauteen ja pyhyyteen Lutherin mukaan. III: Täysi päivä. Suomen lähetysseura. (1948)
  • Raamatullinen kaste: keskusteluja. Kirjapaja. (1948)
  • Kirkkokansan kalenteri. III: 1949. Kirjapaja. (1948)
  • Tie synnin hädästä Jumalan rauhaan Lutherin ja luterilaisen kirkkomme tunnustuskirjojen mukaan. Suomen Lähetysseura (1949)
  • Vaivan tieltä iankaikkiselle tielle. Kuva ja sana (1949)
  • Vanhoillisuuden hajaantumisen historiaa Amerikassa ja Suomessa. Rauha (1950)
  • Ensimmäinen ja viimeinen päivä. Kuva ja Sana. (1950)
  • Kaikkeuden synty: Polveutumisoppi ja luomisusko luonnon tosiasiain valossa. Kuva ja Sana. (1953)
  • Luther ja Lund: lundilaisen Luther-tutkimuksen ja teologian kriitillistä tarkastelua. Kuva ja Sana. (1955)
  • Tulta maan päälle: evankelioimisen perusteet ja käytäntö. Kansan Raamattuseura. (1956)
  • Vie sana veljesi luo: henkilökohtaisen "ihmisten kalastamisen" ja "kotilähetyksen" opas. Kansan Raamattuseura. (1957)
  • Kuinka on sun sielus laita?: tienviittoja sekä tietä kyseleville että sitä vältteleville. Kansan Raamattuseura. (1957)
  • Mormonit eli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Raamatun valossa. Suomen kirkon sisälähetysseura (1961)
  • Vedestä ja hengestä. Ev. lut. sisälähetyssäätiö (1962)
  • Jehovan todistajat Raamatun valossa. Suomen kirkon sisälähetysseura. Suomen kirkon sisälähetysseura. (1963) 
  • Näin sanoo Herra: Raamatun totuudet, pelastustie ja viimeiset tapahtumat sen omin sanoin. Kuva ja sana (1963)
  • Onko Jumala todella sanonut. Ev.Lut. Ylioppilaslähetys. (1966)
  • Suuri luopumus: modernismi, ekumenia, Raamattu ja luterilainen tunnustus.  Uusi tie (1967)
  • Harmagedon: ennen ja jälkeen: Raamatun lopunaikoja koskevat profetiat sekä niiden toteutuminen nykyaikana ja lähitulevaisuudessa. Ev.lut. herätysseura (1969)
  • Jehovan todistajat Raamatun valossa. Kirjaneliö (1971)
  • Seitsemännen päivän Adventismi Raamatun ja historian valossa. Uuras Saarnivaara (1972)
  • He elivät Jumalan voimassa. Kolmas osa. Ev.Lut. Herätysseura Ry. (1975, ISBN 951-689-021-0)
  • He elivät Jumalan voimassa. I ja II osa. Ev.Lut. Herätysseura Ry. (1976, ISBN 951-689-024-5)
  • Uskovain kaste vai lapsikaste – Kumpi on raamatullinen? Uusi tie. (1977, ISBN 951-619-090-1)
  • Harmagedon – ennen ja jälkeen. Ev.Lut. Herästysseura Ry. (1978, ISBN 951-689-043-1)
  • Voiko Raamattuun luottaa. Ev.Lut. Herätysseura Ry. (1982, ISBN 951-689-055-5) (uusi korjattu painos julkaistu vuonna 2002)
  • Raamatunkäännösten vertailevaa arvostelua. Ev. lut. herätysseura (1982)
  • Katso, tässä on tie. Ev.Lut. Herätysseura Ry. (1982, ISBN 951-689-054-7)
  • Jehovan todistajat Raamatun valossa. Uusi tie. (1986, ISBN: 951-619-167-3)
  • Raamattu korjauksin ja selityksin. Ev.Lut. Herätysseura Ry. (1987, ISBN 951-689-065-2)
  • Jumalan Kansan Pyhä Raamattu selityksin. Uusi Tie. (1993, ISBN 951-619-263-7)
  • Elämä uskossa: Jumalan kansan kristinoppi. Uusi tie (1995)
  • Tie synnin hädästä Jumalan rauhaan Lutherin ja luterilaisen kirkkomme tunnustuskirjojen mukaan. Uusi tie. (1998, 951-619-303-X).
  • Pelastus ja pyhitys Lutherin mukaan. Uusi tie, (2008, 978-951-619-488-5)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vesa Pirttimaa, Omantunnon turvallisuus, pro gradu
  2. a b c Tohtori Uuras Saarnivaara - Kansanlähetyksen vaikuttaja oli Luther-tutkija
  3. Väitöstilaisuus Oulun yliopistossa 23.2.2008
  4. a b c d e f g h Toim. Ari Auranen: Iustitia 24, Uuras Saarnivaara - herätysteologi, Suomen teologinen instituutti, 2008
  5. a b c Oulun yliopisto, väitöstiedote