Siirry sisältöön

Kirkkojen maailmanneuvosto

Wikipediasta
Kirkkojen maailmanneuvosto
World Council of Churches
Perustettu 1948
Päämaja Le Grand-Saconnex, Sveitsi
Jäsenet 350 jäsenkirkkoa[1]
Aiheesta muualla
Sivusto

Kirkkojen maailmanneuvosto (lyh. KMN[2]) on kristillisten kirkkojen kansainvälinen ekumeeninen yhteistyöelin, joka perustettiin vuonna 1948 Amsterdamissa toisen maailmansodan jälkeen. Sen päämaja sijaitsee Le Grand-Saconnex’ssa, Sveitsissä, lähellä Geneveä.[3]

Kirkkojen maailmanneuvosto yhdistää 356 protestanttista, anglikaanista ja ortodoksista kirkkoa, kirkkokuntaa ja yhteisöä yli 120 maassa kaikilla mantereilla. Sen jäsenkirkkoja yhdistää näky maailmanlaajuisesta ekumeniasta, jonka opillinen perusta on kirjattu järjestön peruskirjaan. KMN:n tavoitteena on edistää kristillisten kirkkojen yhtenäisyyttä ja yhteistä todistusta.[4][5][6][7]

Kirkkojen maailmanneuvosto oli 1900-luvulla näkyvin ekumeeninen liike. Ottaen julkisesti kantaa kiistanalaisiin poliittisiin kysymyksiin, se on saanut monet kirkot arviomaan uudelleen sitoutumistaan kaikkien kristittyjen maailmanlaajuisen yhteisön perustamiseen. KMN on herättänyt myös konservatiivista vastarintaa muun muassa hyväksymällä valtuuskuntia kommunistista maista, vastustamalla joukkotuhoaseita ja tarjoamalla varoja väkivaltaisille vapautusliikkeille.[4][5]

Euroopassa KMN:llä on tiiviit yhteydet Euroopan kirkkojen siirtolaiskomissioon ja Euroopan kirkkojen konferenssiin, jotka tukevat ekumeenista toimintaa ja yhteistyötä alueella[8]

Peruskirja ja tarkotius

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

KMN:n luonne voidaan parhaiten ymmärtää sen opillisen peruskirjan sanamuodon kautta, joka hyväksyttiin virallisesti ensimmäisessä yleiskokouksessa Amsterdamissa (1948). KMN:n peruskirja määrittelee jäsenyyden kriteerit ja alkuperäinen peruskirja kuului:[4][9]

»Kirkkojen maailmanneuvosto on niiden kirkkojen yhteys, jotka hyväksyvät Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi.»

Vuonna 1961 New Delhin yleiskokouksessa peruskirjaa laajennettiin suurelta osin ortodoksien vaatimuksesta nykyiseen kolminaisuusopilliseen muotoonsa:[4][9]

»Kirkkojen maailmanneuvosto on niiden kirkkojen yhteys, jotka Raamatun mukaan tunnustavat Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, kunniaksi.»

Peruskirjan tarkoitus on määritellä kristillisen kirkon tuntomerkit, ja se rajaa ulkopuolelle ei-kristilliset uskonnot, kuten juutalaisuuden ja islamin, sekä kristillisperäiset liikkeet, kuten mormonit ja Jehovan todistajat.

KMN:n todistuksen kannalta tärkeitä ovat sen yleiskokoukset ja niiden teemat. KMN:n tehtävät ovat olleet erilaisten ohjelmallisten painopisteiden keskiössä. Kirkkojen maailmanneuvoston tunnistamia tehtäviä ovat muun muassa:[4]

  1. kutsua kirkkoja näkyvään ykseyteen uskossa ja jumalanpalveluksessa;
  2. edistää kirkkojen yhteistä todistusta;
  3. tukea kirkkoja niiden maailmanlaajuisessa lähetys- ja evankelioimistehtävässä;
  4. ilmaista kirkkojen yhteinen huoli ihmisten tarpeista, ihmisten välisten esteiden murtamisesta sekä oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistämisestä;
  5. vaalia kirkkojen uudistumista ykseydessä, jumalanpalveluksessa, lähetystyössä ja palvelussa.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Willem Adolph Visser't Hooft toimi KMN:n ensimmäisenä pääsihteerinä vuosina 1948–1968.

Näky maailmanlaajuisesta kristillisestä elimestä, joka yhdistäisi kirkot ykseyteen, lähetystehtävään ja palveluun, esitettiin useiden henkilöiden toimesta 1800- ja 1900-luvuilla. Muodolliset askeleet kohti Kirkkojen maailmanneuvostoa tapahtuivat kuitenkin vuosina 1933–1938 merkittävissä kokouksissa Yorkissa, Princetonissa, Lontoossa, Oxfordissa, Edinburghissa sekä Utrechtissa ja Amsterdamissa.[4]

KMN syntyi vastauksena ensimmäiseen maailmansotaan. Protestanttiset uskonnolliset johtajat, joita sodan valtava inhimillinen verilöyly kauhistutti ja jotka häpesivät kyvyttömyyttään estää tällainen tuho, päättivät perustaa maailmanlaajuisen järjestön, joka pitäisi maailman koossa Jeesuksen Kristuksen opetusten avulla.[5] Syntyvaiheessaan KMN oli modernin ekumeenisen liikeen kahden ilmaisumuodon yhtymäkohta: Life and Work -liike keskittyi kirkkojen käytännön toimintaan, ja Faith and Order -liike käsitteli kirkkojen uskomuksia, järjestäytymistä ja yhdistymisen haasteita.[4] [3]

Keskeisiä protestanttisia ja anglikaanisia johtajia Kirkkojen maailmanneuvoston suunnittelussa ja perustamisessa olivat Samuel McCrea Caven, William Adams Brown ja John R. Mott Yhdysvalloissa, William Temple ja J. H. Oldham Isossa-Britanniassa, Marc Boegner Ranskassa sekä W. A. Visser't Hooft Hollannissa. Ortodoksista kirkkoa edustivat vahvasti arkkipiispa Germanos Strenopoulos ja Stefan Zankov.[4]

Perustaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkkojen maailmanneuvoston avajaisjumalantilaisuus vuonna 1948.

KMN oli tarkoitus perustaa vuonna 1939, ja sen ensimmäisen yleiskokouksen oli määrä kokoontua vuonna 1941, mutta toinen maailmansota viivästytti näitä suunnitelmia. Kuitenkin KMN, joka oli "muodostumisprosessissa" ja jota palveli pieni henkilökunta Genevessä, Sveitsissä, alkoi huolehtia pakolaisista ja avun tarpeessa olevista sekä ylläpitää hengellistä yhteyttä kirkkojen välillä. Se, mikä näytti viivästykseltä, synnytti syvemmän kaipuun ykseyteen ja yhteiseen tehtävään.[4] Vuonna 1961 Kansainvälinen lähetysneuvosto liittyi KMN:ään.[4][3]

Pian Amsterdamin (1948) kokouksen jälkeen KMN littyi Yhdistyneisiin kansakuntiin yhtensä tämän elimen suurimmista kansalaisjärejstöistä.[5] Uuden järjestön oli määrä toimia YK:n ohjaajana ja kansainvälisen politiikan yleisenä moralisoijana. KMN:n kansainvälisten asiain komissio sai konsultatiivisen aseman YK:ssa. Komissioon kuuluivat mm. Reinhold Niebuhr, John Foster Dulles ja G. Bromley Oxnam.[10]

Teologinen ja yhteiskuntanäkemyksen muutos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Philip Potter toimi KMN:n pääsihteerinä 1972–1984. Hänen kaudelleen oli ominaista voimakas sosiaalieettisten ja poliittisten kysymysten tarkastelu.

Alusta lähtien KMN täsmensi kirkkojen vastuuta yhteiskunnasta ja maailmasta. Alkuaikoina teologista tutkimusta hallitsi käsite "vastuullinen yhteiskunta", jossa päämääräksi asetettiin yhteisen elämän muoto ja järjestys, joka tuntee vastuunsa kaikista jäsenistään.[11]

1960-luvulla KMN.n piirissä alkoi voitaa alaa vallankumouksen teologinen tutkimus. Vuonna 1966 Genevessä pdietty Kirkko ja yhteiskunta -konferenssi toi käsitteen "vallankumouksen teologia" yleiseen tietoisuuteen. Geneven konfeenssi suhtautui periaatteellisesti myönteisesti yhteiskunnallisen vääryyden, epäoikeudenmukaisuuden ja sorron vastustamiseen vallankumouksen avulla.[11]

Ajan myötä länsimainen vaikutusvalta järjestössä heikkeni, kun Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan kirkot ja teologit alkoivat yhä enemmän hallita ekumeenista liikettä. Nämä uudet jäsenet johtivat siihen, että WCC perusti vuonna 1969 kiistanalaisen rasismin vastaisen ohjelman (PCR), jonka kohteena olivat hallitukset tai monikansalliset yhtiöt, jotka "tarjoavat taloudellista tukea rasismille".[5]

Vuonna 1978 KMN hyväksyi kiistanalaisen avustuksen Zimbabwen isänmaalliselle rintamalle, joka kävi tuolloin aseellista taistelua Rhodesian valkoisen vähemmistöhallituksen kaatamiseksi. Vastalauseena sekä Pelastusarmeija että Irlannin presbyteerinen kirkko erosivat KMN:stä.[5]

Toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkojen maailmanneuvoston työ jakautuu kolmeen pääalueeseen: kirkkosuhteet, ekumeeninen tutkimus ja edistäminen sekä avustustyö ja pakolaisten palvelu. Näiden alla toimii useita ryhmiä ja komissioita, kuten Faith and Order sekä komissiot, jotka käsittelevät maallikoiden roolia ja sukupuolten välistä yhteistyötä kirkossa ja yhteiskunnassa.[3]

Faith and Order -komission kokous Perussa vuuonna 1982.

Faith and Order -komissio tarkastelee niitä teologisia kysymyksiä, jotka edelleen jakavat kirkkoja, ja pyrkii saamaan aikaan näkyvän ykseyden. Osa tämän työn hedelmistä toteutui historiallisessa lähentymistekstissä Kaste, ehtoollinen ja virka, jonka komissio hyväksyi Limassa, Perussa, vuonna 1982.[4]

Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komissio auttaa kirkkoja julistamaan sanoin ja teoin Jeesuksen Kristuksen koko evankeliumia koko maailmalle – mukaan lukien kamppailussa oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta. Kirkko ja yhteiskunta -komissio keskittyy kristillisen uskon merkitykseen nykymaailmassa, erityisesti suhteessa tieteen ja teknologian ajankohtaiseen kehitykseen.[4]

Kirkkojen välisen avun, pakolaistyön ja maailmanpalvelun komissio auttaa kirkkoja ulottumaan hädässä olevien luo avustus- ja kehitystyön kautta. Kirkkojen osallistumista kehitykseen käsittelevä komissio (CCPD) toimii taloudellisen oikeudenmukaisuuden puolesta ilmaisemalla solidaarisuutta köyhien ja sorrettujen kamppailuille oikeudenmukaisuuden ja omavaraisuuden puolesta.[4]

Bosseyn ekumeeninen instituutti.

Kirkkojen kansainvälisten asioiden komissio (CCIA) auttaa kirkkoja todistamaan kansainvälisten kriisien keskellä rakentamalla ymmärrystä muiden maiden ja kulttuurien ihmisten kanssa. Rasismin vastainen ohjelma välittää tietoa rasismin ja evankeliumin yhteensopimattomuudesta ja puolustaa tätä näkemystä sekä kiinnittää huomiota niihin hallituksiin ja ylikansallisiin yrityksiin, jotka tukevat rasismia taloudellisesti.[4]

Bosseyn ekumeeninen instituutti valmentaa monista maista, kirkkokunnista ja kulttuureista tulevia henkilöitä ekumeeniseen johtajuuteen. Muut KMN:n alayksiköt käsittelevät teologista koulutusta, naisten asemaa kirkossa ja yhteiskunnassa sekä seurakuntaelämän uudistamista.[4]

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkojen maailmanneuvosto on herättänyt huomiota muun muassa hyväksymällä valtuuskuntia kommunistista maista, vastustamalla joukkotuhoaseita ja tarjoamalla varoja väkivaltaisille vapautusliikkeille.[5] Kylmän sodan aikana KMN:ään kuului jäseniä Neuvostoliitosta ja Itä-Euroopasta, ja sen lausunnoissa tuomittiin usein kapitalistinen markkinatalous kommunismimyönteisin sanankääntein. [10]

Ennen toista maailmansotaa KMN antoi julkilausuman, jossa se vastusti asevoimien käyttöä. Saksalaisten krisittyjen johtajat argumentoivat KMN:ää vastaan pitäen liikettä pyrkimyksenä asettua maailman kansakuntien yläpuolelle. Toisessa yleiskokouksessa KMN reagoi kasvaneeseen maailmanlaajuisen tuhon uhkaan ja nationalismin jatkuvaan vaaraan. KMN vaati kaikkien joukkotuhoaseiden kieltämistä ja kaiken muun aseistuksen tuntuvaa vähentämistä. Se vaati aseiden kansainvälistä tarkkailua ja valvontaa.[5]

Vuonna 1968 Uppsalan kokouksessa KMN sitoutti jäsenkirkkonsa tukemaan yhteiskuntien radikaalia uudelleenjärjestelyä edistäviä liikkeitä, jotka ajavat taloudellista, yhteiskunnallista ja poliittista oikeudenmukaisuutta. KMN tuki taloudellisesti marxilaisia liikkeitä, kuten Angolan MPLA:ta (1970, 45 000 dollaria) ja Mosambikin FRELIMO:a (1972, 500 000 dollaria). Rahoitus tuli pääosin eurooppalaisilta jäsenkirkoilta.[12]

Rasismia käsittelevä konferenssi Kirkkojen maailmanneuvostossa Hollanissa.

Vuonna 1969 KMN perusti kiistanalaisen rasismin vastaisen ohjelman (PCR), jonka kohteena olivat hallinnot ja monikansalliset yhtiöt, jotka "tarjoavat taloudellista tukea rasismille". Vuonna 1978 PCR myönsi avustuksen Zimbabwen isänmaalliselle rintamalle, joka kävi tuolloin aseellista taistelua Rhodesian valkoisen vähemmistöhallituksen kaatamiseksi.[5]

Vapautuksen teologia, toinen kiistanalainen oppi, on myös saanut tukea KMN.n piirissä. Vuonna 1975 KMN julisti, että kirkkojen tulisi kehittää toimintaa, joka tekee sorretut tietoisiksi sorrostaan, jotta he voisivat muuttaa yhteiskuntaa. 1980-luvulle tultaessa se oli käynnistänyt hyökkäyksiä kapitalismia ja imperialismia vastaan sekä sitä vastaan, että hallitukset olivat alkaneet käyttää kansallisen turvallisuuden käsitettä oikeuttaakseen sorron ja ulkomaisen puuttumisen.[5]

1990-luvulla KMN järjesti RE-Imagining-konferensseja, joissa kristilliset ja juutalaiset feministiteologit kehittivät uusia jumalanpalvelusmuotoja, kuten Sofiaa palvovia seremonioita.[13]

Hallinto ja työskentely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkkojen maailmanneuvoston rakennukset Genevessä.

KMN:n ylin päättävä elin on noin kuuden vuoden välein eri puolilla maailmaa kokoontuva yleiskokous, joka nimittää keskuskomitean. Tämä valitsee 26-jäsenisen toimeenpanevan komitean, joka yhdessä erikoistuneiden komiteoiden ja kuuden yhteispuheenjohtajan kanssa hoitaa toimintaa kokousten välillä. Päämaja sijaitsee Genevessä, missä pääsihteerin johtama laaja henkilöstö työskentelee.[3]

Yleiskokoukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkojen Maailmanneuvoston yleiskokous pidetään kuuden–seitsemän vuoden välein. Istunnoissa tulevat esiin vaikeudet, jotka ovat opin yhtenäistämisen ja usein hyvin erilaisten ryhmittymien toiminnan tiellä. Istuntojen on arvioitu osoittavan yhteistyön välttämättömyyttä ja tarpeellisuutta.[14] Yleiskokousten teemat todistavat ekumenian kristologisesta luonteesta.[4]

  1. 1948 Amsterdam, Alankomaat (Ihmisen epäjärjestys ja Jumalan suunnitelma)
  2. 1954 Evanston, Illinois, USA (Jeesus Kristus, maailman toivo)
  3. 1961 New Delhi, Intia (Jeesus Kristus, maailman valo)
  4. 1968 Upsala, Ruotsi (Katso minä teen kaiken uudeksi)
  5. 1975 Nairobi, Kenia (Jeesus Kristus vapauttaa ja yhdistää)
  6. 1983 Vancouver, Kanada (Jeesus Kristus, maailman elämä)
  7. 1991 Canberra, Australia
  8. 1998 Harare, Zimbabwe
  9. 2006 Porto Alegre, Brasilia
  10. 2013 Busan, Etelä-Korea
  11. 2022 Karlsruhe, Saksa

Keskuskomitea

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiskokousten välisenä aikana toimintaa johtaa KMN:n keskuskomitea, johon kuuluu 158 jäsentä ja joka kokoontuu noin vuoden välein. Komiteaan kuuluu muun muassa jatkuvasti toimivat toimeenpaneva komitea, ohjelmakomitea ja talouskomitea. Suomessa KMN:n kumppanina toimii Suomen ekumeeninen neuvosto.

Pääsihteerit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuodet Nimi Kirkko Kansallisuus
1948–1966W. A. Visser 't HooftHollannin reformoitu krikko[15]/[[Sveitsin protestanttinen kirkko], Geneve Alankomaat
1966–1972Eugene Carson BlakeUnited Presbyterian Church (USA) Yhdysvallat
1972–1984Philip A. PotterMethodist Church Dominica
1985–1992Emilio CastroEvangelical Methodist Church of Uruguay Uruguay
1993–2003Konrad RaiserSaksan evankelinen kirkko (EKD) Saksa
2004–2009Samuel KobiaMethodist Church in Kenya Kenia
2010–2020Olav Fykse TveitNorjan kirkko Norja
2020–2022Ioan SaucaRomanian ortodoksinen kirkko Romania
2023–Jerry PillayUniting Presbyterian Church in Southern Africa Etelä-Afrikka

Suomalaiset Kirkkojen maailmanneuvostossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomiteassa on neljä suomalaista. Brasilian Porto Alegren kokouksessa 2006 keskuskomitean jäseniksi valittiin Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura ja vs. suunnittelija Aaro Rytkönen Suomen luterilaisesta kirkosta. Suomen ortodoksisesta kirkosta jäseniksi tulivat isä Heikki Huttunen ja teologian maisteri Outi Vasko.[16]

Jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkojen maailmanneuvoston jäseninä on useimpia protestanttisia ja ortodoksisia kirkkoja, mutta ei roomalaiskatolista kirkkoa, vaikka katoliset edustajat osallistuvat usein kokouksiin. Yhdysvaltain eteläiset baptistit eivät ole jäseniä.[3]

Suhde katoliseen kirkkoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolisella kirkolla ei aluksi ollut Kirkkojen Maailmanneuvostossa omaa edustajaa, mutta suhteet järjestöön paranivat Johannes XXIII:n toimikaudesta lähtien. Tilanteen parantumiseen, uudelleen arviointiin ja teologien yhteisiin tapaamisiin vaikutti erityisesti Augustin Bean johtaman kristittyjen yhteyden edistämiseen pyrkivän sihteeristön perustaminen Roomaan.[14]

Arvostelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko suhtautuivat liikkeen perustamisvaiheessa epäluuloisesti uuteen ekumenian käsitteeseen ja kieltäytyivät yhteistyöstä. Myös evankelikaaliset kristilliset kirkkokunnat, kuten Eteläinen baptistikonventio, kieltäytyivät osallistumasta sillä perusteella, että niiden kiinnostus kohdistui käännynnäisten hankkimiseen eikä ekumeenisen luopumuksen tukemiseen.[5]

Ottamalla julkisesti kantaa kiistanalaisiin poliittisiin kysymyksiin se on saanut monet kirkot arvioimaan uudelleen sitoutumistaan kaikkien kristittyjen maailmanlaajuisen yhteisön perustamiseen. KMN on herättänyt myös konservatiivista vastarintaa muun muassa hyväksymällä valtuuskuntia kommunistista maista, vastustamalla joukkotuhoaseita ja tarjoamalla varoja väkivaltaisille vapautusliikkeille.[4][5]

1950-luvun ilmapiirissä KMN:n globalismia tukeva kanta arvostelua konservatiiveissa, sillä he näkivät kansallisen suvereniteetin menettämisen vaarat ja suhtautuivat edelleen syvän epäluuloisesti YK:n motiiveihin. Antikommunistit tukivat myös vahvoja toimia kommunisteja vastaan ja syyttivät KMN:ää yhteistyöstä Moskovan kanssa.[5]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dué, Andera & Laboa, Juan Maria: Kristinusko 2000 vuotta. Helsinki: Kirjapaja, 1998. ISBN 951-625-516-7
  • Ruotsila, Markku: Uskonnollinen vasemmisto Yhdysvalloissa. Historia, oppi ja politiikka, s. 156. Tampere: Tampere University Press, 2014. ISBN 978-951-44-9386-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kirkkojen maailmanneuvosto: What is the World Council of Churches? oikoumene.org. Viitattu 13.2.2020.
  2. ↑ Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 9.4.2013.
  3. 1 2 3 4 5 6 World Council of Churches Encyclopaedia Britannica. Viitattu 1.10.2025. (englanniksi)
  4. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 Crow, P. A.: World Council of Churches Teoksessa Dictionary of Christianity in America, s. 1273–1275. Inter Varsity Press, 1990. ISBN 0-8308-1776-X (englanniksi)
  5. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Neumann, Caryn E.: World Council of Churches Teoksessa Roy P. Domenico ja Mark Y. Hanley (toim.): Encyclopedia of Modern Christian Politics, s. 605-606. Greenwood Press, 2006. ISBN 0-313-32362-3 (englanniksi)
  6. ↑ Sanasto (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Member Churches World Council of Churches. Viitattu 16.4.2026. (englanniksi)
  8. ↑ Churches’ Commission for Migrants in Europe ASILE Project. Viitattu 18.3.2025. (englanniksi)
  9. 1 2 The basis of the WCC World Council of Churches. Viitattu 23.9.2019. (englanniksi)
  10. 1 2 Ruotsila 2014, s. 158–160
  11. 1 2 Risto Cantell: Ovatko kirkot taistojen tiellä? Suomen Kuvalehti, 26.3.1971, nro 12, s. 10–12.
  12. ↑ Ruotsila 2014, s. 256
  13. ↑ Ruotsila 2014, s. 249–250
  14. 1 2 Dué 1999, s. 303
  15. ↑ Grondlegger van Wereldraad van Kerken wilde muren tussen mensen slechten Arkistoitu 2021-02-05 Wayback Machine in Trouw
  16. ↑ Kirkon tiedotuskeskus (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kirkkojen_maailmanneuvosto&oldid=23949073”